keskiviikko 14. helmikuuta 2024

Väärän päivän kalakeitto talvihorroksen aikaan

Olen tosi huono muistamaan erilaisia kansallisia ja kansainvälisiä korvapuusti- ja keittopäiviä, mitä nyt milloinkin instassa ja blogeissa näkyy. Olisi hauska osallistua, mutta hoksaan ne vasta, kun jotain muuta on lautasilla tai kello on niin paljon, ettei enää ole intoa alkaa leipoa. Leipominen on muutenkin jäänyt tosi vähälle viime aikoina, oikeastaan vuosina. Pitäisi leipoa niin pieniä määriä, että ne tulisi syötyä säällisessä ajassa, ettei siinä oikein ole mieltä. 

Juttelin vähän aikaa sitten siskoni kanssa päivän ruokasuunnitelmista ja hän silloin oli aikeissa tehdä lohikeittoa pitkästä aikaa. Minullekin tuli ajatus, että kun seuraavan kerran ostan lohta, teen minäkin lohikeiton. Ja niin teinkin, tosin päivän myöhässä kansalliseen kalakeittopäivään nähden. Blogissakaan ei ole kuin pari kala- tai lohikeittoa, joten yksi vielä mahtuu, olkoonkin että se syötiin päivän myöhässä ja postaan paljon myöhemmin. Viikon ainakin. Olen melko viikkopöllö nykyään, olen osittain talvihorroksessa. Sen näkee siitäkin, että Googlen mukaan en viime kuussa käynyt  kuin kolmessa paikassa ja nekin olivat kaikki alle 15 km päässä kotoa. 

Myöhästynyt lohikeitto kahdelle

  • 4 pientä perunaa (enempiä ei taloudesta löytynyt)
  • 3 porkkanaa
  • 2 kevätsipulia
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl voita
  • 1 dl kuivaa valkoviiniä
  • 250 g lohta kuutioiksi leikattuna
  • 5 dl vettä 
  • pieni hippunen sahramia
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta tilliä
  • 0,5 dl kermaa
Luulin, että meillä on enemmäkin perunoita, mutta niille oli käynyt huonosti, pussissa oli pitkiä ituja ja niitä minä en pysty kohtaamaan. Antti vei pussin varastoon ja laittaa perunat sitten multaan, jos kevät joskus tulee. Hän kuitenkin löysi toisen pussin perunoita, sieltä löytyi neljä pientä asiallista perunaa, jotka saivat luvan riittää. Porkkanaa oli kylliksi, sitä tuli nyt enemmän keittoon kuin perunaa, vaikka yleensä teen toistepäin. 

No, joka tapauksessa kuorin ja leikkasin perunat ja porkkanat kuutioiksi ja sipulit viipaleiksi. Säästin hieman sipuleiden vihreitä osia annosten päälle ripoteltavaksi. Tilliäkin leikkasin jo valmiiksi silpuksi. En ollut muistanut omaa tillivinkkiäni, joka kuuluu näin: Jätä perjantaina ostamasi tillinippu pussissaan pöydän reunalle pötkölleen äläkä vilkaisekaan siihen viikonlopun aikana, mikäli on tarkoitus käyttää tilliä sitten joskus. Sitten joskus ota tilli esille ja kas, se on ihan kunnossa. Olin laittanut tillin pussista purkkiin ja purkkiin vettä ja tilli oli kuoleman kielissä jo ostamista seuraavana päivänä. Vähän siitä sai vielä pelastettua. 

Leikkasin lohen kuutioiksi, kunhan olin ensin saanut se kohtuullisen sievästi leikattua irti nahasta. Loput fileestä siistin, vakumoin ja pakasti toista ateriaa varten. 

Laitoin pannulle öljyä ja voita ja kun pannu oli kuuma, kumosin sille perunat, porkkanat ja melkein kaikki sipulit. Kiersin myllystä suolaa ja pippuria pannulle. Kypsentelin niitä muutaman minuutin ja kaadoin mukaan valkoviinin, joka sai kiehua olemattomiin. Kumosin pannun sisällön kattilaan (olisin voinut tehdä tämän esipaistelun kattilassakin tiskinsäästösyistä, mutta enhän minä tajunnut) ja lisäsin mukaan vettä niin paljon, että ainekset peittyivät ja tuumin, että määrästä tulisi kaksi kunnollista kulhollista ruokaa. Ripautin kattilaan vähäsen sahramia. Varastoni alkavat ehtyä, joten otan aina vain ihan vähän purkista, niin riittää vielä seuraavaankin kertaan. Joskus sekin hauskuus lakkaa, tiedän. Sitten pitää lähteä vaikka caminolle, Espanjassa sahrami ei ole niin kallista. Ei oikeastaan kallista ollenkaan.

Annoin keittopohjan kiehua noin 10 minuuttia, siinä ajassa perunat ja porkkanat kypsyivät. Lisäsin mukaan lohipalat ja lorauksen kermaa, todellakin vain noin puoli desiä. En siksi, ettei enempää ollut, vaan koska keitto oikeasti ei tarvitse kovin paljon kermaa. Annoin keiton vielä hautua muutaman minuutin, lohipalat eivät kauan tarvitse kuumauittoa. Paljon (tai no sen verran kuin oli elossa) tilliä päälle ja loput kevätsipulista annoksiin vielä ja valmista oli. Edelleen pidän kuvakuria, eikä keitosta ole kuin  yksi lautaskuva. Ennen olisi ollut ainakin 12. 

1 kommentti: