Toukokuussa 2011 aloitin CampaSimpukka-blogin enkä tiennyt tuleeko siitä yhtään mitään. Julkaisin
ensimmäisen postauksen 7.5.2011, sillä sinä päivänä alkoi sen vuoden Giro d'Italia. Sen jälkeen olen kahlannut läpi aika monta Giroa, Touria ja Vueltaa. Tänä vuonna on 15. kerta, kun tähän hommaan ryhdyn. Blogista ei ole tullut suurta menestystä, eikä varsinkaan tulonlähdettä. Se on silti minun ja meidän tarinamme monista vuosista ruoan ja monen muunkin aiheen parissa.
Nyt alkaa siis viidestoista italialainen ruokahaasteemme, yritän saada jokaiselle Giron 21 ajopäivälle jonkunlaisen ruokaohjepostauksen. Kieltämättä välillä tuntuu melko suurelta haasteelta keksiä jotain uutta kokattavaa, etenkin näin reissuolosuhteissa, mutta eiköhän tästä taas selvitä.
Giro d'Italia alkoi tänä vuonna Albaniasta. Siellä en ole koskaan käynyt, enkä tunne suurta halua mennäkään. Muina vuosina, kun joku suurista ympäriajoista on alkanut ns. ulkomailta, olen välillä tehnyt sen aloitusmaan ruokaa, mutta nyt en kyllä ajatellutkaan etsiväni mitään albanialaista erikoisherkkua. Mitä se voisi olla?
Otimme jo helmikuussa kuvia italialaisten ruokakirjojeni sivuista resepteistä, joita voisin matkalla helposti toteuttaa. Tiesimme jo tuolloin olevamme reissussa toukokuussa, muttei kirjojen mukana kuljettaminen ollut hyvä idea, auton painosta on koko ajan oltava varuillaan (ei haittaisi olla omastakin painosta). Tänään tein ensimmäisen ruoan kirjasta, jota en nyt pystykään muistamaan! Joku alla olevista kirjoista se on.
Espanjalainen perunamunakas on monille tuttu, mutta tämä on italialainen versio. Meillä oli noirmoutierilaisia perunoita pieni laatikko, ikävä kyllä niistä moni oli mennyt huonoiksi, olivat ihan joustavia puristeltaessa (vaikka ostettu vasta toissapäivänä), mutta tarpeeksi monta oli kunnossa, että sain ruoan tehtyä. Lisäsin hieman aineksia perunamunakkaaseen, sipulia ja yrttejä, koska niitä oli.
Italialainen perunamunakas kahdelle
- 5 perunaa
- 1 uuden sadon sipuli
- 1 rkl oliiviöljyä
- 6 kananmunaa (koska ne oli jo käytettävä, neljä olisi riittänyt)
- pieni pala parmesaania ja gruyereä raastetttuna
- suolaa ja pippuria
- tuoretta persiljaa, basilikaa ja timjamia
Keitin perunoita muutaman minuutin ja nostin ne sitten lautaselle odottamaan. Raastoin juustot ja sekoitin ne kannuun rikottuihin kananmuniin. Maustoin seoksen suolalla ja pippurilla. Nypin yrttejä matkayrtistöstä odottamaan ja viipaloin sipulin ohuiksi paloiksi. Leikkasin melkein kypsät perunat viipaleiksi.
Kaadoin paistinpannulle lorauksen oliiviöljyä ja sommittelin peruna- ja sipuliviipeleet pannulle tasaiseksi kerrokseksi. Paistoin niitä muutamia minuutteja ja kääntelin sitten perunaviipaleitten kylkeä. Kaadoin pannulle kannussa olevan kananmuna-juustoseoksen ja nostin pannun päälle kannen. Pienensin liekin pannun alla niin pienelle kuin mahdollista. Munakas hyytyi melkein kokonaan noin vartissa, siinä vaiheessa sen saattoi kääntää aika helposti paistinlastassa. Laitoin liekin pois pannun alta ja laitoin pannun päälle kannen. Munakas sai hyytyä valmiiksi pannun jälkilämmöllä.
Noin kymmenen minuutin kuluttua munakas oli valmis ja valutin sen pannulta tarjoilulautaselle. Sommittelin munakkaan ympärille salaatinlehtiä, tomaattilohkoja, kurkkupaloja, mansikoita ja pieniä mozzarellapalloja.
Oli oikein maukas perunamunakas, ei voi valittaa. Giro d'italian ensimmäinen etappi ajettiin Albaniassa niin, että se päättyi Tiranaan. Nopein oli Mads Pedersen, näimme kisasta muutamia viimeisiä kymmeniä kilometrejä leirialueen kohtuullisella netillä, vaikka kuvien siirtäminen ja käsittely ei sitten millään meinaa onnistua. Vielä kaksi etappia ajetaan Albaniassa ja maanantaina revohka siirtyy laivalla Italiaan, mikäli oikein ymmärsin.
 |
Huomaa polkupyörä kuvan vasemmassa alakulmassa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti