lauantai 16. heinäkuuta 2022

Valmiissa pöydässä Canadassa

Tänään oli kokkausvapaapäivä, sillä Antti kävi eilen varaamassa meille leirialueen (Camping Canada) ravintolasta pöydän päivällistä varten. Kyltissä luki, että hintaan 11,50€ saa varata pöydän ja lautaselle tulee merellistä couscousia. Olemme kumpikin melko couscous-vastaisia, mutta tätä tarjousta ei voinut ohittaa. Sehän saattaisi olla vaikka kuinka hyvää. 


Aamupäivällä kävimme pyörillä läheisessä maihinnousumuseossa, siellä oli monenlaista bunkkeria ja tykkiä sekä kanuunaa (en ole mikään ornitologi) ja matka sinne mutkaisia hiljaisia teitä oli oikein hyvä ajaa. Palatessamme ajoimme leirialueen ohitse katsomaan lähempää oman kylän kirkkoa. Se oli aika karun näköinen, liekö sodan jälkeen rakennettu tai korjattu betonilaitos, eräänlaisen bunkkerin näköinen sekin. 

Päivällinen leirialueen ravintolassa oli oikein kiva, annos näytti hyvältä, valtavan isolta, mutta ei meistä vieläkään tullut couscousin ystäviä. Mereneläviä oli ainakin tarpeeksi ja söimme niin paljon kuin ikinä jaksoimme, mutta kovin suurta koloa emme saaneet lautasille aikaan. Netti on niin huono, etten saa kuvia siirrettyä, joten liitän niitä toivottavasti huomenna paremmissa olosuhteissa. EDIT: No, tässä se annoskuva tulee. 


Tour de Francen neljästoista etappi näkyi kyllä ihan hyvin telkkarista. Michael Matthews oli vahvin ja voitti etapin, kokonaiskilpailun kolmen kärki on ennallaan, Jonas Vingegaard, Tadej Pogacar ja Geraint Thomas. Huomenna vielä ajetaan, maanantaina on lepopäivä. Meidän matkamme jatkuu huomenna, jo tässä on oltukin monta päivää samassa paikassa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti