Tähdenlentoquiche

Eilen meillä oli sukulaisia käymässä, joten keskityimme seurusteluun. Kurkkasimme vain vähän Tour de Francen kolmannen viikon aloittanutta aika-ajoetappia. Siinäpä olikin jännitysnäytelmä. Jonas Vingegaard rytisti 22 km reitin sellaista kyytiä, että muut jäivät ihmeissään katsomaan sitä ylivoimaa. Nyt hän johtaa Tadej Pogacaria 1min 48 sekuntia ja siinä alkaa olla jo taputtelun meininkiä. 

Päivällisenä meillä oli eilen korealainen ihana kanasalaatti, joillaista olen tehnyt pari kertaa aiemminkin. Tähteeksi jäi sopivasti nyhtökanaa, jonka käytin tänään quicheen. Sitä varten oli valmistaikina pakatimesta ja sain käytettyä vähän sitä sun tätä pientä jääkaapin aarteistosta. 

Quiche nyhtökanasta

• valmis suolaisen piirakan taikina + 2 rkl vehnäjauhoja
• 150 g tähdekanaa nyhdettynä
• puolet keskikokoisesta suippopaprikasta suikaleina
• 2 uuden sadon punasipulia varsineen suikaleina
• 8 kirsikkatomaattia viipaleina
• 4 kananmunaa
• 3 dl kermaa
• suolaa ja pippuria
• tuoretta ranskalaista rakuunaa (lähinnä siksi, että sitä on PALJON pihan kulatungissa, omia aikojaan talvehtinutta ja villiin kasvuun äitynyttä) 
• tuoretta persiljaa
• 2 dl emmental-raastetta (koska sitä oli pussinpohja)

Esipaistoin irtopohjavuokaan taputtelemaani piirakkapohjaa 200 asteessa 10 minuuttia, olin käärinyt foliosta kuohkean rinkulan taikinan päälle estämään reunojen valumista, pohjan ja foliorenkaan välissä oli vielä arkki rypistettyä leivinpaperia. Toimi ihan kohtuudella.

Kun pohja oli hieman jäähtynyt, sommittelin täyteainekset pohjalle, ylimmäksi juustoraasteen ja paljon rakuunaa ja persiljaa. Vatkasin kananmunat kevyesti kulhossa ja kaadoin mukaan kerman, sekoitin ja maustoin suolalla ja pippurilla. 

Kaadoin seoksen pohjalle täyteainesten päälle. Paistoin 200 asteessa kunnes täyte oli hyytynyt ja pinta oli kauniin kullanruskea. Aivan töpäkäksi täytettä ei tarvitse paistaa, se hyytyy vielä jäähtyessään. Kaikkiaan paistoin piirasta noin 45 minuuttia, loppupuolella peitin pinnan leivinpaperilla. 

Söimme huoneenlämpöön jäähtynyttä piirasta salaatin kanssa ja katsoimme jännittävää Tour de Francen vuorietappia. Siinä kävi toteen se, että kokonaiskilpailussa tapahtui eilen se suurin käänne. Tadej Pogacarin voimat eivät riittäneet tänään ja ero näiden kahden kärkiajajan välillä venähti merkittävästi. Jonas Vingegaardin meno näytti melkoisen samalta kuin Chris Froomen ajo parhaina päivinään. Hetkellisesti yleisö häiritsi menoa harmillisesti, tuollainen typeryys pitäisi saada pidettyä pois reitin varrelta. Ensimmäistä Touriaan ajava Felix Gall voitti tämän hullunrankan etapin ja Simon Yates ajoi toiseksi. Jonas Vingegaard johtaa nyt tukevasti kokonaiskisaa, Tadej on 7,35¨ perässä. Hän näytti etapin lopulla siltä, että saattaa olla sairastunut tai on jotain muuta ongelmaa oli. 

Valmisruokaa ihanan viileässä säässä

Eilen oli aivan hullun kuuma sää. En muista, että olisin koskaan kokenut 40 asteen hellettä Euroopassa, mahdollisesti Hooverin padolla oli niin kuumaa, kun siellä kävimme vuonna 2004. Söimme vain illalla melonia ja parmankinkkua, suolaista ja makeaa kylmän gazpachon kanssa, niillä eväin pärjäsi hyvin ja käymässä meressä viilentymässä 4 kertaa päivän aikana.

Säätiedotuksista tiesimme, että tänään helpottaa, etenkin kun oli tarkoituskin siirtyä lisää länteen pitemmälle Bretagneen. Tulimme Locuireciin ja matkalla jo satoi kertaalleen ja ilma viileni. Nyt on mukava suomalainen kesäsää, 23-25 astetta ja tuuli viilentää, ei kuumenna. 

Olemme kivalla kunnallisella leirialueella aivan meren rannassa, meri on nyt tosin hyvin kaukana, kun on laskuveden aika, muutaman tunnin kuluttua vesi palaa tähän lähemmäs. Istuimme äsken päivällisellä ulkona ja oli erittäin kivaa, ettei hiki virrannut. 

Ostimme Intermarchesta lohiquichen ja lämmitimme sen Campingazilla, kaverina vähän salaattia ja tomaattia. Ruokahalu ei ole vielä ihan palannut eilisen helteen jälkeen. Valitsin kaupassa sellaisen välimallin valmisruoan, en halvinta pakastepiirasta, enkä palvelutiskin kallista, hienoa quichea vaan kylmätiskin tuotteen, joka oli oikein mainio. Huomenna sitten perusteellisempaa ruoanvalmistusta. 

Tour de Francessa ajoivat raukat taas kauhean kuumassa säässä, mutta ei sentään ihan 40 asteessa. Etapin voitti kanadalainen Hugo Houle ja kokonaiskilpailun kolmen kärki pysyi muuttumattomana. Netti ei ole taaskaan kanssani yhteistyössä, joten postauksen muotoilukin jää vajaaksi, koitan korjailla myöhemmin. 

Kylmää ja kuumaa

Leivoin eräänä pakkaspäivänä tällaisen kakun, siitä tuli kylmä ja kaunis, ohje on yksinkertainen. Sommittelin juuri vielä elossa olevia tulppaaneja kakkuvuokaan ja kaadoin päälle vettä. Paistoin  kakkua ulkona pakkasessa niin kauan, että se jäätyi. Kumosin vuoan tiskialtaaseen ja annoin hetken aikaa asettua, pian saatoin nostaa kakkuvuoan pois. Todellisuudessa kaadoin päälle hieman kuumaa vettä, jolloin vuoka irtosi ja kakku kalahti altaan pohjalle. Tätä kakkua ei voi syödä, mutta sen keskelle voi laittaa kynttilän ja saa ulos portinpieleen kauniin jäälyhdyn. Jos sattuu olemaan tulossa suojasää, lyhty on erilainen joka päivä, kunnes se sulaa  ja lopuksi vettyneet kukat voi nostaa kompostiin. Meillä lyhty on takametsän kiven päällä, siellä eivät kukanvarret haittaa ketään, vaikka unohtuisivat sinnekin.

Eilen leivoin myös tähdenlentopiirakan, joka täytti montakin tarvetta. Sillä täytti vatsan Paris-Nizza- ja Tirreno-Adriatico-kisoja katsoessa ja loput syömme töissä lounaana. Samalla tulin jatkaneeksi viime viikot hieman taka-alalla ollutta haastetta. Nyt jatkui taas #suurikeittokirjahaaste, jonka Minna-kuitetekee aloitti viime kesänä. Tarkoitus on tehdä ruokaa ainakin yhden ohjeen mukaan jokaisesta omistamastani keittokirjasta. Siinä sitä on sarkaa, onneksi haasteella ei ole takarajaa. 

Tähdenlentopiirakan pohjan ohjeen otin Michel Rouxin Piirakkakirjasta. Minulla on ollut se jo vuosikausia ja näytti siltä, että ainakin vuonna 2011 olen valmistanut piirakkapohjan kirjan ohjeen mukaan. Sivu oli hieman jauhoinen siltä kohdalta ja olen laittanut sinne muutaman merkinnän ihan kynälläkin. Kirjassa on laajalti ohjeita erilaisiin leipomuksiin ja sitä selatessa tulee tunne, että jätänpä erilaiset ostotaikinat kauppaan. Ainakin siihen asti, että taas kerran on kiire tai laiskuus. Mutta vaikeaa piirakkataikinan tekeminen ei ole, eikä se vielä paljon aikaakaan.  

Tähdenlentopiirakka

Pohja

• 250 g vehnäjauhoja
• 150 g voita
• 1 kananmuna
• 1 tl suolaa (jätin pois, käytin saarenmaalaista runsassuolaista voita)
• pieni hippu sokeria
• 1 rkl kylmää maitoa

Jauhot mitataan kulhoon ja mukaan lisätään kylmä, kuutioiksi leikattu voi, kananmuna, suola ja sokeri. Seosta aletaan työstää sormenpäillä niin, että hierotaan voinokareisiin jauhoja tai toisinpäin, kuinka vaan. Aluksi tuntuu, ettei tästä tule yhtään mitään, mutta kyllä se voi alkaa sieltä antautua jauhoille tai toisinpäin. Tarkoitus on saada aikaan hiekanmurua muistuttava rakenne. Homma on myös tarkoitus tehdä melko nopeasti, ettei voi lämpene liikaa, vaan jää hienoisiksi voiliuskeiksi jauhoihin. Tällä saavutetaan lehtevyyttä ja mehevyyttä taikinaan. Kun muruseos on saatu aikaan, lisätään mukaan tilkka kylmää maitoa ja uskomattoman pieni määrä auttaakin siihen, että massasta saa kaksin käsin muotoiltua kiinteän taikinan. Sitä työstetään muutaman kerran keskeltä reunoille päin, jolloin rakenteesta tulee yhtenäinen taikina. Se taputellaan pyöreäksi palloksi, kääritään kelmuun ja laitetaan kylmään ainakin puoleksi tunniksi. Tiiviiseen rasiaan pakattuna taikina säilyy viikonkin kylmässä ja on myös hyvin pakastettavissa. 

Uuni kuumennetaan 180 asteeseen ja levännyt taikina otetaan jääkaapista ja joko kaulitaan käytettävän vuoan muotoiseksi tai taputtellaan sormin vuokaan suoraan. Minä käytin noin 20 senttistä, korkeareunausta lasivuokaa. Taikina riittää oikein hyvin myös reunoille. Myös irtopohjavuoka sopii hyvin. Pohjaan pistellään muutama reikä haarukalla tai kalapiikillä ja laitetaan pohjan päälle leivinpaperista leikattu vuoan muotoinen, mutta hieman suurempi palanen. Pohjan päälle kaadetaan piirakkapainoja ja levittellään ne tasaisesti, niiden tarkoitus on estää pohjan nouseminen keskeltä esipaistamisen aikana, samoin reunojen valumisen minimointi. Jos sinulla ei ole varsinaisia keraamisia piirakkapainoja, tähän tarkoitukseen käyvät hyvin kuivat herneet tai riisi. Niitä voi pitää purkillisen ihan tätä käyttöä varten aina saatavilla. Leivinpaperi estää niiden rasvoittumisen ja jäähdyttyään ne voi kaataa takaisin purkkiin myöhempää uutta käyttöä varten. 

Pohjaa esipaistetaan ensin painojen kanssa 15 minuuttia. Vuoka nostetaan pois uunista ja painot siirretään pois varovasti paperin reunoista nostaen ja jätetään jäähtymään. Jos piirakkapohjan keskusta on kohonnut uunissa, sitä voi varovasti painaa joustavalla lastalla tai nuolijalla. Pohjan paistamista jatketaan ilman painoja vielä viisi minuuttia. Pohja otetaan pois uunista ja lämpöä lisätään 200 asteeseen.

Täyte

• muutama suikale entrecôtejämiä perjantain päivälliseltä
• muutama perunanpuolikas kuutioiksi leikattuina samalta aterialta
• 6 kirsikkatomaattia halkaistuna
• puolikas punasipuli
• 1 kevätsipuli
• 6 vartta broccoliinia
• 2,5 dl kermaa
• 3 kananmunaa
• paljon raastettua parmesaania
• suolaa ja pippuria

Kun pohja on paistumassa, valmistellaan täytteet. Tähän käyvät erilaiset tähdenlennot, mitä sattuu olemaankaan kaapissa. Voi käyttää kinkkukuutioita, erilaisia kasviksia, juustoja ja mausteita aivan oman mielen mukaan. Minulla oli perjantain päivälliseltä muutama suikale entrecôteta ja perunapuolikkaita, leikkelin ne pienemmiksi paloiksi. Samoin halkaisin muutamia todella pehmeiksi ehtineitä kirsikkatomaatteja ja silppusin aamiaiselta jääneen punasipulin puolikkaan ja yhden kevätsipulin. Broccoliineista siivosin pois puisevammat varret ja jätin kukinnot odottamaan. Sekoitin yhteen kananmunat ja kerman, raastoin mukaan parmesaania ja maustoin tasaiseksi vispilöimäni massan suolalla ja pippurilla. 

Pohjan esipaistamisen ja hetkellisen jäähtymisen jälkeen kaikki täytteet ripotellaan pohjan päälle mahdollisimman tasaisesti ja kerma-kananmunaseos kaadetaan pinnalle. Pinnalle voi vielä raastaa lisää parmesaania ja piirakka nostetaan uuniin paistumaan 200 asteeseen noin 40 minuutiksi. Loppupuolella piirakka kannattaa peittää leivinpaperilla, jos pinta alkaa näyttää liian ruskettuneelta, mutta kerma-kananmunaseos ei ole vielä hyytynyt. 

Tämän piirakan on viisainta antaa jäähtyä melkein huoneenlämpöön ennen leikkaamista, täyte ehtii vetäytyä sopivasti. Emmehän me malttaneet, joten täyte oli hieman kosteaa vielä syödessämme, mutta maku oli mitä parhain. Sinne menivät niin pihvipalat, perunat kuin käyttöä kiljuvat kasviksetkin. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Tähdenlennot- ja #suurikeittokirjahaaste-välilehdille.

Nyt on loppu lähellä

Tänään on teemana loput ja viimeiset. Minun melkein vuoden mittainen vuorotteluvapaani on lopussa, torstaina palaan riviin. Tosin ensin vain opetuslapseksi, sillä minun lisenssini ovat vanhentuneet ja minua pitää opettaa oikein kunnolla, ennen kuin saan taas tehdä töitä itsenäisesti. Myös keittiössä oli jämäpäivä, tutkailin mitä jääkaapissa piileksii ja sen mukaan, kauppaan menemättä, valmistin meille päivällisen. Myös pakastimen puolella oli yhtä jos toista käyttöä vaativaa. Tiedossa siis taas pienimuotoinen yhden naisen kokkisota.

Näistä piti päästä eroon

• nollalaatikossa jääkohmeessa muutama pala hidasankkaa
• pakastimessa ollut lehtitaikinalevy (pakkaus kolhiintunut, viisainta käyttää pois)
• kaksi aukaistua kermapurkkia (miksi niitä on aina kaksi kaapissa?)
• avattu purkki mascarponea
• pakastehernepussin loput (nyt kun se ei vielä ole levinnyt pakastimen pohjalle)
• pekonipaketin loput

Herneet päätin käyttää ilmavaksi keitoksi, se on ollut paras onnistumisen sifonin kanssa. Pekoni pääsi keiton kaveriksi. Tämä oli ateriamme alkuruoka. Keiton tein aivan samalla tavalla kuin ensimmäisen sifonikokeiluni. En naputtele ohjetta tähän uudelleen, linkin takaa se löytyy helposti. Muistin muuten tällä kertaa lämmittää lautasetkin, minulla on ollut sellainen vekotin ties kuinka kauan ja olen tainnut käyttää sitä kerran aikaisemmin. Keitto pysyi lämpimänä ja kuohkeana selkeästi paremmin lämpimässä lautasella.

Pääruoaksi tein täältä löytämäni ankkapiiraan. Käänsin ohjeen brutaalisti google-kääntäjällä englanniksi ja sovelsin sen mukaan, mitä meiltä löytyi. Piirakan pohjaksi kelpasi lehtitaikinalevy oikein hyvin ja vaikkei ankka ollut savustettua, niin eipä siitä minua varmaan tilille vaadita. 

Ankkapiiras

• valmis lehtitaikinalevy (melkein pellin kokoinen)
• tähdeankkaa noin 150 g suikaleiksi leikattuna
• muutama kuivattu sieni, en muista minkä nimisiä ne ovat
• 1 punasipuli
• 3 kananmunaa
• 2 dl kermaa
• oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria

Sulatin taikinan, taittelin sen auki leivinpaperiarkin päälle ja kaulin sitä hieman suuremmaksi. Nostin taikinalevyn uunivuokaan ja pistelin sitä kalapiikillä. Esipaistoin pohjaa 180 asteessa kiertoilmalla 10 minuuttia. Sillä välin leikkasin ankanpalat suikaleiksi ja käytin niitä pannulla oliiviöljytilkassa, maustoin hieman lisää suolalla ja pippurilla. Liotin sieniä kuumassa vedessä hetkisen ja leikkasin sitten sienet suikaleiksi. Sekoitin vispilällä kerman ja kananmunat tasaiseksi seokseksi ja maustoin sen pippurilla ja ripauksella suolaa. 

Kun pohja oli esipaistunut, levitin sille ankkasuikaleet, sipulit ja sienet ja kaadoin päälle kerma-kananmunaseoksen. Paistoin piirakkaa vielä 180 asteessa kiertoilmalla noin 35 minuuttia. 

Jälkiruoaksi tein pienemmällä sifonilla jälkiruoan, johon upotin niin loput kermasta kuin mascarponestakin. Jälkkäristä kerron seuraavassa postauksessa, sillä sitä syömme vasta myöhemmin illalla tai huomenna, eikä siitä ole vielä kuvaa.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokapostaukset ja hävikistä herkuksi-teemaiset kehitelmät. En laita tätä Sifoni-välilehdelle, sillä siellä on jo identtinen hernekeitto.

Kaapintyhjennysquiche

Jääkaapista täytyi käyttää tuotteita pois ja syödäkin piti. Jotain oli liikaa, jotain ei ollenkaan. Lopputuloksena oli lohipiirakka, jossa ei ollut sitten niin mitään vikaa! Käytettävänä oli purkinpohja kermaa, kaksi pakettia viiriäisenmunia (muttei lainkaan kananmunia, ne menivät jo kakkuun edellisenä päivänä), juustokannikoita ja avattu paketti graavilohta, jota emme ehtisi syödä ennen reissuunlähtöä. Etsin ensin piirakkapohjaohjetta, johon ei tulisi kananmunaa, joita ei siis ollut talossa, mutta muistin ne viiriäisenmunat. 

Googlaamalla sain selville, että noin 5 viiriäisenmunaa vastaa yhtä kananmunaa ja niinhän se nyt järjenkin mukaan suurinpiirtein olisi. Siispä saatoin käyttää Everyday Flavors-blogin ohjetta, johon Google hyvää hyvyyttään tarjosi minulle käännöksen puolasta englanniksi. Listasta löytyi kyllä skottigaeli ja sundaneesi, muttei suomea, mistä hieman närkästyin. Toisaalta, nämä käännökset ovat useimmiten kyllä liian hauskoja arkipäivään. Englanniksi aineista ja määristä saa selkoa ja muut hassut kohdat voi ohittaa hymyllä. Tämän kielipoliittisen syrjinnän tähden minäkin rupesin heti soveltamaan minkä kerkisin. 

Lohipiirakka

Pohja

• 230 g vehnäjauhoja
• 120 g kylmää voita
• pikkuise  cheddarraastetta
• 5 viiriäisenmunaa
• 1 tl suolaa
• 1 rkl kylmää vettä

Täyte

• 1 sipuli
• 1,5 dl kermaa (enempiä ei ollut)
• 8 viiriäisenmunaa
• 2 tl dijonsinappia (enkä laittanut)
• juustopaloja raastettuna, noin 100 g yhteensä (minun lisäykseni)
• muutama graavilohiviipale
• pippuria
• ripaus suolaa
• loput viiriäisen  munat rikottuina täytteen päälle (minun lisäykseni)
• tuoretta tai kuivattua tilliä (ei meillä ollutkaan tilliä)

Leikkasin kylmän voin pikkukuutioiksi ja mittasin jauhot ja suolan kulhoon. Nypin sormin voin jauhoihin niin, että koostumus muistutti hiekkaa. Lisäsin mukaan juustoraasteen ja viiriäisenmunat, jotka ovat viheliäisiä kuoria keitettyinä ja raakoina ne vasta pistävätkin vastaan ja koko ajan mukaan meinaa tulla pieniä kuorenpaloja. Siksi rikoin ne pikkukuppiin enkä suoraan taikinaan. Ei se muutenkaan olisi viisasta mahdollisen pilallisen munan vuoksi, mutta en aina viitsi olla niin huolellinen. Onni on toistaiseksi ollut myötä. Sekoitin ainekset ja lisäsin ihan pikkutilkan kylmää vettä. Sain muodostettua aineksista tasaisen taikinan, jonka käärin kelmuun ja laitoin jääkaappiin noin puoleksi tunniksi miettimään kaikkia tekosiaan. Ei niitä kyllä paljon ollut ehtinyt kertyä, kun oli ollut olemassakin niin vähän aikaa, mutta kumminkin.

Kuumensin uunin 170 °C asteeseen kiertoilmalla (ohje sanoo kyllä 180 °F, mutta en tietenkään usko nut sitä) ja etsiskelin esille kaikki täytteen ainekset. Kaulitsin pohjan pitkulaiseksi levyksi, halusin käyttää kaunista suorakaiteenmuotoista irtopohjavuokaani. Voitelin kevyesti vuoan, kun en muistanut meinaako siihen tekeleet tarttua voitelematta. Asettelin levyn vuokaan ja painelin taikinan pohjalle ja reunoille, jätin hieman taikinaa ylettymään vuoan reunojen ylitse, käytin brittikokki James Martinin vinkkiä. Minnehän sekin mies on kadonnut, ei näy juuri nykyään kokkiohjelmissa? Mutta eipä oikeastaan näy kokkiohjelmiakaan, ellei kaikkia kymmeniä Jamie Oliverin ja Gordon Ramsayn ohjelmia oteta huomioon. On nekin ihan kyllä ihan ok äijiä, ei siinä mitään. Gordon saisi huutaa minulle kitarisat täristen ihan hyvin. Keittiössä. 

Asiaan. Jätin siis hieman taikinaa vuoan reunojen yli ja taitoin se kevyesti ulkopuolelle, pistelin pohjaa kalapiikillä sieltä täältä. Asetin taikinapohjan päälle leivinpaperipalan ja ripottelin sille ylisievät keraamiset piirakkapainoni. Niitä tekisi joka kerta mieli maistaa, edes yksi, mutta olen pysytellyt järjissäni siltä osin. Myös kuivat herneet tai riisi käy painoksi, niitä voi käyttää tässä tarkoituksessa monta kertaa (niitä ei tee mieli maistaa), kippaa vaan jäähtymisen jälkeen takaisin pussiin tai purkkiin. Esipaistoin pohjaa noin 20 minuuttia. Vartin kohdalla otin pohjan uunista siksi aikaa, että poistin painot ja paperin ja paistoin vielä viisi minuuttia. Jäähdytin pohjaa sitten hetkisen ja heti kun näppini antoivat myöten koskea vuokaan, leikkasin terävällä veitsellä vuoan reunaa myöten ylitaivutetun taikinan. Näin reunasta tuli siisti, eikä se sitten loppupaistamisessa enää kutistuisi. Kai, toivottavasti, fingers crossed. (ei kutistunut)

Esipaistamisen aikana olin rikkonut kahdeksan viiriäisenmunista kulhoon, lisännyt sinne kermaa ja raastanut mukaan jääkaapin juustoaarteita, esimerkiksi oikein hyvää, kipakkaa cheddaria ja sitten jotain, jossa ei lukenut mitään tunnistetietoja, mutta elossa se oli. Muttei liian elossa, jos tiedätte mitä tarkoitan. Mukaan ei päässyt myöskään mitään ulkojuustoja. Silppusin mukaan pienen sipulinkin ja sekoitin täytteen tasaiseksi ja ripautin sinne suolaa ja pippuria. 

Kun pohja oli jäähtynyt sopivasti, asettelin lohiviipaleet taikinakuorelle, kaadoin täytteen päälle ja vielä loput viiriäisenmunat kokonaisina. En tietenkään kuorineen päivineen, vaan tappelin ne rikki ja koitin saada keltuaisetkin pysymään ehjinä. Törkkäsin vuoan takaisin uuniin ja paistoin piirakkaa vielä noin 20 minuuttia, kunnes täyte oli hyytynyt ja pinta kauniinvärinen. Piirakka oli hyvää kuin mikä, eikä se haitannut, että ohje olisi ollut luettavaksi esperanto(hkok)sikin, muttei suomeksi. Onko google-esperanto tuollaista? Sanokaa te.

Jääkaapin takaseinä

On ollut mielenkiintoista huomata, miten paljon ja miten nopeasti  ruoka-asiat ovat muuttuneet taloudessamme toisenkin pojan muutettua pois kotoa. Kaksi vuotta sitten olimme vielä nelihenkinen perhe, kunnes Opiskelija lähti armeijaan. Sen jälkeen olemme olleet ensin pääsääntöisesti kolmehenkinen ruokakunta nuoremman veljen mentyä armeijaan vanhemman sieltä palattua. Joulukuun alusta olemme olleet sitten kaksistaan.

Kumpikaan pojista ei  ollut koskaan teininäkään suursyömäri, joka joisi suolakurkkupurkin liemetkin ja hotkaisisi pussillisen leipää alkupalaksi. Silti ostin ruokaa välillä silmämääräisesti paljon suuremmalle porukalle kuin olisi ollut tarpeen. Ruokahävikkiä tuli jonkun verran aivan omasta syystäni. 

Nyt kun menen kauppaan, etsin pienempiä pakkauksia ja mietin tarkemmin tuleeko tämä syödyksi, syömmekö me ylipäätään tätä ollenkaan. Tietyt jogurttipurkit jäävät nyt kauppaan kokonaan, samoin leikkelelaadut. Leipää ei ole enää yhtä aikaa montaa laatua, välillä ei yhtäkään. Tästä johtuen napostelen vähemmän, olenhan ikuinen leivänmutustaja. Kun leipää on vähemmän, menee juustoakin vähemmän. Olemme tosin viettäneet monet mattopicknicit tänä vuonna, kuten Instagramista joku on ehkä huomannut. Juustot vain ovat silloin vähän erilaisia. 

Nyt kun avaan jääkaapin, näen sen takaseinän. Tilanne on aikaisemmin ollut sellainen vain hetkellisesti  pari kertaa vuodessa, kun olen saanut siivottua jääkaapin perusteellisesti. Nyt ruokamäärä on hiipunut pikkuhiljaa, ei äkkinäisen raivaamisen tuloksena. Tämä on hyvä tilanne. Minun ei tarvitse nostella ensin kymmentä lasipurkkia ulos tietääkseni onko meillä avattua dijon-purkkia vai ei. 

Mukavaa (ja sitäkin tärkeämpää, järkevämpää ja oikein) on sekin, ettei kauppareissun jälkeen tarvitse ensin kaataa pilalle menneitä maitotuotteita pois saadakseen tilaa uusille maitotuotteille. Ei tarvitse sulloa uusia purkkeja kaapin takaosaan, että vanhemmat tulisivat ensin käytetyksi. Sen kun nostan uuden purkin sille paikalle, josta edellinen on jo käytetty loppuun. On vähän noloa kirjoittaa tällainen itsestäänselvyys, mutta vielä nolompaa on se, että tosiaan hukkasin ruokaa.

Eilen oli zombieviikkoni ensimmäinen päivä (yövuorojen välinen lepoaika). Lojuin sohvalla ja ajattelin, etten tee mitään ruokaa. Sitten muistin, että minullahan on jääkaapin kylmimmässä osassa kinkkusilppua. Käytin osan rasiallisesta hernekeittoon ja päätin pyhästi, että käytän loput järkevästi ennen kuin se ehtii pilaantua Nyt silppu ehti viittävaille jäähän laatikon takaosassa. Se on muuten kätevä osa jääkaapissa, sinne voi kohmeuttaa elintarvikkeita pienille nokosille, joilla käyttöaikaa siirtää vielä puoli vuorokautta, mutta raaka-aine ei ole umpijäässä, kun käytön hetki tulee. 

Sain kammettua itseni ylös sohvalta ja katsastelin, mitä muuta käyttöä kaipaavaa löytäisin jääkaapista. Ruusukaalipussi oli revennyt ja muutama pallero pyörähti vihanneslaatikon pohjalla. Niistä syntyi ajatus kinkkupiirakasta, jonka täytteeseen saisi uppoamaan yhtä jos toista. 

Upotusquiche

Pohjataikina

• 250 g vehnäjauhoja
• 120 g kylmää voita pieninä kuutioina
• 0,5 tl suolaa (jos voi on suolattua)
• 1 kananmuna
• 0,5 dl kylmää vettä

Täyte

• 150 g kinkkua silputtuna
• 2 pientä salottisipulia
• 6 ruusukaalia 
• pieni nokare voita tai liraus oliiviöljyä
• 2,5 dl kermaa tai maitoa
• 3 kananmunaa
• tikkuaskin kokoinen pala gruyèreä tai muuta voimakasta juustoa
• tuoreita yrttejä (ei ollut pakkasista johtuen)
• pippuria

Kuumenna uuni 180 asteeseen ja ota esille sopiva vuoka. Minä tein omani irtopohjavuoassa. Kerää taikinan ainekset vettä lukuunottamatta kulhoon. Mitä pienemmiksi kuutioiksi maltat leikata kylmän voin, sitä nopeammin saat taikinan nypittyä. Hiero aineksia sormillasi niin, että saat voin yhdistymään jauhoihin ja aineksista tulee leivänmuruja muistuttavaa. Lisää kylmää vettä sen verran, että saat taikinan muodostumaan. Taputtele se palloksi ja kääri kelmuun odottamaan jääkaappiin.

Kun uuni alkaa olla kuuma, ota taikina jääkaapista ja taputtele se vuoan pohjalle ja reunoille niin korkealle kuin taikina suosiolla riittää. Pistele pohjaan haarukalla muutamia reikiä ja aseta taikinan päälle arkki leivinpaperia. Kaada paperin päälle taikinapainoja, joiksi sopii keraamisten painojen tilalta kuivat herneet tai riisi. (voit säilyttää paperipussissa satsin herneitä tai riisiä ja käyttää niitä kerta toisensa jälkeen tässä samassa tarkoituksessa). Levittele painot tasaisesti estämään taikinan kohoamista keskeltä esipaistamisen aikana.

Esipaista taikinaa 15 minuuttia. Nosta vuoka uunista ja siirrä painot paperin kulmista pitäen syrjään jäähtymään ja laita vuoka vielä viideksi minuutiksi uuniin. Nosta taas vuoka uunista ja jätä jäähtymään.

Esipaistamisen aikana ehdit valmistella täytteen. Silppua sipuli ja leikkaa siistityt ruusukaalit viipaleiksi. Pehmitä sipulia ja kaalia hetkisen pannulla voissa tai öljyssä. Raasta juusto ja silppua kinkku, mikäli se ei vielä ole pienittyä. Sekoita kulhossa kananmunat ja kerma tasaiseksi. Jos sinulla on yrttejä, ota valmiiksi vaikkapa vähän tuoretta timjamia, se sopii kinkun kanssa hyvin. Me emme ole voineet pakkasten takia tuoda kaupasta mitään yrttejä, eivätkä kuivatut yrtit nyt innostaneet minua.

Kuumenna uunia hieman kuumemmaksi, 200 asteeseen. Levitä kinkkusilppu, sipuli-kaaliseos ja juustoraaste (sekä yrtit) taikinan syvennykseen. Kaada päälle kerma-kanamunaseos. Paista noin 30-40 minuuttia riippuen siitä kuinka paksulti täytettä on. Kun pinta on kauniin värinen, eikä täyte ole enää vetelää, ota piirakka uunista ja anna jäähtyä ainakin sen verran, ettei kieli pala, mutta parasta tällainen piirakka on melkein huoneenlämpöön jäähtyneenä. 

Toinen, pieneltä kuulostava hävikintorjunta eiliseltä oli limeliköörin tekemisestä jääneen limettimehun käyttäminen. 

Limettiposset kahdelle

• 2 dl kermaa
• 0,75 dl sokeria
• 1 tl vaniljatahnaa
• 0,5-0,75 dl limettimehua

Tällä kertaa minulla ei ollut sitruksen kuorta raastettuna, olinhan käyttänyt kuoret liköörinteossa, oli vain ylijäämämehu. Siitäkin tuli makua aivan riittävästi.

Ota esille sopivat annosastiat, tästä annoksesta tulee kaksi vähän yli desilitran jälkiruoka-annosta. Mittaa kattilaan kerma, sokeri ja vaniljatahna. Jos käytät kokonaista vaniljatankoa, tähän määrään riittä puolikas tanko halkaistuna ja siemenet veitsen lappeella raaputettuna. 

Kuumenna seosta lempeällä lämmöllä koko ajan sekoittaen niin, että sokeri liukenee ja vanilja sekoittuu tasaisesti. Keitä seosta noin viisi minuuttia. Jos käytät vaniljatankoa, nosta se pois liemestä. Kaada limettimehu astiaan, josta on helppo kaataa. Älä kaada mehua kermaseokseen, vaan kaada kermaseos mehuun. Tässä järjestyksessä seos ei leikkaa. 

Sekoita kuuma kermaseos mehuun ja sekoita tasaiseksi. Kaada annosastioihin. Tässä vaiheessa seos on melko juoksevaa, sitruksen mehu hoitaa hyytymisen jäähtymisen aikana. Anna astioiden jäähtyä kylmässä kelmulla peitettynä ainakin 4 tuntia, yön ylikin. 

Meidän jälkkärimme ehtivät hyytyä vain vähän alle neljä tuntia ja hyytyminen ei ollut ehtinyt aivan annoksen pohjalle asti, mutta maku oli oikein mukavan raikas. Hieman enemmän limetin mehua (käytin ohjeessa mainitun puoli desiä, vaikka mehua oli hieman enemmänkin) olisi voinut nopeuttaa ja lisätä hyytymistä. 

Posset on siitä mukava jälkiruoka, ettei sinä ole kananmunaa eikä liivatetta. Söimme annoksemme pienillä sitruunalla maustetuilla suklaapalasilla koristettuina. Suklaa on jämsäläisen Sate Herkkutuotteen tekemää. 

Kesäkurpitsa-lohiquiche

Tänään söimme tähdenlentoja hyödyntävää piirasta, quichemuunnelmaa. Kammenpyörittäjä loimutti eilen lohta niin paljon, että sitä jäi tällekin päivälle. En ollut pitkään aikaan tehnyt ranskalaista piirasta, quichea, joten nyt oli hyvä aika sille, kun Tour de Francea on vielä viikko jäljellä. 

Quiche kesäkurpitsalla ja loimulohella

Pohja

• 250 g vehnäjauhoja
• 125 g kylmää voita kuutioina
• 1 tl suolaa
• 1 kananmuna
• 40 ml kylmää vettä

Tein ensin piirakkapohjan tekeytymään. Olen ottanut ohjeen aikoinaan Michel Rouxin Piirakkakirjasta. Keräsin pohja-ainekset vettä lukuunottamatta kulhoon ja nypin ainekset sekaisin leivänmurumaiseksi seokseksi. Lisäsin veden parissa erässä ja työstin taikinaa sen verran, että se muotoutui palloksi. Käärin pallon kelmuun ja laitoin sen jääkaappiin noin puoleksi tunniksi, jonka aikana valmistelin täytteet ja katsoin toisella silmällä Tour de Francea, jossa taas satoi aivan karmeasti. 

Täyte

• kymmenen sentin pätkä kesäkurpitsaa ohuiksi siivuiksi leikattuna
• 2 uutta sipulia suikaleina
• pieni loraus oliiviöljyä kasvisten kuullottamiseen
• noin 150 g tähdelohta
• noin 100 g irlantilaista cheddaria raastettuna
• 3 kananmunaa
• 3 dl kermaa
• ripaus suolaa
• tuoretta tilliä ja timjamia

Kuumensin uunin 180 asteeseen. Painelin viilenneen taikinan pyöreän lasivuoan pohjalle ja reunoille. Pistelin taikinan haarukalla ja asetin arkin leivinpaperia pohjan päälle ja siihen päälle pussillisen keraamisia paistopainoja (myös kuivat herneet käyvät tähän tarkoitukseen hyvin, nekin voi käyttää moneen kertaan). Esipaistoin pohjaa 15 minuuttia. Haudutin sen aikaa kesäkurpitsa- ja sipuliviipaleita oliiviöljyssä pienellä pannulla.

Nostin pohjan vuokineen uunista ja siirsin paistopainot pois taikinan päältä. Levitin kasvikset pohjan päälle ja asettelin niiden päälle lohipalasia. Vatkasin kananmunat kevyesti sekaisin kerman kanssa ja kaadoin seoksen vuokaan. Pinnalle ripottelin pippuria, juustoraasteen ja yrtit. Paistoin piirasta noin 35 minuuttia, kunnes pinta oli kauniin värinen ja täyte hyytynyt.

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.

Tour de Francen viidestoista etappi ennen huomista vapaapäivää ajettiin tosiaan osittain ukkossadekuuroissa. Teillä oli vettä niin, että hirvitti katsoakin. Onneksi loppukirin aikaan sade oli jo loppunut ja tiekin kuivunut melkein kokonaan. Pitkään irtiotossa olleet Jack Bauer ja Martin Elmiger ajettiin aivan maaliviivalla kiinni ja voittoon ajoi norjalainen Alexander Kristoff. Vincenzo "Nipsu" Nibali johtaa kokonaiskilpailua. 

Now something completely different

Tapaninpäivänä se yleensä tapahtuu. Tai luultavammin se tapahtui jo joulupäivänä, mutta sitä ei vielä huomannut. Sitä luulee vielä jaksavansa ja haluavansa. Mutta ei. Kiintiö on kertakaikkiaan tullut täyteen, enää ei hymyilytä ajatus lanttulaatikosta eikä edes melkein täydellisen onnistuneesta tuuvingista. Savukala ja kinkku ahdistavat ihmisenlasta, kun kurkkaa jääkaappiin.

Koska ruoan, syömäkelpoisen ravinnon, poisheittäminen tuntuu (ja aivan oikein) pahalta, on kehitettävä jotain muuta. Nyt on juuri sopiva hetki huijata itseään ja perhettään sittenkin vielä syömään jouluruokaa. Päivän teemana ovat siis tähdenlennot ja jatkojalostus. 

Mikäpä olisikaan helpompi tapa huijata itseään, kuin piilottaa kyllästymistä aiheuttavat ruoka-ainekset piirakkaan? Niinpä valmistimme piirakoita, joihin salavihkaa katosi kinkkua, lohta, rosollia ja lanttulaatikkoa. No, ei sentään kahta viimemainittua. Niitä en voi kuvitella taikinakuorenkaan alle, ne nostettiin vielä pöydänkulmalle ja toivottiin, että joku muu ottaa niitä vielä, edes vähän. 

Joinakin vuosina olemme käyttäneet kinkunlopun hernekeittoon, mutta se oli silloin ennen. Silloin kun vielä itse paistoimme kinkkumme vaihtelevalla menestyksellä, joista useimmat olivat "katastrofin ja menettelee"-asteikon puolivälissä. Nyttemmin olemme saaneet kinkkumme täydellisesti paistettuna ja kotiovelle tuotuna ystäviemme leivinuunista. Ei voi valittaa, paitsi sitä ettei kinkusta jää hernekeittoon.

Erilaiset lohipalaset ja viipaleet siis päätyvät yhteen piirakkaan, kinkku toiseen ja vielä olisi palapaistia sen verran, että voisin huomenna valmistaa cottage pie-versiota , jossa vuoan pohjalle tulee paksua lihakastiketta ja pinnalle uunissa kauniin päivetyksen saavaa perunasosetta.

Piirakkapohjana käytin vakio-ohjettani. Yhteen pohjaan menee:

• 250 g vehnäjauhoja
• 125 g voita pieniksi kuutioiksi leikattuna
• 1 kananmuna
• 1 tl sokeria
• 0,5 tl suolaa
• 40 ml vettä

Vettä lukuunottamatta kaikki aineet kerätään kulhoon. Ainekset puristellaan sormenpäillä leivänmurumaiseksi silpuksi. Vesi lisätään muutamassa erässä ja taikina sekoitetaan tasaiseksi. Sen annetaan levätä jääkaapissa kelmuun käärittynä ainakin puolisen tuntia.

Uuni lämmitetään 190 asteeseen. Piirakkataikina kaulitaan vähän käytettävää vuokaa suuremmaksi ja nostetaan vuokaan, ei haittaa, jos taikinaa menee vähän reunojen ylitse. Pohjaan pistellään muutamia reikiä haarukalla ja päälle levitetään rypistetty ympyrä leivinpaperia. Sen päälle ripotellaan paistopainoja tai kuivia herneitä pitämään pohjaa litteänä esipaistamisen ajan. Pohjaa paistetaan noin 15 minuuttia. Esipaistamisen jälkeen on helppo leikata ylimääräinen reunojen yli menevä taikina pois, taikina ei enää loppupaistamisen aikana kutistu.

Täytteeseen tulee

• 3 dl kermaa
• 3 kananmunaa
• kinkkua, lohta, katkarapuja, mitä nyt haluaakin
• kevätsipulia, pippuria, suolaa, jos täyte ei ole riittävän suolaista
• 2 dl vahvaa juustoraastetta
• halkaistuja kirsikkatomaatteja

Kerma ja munat sekoitetaan tasaiseksi. Muut täytteen aineet levitetään esipaistetulle pohjalle ja kerma-munaseos kaadetaan päällimmäiseksi. Paistetaan 190 asteessa noin 35-40 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt. Jos pinta alkaa tummua liikaa, päälle asetetaan leivinpaperiarkki suojaksi.

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.

Quiche Lorraine

Lämpimien säiden taas tauottua on mukavampi puuhailla keittiössäkin. Työpäivän jälkeen ei vain jaksa kovin suuriin ponnistuksiin lähteä. Salaatti maistuu perheelle aina ja sen kaveriksi päätin sommitella quiche lorrainen. Keväällä ostamani italialainen pekoni voi edelleen mainiosti jääkaapin nollalaatikossa, joten sitäpä sitten vain veistämään. Mutta sitä ennen tein perinteisen taikinan lepäämään jääkaappiin hetkeksi. Otin peruspohjan ohjeen uudesta kirjastani, FRENCH COOKING, Classic Recipes and Techniques (Vincent Boue, Hubert Delorme). Tämä ohje sopii yhtälailla makeitten kuin suolaistenkin piirakoiden pohjaksi, jälkimainittuun ei vain laiteta sokeria.

• 250 g vehnäjauhoa
• 1 tl suolaa
• 125 g voita
• 1 kananmunan keltuainen
• 0,5 dl kylmää vettä
• (40 g sokeria,  jos kyse makeasta leivonnaisesta)

Mittaa jauhot ja suola kulhoon ja lisää voi pieniksi kuutioiksi leikattuna, parhaiten voi toimii, kun se on ollut huoneen lämmössä noin puolisen tuntia. Murustele voi ja jauhot sekaisin sormillasi, tarkoitus on saada aikaan leivänmurujen tapaista silppua. Lisää joukkoon yhteen sekoitetut vesi ja keltuainen ja sekoita taikina tasaiseksi. Kääri taikinapallo kelmuun ja anna sen levätä jääkaapissa ainakin puoli tuntia. Jos olet viitseliäs, teet samantien taikinan kaksin- tai kolminkertaisena, se kestää hyvin pakastamisen ja kun taputtelet sen litteäksi levyksi ennen pakastamista, se sulaakin nopeasti käyttöön.

Kuumenna uuni 180 asteeseen. Kaulitse taikina käyttämäsi vuoan muotoon. Jos haluat, esipaista haarukalla pisteltyä ja taikinapainoilla kesytettyä pohjaa noin vartin verran. Tällä kertaa taputtelin taikinan vuokaan käsin enkä esipaistanut pohjaa vaan tottelin ohjetta sanasta sanaan. Täytteeseen tulee:

• 2 dl maitoa
• 2 dl kermaa
• 2 kananmunaa+yksi keltuainen
• raastettua muskottipähkinää
• 200 g pekonia
• 120 g gruyereä
• suolaa ja pippuria

Sekoita maito, kerma ja kananmunat kevyesti keskenään, varo sitä, että ne alkaisivat vaahtoutua. Lisää mausteita. Leikkaa pekoni pieniksi kuutioiksi ja ryöppää ne nopeasti ja valuta siivilässä kuiviksi. Ripottele pekonikuutiot pohjalle tasaisesti ja kaada päälle maitomunaseos, viimeiseksi ripottele päälle juustoraastetta makusi mukaan. Paista noin 40-45 minuuttia, kunnes pinta alkaa ruskettua ja vuokaa hieman heilauttamalla huomaat, ettei täyte ole enää vetelää. Syödään mieluiten vähän jäähtyneenä. Quiche maistuu vielä myöhemminkin, mutten välttämättä lämmittäisi piirakkaa uudelleen, sillä pohjan rasva tahtoo erottua siinä vaiheessa ikävästi.

Tour de Francen kolmas etappi on ajettu aurinkoisessa säässä Olonne-sur-meristä Redoniin, 198 km. Karavaani on siirtynyt kohti Bretagnea ja etapin aikana ylitettiin Loire kuuluisaa Saint-Nazairen siltaa.  Tämän tasamaan etapin korkein kohta sijoittui juuri tuon sillan korkeimpaan kohtaan, joten siellä oli päivän ainoa mäkipiste jaossa. Maaliin on vielä tunnin verran matkaa, loppurutistus käytäneen kirimiesten kesken, joten voittajaksi voinee veikata vaikkapa Mark Cavendishia.