Mitä meillä ei ennen ollut, mutta nyt on

Reissujen parhaita puolia ovat tuliaiset, olen niistä monet kerrat kertonut minilomasten jälkeen. Tällä kertaa olimme liikkeellä omalla ajoneuvolla ja kuljetuskapasiteettia oli lentokonereissuja huomattavasti enemmän. Eilen kun saavuimme kotiin melkein kolmen viikon turneelta, oli koti hyvässä järjestyksessä ja saimme kehua kotimiehemme maasta taivaaseen. 

Kun kaikki tavarat oli kannettu sisälle taloon, oli järjestys tiessään. Kodinhoitohuoneessa, joka myös pantryna tunnetaan, sijaitsi ensimmäisen kategorian pyykkivuori ja keittiönpöytä peittyi ruoka- ja keittiötarvikkeisiin. Ei toivoakaan, että olisi mahtunut illallistamaan ääreen, vaan söimme suosiolla ulkona terassilla, sillä sääkin oli mitä parhain. 

Tänään olemme sijoitelleet tavaroita kaappeihin ja laatikoihin ja mahdollisuuksien rajoissa on jo syödä päivällistä keittiössä tänään. Nyt ei tarvitse ostaa suolaa, tomaattituotteita, jauhoja, öljyjä tai pastaa aika pitkään aikaan. 

Olen jo pitkään suunnitellut painekattilan ostamista, vaikka ajatus painekeittelystä on minusta todella pelottava. Nyt rohkaisin mieleni ja ostin Lyypekin Karstadtissa Fisslerin kattilan. Nyt vain pitäisi ostaa joku possunpää ja ruveta keittelemään. Otan vastaan vinkkejä painekattilan käytöstä.

Muuten sitten toimme PIMM'Siä, kuten olen saattanut jo mainita, viiniä ja vähän olutta, pesuaineita, mausteita ja pientä keittiösälää, joista mainittakoon vaikka laardineula ja pasta-aterimet. En tiennyt tarvitsevani laardineulaa, mutta nyt minulla on sellainen. Myös ruokien tarjoilulämpöisenä pitämiseen tarkoitettu astia pääsi kyytiimme ja monta pyöränpenkkien suojusta ja soittokelloa. Vaatteita emme ostaneet paria tuliaispaitaa  ja ennakkosynttärilahjaa lukuunottamatta. Kammenpyörittäjä osti Bakewellissä SplashMaps-firman painaman silkkihuivin, jossa oli L'Eroica Britannian reitti. Huivit oli myyty jo loppuun, mutta lupasivat lähettää sen hänelle kotiin. Huivi olikin jo odottamassa, kun tulimme kotiin. 

Tour de Francen toinen etappi Yorkista Sheffieldiin on meneillään. En vieläkään ehdi kokkailla ranskalaista (eikä Kammenpyörittäjän mukaan tarvitsekaan ennen kuin kisaa käydään Ranskan maaperällä), vaan kaivoin tuhtia ragùa pakastimesta alikersantin ruokkimiseen  ennen hänen varuskuntaan palaamistaan. Iltasella avaamme pullon ranskalaista viiniä ja jonkun Kammenpyörittäjän ulkojuustoista, jotka ovat nyt pakattuina moninkertaisiin muovipusseihin. On sen verran lämmin sää, että ulkojuusto syödäänkin ulkona, ei puhettakaan, että niitä tuoksuja päästettäisiin sisätiloihin. 

näistä opiskelemme lisää englantia, ranskaa ja saksaa

Lähiulkomailla, osa 4 - piparkakkuja ja tuliaisia

Tallinnan riemulomamme aiemmat vaiheet voit tsekata postauksista

Lähiulkomailla, osa 1 - merellä ja maaseudulla

Lähiulkomailla, osa 2  - museot ja majoitukset

Lähiulkomailla, osa 3 - Urpo, laskit väärin, joulu meni jo!

Aamiainen Tallinkin sopimushotellissa oli kelpoisa, osin samoin appein kuin laivalla. Tarjolla oli vakavan kylpemisen tueksi niin pastaa kuin kanankoipiakin ja ne näyttivät käyvän hyvin kaupaksi aamukahdeksalta. Pidimme ohuista letuista, jotka eivät olleet esillä vain lasten pöydässä. Kahvi oli vaimeaa, vaikka automaatti jauhoikin pavut vasta napin painalluksen jälkeen. Oli hauska katsella miten rennosti ihmiset olivat pukeutuneet aamiaiselle, näimme monenlaista pyjamapöksyä ja kusluistinta, sekä vaihtelevia pörrökampauksia. 

Heti kun kaupat aukesivat, kiersimme muutamat liikkeet hankkien monenlaista tärkeää kotiin tuotavaksi, etenkin voita. Varoin valikoimasta muuta kuin virolaista rasvaa. Myös muutama sokeripussi, teetä ja makeisia pääsi ostoskärryihimme. Alkoholia ostimme maltilla, mutta jotain kuitenkin.

Meillä oli vielä aikaa piipahtaa ennen laivan lähtöä vanhassa kaupungissa piparkakkunäyttelyssä, joka on ilmeisesti jo monivuotinen perinne. Näyttely sijaitsi aivan jo entisajoilta tutun Lastemaailma-liikkeen vieressä. Pysäköimme auton Viru-keskuksen parkkihalliin ja kävelimme puiston halki näyttelyyn. Sinne oli pieni puolentoista euron sisäänpääsymaksu ja tilassa oli niin suloinen piparkakun tuoksu, ettei tosikaan. Monenlaista piparitaideteosta oli esillä, osan Kammenpyörittäjä tallensi kameran muistikortille. Todellinen hyvänmielen taidenäyttely.

Satamamuodollisuudet hoituivat Helsingin päätä huomattavasti sutjakammin, vaikka autoja oli moninkertainen määrä tulomatkaan nähden. Pääsimme laivaan hieman ennen buffetin avautumista ja sitä odotellessa pääsimme kirjautumaan ilmaiseen wi-fiin maihinnousukortin henkilökohtaisella numerolla. Päiväbuffet oli iltaista vaatimattomampi, mutta saimme vatsat täyteen oikein mainiosti. 

Kaikenkaikkiaan minilomanen Virossa oli erittäin mukava, vaikkei sää ollutkaan mitenkään erityisen suosiollinen, auringosta ei näkynyt pilkahdustakaan. Muttei sää ollut erityisen inhottavakaan. Sen huomasimme, että eteläiset siskoni kyllä vetävät pipot syvälle päähän ja käyttävät tarpeeksi lämpimiä vaatteita, vaikka sitten Saagim-tyyliin olisivatkin päällysvaatteiden alla meikäläisiä naisia huolitellumpia. Järkevää, arvelin ja vedin pipon omaan päähänikin, vaikka se tiesikin sitten lehmännuolemaa kampausta loppupäiväksi. 

Tallinna ei millään muotoa tullut vielä nähdyksi, maistetuksi ja koetuksi. Päätimme tulla seuraavalle minilomaselle ensi kesänä, kenties vaunun kanssa. Ainakin muutama museo ja ravintola jäi mieltä kutkuttamaan ja varmasti kaupungin ulkopuolellakin on nähtävää. Ateria Ribessä oli matkan kohokohta, ilman muuta.

outoa arkkitehtuuria

Uutta ja vanhaa

Vaikka olimme koko viikonlopun pääkaupunkiseudulla, kävi aika kuitenkin vähiin. Emme ehtineet kaikkea, mitä olisi ollut mukava ehtiä. Ruoka- ja viinimessuille emme ehtineet ollenkaan, mutta olen lukenut niistä jo monista blogeista, sehän on melkein kuin olisi itsekin paikalla. Vakiopaikat kyllä ehdimme, Hakaniemen Kauppahalli ja siellä DeliDeli,  Eiring, laajentunut Chez Marius ja uutuutena jo hehkuttamani Hella & Herkku. Sunnuntaina kotiintullessa autonperä oli täynnä tuomisia, uutta ja vanhaa.

suomalainen mummomuoti muistuttaa italialaista nonnamuotia,  mummot ovat siis muodikkaita

uutta 

vanhaa 

vaatii vähän viksaamista

Vielä kurkkaus Italian tunnelmiin

vielä kun osaisi käyttää tätä

Olen aika helppo sen suhteen, mistä pidän eniten. Esimerkiksi vuodenajoista pidän aina eniten siitä, mikä on juuri menossa tai pian tulossa. Sama pätee maihin. Elokuisen Espanjan-matkan aikana ja jälkeen olin varma, että pidän Espanjasta todella paljon, jopa enemmän kuin Italiasta tai Ranskasta. Nyt taas olen sitä  mieltä, että Italia on ihan paras! 

Kun kotimatka varhaisine aamulentoineen ja isoine matkatavaroineen saatiin kunnialla päätökseen, pitikin jo sukeltaa arkeen samantien. Laukut on purettu, polkupyörät koottu uudelleen, pyykit pesty ja kaupassa käyty. Vielä on nähtävillä tuliaisia pienissä kasoissa siellä täällä, jääkaapissa ja pakastimessa. Ajatuksissa pyörii, mitä italialaisia ruokia tekisin piakkoin. Seuraavassa vielä muutamia pikkupaloja siitä, mitä teimme ja näimme Italiassa ja siitä mitä toimme kotiin.

Kammenpyörittäjän surkuhupaisat kengät päätyivät hienoon roskikseen, nimittäin Ferrari-museon pihassa Maranellossa.

eivät ne aukaisseetkaan porttia meille

ei värillä ole väliä, kunhan se on punainen

nämäkin varmaan karkaisivat käsistäni

lopuksi kelpo kahvit normihintaan

Riminillä Kammenpyörittäjä kävi katselemassa ympärilleen ja tallensi näkymiä muistikortille.

alkaa loppuu alkaa loppuu alkaa loppuu

pieni ja sievä

Torien ja kauppahallien ystävinä emme jätä markettejakaan käymättä ulkomaanmatkoilla. Italiassa on monia monikansallisia ketjuja, kuten Carrefour tai Auchan. Uudempi tuttavuus meille on Esselunga, jolla on ainakin Pohjois-Italiassa tiheä liikeverkko. Sen mainokset ovat oivaltavia. 

tässä sitä riittäisi kokeilemista

Bergamon kaupunki on kiinnostavan kaksijakoinen. Yläkaupungin vanhat rakennukset ovat jotain aivan muuta kuin alakaupungin uudempi rakennuskanta ja sekalaiset liikennejärjestelyt. Viimeisen yön hotellimme oli sama mukava Corte Nuova, jossa olimme viime kerrallakin. Paikan etuja ovat lentokentän läheisyys ja jääkaappipakastin huoneessa, joten ruokatuliaiset pysyvät kylminä kotimatkan alkuun asti. 

Kävimme taas viimeisillä ostoksilla Orio Centerissä kiitotien eteläpuolella. Halusimme kääntää ruokailumme kotimaiseen ajanlaskuun ja söimme ostoskeskuksen pikaruokalassa pasta-annokset. Olimme paikalla neljän aikaan iltapäivällä, jolloin kukaan täysijärkinen ei Italiassa syö mitään, mutta saimme sentään hinta-laatusuhteeltaan kohtuulliset annokset eteemme muutamissa minuuteissa. Naftin kympin hintaan valitsimme joko alkusalaatin ja pastan tai pastan ja jälkiruoan. 

Kotona olemme sijoittaneet kaappeihin seitsemän kiloa kahvia ja salamia niin paljon, että se riittänee tammikuuhun asti, jolloin perheen salaminystävä astuu armeijan harmaisiin. 

tuliaisia kiltille keittiöllemme

suolatut kaprikset ovat toivoaksemme tajuttoman hyviä

tuliaisia kiltille kasvihuoneellemme

Reissun kaksi kohokohtaa, joita vielä muistelemme pitkään, olivat ateria Osteria Francescanassa ja osallistuminen L'Eroicaan.

Espanja matkalaukussa

Meille ominaista on tuoda matkoilta kotiin ruokatavaroita. Nyt oli niin lämpimät kelit, eikä vaatimattomassa majoituksessamme ollut huoneessa jääkaappia, joten saatoimme ostaa  kylmää vaativia elintarvikkeita vasta aivan viime tipassa. Voin jouduin sydän verta itkien jättämään kauppaan, sillä en halunnut kokeilla, miten sille käy tunnissa 30 asteen lämmössä. Juustoistakin uskalsimme ostaa vai kovia palasia ja kinkuista ja makkaroista kaikkein kuivimpia tapauksia. 

Kuivaosastoilla keskityimme papujen ja riisien valintaan. Kauniit pakkaukset ja pussit toimivat valintakriteereinä. Sahramia ja pimentonia on nyt pitkäksi aikaa, samoin jotain tuotetta, jonka nimen luimme kaiken aikaa väärin, se ei ollut Pallero vaan Paellero. Ymmärtääkseni se on jonkunlainen mausteseos paellaa varten. Sardiineja toimme monta rasiaa, en taaskaan muista miten se sardiinien ja anjovisten ero meni. 

Katselen maailmaa vaaleanpunaisten silmälasien lävitse

Jokunen aika sitten hyvän mielen listassa kerroin pitäväni kovasti tuliaisista. Etenkin, jos niiden tuoja tietää mikä minua miellyttää, eikä ole ostettu vain jotain, "kun on pakko". Eilen Kammenpyörittäjä tuli kotiin käytyään haistelemassa jumissa olevaa kevättä pohjoisessa Saksassa. Tavoilleen uskollisena hän toi laukut niin piukkaan pakattuina ja painon puolesta tappiin viritettynä, ettei voi kuin ihailla.

Saimme taas juustoja, leikkeleitä, suklaata ja kahvia, ikäänkuin täällä ei moisia tuotteita kaupoissa myytäisi. Ei kyllä myydäkään juuri sellaisia. Sen lisäksi sain hauskannäköisen pienen jalustan kameralleni, hauskannäköisyys on siinä vain lisäarvo, se on oikein pätevä. Täytyy opetella sitä hyödyntämään. Myös puiset hämmennyskauhat ilahduttivat minua, mutta eniten mielistyin uusiin silmälaseihini. 

Minähän EN tarvitse silmälaseja, en toki. Vuosittaisessa näkötarkastuksessa olen vielä sujahtanut iloisesti läpi ilman merkintää lasien käytöstä työssä. Olen silti välillä salaa lainannut Kammenpyörittäjän lukulaseja, niitä kahden euron +1-laseja, joita hän pitkin hampain käyttää hämärässä ja pientä tekstiä lukiessaan. Olemme kumpikin käyttäneet jo sen käsivaran, jolla näköä parannetaan aikansa (viedään luettava niin kauas kuin yllämme). Muistan vielä, kun Kammenpyörittäjä tuli tarkastuksesta kotiin niiden mustareunaisten lasien kanssa ja miten lannistuneen näköinen hän oli. Empatiaa tuntematta nauroin oikein remakasti. Nyt on sitten se päivä tullut, että minunkin nenälläni keikkuvat nämä näkimet. Kukaan ei kyllä nauranut minulle, poikaset kohteliaasti sanoivat, että nuohan sopivat sinulle ja Kammenpyörittäjäkin vain hymyili tyytyväisesti.

Sen lisäksi että Kammenpyörittäjä toi minulle näkimet, hän toi niihin sointuvan reunuskuoren älypuhelimeeni, joka ei kyllä kasvata käyttäjänsä älyä, näin voin todeta noin kuukauden käyttökokemuksella. Voinkohan valittaa jonnekin?

Nyt voin sitten varmaankin alkaa tehdä ruokaakin suuremmalla tarkkuudella, enkä sekoita ruokalusikoita teelusikoihin, kun näen mitä ohjeissa lukee. Jos vain maltan lukea kunnolla.