Parempi myöhään kuin ei silloinkaan

Kuvan ginuine ei liity tapahtumiin.

Minä en ole tehnyt ikinä yhtään Batman-kakkua tai sellaista mistä törröttää Veikka Gustafsson-nukke. En sen puoleen ole järjestänyt koskaan varsinaisia teemasynttäreitäkään. Eivät ne onneksi olleet muotiakaan, kun poikaset olivat pieniä. Ostin monta pussia sipsejä ja tein avuttoman näköisen kakun. Hodarit olivat kova sana ja pienet karkkipussit, joita pikkupojat saattoivat piilottaa taskuihinsa ja viedä kotiin, kumpiakin. Juhlien jälkeen kaikki kulhot ja tarjottimet olivat tyhjät. Siitä päättelin, että synttärit olivat riittävän elämykselliset. Tosin siivotessa sipsejä ja niitä kierteisiä suikeronaksuja löytyi vielä pieni kompostikupillinen joka huoneesta, jonka ovea ei oltu suljettu tiukasti. Oi niitä aikoja. 

Vaikka poikien lapsuusvuodet ovat jo takana, olen silti tehnyt aina syntymäpäiväkakun. Paitsi kaksi vuotta sitten, kun olin caminolla ja tänä vuonna, kun olin matkalla esikoisen synttärinä. Sitä en muista enää miten heidän armeija-aikanaan tein. Mutta vannon, etten vienyt/lähettänyt kakkua Kajaaniin. Tänä vuonna synttärikakun aika on huomenna, pari viikkoa myöhässä. 

Jatkan samalla #suurikeittokirjahaaste-projektia, joka tulee pian vuoden ikään. Ku ite tekee-Minna aloitti haasteen viime kesänä ja tarkoitus on kokata ilman ajallista takarajaa jokaisesta omistamastaan keittokirjasta ainakin yhden ohjeen mukaan. Minulla haaste on minuksi hyvällä mallilla, tämä on haasteen 23. osuus. Tällä kertaa otin ohjeen kirjasta Ruokatorstai leipoo. Minulle tuli mieleen, että taisin saada tämän arvostelukappaleena aika kauan sitten, enkä tullut kirjoittaneeksi siitä mitään. Hyi minua. 

Otin kirjasta aivan perusohjeen täytekakkupohjaan. Samanlaisia olen tehnyt ennenkin, mutta hyvä kakkupohjaohje on aina paikallaan.

Kuuden munan kakkupohja

• 6 kananmunaa
• 3 dl sokeria
• 1 dl perunajauhoja
• 2 dl vehnäjauhoja
• 2 tl leivinjauhetta
• 1 tl jauhettua vaniljaa (oma lisäykseni)

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele ja jauhota 25 senttinen kakkuvuoka. Minä käytin neliskanttista irtopohjavuokaa, johon viritin leivinpaperin. Vuoka on tosi hyvä, sillä saa tehtyä hyydytettävät kakut myös. Leivinpaperin saa pysymään kaukalon muotoisena, kun kiinnittää kulmat paperiliittimillä. Niillä ei nykyään ole oikein paljon muuta käyttöä, kun kaikenlaisten paperien tarve on vähentynyt niin paljon, mutta purkillinen liittimiä voi olla keittiön laatikossa tätä tärkeää käyttöä varten. Voi uudelleenkäyttääkin, eivät ne mene uunissa miksikään.

Vatkaa kananmunat ja sokeri tukevaksi vaahdoksi ja lisään vaahtoon siivilöidyt jauhot, leivinajauhe ja vanilja. Sekoita vain sen verran, ettei taikinassa ole jauhopaakkuja. Kaavi taikina valmisteltuun vuokaan ja paista kakkua noin 50 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla siinä kolmen vartin tietämillä. Jos tikku on pistoksen jälkeen puhdas, on kakku kypsä. Mikäli taikinaa tarttuu tikkuun, paista vähän lisää ja kokeile taas. 

Jäähdytä kypsää kakkua jonkun aikaa, minkä nyt maltat ennen kuin kumoat sen. Tästä tulee hyvin kolme kerrosta ja sitten vain pitää miettiä mitä moussea taikka parempaa panaania laitetaan väleihin ja miten koristellaan. Oikeasti en tee moussea, eikä esikoisen kakussa missään nimessä saa olla banaania. Enköhän minä huomenna jotain keksi. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki haastepostaukset. 

Se saatoin olla minä, joka painoi kakun pintaan reiän sormellaan....

Ruokatorstai leipoo-kirjasta sen verran vielä, että se on todella pätevän oloinen kirja. Mutta niinhän Hesarin Ruokatorstain ohjeet yleensä ovat. Kuvat ovat kauniita, eikä kirja ole liian laaja. Ei ole kymmentä eri kakkupohjaohjetta, löytyy kirjan julkaisun aikaan trendikkäitä kakkuja, kuten red velvet ja muutenkin kirja on sellainen, että siihen tulen tarttumaan myöhemminkin, enkä asettaakseni sitä kierrätyspinoon. 

Ruutukokki rulettaa – #suurikeittokirjahaaste

Perheenjäsenten synttärit tulevat aika pienellä yllätyskertoimella, on kyllä ihan oma vika, jos ei meinaa muistaa. Kyllä minä muistin, että Antin synttäri on ihan näillä näppäimillä, mutten muistanut, että olemme kaiken aikaa töissä, eri aikaan vielä, eikä millekään juhlimisille ole tulevalla viikolla aikaa. Tänään sain kaksi tuntia ennen töihinmenoa ajatuksen, että ehdimmehän me juhlia heti, kun kumpikin ehtii kotiin tänään. Juhlimisella tarkoitan sitä, että avaamme pullon sampanjaa ja syömme hyvät kimpaleet kakkua. 

Tuon kahden tunnin aikana tein kaiken sen mitä olisi pitänyt tehdä koko viikonlopun aikana, pesin kaksi koneellista pyykkiä, viikkasin edelliset pyykit, leivoin kakkupohjan, täytin kakun, kuorrutin sen, järjestin paikkoja, syötin siiliä, siivosin kukka-asetelmat (ne #pelastakaaleikkokukat-kimput) ja ehdin töihin minuutilleen. Yleensä olen leimaamassa sisään noin vartin etuajassa, nyt aikaan 59. 

Joitakin perusjuttuja en millään muista, yleensä ne liittyvät leipomiseen. En muista lettutaikinan ohjetta, en kääretorttupohjan, enkä kakkupohjan. Pakko katsoa ohje jostain. Koska lupauduin mukaan #suureenkeittokirjahaasteeseen, jonka ku ite tekee-blogin Minna aloitti, jätin nyt katsomatta CampaSimpukan arkistoista kakkupohjan ohjeen ja menin keittokirjahyllyni ääreen. 

Sieltä löytyy varmaankin aivan ensimmäinen keittokirjani, Ruutukokki. Se on rakas muisto ajasta ennen internetiä, blogeja ja nettireseptejä. Ja ennen kuin osasin tehdä ruokaa. Siskoltani apinoin tavan merkitä reseptin kohdalle, kun olin sitä käyttänyt. Eniten merkintöjä oli leipomusohjeiden kohdalla, on juhlittu monet synttärit ja joulut. 

Pieni sokerikakkupohja

• 2 kananmunaa
• 0,75 dl sokeria
• 0,5 dl vehnäjauhoja
• 0,5 dl perunajauhoja
• 0,5 tl leivinjauhetta

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Voitele ja jauhota pieni, noin 15 senttinen rengasvuoka. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi ja lisää mukaan jauhot, johon on sekoitettu leivinjauhe. Sekoita tasaiseksi. Kaavi taikina vuokaan ja paista pohjaa noin 25 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla. Jos tikku on pistoksen jälkeen puhdas, kakku on kypsä. Anna pohjan jäähtyä hetken aikaa ja irrota sitten vuoan reunus ja pohja. Kun pohja on jäähtynyt leikkaa se kolmeen osaan. Täytä mieleisillä täytteillä. Minä laitoin paahdettuja mansikoita ja niiden maukasta lientä kostukkeeksi toiseen väliin. Toiseen laitoin juuri sopivan kypsää nektariinia ja päälle vadelmia ja mustikoita kermavaahdon kanssa. Juuri ennen tarjoilua lurittelin pari teelusikallista vaahterasiirappia pinnalle. En minä kaunista kakkua osaa tehdä, mutta hyvält se maistui! 

Hyvää huomista synttäriä, Antti!

Lisään ohjeen #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki haastepostaukset. 

Suuri voimainponnistus - naked cake, trendikäs tietämättäni

Toista viikkoa toiminut sairastupa alkaa tyhjentyä, enää öisin täällä asustelee eri huoneissa yskiviä unettomia. Kyljyspotilaskin alkaa olla paremmassa voinnissa, mikä ilahduttaa minua suuresti. Oma vointini on sellainen tuuriluonteinen, jaksan asioita noin 15-30 minuutin pätkissä ja sitten pitääkin jo hengähtää. Oudointa on se, etten jaksa syödä ollenkaan. Olen saanut vatsan täyteen pelkästään ruokakuvia katsomalla, ensin Jokihaan oliiveja alkupalaksi, sauvajyväsen kyyhkypullia pääruoaksi ja lopuksi luimupupulan mustikkapiirakkaa. 

Tänään käytin puolen tunnin voimavarojani pieneen kakkuoperaatioon. Huomenna perheessä on merkkipäivä, mutta emme ehdi sitä kotona juhlistaa, joten tein kakun jo tänään. Ilokseni huomasin, että minun tapani tehdä täytekakkuja onkin nyt trendikäs. En ole koskaan osannut kuorruttaa kakkuja nätisti, joten olen yleensä jättänyt sen tekemättä. Nyt se on sitten muotiakin. Ei tuo kakku vieläkään, ollessaan trendikäs, ole nätti, myönnän sen auliisti, mutta toivottavasti se maistuu meille toipilaille. Kenellekään meistä ei juuri ole nyt makuaistia, joten on hyvä, että silmällä näkee jo päältä, milloin pitäisi maistua mansikka, mustikka ja vadelma. 

Pikkuinen täytekakku

• 2 kananmunaa
• 0,75 dl sokeria
• 0,5 dl vehnäjauhoja
• 0,5 dl perunajauhoja
• 0,5 tl leivinjauhetta
• musti- ja mansikoita
• vadelmia
• 3,3 dl purkki kuohukermaa
• 1 rkl hunajaa
• laimeaa omenamehua kakkupohjan kostutukseen

Kuumenna uuni 175 asteeseen, voitele ja vehnäjauhota pieni rengasvuoka, jonka halkaisija on noin 18 cm. Vatkaa sokeri ja kananmunat vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi mukaan yhteensekoitetut jauhot ja leivinjauhe. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaavi se vuokaan. Paista noin 30 minuuttia. Kokeile kakun kypsyyttä tikulla, jos kakkuun pistetty tikku on puhdas, on kakku kypsä. Anna kakun jäähtyä hetken aikaa vuoassaan ja irrota se sitten vuoasta ja anna jäähtyä huoneen lämpöön. Kakun voi laittaa pussilla suojattuna jääkaappiin, se säilyy muutamia päiviä, tai pakastaa tuonnempaa käyttöä varten. Jos pakastat kakkupohjan, suosittelen leikkaamaan sen kerroksiin ja laittamaan väliin suikaleet voipaperia, näin sinun on helpompi käsitellä sulanutta kakkupohjaa. 

Tällä ohjeella tuli mukavan korkea kakkupohja pienessä vuoassa, joten saatoin leikata siitä kolme kerrosta. Vatkaa kerma ja hunaja pehmeäksi vaahdoksi, mutta varo saamasta siitä kokkareista voin alkua. Jostain syystä kesällä tuntuu käyvän niin helposti. 

Levitä alimmalle kostutetulle pohjakerrokselle ensin noin kolmasosa kermavaahdosta, tasoittele huolettomasti. Asettele vadelmia koko pohjan alalta. Nosta seuraava kakkulevy päälle ja kostuta sitäkin muutamalla lusikallisella mehua. Laita taas kermaa pinnalle ja siihen marjoja, tällä kertaa minulla oli mustikoita. Nosta päällimmäinen kakkulevy paikalleen, kostuta se ja levitä loput kermavaahdosta päälle. Täytä pinta mansikoilla. Sinun kakkusi on taatusti sievempi kuin minun!

Tänään ajatellaan äitiä - mokkapalat

kuva taattua iPad-laaduttomuutta, sommittelusta pitkä miinus

Mokkapalat ovat sellainen leivonnainen, jota aika monissa kodeissa tehtiin jo muutama vuosikymmen sitten. Jostain syystä se tuntuu maistuvan nykylapsillekin, etenkin jos sitä ei leivo liian usein. Versioita on lukemattomia, usein kuulee sanottavan, että se meidän mummon mokkapalaohje on se ihan paras.

Tänään testasin työkavereiden mokkapalamieltymyksiä tekemällä ison uunivuoallisen leivonnaista ja pyytämällä vielä Kammenpyörittäjää turauttamaan tuplashotin espressoa kuorrutetta varten. Työyhteisön nuorimmalle sälytimme vastuullisen nonparellien sirottelutehtävän.

Ohje on peräisin ties mistä, itselleni olen tallentanut sen vuosia sitten eräältä kohtuusuositulta lapsiperheaiheisen saitin keskustelupalstalta. Jos joku lukija juuri nyt laihduttaa tai muuten vain vastustaa ankarasti runsasta voin käyttöä, voi vaihtaa jollekin toiselle sivulle. Tätä ei ole pakko syödä isoa palaa ja saa olla ottamattakin.

• 300 g voita
• 6 kananmunaa
• 6 dl sokeria
• 8 dl vehnäjauhoja
• 5 tl leivinjauhetta
• 4 tl vanilliinia
• 5 rkl kaakaota
• 3  dl maitoa

Kuumensin uunin 175 asteeseen ja sulatin voin. Vaahdotin sokerin ja kananmunat isossa kulhossa (ei se määrä pieneen olisi mahtunutkaan). Sekoitin kuivat aineet keskenään ja lisäsin ne kananmuna-sokerivaahtoon. Lopuksi yhdistin mukaan maidon ja sulan voin ja sekoitin taikinan tasaiseksi. Levitin taikinan uunivuokaan leivinpaperin päälle. Taikina oli sen verran suuri, kuten määristä voi päätellä, sen kypsyminen otti kaikkiaan 40 minuuttia.

Kuorrutteeseen meni:

• 75 g voita ( vähän jo kauhistuttaa itseänikin)
• 1 tuplashotti espressoa (noin 1 dl)
• 1 dl kaakaota
• noin 5 dl tomusokeria

Sulatin voin ja pyysin espresson Kammenpyörittäjältä. Kun kakku oli hieman jäähtynyt, sekoitin sulatettuun voihin ja kahviin ensin kaakaon ja sitten pikkuhiljaa tomusokeria sen verran, että sain tanakan kuorrutteen aikaan. Levitin sen kakun pinnalle ja harjoittelelija sirotti nonparellit päälle, oli selvästi tehnyt sitä aikaisemminkin. Asenteesta ja työmenetelmistä plussaa!

Tästä haluan kertoa kaikille, basilika-mansikkapiiras!

Olen mestari bongaamaan leivontaohjeita, joista ei heti hoksaa työn määrää. Kun olen ihastunut kuvaan leipomuksesta, päätän jo tehdä sen, vaikka sitten ilmenisi, että vaivaa on tiedossa. Tällä kertaa yhdistin kaksi ohjetta. Ensin tein piirakkapohjan 84th&3rd-blogista löytämäni ohjeen mukaisesti. Siihen tuli:

• 150 g vehnäjauhoja
• 90 g suolatonta voita
• 1 rkl öljyä
• 3 rkl vettä (näköjään 3, luin huonosti ja laitoin vain yhden)
• 1 rkl sokeria
• ripaus suolaa (ei jos suolassa on voita)

Kuumensin uunin 210 asteeseen ja otin esille pitkulaisen irtopohjaisen piirakkavuoan. Mittasin vehnäjauhot kuppiin ja laitoin sivuun. Mittasin kaikki muut ainekset uunin kestävään kulhoon. Käytin Pyrex-kulhoa kuten lähdeblogissani, eikä tämä ole maksettu mainos. Kulho lienee vanhimpia keittiövälineitäni. Sekoitin aineksia hieman ja nostin kulhon uunipellille uunin keskikorkeudelle viideksitoista minuutiksi. Sinä aikana voi suli ja ajan tullessa täyteen, alkoi liemi hieman kuplia ja ruskettua reunoiltaan. Noudatin edelleen JJ:n neuvoa siitä, että otin paksun patakintaan kumpaankin käteeni ja nostin kuuman kulhon puiselle leikkuulaudalle. Kintaat käsissäni kaadoin jauhot liemeen ja sekoitin edelleen kintaat käsissäni puukauhalla seoksen taikinapalloksi. Kulho oli todella kuuma, joten kinnas kauhakädessäkin oli hyvä varotoimenpide, etten vain tarttuisi epähuomiossa kuumaan kulhoon paljain käsin. Kumosin taikinapallon piirakkavuokaan ja taputtelin sen joustavalla nuolijalla mahdollisimman tasaiseksi kerrokseksi vuoan pohjalle ja reunoille. Heti, kun taikina hieman jäähtyi, taputtelin vielä sormin taikinaa reunoille ja pistelin siihen haarukalla reikiä kauttaaltaan. Paistoin pohjaa noin 15 minuuttia ja nostin sen sitten jäähtymään. 

Taikinatoimien lomassa tein täytehommia. Niihin otin neuvot Kitchen Vignettes-blogista. Siellä oli tehty piirakka alusta asti, mutta halusin tosiaan kokeilla tuota ylläkuvattua vähän erikoisempaa metodia piirakkapohjan tekoon. Aluksi valmistin basilikasiirapin uuttumaan. Siihen meni (määrät hieman muunneltuina):

• 1,5 dl vettä
• 2 dl sokeria
• niin paljon tuoretta basilikaa kuin sielu sietää

Mittasin kattilaan veden ja sokerin ja kuumensin ne kiehumispisteeseen, sekoittelin verkkaisesti. Kun sokeri oli kokonaan liuennut veteen ja seos oli kiehumaisillaan, nostin kattilan tulelta ja kippasin kevyesti silputun basilikan mukaan. Jätin siirapin jäähtymään ja saamaan makuaan basilikasta. Tämä olisi ollut hyvä tehdä jo eilen ja jättää siirappi tekeytymään yön yli, mutta arvelin muutaman tunninkin olevan auttava aika. 

Kiisseliä varten tarvitsin:

• 3,5 dl maitoa
• 0,6 dl sokeria
• 4 kananmunan keltuaista
• 1 rkl vaniljauutetta
• 2 rkl maissitärkkelystä
• taas niin paljon basilikaa kuin sitä liikenee

Erottelin keltuaiset kulhoon ja mittasin mukaan sokerin, vaniljauutteen ja maissitärkkelyksen. Vatkasin seoksen vaalean keltaiseksi, kuohkeaksi seokseksi. Kuumensin maidon ja basilikan paksupohjaisessa kattilassa lähelle kiehumispistettä. Kaadoin maidon siivilän läpi keltuaisvaahtoon, jolloin basilikan lehdet jäivät siivilään. Sekoitin nopeasti vispilällä kiisselipohjan tasaiseksi ja pesin ja kuivasin paksupohjaisen kattilan. Kaadoin kiisselipohjan takaisin kattilaan ja aloin lämmittää sitä uudelleen sekoitellen vispilällä, vaikka puulusikka olisi parempi. Kiisseli sakeni nopeasti oikein hyväksi ja kaadoin sen lasikannuun jäähtymään. 

Piirakan kokoaminen tapahtui sitten myöhemmin. Siivilöin basilikasiirapin pieneen kannuun. Kun piirakkapohja oli jäähtynyt kokonaan, otin sen varovasti pois vuoastaan. Lusikoin kylmentynyttä vaniljakiisseliä piirakkapohjan syvennykseen niin paljon, kuin siihen änkemättä sopi. Asettelin puolikkaiksi leikkaamiani mansikoita kiisselin pinnalle ja sutikoin mansikoille basilikasiirappia, aivan ylimmäksi sommittelin muutaman basilikan lehden. Onneksi en ollut parturoinut ihan kaikkia lehtiä aamuisessa innossani. Laitoin piirakan jääkaappiin jäähtymään tarjoilulämpötilaan. Basilika sopi aivan suloisesti yhteen mansikan kanssa ja tämä minulle uusi piirakkapohja oli todella verraton. Suosittelen lämpimästi! Oli vaivansa väärti. 

Lisäys: basilikasiirappia meni tähän piiraaseen vain aivan pieni tilkka, mutta säästin loput ja meinaan keksiä sille jotain muutakin käyttöä.

Sadas Tour de France päättyy tänään myöhään illalla. Enpä ole varma, jaksanko valvoa sinne asti, mutta toivon Chris Froomen lunastavan kokonaiskilpailun voiton, Mark Cavendishin voittavan etapin ja Nairo Quintanan kuittaavan sekä nuorten- että mäkipistekilpailujen ykköspaikat. Suosikkini Alberto Contador taitaa vetäytyä nuolemaan haavojaan, sillä olin ymmärtävinäni, ettei hän lähde ensi kuun lopussa puolustamaan viime vuotista la Vueltan voittoaan. Tämän vuotinen Tour on ollut viihdyttävä ja paikoin jännittäväkin, mutta ei aivan henkeäsalpaava. Jäämme odottamaan la Vueltaa.

Campasimpukka leikkii cateringia

Nyt on jo helppo huomata, että päivä on jatkunut niin aamusta kuin illastakin, pimeys alkaa vähitellen väistyä ja aurinkoisina päivinä voi jo aistia, että kevät on oikeasti tulossa. Mitkäpä silloin olisivatkaan enemmän paikallaan kuin pikkujoulut! Meillä on työpaikallamme ollut jo joitakin vuosia tapana  viettää pikkujouluja näin alkuvuodesta, on makuasia olemmeko myöhässä vai todella aikaisessa. Syy tähän ajankohtaan on se, että joulun alla kaikilla on muutenkin kiireitä ja etenkin lapsiperheissä jouluaiheisia menoja, tonttupolkuja, joulukirkkoja ja piparileipojaisia on ihan riittämiin. Pikkujoulut sopivat helmikuulle yhtä hyvin kuin helmikuu pikkujouluille. 

Emme muistaakseni koskaan ole valmistaneet jouluruokaa näihin kevättalvisiin kekkereihimme, vaan yleensä olemme hankkineet jotain muuta valmista ruokaa jostain. Tälläkin kertaa otimme pääruoan valmiina, mutta salaatit ja jälkiruoat kahveineen hoidimme omalla porukalla. Töissä oli seinällä ilmoittautumislista, johon ilmestyi mitä merkillisimpiä nimiä. Yksi jos toinenkin oli kehittänyt itselleen party-nimen, joita sitten arvailtiin ja käsiala-analysoitiin yksissä tuumin. Tonttukaksikko puuhasi lahjojen parissa, mutta joululaulut eivät sentään raikuneet taukohuoneessa. 

Minun kontollani oli järjestää paikalle jälkiruokaa. Taisin änkeäytyä tehtävään, en malttanut odottaa, että minua ehkä pyydettäisiin. Edellisiin työpaikan kemuihin tein tiramisua ja olin huolissani riittävyydestä. Jälkiruoka on siinä mielessä ongelmallinen, ettei siinä vaiheessa vapaamuotoista tilaisuutta ja ateriaa oikein tiedä vatsojen vetävyyttä. Voi olla, että pääruoka oli niin hyvää, ettei makeaa enää mahdu. Voi olla, että tiramisun äärellä mietitään himmaamista, tulihan tässä jo syötyä. Tai sitten jokainen ajattelee, että otanpa nyt kunnon annoksen, koko viikko meni kevyin lounain. Kokemattoman kestitsijän kauhuskenaarioita on kaksi. Ensimmäinen on se, että isosta astiasta on kerran kohteliaisuudesta kuopaistu, loppu kellastuu illan kuluessa. Sitten saa nolona istua taksissa ylikokoinen vuoka sylissään ja miettiä, että minne tämä jätetään baariin mentäessä. Toinen taas on se, että vuoka tyhjenee alta aikayksikön, eivätkä kaikki ehdi saada edes maistiaista, jos viipyvät liian pitkään saunassa.

Tällä kertaa päädyin valmiiden annosten tekemiseen, juuri välttääkseni ison vuoan syndrooman. Toinen syy on se, että minulla on muutama ruokarajoite huomioitavana. Olen erittäin kokematon diettikokkaaja, mutta otan parhaani mukaan huomioon tiedossani olevat rajoitukset.

Tammikuussa tein Hugh Fearnley-Whittingstallin River Cottage Every Day-kirjan mukaan trifleä, joka oli kyllä hyvää, mutta jouduin soveltamaan melkoisesti, sillä varastoissamme ei ollutkaan mustaherukkaa. Minua jäi harmittamaan se, etten päässyt avaamaan Crème de Cassis-pulloani, jonka kaunis etiketti on lällätellyt minulle tärpättikaapista mennen, tullen ja palatessa.

Nyt hankin kotimaista, pakastettua mustaherukkaa ja ryhdyin toimeen. Olen tunnustanut olevani parhaimmillani viimetipan paineissa, mutta tällä kertaa tingin periaatteistani ja aloitin jo eilen niiltä osin, kuin se oli järkevää. Hugh'n ohjeessa käytetään Genoese sponge cakea kakkupohjana ja viimeksi totesin sen olevan oikein toimiva. Silloin pienensin ohjetta, nyt oli vuorossa operaatio supersizing. Minun oli määrä saada aikaan 15 annosta (eli tähtäsin noin kahteenkymmeneen, särkymävaraa, maistiaista kotiväelle, muuta sössimissuojaa muutaman kupposen verran) ja arvelin kakkupohjan kaksinkertaistamisen riittävän.

• 250 g vehnäjauhoja
• 1 tl suolaa
• 250 g sokeria
• 125 g voita
• 8 kananmunaa

Kuumensin uunin 180 asteeseen ja kiehautin isossa kattilassa vettä muutaman sentin korkeudelta. Sulatin voin kattilassa ja mittasin jauhot, joihin ripsautin hieman suolaa. Rikoin kattilan päälle sopivaan suureen lasikulhoon kananmunat ja mittasin päälle sokerin. Vatkasin sokeri-kananmunaseosta noin 10 minuuttia vesihauteen päällä, kunnes seos oli vaaleankeltaista, kuohkeaa ja tilavuudeltaan moninkertaista alkutilanteeseen nähden. Kuuma vesi kattilassa lämmitti miedosti lasikulhon pohjaa ja lämpö auttoi vaahtoa kehittymään. Siivilöin jauhot seoksen päälle ja kääntelin suurella lusikalla jaohot mukaan taikinaan, viimeiseksi lisäsin jäähtyneen voin ja sekoitin taikinan tasaiseksi. Levitin taikinan leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan ja paistoin kakkupohjaa noin 30 minuuttia, pohjasta tuli noin kolme senttiä korkea levy, joka sopisi tarkoituksiini mainiosti. Noin suurta taikinaa ei kannata tavalliseen pyöreään rengasvuokaan änkeä, siihen taikina on liian suuri. Kumosin hieman jäähtyneen kakkupohjan leikkuulaudalle ja poistin pohjalla olleen leivinpaperin, joka lähtikin suosiolla irti, kun maltoin hieman odottaa. Ehkä olen pääsemässä tavastani sörkkiä leipomuksia liian aikaisin? Leikkasin kakkupohjan kahteen osaan ja laitoin sen suureen rasiaan voipaperiin käärittynä viileään varastoon odottamaan seuraavaa päivää.

Toisena tehtävänä minulla oli mustaherukkakastikkeen valmistaminen. Taas minun oli hieman vaikea arvioida tarvittavaa määrää, mutta arvelin olevan viisainta tehdä kastiketta paljon, varmastikin sen saisi käytettyä johonkin vaikka hävikistä herkuksi-teemalla, jos sitä tulisi aivan ylenpalttisesti.

• 1 kg mustaherukoita
• 2 dl vettä
• 1 dl tomusokeria

Kumosin jäiset marjat paksupohjaiseen kuparikattilaan ja kaadoin päälle vettä. Vaikea arvata kuinka siinä sitten kävi. Kattila oli aivan liian pieni ottaen huomioon, että marjat kuohuvat kiehuessaan ja toisekseen jäiset marjat jämähtivät hanakylmästä vedestä umpikalikaksi. Taputin itseäni hyväksyvästi päähän. Pässi! Kaadoin kalikan seuraavaksi suurempaan kattilaan roiskien marjoista värjääntynyttä vettä sinne tänne. Siivoamisen jälkeen pääsin kuumentamaan marjakohmeloa, kyllä se siitä pikkuhiljaa suli ja alkoi kiehuakin. Olin hätäpäissäni lisännyt hieman vettä pohjaanpalamisen pelossa ja sitten poistin sitä, sillä älysin, ettei marjakastikkeestani tulisi lientä kummempaa, jos nestettä olisi niin paljon. Marjat kiehuivat noin vartin verran ja siinä ajassa ne pehmenivät sopivasti. Säästin kauhomani marjamehun mahdollisiin kakunkostuttamistarpeisiin.

Sotkun pelossa laitoin tiskialtaan pohjalle ison metallisen kulhon ja sen päälle metallisiivilän. Kaadoin varovasti marjasörsselin siivilään melko vähin roiskein. Painelin marjaseosta siivilän läpi pehmeällä nuolijalla ja kaavin läpimennyttä hienojakoista seosta siivilän ulkopinnasta allaolevaan kulhoon. Aikani tuherrettuani siivilään jäi tummanpuhuvaa kuorimassaa ja kulhossa oli mehumaista lientä ja paksumpaa marjaseosta noin 6 dl. Loppusijoitin marjajätteen kompostiin (joka sivumennen sanoen on täydessä käynnissä, Kammenpyörittäjä sai sen hurahtamaan tulille viime viikolla) ja sekoitin kastikkeen tasaiseksi. Siivilöin lämpimään kastikkeeseen ensin noin puoli desiä tomusokeria ja sekoitin jälleen. Maistelun jälkeen lisäsin toiset puoli desiä sokeria, kastike saa jäädä vähän kirpakan puolelle, koska triflen vaniljakastike on makeaa. Kaadoin kastikkeen tiiviisti suljettavaan kannuun ja laitoin jääkaappiin odottamaan annosten kokoamista.

Tarkoitukseni oli jatkaa triflen parissa juhlapäivänä, mutta eilen kokeilin vielä toisen jälkiruoan valmistamista, sillä tarvittaisiin myös maidoton ja viljaton vaihtoehto. Näillä spekseillä oleva työkaverimme kyllä vakuutti, ettei häntä varten tarvitsisi vaivautua, mutta halusin ainakin yrittää. Olin jo yli vuosi sitten merkannut suosikkeihini foodgawkerissa tämän ohjeen. Olin huomaavinani siitä hieman menneisyyden hönkää, sitä miten joskus on ehkä nyhjäisty tyhjästä. En ollut tullut kokeilleeksi ohjetta, mutta nyt oli oivallinen tilaisuus. Halusin tämän vaihtoehtoisenkin jälkiruoan sisältävän samoja makuja triflen kanssa, joten marjaksi varasin siihenkin mustaherukkaa. Luin ohjetta moneen kertaan ja mietin, olenko varmasti ymmärtänyt valmistustavan oikein. Etsin vastaavia ohjeita muualtakin, mutta aivan samanlaista en löytänyt. Monia marjavaahtoja kananmunan valkuisella kyllä löysin, mutta niissä sanottiin olevan oleellista tarjota annos heti, ettei vaahto lässähtäisi. Tässä ohjeessa luvattiin vuorokaudenkin viileäsäilytyksen olevan mahdollista.

Päätin tehdä koe-erän, jolla harjoittelisin, löytäisin varmasti pari koekaniinia nuorison parista. Kokeiluuni tuli:

• 100 g mustia viinimarjoja jäisenä 
• 100 g tomusokeria
• 1 kananmunan valkuainen

Laitoin kaikki ainekset Kitchen Aidin kulhoon ja lankavispilän paikoilleen. Olin hieman epäileväinen, mitä tästä mahtaisi tulla. Ohjeessa vakuutettin, että määrästä tulee hyvinkin neljä annosta. Laitoin apurin hommiin aluksi nelosen nopeudella, jäiset marjat kolisivat pitkin kulhon reunoja. Olin kuitenkin ajatellut, että jos sulattaisin marjat, ne olisivat liian märkiä eikä vaahdosta tulisi yhtään mitään. Pienen hetken kuluttua kilinä lakkasi ja kulhoon alkoi muodostua vaahtoa, aluksi tumman sinertävää ja vähitellen väri muuttui vaaleammaksi ja vaahdon volyymi kasvaa. Lisäsin vatkaimeen vauhtia. Noin viiden minuutin vatkaamisen jälkeen kulhossa oli ainakin 6 dl tanakkaa vaahtoa, jossa väri oli kauniin kirkas ja marjasattumat melkein olemattomia. Maistoin seosta ja se oli hyvää, mutta aavistuksen liian makeaa, ainakin minun kielelleni. Lusikoin vaahdon lasikuppeihin jääkaappiin. Päätin jatkaa jälkiruoan jalostusta seuraavana päivänä, tehdä uuden pienen erän, se veisi vain kymmenen minuuttia ja säätää makeutta alemmas. 

Vaahto oli kyllä kaunista ja tuntui ihmeelliseltä, että sitä tuli niin paljon, mistä ajatukseni palasi menneiden vuosikymmenten serbialaiseen mummoon tekemässä herkkua lapsille. Mietin, että tahtoisiko sitä syödä kovin suurta annosta, paria lusikallista enempää. Koska kakkupalojen lisääminen rakenteeksi oli poissa laskuista annoksen viljattomuustoiveen vuoksi, tuumin voisiko marengeilla saada hieman rapeutta mukaan. Makeutta ne eivät tietysti vähentäisi.

Koska olisin jokatapauksessa tarvitsemassa keltuaisia tänään, oli marenkien valmistaminen eilen aivan järkihommaakin. Saisin samantien valkuaiset käytettyä. 

• 4 kananmunan valkuaista
• 200 g erikoishienoa sokeria
• 2 rkl Crème de Cassista

En halunnut marenkeihin tahmeaa sisusta vaan tavoittelin aivan rutikuivia, ilmavia marenkeja, joten en laittanut maissitärkkelystä ja etikkaa. Vatkasin ensin apurini kulhossa valkuaisia muutamia minuutteja, kunnes vaahto oli jo melkoisen tanakkaa. Lisäsin sokerin muutamassa erässä koko ajan vatkaten, tai siis se apuri teki työn, minä superviisuroin vieressä. Tein Jamie-testin marengille, otin seosta sormiini pikkutipan ja hankasin sormia yhteen. Jos sokeri vielä rahisi sormissa, ei sokeri ollut vielä kokonaan liuennut valkuaiseen. Kun marenkiseos oli kovaa, kiiltävää ja jäi vatkaimen lankoihin terävinä huippuina, oli seos valmis. Sekoitin marenkiin 2 ruokalusikallista herukkalikööriä ja pyöräyttelin sen mukaan. Likööri on niin ohutta, ettei se jäänyt värikkäiksi kierteiksi marenkiin, mutta antoi sille mukavasti makua. 

Kuumensin uunin sataan asteeseen (lue:kylmensin uunin kakunleipomisen jälkeen sataan asteeseen)  ja otin esille kaksi uunipeltiä, joille laitoin leivinpaperia. En yhtään tiennyt paljonko marenkeja annoksestani tulisi. Arvoin kahden tyllani välillä ja valitsin väärin, otin pienemmän. Olen edelleenkin aivan onneton pursottaja. Saan yleensä aikaan erinäisiä pökäleitä muistuttavia kiekuroita sievien ruusukkeiden sijaan, mutta alan kehittyä, toivon ainakin. Nyt siis tiedän jo, että olisi pitänyt ottaa se isompi tylla. Leikkasin kertakäyttöisen (tiedän, maailma ei tältä osin pelastu vuokseni!) pursotinpussin kärjen pois, tietysti ensin liian pienen palan. Pidän tätä jo voittona, sillä yhtä hyvin olisin voinut leikata liian suuren. Korjausleikkauksen jälkeen se liian pieni tylla sitten pussiin vaan ja nyt muistin Jauhot suussa-blogista hyvän vinkin. Sieltä apinoin jo kesällä vinkin siitä, miten pursotinpussi kannattaa sulkea yläpäästä leveällä pussinsulkijalla, jonka ympärille pussia kierretään pursotuksen edetessä. Sillä tavoin se käy siististi ja hallitusti ja pussi tyhjenee näppärästi. Nyt oli sen toisen vinkin paikka. Ennen kuin aloin lappaa marenkitaikinaa pussiin, suljin pussin pienemmällä pussinsulkijalla myös heti tyllan yläpuolelta, jolloin taikinaa ei pääse karkuun ennen aikojaan. Toimii kuin se kuuluisa helpotuslaitos raideliikenteen puolella.

Sitten vain pursottamaan. Voi kumpa olisin laittanut sen isomman tyllan, sain aikaan aivan liian autenttisia kiemuroita keväthangella ennen kuin virtuaaliläpsin itseäni poskille (käteni olivat varatut pursotinpussin pitelyssä) ja terästäydyin. Pursotin pursottamistani ja toiselle pellille tuli sen näköisiä marenkeja, että vaniljakastikkeeseen haudattuina niitä ehkä kehtaisi tarjota. En ollut ihan varma voiko marenkeja laittaa kahta peltiä uuniin yhtä aikaa, mutta päätin kokeilla. Marengit olivat sadassa asteessa 90 minuuttia. Kokeilin niitä ja ne olivat melkein kuivia ja irtosivat paperista. Käänsin lämmön pois uunista ja jätin marengit uuniin, luukun hieman raolleen. Marengit kuivuivat uunissa vielä toiset puolitoista tuntia ja niistä tuli juuri niin rapeita ja ilmavia kuin toivoin, poimin kaikkein autenttisimmat pois, ne hävisivät illan aikana kulhosta teinien ohikulkiessa. Tänään tein uudet marengit isommalla tyllalla. Ovat vähemmän nolonnäköisiä.

ei näin

vaan näin

Vaniljakastikkeen valmistaminen on aina jotenkin pelottaavaa. Siitä pitäisi tulla paksua ja sen pitäisi maistua kunnolla vaniljalta. Sen pitää olla kauniin keltaista ja sileää rakenteeltaan. Olen tehnyt vain pieniä eriä kastiketta aikaisemmin, nyt tuplasin viimeksi pienentämäni ohjeen.

• 8 kananmunan keltuaista
• 200 g erikoishienoa sokeria
• 2 tl maissitärkkelystä
• 0,5 l kermaa
• 0,5 l täysmaitoa
• 2 vaniljatankoa

Erottelin keltuaiset valkuaisista (ja laitoin valkuaiset vaahtoutumaan uutta marenkierää varten) ja mittasin sokerin ja maissitärkkelyksen samaan kulhoon. Mittasin maidon ja kerman paksupohjaiseen kattilaan ja lisäsin sinne kahden vaniljatangon siemenet ja tangot. Kuumensin maitoa pikkuhiljaa lähelle kiehumispistettä, mutta sammutin liekin sitä ennen ja jätin seoksen uuttumaan. Vispilöin keltuaisia ja sokeria niin, että niistä muodostui keltainen tasainen taikinan alku, ei vellimäinen muttei ihan kuohkeakaan. Kun kerma-maitoseos oli hieman jäähtynyt, poimin vaniljatangot pois matkasta ja kaadoin seoksen kananmuna-sokeriseoksen päälle samalla koko ajan vispilöiden. Pesin nopeasti kattilan ja kuivasin sen. Kaadoin kastikepohjan takaisin kattilaan ja aloin kuumentaa sitä sakenemista odottaen. Sekoittelin kattilan pohjia ja reunoja myöten ja muutamassa minuutissa kastike sakeni niin, että kauhassa olevaan kastikepeittoon jäi selkeä tyhjä vana, kun sipaisin sitä sormella. Nostin kattilan peiteltynä ulos jäähtymään.

Annosten kokoamiseen aloin iltapäivän alussa, sillä en halunnut triflejen olevan valmiina liian kauan ennen tarjoilua. Leikkasin kakkupohjan parin sentin kuutioiksi ja vatkasin ison määrän kermaa melko tanakaksi vaahdoksi. Annostelin jokaisen lasin pohjalle pari kakkupalaa ja ripotin muutaman tipan likööriä mausteeksi, alkoholia välttävään annokseen käytin kostukkeena eilen säästämääni marjamehua. Seuraavaksi kaadoin laseihin lorauksen paksua, jäähtynytttä vaniljakastiketta, jonka päälle hieman lasin reunoja kierrellen mustaherukkakastiketta. Tein jokaiseen lasiin pari kerrosta täytteitä ja päällimmäiseksi vaniljakastikkeen pinnalle vielä töräyksen kermavaahtoa. Olin varannut hieman mustaherukoita koristeeksi, mutta ne päätin laittaa vasta viime tipassa, etteivät ne päästäisi väriään liikaa. Samoin asetin juuri ennen tarjoilua kunkin annoksen pintaan vielä yhden marenginkin. Sellaisen sievän.

Maidoton ja viljaton jälkiruokani vaati vielä hieman säätämistä. Maistelin raadin avustuksella eilistä tekelettäni. Rakenne oli kyllä hyvä ja kylmänä jälkiruoka maistui hyvältä, mutta silti liian makealta. Tein pienen lisäerän, josta vähensin kolmanneksen sokeria. Silläkin tavoin rakenne muotoutui oikeanlaiseksi. Sain annokseen rapeutta annostelemalla muutaman marengin lasiin marjavaahdon kaveriksi, syvyyttä makuun pienellä liköörilirauksella ja muutamalla marjalla.

Meidän oli määrä lähteä kotoa hieman kahden jälkeen ja siihen mennessä sain kaiken valmiiksi. Mukanani oli 18 annosta mustaherukkatrifleä, joista yksi annos oli alkoholiton, sekä annos maidotonta ja viljatonta marjavaahtoa. Vaniljakastiketta oli lusikalleen riittävä määrä, marjakastiketta jäi pari desiä ja kakkupohjaa puolet. Olen sitä mieltä, että catering-leikit ovat kivoja, mutta luultavasti minut pitäisi keittää huomattavasti vahvemmissa liemissä, jotta oikeasti selviäisin isompien pitojen ruokahuollosta. Ammattilaiset ovat sitten erikseen, minä pysyn kotikeittiössäni!

  maidoton ja viljaton marjavaahto

Trifle loppiaisen jälkiruoaksi, ensimmäiset kaksi River Cottage-ohjetta

Hugh Fearnley-Whittingstall on kiinnostava ruoka-ammattilainen, hoksasin hänet muutamia vuosia sitten tuijotellessani työkseni (lue:jalkapoikkilomakseni) BBC:n ruokaohjelmakanavaa. Ensimmäinen muistikuva miehestä on jostakin River Cottage-sarjan osasta, jossa hän ajeli kuhmuisella maasturilla ja poimi iloisena road killin matkaansa englantilaiselta maantieltä. Hänessä on sama hyvä puoli kuin Nigellassa, että hän on minua vanhempi, se kun näiden lapsinerokokkinuorukaisten maailmassa on niin harvinaista!  

Ensimmäiseksi ohjeeksi valitsin triflen ja sitä varten toisena kokeiluna kakkupohjan samasta kirjasta. Viime kesän mustaherukkasatoa piti olla pakastimessa ja Crème de Cassista on kaapissa. Ostin sitä jo aikoja sitten, kun näin James Martinin valmistavan telkkarissa ihanalta näyttävää mustaherukkakakkua. En sittemmin löytänyt kyseisen kakun ohjetta ja puteli on avaamattomana edelleen. Nyt pienellä etsinnällä löysin kyllä kakun ohjeen, mutta taidanpa jättää sen kokeilemisen vielä hieman myöhemmäksi, vaikka viiden vuoden päähän... Tuo kakku olisi omiaan johonkin Masterchef-kilpailun tuskanhikihaasteeseen.

Mustaherukkaa ei sitten ollutkaan pakastimessa, ei vaikka Kammenpyörittäjä aukoili kaikki merkitsemättömätkin rasiat. Kai me sitten teimme mehua kaikista mustaherukoista. Olin jo aloittanut kakkupohjan teon trifleä varten, joten kokonaan en suostunut muuttamaan jälkiruokasuunnitelmiani. Sovelsin sen verran, että marjaksi valitsin vadelman ja jätin edelleen Crème de Cassis-pullon avaamatta.

Tein sienikakun (Genoese sponge cake) Hugh'n neuvojen mukaan heti aamiaisen jälkeen ja sain todistettua itselleni, että kakkupohja onnistuu hyvin ilman leivinjauhettakin. Puolitin kakun ainesosat, sillä aioin tehdä vain kohtuukokoiset annokset jälkiruokaa ja alkuperäisohje oli kuudelle.

• 65 g vehnäjauhoja
• 30 g voita
• 65 g sokeria
• 2 kananmunaa
• ripaus suolaa

Sulatin voin ja annoin sen hieman jäähtyä. Voitelin pienen irtopohjavuoan ja jauhotin sen vehnäjauhoilla. Kiehautin kasarissa vettä ja asetin sen päälle kuumuutta kestävän vatkauskulhon niin, ettei kulhon pohja osunut kuumaan veteen. Kattila kulhoineen nostetaan vaikkapa pesualtaaseen, niin että kaltaiseni lyhyenläntä ihminenkin yltää pitelemään vatkainta suhteellisen mukavasti. Vatkasin sokeria ja kananmunia lämpöhauteessa hyvin kuohkeaksi, lämpö alhaaltapäin parantaa sokerin liukenemista kananmunaan ja kuohkeuttaa seosta. Vatkaaminen vie noin 10 minuuttia ja vaahdosta tulee hyvin vaaleaa ja tilavuus kasvaa lähes kolminkertaiseksi. Otin kulhon pois vesikattilan päältä ja siivilöin mukaan puolet jauhoista, johon suolaripaus oli sekoitettu. Pyöräyttelin jauhot mukaan isolla lusikalla. Lisäsin toisen puolen jauhoja ja voin edelleen lusikalla pyöräytellen kulhon reunoja myötäillen ja välttäen sitä, että vaahto lässähtäisi. Taikinasta tuli hyvin vaaleaa ja marenkimaista rakenteeltaan. Lusikoin taikinan jaohotettuun vuokaan ja paistoin sitä 180 asteessa noin 20 minuuttia. 

Keitin noin puolen litran purkillista pakastettuja vadelmia hetken aikaa paksupohjaisessa kattilassa. Kun marjat olivat muusautuneet, pusersin ne siivilän läpi pyreeksi, niin että siemenet jäivät siivilään. Sekoitin pyreeseen pari ruokalusikallista tomusokeria makeuttamaan, mutta Hugh'n mukaan marjakastike saa jäädä vähän kirpeän puolelle, sillä vaniljakastike tulee olemaan makeaa. 

Vaniljakastikkeen teko oli ohjelmassa seuraavaksi. Pienensin sitäkin ohjetta hieman, noin kolmanneksen. Kastikkeeseen tuli:

• 2 dl kermaa
• 2 dl täysmaitoa
• 1 vaniljatanko
• 3 keltuaista
• 75 g sokeria
• 1 tl maissitärkkelystä

Mittasin maidon ja kerman paksupohjaiseen kattilaan ja pudotin veitsellä halkaistun vaniljatangon mukaan. Kuumensin seoksen lähes kiehuvaksi ja jätin sen sitten vähän jäähtymään. Kulhoon erottelin keltuaiset ja mittasin mukaan sokerin ja maissitärkkelyksen. Vatkasin ne sekaisin kevyesti. Ongin vaniljatangon pois kermasta ja kaadoin vähän jäähtyneen kermaseoksen keltuais-sokeriseokseen koko ajan vispilällä sekoittaen. Pesin nopsasti kattilan ja kuivasin sen. Kaadoin kerma-keltuaisseoksen takaisin puhtaaseen kattilaan ja nostin sen tulelle. Puulusikalla sekoitellen aloin kuumentaa kastiketta. Sen sakenemiseen meni vain muutama minuutti. Lusikan selkäpuolelta kokeilin muutamaan kertaan, joko kastike on riittävän sakeutunutta. Kun kastikkeeseen saattoi vetää sormellä viivan lusikan pintaa pitkin ja viiva jää selvästi näkyviin, kastike on valmista. Kaadoin sen uuteen puhtaaseen astiaan ja nostin peiteltynä ulos jäähtymään. 

Kokosin triflet juomalaseihin. Leikkasin ensin kakkupohjan pieniin kuutioihin ja ripottelin niitä muutamia juomalasin pohjalle. Tässä vaiheessa joku sopiva likööri olisi paikallaan, sillä kakkupaloja voisi kostuttaa ja maustaa. Minä jätin tämän vaiheen väliin, koska marjakin oli vaihtunut matkan varrella. Lurutin hieman jäähtynyttä vaniljakastiketta kakkunoppien päälle ja seuraavaksi vadelmapyrettä, toistin kerrokset kunnes lasit olivat melkein täynnä. Lopuksi lusikoin niihin päälle vielä isot lusikalliset melko löysää kermavaahtoa. Nostin annokset jääkaappiin tekeytymään ja juuri ennen tarjoilua otin pakastimesta muutamia irrallisia vadelmia annoksen päälle koristeeksi. Maistui hyvältä ja raikkaalta, kesällä pitää kyllä tehdä uudelleen, kun niitä mustaherukoita on saatavilla!

Keittokirjahaasteen osat 3-4/48 tulivat nyt tehdyiksi. Seuraavaksi varmaan Jamie Oliverin kirjan kimppuun, kunhan töitten lomassa ehdin taas keittiöön.