Harva viime vuosituhannella syntyneistä lienee välttynyt kettukarkkien syömiseltä. Nykyään niiden nimi onkin Pihlaja, siltikin vaikkei niissä enää edes käytetä pihjalanmarjaa. No, ei niissä käytetty kettujakaan, joten fair enough.
En ollut koskaan aikaisemmin tehnyt marmeladia makeisten muotoon itse, joten nyt sekin pienehkö keittiöpeikko tuli kaadettua. Antti kävi keräämässä minulle ämpärillisen pihjalanmarjoja ja keittelin niistä eilen tökötin, joka sai hyytyä tähän päivään asti. Vähän minua jännitti kuinka minun kävisi. Ohje oli päällisin puolin täältä.
Kettukarkit, joita voisi käsittääkseni tarjota vegaanillekin
- 1,5 l pihjalanmarjoja, tertuista irroteltuina ja huuhdottuina
- 1 l vettä
- 700 g hillosokeria
- 15 g agar agar-jauhetta
- taloussokeria pinnalle
Irrottelimme marjat tertuista ja otimme mustuneet ja muut huononnäköiset pois. Huuhtelimme marjat ja jätimme ne lävikköön kuivumaan. Agar agarin metsästys otti aikansa ja marmeladihomma piti siirtää päivällä, että ehdin saada hyydytysainetta, sitä löytyi Ekolosta. Eilen sitten oli kaikki ainekset kasassa ja keitin marmeladin.
Aluksi keitin marjoja pelkässä vedessä kunnes ne muuttuivat vaaleamman oransseiksi, noin vartin verran. Painelin sitten marjoja siivilän läpi ja keräsin talteen kaiken punaisen mehun. Siihen tuli mielestäni hieman liikaa sakkaa marjoista, joten laskin sen vielä tiheämmän siivilän läpi. Kaadoin mehun takaisin kattilaan ja lisäsin sinne hillosokeria, olin päättänyt ottaa varman päälle ja laittaa sokeria tarpeeksi ja käyttää vielä lisähyydykkeenä agar agaria. Keittelen seosta noin vartin verran, se alkoi jo hieman saeta. Lopuksi sekoitin mukaan agar agar-jauheen ja vispilöin seoksen tasaiseksi, annoin sen kiehua pikku hetken. Kaadoin seoksen leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja jätin jäähtymään ja hyytymään yön ylitse. Antti tiedusteli kerran illan aikana, että saako seosta sörkkiä, en antanut lupaa. En itsekään sörkkinyt sitä.
Wannabe-marmeladi oli yön ulkona huolellisesti kelmulla ja painavalla leikkuulaudalla peiteltynä, ties vaikka olisi kettuja eksynyt apajille muuten. Aamulla seos oli ihan tanakasti hyytynyt. Siitä saattoi hyvin leikata paloja ja otin myös melonikauhalla palleroita, jotka eivät kyllä ihan täyspalloja ole, mutta läheltä liippaa. Aluksi palat olivat liian kosteita, sokeri suli heti niiden pinnalle. Leikkasin koko massan paloiksi ja jätin ne hieman kuivahtamaan. Iltapäivällä pyörittelin niitä sokerissa uudelleen ja nyt sokeri jäi jo paremmin pintaan. Maku on aivan kuin Fazerin karkissa, rakenteesta en ihan varma ole, onko se vähän liian kumimainen, en ole syönyt hyvää marmeladia aikoihin. En oikeastaan pidä kuin vihreistä kuulista, enkä Pihlaja-karkkien rakennetta ihan varmaksi muista.
