Vielä kerran saarivaltion nelikosta ja ihan vähän itsestäni

Liesi on joskus noinkin siisti

Keittokirjahaasteeni 2013 sai nimenomaan arvoisensa päätöksen nelisen tuntia ennen määräajan umpeutumista. Olen nukkunut klo 21.30-07.00 muutaman tunnin sulatellut koko juttua ja tehnyt johtopäätöksiä. Ensin muutama itsestäni tämän haasteen tiimoilta.

1. luulin itsestäni liikoja (aloittaessani moista)
2. olin toivottoman laiska (lorviessani 340 päivää 365:sta)
3. en tajunnut luovuttaa (vaikka muutoin se ei kyllä tuota tuskaa)
4. sain kyllä aikaan ja asioita valmiiksi (vasta oli kun ihan pakko)
5. maalissa sitten olin kyllä ihan voittajaa 

Se mikä tammikuun ensimmäisenä päivänä tuntui aivan loistavalta idealta, eikä ollenkaan isolta jutulta toteuttaa, oli jotain ihan muuta joulukuun puolivälin tienoolla, kun savolainen projektini oli lähestulkoon sellainen edelleen. Muistan miten tammikuussa hellin ajatusta ottaa mukaan uusia kirjoja vuoden varrella, koska edelliset osiot alkaisivat olla valmiita siinä kevään korvalla. Sallikaa minun nauraa. Lisään listaani kohdan    

 

     6. itsetuntemuksessani on vielä aukkoja

Olen aloittanut elämässäni lukemattomia asioita ja jättänyt ne kesken. Olen oikein hyvä aloittamaan, mutta intoni lopahtaa. Jos olenkin hyvä aloittamaan asioita, niin olen sitä vain kertaalleen, en ole hyvä aloittamaan uudelleen, alusta, nousemaan jaloilleni. Siinä olen ihan surkea. 

Laiskuuden olen nimennyt aikoja sitten hyveeksi sillä verukkeella, että laiska ei viitsi edes tuhlata. Eikä saa urheiluvammoja. Ja on helposti tavoitettavissa kotoa, sohvalta, lähes aina. 

Luovuttaminen on oikein hyvä taito ihmisessä. Se liittyy tietysti asioiden keskenjättämiseen, jossa olen, kuten sanottu, kehittynyt erittäin taitavaksi. On oikein järkevää luovuttaa siinä vaiheessa vaellusretkeä ja soittaa apua, kun ripuli jatkuu kolmatta päivää, vessapaperi on loppu ja lätäköt jäässä. Ei ole paha asia luovuttaa, jos ei kertakaikkiaan jaksa lukea Peltirumpua (sen kyllä luin loppuun, mutten tajua miksi). Sitten on joitakin asioita, joissa ei vain luonto anna periksi. Syyhän on täysin päivänselvä. Mitä pienempää ääntä on pitänyt asioista, sitä helpommin niistä voi vähin äänin luopua, lakaista maton alle ja olla kuin ei olisikaan. Kun menee huutelemaan suunnitelmistaan ulkomaailmalle, on asia aivan toinen. 

Blogi on ollut minulle hyväksi, sillä vaikka kohtien 1-6 asiat eivät ole muuttuneet miksikään, olen silti saanut valmiiksi asioita, joita ole aloittanut. Nimenomaan asioita, joista olen blogissa kertonut. En usko, että mikään kurinpitoneuvosto olisi tänä aamuna ollut ovemme takana, jollen olisikaan saanut keittokirjahaastettani valmiiksi. Olisin hyvin voinut kuitata koko homman kirjoittamalla jonkun postauksen jossakin sivulauseessa, että enpä sitten saanut sitäkään valmiiksi. Tai vaieta se kuoliaaksi. Ja sillä selvä. Mutta mukavampi on saada asioita valmiiksi. En sano onnistua, sillä se ei tässä ollut tavoitteena, sen verran ovelasti rakensin haasteeni, riitti kun räpiköin maaliin. 

Sitten itse kirjoihin. En enää oikein muista, miksi tulin valinneeksi juuri nuo opukset haasteeseeni. Luultavasti siksi, etten ollut tehnyt niistä ainuttakaan ruokaa. Olen edelleen tyytyväinen valintaani, sillä ne ovat hyviä kirjoja. Etukäteen luulin tietäväni miten tämä homma menee. Luulin, että Jamie Oliverin kirja Jamie's Great Britain on se helppo juttu, koska Jamie on niin rento ja minä itse kans. Luulin, että Hugh Fearnley-Whittingstallin River Cottage Every Day olisi se vaikea pala, mutta se osuus tuli ensimmäisenä valmiiksi, tosin vain noin 12 tuntia ennen muita, joten ei siinä isosta voittomarginaalista ollut kyse. Ladyt Racel Allen (Rachel's Food for Living) ja Nigella Lawson (Kitchen) luulin suurinpiirtein pikku- ja isosiskoikseni, minä tuosta vaan kokkailen kivojen tyttöjen ohjeilla ruoat lautasille huhtikuun loppuun mennessä.

opin tekemään Béarnaise-kastiketta

Merkkasin tammikuun alussa lähmälapuilla kirjoihin ruokaohjeita, 12 kpl/kirja, joita tulisin kokkaamaan. Loppujen lopuksi tein alle puolet noiden valintojeni pohjalta, jopa vähemmän. Tein pienempiä juttuja, kuin olin suunnitellut, en tehnyt vaativampia ollenkaan. Osin raaka-aineiden saatavuusongelmien vuoksi, osin alun kohtien 1-6 vuoksi. 

Olen varma, että jokaisella näistä ruokapersoonasta on niin vahva itsetunto, ettei heistä kukaan lannistu, vaikka laitankin heidät nyt omaan suosikkijärjestykseeni. Voihan sekin olla mahdollista, etteivät he ole henkeä pidätellen seuranneet edistymistäni ja eilen peruuttaneet uudenvuoden pippalonsa saadakseen selville kuinka tässä käy. En kyllä  huomannut blogitilastoissa yhtään kovin suurta liikennettä Britanniasta päin. Tosin tuollaiset kuuluisuudet saattavat olla jossain lomalla näin vuodenvaihteessa. Ties vaikka ovat lentäneet Lappiin lunta ja poroja ihailemaan. 

viimeisenä syöty haasteruoka ennen kuoren rikkomista

Vuoden mittaisen kohelluksen päätteeksi tohdin sanoa, että noista neljästä suosikikseni nousi Hugh'n kirja. Toiseksi eniten pidin Rachelin kirjasta, kolmanneksi eniten Nigellan ja vähiten Jamien kirjasta. Kirjat tulivat hyvin tutuiksi, koska lehteilin niitä lukemattomia kertoja löytääkseni jotain, mitä saattaisin osata tehdä. Toisaalta, aivan viimetipassakin huomasin ohjeita, jotka olin sivuuttanut koko vuoden aivan systemaattisesti. Tällainen oli Jamien kaniragù. Siellä se oli kirjassa kaikenaikaa, mutten harkinnutkaan sen tekemistä ennen kuin tässä viime metreillä. Jotkut etukäteen varmoina pitämäni ohjeet jäivät kokeilematta, kuten Nigellan tortillalasagne ja grasshopper pie.

