lauantai 13. lokakuuta 2018

Ottolenghin tomaatit

Jonna oli tehnyt jokunen päivä sitten sen näköisiä paahdettuja tomaatteja, että vesi herahti kielelle välittömästi. Minulla oli muuten kaikkia aineksiakin, mutta sopivaa leipää ei ollut, joten jätin ohjeen kokeilemisen eiliselle. Jonna oli laittanut valkosipulia, mutta minulla ei ollut eilen sellainen olo, vaan jätin valkosipulin pois.

Melkeinpoltetut Ottolenghin tomaatit jogurttikastikkeella

  • kirsikkatomaatteja sen verran kuin käyttämääsi vuokaan mahtuu
  • oliiviöljyä
  • sitruunankuorta
  • timjamia
  • oreganoa
  • suolaa ja pippuria
  • sokeria
  • turkkilaista tai kreikkalaista jogurttia
  • raastettua sitruunankuorta
  • chilihiutaleita tai kuivattuja tomaattimuruja
Kuumenna uuni 200 asteeseen ja sommitele uunivuokaan kirsikkatomaatteja niin, että sen pohja tulee melkoisen täyteen. Lurittele päälle hieman oliiviöljyä, mausta suolalla, pippurilla ja sokerilla, ripaus kutakin. Laita mukaan pari suikaletta sitruunankuorta, tuoretta timjamia ja oreganoa. Paahda tomaatteja noin 20 minuuttia ja lisää uunin kuumuus 250 asteeseen. Laita uunin grillivastus päälle ja aseta vuoka vastuksen alle noin viideksi minuutiksi. Kun tomaatit ovat saaneet väriä, ota ne ajoissa pois, minä melkein poltin tomaattini. 

Tomaattien ollessa uunissa sekoita kulhossa noin pari desiä turkkilaista tai kreikkalaista jogurttia tasaiseksi. Mausta sitruunankuoriraasteella, minä laitoin noin puolikkaasta sitruunasta raastetun kuoren. Mausta myös ripauksella suolaa. Lusikoi jogurtti laakealle astialle ja tasoittele pinta. Laita astia vielä jääkaappiin odottamaan. On tarkoitus, että jogurtti on kylmää ja tomaatit kuumia, siitä tulee herkkua!

Kun tomaatit ovat asianmukaisen lähellä kärähtämistään, ota ne uunista ja lusikoi ne kylmän jogurtin pinnalle, käytä kaikki vuokaan muodostunut nestekin kastikkeena. Riivi pinnalle vielä tuoreita oreganonlehtiä ja ripauta vähän chilihiutaleita tai kuten  minä kuivattua tomaattimurua. Laita tarjolle hyvää leipää ja mieti, että loppuuko tämä heti vai nopeasti. Meillä oli tätä ihanaa tomaattiherkkua haudutuspadassa kypsennetyn possun sisäfileen ja juuresten kanssa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti