Moni haaveilee maratonista, olisihan se hienoa päästä maaliin. Jaksaa ja kestää. Me teimme sen viikonloppuna, me kaikki viisi pääsimme maaliin ja nyt olemme onnellisia maratoonareita. Nuorin osallistujista arveli kyllä, ettei ottanut viikonlopun aikana kolmeatoista askelta enempää, mutta tämäpä olikin enemmän istumalihaksia vaatinut voimainponnistus. Me nimittäin katsoimme kaikki Harry Potter-elokuvat niin nopeaan tahtiin kuin vain pystyimme.
Kaikki lähti siitä, että noin kaksi ja puoli vuotta sitten saimme päähämme, että olisipa taas hauska katsoa jotain elokuvia yhdessä. Joku ehdotti Harry Pottereita (minä ehdotan aina, joka kerta Maija Poppasta koskaan onnistumatta myymään ajatusta) ja kun hieman jalostimme ajatusta siitä poiki HP-maraton. Sinä kesänä aikaa ei ollut oikein kenelläkään, minä olin vuorotteluvapaalla ja kuljeskelin pitkin
Espanjan ja
Englannin maaseutuja ja syksyn koittaessa Opiskelija pakkasi laukkunsa ja lähti vaihtoon Alankomaihin. Käydessämme syksyllä hänen kanssaan pienen Saksan-kierroksen, huomasimme germaanien varastaneen ideamme. Miten ihmeessä ne sellaista keksi?
Seuraavana kesänä Nuorempi Painos oli töissä Maltalla ja viime kesänä oli muka taas niin hoppu. Tämän joulun tienoilla kysäisin nuorisolta, että miten nyt joulun aikaan, joko toteuttaisimme ajatuksen. Kaksi kolmesta oli heti innolla mukana, kolmaskin suostui lievällä painostuksella.
Viime lauantaiaamuna pääsin töistä vartin yli kahdeksan ja kymmeltä oli se hetki jolloin ensimmäinen Harry Potter-elokuva pyörähti käyntiin. Olin valmistellut hieman syötävää ja juotavaa sopimaan
edes jotenkin teemaan, kotikatsomo oli viritetty ja mukavat kotiasut puettu päälle. Ennen ensimmäistä play-nappulan painallusta nautimme
kermakaljat, sillä olin siinä muistissa, että sitä juomaa kiskotaan pitkin elokuvasarjaa aivan yhtenään. Olin ottanut neuvoa joltain nettisivulta, mutten löydä sinne enää, pahoittelen. Varmaan mukana on hieman taikuutta. Tein varalta kermakaljoista pienet, sillä epäilin sen olevan pahaa.
Kermakaljaa ennen puolta päivää (viisi pientä mukillista)
- kinuskikastiketta
- 1 tölkki cream soda-virvoitusjuomaa (ainakin Citymarket myy)
- ginger alea
- kermavaahtoa
Lurittelin hieman kinuskikastiketta mukien pohjalle ja kaadoin päälle cream sodaa, jaoin yhden tölkillisen viiteen mukiin. Sekoitin kastikkeen ja limsan kuohuvaksi liemeksi. Kumosin vielä mukeihin ginger alea ja lusikoin pinnalle löysäksi vatkattua kermavaahtoa markkeeraamaan oluen vaahtoa. Ihan vähän koristeeksi kinuskikastiketta. Uskokaa tai älkää, neljä meistä oli ihan että jees, viides maistoi kohteliaisuudesta. Hauska juoma, mutta loput cream soda-tölkit jäivät avaamatta. Kuka sitä kaljaa ennen puolta päivää määräänsä enempää joisi?
Harry Potter ja viisasten kivi oli ensimmäinen seikkailu, jossa pääsimme taikamaailmaan. Muistelen, että ensimmäinen elokuva oli jo ilmestynyt vuonna 2001 ennen kuin tartuimme kirjasarjaan. Olin lukenut pojille ääneen monenlaista kirjallisuutta ja juuri ennen ensimmäistä Harry Potteria olimme kahlanneet läpi David Copperfieldin. Niinpä harppaus nykyaikaiseen kirjalliseen ilmaisuun oli ääneen lukiessa melkoinen ja tunsin pahahkoja puistatuksia ennen kuin innostuin enemmän. Luin sitten vuosien saatossa kaikki Harry Potterit ääneen, viimeinen niistä jäi viimeiseksi yhteiseksi lukukirjaksi ja se on hyvä muisto. Alkupään elokuvien katsomisesta ei ole kovin tarkkoja muistikuvia, ainakaan ensimmäisestä katsomisesta, mutta sen muistan, että pidimme elokuvistakin.
Nyt HP-maratonin ensimmäisenä elokuvana Viisasten kivi oli mitä mainioin. Lapsinäyttelijät olivat niin söpöjä ja kaikki oli vielä verraten kivaa, jopa pahikset ja erilaiset otukset. Tämä elokuva sopii tosiaan hyvin melko pienille lapsille ja ainakin nyt näille 22- ja 24-vuotiaille. Meillä oli tarjolla kermakaljan lisäksi red velvet cup cakeja ja Bertie Bottin jokamaun rakeita, tosin puolentoisen kilon rasiassa ei tullut vastaan yhtään oksennuksen tai korvavaikun makuista. Emme syöneet kaikkia maratonin aikana, ei tarvitse olla huolissaan.
Se miten englantilaiseen velhomailmaan red velvet cup cakes kuuluu, voidaan olla montaa mieltä, mutta muut mielipiteet taiotaan samantien Azkabaniin! Otin ohjeen
Valion sivuilta ja hieman sovelsin, käytin samaa ohjetta myös tehdessäni läksijäisruokia
neljä vuotta sitten ystäväni ystävän kekkereihin. Valion ohjeen näkee linkistä, tähän alle kirjoitin sen niin kuin tein. Ainakin muistaakseni. Kuorrutusta tein paljon vähemmän kuin ohjeessa, sillä lähes ällöän tuorejuustokuorrutusta.
Red velvet cup cakes (11 kpl)
Taikina
- 2 dl vehnäjauhoja
- 0,5 tl leivinjauhetta
- 1 rkl kaakaota
- 75 g pehmeää voita
- 1,5 dl sokeria
- 2 tl vaniljajauhetta
- 2 kananmunaa
- 0,75 purkkia kermaviiliä (ei ollut ohjeessa käytettyä smetanaa ja kermaviilistäkin oli kuopaistu johonkin tarkoitukseen)
- 1,5 rkl Tohtori Ötkerin punaista elintarvikeväriä
- 0,5 tl valkoviinietikkaa
- 0,5 tl ruokasoodaa
Kuorrutus
- 150 g Philadelphia-tuotejuustoa (mautonta, korjaan maustamatonta)
- 1 rkl sitruunamehua
- 1 tl vaniljajauhetta
- 0,5 dl tomusokeria
- 1,5 dl kuohukermaa
Kuumensin uunin 175 asteeseen. Vatkasin voin ja sokerin vaaleaksi vaahdoksi, lisäsin mukaan kananmunat hyvin vatkaten. Sekoitin keskenään vehnäjauhot, leivinjauheen, vaniljajauheen ja kaakaon ja yhdistin ne taikinaan. Tätä ei pidä jauhojen lisäämisen jälkeen enää vatkata tolkuttomasti, taikina sitkistyy helposti. Lopuksi sekoitin elintarvikevärin kermaviiliin ja soodan viinietikkaan ja nämä sörsselit taikinaan. Lusikoin taikinan paperisiin muffinivuokiin, joilla olin sisustanut muffinivuoan kolot. Taikinan piti riittää kahteentoista kakkuseen, mutta yhdentoista kohdalla se loppui. Paistoin muffineita 25 minuuttia, kokeilin tikulla ja kun tikku oli pistoksesta kuiva, otin kakut pois uunista.
Kuorrutteen tein niin, että ensin vatkasin kuohukermaa (olin tekemässä sitä kermakaljaa varten, jätin osan sivuun odottamaan cup cake-koristelua). Toisessa kulhossa vatkasin tuorejuuston notkeaksi, maustoin sen sitruunamehulla, tomusokerilla ja vaniljajauheella. Lisäsin mukaan löysän kermavaahdon ja vatkasin seoksen niin tanakaksi, että arvelin sen kestävän pursottamisen. Lusikoin vaahdon kertakäyttöiseen (vaikka minulla olisi kestopussikin ja maailma pelastuisi), johon olin laittanut jonkunsortin tyllan, älkää minulta kysykö minkä. Pursotin jäähtyneiden kakkujen päälle ei-minkään-koulukunnan tuorejuustoruusukkeen ja tälläsin päälle vielä vadelman. Ai että olivat meheviä kakkuja ja ilman muuta kuuluivat taikamaailmaan, pois kaikki epäilys!
Ensimmäisen elokuvan aikana napostelimme merirosvotyyliin kaikenlaista makeaa (jälkiruoka ensin, jos sattuisi tulemaan pahoinvointia merenkäynnistä). Pidimme elokuvan jälkeen vartin jaloittelu- ja vessatauon ja tälläsimme seuraavan elokuvan koneeseen. Nämä alun elokuvat ovat meillä DVD-muodossa, joten terävyydessä saattoi olla toivomisen varaa. Toinen elokuva oli tietysti nimeltään
Salaisuuksien kammio. Katsoimme jo heti, että ovatpa lapset kasvaneet kesän aikana, muttei vielä liikaa. Tarinaan alkaa tulla hiipien synkkiä sävyjä, mutta vielä on mukana paljon huumoriakin ja henkilöhahmojen esittelyä.
Olimme aloittaneet tasan kymmeneltä ja illan jo pimentyessä pääsimme kolmannen osan kimppuun.
Azkabanin vanki meni jo melkoisella rutiinilla, tutustuimme Sirius Mustaan ja seurasimme yhä teiniytyvämpää menoa.
Olimme päättäneet, että tämän jälkeen olisi päivällisaika, minulla oli paistamista vaille valmiiksi tehtyinä kaksi englantilaistyyppistä piirasta, toinen kalalla ja toinen lihalla. Niistä ei ole erityisempiä kuvia, mutta näin ne tein.
Kalapiiras Noilly Prat-kastikkeella
- 200 g lämminsavulohta
- nokare voita
- 1 dl pakasteherneitä
- 2 dl kalalientä
- 1 rkl vehnäjauhoja + 3 rkl vettä sekoitettuna
- 2 rkl Noilly Prat-vermuttia
- 0,5 dl kermaa
- suolaa ja pippuria
- tähdemuusia vuoan koon mukaan tuhti kerros
- lisää voinokareita
Olin tehnyt edellispäivänä jo isohkon annoksen perunamuusia, ihan tavallisesti puikulaperunoista, maidosta ja voista ja lauantaina lisäsin muusiin hieman lisää maitoa ja pari kananmunaa. Muusi jäi aika paksuksi, sillä en aikonut ryhtyä sitä pursottelemaan.
Voitelin uunivuoan ja asettelin savulohen paloina vuoan pohjalle, ripotin päälle herneet. Kiehautin kuutiosta pari desiä kalalientä ja maustoin sen Noilly Pratilla. Sekoitin vehnäjauhot veteen ja kaadoin seoksen teesiivilän läpi kattilaan paakkuja välttääkseni, vispilöin kiehuvaa seosta ja pian se sakeni hyvin. Lorautin mukaan hieman kermaa ja maustoin suolalla ja pippurilla. Muskottipähkinäkin olisi sopinut tähän, mutta nyt vasta sen tajusin. Kaadoin kastikkeen kalan ja herneiden päälle ja peitin komeuden notkistetulla muusilla ja muutamalla voinokareella. Vuoka odotti paistamisen hetkeä jääkaapissa.
Palapaistiperäinen muusipiiras lihansyöjille
- noin 4 dl paksua palapaistia joululta (kaivettu pakastimesta, ei tartte lähettää taikaministeriön elintarvikevirastosta ketään)
- pakasteherneitä
- voinokareita
- tähdemuusin loput
Voitelin toisen vuoan ja sen pohjalle levitin paksun palapaistin, jollaista meillä on aina jouluna. Olen monta kertaa aikonut tehdä tästä ilmeisen lappilaisesta jouluruoasta postauksen, mutta aina se on jäänyt. Teen sen milloin mistäkin punaisesta lihasta, tällä kertaa se oli erinomaista naudan sisäpaistia ja mukana oli tavallisuudesta poiketen paljon yrttejä ja punaviiniä sekä isoja porkkanalohkoja. Tätä herkkua oli jäänyt jouluaterialta ja olin jemmannut sen, vaikken vielä silloin tiennyt mihin sen käyttäisin.
Palapaistissa oli tarpeeksi kastiketta mukana, joten se ei tarvinnut muuta kostuketta, herneitä vaan väliin ja päälle loput muusit ja muutama voinokare. Kun Azkabanin vanki alkoi olla loppupuolellaan, kävin laittamassa vuoat uuniin ja lopputekstien vieriessä kävimme lapioimassa höyryävän kuumia muusipiiraita lautasillemme.
Neljäs elokuva,
Liekehtivä pipari pikari alkoi meidän nauttiessamme tv dinnereitämme. Nuoriso oli sen kun kasvanut ja kesän aikana oli vissiin käyty vähän salillakin. Parturissa olisivat voineet myös käydä, just saying. Tässä elokuvassa pääpaino oli
urhoilussa ja Tylypahka sai ulkomaanpellejä vieraikseen erilaisten kisojen merkeissä. Harry tietysti joutui mukaan menoon, vaikka olikin vielä alamittainen. Internationaaliset romanssit kukoistivat ja tälle elokuvalle sopisi nimeksi myös Liehuva takatukka ainakin kansikuvan mukaan.
Meillä alkoi olla kotikatsomossa hieman väsähdyksen oireita, alkoihan olla jo ilta. Olimme ajatelleet ensin, että veisimme urakan puoliväliin, mutta kun päivällisenjälkeisestä semikoomasta oli selvitty hereillä, päätimme jatkaa vielä viidenteen elokuvaan.
Viidentenä oli vuorossa
Feeniksin kilta. Hyvin oli kuunneltu mutinoitani, sillä parturissa oli käyty. Harry alkoi päästä isojen velhojen piireihin, halusipa tai ei ja hauskuusosasto oli saanut väistyä kasvavan synkkyyden tieltä. Teinien lemmenkuviot olivat isossa osassa, mutta kermakaljaa ei vieläkään oltu juotu siemaustakaan.
Feeniksin killan loputtua oli kello jo 22.20, olimme viettäneet lyhyitä taukoja lukuunottamatta tv:n ääressä yli 12 tuntia. Kerrassaan hyvin käytetty aika. Kävimme nopeasti unille, nuoriso entisiin huoneisiinsa kyhättyihin vierasvuoteisiin ja sovimme, että aamiainen olisi tarjolla kello 9 ja kuudes elokuva alkaisi kello 10. Minä en harvinaista kyllä muista lainkaan mitä unia näin, en ainakaan mieleenjääneitä velhounia, ehkäpä yövuorot töissä ja kellonkiertämä elokuvia olivat hyvä yömyssy.
Aamulla alkoi kuulua jo suihkuun menevien ääniä, enkä minä ollut ensimmäinen jalkeilla. Ihmeiden aika ei siis ole ohitse edes meillä, vaikka sen tiedämmekin, ettei se ole tosiaankaan ohitse Tylypahkassa. Olin luvannut aamiaiselle
amerikkalaisia englantilaisia mustikkapannukakkuja ja niitähän meillä oli. Tein ne
luotto-ohjeeni mukaan, Nigellan neuvoin, vähän taas sovelsin, mutta sitä nyt ei kukaan varmaan ihmettele? Suunnilleen kaksinkertaistin ohjeen, sillä muistini mukaan poikaseni ovat aina pitäneet pannukakuista.
Mustikkapannukat Harry Potter-maratonin aamuun
- 50 g sulatettua voita
- 7 dl vehnäjauhoja
- 4 tl leivinjauhetta
- 1 dl muscovadon ja leipurinsokerin seosta
- ripaus suolaa
- 6 dl täysmaidon ja löysän kermavaahdon sekoitusta (kermakaljahommista jäänyttä)
- 4 kananmunaa
- 2 tl vaniljajauhetta
- 2 dl pakastemustikoita
- voita paistamiseen
- tuoreita vadelmia ja vaahterasiirappia tarjoiluun
Sekoitin kaikki taikinan ainekset yhteen paksunpuoleiseksi taikinaksi ja paistoin pannukakut runsaassa voissa Opan kolopannussa, jossa tulee kerralla 7 pannukakkua. Tästä määrästä tuli kaikkiaan 27 pannukakkua, joista vain kaksi jäi syömättä, joten en muistanut väärin poikasten pannukakkumakua.
Vaikka aamiainen myöhästyi viisitoista minuuttia, söimme sen niin nopeasti, että maraton saattoi jatkua hieman etuajassa jo kello 09.35. Edessä oli siis vielä kolmen elokuvan loppurutistus. Kävimme nopeasti hammaspesulla, pöyhimme tyynyt ja valitsimme paikkamme kotikatsomosta, alkamassa oli sarjan kuudes elokuva,
Puoliverinen prinssi.
Tämä elokuva oli jo sitten melkoista rymistelyä, mutta myös lemmenasioille on aikaa, Harryn ja Ginnyn understanding sen kun lisääntyy. Senhän nyt jo kaikki tiesivät, että Ron ja Hermione tykkäsivät toisistaan, vaikkeivat sitä itse täysin tajunneetkaan. Elokuvan suurin tapahtuma on Dumbledoren kuolema. Muistan kirjoja lukiessani toivoneeni heti, että hän tekisi Gandalfit. Olin jo melko varma, että olin kuvitellut koko kermakaljan elokuviin, mutta kuudennessa osassa viimein mentiin pubiin, mutten tiedä olivatko päähenkilöt Kolmessa luudanvarressa vai Sianpäässä tätä juomaa siemaillessaan. Mutta nyt oli kermakalja bongattu.
Kuuden elokuvan jälkeen tuntui, että menisihän tässä vielä toinen mokoma, mutta onneksi enää oli jäljellä kaksi elokuvaa. Kirjojahan on seitsemän, mutta viimeinen osa, Kuoleman varjelukset jaettiin kahdeksi elokuvaksi. Oliko se tarpeen vai ei, siitä voinee kiistellä, mutta kyllä sitä rytinää ja tapahtumia tuntui riittävän edelleen. Elokuvien värimaailma muuttui yhä tummemmaksi, kaikki tuntui tapahtuvan hämärässä tai pimeässä. Finaalin ensimmäisen osa,
Kuoleman varjelukset osa 1 oli ensimmäinen, joka oli meillä blu ray-versiona ja huomasi kyllä, miten paljon terävämpi kuva oli. Äänimaailmaa pidimme läpi koko sarjan hyvänä.
Minä olen valmis myöntämään, että Harry Potter-saaga on sen verran monimutkainen, ettei melkein kymmenen vuoden takainen lukukokemus ja loppupään elokuvien kertakatsominen ollut pitänyt kaikkia juonikuvioita mielessäni. Enkä minä kyllä kaikin osin pysynyt mukana nytkään. Nuorison googlauspalvelu ajantasaisti tapahtumia poimimalla vastauksia kirjojen wiki-sivuilta ja sinnittelimme tapahtumissa mukana sen minkä pystyimme. Elokuvaan kuuluu mittavaa telttaretkeilyä varsin vaatimattomilla leirialueilla ja tappelusta ja taistelua ylenmäärin. Seitsemännen elokuvan loputtua alkoi tuntua jo pientä varmuutta siitä, että kyllä me tästä selviäisimme.
Tarinan viimeinen osa,
Kuoleman varjelukset osa 2 lähti käyntiin kello 14.15. Monenlaisten paikanvaihdosten jälkeen olimme taas samoilla istuma- ja loikoilupaikoilla kuin maratonin alussa, kädet eivät käyneet enää kovin tiuhaan karkkivadissa ja tunnelma oli loppukiriä enteilevä.
Ja niinhän se tarina saatiin leivottua kasaan, se vaati paljon taistelua, Tylypahka laitettiin aika lailla päreiksi, Dumbledore ei tehnyt Gandalfeja, Neville Longbottom oli aika kova jätkä ja ihan lopuksi vielä nähtiin miten perusinsinööriltä näyttävä kolmekymppinen Harry laittoi poikansa matkalle Tylypahkaan laiturilta 9 3/4.
Minä olen sen verran pehmo, että tämä lapsiystävällinen loppu sopi minulle oikein hyvin. Elokuvamaraton oli saatu päätökseen noin kello 16.45 ja pian sen jälkeen kyyditsin nuorison keskustaan. Matkalla puhuimme siitä, kuka oli kenenkin suosikkihahmo, Tyttöystävä nimesi heti Dobbyn ja olisi suonut sille matkan mummolaan ennemmin kuin hautaamiseen hiekkadyyniin. Nuorempi Painos arpoi Dobbyn ja Hagridin välillä. Opiskelija kieltäytyi miettimästä asiaa ja minä nimesin heti Lunan, siinäpä vasta cool tyttö.
Oli todella hauska viikonloppu, mutta tätä emme kyllä ota uusiksi. Ehkä jonkun toisen tarinan puitteissa, mutta vaikken koskaan näkisi yhtään Harry Potter-elokuvaa, ei se minua haittaisi. Ruokapuoleen olisi ollut kiva panostaa hieman enemmän, mutta hyvä että edes tämän verran. Tärkeintä ja mukavinta oli viettää aikaa yhdessä perheen kanssa, vaikka sitten näin hupsun hankkeen parissa!
Pallottelimme jo ajatuksilla Tähtien sota- tai LOTR-maratoneista. En kyllä tiedä mitä avaruuspöperöä ensimainittuun voisi liittää, mutta Konnussa nyt ainakin syötiin hyvin. Ehkei kaikilla eräretkillä ollut kovin hyvää ruokaa, joten se helpottaisi kokin osuutta.
EDIT: myös Pastanjauhajat olivat pitäneen leffamaratonia, juuri LOTR-elokuvien parissa samana viikonloppuna,
siitä voi lukea täältä.
