Sibelius keittiössämme – vuotuiset blinit

Minna ku ite tekee-blogista aloitti viime kesäkuussa #suurikeittokirjahaaste-nimisen aktivointihankkeen, jossa osallistujat pyrkivät tekemään ainakin yhden ruokalajin jokaisesta omistamastaan keittokirjasta. Minä otin urakan omakseni juuri sen rentouden innostamana. Haasteella ei ole takarajaa ja muutenkin voi tehdä just niin kuin itse tykkää. Olen saanut listalleni tätä ennen jo 20 keittokirjaa, mutta jäljellä lienee vielä ainakin sata, ellei enemmänkin. 

Tällä kertaa päivällinen menee sekä #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, että tunnisteen revisited alle. Kyseessä on yksi niistä ruokalajeista, joita tulee tehtyä kerran vuodessa, korkeintaan kaksi. Muita tällaisia ovat esimerkiksi kaalikääryleet, taatelikakku tai paella. Nyt olivat vuorossa vuotuiset blinit. Olen aikaisemmin tehnyt niitä joko sauvajyväsen tai luimupupulan ohjeilla, mutta tällä kertaa otin ohjeen keittokirjahaastetta edistääkseni Risto ja Ritva Lehmusoksan kirjasta Jean Sibeliuksen pöydässä. Kirja tuli minulle tutuksi erään päivällisen seurauksena ja hankimme kirjan itsellemmekin. 

Bliniohje oli mukavan simppeli, muutenkin kirjan ohjeet ovat siinä mielessä hienoja, ettei niissä ole liian vanhahtavaa sanastoa, eikä sellaisia raaka-aineita, joita olisi vaikea saada. Olisin voinut älytä puolittaa ohjeen, mutta laitan sen tähän sellaisena kuin se mielenkiintoisia tarinoita sisältävässä monipuolisessa kirjassa on. Ohjeesta luvataan tulevan 10-15 bliniä riippuen siitä minkä kokoisia tahtoo tehdä. Minä tein aika pieniä ja paistoin kaikkiaan 14 noin 6 cm halkaisijaltaan olevaa bliniä ja säilöin noin 2,5 dl taikinaa vielä jääkaappiinkin. Blinit ovat todella täyttävää syötävää. 

Blinit niin kuin Jean Sibelius tahtoi ne lautaselleen

• 2,5 dl vehnäjauhoja
• 2 dl tattarijauhoja
• 5 dl maitoa
• 2 kananmunaa
• 20 g hiivaa
• 1 rkl voisulaa (no eihän se riitä, laitoin noin 50 g)
• 1 tl suolaa
• (kirkastettua) voita paistamiseen

Blinitaikina kannattaa laittaa alulle syömistä edeltävänä päivänä tai viimeistään sen aamuna. Minä tein taikinan tekeytymään heti, kun tulin aamulla yövuorosta kotiin. Minulla ei ollut tuoretta hiivaa, joten käytin sen sijaan noin 6 g kuivahiivaa. 

Lämmitin puolet maidosta (2,5 dl) ja sekoitin maitoon jauhot, hiivan, suolan, sulan voin ja erotellut keltuaiset. Valkuaiset laitoin kupposessa jääkaappiin odottamaan. Vispilöin seoksen tasaiseksi ja peitin kulhon suihkumyssyllä ja jätin sen pöydälle odottamaan iltapäivää. 

Noin 6 tunnin kuluttua jatkoin taikinahommia. Kuumensin lopun maidon (2,5 dl) melkein kiehuvaksi ja vatkasin valkuaiset vaahdoksi. Yhdistin molemmat taikinaan ja sekoitin sen tasaiseksi. Kirkastin noin 50 g voita. Antti teki kaikki tilpehöörit valmiiksi ja minä aloin paistohommiin. Kannattaa verhota itsensä isolla esiliinalla, etenkin jo päällä on lempparipaita. 

Kuumensin kaasuliekin päällä seitsemänkoloista Opan pannua, jossa viime keväänä paistoin ensimmäisen kerran blinejä. Sillä niitä tulee nopeaa tahtia ja pienet blinit ovat kivoja, niitä tuntuu jaksavan enemmän kuin suurempia. Lisäsin jokaiseen koloon teelusikallisen kirkastettua voita ja nostin pienen kauhallisen sakeaa blinitaikinaa paistumaan. Pienensin liekkiä pannun alla, etteivät blinit palaisi pohjastaan, kun keskellä oli vielä raakaa taikinaa. Kun yläpintaan alkoi tulla pieniä ilmakuplia ja pinta hyytyä, käänsin blinit ja paistoin toista puolta vielä minuutin, puolitoista. Valmiit blinit nostin peltilautaselle ja luritin niille vielä hieman kirkastettua voita, sillä sitä ei tule säästellä. Lopetin paistamisen kahteen pannulliseen, sillä jopa minä ymmärsin, ettemme jaksa ihan mahdottomia määriä. 

Blinien tilpehöörit

• 50 g kaviaaria
• 50 g kirjolohen mätiä
• marinoitua punasipulia
• punasipulia silppuna
• virolaisia maustekurkkuja
• smetanaa
• omenaa
• keitettyjä viiriäisenmunia 

Olemme ostaneet oikeaa kaviaaria muutaman kerran Tallinnasta, mutta parilla edellisellä reissulla sitä ei olekaan ollut tutuissa kaupoissa. Tämän kertaisella talvireissulla sitä löytyi sekä Solaris-kauppakeskuksen hienosta ruokakaupasta, että sataman lähellä olevasta uudistetusta Rimistä. Kummassakin kaupassa kaviaari oli pakattu hälytinlaatikkoon. Rimissä oli hämmästyttävä kaviaaritarjous, saimme purkin puoleen hintaan, jolloin 50 g purkki maksoi "vain" noin 25 euroa. Päiväystäkin oli vielä puoli vuotta jäljellä, joten mikään epätoivontarjous se ei ollut. Tänään avasimme toisen ostamistamme purkeista, toisen säästämme jollekin toiselle päivälliselle, ehkä kun on vieraita (mieluummin tuttuja) käymässä, että useampi saa nauttia tästä herkusta. 

Muuten meillä oli tavallisia lisäkkeitä erittäin hyvin onnistuneille, tattarisille ja voita tihkuville blineille. Minä jaksoin syödä kolme bliniä, Antti taisi syödä viisi tai kuusi. Loput pakkasin jääkaappiin, katsomme viitsiikö niitä syödä vielä huomenna aamiaisella. Lisäkkeet menivät kivasti, kirjolohen mätiä jäi hieman ja marinoitua sipulia tein alunalkaenkin kolmesta sipulista ja vakuumimarinoinnin jälkeen siirsin sipuliherkun tiiviskantiseen lasipurkkiin tulevien aterioiden lisäkkeeksi. 

Päivällisen juoma viileni jäälyhdyssä, ennen kuin oli aika sytyttää kynttilä lyhtyyn illan pimennyttyä.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki haasteaiheiset postauksemme. Pidin kovasti tästä haasteosuudesta ja tulen tekemään muitakin ruokia Jean Sibeliuksen pöydässä-kirjasta. 

Siirtymäkauden loppu

Eräs aikakausi alkoi vuoden 2009 ensimmäisenä päivänä, kun Jyväskylän maalaiskunta lakkasi olemasta ja minusta tuli kaupunkilaisnainen. Tuolloin minulle kerrottiin, että feikkicroksien ja kumisaappaiden sijasta kaupunkilaisnaiset käyttävät sellaisia kummallisuuksia kuin korkokenkiä. Olin kyllä nähnyt niitä Jyväskylän keskustassa käydessäni, mutten suurin surminkaan laittanut omiin jalkoihini. Sellaisia minun nyt kuulema pitäisi alkaa käyttää, kun minustakin oli tullut kaupunkilaisnainen. Onneksi minulle myönnettiin siirtymäkausi, jonka mitaksi määriteltiin tavanomaiset viisi vuotta. Sittemmin mursin nilkkani (en tarkoituksella) ja siirtymäkautta jatkettiin niin, että saisin itse määrittää valmiuteni siirtyä korkokenkien käyttämiseen. Loputtomiin minun ei kuitenkaan luvattu vetkutella asian kanssa. Arvostin tätä arvo- ja säädöskomitean päätöstä ja hieman sen varjollakin lykkäsin väistämätöntä. Aina viime perjantaihin asti. 

Perjantaina kävelin rähjäisissä matalissa kengissäni jalkinemyymälään ja sain myyjän avustuksella ostettua kengät, joissa todistettavasti on viiden sentin korot. Ja ostinpa vielä irrotettavat päkiälaputkin ja sain 9 tarraa keräilykorttiin, jolla saa 10 leimalla hankittua porsliinifirman haarukoita ja veitsiä edulliseen hintaan. Oi onnen päivää! 

Perjantaina olimme hienossa iltatapahtumassa Kammenpyörittäjän kanssa. Hänen tuttavansa laulaa Jyväskylän Studiokuorossa ja saimme tilaisuuden ostaa liput kuoron joulunaluskonserttiin, jonka teemana oli ajankohtaisesti Jean Sibelius. Kyseessä ei ollut vain konsertti, vaan myös illallinen, joka nautittiin musiikkiesitysten lomassa. Tilaisuus pidettiin Jyväskylän Aalto-salissa, jossa minä en ollutkaan aikaisemmin käynyt. 

Kammenpyörittäjä oli muuten huijannut minua jo pitemmän aikaa, kokonaista 12 päivää. Torstaina töissä sopivassa sivuvalossa huomasin, että hän oli kasvattanut salaa movembereita. Hän oli naamioinut ne partaansa, mutta selvästi huomasi mistä oli kyse, tarkoituksenaan oli julkaista järkyttävät jürgenit jossain vaiheessa marraskuuta. Perjantaina hän lähti illalliskonserttiin asiallisesti ajeltuna, sillä tumman puvun ja juuri leikattujen hiusten kanssa ei risuparta sovi. Hän sai aivan itse päättää, ajaako salaviiksensä heti vai välittömästi. En minä mikään Justiina ole. 

Ilta Aalto-salissa oli mitä miellyttävin. Selvisin rappusista uusine kenkineni ja tapasimme tuttavia vuosien takaa. Meidät oli sijoitettu saman pitkän pöydän ääreen ja keskustelumme kävi tavanomaiseen keski-ikäiseen tapaan. Ensin käsiteltiin se, missä kunkin lapset ovat ja onko jo lastenlapsia. Sitten muisteltiin taannoisia juhlia, joista emme olleet varmoja oliko niistä jo 15 vuotta vai vasta 10. Niitä juhlia, jotka minä muistin, eivät muut muistaneet ja heidän mielissään kirkkaina olleista juhlista minulla ei ollut mitään muistikuvaa. Melkein vieressäni istui muuten Rouva Raadelman hyvä ystävä, oli hauska jutella hieman blogaanimaailmastakin!

Illan ohjelmassa oli Jean Sibeliuksen kuoroille säveltämää musiikkia ja sen lomassa ruokaa siihen tapaan kuin säveltäjän pöydässä tarjottiin. Illallisen ruokalajit oli valittu Risto ja Ritva Lehmusoksan kirjasta Jean Sibeliuksen pöydässä. Tämän mainiolta vaikuttavan teoksen taidan haluta omaankin hyllyyni. 150 vieraan illallisen toteutti perjantaina Jyväskylän aikuisopisto Birgit Härkösen johdolla.

Musiikkiesitysten lomassa saimme eteemme kolme ruokalajia. SALAATTI CAPRIN TAPAAN JA YRTTIÖLJYÄ oli katettu pöytiin jo valmiiksi. Tämä oli ymmärrettävää, sillä pienehköön saliin sommitellut pitkät pöydät kapeine väleineen tekivät tarjoilusta vähintäänkin haasteellista. Alkupuheiden ja ensimmäisen laulukimaran jälkeen pääsimme nauttimaan italialaishenkisen salaatin, sillä Aino Sibeliuksen tiedetään olleen innokas kotipuutarhuri ja hänen kasvihuoneistaan perhe sai syödäkseen tuoreita tomaatteja ja yrttejä kesäisin. 

Pääruokana tarjottiin Sibeliusten hääateriallakin tarjottua UUNISSA PAISTETTUA VASIKANPAISTIA, KERMAISTA PAISTIKASTIKETTA, GRATINOITUA KUKKAKAALIA JA RÖSTIPERUNAKAKKUA. Tarjoilu 150 hengen juhlaväelle ahtaisiin pöytiin otti aikansa, mutta ainakin me saimme annoksemme eteemme kuumina ja pöytien sisäisissä seurueissa kutakuinkin samaan aikaan. Ei mitään valittamista. Vasikanpaisti oli mitä mureinta ja maistuvinta ja kirvoitti keskustelun siitä, miten vaikeaa vasikanlihaa on saada ostettavaksi meidän kulmillamme. Otan vinkkejä vastaan. 

Jälkiruokana oli OMENATARTALETTI JA VANILJAKERMAA, saimme kuulla, että Ainolan pihalla kasvoi (ja kasvaa edelleen, kuten keväällä kävimme katsomassa) lukuisia omenapuita ja niiden sadon kerrottiin olleet suosittua säveltäjän keittiössä. 

Kahvin kanssa tarjottiin MANTELIKRANSSEJA ja suklaakonvehteja, tilaisuuden luonne ja paikka huomioiden omat pienet taskumatsuunit konjakkihömpsyjen tähden olivat sallittuja. 

Illan lopuksi Studiokuoro esitti ajankohtaan sopivasti kolme joululaulua ja se virittikin tunnelman mukavan hartaahkoksi. Kaikkiaan Sibelius-ilta Aalto-salissa oli todella mukava, ruoka oli paljon enemmän kuin olimme uskaltaneet toivoa, illalliskortin hinta oli 50 euroa. Opiskelijat hoitivat illan sujuvasti opettajiensa johdolla, sitä oli ilo katsella. 

Studiokuoro oli minulle aiemmin vieras kokoonpano, mutta jatkossa varmasti tahdon mennä kuuntelemaan sitä, kun tilaisuus osuu kohdalle. Pääsin myös rappuset alas ehjin nahoin uusissa kaupunkilaiskengissäni ja ajaa huristimme kotiin vähän ennen puoltayötä niin mukavissa tunnelmissa. 

Pitkän päivän vuoksi emme enää tulleet avanneeksi mitään medioita ja menimme tyytyväisinä nukkumaan. Pienet ilon ja tyytyväisyydet hetket on kyllä otettava vastaan tässä maailmassa kiitollisuudella, koskaan ei tiedä mikä niistä on viimeinen. Lauantaiaamu valkeni toisenlaisiin tunnelmiin, kun uutiset Pariisista vyöryivät silmiimme.