sunnuntai 5. toukokuuta 2024

Henkan Italia – tomaatti-perunapaistos


Viime vuoden lopulla olimme Jyväskylän viini- ja kirjamessuilla ja olin jo valmiiksi katsonut ostettavaksi Henri Alenin Henkan Italia-kirjan. Sen löysinkin, mutta harmikseni kaikki kirjat olivat kansiltaan kieroja, liekö syynä suuren messuhallin kostea ilma vai mikä, mutta kaikki olivat kieroja. Halusin silti kyseisen kirjan ja ostin sen. 

Vasta muutamaan kuukautta myöhemmin palasin kirjan pariin, halusin tutkia sitä sillä silmällä, että miten ohjeet soveltuisivat retkikokkaukseen. Seuraava CampaReissu olisi kuitenkin taas melko lähellä tulevaisuudessa. Otin kirjan hyllystä ja selasin sitä puolisen tuntia. Huomasin, että siinä oli paljon muutakin luettavaa kuin ruokaohjeet, mutta ne tarinat jätin tuonnemmas luettavaksi. 

Löysin pikaisella selauksella ainakin parikymmentä ohjetta, joita halusin kokeilla. Päätin myös, että kokeilisin muutamia ohjeita jo etukäteen ajatellen CampaSimpukan vuotuista Italia-haastetta.  Keväällä blogissa on ollut pakkona tapana kokata italialaista ruokaa Giro d'Italian aikaan. Koska meillä on nyt mahdollista olla matkalla keväällä, siirtyy normaali ruokatalous pitkiksikin ajoiksi reissumoodiin. Reissussa ei kuitenkaan ole aina käytännöllistä toteuttaa teemaa 21 päivää peräjälkeen. Niinpä olen tehnyt muutaman koekokkauksen etukäteen ja postaan vasta tarvittaessa, jollei mitään keksikään reissun päällä tai on vaikka kipeänä tai jotain. 


Maaliskuun alussa  kokeilin erästä Henrin ohjetta tomaatti-perunapaistoksesta. Se oli tosi mukava ruoka, tein sen annoskoossa, koska minulla on kaksi somaa englantilaista vuokaa, joita en ole käyttänyt varmaan kolmeakaan kertaa niiden kymmenen vuoden aikana, jotka olen ne omistanut. Aineksia ei mennyt paljon, kun oikein pienensin ohjetta kahteen pikkuvuokaan. 

Tomaatti-perunapaistos kahdelle Ankka Helenin eiku Henkka Alenin tapaan

  • 2 suurehkoa perunaa
  • 2 tomaattia
  • 1 sipuli
  • 1 dl raastettua pecorino-juustoa
  • 0,5 dl korppujauhoja
  • tuoretta oreganoa
  • suolaa ja pippuria
  • oliiviöljyä
Kuumensin uunin 170 asteeseen ja leikkasin perunat, tomaatit ja sipulin ohuiksi viipaleiksi. Sommittelin peruna- ja tomaattiviipaleet toistensa kanssa lomittain vuokiin ja maustoin kerroksia suolalla, pippurilla ja oreganolla. Unohdin ensin sipulit, vaikka ne olivat ihan siinä nokan alla valmiiksi viipaloituina. Tungin viipaleet lopuksi vielä mukaan. Ripottelin päälle juustoraastetta ja korppujauhoja ja viimeistelin pinnan vielä oliiviöljyllä, ettei korppujauho palaisi uunissa. Ihan päällimmäiseksi tuli vähän lisää oreganoa. Paistoin annosvuokia ensin foliolla peitettynä noin tunnin verran ja lopuksi vielä noin 20 minuuttia ilman foliota (alkuperäisohjeessa tehtiin toisinpäin). Kokeilin tikulla perunan kypsyyttä ja tässä kohden ruoka olikin jo kypsää.




Oiva sivuke tämä paistos, sen kaverina olivat italialaiset lihapullat. Kolme pullaa/annos oli ihan riittävästi. Postaus niistä tulee lähipäivinä. 


Giro d'Italiassa tilanne on sellainen, että toinen etappi on ajettu ja sen voittajaksi saimme iloksemme Tadej Pogacarin. Tämä oli hänen ensimmäinen Giro-etapin voittonsa. Vielä hän ei tehnyt mitään hirveää ajallista repäisyä, mutta hyvin ajoitetun irtoamisen pääjoukosta viimeisessä nousussa ja otti samalla kilpailun johtajan pinkin paidan. Saimme katsottua etappia oikein hyvin leirialueen netillä. Täällä on niin vähän väkeä, että netti jaksaa hyvin toimia. 

2 kommenttia: