keskiviikko 13. heinäkuuta 2022

Siiderilettuja ja calvados-luumuhilloa – Tourissa kärki uusiksi


Siirryimme tänään Normandiassa Utah Beachille. Nyt jämähdämme tänne muutamaksi päiväksi ja pidämme lomasta lomaa, ei tarvitse muutamaan päivään miettiä minne seuraavaksi. Tämä Camping Canada on aivan juuri sellainen leirialue jollaisista pidämme. 

Otin ohjeen näihin siiderilettuihin samalta sivulta kuin eilisiin possuvartaisiin. En käyttänyt omenoita, vaan luumuja ja niistä tein mobilehilloa, sillä pienen hilloerän keittäminen ei vie paljon aikaa. Pienensin lettutaikinaa puoleen, vähän vapaahkosti kyllä. 

Kahdeksan siiderilettua ja kupillinen calvados-luumuhilloa


Letut

  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 dl maitoa
  • 1,5 dl kuivaa omenasiideriä
  • 2 kananmunaa
  • 2 rkl sokeria
  • 1 tl vaniljajauhetta
  • ripaus suolaa
  • 2 rkl oliiviöljyä 
  • voita paistamiseen


Calvadoksella maustettu luumuhillo

  • 4 tummakuorista pyöreää luumua
  • 1 rkl voita
  • 3 rkl sokeria
  • 0,5 dl calvadosta
Aloitin tekemällä lettutaikinan sekoittamalla kaikki ainekset paistamisvoita lukuunottamatta tasaiseksi seokseksi pienessä kannussa. Taikina sai turvota noin tunnin verran. Paistoin taikinasta 8 pienehköä lettua voissa, uusi pannu toimi nytkin aivan loistavasti. 

Hilloa varten leikkasin kolme luumuista lohkoihin ja neljännen kuutioiksi. Laitoin campakeittiön pieneen wokkipannuun voin, sokerin ja luumulohkot ja laitoin tulta alle. Kun voi ja sokeri olivat sulaneet, lisäsin mukaan calvadoksen ja annoin seoksen kiehua maltillisesti sen aikaa, että letut oli paistettu. Loppupuolella lisäsin viimeisen, kuutioiksi leikatun luumun hilloon sattumiksi ja kumosin hillon kuppiin, sitä tuli noin 2 dl. 


Tänään meillä ei ollut oikeaa päivällistä ollenkaan, vaan todella hyvät letut kirpakan luumuhillon ja purkkikermavaahdon kanssa toimittivat ruoan virkaa, koska me voimme tehdä niin. Lisään postauksen CampSimpukan ylälaidan Pannukakut ja vohvelit-välilehdelle, siellä on myös lettuaiheisia postauksia. 



Tour de Francen etapissa vaihtui johtaja, Tadej Pogacar ilmeisesti jakoi voimansa väärin ja hän jäi kokonaiskilpailussa kolmanneksi. Etapin voittajaksi ajoi Jonas Vingegaard ja hän nousi keltaisen paidan haltijaksiksi. Olin jo vähän toiveikas, että Nairo Quintana olisi voittanut etapin, mutta hänen vauhtinsa riitti etapilla kuitenkin toiseen sijaan. 

Alla olevassa kuvassa on matkakatsomomme, CampaAdrian telkkarin saa käännettyä näkymään uloskin, silloin viritämme huivini oviaukkoon siltä varalta, että olisi kärpäsiä tai muita isompia pörriäisiä. Jos olisi sääskiä, verho ei niitä tietenkään pidättelisi kovinkaan hyvin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti