keskiviikko 8. toukokuuta 2024

Italialaiset mozzarellalihapullat

Nämä italialaiset lihapullat söimme jo maaliskuun alussa, kun halusin jemmata postauksia tulevalle CampaReissulle ja sen Italia-ruokahaasteen osalle. Välillä on melko työlästä saada kaikkia haasteen osia täytettyä, mutten silti halua luopua CampaSimpukan alkuperäisestä ideasta. Venytän sitä vain hieman. Tähän ruokaan en ottanut vinkkejä oikein mistään, tai otinpa oikeastaan. Omasta postauksestani muutaman vuoden takaa. Nyt vain jätin tekemättä kastiketta eikä meillä ollut spagettiakaan. Tarkemmin ajatellen tässä ei kauheasti ole samaa kuin linkin postauksessa. Kunhan tein omasta tai asiakkaan päästä

Italialaiset mozzarellatäytteiset lihapullat

  • 400 g naudan jauhelihaa
  • 1 tl valkosipulimurskaa
  • 1 kevätsipuli
  • 2 kananmunaa
  • 1 dl raastettua parmesaania
  • 1 dl pankomurua
  • tuoretta oreganoa
  • suolaa ja pippuria
  • 16 minimozzarellapalloa
  • oliiviöljyä paistamiseen
Sekoitin lihapullataikinan ainekset tasaiseksi taikinaksi ja jaoin sen 16 osaan, noin golfpallon kokoiseen nökäreeseen. Taputin nökäreet kämmenelläni tasaiseksi ja nostin päälle mozzarellapallon. Käärin juuston lihapullataikinaan ja nostin valmiit lihapullat odottamaan leivinpaperille. Kun kaikki olivat valmiita, laitoin tanskalaiset ebelskiverpannun kuumenemaan kaasuliekille. Kaadoin jokaiseen pannun yhdeksästä kolosta noin puoli teelusikallista oliiviöljyä. Kun pannu ja öljy olivat kuumia, nostin silikonipäisillä pehmopihdeillä lihapullat kypsymään. Ensimmäiseen erään tuli 9 lihapullaa ja toiseen jäi sitten 7. 

Ebelskiverien tekemisessä on hyvä olla sopiva lasta tai tikku, jolla paistettavaa saa helposti käänneltyä ja sellainen minulla on, tietysti. Peräisin siltä ajalta, kun minulla piti olla kaikkeen ihan just se oikea väline. Se puutikku on kyllä toimiva, ei voi moittia. Lihapullia ja mitä nyt onkaan paistamassa, on hyvä alkaa heti pyöritellä pannun kolosissa, siten saan hyviä pyöreitä palleroita, eivätkä mahdolliset täytteet karkaa. Paistoin lihapullia noin viitisen minuuttia ja nostin ne sitten lopuksi vielä lasivuokaan ja uunin noin viideksi minuutiksi, kun sivuke oli lähes valmista. 


Annoksessa oli kolme lihapullaa aseteltuina jo aiemmin postaamieni tomaatti-perunapaistosten päälle

Tänään söimme mobiilihampurilaiset, ei niissäkään mitään vikaa ollut. 


Giro d'Italia on nyt menossa etapissa viisi. Katsoimme viimeiset 800 m kisaa ja voittajaksi ajoi Benjamin Thomas ja kokonaiskilpailun kärjessä jatkaa Tadej Pogacar. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti