Laita mies asialle, äläkä tee itse perässä

Kaupallinen yhteistyö, Familia.

Kesä ei ole ohitse, ei millään muotoa. Tänäänkin lämpötila nousi reippaasti yli viidentoista asteen, eikä ole satanut kenenkään perseestä. Kun pääsin töistä oikeitten työläisten aikaan, oli meillä kotona niin karitsan parikyljykset  kuin  erinäiset lisukkeetkin marinadeissaan, vapaapäivää viettävä kotikokki ei ollut marinadissa, mitä arvostin kovasti. Familia on tarjonnut nämä karitsan kyljykset meille, olivat piilossa pakastimessa. Löytyivät, kun Antti teki tilaa tämän vuoden mansikoille. 

Karitsan parikyljykset grillissä

• 8 karitsan parikyljystä
• colajuomaa
• oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria
• 1 sitruunan mehu
• tuoreita yrttejä (rosmariinia, timjamia, minttua, rakuunaa, salviaa)
• kuivattuja valkosipulilastuja
• erityisen hyvää hunajaa

Yön yli sulaneet parikyljykset upotettiin aamupäivällä runsaaseen marinadiin, jossa oli kaikki ylempänä luetellut aineet. Antti vakumoi kyljykset vakuumirasiaan ja cola oli hyrskynyt mukavasti, mutta pysynyt sentään purkissa. Viestitse (ollessani töissä) onnittelin Mr Madinadea, ettei hän laittanut Mentoksia samaan rasiaan. Kyljykset olivat marinadissa jääkaapissa viitisen tuntia enne n grilliin päätymistä.

Kun tulin kotiin, Antti laittoi grillin tulille ja puolen tunnin päästä minä istuin mukavasti terassilla pöydän ääressä viinilasillisen kanssa ja katselin miten päivällinen valmistuu. Mukavaa sekin, vaikka yleensä tahdon itse tehdä kaiken, ei tartte auttaa. Antti grillasi ensin marinadista ongitut kyljykset, muutaman minuutin puoleltaan. Lämpötila grillissä oli kyljysten aikaan 250 astetta. Laitomme kyljykset (pakkohan minun oli asiaan puuttua) peltilautasella (Lidlistä ostettuja jokapaikan lautasia, ostakaa kun sattuu kohdalle!) folioon asettumaan. 

Lopuksi Antti käytti grillissä puolikkaita nektariineja, greippilohkoja, herneenpalkoja, sipuleita ja tomaatteja, jotka myöskin olivat marinadissa, jonka ainesosia minä en tiedä, mutta joka oli oikein mainio. 

Kiitos Familialle karitsan parikyljyksistä, pakkauksen paino oli noin 900 g ja syötävää lihaa niissä oli ehkä 300 g, se riitti meille oikein mainiosti. Grillaaminen onnistui oikein mainiosti ja jälkitasoittaminen myös. Jos luita olisi jäänyt enemmän, niistä olisi saanut hyvää karitsalientä. Nyt ei pakastimissa ole tilaa millekään ylimääräiselle, joten liemenkeitto jäi.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Big Green Egg-välilehdelle, jonne kerään kaikki terassimme vihreän munan käyttökokemuspostaukset. 

Tänään meillä oli erityisen kaunis kompostisetti, kun siivosin #pelastakaaleikkokukat-kimpun. Lopulle kimpulle ei saa edes hönkäistä, etteivät viimeisten ruusujen terälehdet varise. 

Sipulikeittotäytteinen hevosmureke

Kaupallinen yhteistyö, Solera

Älkää peljästykö, tämä ei ole se ohje, joka aloitetaan kumoamalla sipulikeittopussi kulhoon. Tässä keitellään ensin pieni satsi sipuleita sakeaksi keittomaiseksi täytteeksi. Ohjeen otin mukailtavaksi täältä.

Lihamureke mozzarella-sipulitäytteellä

Mureketaikina

• 800 g hevosen jauhelihaa
• 2 kananmunaa (käytin yhden, kun olivat niin suuria)
• suolaa ja pippuria
• tuoretta persiljaa
• 1 dl korppujauhoja
• loraus worcesterkastiketta (oma lisäys, kun minusta se kuuluu lihamurekkeeseen)

Täyte (sipulikeitto+mozzarella)

• 4 uuden sadon punasipuleita varsineen
• 1 rkl oliiviöljyä
• 2 dl lihalientä
• 1 dl punaviiniä
• suolaa ja pippuria
• tuoretta timjamia
• 1 pallo mozzarellaa

Aloita tekemällä sipulikeitto, josta tulee oikeastaan melkein sipulihilloke. Silppua sipulit ja kuullota niitä oliiviöljyssä kymmenisen minuuttia pannulla tai pienessä kattilassa. Lisää mukaan lihaliemi ja viini, yrtit ja suolaa ja pippuria. Anna kiehua maltillisesti puolisen tuntia, niin että neste vähenee ja seos sakenee. Maistele, että onko kunnolla makua. Jätä jäähtymään. 

Kuumenna uuni 180 asteeseen. Sekoita jauhelihaan kananmuna, mausteet ja korppujauhojat, sekoita tasaiseksi. Paista pannulla pieni testipala, mausta lisää, jos tarvitsee. Muotoile talouskelmun päälle taikina tasaiseksi levyksi, noin pari senttiä paksuksi. 

Levitä sipulimassa murekelevylle, ei aivan reunoille asti. Leikkaa mozzarellapallo ohuiksi viipaleiksi ja levitä palat sipulien päälle. Kääri kelmun avulla levy rullalle, älä kuitenkaan kääri muovia rullan sisälle. (jollekin on saattanut joskus hamassa nuoruudessa käydä tuonkaltainen moka) Jätä sauma alapuolelle ja taputtele rullan päät kiinni. Nosta varovasti lastalla uunivuokaan, jonka pohjan olet öljynnyt. 

Paista mureketta noin 45 minuuttia, mittaa murekkeen sisälämpötila. Sen tulisi olla vähintään 65 astetta. Lähdeohjeessa tehtiin vielä murekkeen päälle valutettava kastike ja pintakin peitettiin sipulimassalla ja mozzarellalla, mutta ne vaiheet minä jätin väliin. 

Solera tarjosi meille tämän aterian viinin

Söimme mehevää mureketta helmimäisen pastan kanssa, en muista sen nimeä, mutta Annan kaupasta olen sitä ostanut. Höyrytin porkkanaa ja broccoliineja melkein kypsiksi ja käytin niitä pannulla voissa juuri ennen ruokailua. 

Tour de Francen 18. etappi oli taas hieno Alppi-etappi. Alexander Stubb oli juttelemassa Christian Selinin kanssa etapin aikana, sitä oli kiinnostavaa kuunnella. Etapin voittajaksi selviytyi Warren Barguil ja kokonaiskilpailua johtaa kukapa muukaan kuin Chris Froome. Enää on jäljellä yksi pitkä etappi, sitten henkilökohtainen aika-ajo ja viimeisenä seremoniallinen päätösetappi sunnuntaina Pariisiin. Niin se vain tämäkin kisa on pian paketissa. 

Kesän loppu – ei sentään kesän

Kaupallinen yhteistyö, Jyväskylän Kesä

Jyväskylän Kesä on meidän osaltamme nyt taputeltu. Kovin moniin tapahtumiin emme ehtineet työkiireitten takia, mutta kaikki minne kerkesimme, olivat hyviä ja mieleenjääviä. Tänä iltana olimme Taulumäen kirkossa kuuntelemassa Iiro Rantalan ja sveitsiläisen nuoriso-orkesterin Il Mosaicon konserttia. Emme olleet aikaisemmin kuulleet Rantalaa livenä, hänen karismansa riitti täyttämään suuren kirkon ja nuoret soittajat Keski-Euroopasta olivat aivan loistavia. 

Aluksi kuulimme Mozartia, Pianokonsertto numero 21 C-duurin ja sen jälkeen Rantalan omia sävellyksiä. En osaa sanoa kumpi osa konserttia minua miellytti enemmän, taidan sanoa, että eniten pidin taas kaikesta. 

Kiitos Jyväskylän Kesä, kiitos Riikka, oli ilo päästä osallistumaan tapahtumiin nyt jo toisen kerran!

Punkkarityttö ja Aikuinen Nainen

Kaupallinen yhteistyö, Jyväskylän Kesä

Paras tapa pitkästyttää ihmisiä on aloittaa tarina sanoilla silloin kun minä olin nuori. Nykyään tarina voi muodostua melko pitkäksikin, kun nuoruudesta on jo tovi. Vältän mahdollisuuksien mukaan kyseistä fraasia , mutta eilen oli ihan pakko hieman muistella nuoruutta, kun Yari & Se Tuntematon Numero astui Jyväskylän Kesän Teltan lavalle. Eikä muistissani ole vielä vikaa, hyvin alkoi tossunkärki vipattaa, kun punk ryhtyi raikaamaan. Olen joskus moittinut nuoruutemme suosikkiartisteja loireilusta, mutta nyt ei tarvinut, sillä Yari oli cool as hell. 

Yleisöä olisi voinut olla teltassa enemmänkin, olihan ilta kaunis ja kesäinen, mikä ei ole lainkaan itsestään selvää tänä outona Suomen heinäkuuna vaihtelevine keleineen. Aitoon punktyyliin setti oli juuri ja juuri tunnin mittainen ja kinumalla saimme kaksi lisäbiisiä. Oli kyllä hauska katsoa ikäistemme ihmisten pogoilua lavan edessä. 

Punkmuistelot saivat minut sen verran hyvälle tuulelle, että ehdotin lipun hankkimista teltan seuraavallekin keikalle. Antin kaulassa roikkui kuvauspassi, jolla hän pääsee Kesän kaikille telttakeikoille, mutta minä marssin lippujonoon ostamaan oman läpyskäni Paula Koivuniemen keikalle. Tämän osuuden kulttuuriperjantaista kustansin siis aivan itse, eikä tuntunut missään!

Eipä ollut teltta täynnä silloinkaan, kun suomalaisen iskelmän grand old lady, Paula Koivuniemi astui lavalle puoli kymmeneltä. Viime vuosina Paula on keikkaillut ahkerasti Suomen festarikesässä, mutta on nyt jättänyt massatapahtumat. Omien sanojensa mukaan Suomipopit ja vastaavat on nyt nähty ja laulettu. Ääntä tällä mahtavalla artistilla kyllä riittää ja Rakkaudesta-konsertti esitteli hyvän valikoiman kotimaista hempeilymusiikkia parhaimmillaan. 

Ai että minua harmitti viereisen pöydän naisporukan kälätys koko konsertin ajan. Ei siinä mitään, jos ollaan kerran kesässä lähdetty vähän tyttöjen kesken istumaan iltaa ja parantamaan maailmaa, mutta pakkoko sitä on pälpättää kuin baarissa? Nyt oltiin kuitenkin konsertissa. Lavalla oli Paulan tavanomaisen bändin lisäksi mahtava sellokvartetti, joka toi sointiin sellaista syvyyttä, että Aikuinen Nainen kuulosti vielä entistäkin paremmalta. 

Jyväskylän Kesä sai nauttia kauniista säästä perjantaina ja meno jatkuu tänäänkin monin erilaisin tapahtumin. Jollei iltamme olisi jo varattu muuhun, olisin mielelläni mennyt Carmen-konserttiin tai kuuntelemaan Semmareita. Maanantaina ehdimme vielä osallistumaan yhteen Kesän tapahtumista, kun Jugendorchester "Il Mosaico" & Iiro Rantala esiintyvät Taulumäen kirkossa. 

Ikävä kyllä Tour de Francelle ei jää tänään aikaa, mutta huomenna palautamme itsemme ruotuun siltäkin osin.

Ei loma, mutta sentään aurinkoinen perjantai

Kaupallinen yhteistyö, Solera

Tänään emme ehdi katsoa Tour de Francea pientä hetkeä enempää, sillä Jyväskylän Kesä kutsuu. Ennen illan konserttia ehdimme kuitenkin koota lautaselle juustoja ja muita herkkuja pieneksi päivällisen korvikkeeksi. Juustojen kanssa avasimme Soleralta saamamme punaviinin, Bœuf Bourguignonin. Viini oli Ranskasta ja pari juustoistakin! Olin rohkea, riippumaton nainen ja maistoin ulkojuustoa ja pystyn sanomaan, ettei se ollut pahaa. Viini oli hyvää. Ole kiltti äläkä suurin surminkaan kommentoi viiniä, ettei minun tarvitse poistaa kommenttia.

Jyväskylän Kesän avajaiskonsertti – The Real Group

Kuva luvalla lainattu Jyväskylän Kesän kuvapankista

Kaupallinen yhteistyö, Jyväskylän Kesä

Tänä vuonna kaupunkifestivaali Jyväskylän Kesä ei osu samalle viikolle kuin Suomipop-festari, mikä on hyvä juttu ja toivoaksemme sääkin suosii tapahtumaa viime vuotista paremmin. Silloin moni katutapahtuma jouduttiin siirtämään sisätiloihin sateen vuoksi, mutta nyt sääennusteen mukaan näyttäisi paremmalta ainakin perjantaista alkaen. 

Aloitimme kulttuuriviikon avauskonsertilla, joka tällä kertaa järjestettiin Paviljongissa ja lavalle nousi The Real Group, ruotsalainen a capella-yhtye. Linkin takaa löytyy juttu yhtyeen toukokuisesta Helsingin keikasta. Olen pitkään ollut a capella-musiikin ystävä, mutta The Real Groupia en ollut aiemmin kuullut. 

Kiireisen aikataulun vuoksi en ollut ehtinyt hakea lippupakettejamme etukäteen, vaan ne oli toimitettu Paviljongin infoon valmiiksi. Kiitos siitä! Meille oli varatut paikat suuren katsomon vasemmasta alalaidasta, aika sivulta, mutta kyllä sieltä hyvin kuuli. Oli ilo nähdä, että avajaiskonserttia varten  oli avattu kaikki katsomon osat ja väkeä oli paikalla runsaasti.

Muutamien avauspuheenvuorojen jälkeen The Real Group asteli lavalla, viisi laulajaa, joista kolme oli ruotsalaisia, yksi tanskalainen ja yksi latvialainen. Konsertti koostui aika erilaisista kappaleista, joista tosin suuri osa oli yhtyeen jäsenten omaa tuotantoa. Monikaan kappale ei ollut minulle lainkaan tuttu ja myönnän innostuvani enemmän a capella-esityksistä, kun tunnen kappaleen ennalta. Mutta komeasti yhtye soi ja konsertti oli todella nautittava. Harmillista kyllä, työvuoron alku hönki niskaan, joten meidän oli livistettävä ensimmäisen encoren jälkeen. Toisen olivat vielä laulaneet ennen kuin kokonaan poistuivat lavalta.

Pidin myös välispiikeistä, iltaan ei kuulunut pönötys, muttei  myöskään liian suuri kosiskelevuus. Spiikit ovat silloin hyviä, kun niiden ei vielä toivo loppuvan. Kappaleista eniten pidin tietysti county-kappaleesta, jonka aiheena oli kanelipulla.

Kuva luvalla lainattu Jyväskylän Kesän kuvapankista

Jotkut kutsut vaan ovat kivempia – jäätelöä maistamassa

Edit: kaupallinen yhteistyö, Liisankankaan Tilajäätelö.

Eilen olimme maistamassa jäätelöä. Emme vain yhtä tai kahta, vaan ainakin kahtakymmentä! Saimme kutsun Seppälän Prisman pihalla olevalle Liisankankaan Tilajäätelön kojulle ja aurinkoinen kesäpäivä oli mitä parhain jäätelön maisteluun. Ainakaan minä en ollut aikaisemmin kuullut Liisankankaan Tilajäätelöstä, mutta nyt tiedän, että jos italialaistyyppistä jäätelöä tai sorbettia tekee mieli, eikä ole umpisateinen sää, kannattaa poiketa kojulle herkuttelemaan. 

Liisankankaan jäätelöitä on valmistettu Pihtiputaalla verkkosivujen mukaan vuodesta 2012 ja pääraaka-aine, maito, on tilan omaa tuotantoa. Valmistusmetodi on italilainen ja tällöin puhutaan gelatosta. Juuri sellaisista, joita moni Italian-matkaaja jo etukäteen uneksii reissullaan syövänsä. 

Meille oli varattu monenmontaa makua maistettavaksi ja kyllä me maistoimmekin. Oli perusmaut, suklaa, mansikka ja vanilja. Oli kahvi, amaretto, tiramisu, kinuski, kirsikka, appelsiini ja niin monta muuta, ettei niitä enää muistakaan. Ainoastaan kookos oli sellainen, ettei Antti tahtonut maistaakaan ja minäkään en siitä pitänyt, mutta se johtuu vain ja ainoastaan Bountyn-katkuisista nuoruusmuistoistamme. Jäätelössä ei ollut sitten mitään vikaa. 

Sorbettajakin maistoimme monta makua ja niistä mieleeni jäi parhaiten vihreä omena. Lime-makua ei valitettavasti ollut juuri eilen maistettavaksi, mutta arvelisin senkin olevan raikasta. Kun olimme maistaneet makuja pikkuruisista lusikoista aivan päämme sekaisin, saimme vielä valita kupilliset suosikeitamme. Minä valitsin suklaajäätelön ja sitruunasorbetin yhdistelmän, Antti otti kahvin ja vihreän omenan. 

Liisankankaan jäätelön rakenne on sellainen, ettei siitä pyöritetä palloja, vaan sitä kaavitaan kuppiin leveällä, todella pätevän näköisellä kauhalla. Ainakaan tällä erää jäätelöä ei saa tötteröön, eikä se tämän kaltaiselle jäätelölle olisikaan minusta hyvä tapa tarjota, vaan pahvinen kuppi pienelllä muovilusikalla on juuri sopiva setti. Kuulema monia erilaisia kertalusikoita on kokeiltu, esimerkiksi joku puinen malli antaa makua jäätelöön, joten muovilusikka on osoittautunut parhaaksi välineeksi. Kupit muistaakseni mainittiin biohajoaviksi. 

Jäätelöä ja sorbettia voi ostaa myös mukaan styroksirasiassa, voisin kuvitella vaikkapa kahvijäätelön tai limesorbetin sopivan hienommankin päivällisen jälkiruoaksi mitä parhaiten. Hintaahan tällaisella artesaanijäätelöllä on enemmän kuin suurten tehtaiden tuotteilla, annoskupillinen yhdellä maulla maksaa 3,50 euroa ja kahdella 4,5 euroa ellen ihan väärin muista. 

Koju sijaitsee Seppälän Prisman Ahjokadun puoleisella jättimäisellä parkkipaikalla lähellä pääsisäänkäyntiä. Seisoskelimme hyvän tovin maistelemassa ja sinä aikana asiakkaita riitti jollei jonoksi niin melkein ainakin. Ystävällinen nuori mies maistatti makuja muillekin päätöksenteon tueksi ja niin vain löytyi joku kookosjäätelöstäkin pitävä! 

Oli todella mukava tutustua Liisankankaan Tilajäätelöön ja täpärästi vältin jäätelöotsan kehittymisen, tiedättehän sen hetkellisen keljun olon otsalla, kun syö liikaa jäätelöä, tai ryystää pirtelöä liian nopeaan tahtiin. Meidät kutsunut Johanna teki olomme tervetulleiksi ja juttua olisi riittänyt vaikka mistä ja vaikka kuinka kauan tahansa. Juuri tällaisesta pienimuotoisesta "yhteistyöstä" minä pidän, ei kosiskelevasta tai ehtoja latelevasta, vaan aivan rehellisestä mielipiteen pyytämisestä ja siitä, että voisin mainita firman blogipostauksessa, jos siltä tuntuisi. Ja nimenomaan siinä sävyssä kuin oikeasti tunnen. 

Se pitää vielä mainita, että asiakkaat antoivat palautetta todella mukavasti, heiltä (samoin kuin meiltä) kysyttiin tuleeko mieleen joku  maku, jota toivoisivat valikoimiin, sillä niitä kehitellään kokeiluun kaikenaikaa ja jos alkavat käydä kaupaksi, otetaan enemmänkin valikoimiin. 

Tässä siis tulee CampaSimpukan rehellinen mielipide Liisankankaan Tilajäätelöistä: Tykkäsimme ihan sikana! Käykää tekin maistamassa!

Hauska päivä

#jotainterveellistä

Edit: kaupallinen yhteistyö, Ravintola Olo

Saimme kutsun Ravintola Olon järjestämälle päiväretkelle Mänttään Serlachius-museoihin ja Ravintola Göstaan, jotka ovat meille tuttuja monelta vuodelta, kaikilta kolmelta, joina uusi osa, Göstan Paviljonki, on toiminut. Sattumoisin meillä oli eilen vapaata, joten liityimme seurueeseen, emme kuitenkaan bussikyydillä Helsingistä asti, vaan kotoa päin omalla autolla. Mainitsen heti alkuun, ettemme tällä reissulla maksaneet itse (edes Museokortilla) pääsymaksua museoihin, emmekä ruokailuja, vaan kutsujataho vastasi niistä kuluista. 

Yhytimme porukan Vilppulassa sijaitsevassa Koivulahden Rapukartanossa ennen puoltapäivää. Kumpikaan meistä ei ollut aikaisemmin käynyt kyseisessä paikassa ja varmasti kummankin leuka loksahti synkronisesti, kun ajoimme paikan pihaan järven rantaan mutkikkaan hiekkatieosuuden päätteeksi. Kyse ei ollut mistään nokeentuneesta kalamajasta, vaan melkoisen hulppeasta juhlatalon, majoitusrakennuksen ja erinäisten lisäpytinkien muodostamasta kokonaisuudesta, jossa voi pitää vaikka 200 vieraan häät, majoittua aivan yksityisenä ihmisenä, kokoustaa tai tykyillä isommallakin porukalla. Paikan isäntä Pasi Heinonen kävi kiireiltään kättelemässä meidät, sillä olimme tapojemme mukaan paikalla ajoissa, hieman ennen Helsingistä saapunutta bussia. 

Kun koko Olon kutsuma vierasseurue saapui perille, saimme heti kierroksen Rapukartanossa, sen päärakennuksessa, uudessa rantarakennuksessa (en muista, miksi se oli nimetty), kaksikerroksisessa majoitusrakennuksessa ja sen avoinna olevissa huoneissa. Meille tarjottiin pientä syötävää ja pikaista verbaalista esittelyä paikan synnystä, nykypäivästä ja mahdollisuuksista. Rapukartano tekee yhteistyötä Serlachius-museoiden ja Gösta-ravintolan (ja sitä kautta Olon kanssa), joten siitä johtui tämä mutka reitillä ennen varsinaista kohdetta Mäntässä. Isäntä itse vaikutti kyllä niin supliikkimieheltä ja visionääriltä, etten lainkaan ihmettele sitä, että vieraita riittää. Kaunis järvimaisena vielä viimeistelee suomalaisen kesän parhaimmillaan, eivätkä maisemat varmaan hassummat ole talvellakaan. 

#jotainhyvää

Rapukartanon jälkeen hurautimme Mänttään, jossa kävimme ensin Gustaf-museolla. Olemme käyneet siellä aiemminkin, tällä kertaa rakennus oli huputettuna ulkopuolen remontin tähden, joten se näytti erilaiselta. Seurueellamme oli tiukka aikataulu, sillä kyseessä oli museoiden vilkas kesäpäivä uusien näyttelyiden ja varattujen opastusten ja ruokailujen suhteen. Emme kiertäneet koko Gustaf-museota, vaan meidät nappasi mukaansa hieno rouva draamaopastuksen muodossa, pääsimme katsomaan huolittaisiinko meitä tehtaalle töihin. Ei huolittu kovin montaakaan, oli liian lyhyttä helmaa, eikä ollut nylonsukkia jalassa. Opastus oli hauska ja mukaansatempaava, joskin hieman lyhyempikin olisi piisannut. Yksi seurueestamme pääsi tarjoilijatytöksi ja blogiystävämme Merituuli tuli palkatuksi savottaemännäksi, kun oli tunnustanut osaavansa tehdä ruokaa. 

