perjantai 30. huhtikuuta 2021

Tähdenlentoteemainen savulohi-perunasalaatti

Tässä residenssissä ei ole suurensuuria vapputunnelmia, jopa munkit jäivät leipomatta. Päivälliseksi söimme muutaman edellisen päivän ruokien loppuja tähdenlentona, lopputulos oli parempaa kuin aiemmat teelmät. Siian ja kirjolohen mätiä oli kumpaakin pikkuisen, savulohta eiliseltä ja samoin keitin perunoita tarkoituksella liikaa eiliselle aterialle. Näistä sommittelin aika hyvän setin, jota emme kylläkään sitäkään jaksaneet syödä loppuun, joten huomennakaan ei tehdä uutta ruokaa. 

Savulohi-perunasalaatti liian monelle (ainakin 3-4:lle)

  • noin 300 g lämminsavulohta
  • 8 eilen keitettyä pienenpuoleista perunaa
  • 8 kirsikkatomaattia
  • 2 kevätsipulia varsineen
  • 1 rkl pieniä kapriksia
  • 1 prk smetanaa
  • 2 rkl kirjolohen mätiä
  • 1 rkl siian mätiä
  • sitruunamehua
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta korianteria
  • tuoretta sileälehtistä persiljaa
Smetanakastiketta oli eiliseltä jäljellä juuri sopivasti. Se oli oikein yksinkertainen juttu, sekoitin smetanaan silputtua kevätsipulia ja molemmat mätilaadut, sitruunamehua, suolaa ja pippuria. Leikkasin perunat suupalakokoon ja puolitin hieman nahistuneet kirsikkatomaatit, nekin olivat omiaan tähän ruokaan. Yhdistin kulhossa smetanakastikkeen, perunapalat, tomaatit ja sekoittelin. Paloittelin savulohen mukaan ja sekoitin sekin varovaisesti mukaan. Maustoin pienillä kapriksilla, pippurilla ja koristelin kevätsipulisilpulla ja yrteillä. Tarjolle laitoin vielä puolikkaan pienen melonin paloina, sekin oli aivan passelissa kunnossa, mutta ei olisi montaa päivää enää voinut odottaa syömistä. Paahdoin pari viipaletta vaaleaa leipää ja leikkasin ne pieniksi kolmioiksi lähinnä koristeiksi, mutta oli niillä kiva pyyhkiä kastikkeen loput lautaselta. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään keräilyerä-henkisiä postauksia. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti