Korean Hot Pot revisited

Tässä eräänä päivänä söimme päivällistä olohuoneen lattialla, emmekä vain syöneet, vaan valmistimme sen myös. Kokeilimme edullisen sähkön päivänä uutta sähkökäyttöistä hotpot-laitetta ja totesimme sen vallan mainioksi vekottimeksi. Se on Lidlin Silver Crest-sarjaa, joten kovin suuresta taloudellisesta panostuksesta ei puhuta. Olen kyllä koittanut vakuutella itselleni, etten tarvitse lisää keittiövälineitä ja pienkoneita, mutta tämä nyt kuitenkin tuli ostettua, kun sattui juuri olemaan aasialaiseen keittiöön liittyvä teemaviikko Lidlissä. Myös pullo osterikastiketta on nyt pantryssani, sitä puuttui jostain viimeaikaisesta kokkailustani. 

Listaan tähän ainesosat ilman tarkempia määriä, sillä tämäkin on sellainen ruoka, johon aineksia lisätään, kunnes ei enää jaksa syödä. Nytkin valmistelin mielestäni kohtuullisen määrän, mutta söimme lopulta noin puolet ja loput laitoin pakastimeen toista hot pot-ateriaa varten. Tämän keittiölaitteen ohjekirja oli muuten hämmästyttävän järkevä vihkonen, ei ihan hulluja käännöskukkasia ja monta aivan asiallista ruokaohjetta, joista yhtä käytin kehyksenä kokkailuuni. 

Korean hot pot 

• broilerin sisäfileitä
• bulgogikastiketta (kaupallinen valmiste)
• wokkiöljyä
• ruskeita herkkusieniä
• porkkanaa
• parsakaalia
• kesäkurpitsaa
• kevätsipulia
• paprikaa
• pinaatinlehtiä
• gyoza-taikinanyyttejä (pakaste)
• lasinuudelia
• vahvaa kanalientä
• gochugaru-chilihiutaleita lusikankärjellinen
• seesaminsiemeniä
• seesamiöljyä

Ensimmäiseksi laitoin kokonaiset pienet broilerifileet bulgogikastikkeeseen marinoitumaan. Käytin kastiketta niin, että lihapalat olivat kunnolla kastikkeen peitossa, mutteivat sentään uineet siinä. Otin gyoza-taikinanyyttejä pussista osan sulamaan lautaselle. Nämä olivat vihannes-tofutäytteisiä. Lasinuudelit laitoin pieneen astiaan ja kaadoin päälle kiehuvaa vettä ja jätin nuudelit siihen pehmenemään. Käytin kaksi pientä kerää nuudeleita, yksikin olisi riittänyt. Kun nuudelit olivat pehmenneet, leikkasin ne kulhossa saksilla muutamaan osaan, etteivät ne menisi tarjolle yhtenä könttinä. 

Valmistelin seuraavaksi kasvikset, leikkasin porkkanan, kevätsipulin, kesäkurpitsan ja paprikan suikaleiksi ja leikkasin sieniin tähtikuviot. Parsakaalin leikkelin suupalan kokoisiin paloihin. Liemeen käytin muutaman päivän takaa ollutta hyytelöitynyttä kanalientä, jota jatkoin vedellä niin, että lientä oli noin litra. Lisäsin siihen vielä  pikkuisen gochugaru-chilihiutaleita tuomaan potkua. 

Keräsin kaikki ainekset olohuoneeseen lattialle alustan päälle, hot pot-laite keskelle ja ainekset ympärille. Sutikoin laitteen paisto/keitto-osaan (kuin suuri rengaskakkuvuoka) wokkiöljyä ja laitoin virran päälle. Laitteessa ei ole varsinaista virtanappulaa, mutta tehoa voi nappulasta säätää. 

Asettelin öljyllä sipaistuun rengasosaan sieniä ja kasviksia ja laitteen kuumentuessa ne paistuivat pikkuisen. Epäilin, että tuleeko laitteesta käryä olohuoneeseen, mutta ei tullut. 

Kun ainekset olivat hieman saaneet väriä ja kypsyneet pikkuisen, lisäsin sinne gyoza-nyytit ja kaadoin mukaan lientä sen verran, että ainekset melkein peittyivät. Liemi alkoi pian kiehua ja alkoi muodostua höyryä, muttei käryä. 

Lisäsin vielä keitto-osaan muutamassa kasassa nuudelit, joista olin kaatanut veden pois. Nyt kun ne oli leikattu saksilla osiin, oli helppo nostella niitä omiksi osioikseen keittoon. 

Nostelin rengasosan keskellä olevalle paistoalueelle neljä broilerifilettä (ei siis rintafilettä, vaan pienempiä sisäfileitä, joista en kyllä oikein ole varma, onko se oikea nimi, mutta kauppanimi ainakin)  kypsymään. Siinäkään kohtaa käryä ei ollut havaittavissa. Nyt siis rengasosassa kypsyi keitto-osa ja keskellä grillautui liha. 

Viimeiseksi nostelin keitto-osaan vielä tuoretta pinaattia, sen ei tarvitsisi varsinaisesti kypsyäkään. 

Noin vartissa kaikki oli valmista. Kauhoimme keittoa annoskuppeihin ja päälle nostimme kaksi broileripalaa kummallekin, koristelimme seesaminsiemenillä ja -öljyllä. Nostin hieman lisää aineksia kypsymään toista kupillista varten. 

Liemi oli todella maukasta ja nuudelitkin maistuivat kunnolla, liha grillautui yllättävän nopeasti laitteen keskellä olevalla grillauspaikalla. Marinadi ei kärynnyt ja höyryäkin tuli kohtuudella. Söimme kumpikin kaksi annosta, joista toinen oli pienempi, sillä päätimme säästää osan aineksia toiselle aterialle kertaähkyn sijaan. 

Laite jäähtyi nopeasti ja irrotettava alumiinirunkoinen keitto/paistoastia oli helppo puhdistaa käsitiskissä. Mietin jo kuumeisesti mitä muuta voisin valmistaa laitteella, ehkä pannukakkuja tai paistaa kananmunia. Kokeilen piakkoin. Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pöytä Koreaksi-välilehdelle, jonne kerään korealaiskokkaukseni. 

Nyt on kuivat jutut!

Jokunen viikko sitten meille hankittiin (pyytämättä ja yllättäen) elintarvikekuivuri. En ole itse kuivuria koskaan käyttänyt, mutta Antti on ollut sellaisen kanssa tuttu jo lapsuudesta asti, hänen äidillään on edelleen käytössä Orakas. Tämä meille hankittu on merkiltään Steba, samaa merkkiä kuin toinen sirkulaattoreistamme. Noin mikroaaltouunin kokoinen kuivuri on nyt tehnyt muutamia kuivettuneita juttuja, joista esimerkiksi vadelma oli aivan surkea juttu, vain marjan haituvat ja siemenet olivat jäljellä kuivissa kuorissa, eikä maistamalla tiennyt onko kyse hongasta vai haavasta. Samoin mansikat leikkasimme liian ohuiksi viipaleiksi, osa niistä tarttui laitteen kuivausritilöihin. Mandariinipalaset myös kuivuivat aivan tyhjiksi, vain epämiellyttävä kova kuori oli jäljellä. Sitruksia kannattaakin kuivata poikkileikattuina. 

Erilaisia kuivauskokeiluja

Sipulista tuli hauskan näköistä, mutten ole vielä kokeillut käyttää kuivattua sipulia mihinkään. Kunhan tässä on aikaa, viipaloin punasipulia enemmän ja kuivaan niitä ja kokeilen ruoanlaittoon. En tosin nyt heti keksi mikä hyöty siitä olisi, paitsi jos olisi hamstrannut sipulia ja sitä uhkaisi mennä pilalle, tai olisi aikeissa kokkailla retkiolosuhteissa. 

Paras onnistuminen tähän mennessä on ollut ananas. Ostimme aivan tätä kuivattamistarkoitus varten tuoreen ananaksen, josta Antti leikkasi noin viiden millin vahvuisia kiekkoja. Ensimmäisessä erässä ne olivat kuivurissa yli 10 tuntia, toisessa 9 tuntia. Ananaskiekot eivät tarttuneet ritilöihin, ne oli helppo kerätä kuivurista lautaselle. Aluksi ne tuntuivat hieman nahkeilta, mutta kuivuivat edelleen lautasella. Niissä on nyt muutama päivä myöhemmin uskomattoman intensiivinen maku, hieman sitkeyttä, mutta kuitenkin niitä on kiva nakertaa. Voisimme kokeilla myös hieman paksumpien viipaleiden kuivaamista, mutta nämä ohuet, kauniiksi pitsiytyneet kiekot ovat todella hyviä välipaloiksi. Nyt joku tulee varmaan kertomaan, että ananas kuivattuna on hurjan epäterveellistä, mutta jos väittää, että se on pahaa, niin se on kyllä vale. 

Tomaatista tuli aika hauskan näköinen myös, allaolevassa kuvassa pieni kirsikkatomaatti halkaistuna. Siinäkin on makua vaikka muille jakaa ja mietin, että näitä pitää tehdä enemmän ja säilöä oliiviöljyyn. Nyt niitä oli vain muutama maistelupala. 

Tarkkaa hommaa – Meater-mittarilla Beef Wellington

CampaSimpukan ensimmäisenä vuonna tein ensimmäistä kertaa beef wellingtonia. Siitä on melkein kuusi vuotta. Sittemmin ei ole tule tehtyä tätä Gordon Ramsayn huutamalla tutuksi tekemää ruokaa. En ole viitsinyt opetella tekemään sopivaa taikinaa fileen peitoksi eikä ensimmäisellä kerralla käyttämäni paksu voitaikina ollut oikein sinne päinkään, mitä halusin. Nyttemmin Lidistä voi ostaa ohutta rullalle käärittyä puff pastrya ja perjantaina oli aika kokeilla miten se passaa wellingtonin peitoksi. En ole vieläkään muistanut katsoa millaisella kauppanimellä taikinaa myydään, mutten hetkeäkään ajattele sen olevan mitään muuta kuin teollista huttua. Mutta käyttökelpoista huttua. 

Toinen jo jonkun aikaa kokeilemista odottanut ruoanlaittoon liittyvä juttu oli Meater-mittari. Antti osallistui jo kauan sitten mittarin joukkorahoitukseen ja alunperin mittarin piti tulla markkinoille jo ainakin vuosi sitten. Joitakin viikkoja sitten mittari viimein saapui ja tuumimme minkälaiseen lihan paistamiseen sitä kokeilisimme. Beef Wellington valikoitui ensimmäiseksi kokeiluksi. Olin jo ladannut Meaterin applikaation puhelimeeni valmiiksi ja tapani  mukaan skipannut kaikki introt ja neuvot, sillä kuka nyt mitään manuaaleja jaksaa lukea? Mittari lihapalan kylkeen ja menoksi. 

Beef wellington kahdelle (olisi riittänyt ainakin kolmelle)

• 400 g pala naudan sisäfilettä
• suolaa ja pippuria
• 1 rkl voita
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 rkl dijonsinappia
• 1 rulla puff  pastrya
• 150 g siitakesieniä
• 4 viipaletta prosciuttoa
• 1 kananmuna

Beef wellington vaatii hieman aikaa ja askartelua, se ei ole sellaista kauhee nälkä, mitä syötäisiin-ruokaa. Kirjaan tähän vaiheet, vaikka tämä onkin jo revisited-osastoa. Kenenkään ei kannata ajatella, että tämä olisi liian vaikea ruoka tehdä, ei todellakaan. 

Esivalmistelut

1. Silppua sienet oikein pieneksi hakkelukseksi vaikkapa monitoimikoneen leikkurilla.
2. Laita sienihakkelus kevyesti öljytylle pannulle ja kypsennä sieniä noin 10-15 minuuttia, kunnes kaikki kosteus on haihtunut niistä. Siirrä hakkelus (duxelles fiinimmin) lautaselle jäähtymään, tasoittele se litteäksi kerrokseksi, niin se jäähtyy nopeammin.
3. Viritä leikkuulaudalle pitkä pätkä leveää talouskelmua ja sen päälle niin monta viipaletta prosciuttoa, että se yltää peittämään fileen ja sen päädyt myös. Myös parmankinkku käy tai mikä tahansa ohut kinkku, mutta ei raaka pekoni, sillä se ei kypsy uunissa fileen ja taikinan välissä. 

Fileen valmistelu

1. Kuivaa fileen pinta ja poista mahdollisia kalvoja tai rasvajuonteita. Palan tulee olla tasapaksu ja tarvittaessa sitä voi sitoa paistinarulla napakaksi pötköksi. 
2. Hiero lihan pinnalle suolaa ja pippuria joka puolelle. 
3. Kuumenna valurautapannu tai muu kovaa kuumuutta kestävä pannu ja laita sille voi ja öljy. Kun rasvan kuohu alkaa vajeta, nosta file pannulle. Paista nopeasti filepalan pinta kauttaaltaan, myös päät. Tarkoitus ei ole kypsentää filettä, ottaa siihen vain hyvä paistopinta. 
4. Nosta file lautaselle ja sutikoi sen kuumaan pintaan pullasudilla hyvä lusikallinen dijonsinappia. 

Ensimmäinen paketointi

1. Kun filepötkön pinta on jäähtynyt ja samoin sienisilppu, levitä ensin sienet tasaiseksi kerrokseksi kinkkuviipaleille fileen mittaiselle alueelle. 
2. Nosta sinappinen file sienillä päällystetylle kinkkupedille, käännä kinkkua peittämään myös fileen päät ja kääri kelmua apuna käyttäen file kinkkuviipaleitten peittämäksi pötköksi. Kierrä kelmua päistä kuin käärisit karamellin paperiin. Laita paketti jääkaappiin asettumaan noin puoleksi tunniksi, eikä pitempikään aika haittaa. 

Toinen paketointi

1. Kun ruoka-aika lähestyy ota kelmussa oleva filapaketti jääkaapista ja kuumenna uuni 200 asteeseen. 
2. Kierrä taikinarulla auki leikkuulaudalle ja avaa kelmupaketti ja nosta kinkkuun kääritty file taikinan päälle. Arvioi kuinka paljon taikinaa tarvitset, tälle käyttämälleni taikinalevylle menisi isompikin filepötkö. Kierrä taikina fileen ympärille ja leikkaa ylimääräinen taikinalevy irti. Käännä saumapuoli alaspäin ja taita päädyt kiinni kuin tekisit lahjapaketin.
3. Tässä vaiheessa taikinakäärö voi olla viileässä usemman tunninkin, mikäli ajoittaminen vaatii, mutta jos paistat wellingtonin heti, sekin passaa.
4. Ota lopusta taikinasta pieniä koristeita piparimuotilla, arvoin hetken että teenkö pieniä sikoja vai kirahveja koristeeksi, mutta tein sitten kuusia. Olkaa te rohkeampia.
5. Sekoita yksi kananmuna kupissa sekaisin ja sutikoi sitä taikinakuoren päälle kauttaaltaan. Asettele koristepaloja haluamaasi muotoon pötkön pinnalle ja sutikoi vielä niidenkin päälle kananmunaa. 
6. Jos käytät lihamittaria, aseta anturi lihapalaan niin, että se on mahdollisimman keskellä palaa eikä osu vuoan reunoihin tai mene lihapalan läpi. 
7. Paista wellingtonia kunnes sisälämpö on 52 astetta. Jos taikinakuori alkaa mennä liian tummaksi ennen kuin sisälämpö on haluttu, peitä wellu leivinpaperilla. Kypsyminen jatkuu taikinakuoressa vielä usean asteen verran lepuuttamisen aikana. Lepuutuksen pitää olla ainakin vartin mittainen. 
8. Leikkaa wellington viipaleiksi ja syö mieluisten lisäkkeiden kanssa. 

Mielestäni wellingtonpakettini oli oikein sievä ja se pysyi uunissa hyvin kasassa. Koska minun ei tarvinut pistää lihapakettia mittarilla paistamisen aikana, siitä ei karannut nesteitä vuokaan ja kuori pysyi kauniina. Lepuuttamisen jälkeen jännitti leikata fileestä palanen. Hieman nesteitä karkasi ensimmäisestä leikkauksesta, mutta onneksi se ei saanut taikina pohjaosastakaan aivan vettynyttä. Lihan väri oli kauniin punertava.

Liha olisi voinut olla meidän makuumme aavistuksen punaisempaa, mutta mureaa se oli. Suola oli sopiva ja sienet ja kinkku sitoivat paketin mukavaa kuosiin. Taikina oli pohjan osalta hieman kosteaa, mutta päällipuoli oli rapeaa ja hyvää. Leikkasin meille vähän liian isot palat, pienemmätkin olisivat piisanneet.

Meater-applikaatio oli oikein helppo käyttää. Koska en ollut tutustunut siihen etukäteen, piti ensin kahlata muutama mainos ja pieni esittely ohitse ennen kuin pääsi valikoihin. Ensin valitsimme minkä eläimen liha on kyseessä ja sen jälkeen mitä osa eläimestä. Sitten valitsimme halutun lämpötilan (valmiina oli jo Celsius-asteet varmaan haisteltuna siitä, missä päin maailmaa applikaatio on ladattu). Yhteys toimi bluetoothilla ja puhelin saattoi olla toisessa huoneessakin paistamisen aikana. Kerran ohjelma huomautti, että vie lähemmäs, yhteys pätkii, mutta jo kävellessäni keittiöön puhelin kädessäni, yhteys palasi. Näytössä oli ikäänkuin kello, joka näytti missä vaiheessa paistamista ollaan, paljonko on jäljellä ja omissa pallukoissaan näkyi sekä uunin lämpötila, lihan kulloinenkin sisälämpötila ja tavoitelämpö.

Kun aika tuli täyteen, ohjelma komensi ottamaan lihan pois uunista ja näyttöön tuli esitys siitä, miten kauan lepuuttaminen kestää. Annoin anturin olla wellingtonissa ja seurasin sisälämmön kehittymistä. Pari astetta liikaa sitä tuli mielestäni, mutta tottelin koemielessä (en tietenkään muuten) ohjelmaa lepuuttamisen pituudesta. Kun sekin aika tuli täyteen, näytti sisälämpö  60 astetta. Otin anturin pois ja tosiaan mittasin verrokkilukeman toisella mittarilla. Close enough.

Ensimmäinen Meater-kokeilu oli oikein onnistunut. Siinä setissä joka meille tuli on kaksi anturia, joita voi halutessaan käyttää samassa lihapalassa yhtä aikaa, jos haluaan tarkkailla suuren satsin kypsymistä eri puolilta. En ole tutustunut siihen, voiko olla kaksi eri kypsennystä eri ruokaan menossa samaan aikaan samalla applikaatiolla, vai pitäisikö ladata toista varten toiseen puhelimeen sama juttu. Kuka nyt mitään ohjeita viitsisi lukea?

Kun mittaria ei käytetä, anturi laitetaan sitä varten olevaan puiseen latausasemaan, joissa on paristot latausta varten. Minä en osallistunut laitteen hankintaan, enkä tiedä paljonko Antti siitä maksoi osallistuessaan rahoitukseen jo kehittelyvaiheessa. Meaterin sivuilla on paljon tietoa ja näköjään neljän anturin setissä on myös wifi. Voi äitien päivät! Korjaan: voi isänpäivät tietty tänään.

Fiinimpi hernekeitto

Kinkkua on usein sittenkin hieman liikaa ja meillä on tapana pilkkoa se myöhempiä hernekeittoja varten. Tänä vuonna teimme hernekeittoa jo tapanina, sillä paloin halusta päästä kokeilemaan uutta sifoniani. Tämä saamani on iSi Gourmet Whipper-merkkinen puolen litran pullo ja nyt sitä on jo kokeiltu ensimmäisen kerran. Ensimmäisenä kokeiluna oli ranskalainen sileä hernekeitto, johon joulun makuja tavoitellen lisäsin hieman kinkkua tarjolle laittaessa. Pulloa on saatavana ainakin 0,25 litran ja kokonaisen litran koossa myös. 

Samettinen hernekeitto sifonilla

• 300 g pakasteherneitä
• 1 dl kanalientä (minulla tällä kertaa vain vettä)
• 2 dl kermaa
• suolaa ja pippuria
• tarjoiluun hieman pannulla paahdettuja kinkkukuutioita ja tuoretta persiljaa
• 1 ilokaasupatruuna sifoniin

Kiehauta herneet vedessä, mausta pippurilla ja suolalla ja kaada ne kuumuutta kestävän blenderin kannuun. Jos kannusi ei kestä kiehuvan kuumia aineksia, anna niiden jäähtyä hetkisen ja hienonna herneet hieman myöhemmin. Keitto kuitenkin vielä kuumennetaan, joten välijäähtyminen ei haittaa. Suurruuttele blenderillä herneet ja liemi niin sileäksi kuin mahdollista. Siivilöi seos tiheän siivilän läpi takaisin kattilaan ja lisää mukaan kerma. Kuumenna seos ja maista onko tarpeeksi suolaa ja pippuria. Jos sinun pitää lisätä pippuria, ota huomioon, että myllystä pippuri voi tulla sen verran isoina paloina, että keitto vaatii vielä ennen sifoniin laittoa uuden siivilöinnin. Pippuripalat voivat helposti tukkia sifonin suuttimen. 

Kaada siivilöity ja sopivaksi maustettu kuuma keitto sifoniin, huomioi ettet täytä pulloa liian täyteen. Tästä ohjeesta tuli  juuri alle puoli litraa keittoa kaadettavaksi. Laita sifonin kansiosaan suora keittosuutin ja kierrä kansi paikalleen. Laita ilokaasupatruuna paikalleen kiertämällä kunnes kuulet panoksen avautuvan ja kaasun pääsevän keittoseokseen. Pullon ulkopinta kuumenee aika paljon, suojaa kätesi keittiöpyyhkeellä tai patakintaalla. Ravista pulloa pystyasennossa muutamia kertoja rivakasti. Kierrä panossuojus irti, ota tyhjä kaasupatruuna pois ja kierrä tilalle pieni metallinen suojatulppa. Ravista vielä muutama kerta. Jos et tarjoile keittoa heti, pidä pulloa vesihauteessa noin 50-75 asteisessa vedessä. Sirkulaattorilla on helppo pitää vesi sopivan kuumana, mutta tiskialtaassakin tämä onnistuu ihan hyvin. 

Kun on aika tarjoilla ruoka, ota pullo vedestä, suojaa kätesi ulkopinnan kuumuudelta ja käännä pullo melkein ylösalaisin lautasen tai muun tarjoiluastian yläpuolelle. Purista kahvasta ja pursota keittoa astiaan. Se tulee ensin hieman pallomaisena muodostelmana, mutta laskeutuu lautaselle kauniiksi sileäksi vaahdoksi. Koristele paahdetuilla kinkkukuutioilla, yrteillä, tai vaikka vain muutamalla tipalla oliiviöljyä. 

Me söimme keiton keskipäivän lounaana. Vaikka aineksia oli noin puoli litraa, keittoa vain riitti ja riitti, sen tilavuus kaasun ansiosta oli pullosta ulostullessaan paljon suurempi. Tästä riittäisi alkuruoaksi 6-8 hengelle oikein mainiosti. Päästelin pullon tyhjäksi pieneen kannuun, halusin tutkia kuinka keitolle käy, kun se jäähtyy ja joutuu ilman kanssa tekemisiin. Noin kymmenessä minuutissa se lässähti jo sen verran, että keiton pinta aleni kannussa kolmanneksella. Puolessa tunnissa keittoa oli noin puolentoista desin verran liemenä kannussa. 

Tässä ohjeessa yksi kaasupatruuna riitti hyvin, joissakin ohjeissa käytetään kahta, riippuen siitä minkälaista rakennetta tavoitellaan. Joissakin jälkiruoissa kaksi patruunaa on välttämättömyys. Tällöin ne vain käytetään peräkkäin, eikä siinä välissä patruunaa vaihtaessa kaasu mitenkään pääse karkaamaan. Litran pullossa käytetään ilmeisesti aina kahta patruunaa. Koska kyse oli lahjasta, en vielä tiedä paljonko nuo patruunat maksavat, mutta varmaankin pian sekin asia minulle selviää.

Seuraavaksi haluan kokeilla jotain jälkiruokaa ja kastiketta. Kylmiä jälkiruokia valmistettaessa seos ymmärtääkseni tehdään pulloon, sinne laitetaan kaasu mukaan ja sitten pulloa pidetään jääkaapissa ainakin tunti, mielellään pitempäänkin. Olen myös ymmärtänyt, että tällaiset vaahdot ja muut ruokalajit eivät sitten sen jälkeen pidä muotoaan, vaan lässähtävät aika pian, kun ne on tehty annoksiksi. Ne on siis syytä syödä saman tien. Pullossa ne kestävät kyllä tiiviissä tilassa, sekä lämpiminä että kylminä. 

Pullo pestään heti käytön jälkeen, mukana tuli pieni pulloharja, jolla suuttimen saa puhdistettua. Ilmeisesti kansiosaa lukuunottamatta osat voi pestä astianpesukoneessa. Tyhjät patruunat kierrätetään metallikeräykseen.

EDIT: Lisäsin CampaSimpukan ylälaitaan uuden välilehden, jonne kerään sifoniaiheiset postaukset sitä mukaa, kun niitä kertyy.

Ihan hyvä tekosyy

Monesta kodista löytyy joitakin keittiövälineitä ja pieniä laitteita, joita tulee käytettyä harvoin tai tuuriluontoisesti. Ne on saatu lahjaksi tai ostettu siinä luulossa, että kyllähän meillä ihan koko ajan tehdään leipää tai jogurttia, puristetaan itse appelsiinimehua ja tuutataan makkarataikinaa kuoreen. Useinkaan niin ei kuitenkaan käy ja laitteita saattaa olla unohduksissa pitkään. Niitä saatetaan yrittää tuupata kotoa muuttavien lasten tai sukulaislasten matkaan. Jos he eivät edes tiedä mikä on pastakone, ei se heitä välttämättä innosta ja nätisti ostopakkauksessa nököttävä laite jää edelleen äidin pantryyn odottamaan sitä hetkeä, että on aikaa/innostusta tehdä pastaa. Vohvelirauta on ollut tällainen muisto noin 90-luvun alusta ja siellä se taitaa olla pantryn kaapin nurkassa edelleenkin. Se on niitä malleja, joilla voi tehdä vain ohuita, välittömästi lötköksi heittäytyviä vohveleita, sen paistopinnat huutavat aina lisää rasvaa ja muovinen ulkokuori on joskus ollut valkoinen. 

Olen yrittänyt pitää sitä linjaa, etten osta meille pientäkään keittiölaitetta, mikäli meillä on jo sellainen. Ihan hyvä periaate, eikö olekin? En voi perustella itselleni miksi ostaisin leivänpaahtimen, kun meillä on jo sellainen. En osta edes sellaista, joka tekee Mikki Hiiren kuvan leipäpalaan. Vastikään kuitenkin tingin tästä periaatteestani ja ostin meille vohveliraudan. Ostin jopa rumanvärisen vohveliraudan, mitä on todella vaikea perustella. Taloudessa ei liene toista lähes neonvihreää esinettä, eikä taida tullakaan. Mutta syy miksi tuo laite meille tuli on tietysti Eneco Tour. Tai muut Belgiassa ajettavat pyöräkisat. 

Koko CampaSimpukan olemassaoloajan olen loppukesäisin koittanut löytää jotain belgialaisia ruokaohjeita kokeiltavaksi silloin, kun ammattipyöräilyn tapahtumat sijoittuvat tuohon Hercule Poirotin kotimaahan. Tulokset ovat olleet laihahkoja ja useimmiten hakutulokset tuottavat friteerattuja perunoita ja paksuja belgialaisia vohveleita. Viimemainittuja ei viime vuosisadalta peräisin olevalla lötköpaistimellamme saa aikaan. Nyt kun lähistöllemme avattiin uusi Lidl, oli siellä ilokseni myynnissä vohvelirauta, jolla saa tehtyä paksuja belgialaisia vohveleita. Valittavana oli kaksi rumaa väriä, joista valitsin vihreän. Laite ei tule asumaan keittiössä näkösällä, vaan pääsee pantryyn muitten vempeleitten seuraan. Tänään kokeilin vohvelirautaa ensimmäisen kerran. Luonnollisesti muuntelin ottamaani ohjetta melko paljon, mutta tästä se kuitenkin lähti.

Kuusi belgialaista vohvelia 

• 2,5 dl vehnäjauhoja
• ripaus suolaa
• 1 tl leivinjauhetta
• 1/4 tl ruokasoodaa
• 1 kananmuna
• 2,5 dl maitoa tai piimää (tai jotain maitotuotetta)
• 2 rkl voita sulatettuna (tai öljyä)
• (hieman neutraalia öljyä raudan voitelointiin)

Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi ja anna sen asettua puolisen tuntia. Kuumenna vohvelirauta ja sipaise paistopuolia hieman öljyllä. Lusikoi alapuolen ruudukolle pari suurta lusikallista taikinaa ja paina kansi päälle. Paista noin viisi minuuttia. Minä laitoin ensin vähän liian vähän taikinaa ja vohveleihin jäi toiseen reunaan reikiä, mutta ei se haitannut. 

Söimme vohvelit aamiaisesta brunssiksi venähtäneellä ruokailulla ensin suolaisina versioina graavilohen, muikunmädin ja smetanan kanssa. Syödessämme huomasimme, että punasipulisilppu olisi vielä kruunannut annoksen. 

Jälkiruokavohvelien kanssa meillä oli vaahterasiirappia ja vadelmakastiketta, jonka keitin pienestä annoksesta pakastevadelmia, konjakkitilkasta, vaniljajauheesta ja sokerista. 

Taikina oli erittäin pätevä, vohveleista tuli sopivan paksuja, eivät lötkistyneet ja sokeriton taikina takasi yhtälailla makeitten kuin suolaisten lisäkkeiden sopivuuden. Rauta toimi oikein hyvin, eikä siihen tarvinnut laittaa rasvaa enempiä kuin sen ensimmäisen pikkusipauksen. Ohjeen mukainen viisiminuuttinen oli juuri oikea paistoaika ja kannen merkkivalo kertoi selvästi milloin rauta on tarpeeksi kuuma ja koska vohveli on valmis. Ei ole turhia säätöjä, sillä ei tässä olla tekemässä tiedettä.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pannukakut ja vohvelit-välilehdelle, jonne on kerättynä kaikki aihepiirin postaukset. 

Blogaanin lempitekstiilit

Viime kesän Campamiitissä käyneet saattoivat huomata, ettei meillä ollut verhoja. Ei ole vieläkään, mutta olemmehan asuneetkin tässä talossa vasta vähän aikaa, 23 vuotta ja rapiat päälle. En siis vaihda jouluverhoja, enkä kesäverhoja, sillä en ymmärrä niistä mitään, Vallilla on minulle täyttä hepreaa. Mutta on olemassa jotain kankaista, joka on minulle hyvin tärkeää ja joita pitää olla paljon. Ne kuluvat, niihin palaa reikiä, tulee viiltoja ja lähtemättömiä tahroja. Näitä kaltoinkohdeltuja keittiötekstiilejä on isot pinot. Ne ovat tietysti keittiöpyyhkeitä, tea towels, kuten engelsmannit sanovat. 

Kuinka paljon ihminen sitten tarvitsee keittiöpyyhkeitä? Ihminen tarvinnee noin 5 tai 6, mutta blogaani tarvitsee ainakin 50! Ja niitä ostetaan matkoilta ja vaihdellaan toisten blogaanien kanssa, niitä hankitaan tai saadaan jopa omalla yksityisellä painatuksella. 

Keittiöpyyheitä käytetään hyvin epätasaisesti. Niitä ostetaan ulkonäön perusteella, mutta usein käy niin, että joitakin ei käytetä ollenkaan erinäisistä syistä. Jotkut ovat liian merkityksellisiä johtuen ostopaikasta tai ne ovat niin imukyvyttömiä, ettei niitä oikein hyödytä käyttää. Tai sitten ne ovat sellaisia, joita sijoitellaan juuripaistetun leivän ympärille kuvanottohetkeksi ja sitten nopeasti pudistellaan puhtaaksi ja taitellaan takaisin kaappiin. 

Joistakin pyyhkeistä muodostuu ns. luottopyyhkeitä, niitä jotka useimmin roikkuvat keittiön koukuissa tai uunin kahvassa. Sellaisia perusrättejä, jotka kuivaavat hyvin, kuivuvat nopeasti, ovat välttäneet fataalit reiät ja tahrat toistaiseksi. Niitä pitää olla monta. Niihin kääritään eväsrasioita ja patalapun puutteessa tietää, että kaksinkerroin luottopyyhe pitää kuuman käpälistä sen aikaa, että saa napattua juuri palamaisillaan olevan kääretorttupohjan uunista. 

Kun päästää kotiinsa muita blogaaneja on valmiiksi silitettynä korkea pino keittiöpyyhkeitä, että jokainen voi kuivata niihin yhtä jos toista, kun keittiössä käy myrsky. Ja illan kuluessa pinoon lisätään uusia pyyhkeitä, jotta kaikki tulee kunnolla kuivatuksi. 

Toinen tärkeä juttu ovat servetit. Niitä pitää olla myös paljon ja niiden pesu, silittäminen ja taittelu on oivallista puuhaa, kun oikeasti pitäisi siivota tai tehdä jotain muuta ikävää. Servettejäkin pitää olla iso pino, kun suuri joukko asettuu ruokapöytään ja niissäkin muodostuu joistakin suosikkeja, toisista niitä, joita vähän säästelee, useimmiten ihan turhaan. Miksi minulla on servettejä, joita en raski käyttää? Yhtään sen enempää kuin pyyheitäkään? 

Kolmas tärkeä laji keittiötekstiilejä ovat essut. Niitäkin pitää olla monta. Kun leipoo, jauhoja aivan varmasti pöllähtelee ja käsiä on pyyhittävä monet kerrat keskenkaiken. Kun paistaa pannulla, rasvaa roiskuu takuuvarmasti. Kun keittää kaasulla, saa napansa kohdalle solmitun essunnauhan kärähtämään, kun se ujuttautuu liian lähelle liekkiä. Mutta säästyypä vaatteet lialta, rasvapilkuilta, tulelta ja tomaatilta. Kun vain aina muistaisi laittaa esiliinan päälleen heti aterian ollessa jotain vaativampaa kuin paahtoleivän voitelu. 

Onko teillä suosikkipyyhkeitä, lemppariessuja tai muita keittiönne tärkeitä tekstiilejä? Mitä ei sitten todellakaan löydy?

Tee vaimosi onnelliseksi

kuvan jäinen tunnelma ei toistunut keittiössämme

Minä niin pidän henkilökohtaisista lahjoista, sellaisista joita valitessa on oikeasti ajateltu juuri minua, on mietitty mikä minut tekisi onnelliseksi ja iloiseksi. Oi sitä hetkeä, kun paketti lasketaan syliini ja tiedän, että nyt saan jotain oikein kaunista ja tyyliini sopivaa, jonka käyttämistä en malta odottaa ja jota mielelläni esittelen muillekin. Näin kävi tänäkin jouluna. Kammenpyörittäjä, maailman paras lahjanhankkija, teki sen taas!

Sain vakuumikoneen ja sirkulaattorin. Kumpikin laite on nyt koeponnistettu ja toimivaksi havaittu. Aluksi olimme tosin menettää hermomme vakuumikoneen kanssa, sillä sen kantta piti puristaa kaksin käsin kummastakin päästä, että se viitsi herätä henkiin. Ohjeen mukaan kansi painetaan kiinni, kyllä se vähän enemmän voimaa vaati ja fleeketakin poisheittämistä. Kun virtaongelma oli ratkaistu, teimme niinkin jännittävän asian kuin valmistimme rullamuovista sopivankokoisen pussin. Se sujui kuin tanssi sen jälkeen, kun kansi oli saatu oikealla tavalla kiinni. 

Seuraavaksi sijoitimme pussiin lohipaloja ja hekumoimme vakumoimme ne. Se oli lystiä. Aloin heti miettiä mitä kaikkea pienistä kivistä alkaen voisikaan vakumoida. Vakumoinnin onnistuttua hienosti aloimme sirkuloida niitä. Tai mitä tasalämpökypsyttämistä se nyt onkaan. Toisesta lahjapaketistani oli aattona ilmestynyt Sansaire-tyhjiökypsennyslaite (joka paikassa on erilainen termi tälle tötterölle) ja koeponnistusiltana se viritettiin talouden suurimman kattilan reunaan, vettä kattilaan ja laite tulille. Tai siis töpseli pistorasiaan ja asetettiin veden tavoitelämpötilaksi 50 astetta. Oikeasti homma meni niin, että vedenlämmitys aloitettiin ekana, mutta vakumoinnissa meni sen verran aikaa, että vesi todellakin ehti lämmetä 50 asteeseen oikein mainiosti. 

Minulle oli jäänyt hieman hataraksi ymmärrys siitä, miten tämä kypsennys sitten hoidettaisiin. Mistä oikein tietäisin kuinka kauan ruokaa täytyisi pitää vedessä? Sepä olikin helppoa, tarpeeksi kauan tietysti! Eikä ruokaa oikeastaan voi pilata, sillä ruoka ei kypsy ylitse. Kun on valinnut tietyn lämpötilan, ruoka kypsyy siihen lämpöön asti ja sillä siisti. Eri juttu on sitten tietysti se, että valitseeko oikean lämpötilan. Se on vähän sama juttu kuin se, että viesti ei mene koskaan väärään numeroon. Se menee aina juuri siihen, minkä olet valinnut, joten kannattaa valita oikein. Löysin monia taulukoita siitä kuinka pitkään mitäkin raaka-ainetta tulisi kypsentää missäkin lämpötilassa päästäkseen haluttuun lopputulokseen.

Joulun jälkeen lueskelin sieltä täältä tasalämpökypsennyksestä ja tulin ymmärtämään myös sen, että se voi olla vaarallista, mikäli ruoka-aineita ei kypsennetä riittävän kypsiksi, luin erilaisista myrkytysvaaroista ja loiseläimistä. Se kuulosti pelottavalta, mutta sain järkeni takaisin muistamalla, että aivan sama hommahan se on muussakin ruoanvalmistuksessa, pitää kypsentää tarpeeksi niitä, mitä pitää kypsentää. Ei porkkanasta tule vaarallista, vaikka sen vakumoi ja pistää lämpimään veteen. Kanasta voi saada salmonellan, jollei sitä kypsennä tarpeeksi, mutta tämä nyt ei ollut varsinaisesti uutta tietoa edes minulle. 

huomaa ystäviltämme saamamme joululahja, malliston suurin suolamylly, kyllä nyt kelpaa

Olin maustanut lohipalat (2 noin 120 g palaa/syöjä) suolalla ja pippurilla ennen vakumointia. Laitoimme kaksi palaa yhteen pussiin ja pussit 50-asteiseen veteen. Otin vinkin lämpötilasta ja ajasta Terveiset ravintoketjun huipulta-blogista. Siellä oli kypsennetty lohta 35 minuuttia ja saman teimme me. Kyse oli siis vähimmäisajasta. Valmistelimme muut aterian komponentit, hanhenrasvassa paistetut perunat ja pienen mozzarellasalaatin ennen kuin avasin kalapaketit. Kuumensin pannulla nokareen voita ja käytin kalapaloja pannulla nahkapuoli alaspäin naftin minuutin, jotta nahka rapeutuisi.

Olemme syöneet sous vide-menetelmällä tehtyä lohta ainakin Spisissä ja muistaaksemme jossain muuallakin. Luulen, että Spisin kala oli kypsennetty matalammassa lämpötilassa, mutta tämä 50-asteinen oli ainakin näin ensimmäisenä kokeiluna todella hyvä. Rakenne oli miellyttävän mehevä ja maku jotenkin niin paljon intensiivisempi kuin muilla kypsennystavoilla. Seuraavalla kerralla kokeilemme 47-asteista. 

Ensimmäinen sous vide-kokeilumme oli siis onnistunut, eikä menetelmässä ole sinänsä mitään vaikeaa tai työlästä. Haluan seuraavaksi kokeilla erilaisia vihanneksia ja jotain lihaa. Sansairen luvataan pitävän tasalämpimänä neljäkin gallonaa vettä, mutta niin suurelle sammiolle meillä ei ole tarvetta. Käytimme laitetta 10 litran kattilassa ja siihen mahtuisi kyllä uimaan isompikin vakuumipussi tai useampi pieni. 

Myös Epätrendikkäässä Ruokablogissa on tehty samanlaisella tötteröllä sous vide-ruokaa. Siskot kokkaa-blogissa sous videillään myös, heillä taitaa olla professionaalisempi laitteisto. Minulla on muutama kirja, joissa tekniikkaa käsitellään myös, mutta tapojeni mukaan olen hakenut vinkkejä tutuista blogeista, heihin kun voi aina luottaa!

Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Sous vide-välilehdelle, jonne kerään kaikki tasalämpökypsennystä käsittelevät postauksemme.

talven 2016 jäälyhtymuotia, kylmintä hottia on nyt pörröinen lyhty

Positiivista kyllä, ei tarvittu laastaria

Jotkut asiat näyttävät toisen tekeminä niin helpoilta ja sitä on varma, että ihan tuosta vaan osaan itsekin. Ei ihan aina. Joskus loppukesästä Kammenpyörittäjä toi minulle malliston suurimman mandoliinin Eiringiltä, kun olin valitellut, että muovinen siivuttajani on ihan surkea. De Buyerin mandoliini oli pakattu suureen pahvilaatikkoon ja jostain kieli se, että ohjekirjan lisäksi pakkauksessa oli mukana DVD. En ihan heti tohtinut kokeilla laitetta, toissapäivänä otin sen esille alkaessani tehdä valkosipuliperunoita. Minuutissa lannistuin, otin sen muovisen viipaloijani ja sain perunat uuniin viidessä minuutissa. 

Tänään tarvitsin pientä porkkanakuutiota lappilaiseen palapaistiin, joka on aina kuulunut minun lapsuudenperheeni jouluruokiin. Värväsin Kammenpyörittäjän avukseni ja olimme luottavaisia, että kyllähän me nyt yhtä mandoliinia soittelemme yhteistuumin. Haaveksin DVD:llä helposti esitellyistä diamond-kuviosta, joka sopisi pataruokaani hyvin. 

Helpommin sanottu kuin tehty. Katsoimme DVD:n uudelleenkin ja silppusimme porkkanoita, perunoita ja kurkkua kaikin mahdollisin tavoin, mutta sitä diamond-leikkausta ei kyllä saatu aikaan. Laite lennätteli porkkanasilppua pitkin keittiötä ja olin iloinen, etten yrittänyt tehdä punajuuresta yhtään mitään. Lopulta silppusin porkkanaa veitsellä, että sain sen pataan lihan kanssa hautumaan. 

Lupasimme pyhästi toisillemme, että etsimme youtubesta pätkiä, miten laitetta tulee käyttää ja kokeilemme uudelleen. Myöhemmin, ehkä paljonkin myöhemmin. Olemme kyllä varmoja, että laite on juuri sellainen kuin pitääkin, ehjä ja kaikinpuolin hyvä, emme vaan osanneet sitä käyttää. Saa neuvoa! Se vielä mainittakoon, että yhtään haavaa emme saaneet, joten siinä mielessä meni ihan hyvin. 

Ihan tähän emme pyrkineet

Pannu minulle, toinen sinulle (EDIT:arvonta suoritettu)

Edit: kaupallinen yhteistyö, Mastermark

Olin jokunen aika sitten Helsingissä Swiss Diamond -illallisella ja tapahtumaan liittyi lupaus saada kokeiltavaksi valintani mukainen paistinpannu Mastermarkilta. Valitsin pienehkön pannun, sillä nykyinen Silit-pannuni on suuri ja painava. Valitsemani pannu on 24 senttinen HD Pro. Tällä erää teen pienempiä määriä ruokaa, eikä pannun tarvitse olla malliston suurin. Loppuviikosta luvattu pannu jo saapuikin ja pääsin kokeilemaan sitä perjantain illalliselle, joka olikin koko viikon ensimmäinen ruoanlaittoon pyhitetty hetkeni. On tämä elämä mennyt kummalliseksi, ei muka ehdi lainkaan laittaa ruokaa, eikä syödäkään mitään kunnolla valmistettua. 

Meidän piti olla Kammenpyörittäjän kanssa kahdestaan tuona perjantai-iltana, joten varasin meille pakastimen aarteista poron sisäfileen, joka oli juuri passeli kahdelle hengelle. Liha oli yön ja työpäivän yli jääkaapissa sulamassa ja heti töistä ja kaupasta tultuamme otimme lihan lämpenemään pöydälle. Olimme varanneet ensin alkupalaksi sinisimpukoita, niitäkin juuri sitä silmälläpitäen, ettei paikalla olisi simpukoista pitämättömiä. 

Sinisimpukat valkoviinissä

• 1 kg:n pussi sinisimpukoita (taas niitä oli liikaa, muttei marketista voinut ostaa pienempää määrää)
• 2 kevätsipulia
• 1 rkl voita 
• 2 valkosipulinkynttä
• 1 dl kuivaa valkoviiniä

Siistin simpukoista parrat pois, erottelin tässä vaiheessa rikkinäiset ja raollaan olleet simpukat pois. Pienellä kopautuksella voi kokeilla, kiinninapsahtava avonainen simpukka on vielä elossa, muuten nakkaa kompostiin. Pidin simpukat kylmässä vedessä odottamassa höyryttämistä.

Silppusin sipulin ja leikkasin valkosipulin kynnet ohuiksi viipaleiksi. Kuumensin voin laakeassa kasarissa ja kuullotin sipulia ja valkosipulia voissa muutamia minuutteja. Kumosin valutetut simpukat kasariin ja kaadoin päälle valkoviinin. Sekoittelin ja laitoin kannen kasarin päälle. Annoin simpukoiden kypsyä muutamia minuutteja, sekoittelin vähän ja kun kuoret olivat avautuneet sen verran, että simpukka näkyi hyvin ja oli napattavissa kuorestaan, olivat ne valmiita. 

Söimme simpukat tuoreen leivän kanssa. Tälläkin kertaa söimme simpukoista noin kolme neljäsosaa, minulle kylläisyys niiden suhteen tulee vastaan todella nopeasti riippumatta siitä, kuinka hyvin ne onnistuvat.

Poroa kahdelle ja pannukastike

• 1 poron sisäfilee (paino noin 200 g)
• 1 rkl voita
• suolaa ja pippuria
• 1 rkl konjakkia
• 1 dl kermaa
• tuoretta timjamia

Kuumensin uutta pannuani Pekka Terävän neuvoin induktiolieden viitosteholla (riippuu tietysti lieden merkistä ja tehosta) muutaman minuutin. Annoin voin sulaa pannulla ja kun sen kuohu oli juuri asettumassa, nostin fileen pannulle. Rouhin sen päälle hieman pippuria ja ripottelin suolaa. Paistoin sitä joka puolelta minuutin verran, kaikkiaan nelisen minuuttia, niin että liha kypsyi vain aivan pinnastaan. Nostin fileen folioarkille ja jätin asettumaan siksi aikaa, että valmistelin aterian muut osat loppuun. EDIT: käärin tietysti arkin nyytiksi, jonne liha jäi asettumaan.

Kastikkeen pohjana käytin paistinpannulla olevaa voita, pippuria ja suolaa. Kaadoin pannulle kermaa ja konjakkia, sekoittelin kastikepohjaa. Annoin sen kiehua kasaan muutaman minuutin ja jätin pohjan pannulle odottamaan loppusilausta. Kun muut osat ateriaa olivat valmiit, puhkaisin poroa jälkikypsyttäneen foliopaketin ja valutin sieltä pienen liemitilkan pannulle, sekoitin ja kuumensin kastikkeen uudelleen ja lisäsin lopuksi timjamin. Kun muut aterian komponentit olivat valmiita, otin fileen foliosta ja leikkasin sen viipaleiksi, lihan oli juuri sopivan kypsää sisältä, punertavaa muttei liiaksi. 

Pekoniset perunakakkuset

• 8 keskikokoista siikliperunaa
• 1 kananmuna
• 50 g pekonia
• 2 rkl voita (unohdin)
• 0,5 dl maitoa
• tuoretta timjamia
• suolaa ja pippuria
• korppujauhoja
• oliiviöljyä

Vinkit tähän perunalisäkkeeseen otin Eatwell101-blogista. Kuorin perunat ja höyrytin ne kypsiksi. Paistoin pekonin rapeaksi ja leikkasin sen aivan pieneksi silpuksi. Jätin pekonimurut talouspaperin päälle valumaan. Pusersin kypsät perunat perunapusertimen läpi hienoksi perunalumeksi. Sekoitin siihen tilkan maitoa, kananmunan, pekonisilpun ja mausteet. Voin unohdin, muttei se kyllä haitannut. Kuumensin uunin 220 asteeseen ja laitoin uunipellille arkin leivinpaperia. Asetin 5 senttisen stanssin paperin päälle ja ripotin stanssin sisälle korppujauhoja. Lusikoin stanssin melkein täyteen perunamassaa ja tasoitin pinnan lusikalla. Nostin stanssin varovasti pois ja tein samanlaisia perunakakkusia vieriviereen niin monta kuin massasta tuli, tästä määrästä tuli 8 pientä perunakakkua. Jos pääruoka olisi ollut jotain isompaa, kuin poronfile, olisin voinut tehdä suurempia perunakakkusia, mutta hoikan fileen seurana 8 senttiset tai suuremmat kakut olisivat olleet liian suuria. Sirottelin vielä kakkusten päälle lisää korppujauhoa ja paistoin kakkuja noin 15 minuuttia, taisi siinä mennä parikymmentäkin, kauemmin kuin alkuperäisohjeessa. Suihkautin kakkusten päälle hieman oliiviöljyä suihkupullosta paistamisen lopussa kauniimman värin saavuttamiseksi. 

Kasvikset tein samaan tapaan, kuin Pekka Terävä Swiss Diamond -illallisella. Tai ainakin käytin samoja raaka-aineita, en ehtinyt nähdä, miten keittiömestari ne valmisti. Kuorin ruusukaalien vihreimpiä lehtiä ja otin kuorimaveitsellä ohuita suikaleita porkkanasta. Käytin kummatkin pannulla voissa aivan lyhyesti, noin minuutin verran. Kumpaankin jäi kaunis väri ja purutuntumaa, mutteivat ne kypsyneet liikaa. 

Ensikokeiluni Swiss Diamond -pannulla oli positiivinen, pannu toimi niin kuin hyvälaatuisen, upouuden pannun tuleekin toimia. Pekka Terävä sanoi illallisella, ettei hän koskaan pese käyttämiään pannuja tiskikoneessa ja varoitti laittamasta kuumalle pannulle kylmää vettä. Ajan kanssa se vaurioittaa pannun pintaa, mikä onkin aivan loogista, kun ajattelee suuria lämpötilaeroja. Jätin siis pannun aterian ajaksi liedelle jäähtymään ja pesin sen vasta myöhemmin. Verkkosivun tietojen mukaan pannun metallinen kahva (ja pinnoitekin) sallii pannun laittamisen uuniin aina 260 asteen lämpöön saakka. Tämä onkin toisinaan kätevää, jos ruoan haluaa viimeistellä uunissa, aikaisempien pannujeni kahvat eivät ole tätä kestäneet.

Minulla on nyt mahdollisuus järjestää arvonta, jonka voittaja saa Mastermarkilta samanlaisen pannun kuin tämä minun saamani. Mikäli haluat osallistua arvontaan, laita tämän postauksen kommenttilaatikkoon viesti, josta sinut on helppo tunnistaa, mikäli emme ole muuten tuttuja, mieluiten sähköpostiosoite. Aikaa osallistumiselle on huomiseen maanantai-iltaan klo 18 asti, jonka jälkeen ilmoitan kuinka monetta jätettyä kommenttia onnisti. Otan yhteyttä voittajaan ja saatuani osoitetiedon, toimitan sen Mastermarkille. Sieltä pannu toimitetaan voittajalle pikimmiten. Lisään arvontatuloksen myös tähän postaukseen suoraan tämän kappaleen perään.

EDIT: Arvonta on suoritettu 24.11.2014 klo 18.01! 33:n kommentin joukosta numero 14 oli onnekkain, eli Amalfin Sitruunat tulee saamaan Swiss Diamond -pannun. En osannut liittää tuota sivussa olevaa arvontatyökalua tähän postauksen sisälle, mutta arvonta suoritettiin vain kerran ja poistan työkalun näkyvistä tuota pikaa. Onnea Amalfin Sitruunoille!

LISÄEDIT: Kiitos kaikille osallistuneille, Amalfin Sitruunat ovat saaneet sähköpostia voitostaan. 

Mikäli tämä postaus muuten kirvoittaa jonkunlaisia kommentteja, en vastaa niihin ennen kuin arvonta-aika on päättynyt, näin on helpoin pitää lukua siitä, kuinka monta osallistujaa arvontaan tulee, toivottavasti monta, sillä pannu vaikuttaa oikein toimivalta ja sen lisäksi se on kaunis. Saamani hyöty ilmaisen illallisen lisäksi on 144,90 euroa, sillä siihen hintaan pannua näytetään myytävän. 

PS. Juuri kun olimme pistäneet suuhumme viimeiset palat loistavaa poronlihaa, tuli Uunituore Aikuinen kotiin jäätyäänkin pois sovitusta iltamenosta. Onneksi hän oli syönyt kaupungilla, muutoin olisi kyllä vanhemmille tullut huono omatunto salaherkuttelusta.

No nyt alkoi lyyti kirjoittaa!

Burgundinpata painekattilassa, eli höyrypannukokeilu nro 1

• 1 kg naudanlihaa (minulla tällä kertaa vähän nolosti osa sisäfilettä ja osa paistia)
• 150 g paketti pekonia silppuna
• 3 punaista uutta sipulia viipaleina
• 2 porkkanaa viipaleina
• 6 suurta herkkusientä viipaleina
• turaus tomaattipyrettä
• turaus valkosipulitahnaa
• 2 rkl hillosipuleita
• 0,5 l lihalientä
• 0,3 l punaviiniä (vähän viraabelia, mutta omiaan keittohommiin)
• iso yrttibucket, vai miten se kirjoitetaan Hyacinthiksi (rosmariinia, timjamia, basilikaa, oreganoa, ruohosipulia paistinarulla yhteensutaistuna nippuna)
• suolaa ja pippuria
• vehnäjauhoja lihapalojen jauhottamiseen

Sulatin liemen valmiiksi. Pilkoin sipulin ja porkkanat pieniksi viipaleiksi ja kuullotin niitä oliiviöljyssä hetkosen. Kaadoin ne höyrypannuun (lue:painekattilaan). Pilkoin pekonin silpuksi ja paistelin ne kypsiksi ja lisäsin painekattilaan. Leikkasin lihat isohkoiksi kuutioksi ja ripotin päälle suolaa, pippuria ja vehnäjauhoja. Sekoittelin käsin, että lihapalat saivat ylleen yhtäläisen kuorrutteen. Paistoin lihapalojen pinnat kiinni pannulla öljyssä ja lisäsin palat painekattilaan. Kaadoin päälle liemen ja viinin. Lisäsin mukaan tomaattipyreen ja valkosipulitahnan, sekoittelin. Ihan pinnalle asetin yrttikimpun.

Sitten alkoi se pelottava painehommeli. Nostin padassa olevan sörsselin kiehumaan. Laitoin kattilan kannen päälle ja annoin paineen nousta kattilassa. Meidän Fissler-kattilassa paineen nousemisen näkee kannessa olevasta merkkinappulasta, joka nousee ylöspäin ja paljastaa yhdestä kahteen valkoista raitaa. Niistä voi arvata, että paine on yksi raita näkyvillä sopiva, kahden näkyessä pitää jo olla valmis alentamaan lämpöä kattilan alta.

Paineen nouseminen sopivaan asetukseen otti noin 10 minuuttia. Sen jälkeen pienensimme induktiolevyn alta 200 wattiin. Sillä asetuksella pata kiehui 25 minuuttia. Päästelimme sitten höyryt padasta jännittyneinä, miltä ruoka näyttäisi. Voi herranen aika! Pata näytti siltä, että sitä oli kiehuteltu 6-8 tuntia, liemi oli sakeaa ja lihapalat mureita.

Meillä oli riisiä kiehumassa riisinkeittimessä ja piti vielä odottaa sen kypsymistä. Kun riisinkeitin ilmoitti, että aikaa on 13 minuuttia, lisäsin painekattilaan viipaloidut herkkusienet ja kaksi ruokalusikallista hillosipuleita. Laitoin kannen takaisin paikalleen ja laitoin induktion täysille. Muutamassa minuutissa paine nousi taas sinne kahteen raitaan asti. Sammutin induktion ja jätin painekattilan asettumaan. Kun riisi oli valmista, päästin painekattilasta paineet pihalle. Ruoka oli kuin olikin ihan valmista. Liha mureaa, yrttipuketti melkein hajonnut, sienissä vielä purupintaa ja makua. Kertakaikkiaan mehevää ruokaa! Meni siinä aikaa vielä kaikkiaan kaksi tuntia, kun emme osanneet optimoida järjestystä. Mureutuminen kuitenkin nopeutui huomattavasti ja varmasti käytän pelotta painekattilaa jatkossa usein!

Tour de Francen toiseksi viimeinen etappi, henkilökohtainen aika-ajo jäi meiltä hieman vähälle huomiolle höyrypannuhommien takia. Jälkijunassa sain selville, että Tony Martin oli aika-ajon nopein ja viimeiselle, seremoniaselle etapille kohti Pariisia lähtee Vincenzo Nibali melkein kahdeksan minuutin johtoasemassa.

EDIT: Olen lisännyt CampaSimpukan ylälaitaan Painekattilakokkailua-välilehden, jonne kerään kaikki aihetta liippaavat postaukset.