CampaReissu1/2025 viikko 15

Nyt alkoi reissun viimeinen viikko, joka jää myös vajaaksi. Muutama päivä vielä ja olemme kotona. 

Torstai 17.7.2025 päivä 99

Leirialue Ölandin saarella oli todella kiva, syrjäinen, hiljainen. Lähdimme vähin äänin puoli yhdeksän maissa ja tarkoitus oli katsoa muutama kirkko ennen saarelta poistumista.

Katsoimmekin neljä kirkkoa, mutta yhtä lukuunottamatta kaikki olivat vielä kiinni. Yhden äärellä ei ollut aukiolokylttiä, mutta ovi oli raollaan. Yhden äärellä oli kyltti, josta oli melko omatoimisesti lyhennetty aukioloa iltapäivästä pari tuntia. Kätevää. Muutama muu kirkko matkan varrelta on myös kuvassa.

Kastelukannuissa on selkeä trendiväri, #mustaonuusimusta

Yksityiskohtia kirkoilla aina riittää, hienoja lukkoja, virsukirjoja #notypo , ovia, kylttejä ja työkaluja, joilla kukkaistutuksia voi hoitaa.

Palattuamme mantereelle ja tielle E22 hoksasimme, että kartturi voisi pitää muutaman tunnin vapaata. Oikein nauratti. Kerran Suomessa lähdimme Kaustiselta Rovaniemelle ja siellä muistaakseni oli navin seuraava neuvo 190 km päässä. Tämä vielä vähän nokitti. Eikä se ollut mitenkään liioittelua. Ajaa posotimme E22 monta tuntia ja juuri ennen tuota kiertoliittymää poikkesimme ruokakauppaan. Söderköpingin jälkeen taas oli seuraava neuvo jotain 145 km päässä. Reitti kyllä voittaa kirkkaasti E4:n.

Vesitornejakin katsoimme muutaman ohi ajaessamme ja perinteinen HÖLÖ MÖRKÖ-kyltti näkyi.

Tukholman ohitus osui klo kolmen tienoille ja se meni oikein mukavasti. Ei ollut liikennehilloa, mutta sai siinä taas olla tarkkana liittymien kanssa. Hyvä, että kartturilla oli ollut ne kolmisen sataa helpompaa kilsaa kartturoitavana.

Tulimme Tukholman pohjoispuolella olevalle Vaxholmin saarelle kahdeksi viimeiseksi Ruotsin yöksi, tämä on jonkunlainen leirialueen ja WoMon risteytys. Vain nettivaraus on mahdollista, ei ole respaa, kaikki tarvittavat koodit (joita on monta) tulevat sähköpostiin ja paikat ovat melko #snugfit Mistään neljän metrin turvaväleistä (jotka varattaessa ehdottomasti vaaditaan) ei ole tietoakaan.

Mutta kyllä täällä kaksi viimeistä yötä ihan hyvin voi olla. Päivä oli kuuma, +31°C, nyt jo viilenee. Söimme epäranskalaisittain silliä ja perunaa, mutta jälkkäriksi #painperdu #köyhätritarit.

Perjantai 18.7.2025 päivä 100

Hyvänen aika, me olemme olleet reissussa tänään 100 päivää! Tämä on viimeinen kokonainen Ruotsi-päivämme. Olemme majoittuneina Vaxholmin saarelle leirialueelle, joka on saanut aika huonoja google-arvosteluita, mutta kyllä tämä meille kelpaa. Hinta on tietysti korkea verrattuna Ranskaan, mutta eihän tässä enää Ranskassa ollakaan. Antti kävi ajelemassa pyörällä ja löysi Insinöörikadun #kuihienooseon ja kirkon, joka häveliäästi piiloutui tuommoisen jättipersiljan taakse, tai saattoi se olla joku puukin. Kirkossa oli sisällä #loppis ja mehutarjoilu, siitä piti vähän maksaa, jos halusi mehua. Virsukirjat oli edustavasti laitettu hyvään paikkaan aivan minua varten kuvattavaksi. Kastelukannut olivat myös oivasti, olen torkottanut, ettei niihin saa #ikinäkuunapäivänä koskea, vaan ne pitää kuvata justiinsa kuten ne ovat. Tänään näin nätisti.

Antti kävi myös lautalla seuraavalla pikkusaarella, ei maksanut mitään ja siellä oli jotain linnoituksia, muttei paljon muuta mitään kiinnostavaa. Tällä meidän saarella oli vielä kunnantalo ja todella hieno elokuvateatteri. Smurffeja ja Superman olisi ohjelmistossa, mutta olisin odottanut, että jotain Saariston lapsia tai Göta Kanal-uusintoja.

Paloasemakin on jäänyt vähän alakynteen, tuosta ei enää ponnisteta hälytysajoon kovinkaan vauhdikkaasti.

Majakka vai vesitorni, siinäpä kysymys.

Päivällisenä meillä oli tänään helteen hieman hellitettyä pihvivartaat kasvissivukkein. Pystyi syömään ja oli kiva tiskata kunnollisella tiskipaikalla. Kuumaa vettä riitti, sai kaikki astiat puhtaaksi.

Nyt tässä loivennellaan iltaa kohti, lämpötila alkaa olla siedettävä. Autossa on ollut ilmastointi päällä aika kauan ja nyt sen voi kohta päästää lepuuttamaan. Huomenna koko päivä tässä Tukholman pohjoispuolella ja Kapellskärin tienoilla, illalla laivaan ja kohti Naantalia.

Lauantai 19.7.2025 päivä 101

Viimeinen päivä ennen laivaan ajamista tuntuu aina pitkältä, jos lähtö ei ole aamulla.

Vetkuttelimme taas leirialueella niin pitkään kuin mahdollista ja lopuksi jo kaikki tavarat kerättynä, ainoastaan enää sähkössä kiinni ja ilmastointi päällä. Oli luvassa hyvin lämmin päivä. Kuvassa 1 on ensiluokkainen leirialueen tiskipaikka. Altaita on monta vierekkäin ja matalan seinän takana vielä toinen mokoma. Hanat ovat sellaisia, joihin Suomessakin olemme tottuneet, lämmintä vettä tulee sieltä suunnasta, mistä odottaisikin tulevan ja on niin siistiä, ettei paremmasta väliä.

Emme viitsineet lähteä sen kauemmas enää kuljeksimaan, vaan kävimme vain katsomassa Östra Rydin kirkon, jonka tullessamme huomasimme liian myöhään. Olimme silloin jo ohittaneet risteyksen. Kirkko oli suljettuna, mutta katselimme sitä ulkoa ja myös kastelukannut tuli tarkastettua, saivat hyväksyntämme.

Sitten kävimme monessa kaupassa, meillä oli vielä vähän kruunuja jäljellä, kumpikaan ei muistanut miltä reissulta niitä ylipäätään oli ollenkaan. Käteistä ei kyllä juurikaan Ruotsissa tarvitse. Nyt ostimme vielä vähän kotiin vietävää ja matkaevästä. Kun emme enää jaksaneet kiertää kauppoja (vaikka niissä oli kyllä ihanan viileää), ajoimme Kapellskärin satamaan toisen kirkon kautta.

Pysäköimme suurelle P-alueella, ei maksa paljon, noin euron tunti. Ikkunoita on auki, kaihtimia kiinni, jääkaappiseinä varjon puolella ja pieni tuuletin tohottamassa. Kyllä tässä kestää muutaman tunnin olla. En tehnyt tänään mitään ranskalaista ruokaa, vaan ostimme ICA:sta hyvät salaattiannokset ja juustokakut. Vaihdoimme puolivälissä annoksia ja kumpikin versio oli todella hyvä.

Laivamme Finnsirius tuli hetki sitten satamaan ja nyt sieltä saapujat ovat purkautuneet ulos. Check-in alkaa vähän ennen kahdeksaa ja laiva lähtee sitten klo 21.45. Olimme ensin aikeissa mennä päivälaivalla, mutta kalkuloimme, että yölaiva hytillä maksaa vähemmän kuin leirialue+päivälaiva, emmekä tarvitse mitään ateriaakaan laivalla. Ja vielä etuna on tulla Suomeen aamulla ja ajaa siitä suoraan kotiin päiväaikaan.

Sunnuntai 20.7.2025 päivä 102

Uudehko Finnlinesin paatti oli kyllä oikein kiva ja hieno, mutta melkein puhkesin kyyneliin, kun hytissä ei ollutkaan telkkaria. Olin kyllä valinnut halvimman hytin, mutta aiemmin niissäkin on ollut telkkarit. No, kyllä selvisin siitäkin.

Aamulla oli melko jännä tunne autokannella, sinne pääsi jo puoli tuntia ennen satamaan saapumista ja hitsit että oli valoisaa ja hiljaista, yleensä autokansilla on ankeaa ja kova meteli. Sähköpaikoilla oli rivi matkailuautoja, oikein kattava kalostonäyttely eri maalaisten ja automerkkien suhteen.

Pääsimme aika nopeasti laivasta, kunhan noin puolet tuossa yllä olevassa kuvassa olevista henkilöautoista oli ajanut ulos. Nämä kaupunkien ja kuntien sloganit ovat toinen toistaan karseampia latteuksia, niitä pitäisi alkaa enemmänkin bongata. Raisiossakin on #todelladynaaminen #eikäkö

Auton navilla oli jotkut ihan omat suunnitelmat kotimatkan suhteen, sen mielestä Naantalista Jyväskylään on 420 km. Toinen navi oli enemmän järjissään. Yhden risteyksen jälkeen auton navikin pudotti 100 km ja tunnin pois matkasta ja oli sopivasti jännitettävää. Ettei vain aja harhaan 121 km päässä.

Otin matkalla aina kun mahdollista kuvan sirkusmainoksista ja ilokseni näin sellaisen Jyväskylässäkin! Mutten silti halua mennä sirkukseen, en varmaan koskaan enää mene.

Kotona on nyt sitten ihmetelty sitä miten kaikki on täällä hyvin, nuorisolaiset ovat asuneet täällä suuren osan ajasta, joten kaikki on tiptop, vähän pitää etupihaa ruokota. Autoni tankkikin on täysi, siitä jos mistä tietää, että lapsi on aikuinen, kun äidin auton tankki on palautettaessa täysi. ❤️

Olemme vähän purkaneet jo autoa, muttei kaikkea. Pyykkiä on pesty ja ruokaa tehty. On todella kiva olo, mutta vähän haikeakin. Joskus reissusta tullessa on ollut se, että sää on niin erilainen kuin matkalla, nyt ei ole sitäkään, sillä on yhtä lämmintä kuin edellisinä päivinä. 102 päivää kesti tämä CampaReissu emmekä ole vielä tehneet päätöksiä milloin on seuraava CampaReissu. Ei ainakaan ennen kuin kaikki pyykit on pesty!

Ette te minusta vielä päässeet

Nyt elämäni kävelyretki on ohitse. Camino Frances ja seitsemän viikkoa pois kotoa on takana. Tulin kotiin aamulla varhain ja ennen kuin jaksoin mennä edes ruokakauppaan (mitä ruokabloggaaja aina jaksaa tehdä, vaikka pää kainalossa), oli pakko ottaa pikku nokoset omassa vuoteessa.  Oli laitettava pää omaan tyynyyn, kietouduttava oman peiton omaan puolikkaaseen oman Kammenpyörittäjän selän taakse. Hän oli minut tuonut kotiin eeppiseltä matkaltani ja olimme täysin poikki, kun kotipiha oli viimein saavutettu. Olin nukkunut hyvin kaikki yöt reissulla, mutta nyt kotona jalkojani särki ja uudet lihakset säärissäni kramppasivat ja näin niin häröjä unia, että oli viisainta herätä parin tunnin kuluttua. 

Sitten päivä olikin yhtä vilskettä, ruokakauppaa, rakkaiden lasteni tapaamista, pyykinpesua, lutikkavaaran arviointia, vaelluskenkien pesua ja muuta kotiinpaluuseen liittyvää puuhaa. Giro d'Italiaa katsoimme ohimennen ja puolella silmällä, enkä vielä ole kartalla kaksi etappia ajetusta kilpailusta. Ruokaakin laitoin jo ensimmäistä kertaa sitten pääsiäisen alusviikon. En italialaista, en parsaa, enkä broccoliiniä, vaan tortilloja. 

Huomenna alkaa kotiinpaluun akuuttivaiheen jälkeinen tila, jossa puretaan mielestä monenlaisia tuntemuksia ja ladataan kuvia, perkataan kuvakansioita (tunaroin kuvat neljään kertaan puhelimesta koneelle) ja rasvataan kenkiä. Silloin on myös aika paneutua seuraavaan merkkitapahtumaan, Campasimpukan viisivuotiseen taipaleeseen. Tasan viisi vuotta sitten aloitin tämän blogin ja nyt on kuudennen vuotuisen kolmiosaisen ruokahaasteen aika. Myöhemmin tulevalla viikolla blogiin tulee arvonta ja pientä muistelua Campasimpukan ensimmäisistä viidestä vuodesta ja joistakin ajatuksista, mitä blogilta toivon tulevaisuudessa. Myös ruokaohjeiden kokeileminen palaa kuvioihin. 

Kotimatkalla

melkein kaikki laivan matkustajat kannella nauttimassa auringosta

Kotimatka on suhteellinen käsite. Jokaisella matkalla on lakipisteensä, se hetki josta alkaa tuntua, että ollaan kotimatkalla. Tämänvuotisen matkan lakipisteen saavutimme Peak Districtillä Bakewellissä, kun Eroica Britannia oli ohitse ja käänsimme auton nokan kohti etelää. Töiden alkuun oli tasan viikko ja kotona oli tarkoitus olla pari päivää ennen arkeen paluuta. 

Paluumatkamme oli monenlaisten onnekkaiden sattumusten ja läheltäpititilanteiden sarja, josta ei dramaattisiakaan vaiheita puuttunut. Suuri tekijä lienee ollut hyvä tuuri, sillä olimme juuri sopivasti muutaman askeleen edellä, vaikkemme sitä tietenkään sillä hetkellä tienneet. 

Emme joutuneet yli vuorokauden mittaiseksi äityneeseen Lontoon kehätien ruuhkaan, vaan selvisimme siitä tunnin pysähdyksellä. Ylitimme Kanaalin noin puolta vuorokautta ennen kuin laivareitit ja tunnelin liikenne jumiutuivat kahdeksi vuorokaudeksi  ja sitä myöten niin Ranskan kuin Englannin puolen moottoriteiden liikennekin satamien läheisyydessä. 

Moottoritiellä Belgiassa katsoimme vierestä, kun auto ajoi liikennettä jakavan korokkeen päälle, mutta onneksemme pysähtyi kaiteelle, eikä kylkeemme. Pelottavin tilanne sattui Saksassa moottoritiellä, jolloin eteemme ilmeisesti jostain rekasta putosi jokin rautakappale. Se kalahti automme pohjaan ja siitä takana-ajaneen auton tuulilasiin. Ajoimme liittymään ja tarkastelimme tuhoja. Tuntuvasti pelästynyt nuori saksalaismies näytti, miten ruostunut rautaesine törrötti hänen autonsa tuulilasissa, auton sisus oli hienossa lasimurskassa, mutta haavaakaan hän ei ollut saanut. Kammenpyörittäjä auttoi miestä teippaamaan tuulilasia sen verran, että mies saattoi ajaa viimeiset kilometrit kotiinsa. Hän toivotteli meille hyvää kotimatkaa ja sanoi olleen hauska tavata. Hauskuus on myös välillä melko suhteellinen käsite, tällä kertaa se kuulosti niin absurdilta, että purskahdimme kaikki nauruun. 

Ehdimme Lyypekkiin vuorokautta aiemmin kuin olimme aluksi laskeneet, joten saatoimme viettää vielä pienen lomasen lempikaupungissamme (tosin emme tiedä saksalaista kaupunkia, josta emme pitäisi). Teimme ostoksia, söimme hyvin, kävelimme kesäisiä katuja ja vierailimme monessa, aiemmin sivuuttamassamme kirkossa. 

Laivamatka Travemündesta Helsinkiin oli ihanan tapahtumaköyhä. Tuntui mukavalta vain lipua kohti Suomea, syödä, nukkua ja syödä taas. Merenkäynti oli olematonta ja laivan lähes tyhjä. Kyseessä oli kesän kalliimman aikataulukauden ensimmäinen vuoro. Edellisillan laiva oli ymmärtääkseni loppuunmyyty, tai sitten vain Grimaldi ei tahtonut myydä minulle matkaa, kun yritin päästä läpi firman online-myyntisivun sokkelikkoa matkan alussa. 

Lauantaina päivällä kuulimme TomTomin sanovan viimeisen kerran Olet saapunut päämäärään ja Kammenpyörittäjä käänsi auton kotipihaamme. Myös festarireissulla ollut kotimies oli palannut etuajassa, mikä ilahdutti minua suuresti. Muuten olisin jännittänyt iltaan asti pojan paluuta ensimmäiseltä pitemmältä autoreissultaan. Tein hiljaisen periaatepäätöksen nyt lakata huolehtimasta niin paljon, mutta luultavasti päätös ei pidä ensi maanantaita pidemmälle, sillä silloin poika astuu Kajaaniin vievään varusmieskuljetusbussiin. Tämän äidin toinen väpätyspäivä on tiedossa, toivoakseni tällä kertaa sujuu helpommin. 

Viime päivät ovat täyttäneet kotiintuloon liittyvät normaalit proseduurit, pyykinpesut, tilusten tutkimiset, tuliaisten purkamiset ja ruohonleikkuut. Nettiyhteytemme oli poikki talosta eiliseen iltaan asti, mutta nyt sekin on saatu kuntoon. Olimme eilen jo töissäkin ensimmäistä vuoroa, eikä ihan kaikki ollut taaskaan unohtunut, vaikka olimmekin tehokkaasti neljä viikkoa ajattelematta työasioita. 

Ensi lauantaina alkaa viides Ranska-haasteemme, kun vuoden tärkein pyöräilytapahtuma, Tour de France starttaa. Tiedossa on tiivis kolmeviikkoinen, jonka aikana pyrimme kokkaamaan ranskalaista ruokaa kilpailun jokaisena ajopäivänä. Olen onneksi siitä helppo ihminen, että lempijuttuni on aina se, joka on juuri alkamassa. Nytkin tuntuu mukavalta ajatus syventyä ranskalaiseen ruokakulttuuriin taas pitemmäksi aikaa.  

Tämän postauksen loppuun liitän muutamia kuvia reissun viimeiseltä viikolta. Kuvia kertyi matkalta Kammenpyörittäjän Nikoniin kolmatta tuhatta, minun ja Opiskelijan kameroihin huomattavasti vähemmän. Viisas kävisi kuvat pikimmiten läpi ja järjestäisi ne asiallisesti kansioihin koneelleni. Ei taida asua sellaista viisasta meillä.

Canterburyn katedraali (Unescon maailmanperintökohde), Dealin linna ja Doverin valkoiset kalliot

Lyypekkiä, joka kuuluu Unescon maailmanperintölistalle

Lisää Lyypekkiä