lauantai 2. maaliskuuta 2019

Blinimieliteon taltutus

Viimeiset pari viikkoa on mennyt melkoisen vähillä kokkailuilla tai sitten CampaKeittiöstä ei ole tullut mitään uutta, siksi ei ole ollut postauksiakaan. Ei tosin ollut mitään mitään uutta tänäänkään, sillä söimme tänään tutulla ohjeella tehdyt blinit. Käytin tällä kertaa samaa ohjetta kuin viime vuoden tammikuussa, se on peräisin Jean Sibeliuksen keittiössä-kirjasta. Tällä kertaa paistoin blinit kahdessa pienessä valurautapannussa, kyllä niillä tulee parempi paistopinta kuin Opan monikoloisessa pannussa. 


Lisänä meillä oli tammikuussa Tallinnasta ostettua kaviaaria ja pakastimesta löytynyttä siianmätiä, sipuliherkkua, smetanaa, pikkuisia suolakurkkuja virolaisen hunajan kanssa ja omenaa viipaleina. Ohjeesta tuli kahdeksan noin 12 senttistä bliniä, joista jaksoimme syödä kuusi. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti