sunnuntai 4. helmikuuta 2024

Maa-artisokkia siiderissä, kermassa, pannussa ja uunissa

Edellisestä postauksesta on vierähtänyt aikaa melkoisesti. Rypistin viime CampaReissun tapahtumat kymmeneen postaukseen jo loka-marraskuun vaihteessa ja sitten loppui postauspuhti. Ei tullut mitään joulupostauksia eikä uudenvuodenkaan. Olemme viettäneet aikalailla talvihorrosta, mutta olen saanut kuitenkin aikaiseksi melkoiset kuvasiivousoperaation ja samalla merkinnyt omaan googlekarttaamme kaikkien neljän edellisen matkan suosikkikohteet lisäten kaikkiin kuvan tai useammankin.

Tässä hommassa meni parisen viikkoa ja kuva-arkisto putsaantui huomattavasti. Komensin itseäni palaamaan kuvausasioissa henkisesti 1900-luvulle, en saa enää ottaa kymmentä samanlaista kuvaa ruoka-annoksesta, kirkosta tai vesitornista. Yksi tai kaksi riittää. Leikin, ettei minulla ole kuin 24 kuvan rulla/päivä. 


Olemme kuitenkin syöneet melkein joka päivä, muttei mitään erityistä uutta, tai sellaista, josta ei olisi jo postausta. Ravintoloissa ei ole juuri tullut käytyä, joulukuussa Tallinnassa muutamassa, mutta nekin olivat ennalta tuttuja paikkoja. 

Tänään hoksasin instasta Rivercottagen ohjeen maa-artisokille ja minulla oli jo valmiiksi pussi näitä mutkikkaita mökylöitä varastossa. Koko resepti oli postauksessa ja minähän sitä matkimaan. Pienensin ohjeen suurpiirteisesti ja vielä vähän vähemmänkin olisin voinut tehdä. 

Maa-artisokkia siiderissä, kermassa, pannussa ja uunissa

  • 300 g kuorittuja maa-artisokkia
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 2 dl kuivaa siideriä 
  • 1 dl kermaa
  • timjamia
  • suolaa ja pippuria
  • kourallinen pankomuruja
Kuumensin uunin 220 asteeseen ja odotellessa kuorin artisokat ja leikkasin ne paloiksi. Kaadoin pieneen valurautapannuun oliiviöljyä ja kääntelin sokkapaloja öljyssä. Nostin pannun uuniin 10 minuutiksi. Sen jälkeen lisäsin pannulle siiderin, kerman, timjaminoksia sekä ripaukset suolaa ja pippuria. Jatkoin paistamista noin 15 minuuttia. Kerran tänä aikana otin pannun uunista ja kääntelin artisokkapaloja. Kermasta ja siideristä muodostui mukava paksuhko kastike. Kun kakkutikku meni artisokkapalasta läpi sutjakasti, olivat palat kypsiä. Ripottelin pinnalle vielä kourallisen pankomuruja ja palautin pannun uuniin siksi aikaa, että panko ruskettui kivasti. Kaikkiaan pannu oli uunissa noin 35 minuuttia. Oikein hyvä sivuke valmiiden kalapullien ja höyrytetyn parsakaalin kanssa. Mutta kaksi artisokkaa vähemmän olisi piisannut. 

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No on! Ja olen pysynyt nyt ruodussa, olen poistanut joka päivä ylimääräisiä kuvia, kun olen niitä ylipäätään ottanut. :D

      Poista