sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Vielä löytyi kokeilematon pannukakkuohje - japanilaistyyliset matchapannukakut



Nyt sain jo selata aika pitkään tuhansia foodgawkerin pannukakkuohjeita, että löysin jotain mitä haluan kokeilla. Sittenkin vielä soveltelin ja hieman muunsin taikinaa. Taidan kokeilla samaa tekniikkaa hieman toisenlaiseen taikinaan seuraavalla kerralla, mutta nämäkin olivat hauskoja, ennen kaikkea ulkonäkönsä puolesta. Idean otin Authentic Suburban Gourmet-blogista. Mitat on muunneltu kohtuullisella tarkkuudella ja omat lisäykseni ovat kursiivilla. 

Matchapannukakut (9 kpl)

  • 2 kananmunaa
  • 2,5 dl maitoa
  • 1 tl vaniljatahnaa
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 0,5 dl sokeria
  • 2 tl matchajauhetta
  • 0,5 dl neutraalia kasviöljyä + hieman paistamiseen
  • 4,5 dl vehnäjauhoja
Vatkaa kananmunat kevyesti ja mittaa mukaan maito, sokeri ja vaniljatahna. Sekoita. Mittaa toiseen astiaan vehnäjauhot, matcha ja leivinjauhe ja sekoita. Yhdistä kuivat aineet märkiin ja vatkaa taikina tasaiseksi. Laita mukaan vielä loraus neutraalia kasviöljyä. Paistoin ensimmäisen pannukakun ilman tätä ja taikina oli aika kuivaa, lisäsin pikkuisen sokeria ja tuon öljyn. 

Käytä paistamiseen metallisia renkaita, vaikkapa kananmunien paistamiseen tarkoitettuja, tai leivontastansseja, sellaisia mitkä kestävät kuumaa pannua. Kuumenna paistoalustasi, pannu tai crêpepannu, kuten minulla. Kasta stanssin alareuna kasviöljyyn ja nosta stanssi kuumalle pannulle lämpenemään noin minuutiksi, sipaise öljyä myös renkulan keskelle pannulle. Lusikoi kuumenneen stanssin keskelle noin 2 rkl taikinaa, joka on melko tanakkaa tavaraa. Taikinaa saa olla noin 2 cm, se paisuu paistuessaan noin kaksinkertaiseksi. 


Paista alapuolta noin 3 minuuttia ja nosta stanssi pois. Kokeile ensin varovasti, että taikina on varmasti hyytynyt sen verran, ettei se levahda pannulle, varo sormiasi. Minä nostin stanssit pois pyyhkeeseen verhotuin näpein. Kun taikinan pintaan alkaa nousta pieniä kuplia ja huomaat, että taikina on yli puolen välin paistunutta, kiepauta pannukakku paistumaan toiseltakin puolelta. Älä pidä pannua tai levyä liian suurella kuumuudella, jotta pinta ei paistu liikaa keskustan ollessa vielä raaka. 


Matchaa olisi saanut olla hieman enemmän, jotta väri olisi ollut vihreämpi, tai sitten ei ollenkaan. Pannukakkujen rakenne oli melko tiivis, mutta mansikoiden, appelsiinilohkojen ja vaahterasiirapin kanssa nämä olivat hauskoja pannukakkuja. Seuraavalla kerralla kokeilen jotain ohjetta, johon tulee jotain hapanmaitotuotetta. Metalliset renkaat toimivat paistamiseen erittäin hyvin, niihin ei tarttunut taikinaa ollenkaan, eikä paksu taikina karannut renkaan sisältä. 



Lisään tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Pannukakut-välilehdelle, jonne olen kerännyt kaikki vähänkään pannukakkua sivuavat postauksemme. 

14 kommenttia:

  1. Mahtavan näköisiä! Ja varmasti herkullisia myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kyllä hyvin skeptinen sen suhteen toimisiko taikina todella, vai olisiko tulosena vain paljon sotkua :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Joo, niin olivat :D Pakkasin loput Opiskelijalle mukaan! Nuo olivat hyvin täyttäviä.

      Poista
  3. Onpa hauska idea käyttää stansseja pannukakkumuottina! Pitääpi kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkeää oli varmaan lämmittää stansseja valmiiksi pannulla, että taikina alkoi heti kypseä koko korkeudeltaan.

      Poista
  4. Pitääkin käydä ostamassa matchaa ja sekoittaa seuraaviin pannukakkuihin ;) Kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kokeile ihmeessä. Ja minä tosiaan olisin voinut laittaa matchaa hieman enemmänkin.

      Poista
  5. Mielenkiintoisia ja upean näköisiä. Vähän arveluttaa tuo Matcha. Toistaiseksi en ole onnistunut kertaakaan tykkäämään,kun sitä olen käyttänyt. Johtuu ehkä siitä, että yleensä kaikki vihreä tee maistuu minun suussani heinältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä kieltämättä hieman heinämäinen vivahde on :D

      Poista
  6. Upeita! Mahtavan korkuisiksi nuo tosiaan paisuvat paistaessa. Hapanmaitotuotteen lisääminen kuulosti fiksulta, siihen kylkeen sitten vaahterasiirappia... Nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää oikeasti yrittää hieman toisenlaisella taikinalla :)

      Poista
  7. Macha on ihanaa ja näin talviaikaan hörpin usein macha-lattea. Luulisin, että pannareissa ja macha-lattessa voisi olla vähän samantapainen makuvivahde. Täytyy painaa resepti mieleeni ja testata näitä joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole oikein vielä käyttänyt tuota jauhetta muuten kuin leivontaan.

      Poista