Luulenko käyttäväni jatkossa noita kirjoja ahkerasti? En luule. Sen vuoksi, etten ylipäätään käytä keittokirjoja nykyään kovin paljon. Etsin ohjeet netistä ja omat suosikkini ja käyttämäni vakio-ohjeet ovat pikkuhiljaa kinostumassa blogiini, josta ne näppärimmin löydän. Tästä minun on tehtävä se johtopäätös, että jatkossa minun on käytettävä hyvin tiuhaa seulaa sen suhteen, millaisia keittokirjoja ostan omikseni. Ei enää sen vuoksi, että joltakulta on nyt taas sylkäisty uusi kirja markkinoille, tai siinä on nätti kansi. Se tietää kyllä romahdusta Amazonin myyntitilastoissa, toivoakseni firma kuitenkin selviää, kai sieltä joku muukin tilailee. 

Yksi tärkeä asia nousee vielä mieleeni. Jos tästä koko hommasta ei muuta hyötyä olisi ollutkaan, niin nyt muista miten Hugh Fearnley-Whittingstallin nimi kirjoitetaan! On sekin jotain. 

Nyt tossut kohti Tallinnaa, pelastusliivit päälle jo kotipihassa!

Viimeisen kerran:

Viimetipan hosumiset, osa 2

Jaana Kauton työ löytyi joulupaketistani ja pääsee pantryn seinälle postikortin tilalle

Edellinen postaukseni oli niin pitkä, että tein näistä kolmesta viimeisestä keittokirjahaasteeni osasta oman postauksensa. Etsin tänä aamuna kirjoista pieniä juttuja tehtäväksi, aterian lisäkkeeksi tai alkuruoaksi. Niillä ei voi paljon henkseleitä paukuttaa vaativuuden puolesta, mutta sainpahan viimeisen silauksen haasteelleni.

Aterian alkuun tein pikkupurtavaa Jamie's Great Britain-kirjan ja Nigellan Kitchen-kirjan ohjeilla. Jamien kirjasta poimin pienien perunakakkujen ohjeen. Jouduin hieman soveltamaan, sillä graavilohi ei tuoksunut enää oikealta, vaan jouti kompostiin. Käytin sen tilalta kirjolohenmätiä. Kuuteen kakkuseen käytin:

• 6 keskikokoista puikulaperunaa
• suolaa ja pippuria
• 1 rkl vehnäjauhoja + vähän perunakakkujen jauhottamiseen
• (ruohosipulia) 
• pikkuisen voita
• ihan vähän leivinjauhetta
• 2 kananmunaa
• kirjolohenmätiä
• jotain vihreää, meillä vähän timjamia
• oliiviöljyä

Kuorin ja pilkoin perunat paloiksi. Kypsensin ne höyryssä ja kaadoin kypsät perunat kattilaan. Lisäsin kattilaan jauhot ja leivinjauheen ja muusasin perunat sekoittaen jauhot mukaan. Maustoin perunamuusin suolalla, pippurilla ja voinokareella. Muotoilin massasta käsin pieniä kakkusia ja jauhotin ne ympäriinsä. Paistoin kakut voissa molemmilta puolilta muutamaan kertaan käännellen. 

Nostin kypsät perunakakut lautasille ja laitoin samalle pannulle hieman voita sulamaan. Vatkasin kevyesti kaksi kananmunaa ja kaadoin ne pannulle, kun voi lakkasi kuohumasta. Siirtelin kananmunaa hieman nuolijalla välttäen kumimaista rakennetta. Kun kananmuna oli melkein hyytynyt, otin pannun pois liekiltä ja annostelin kokkelin perunakakuille ja lusikoin päälle mätiä. Koristelin alkupalan muutamalla oliiviöljytipalla ja timjamilla. Olivatpa tosi hyviä, mutta täyttäviä. Eikä lohen vaihtuminen mätiin haitannut yhtään.

Toiseksi alkupalaksi tein Nigellan kirjan mukaisia marsalalla höystettyjä chorizoviipaleita. Leikkasin kolme pientä raakachorizoa viipaleiksi ja paistoin niitä pannulla, kunnes ne olivat rapeita ja kauniin värisiä. Lorautin hieman marsalaa (sherryn puutteessa) pannulle ja sekoittelin makkarapaloja niin, että ne saivat lisää hyvää makua. Napsimme niitä ennen pastaa oliivien ja tuhkaraitajuuston kanssa.

Kolmas ja viimeinen haasteeni kokkaus on myös simppeli juttu, mutta kuka tässä nyt siitä alkaisi mussuttaa? Kanipastan kaveriksi tein patongista valkosipulileipiä Rachelin ohjeella. Kuumensin uunin 150 asteeseen ja leikkasin patongin vinottain parin sentin siivuihin. Sulatin pienessä kattilassa ison nokareen voita ja lisäsin mukaan teelusikallisen valkosipulimurskaa ja silputtua persiljaa. Sivelin leipäpalat molemmin puolin maustevoilla ja asettelin viipaleet leivinpaperille uunipellille. Paistoin leipiä sillä aikaa, kun pasta kiehui. Nämä rapeat leivät sopivat hyvin pastan seuraksi ja vähän vanhakin leipä tulee käytettyä.

Se oli sitten siinä. Keittokirjahaasteeni on valmis, osat 45-48/48 tulivat tässä. Ja aikaakin jäi monta tuntia!

Nigella 12/12

Rachel 12 /12

Jamie 12/12

Hugh 12/12

Summaan ajatuksiani tästä sekalaisesta sopasta, kunhan kerkiän. Kammenpyörittäjän neuvo minulle oli seuraava: Jos aiot joskus aloittaa jotain vastaavaa, niin älä aloita!

Tämän postauksen myötä toivotamme

 kaikille Campasimpukassa 

vieraileville hyvää ja onnellista vuotta 2014!

Viimetipan hosumiset, osa 1

Kuten olen kertonut, oli aika vaikeaa löytää keittokirjahaasteessani kokeiltavaksi riittävän inspiroivia ohjeita Jamie Oliverin kirjasta Jamie's Great Britain, vaikka kirjassa on 130 ohjetta äärestä laitaan. Olen lukenut kirjaa monta monituista kertaa, enkä ymmärrä miksi kirja ei ole oikein iskenyt. Tein joku aika sitten takinkäännöksen Jamien suhteen, hän pääsi epäsuosiostani alkaessaan kokata tv-sarjoissaan hieman rauhallisemmin ja pönäköityessään keski-ikää lähestyessään ihan kuin me kaikki muutkin. Mutta tämä kirja ei ollut se helpoin nakki kotikokattavaksi.

Toissailtana joku ihme muistutti mieleeni, että Kammenpyörittäjä söi loistavan kaniragùn lokakuisella Italian matkallamme Sienassa Tre Cristi-ravintolassa. Maistoin annosta silloin ja harmittelin, että oma pastani oli niin turkasen hyvä, etten jaksanut kärkkyä enempiä hänen lautasellaan. Kastike oli aivan loistava. Samassa aivomyrskyssä toissailtana mieleeni palasi sekin seikka, että Jamien kirjassahan on kaniragùn ohje ja meidän parhaassa ruokakaupassamme on ranskalaisia kaneja myynnissä. Olin vai ohittanut ohjeen sen nimen vuoksi kaikilla pläräyskerroillani. 

Jamie nimesi pastakastikkeensa 12 tunnin kaniragùksi. Kesällä tein paellaa, johon tuli kani, mutta olin sen verran nyyserö, että laitoin isäpuoleni käsittelemään kanin. Nyt luin Jamien kirjasta, ettei mikään erityinen raa'an kanin käsittely ole tarpeen, vaan kyseessä on nyhtökani. Mikä sen helpompaa ja parempaa?

Eilen pyyhälsin Sokoksen ruokaosastolle kaninkiilto silmissäni ja mikä merkillepantavaa, ostoslista kädessäni. Olin ajatellut ostavani kaksi kania, sillä kaksi on aina parempi kuin yksi, mutta yhteen oli tyytyminen, sillä otettuani kanin kärryyni, myyntipaikka ammotti tyhjyyttään. Siispä tekisin yhden kanin ragùn, Joustavuus on toinen nimeni. Poimin myös muut tykötarpeet kärryyni ja maksoin ostoksista enemmän kuin vakiokaupoissani, mutta mitäpä sitä ei tekisi keittokirjahaasteen vuoksi?

Eilisen päivän vietin kaupassakäynnin lisäksi enimmäkseen keittiössä kokatessani raivopäisesti haastetta loppuun. Söimme kolmen ruokalajin päivällisen ja heti pöydästä noustuani pyysin Kammenpyörittäjää nostamaan ulkoa grillin päältä kaikki kanitavarat sisälle. Hän ehti pyöräyttää silmiään neljänneskierroksen ennen kuin selitin, että tahdon varsinaisen kanin, purjon, sienet, alen ja sellerin varret. Kaikki nuo joutuivat ulos kauppareissun jälkeen, koska jääkaappi oli edelleen täyteen ammuttu syömätöntä ruokaa. Viinitonkan piilotin terassin lattialle, ettei kukaan janoinen koiran pissittäjä tekisi mutkaa terassillemme. Kanihomma meni näin kaiken soveltamiseni jälkeen, katsokaa kirjasta, jos oikea tapa kiinnostaa:

• iso loraus oliiviöljyä
• 1 valkosipuli, kynnet irrallaan, kuoret suunnilleen poistettuna
• 1 ison purjon valkoinen osa pestynä ja suikaloituna
• 1 iso sipuli paloina
• 1 porkkanaa paloina
• 10 isoa siitakesientä
• muutama pekonisiivu
• 2 tölkkiä tomaattimurskaa (brassailen merkillä Mutti)
• 0,5 l pullo pale alea
• suolaa ja pippuria
• timjamia
• rosmariinia
• 3 rkl tomaattipyrettä
• tomaattimurskatölkkien huuhteluvettä tarpeeksi

Laitoin uunin lämpenemään 110 asteeseen ja ison uunipannun kaasupolttimoiden päälle kuumenemaan. Lorottelin oliiviöljyä pannulle sen minkä ilkesin ja aloin latoa sille aineksia mitä pikimmin. Ensin sinne lensivät rosmariinioksat ja valkosipulin kynnet, pekonit, sitten Mr/Mrs Kani. Maksoineen päivineen. Ja päineen. En katsonut sitä silmiin. Pyöritin pinnalle suolaa ja pippuria myllyistä ja tiputin kainoloon sienet. Sitten purjot, sipulit, porkkanat, sellerit, tomaattimurskat ja -pyreet. Olut ja purkinhuuhdontavettä sen verran, että kaniriepu oli upoksilla. Ihan ylimmäksi timjamin oksia. Peittelin tekoseni foliolla ja nostin komeuden uuniin. Aamuun asti, 110 astetta.

luimupupu, leikitään ettet nähnyt tätä kuvaa

Aamulla otin kanini uunista. Se oli kypsää kauraa. Annoin sen jäähtyä jonkun aikaa. Jamie neuvoi ottamaan Marigold-käsineet, jotka ovat ilmeisen tunnettu gummihanskamerkki. Ikäväkseni minulla ei ollut sellaisia, joten jätin koko homman sikseen. Eikäkö otin toisen merkkiset käsineet ja aloin käpälöidä täyskypsää pupujussia. Jamie neuvoi puristelemaan elukkaa, jotta liha irtoaisi ja herran jestas, se kyllä irtosi. Myös kasvikset piti puristella käpälillään ja poimia puiset yrtit pois. Keräsin kaikki hyvät palat pataan ja kauhoin tummanpunaista sakeaa tomaattista kastiketta lihan ja hienonnettujen vihannesten päälle. Maistelin ja maustoin vielä hieman suolalla ja pippurilla, sekä tuoreella timjamilla. Tästä kaikesta sukeutui aikamoinen ragù. Lientä oli enemmän kuin tarvitsin, joten valutin sitä siivilän läpi ja säästin lasagnekastiketta varten. 

Kypsän kanin käsitteleminen ei ollut mitenkään ikävää, vaikka vähän sitä uumoilin. Päähän en koskenut, en ole kuullut puhuttavan kaninposkista suurena herkkuna, en tutkinut oliko päässä syötävää. Luusto oli kiintoisa, piti todella tarkasti perata lihat, ettei mukana menisi teräviä pieniä luita.

Jamie tarjoili ragùn pennen kanssa, mutta minä en. Ainoat pennet, mitä kaupoista äkkiseltään löysin olivat Barillaa, jota en enää osta. Käytin fusillonia. Raastoimme annoksen päälle parmesania. Alkuruoat olivat täyttäneet vatsoja niin reilusti, että oli vähän jaksamisvaikeuksia.

Jälkiruokana meillä oli Jamien ohjeella valmistamani jäätelöhedelmäpommi. Valmistelin sen eilen joutessani. Kerrankin kävi niin, että todellakin pienensin ohjeen aivan äärimmäisen pieneksi. Ostin nimittäin pienimmän panettonen (hihi, hassu nimi) minkä löysin. En siinä vaiheessa ollut vielä lukenut kovin tarkasti Jamien ohjetta. Ajattelin, että pulla kuin pulla, en osta liian isoa, vaan mieluummin melko pienen. Ostamani painoi 100 g ja ohjeessa käytettiin kilon pullaa! Hieman sen kaunis pahvipakkaus hämäsi blogaania. Siispä pienensin oikein urakalla! Kuinka pienen jätskipommin siis tekisinkään?

Minulla on kolmen Pyrex-kulhon setti, joista suurimpaan olin ajatellut tekeväni tämän jälkkärin. Keskikokoinenkin oli ihan liian suuri, joten otin esille sen pienimmän, joka on ehkä just 4 dl vetoinen. En kuitenkaan lannistunut, sillä sehän ei kuulu luonteeseeni lainkaan. Petyn vasta lopputulokseen, siihen asti olen toiveikas.

No niin, minulla oli  100 g painava pieni pullanen, oikein hyvältä tuoksuva ja ilmava. Ja minulla oli kulho ja minulla oli jäätelöä. Oli hilloa ja marjoja. Niistä minä sommittelin maailmankaikkeuden pienimmän jäätelöpommin, jonka nähdäkseen mikroskooppi oli tarpeen.

Otin noin 4 dl vaniljajäätelöä pehmenemään kuppiin. Leikkasin panettonen poikittain noin sentin viipaleisiin. Pyörylät leikkasin keskeltä kahtia lukuunottamatta kahta palaa, joista tulisi pohja ja kansi. Vuorasin sen pienen kulhon kolminkertaisella kelmulla (Jamie ei kertonut miksi kolminkertaisella) ja asettelin puolikuun muotoiset pullapalat pitkin kulhon reunoja hieman limittäin. Pohjalle asetin yhden kiekon. Sutikoin pullapaloja makean sherryn puutteessa hieman vedellä laimennetulla lakkaliköörillä. Seuraavaksi voitelin liköörillä ilahdutetut pullat vadelmahillolla, joka tarttui märkään pullaan kuin sanonko mikä mihin.

Nyt pommin kuori oli täyttämistä vaille valmis. Otin hieman pehmenneestä jäätelöstä lusikallisia ja asensin niitä vuoan pohjalle pullavuorauksen pohjalle. Jamie täytti oman pomminsa kaikenlaisilla hillotuilla hedelmillä, jollaisia meillä ei ole saatavilla, joten soveltelin iloisesti ja päällystin jäätelöpinnan vadelmilla, boysenmarjalla (tosiaankin yhdellä) ja mustikoilla. Marjojen päälle taikinoin toisen jäätelökerroksen. Siihen olisi pitänyt olla äkkiä asentaa taas pullakerros, mutta viimeinen kiekko oli liian pieni. Otin salamannopeasti kaikkien pullaleipien äidin, Lidlin paahtoleipäviipaleen ja pyöräytin siitä sopivan kokoisen kiekon. Tälläsin sen pommin pohjaksi. Nyt tarvittiin ilmeisesti niitä kolmea kelmukerrosta, jotka taittelin luomukseni päälle. Otin kaapista kreikkalaisia viinilehtikääryleitä sisältävän säilykepurkin painoksi hökötykselle ja pyysin Kammenpyörittäjää sijoittamaan kulhon painoineen pakastimeen. Helpommin sanottu kuin tehty. Kaikki pakastimemme ovat täynnä kuin Turusen pyssy. Mutta hän onnistui. Esikoinen söi 2 dl jäätelöstä erinomaisen vadelmahillon kanssa, sillä arvioin tarvitsemani jäätelön määrän melko pieleen. 

T'änään aterian päätteeksi otin pikkuruisen pommini sulamaan. Moninkertaisen kelmun ansiosta puolipallukka lähti irti ja sain kelmut kiskottua irti. Sulatin noin 100 g tummaa suklaata vesihauteessa ja valutin sen hetimiten pakastimesta vapautetun pommin pinnalle. Suklaa jähmettyi samantien ja muodosti rapsakan kuoren. Joskus voisin tehdä vähän generöösimmän annoksenkin tätä jälkkäriä. Suklaakuori piti jälkiruoan pitkään umpijäässä, joten etenkin suurempi koko pitäisi ottaa hyvissä ajoin pakastimesta pehmenemään.

Tässä vaiheessa maali jo häämötti. Tilanne oli 44-45/48
Hugh 12/12
Jamie 11/12
Rachel 11/12
Nigella 11/12

Pyörremyrsky keittiössä

syreenin intiön kannattaisi oppia, ettei vielä ole kevät

Yleensä en ole kovin hyvä oppimaan mistään mitään, etenkään virheistäni, etenkään jos en huomaa niitä. Nyt olen huomannut, että jätin aavistuksen viimetippaan tämän keittokirjahaasteeni, johon minulla oli 365 päivää aikaa. Toteutin haastettani noin 25 päivänä ja niistä puolet nyt joulukuussa. Ehkä opetus on se, että kannattaisi luovuttaa ajoissa.

Tänään puuhasin monen ohjeen parissa, kaksi niistä on tekeillä huomista varten. Tälle päivälle keräsin viisi pistettä ja sain Hugh Fearnley-Whittingstall-osuuden valmiiksi. Se hämmästyttää minua, sillä arvelin sen olevan kaikkein hankalin minulle. Yhtä vaille valmiita ovat rouvat Nigella Lawson ja Rachel Allen. Jamie Oliverin kanssa kirin tälle päivälle kolme ohjetta. Niin ollen huomiselle jää vielä kahden valmisteilla olevan lisäksi 3 ohjetta, yhdet Jamielta, Rachelilta ja Nigellalta. Viime päivien hosumisen jälkeen kolme ohjetta ei kuulosta enää ollenkaan mahdottomalta. Olen tarkistanut monta kertaa näitä laskelmiani ja korjannut niitä suuntaan jos toiseenkin, mutta on mahdollista, että olen sotkenut jotain matkan varrella. Menköön sen piikkiin, että kirjoitin matematiikasta todella lyhyen B:n.

Kolmen hengen päivällisen alkuruokana meillä oli Hugh'n ohjein paistetut kampasimpukat hernepyreen ja pekonin kera. Pääruokana oli pihvisarnie ja tomaattisalaatti Jamien ohjein ja jälkiruokana niin ikään saarivaltion virallisen vekkulin nopea suklaamousse. 

Tein kaikkea yhtä aikaa, mutta loppujen lopuksi päivällinen valmistui melko vaivattomasti. Aloitin hernepyreellä, jonka Hugh neuvoi tekemään näin (ja minä sovelsin)

• n. 200 g pakasteherneitä
• 0,5 l kanilientä
• 1 tl valkosipulimurskaa
• 50 g voita
• suolaa ja pippuria
• tuoretta minttua (ei ollunna, laitoin timjamia)

Kiehautin herneet kaniliemessä varoen niiden maastovärjäytymistä. Kun herneet juuri olivat parahultaisia, kaadoin ne siivilään ja liemen alle kannuun. Kippasin herneet mixeriin, lisäsin tilkan lientä ja surrautin herneitä hieman. Laitoin mukaan valkosipulimurskan, voin ja timjamin ja päästelin pyreen tasaiseksi. Kaavin sen pieneen kattilaan ja maustoin suolalla ja pippurilla. Jätin pyreen odottamaan aikaa parempaa. 

Seuraavaksi valmistelin pihvisarnieta varten lihan. Jamien ohjeessa käytettiin jotain riistalintua, jollaista minulla ei ollut, mutta oli naudan sisäfileen paksumpi pää odottamassa käyttöä. Päätin, että voin sen verran poiketa ohjeesta ottaen kuitenkin pisteen kotiin. Siivosin lihasta kalvot ja hieman rasvaa pois ja leikkasin sen ohuiksi pihveiksi. Jätin pihvit lämpenemään. 

Tomaattisalaatissa olisi tullut olla suuria erivärisiä tomaatteja, mutta tänään on tee-kaikki-sinne-päin-päivä ja käytin pieniä tomaatteja ja värejäkin oli vain kaksi. Ei kerrota Jamielle, ehkei hän itse hoksaa tätä, jos kukaan ei juorua. 

Jälkiruoan tein asettumaan jossain vaiheessa, joka on hieman hämärtynyt kaikessa touhussani. Pienensin Jamien 12 hengen suklaamousseannoksen puoleen.

• 125 g 70 %:sta suklaata
• 2,5 dl kermaa
• 25 g sokeria
• loraus konjamiinia

Sulatin suklaan vesihauteessa ja vatkasin kerman sokerin kanssa pehmeäksi vaahdoksi. Kun suklaa oli sulanut, otin sen jäähtymään muutamaksi minuutiksi. Otin muutaman lusikallisen kermavaahtoa syrjään koristelua varten ja lisäsin loppuun minimalistisesti konjakkia. Kun suklaa ei ollut enää kuuminta hottia, lisäsin sen kermaan ja sekoitin pyöräyttävin liikkein moussen tasaiseksi. Annostelin moussen espressokuppeihin, annoksista tuli oikein pieniä, mikä on hyvä, sillä jälkiruokaa ei oikeasti tarvitse kerralla paljon, ainahan voi ottaa toisen annoksen. Laitoin mousset ulos peiteltynä topakoitumaan.

Alkuruoka-ajan lähestyessä otin esille kampasimpukat ja pekonin, sekä muutaman jättikatkaravun kampasimpukoita karsastavalle. Paistoin ensin pekoniviipaleet, kaksi annosta kohden ja sen jälkeen kampasimpukat voissa. Lämmitin hernepyreen ja sutaisin sitä lautaselle ja asettelin sille kaveriksi pekkaset ja kampasimpukat. Katkaravuille tein pienen marinadin, johon tuli aavistus tabaskoa, oliiviöljyä ja limemehua, sekä suolaa ja pippuria, paistoin ravutkin nopiasti. 

Alkuruokien kanssa yhtä aikaa tein sipulitäytteen sarnielle. Siihen tuli:

• 2 pientä sipulia, punainen ja keltainen silputtuna
• 1 tl fariinisokeria
• ripaus suolaa ja pippuria
• loraus oliiviöljyä
• loraus punaviinietikkaa

Kuumensin paksupohjaisessa kattilassa oliiviöljyä ja kypsensin siinä sipulia, joka oli maustettu sokerilla, suolalla ja pippurilla. Seos sai kypsyä rauhassa sen aikaa, kun söimme alkuruokaa. Kuumensin uunin 150 asteeseen ja laitoin ciabattan pellille lämpenemään. Maustoin sipulia vielä punaviinietikalla ja lisäsin hieman lämpöä kattilan alle, jolloin seos kypsyi tahmeaksi, melkein hillomaiseksi. Marinoin wanna-be-riistaani, eli naudanlihaa hetkisen seoksessa, jossa oli:

• tuoretta rosmariinia ison oksan tikkuset silputtuna
• muutama oksa timjamia
• 1 tl valkosipulimurskaa
• loraus oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria

Lämmitin ison paistinpannun ja paistoin lihapalat oliiviöljyssä molemmin puolin. Tässä vaiheessa olisi pitänyt laittaa hieman Worcester-kastiketta pannulle, mutta unohdin. Leikkasin lihapalaset suikaleiksi ja halkaisin ciabattan pitkittäin. Kammenpyörittäjä alkusommitteli lautaselle rucolapedin, jolle laittoi leivän pohjaosan. Hän siveli sen pehmeällä vuohenjuustolla. Minä levittelin sipulihillokkeen leivälle ja sen jälkeen asettelimme lihapalat pinnalle, hieman rucolaa ja muutama tomaattipuolikas salaatistamme ja kansi päälle. Painoin kantta täytteeseen, että se imisi kosteutta ja makuja itseensä. Leikkasin leivän paloihin ja söimme se tomaattisalaatin kanssa. Ei pahaa. 

Jälkiruokaa söimme, kunhan tiskari taas kerran oli pyöräyttänyt ohjelmansa ja vatsoissa alkoi olla tilaa. Tipautin pienen nokareen kermavaahtoa moussen pinnalle ja ripottelin muutaman marjan kaveriksi.

Kokonaistilanne tänä iltana: 43/48
Hugh 12/12
Nigella 11/12
Jamie 9/12
Rachel 11/12

Ei tämä tästä!

Pahinkin mieliteko menee ohitse

Jouluruokakunto on hyvin erilainen eri ihmisillä. Jotkut virittäytyvät parhaaseen kuntoon varomalla mahdollisimman huolella joulun makuja etukäteen, jotta saisivat maksimaalisen makunautinnon, kun joulu oikeasti koittaa. Toisilla on pitempi peruskuntokausi, he ehkä tahtovat ottaa pieniä maistipaloja ja muistutella makuja mieleensä käymällä joululounailla, jos toisillakin ja paistamalla harjoituskinkkuja lokakuulla. Oma tapani on lähempänä ensimainittua, mutta olen kyllä syönyt hyvillä mielin nuoremman pojan kummisedän leivinuunista lähes mihin vuoden aikaan tahansa putkahtavia kinkkuja. Samasta uunista meidän joulukinkkumme oli tänäkin vuonna ja eilen sen viimeiset muruset menivät kierrätyspiiraaseen, jonka toisessa päässä oli täytteenä loimulohen rippeet. 

Tänään söimme jo jotain aivan muuta. Oli tortillapäivä. Bongasin Nigella Lawsonin kirjasta Kitchen, joka kuuluu hieman hunningolla olevaan ruokakirjahaasteeseeni, ohjeen tortillatäytteseen. Käytin neljän hengen (sovellettuun) annokseen:

• 4 broilerifilettä
• 1 sitruunan mehu (ei ollut limettiä)
• kuivattua basilikaa (ei ollut oreganoa)
• 1 tl kuminansiemeniä
• 1 tl valkosipulimurskaa
• 2 rkl maapähkinäöljyä
• 5-6 kevätsipulia ja joulupöydästä jäänyttä punasipulisilppua
• puolikas punainen paprika (olisi pitänyt olla kolme kokonaista eriväristä paprikaa)
• suolaa ja pippuria

Leikkasin fileet ohuiksi suikaleiksi poikittain ja nostin ne kulhoon. Puristin mukaan sitruunan mehun ja ripottelin mausteet mukaan, sekoitin. Jätin lihan marinoitumaan. Leikkasin sipulin ja paprikan ohuiksi suikaleiksi ja paistoin niin muutaman minuutin öljyssä. Nostin ne syrjään ja paistoin sitten kanasuikaleet oikein kuumassa padassa nopeasti kypsiksi. Kun muut tykötarpeet olivat valmiina, lisäsin pataan sipulit ja paprikat uudelleen kuumumaan. Pikapaistettu broileri oli hyvää ja aiemmin inhoamani kumina maistui juuri sopivasti. Moitin hieman lihan hailakkaa väriä, sen olisi varmasti voinut korjata nokareella voita paistoöljyn seassa. Olisin mielelläni tehnyt guacamolen alusta, mutta taas olivat mukamas syöntikypsät avocadot pilalla, niiden toinen pää oli mätä, kun toinen pää oli kivikova. Plääh. Onneksi oli sitä teollista viherlimaa purkki vielä varastoissa.

Jälkiruokaohjeen otin Jamie Oliverin kirjasta Jamie's Great Britain. Jälkiruoalla on jännä nimi, Bonnie Cranachan. Siinä on pohjana marjakastike, johon sattumiksi paahdetaan kaurahiutaleita ja mantelilastuja, sekä lisäkkeeksi maustettua kermavaahdon ja jogurtin yhdistelmää. Ensin keitin marjakastikkeen, laitoin siihen:

• 250 g pakastemansikoita
• 250 g pakastevadelmia
• 100 g pakastemustikoita
• 3 rkl hunajaa
• luomuappelsiinin mehu ja kuori raastettuna
• tuoreen rosmariinin oksa

Ladoin kaikki ainekset paksupohjaiseen kattilaan. Mehua oli juuri sen verran, että kattilan kuumetessa siitä muodostui pieni alkumehu, eivätkä marjat palaneet kiinni kattilan pohjaan. Keitin marjakastiketta noin 10 minuuttia ja annoin sen vähän aikaa asettua kuumassa kattilassa. Poimin rosmariinin oksan pois. Kastikkeen kiehuessa tein lisäkkeet. Niihin tuli:

• kourallinen kaurahiutaleita
• kourallinen mantelilastuja
• 2 rkl hunajaa
• 1,5 dl kermaa
• 1,5 dl maustamatonta kreikkalaista jogurttia
• 1 tl vaniljatahnaa
• 2 rk sokeria

Paahdoin ensin kuumalla kuivalla pannulla kaurahiutaleita hetkisen, kunnes ne alkoivat ruskettua, mutteivat vielä palaneet. Kaadoin ne lautaselle jäähtymään. Sitten paahdoin hetken mantelilastuja hunajassa, kunnes nekin nopeasti alkoivat saada väriä. Laitoin nekin jäähtymään lautaselle. Vatkasin kerman vaniljatahnan ja sokerin kanssa pehmeäksi vaahdoksi ja sekoitin sen jogurttiin. Kokosin annokset syville lautasille, ensin haaleaksi jäähtynyttä marjakastiketta, päälle jogurttia ja pinnalle paahdettuja kaurahiutaleita ja mantelilastuja. Ohjeessa kehotettiin laittamaan pinnalle vielä tuoreita marjoja, mutta sattuneesta syystä niitä ei tähän aikaan vuodesta ole juurikaan saatavilla. Nyt moitin hieman tummaksi käynyttä marjakastikkeen väriä (minulle mikään kelpaa), mutta luultavasti se johtui ohjeen ohitse käyttämistäni mustikoista. Maku oli aivan suloinen ja kokonaisuus tosi hyvä, rapeat mantelilastut toivat sopivaa tekstuuria annokseen, eivätkä kaurahiutaleetkaan olleet hassumpia.

Keittokirjahaaste on nyt, kun aikaa on vielä vaikka kuinka paljon (!?), tässä jamassa:

Tämänpäiväiset olivat osat: 27-28/48

Nigella  8/12

Jamie 6/12

Hugh 7/12

Rachel 7/12

Sitruspallomeren tuhoamiseksi kolmen hedelmän posset

Jälkiruokana meillä oli tänään kirpeän ja makean yhdistelmä, ihanainen sitruksinen posset. Tein se melkein (tai ainakin ihan vähän) Jamie Oliverin Jamie's Great Britain-kirjan ohjeen mukaan. Tämä oli osa keittokirjahaastettani, jonka kanssa olen yrittänyt ryhdistäytyä, ettei vuosi lopu kesken. Koska en ollut koskaan tehnyt possetia, olikin hyvin järkevää alkaa heti tehdä vähän sinnepäin ja muutenkin olla tottelematon. Oli tässä sen verran Jamien käsialaa, että kehtaan laittaa sen osaksi haastetta. En tiedä kuinka pieniin kuppeihin Jamie tätä herkkua oikein laittoi. Minä sain 6 pientä kuppia ja kaksi mikroskooppisen pientä kuppia, kun Jamie kehui tästä tulevan 8-10 annosta. Kaikkea sitä kuulee. 

• 2 dl sitrusmehua (käytin kaksi sitruunaa, yhden limetin ja yhden appelsiinin)
• samaisten hedelmien kuori raastettuna
• 100 g sokeria
• puolikas pulleva vaniljatanko (oli tosiaan ollut ruoka-aikaan kotona)
• 6 dl kermaa

Jamie ohjeisti mitä ohjeisti, mutta minä tein näin: Raastoin sitruksista kuoret ohuelti paksupohjaiseen kattilaan ja mittasin mukaan sokerin. Puristin hedelmistä mehua ja niistä tuli tismalleen kaksi desiä, osasinpa hienosti arvioida olipa tuuria. Kaadoin mehun kattilaan ja keittelin aineksista miedohkolla liekillä noin vartissa huumaavan tuoksuisen siirapin koko ajan sekoitellen. Siivilöin siirapin ja kaadoin sen takaisin pestyyn kattilaan. Lisäsin mukaan kerman ja kuumensin seosta kunnes se sakeni ja siitä tuli kauniin kellertävän kiiltoisaa. Kaadoin kastikkeen jääkaapissa kylmennettyihin annoskuppeihin, jotka viritin ulos peiteltynä jäähtymään ja tanakoitumaan. Sen ne tekivätkin parissa tunnissa. Posset jäänee repertuaariini helppona jälkiruokana.

Jamien ohjeeseen kuului keksipohja ja siirappi keitettiin sitruksien pinnalta leikatuista kuorisuikaleista. Minä en nyt tahtonut keksipohjaa annoksiini. Voi olla, ettei Jamie enää puhu minulle. Jos on niin herkkätunteinen ohjeittensa kanssa, niin pitäköön tunkkinsa!

Posset oli  keittokirjahaasteen osa 19/48.

Jamie-haaste: 5/12

Hugh-haaste: 5/12

Rachel-haaste: 5/12

Nigella: 4/12

Päivällisen jälkeen päätimme pitää koko perheen elokuvaillan. On se ihanaa, että jälkikasvu on jo niin isoa, että voi katsoa heidän kanssaan Tarantinon elokuvia! Ohjelmistossa Django Unchained. 

Keittokirjahaasteen kimpussa!

tämä luulee, että on vielä kesä

Aloitin tammikuussa vuoden kestävän keittokirjahaasteen, jossa on 48 osaa. Olin tehnyt tähän mennessä vasta 11 osaa, sillä unohdin välillä koko jutun pitkäksi aikaa, tai sitten työnsin sen mielestäni. Eilen kirin nettitv:stä kiinni Masterchef Australian jaksoja ja Nigella Lawson vieraili siellä tuomaroimassa yhtä hektistä haastetta. Tästä omatekoinen haasteeni muistui mieleeni. Ihmettelen sitä, sillä katsoin myös eilen vähän matkaa Jamie Oliverin ohjelmaa, eikä hän soittanut minkään valtakunnan kelloa päässäni. Anteeksi, Jamie.

Tänään minulla oli aikaa kokkailla kotosalla olevalle perheelleni. Nostin neljän kirjan pinon sohvan lähettyville ja alkuselasin kirjat läpi eilen. Muutin mieltäni muutamaan kertaan, mm. tilasin Kammenpyörittäjältä sakea, kun hän kävi Alkossa. Kun hän palasi sieltä mukanaan kaksi pientä sakepulloa, kerroin että syömmekin ihan jotain muuta. Onhan se hyvä, että talossa kuitenkin on sakea, eikö vaan?

Tähän mennessä olin tehnyt kolme osaa Nigella-haasteesta, kolme Hugh-osaa, neljä Rachel-osaa ja vain yhden Jamie-osan. Tänään päätin tehdä isomman setin ohjeita, koska minulla oli mukavasti aikaa.

Alkuruoaksi valmistin tomaattikeittoa Jamie Oliverin ohjeella. Siihen kuului myös uunissa paahdettuja leipätikkuja, joihin käytin puolikuivan vaalean leivän lopun, joten hävikistä herkuksi-teemaakin tuli sivuttua. Neljän hengen ihan pikkuisen sovellettuun alkukeittoon meni:

• 1 kg mahdollisimman kypsiä tomaatteja
• 1 porkkana
• 2 valkosipulin kynttä
• tuoretta timjamia, rakuunaa ja basilikaa
• liraus valkoviinietikkaa
• ripaus sokeria
• 4 tl kermaa
• ihan pikkuisen oliiviöljyä

Leipätikut:

• muutama viipale vaaleaa leipää
• raastettua cheddaria
• worcesterkastiketta
• timjamia
• oliiviöljyä

Leikkasin porkkanan muutamaan palaseen, kuorin valkosipulin kynnet ja laitoin ne vesitilkkaan ryöppääntymään muutamaksi minuutiksi (vaikkei Jamie käskenyt). Leikkasin tomaatit neljänneksiksi ja laitoin ne food processoriin (mikä se oikein on suomeksi, yleiskone vai monitoimikone vai joku ihan muu?) Lisäsin sinne hetken esikeitetyt porkkanat ja valkosipulit sekä nipun timjamia. Annoin koneen hienontaa kaiken tomaattimurskaksi, jonka kaadoin kattilaan, ripsautin mukaan hieman sokeria, suolaa ja pippuria. Kypsensin keittopohjaa noin 20 minuuttia. Jätin keiton liedelle odottamaan muiden päivällisen vaiheiden ajaksi. 

Kun alkuruoan aika lähestyi, uuni minulla olikin jo 200 asteessa muista hommista. Laitoin leivinpaperia uunipannulle, ripottelin sille tikuiksi leikattuja leipäpaloja. Raastoin pinnalle cheddaria, roiskin hieman worcesterkastiketta ja oliiviöljyä päälle ja sirottelin timjamin oksia mukaan. Laitoin leipätikut uuniin noin kymmeneksi minuutiksi.

Sillä välin kuumensin keiton uudelleen, tarkistin maun, lisäsin suolaa ja pippuria sekä pikkuisen valkoviinietikkaa. Kun maku oli kohdallaan, laitoin annoskuppeihin ison kauhallisen keittoa. Lurittelin lusikallisen kermaa ja muutaman tipan oliiviöljyä päälle, ihan viimeksi pieniä basilikalehtiä. Otin rapeat leipätikut uunista ja tarjosin niitä keiton kaverina. Keitossa oli mukavan raikas tuore maku, jotenkin puhdas ja yksinkertainen. 

Pääruoaksi valmistin Rachelin ohjeella Chicken Kieviä. Aterian lisäkkeiksi nykertelin appelsiinisia porkkanatikkuja Hugh'n neuvoin ja selleri-perunamuusia Jamien tahtiin.

Chicken Kiev neljälle:

• 4 broilerin nahatonta filettä
• suolaa ja pippuria
• 50 g voita
• tuoreita yrttejä (basilikaa, rakuunaa ja timjamia)
• puolikkaan sitruunan kuori raastettuna ja mehu
• 1 dl vehnäjauhoja
• 1 kananmuna
• 1 dl korppujauhoja

Appelsiiniset porkkanatikut:

• 4 isoa porkkanaa
• 1 luomuappelsiini, kuori raastettuna ja puolikkaan mehu
• tuoretta timjamia ja rakuunaa (ohjeessa olleesta kuivatusta kuminasta en tykkää)
• suolaa ja pippuria
• iso nokare voita ja loraus oliiviöljyä

Selleri-perunamuusi:

• 2 pienehköä palaa juuriselleriä
• noin 15 keskikokoista puikulaperunaa
• 50 g voita
• 1 dl kermaa
• suolaa ja pippuria
• tuoretta lipstikkaa (ihan vihoviimeiset lehdet kulatungasta)
• basilikaa, timjamia ja rakuunaa

Kuumensin uunin 200 asteeseen, laitoin voinokareen uunivuokaan ja vuoan uuniin. Kuorin porkkanat ja leikkasin ne tikuiksi. Kun voi oli sulanut vuoassa, nostin vuoan uunista ja laitoin porkkanatikut sulaneeseen voihin. Raastoin appelsiinin kuoren vuokaan ja rutistin mehut päälle, samoin ripottelin yrtit, suolan ja pippurin. Sekoittelin lusikalla ja laitoin vuoan uuniin uudelleen. Porkkanat olivat kaikkiaan uunissa melkein tunnin, loppuvaiheessa ne alkoivat karamellisoitua mukavasti. 

Chicken Kiev taitaa olla melkoinen tuulahdus menneisyydestä, en muista sitä koskaan syöneeni, saati valmistaneeni. Tänään kuitenkin asia korjaantui. Aluksi leikkasin fileistä pienet rasvaroipppeet pois ja tuikkasin niihin pienen taskun terävällä veitsellä. Sitten tein maustevoin. Laitoin kuppiin huoneenlämpöisen voin, yrtit, sitruunankuoriraasteen ja mehun. Pistin käteeni kertakäyttöhansikkaan ja puristelin maustevoin ainekset sekaisin. Tungin lusikallisen maustevoita fileiden taskuihin ja puristin voin litteäksi, ripottelin molemmille puolille suolaa ja pippuria. Jätin fileet odottamaan sitä, että alkuruoka oli syöty. Tein valmiiksi leivityslinjaston laittamalla kolmeen eri kuppiin odottamaan vehnäjauhot, kevyesti vatkatun kananmunan ja korppujauhot. 

Kun oli aika syödä pääruoka, kuumensin isolla pannulla voin ja öljyn. Leivitin fileet käyttämällä niitä vuoronperään vehnäjauhoissa, kananmunassa ja korppujauhoissa ja asetin ne kuumalle pannulle. Paistoin fileitä noin 3 minuuttia kummaltakin puolelta, kunnes pinta oli kauniin kullanruskea. Nostin fileet uunipannulle ja laitoin ne uuniin noin 10 minuutiksi kypsymään valmiiksi.

Olin laittanut jo aikaisemmin kuoritut perunat ja selleripalat kypsymään höyryyn. Kun kanapalat menivät uuniin, tein muusin valmiiksi. Puristin perunan ja sellerin lumeksi perunapuristimella ja kuutioin joukkoon suolatonta voita ja lorautin perään kermaa. Sekoitin nuolijalla muusin tasaiseksi ja maistelin ja maustelin maun kohdalleen suolalla, pippurilla ja yrtteillä. Tuuppasin kattilan uuniin muiden astioiden kaveriksi, jotta muusi pysyisi kuumana. 

Olen sen verran epävarma broilerinpaistaja, että leikkasin oman Chicken Kievini halki tarkistaakseni kypsyyden. En kuvannut sitä palaa. Lusikoin selleri-perunamuusia lautaselle ja nostin sen päälle kanaleikkeen ja asensin ympärille ihanasti karamellisoituneita appelsiinisia porkkanatikkuja. Oi, että oli niin retroa, hyvää ja kivaa ruokaa. Tuli mieleen Englannissa syödyt pubilounaat. 

Jälkiruokana meillä oli vastikään Masterchef Australiasta matkittua Devil's Food-suklaakakkua Nigellan tapaan. Tämäkin kakku oli minulle aiemmin kokeilematon. Tein kakun puolikkaalla ohjeella, sillä arvelin sen olevan aika tuhtia tavaraa. Laitan tähän kuitenkin Nigellan Kitchen-kirjassa olleen ohjeen määrillä, sillä saa korkeamman valmiin kakun. Nigella kehuu pistävänsä tällä suut makeiksi 10-12 hengelle. Meidän puolikkaastamme olisi ainakin 6 tai 8 ollut aivan tyytyväisiä.

• 50 g hyvää kaakaojauhetta siivilöitynä plus hieman vuoan jauhottamiseen
• 100 g tummaa muscovadosokeria (arvelen fariinisokerin käyvän myös, muscovadoakin saa nykyisin meiltä marketeista aika helposti hankittua)
• 250 ml kiehuvaa vettä
• 125 g suolatonta voita plus hieman vuoan voiteluun
• 150 g hienoa sokeria (käytin erikoishienoa)
• 225 g vehnäjauhoja
• 0,5 tl leivinjauhetta
• 0,5 tl ruokasoodaa
• 2 tl vaniljauutetta
• 2 kananmunaa

Kuorrute:

• 125 ml vettä
• 30 g muscovadosokeria
• 175 g suolatonta voita
• 300 g tummaa, hyvälaatuista suklaata

Kuumensin uunin 180 asteeseen ja voitelin pienen, 18 cm halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan. Jauhotin sen kaakaojauheella. Mittasin kaikki ainekset valmiiksi. Kiehautin veden ja lisäsin kattilaan siivilöidyn kaakaon ja muscovadon, sekoittelin hieman, että sokeri liukeni ja kaakao sekoittui veteen. Jätin seoksen kattilaan odottamaan. Vatkasin kulhossa pehmeän voin ja sokerin vaahdoksi ja lisäsin sekaan kananmunat ja vehnäjauhot, sekä kohotusaineet ja vaniljauutteen. Viimeiseksi sekoitin mukaan kaakaoliemen. Lusikoin taikinan esivalmisteltuun vuokaan ja paistoin kakkua noin 35 minuuttia. Kokeilin kakkua tikulla ja kun tikku tuli puhtaana ulos kakusta, otin kakun pois uunista jäähtymään.

Heti kun kakku meni uuniin, aloitin kuorrutuksen teon. Kiehautin pikkukattilassa veden ja lisäsin mukaan voin ja suklaan. Laitoin liekin kattilan alta pois ja sekoittelin aineksia, kunnes voi ja suklaa olivat kokonaan sulaneet veteen ja kattilaan muodostui sakea kastike. Otin vispilän ja vatkaisin kastikkeen kiiltäväksi. Jätin sen jäähtymään ja sekoittelin kuorrutetta aika-ajoin muuta puuhatessani. Kun kakku oli valmis, siirsin sen ulos jäähtymään ja kun se oli hieman jäähtynyt, kumosin kakun lautaselle. 

Kuorrute jähmettyi noin tunnissa sopivan jämäkäksi. Leikkasin jäähtyneen kakun kahteen kerrokseen (alkuperäisellä ohjeella tulee kaksi pohjaa, joiden väliin täyte tulee) ja lusikoin alemmalle kolmanneksen kuorrutetta, jonka levitin pienellä palettiveitsellä tasaiseksi. Nostin ylemmän kerroksen paikalleen ja levitin loput kuorrutteesta kauttaaltaan kakun päälle. Kakku jäi vielä ulos peiteltynä viileään odottamaan jälkiruoka-aikaa. Kakku leikkautui kauniisti ja yllättäen se ei ollutkaan ylimakeaa, vaan syvän suklaista ja lähes kevyttä, hyvin mehevää ja sopi mainiosti konjakkitujauksen ja espresson seuraksi. Ilta alkoi hämärtyä tässä kakunkuvausvaiheessa, eikä tumma kakkupala ollut helpoin kuvattava. 

Nyt tuli tehtyä monta osaa keittokirjahaastettani. Tilanne on nyt seuraavanlainen:

Kaikkiaan olen tehnyt 17/48 osaa. 

Nigella-haaste on vaiheessa 4/12

Hugh-haaste: 4/12

Jamie-haaste: 4/12

Rachel-haaste: 5/12

Vietin tänään melkein koko päivän keittiössä, mikä oli oikein mukavaa. Kaikkiaan koko hommassa meni noin neljä tuntia. Aloitin päivällispuuhat kahden aikaan (muiden kotihommien ohella), söimme alkuruoan neljältä, jonka jälkeen tein pääruoan valmiiksi. Sen söimme viiden pintaan. Jälkiruoan söimme kuuden maissa. Olin tehnyt sen valmiiksi jo ennen alkuruokaa. En ole vielä kovin hyvä organisoimaan, vaikka teenkin montaa asiaa yhtä aikaa. Neljälle hengelle ja omalle porukalle kokatessa määrät ovat vielä pieniä ja aikataulu joustava, mutta varsinaisia päivälliskutsuja näillä taidoin ei vielä taidettaisi järjestää ilman parempaa suunnittelua ja jonkunasteista stressiä.

Ö allakan laidalla tekee lihapataa Jamien neuvoin

Nyt kun tämänvuotinen ruokahaasteiden trio on kokattu läpi ja olen hengähtänyt muutaman päivän, tuntuu olo vähän heitteillejätetyltä. Edellisillä kerroilla taisin olla lähinnä helpottunut, etenkin ensimmäisellä, sillä en ollut aloittaessani ollenkaan varma, että ylipäätään saisin blogin aikaiseksi. Viime vuonna tunteissa oli jo mukana vähän tottumuksen tuomaa tyytyväisyyttä, mutta nyt on uusi merkillinen olo. Haasteiden päättymistä sattui vielä seuraamaan sellainen viikko, jolloin olemme kaikki viilettäneet menoissamme, töissä ja opinnoissa eri aikoihin. Emme ole istahtaneet ruokapöytään kertaakaan kaikki yhdessä, emmekä ehdi sitä tehdäkään ennen lauantaina. 

Tänään minulla oli aamulla aikaa keittiöpuuhiin ja valmistin perheelle aterian, vaikken itse olisikaan kotona päivällisaikaan. Koska aikataulumme eivät osu yksiin, ruoan oli oltava sellaista, joka kestää odottelua. Mikäpä silloin olisi enemmän paikallaan kuin muheva lihapata? Koska sattumoisin Iso-Brianniassa ajetaan juuri The Tour of Britain-etappikilpailua, teen lihapatani Englannin virallisen vekkulin, Jamie Oliverin neuvoin. Ikävä kyllä ohje ei ole peräisin hänen kirjastaan Jamie's Great Britain, vaan hänen verkkosivuiltaan ja kenties jostain muusta kirjastaan. Olisipa ollutkin somaa samantien ottaa yksi piste keittokirjahaasteeseenikin. Muttei makeaa mahan täydeltä. Ohje on täältä.

Minulla oli kaksi kilon palaa naudan sisäpaistia. Arvelin kuitenkin, että jos Jamien Jools-rouva ruokkii kilolla lihaa suurperheensä, ei minunkaan ollut syytä liioitella. Käytin pataan:

• 1,2 kg naudan sisäpaistia 5 cm kuutioiksi leikattuna
• 4 porkkanaa paloina
• 10 pientä perunaa (niitä oman maan tuotteita!)
• 1 sipuli kuorittuna ja isohkoihin lohkoihin leikkattuna
• suolaa ja pippuria
• salvianlehtiä (pakastettuja)
• timjamia (koska sitä oli)
• vehnäjauhoja lihapalojen tomuttamiseen
• 1 kaskinauris (palsternakan ja maa-artisokkien puutteessa)
• neljäsosa hokkaidon kurpitsasta (myskikurpitsan sijaan)
• 3 dl punaviiniä
• 0,5 l lihalientä
• 4 rkl tomaattipyrettä
• voita 
• öljyä

Jamie vakuutti, että lihoja ei tarvitse käyttää pannulla ja minähän mielelläni tottelin, koska täten säästin aikaa mukavasti. Valmistelin kaikki ainekset saataville, pilkoin juurekset ja pyörittelin lihakuutiot kevyesti suolatuissa ja pippuroiduissa vehnäjauhoissa. Sulatin padan pohjalla nokareen voita ja lisäsin pikkuisen öljyä mukaan. Kippasin pataan salvianlehdet ja pilkotun sipulin ja annoin niiden kypsyä muutamia minuutteja. Sitten vain keräsin kaikki kasvikset, lihapalat, tomaattipyreen, viinin ja liemen pataan ja ripottelin päälle runsaasti pippuria ja tuoretta timjamia. Suolaa laitoin maltillisesti. Nostin liemen kiehumaan ja laitoin kannen padan päälle. Siirsin padan 160 asteiseen uuniin ja jätin sen sinne neljäksi tunniksi. 

Ohjeen lopussa oli vielä pieni padanpiriste, gremolatamuunnelma, jonka unohdin valmistaa, mutta se kuulosti näin jälkilukemalla oikein hyvältä. Siinä sekoitetaan valkosipulimurskaan sitruunan raastettua kuorta ja rosmariinisilppua. Tätä kun ripottelee annoksensa päälle, se Jamien mukaan tekee ihmeitä. Hyvää pata oli ilman tätäkin. 

Eilen illalla katselimme kaihoten Walesin maisemia, joissa Tour of Britainin neljäs etappi ajettiin. Loppukirissä lempparimutrunaamani, Mark Cavendish näytti kaapin paikan kaikille muille ja kokonaiskilpailua johtaa Sir Bradley Winggins. Jos teillä on lapsekas huumorintaju, jonka ominaispiirteisiin kuuluu samojen asioiden toistaminen ja siitä suunnattomasti huvittuminen, suosittelen tätä sivua.