Ilon ja onnen 'Nduja-perunat

Voi hyvät hyssykät miten iloinen päivä tästä tulikaan! Olin jo melkein menettänyt mielenkiintoni tämän vuoden Giro d'Italiaan, sillä se näytti jo niin taputellulta. Oletettu lopputulos ei olisi ollut mitenkään huono, olisi saatu uusi nuori voittaja ja sen sellaista. Mutta tänään nähtiin jotain sellaista, mikä saa minut aina tykkäämään pyöräilystä lajina. Isaac del Torista piti tulla voittaja, olin sen asian kanssa ihan ok, kunhan Richard Carapaz ei voittaisi (olen näissä asioissa pitkävihainen). 

Emme olleet hoksanneet kisan toiseksi viimeisen etapin alkavan jo kello 10.30 ja lähdimme iltapäivän alussa rantakävelylle. Kävelimme itään päin ihanaa rantaa pitkin laskuveden ollessa melkein matalimmillaan. Leirille palatessamme viritin meille katsomoa tabletin kuukauden jäljellä olevilla mobiilidatan gigoilla näkyviin. Kun sain viimein nykerreltyä kuvan näkyviin,  ilmeni, että matkaa on jäljellä enää 27 km ja Simon Yates saattaa pian siirtyä virtuaaliseen johtoon. Äkkiä kädet korville ja katse jonnekin sivuun ja peruutusta tallennuksessa noin sadan kilometrin kulmille. Aloimme siitä sitten seurata miten tilanne oikein kehittyy. Yhteydet eivät ole täällä olleet kovin kummoiset, leirialueella ei ole toimivaa nettiä ilmeisesti edes ostettavana, joten olimme omien gigojen varassa. Eivätkä ne toimineet kovin hyvin. Piti vaihtaa puhelimelta tietokoneelle jaettavaan wifiin ja viimein saimme etapin katsomisen nilkutettua loppuun monien pysähdysten ja jumitusten jälkeen. 

Tässähän kävi sitten lopulta niin, että Simon Yates karkasi Isaac del Torolta ja Richard Carapazilta ja sai hatkassa olleelta joukkuekaveriltaan Wout van Aertilta sopivassa kohden vetoapua niin, että hän nousi kokonaiskilpailun johtoon usean minuutin erolla ja voi huomenna ajella iloisesti maaliin kenenkään häntä uhkaamatta. Hän johtaa Isaac del Toroa 3.56 minuutilla. Richard Carapaz jää kolmanneksi. Suurissa ympäriajoissa ei viimeisellä etapilla haasteta enää sitä, joka on johdossa toiseksi viimeisen etapin maalissa. Eri asia on sitten se, jos viimeinen etappi on aika-ajo, eikä seremoniallinen. Minä en tykkää aika-ajoista viimeisinä etappeina, enkä käsitä miten niitä yhä on, vaikka olen asiasta valittanut jo kohta 15 vuotta. 

Päivän italialaisehkoksi ruoaksi tein meille 'Nduja-perunoita. En nyt tiedä onko sellaista ruokaa varsinaisesti olemassa, mutta tein silti. 'Nduja-purkista tulee riittämään vielä pitkään. Otan joka kerralla puhtaalla lusikalla max 2 tl, joten ihan pian se ei lopu.

'Nduja-perunat kahdelle

• 4 keskikokoista Noirmoutierin perunaa
• 2 rkl voita
• 1,5 tl 'Ndujaa
• ripaus suolaa ja pippuria
• tuoreita yrttejä (basilika, persilja, rosmariini ja timjami)

Keitin ensin perunat kypsiksi ja kun ne olivat jäähtyneet hieman, leikkasin ne kuutioiksi. Kuumensin samassa kattilassa (tiskin säästämiseksi) voita ja 'Ndujaa. Kun ne olivat sulaneet, lisäsin perunalohkot kattilaan ja paistelin niitä samaan aikaan, kun tappelin nettiyhteyksien kanssa. Kun perunat olivat saanet kivan paistopinnan voi-'Nduja- seoksesta, maustoin perunat vielä suolalla, pippurilla ja tuoreilla yrteillä. Söimme nämä erinomaiset perunat valmiiden kalaleikkeiden ja tartar-kastikkeen kanssa. 

Huomenna on sitten se seremoniallinen Roomasta alkava ja sinne päättyvä etappi, johon odotetaan massakiriä. Minulle on ihan se ja sama kuka sen voittaa, sillä Yatesin äiteen poika voittaa koko kisan! Ihan varmasti kaksoisveli Adamkin on iloinen, vaikka ajaakin eri tallissa. Minulla on vielä mielessä pari vaihtoehtoa huomisen Italia-kokkauksella, riippuu ihan fiiliksistä kumman niistä toteutan.