Juuri ajoissa ehdimme Göstan Paviljongille, jossa meidät otti hoiviinsa viehättävä opas. Hän johdatti meidät läpi Paviljongin ja Kartanon, joissa oli sekä aiemmin alkaneita näyttelyitä, että aivan tuona kyseisenä päivänä alkaneita. Kierros oli aika ripeä, mutta erityisesti helmikuussa alkanut Riiko Sakkisen Rajat kiinni-näyttely oli mitä mielenkiintoisin. 

Kesäpäiviä ei sytyttänyt minua niinkään, eikä Antti Oikarisen Maalauksia (vaikka hämmästyttäviä olivatkin), mutta Kimmo Schroderuksen Bling Bling sen sijaan kovastikin. 

Kartanossa oli nyt avautunut uusi pitkäaikainen näyttely Nautinto yhdisti mielenkiintoisesti tämän päivän taidetta vanhoihin teoksiin ja teemoihin. Se pitää käydä katsomassa paremmalla ajalla uudelleen, samoin kuin Rajat kiinni. 

Ennen lounasta Göstassa piipahdimme Kartanon viinikellarissa, jossa nautimme lasilliset kuohuvaa ja pienen alkupalan ennen ateriaa. Oi että oli kielenvievää katkarapucocktailia! Hyvässä tahdissa siirryimme sitten Ravintola Göstaan, jossa asetuimme kahteen pitkään pöytään. Muitakin ryhmiä ja yksittäisiä pikkuseurueita oli paikalla, mikä oli hauska nähdä. Gösta on niin hyvä paikka ruokailla, että sen suosion toivoo vain jatkuvan. 

Alkuruokana meillä oli kukkakaalikeittoa, pääruokana kuhaa ja jälkiruokana oliiviöljyjäätelöä mansikoiden ja lakritsan kanssa. Kokonaisuus oli erittäin miellyttävä, kaunis ja sopivan täyttävä. Pöydässä kävi vilkas keskustelu niin lähimpien vierustovereitten kuin kauemmaskin ja ateriassa vierähti melkein pari tuntia. Oli niin mukavaa ja leppoisaa, että oli todella iloinen, että otimme kutsun vastaan. 

Kun bussilla saapunut porukka alkoi kerääntyä paluumatkaa varten, me kävimme vielä katsomassa uudelleen Rajat Kiinni-näyttelyn ja ulos puistoon sijoitetut Schroderuksen Solvaajan puutarhan teokset. Pidin niistä erityisen paljon ja oli hauska bongailla tölväisyjä eri kielillä koukeroisista kiiltävistä kirjoituksista. Kävimme myös pienessä saaressa katsomassa hauskoja neuletaideteoksia, jotka pukivat puut uudenlaisiin kuoriin. En nyt löydä tarkempaa tietoa, kenen töitä ne olivat, mutta ymmärtääkseni ne kuuluvat Mäntän Kuvataideviikkojen ohjelmaan, kuten kesäiset saarinäyttelyt joka vuosi. 

Oli todella mukava päivä, kiitos Ravintola Ololle ja erityisesti Timea Slavicille kutsusta tähän hauskaan kesäiseen tapahtumaan! Liitän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme. Loppukuvaksi laitan kollaasin, joka kuvastaa Antti hyvin. Kun jossain näkyy kiinnostava polkupyörä, sen takia pysähdytään, peruutetaan ja ajetaan tienposkeen, että pyörästä saadaan kuva! Se ei ehkä olisi samalla paikalla enää ensi kerralla.

#vaatiivähänviksaamista