tiistai 10. marraskuuta 2020

Kirjallisuushelmiä camparuodittuna

Tein lokakuussa suuren urakan, kuuntelin äänikirjana Volter Kilven Alastalon salissa ja sepä olikin hauska kokemus. 30 päivänä aloitin aamun kuuntelemalla vaihtelevan mittaisia osia Kilven tajunnanvirtaa ja oli kyllä oikein mukava myöntää, että pidin kirjasta oikein paljon. 

Sitten lepäsin vähän ja hoitelin ruokahaasteet loppuun ja mietin, että mitä seuraavaksi alkaisin kuunnella. En nyt halunnut ottaa maksettavaksi mitään kuukausimaksua, enkä toisaalta kiirehtiä kuuntelemista kahden viikon kokeilujaksoihinkaan, joten pysyttelin yhä Yle Areenan valikoimissa. Päädyin kuuntelemaan Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Alastaloon verrattuna se tuntuu ihan suupalalta. 

Laitoin ensin päivittäiset pika-analyysini kuuntelusta CampaSimpukan ylälaidan välilehdelle, mutta siirsin ne nyt toisen blogini CampaKampanjat ylälaidan välilehdelle. Siinä blogissa olen puuhaillut muita juttuja, edellisen kerran käsityöhommia, jotka nyt ovat olleet hieman jumissa. 

Sieltä löytyvät nyt siis Alastalon salissa CampaTyyliin ruodittuna ja toiselta välilehdeltä Seitsemän veljestä sitä mukaa, kun ehdin kuunnella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti