tiistai 8. syyskuuta 2020

Valkoviinissä haudutettu lohi lämpimän salaatin päällä


Tänään Tour de France jatkui lepopäivän jälkeen kymmenennellä etapilla, joka oli luonteentaan tasamaan etappi. Sää näytti olevan kaunis ja reitti kulki meille taannoisilta Ranskan matkoilta tutuilla seuduilla. 


Palasimme päivällä kotiin pieneltä kotimaan CampaAdria-reissulta ja samantien siirryin CampaKeittiöön laittamaan meille ranskalaista ruokaa. Löysin kiva ohjeen täältä ja soveltelin hieman, sillä meillä ei ollut pitkiä vihreitä papuja, mutta muita vihreitä vihanneksia sitäkin enemmän. 

Valkoviinissä haudutettua lohta lämpimän salaatin päällä


Lohi

  • 400 g palanen nahatonta ja ruodotonta lohta
  • suolaa ja pippuria
  • 1 sitruuna viipaleiksi leikattuina
  • muutama oksa oreganoa
  • muutama lehti salviaa
  • 1,5 dl valkoviiniä
  • 1,5 dl vettä

Lämmin salaatti

  • 1 pienehkö kesäkurpitsa
  • 1 salottisipuli
  • 6 ruusukaalia
  • 2 rkl voita ja loraus oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • sitruunamehua

Lisäksi

  • aiolia (meillä Lidlin valmista)
  • salviaa
Valmistelin ensin kalan hauduttamiseen tarvittavan kasarin. Leikkasin sitruunan ohuiksi viipaleiksi ja Antti toi pihan kulatungista salviaa ja oreganoa. (lähdeohjeessa käytettiin marjoram-nimistä mausetta, jonka nimi on käsittääkseni suomeksi mäkimeirami, joka taas on oreganon kanssa samaa sukua). Kaadoin kasariin viinin ja veden. 


Siivosin lohipalasta rasvoja ja ruotoja pois ja irrotin nahkan. Ripottelin lohelle suolaa ja pippuria. 

Viipaloin mandoliinilla kesäkurren ja ruusukaalit ohuiksi viipaleiksi. Sipulin silppusin odottamaan. 


Kuumensin liemen kasarissa kiehuvaksi ja nostin lohipalan liemessä olevien sitruunaviipaleiden päälle. Pienensin levyn kasarin alta neloselle ja laitoin kannen päälle. Kalan oli tarkoitus kypsyä liemessä sitruunaviipaleiden päällä noin 10 minuuttia. 


Kun kala kypsyi, kuumensin toisella pannulla voita ja oliiviöljyä. Aloitin sipulista ja kypsensin sitä ensin pari minuuttia, sitten lisäsin pannulle kesäkurpitsaviipaleet ja siitä muutaman minuutin päästä vielä ruusukaaliviipaleet. Sekoittelin ja maustoin suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla. 

Mittasin kalan sisälämmön, kun se oli kypsynyt 10 minuuttia. Sisälämpö oli tuolloin 52 astetta ja se oli minusta justiinsa sopiva. 

Kaavin lämpimän salaatin isolle vadille ja nostin lohipalan salaatin päälle. Antti tohotti pintaa hieman nätimmäksi minuutin tai kaksi. Lusikoin päälle valmisaiolia ja ripottelin lopuksi pinnalle salviasilppua. 


Tour de Francen etapin lopusta tuli odotettu massakiri. Voittajaksi ajoi Sam Bennett ja kokonaiskilpailua johtaa edelleen Primoz Roglic. Sam Bennett saavutti nyt ensimmäisen Tour de France-etappivoittonsa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti