Maraton ei ole ihan pikkujuttu!

Moni haaveilee maratonista, olisihan se hienoa päästä maaliin. Jaksaa ja kestää. Me teimme sen viikonloppuna, me kaikki viisi pääsimme maaliin ja nyt olemme onnellisia maratoonareita. Nuorin osallistujista arveli kyllä, ettei ottanut viikonlopun aikana kolmeatoista askelta enempää, mutta tämäpä olikin enemmän istumalihaksia vaatinut voimainponnistus. Me nimittäin katsoimme kaikki Harry Potter-elokuvat niin nopeaan tahtiin kuin vain pystyimme. 

Kaikki lähti siitä, että noin kaksi ja puoli vuotta sitten saimme päähämme, että olisipa taas hauska katsoa jotain elokuvia yhdessä. Joku ehdotti Harry Pottereita (minä ehdotan aina, joka kerta Maija Poppasta koskaan onnistumatta myymään ajatusta) ja kun hieman jalostimme ajatusta siitä poiki HP-maraton. Sinä kesänä aikaa ei ollut oikein kenelläkään, minä olin vuorotteluvapaalla ja kuljeskelin pitkin Espanjan ja Englannin maaseutuja ja syksyn koittaessa Opiskelija pakkasi laukkunsa ja lähti vaihtoon Alankomaihin. Käydessämme syksyllä hänen kanssaan pienen Saksan-kierroksen, huomasimme germaanien varastaneen ideamme. Miten ihmeessä ne sellaista keksi? 

Seuraavana kesänä Nuorempi Painos oli töissä Maltalla ja viime kesänä oli muka taas niin hoppu. Tämän joulun tienoilla kysäisin nuorisolta, että miten nyt joulun aikaan, joko toteuttaisimme ajatuksen. Kaksi kolmesta oli heti innolla mukana, kolmaskin suostui lievällä painostuksella. 

Viime lauantaiaamuna pääsin töistä vartin yli kahdeksan ja kymmeltä oli se hetki jolloin ensimmäinen Harry Potter-elokuva pyörähti käyntiin. Olin valmistellut hieman syötävää ja juotavaa sopimaan edes jotenkin teemaan, kotikatsomo oli viritetty ja mukavat kotiasut puettu päälle. Ennen ensimmäistä play-nappulan painallusta nautimme kermakaljat, sillä olin siinä muistissa, että sitä juomaa kiskotaan pitkin elokuvasarjaa aivan yhtenään. Olin ottanut neuvoa joltain nettisivulta, mutten löydä sinne enää, pahoittelen. Varmaan mukana on hieman taikuutta. Tein varalta kermakaljoista pienet, sillä epäilin sen olevan pahaa. 

Kermakaljaa ennen puolta päivää (viisi pientä mukillista)

• kinuskikastiketta
• 1 tölkki cream soda-virvoitusjuomaa (ainakin Citymarket myy)
• ginger alea
• kermavaahtoa

Lurittelin hieman kinuskikastiketta mukien pohjalle ja kaadoin päälle cream sodaa, jaoin yhden tölkillisen viiteen mukiin. Sekoitin kastikkeen ja limsan kuohuvaksi liemeksi. Kumosin vielä mukeihin ginger alea ja lusikoin pinnalle löysäksi vatkattua kermavaahtoa markkeeraamaan oluen vaahtoa. Ihan vähän koristeeksi kinuskikastiketta. Uskokaa tai älkää, neljä meistä oli ihan että jees, viides maistoi kohteliaisuudesta. Hauska juoma, mutta loput cream soda-tölkit jäivät avaamatta. Kuka sitä kaljaa ennen puolta päivää määräänsä enempää joisi?

Harry Potter ja viisasten kivi oli ensimmäinen seikkailu, jossa pääsimme taikamaailmaan. Muistelen, että ensimmäinen elokuva oli jo ilmestynyt vuonna 2001 ennen kuin tartuimme kirjasarjaan. Olin lukenut pojille ääneen monenlaista kirjallisuutta ja juuri ennen ensimmäistä Harry Potteria olimme kahlanneet läpi David Copperfieldin. Niinpä harppaus nykyaikaiseen kirjalliseen ilmaisuun oli ääneen lukiessa melkoinen ja tunsin pahahkoja puistatuksia ennen kuin innostuin enemmän. Luin sitten vuosien saatossa kaikki Harry Potterit ääneen, viimeinen niistä jäi viimeiseksi yhteiseksi lukukirjaksi ja se on hyvä muisto. Alkupään elokuvien katsomisesta ei ole kovin tarkkoja muistikuvia, ainakaan ensimmäisestä katsomisesta, mutta sen muistan, että pidimme elokuvistakin. 

Nyt HP-maratonin ensimmäisenä elokuvana Viisasten kivi oli mitä mainioin. Lapsinäyttelijät olivat niin söpöjä ja kaikki oli vielä verraten kivaa, jopa pahikset ja erilaiset otukset. Tämä elokuva sopii tosiaan hyvin melko pienille lapsille ja ainakin nyt näille 22- ja 24-vuotiaille. Meillä oli tarjolla kermakaljan lisäksi red velvet cup cakeja ja Bertie Bottin jokamaun rakeita, tosin puolentoisen kilon rasiassa ei tullut vastaan yhtään oksennuksen tai korvavaikun makuista. Emme syöneet kaikkia maratonin aikana, ei tarvitse olla huolissaan. 

Se  miten englantilaiseen velhomailmaan red velvet cup cakes kuuluu, voidaan olla montaa mieltä, mutta muut mielipiteet taiotaan samantien Azkabaniin! Otin ohjeen Valion sivuilta ja hieman sovelsin, käytin samaa ohjetta myös tehdessäni läksijäisruokia neljä vuotta sitten ystäväni ystävän kekkereihin. Valion ohjeen näkee linkistä, tähän alle kirjoitin sen niin kuin tein. Ainakin muistaakseni. Kuorrutusta tein paljon vähemmän kuin ohjeessa, sillä lähes ällöän tuorejuustokuorrutusta. 

Red velvet cup cakes (11 kpl)

Taikina

• 2 dl vehnäjauhoja
• 0,5 tl leivinjauhetta
• 1 rkl kaakaota
• 75 g pehmeää voita
• 1,5 dl sokeria
• 2 tl vaniljajauhetta
• 2 kananmunaa
• 0,75 purkkia kermaviiliä (ei ollut ohjeessa käytettyä smetanaa ja kermaviilistäkin oli kuopaistu johonkin tarkoitukseen)
• 1,5 rkl Tohtori Ötkerin punaista elintarvikeväriä 
• 0,5 tl valkoviinietikkaa
• 0,5 tl ruokasoodaa

Kuorrutus

• 150 g Philadelphia-tuotejuustoa (mautonta, korjaan maustamatonta)
• 1 rkl sitruunamehua
• 1 tl vaniljajauhetta
• 0,5 dl tomusokeria
• 1,5 dl kuohukermaa

Kuumensin uunin 175 asteeseen. Vatkasin voin ja sokerin vaaleaksi vaahdoksi, lisäsin mukaan kananmunat hyvin vatkaten. Sekoitin keskenään vehnäjauhot, leivinjauheen, vaniljajauheen ja kaakaon ja yhdistin ne taikinaan. Tätä ei pidä jauhojen lisäämisen jälkeen enää vatkata tolkuttomasti, taikina sitkistyy helposti. Lopuksi sekoitin elintarvikevärin kermaviiliin ja soodan viinietikkaan ja nämä sörsselit taikinaan. Lusikoin taikinan paperisiin muffinivuokiin, joilla olin sisustanut muffinivuoan kolot. Taikinan piti riittää kahteentoista kakkuseen, mutta yhdentoista kohdalla se loppui. Paistoin muffineita 25 minuuttia, kokeilin tikulla ja kun tikku oli pistoksesta kuiva, otin kakut pois uunista.

Kuorrutteen tein niin, että ensin vatkasin kuohukermaa (olin tekemässä sitä kermakaljaa varten, jätin osan sivuun odottamaan cup cake-koristelua). Toisessa kulhossa vatkasin tuorejuuston notkeaksi, maustoin sen sitruunamehulla, tomusokerilla ja vaniljajauheella. Lisäsin mukaan löysän kermavaahdon ja vatkasin seoksen niin tanakaksi, että arvelin sen kestävän pursottamisen. Lusikoin vaahdon kertakäyttöiseen (vaikka minulla olisi kestopussikin ja maailma pelastuisi), johon olin laittanut jonkunsortin tyllan, älkää minulta kysykö minkä. Pursotin jäähtyneiden kakkujen päälle ei-minkään-koulukunnan tuorejuustoruusukkeen ja tälläsin päälle vielä vadelman. Ai että olivat meheviä kakkuja ja ilman muuta kuuluivat taikamaailmaan, pois kaikki epäilys!

Ensimmäisen elokuvan aikana napostelimme merirosvotyyliin kaikenlaista makeaa (jälkiruoka ensin, jos sattuisi tulemaan pahoinvointia merenkäynnistä). Pidimme elokuvan jälkeen vartin jaloittelu- ja vessatauon ja tälläsimme seuraavan elokuvan koneeseen. Nämä alun elokuvat ovat meillä DVD-muodossa, joten terävyydessä saattoi olla toivomisen varaa. Toinen elokuva oli tietysti nimeltään Salaisuuksien kammio. Katsoimme jo heti, että ovatpa lapset kasvaneet kesän aikana, muttei vielä liikaa. Tarinaan alkaa tulla hiipien synkkiä sävyjä, mutta vielä on mukana paljon huumoriakin ja henkilöhahmojen esittelyä. 

Olimme aloittaneet tasan kymmeneltä ja illan jo pimentyessä pääsimme kolmannen osan kimppuun. Azkabanin vanki meni jo melkoisella rutiinilla, tutustuimme Sirius Mustaan ja seurasimme yhä teiniytyvämpää menoa.

Olimme päättäneet, että tämän jälkeen olisi päivällisaika, minulla oli paistamista vaille valmiiksi tehtyinä kaksi englantilaistyyppistä piirasta, toinen kalalla ja toinen lihalla. Niistä ei ole erityisempiä kuvia, mutta näin ne tein. 

Kalapiiras Noilly Prat-kastikkeella

• 200 g lämminsavulohta
• nokare voita
• 1 dl pakasteherneitä
• 2 dl kalalientä
• 1 rkl vehnäjauhoja + 3 rkl vettä sekoitettuna
• 2 rkl Noilly Prat-vermuttia
• 0,5 dl kermaa
• suolaa ja pippuria
• tähdemuusia vuoan koon mukaan tuhti kerros
• lisää voinokareita

Olin tehnyt edellispäivänä jo isohkon annoksen perunamuusia, ihan tavallisesti puikulaperunoista, maidosta ja voista ja lauantaina lisäsin muusiin hieman lisää maitoa ja pari kananmunaa. Muusi jäi aika paksuksi, sillä en aikonut ryhtyä sitä pursottelemaan.

Voitelin uunivuoan ja asettelin savulohen paloina vuoan pohjalle, ripotin päälle herneet. Kiehautin kuutiosta pari desiä kalalientä ja maustoin sen Noilly Pratilla. Sekoitin vehnäjauhot veteen ja kaadoin seoksen teesiivilän läpi kattilaan paakkuja välttääkseni, vispilöin kiehuvaa seosta ja pian se sakeni hyvin. Lorautin mukaan hieman kermaa ja maustoin suolalla ja pippurilla. Muskottipähkinäkin olisi sopinut tähän, mutta nyt vasta sen tajusin. Kaadoin kastikkeen kalan ja herneiden päälle ja peitin komeuden notkistetulla muusilla ja muutamalla voinokareella. Vuoka odotti paistamisen hetkeä jääkaapissa.

Palapaistiperäinen muusipiiras lihansyöjille

• noin 4 dl paksua palapaistia joululta (kaivettu pakastimesta, ei tartte lähettää taikaministeriön elintarvikevirastosta ketään)
• pakasteherneitä
• voinokareita
• tähdemuusin loput

Voitelin toisen vuoan ja sen pohjalle levitin paksun palapaistin, jollaista meillä on aina jouluna. Olen monta kertaa aikonut tehdä tästä ilmeisen lappilaisesta jouluruoasta postauksen, mutta aina se on jäänyt. Teen sen milloin mistäkin punaisesta lihasta, tällä kertaa se oli erinomaista naudan sisäpaistia ja mukana oli tavallisuudesta poiketen paljon yrttejä ja punaviiniä sekä isoja porkkanalohkoja. Tätä herkkua oli jäänyt jouluaterialta ja olin jemmannut sen, vaikken vielä silloin tiennyt mihin sen käyttäisin. 

Palapaistissa oli tarpeeksi kastiketta mukana, joten se ei tarvinnut muuta kostuketta, herneitä vaan väliin ja päälle loput muusit ja muutama voinokare. Kun Azkabanin vanki alkoi olla loppupuolellaan, kävin laittamassa vuoat uuniin ja lopputekstien vieriessä kävimme lapioimassa höyryävän kuumia muusipiiraita lautasillemme.

Neljäs elokuva, Liekehtivä pipari pikari alkoi meidän nauttiessamme tv dinnereitämme. Nuoriso oli sen kun kasvanut ja kesän aikana oli vissiin käyty vähän salillakin. Parturissa olisivat voineet myös käydä, just saying. Tässä elokuvassa pääpaino oli urhoilussa ja Tylypahka sai ulkomaanpellejä vieraikseen erilaisten kisojen merkeissä. Harry tietysti joutui mukaan menoon, vaikka olikin vielä alamittainen. Internationaaliset romanssit kukoistivat ja tälle elokuvalle sopisi nimeksi myös Liehuva takatukka ainakin kansikuvan mukaan. 

Meillä alkoi olla kotikatsomossa hieman väsähdyksen oireita, alkoihan olla jo ilta. Olimme ajatelleet ensin, että veisimme urakan puoliväliin, mutta kun päivällisenjälkeisestä semikoomasta oli selvitty hereillä, päätimme jatkaa vielä viidenteen elokuvaan. 

Viidentenä oli vuorossa Feeniksin kilta. Hyvin oli kuunneltu mutinoitani, sillä parturissa oli käyty. Harry alkoi päästä isojen velhojen piireihin, halusipa tai ei ja hauskuusosasto oli saanut väistyä kasvavan synkkyyden tieltä. Teinien lemmenkuviot olivat isossa osassa, mutta kermakaljaa ei vieläkään oltu juotu siemaustakaan.

Feeniksin killan loputtua oli kello jo 22.20, olimme viettäneet lyhyitä taukoja lukuunottamatta tv:n ääressä yli 12 tuntia. Kerrassaan hyvin käytetty aika. Kävimme nopeasti unille, nuoriso entisiin huoneisiinsa kyhättyihin vierasvuoteisiin ja sovimme, että aamiainen olisi tarjolla kello 9 ja kuudes elokuva alkaisi kello 10. Minä en harvinaista kyllä muista lainkaan mitä unia näin, en ainakaan mieleenjääneitä velhounia, ehkäpä yövuorot töissä ja kellonkiertämä elokuvia olivat hyvä yömyssy.

Aamulla alkoi kuulua jo suihkuun menevien ääniä, enkä minä ollut ensimmäinen jalkeilla. Ihmeiden aika ei siis ole ohitse edes meillä, vaikka sen tiedämmekin, ettei se ole tosiaankaan ohitse Tylypahkassa. Olin luvannut aamiaiselle  amerikkalaisia  englantilaisia mustikkapannukakkuja ja niitähän meillä oli. Tein ne luotto-ohjeeni mukaan, Nigellan neuvoin, vähän taas sovelsin, mutta sitä nyt ei kukaan varmaan ihmettele? Suunnilleen kaksinkertaistin ohjeen, sillä muistini mukaan poikaseni ovat aina pitäneet pannukakuista.

Mustikkapannukat Harry Potter-maratonin aamuun

• 50 g sulatettua voita
• 7 dl vehnäjauhoja
• 4 tl leivinjauhetta
• 1 dl muscovadon ja leipurinsokerin seosta
• ripaus suolaa
• 6 dl täysmaidon ja löysän kermavaahdon sekoitusta (kermakaljahommista jäänyttä)
• 4 kananmunaa
• 2 tl vaniljajauhetta
• 2 dl pakastemustikoita
• voita paistamiseen
• tuoreita vadelmia ja vaahterasiirappia tarjoiluun

Sekoitin kaikki taikinan ainekset yhteen paksunpuoleiseksi taikinaksi ja paistoin pannukakut runsaassa voissa Opan kolopannussa, jossa tulee kerralla 7 pannukakkua. Tästä määrästä tuli kaikkiaan 27 pannukakkua, joista vain kaksi jäi syömättä, joten en muistanut väärin poikasten pannukakkumakua. 

Vaikka aamiainen myöhästyi viisitoista minuuttia, söimme sen niin nopeasti, että maraton saattoi jatkua hieman etuajassa jo kello 09.35. Edessä oli siis vielä kolmen elokuvan loppurutistus. Kävimme nopeasti hammaspesulla, pöyhimme tyynyt ja valitsimme paikkamme kotikatsomosta, alkamassa oli sarjan kuudes elokuva, Puoliverinen prinssi. 

Tämä elokuva oli jo sitten melkoista rymistelyä, mutta myös lemmenasioille on aikaa, Harryn ja Ginnyn understanding sen kun lisääntyy. Senhän nyt jo kaikki tiesivät, että Ron ja Hermione tykkäsivät toisistaan, vaikkeivat sitä itse täysin tajunneetkaan. Elokuvan suurin tapahtuma on Dumbledoren kuolema. Muistan kirjoja lukiessani toivoneeni heti, että hän tekisi Gandalfit. Olin jo melko varma, että olin kuvitellut koko kermakaljan elokuviin, mutta kuudennessa osassa viimein mentiin pubiin, mutten tiedä olivatko päähenkilöt Kolmessa luudanvarressa vai Sianpäässä tätä juomaa siemaillessaan. Mutta nyt oli kermakalja bongattu.

Kuuden elokuvan jälkeen tuntui, että menisihän tässä vielä toinen mokoma, mutta onneksi enää oli  jäljellä kaksi elokuvaa. Kirjojahan on seitsemän, mutta viimeinen osa, Kuoleman varjelukset jaettiin kahdeksi elokuvaksi. Oliko se tarpeen vai ei, siitä voinee kiistellä, mutta kyllä sitä rytinää ja tapahtumia tuntui riittävän edelleen. Elokuvien värimaailma muuttui yhä tummemmaksi, kaikki tuntui tapahtuvan hämärässä tai pimeässä. Finaalin ensimmäisen osa, Kuoleman varjelukset osa 1 oli ensimmäinen, joka oli meillä blu ray-versiona ja huomasi kyllä, miten paljon terävämpi kuva oli. Äänimaailmaa pidimme läpi koko sarjan hyvänä.

Minä olen valmis myöntämään, että Harry Potter-saaga on sen verran monimutkainen, ettei melkein kymmenen vuoden takainen lukukokemus ja loppupään elokuvien kertakatsominen ollut pitänyt kaikkia juonikuvioita mielessäni. Enkä minä kyllä kaikin osin pysynyt mukana nytkään. Nuorison googlauspalvelu ajantasaisti tapahtumia poimimalla vastauksia kirjojen wiki-sivuilta ja sinnittelimme tapahtumissa mukana sen minkä pystyimme. Elokuvaan kuuluu mittavaa telttaretkeilyä varsin vaatimattomilla leirialueilla ja tappelusta ja taistelua ylenmäärin. Seitsemännen elokuvan loputtua alkoi tuntua jo pientä varmuutta siitä, että kyllä me tästä selviäisimme. 

Tarinan viimeinen osa, Kuoleman varjelukset osa 2 lähti käyntiin kello 14.15. Monenlaisten paikanvaihdosten jälkeen olimme taas samoilla istuma- ja loikoilupaikoilla kuin maratonin alussa, kädet eivät käyneet enää kovin tiuhaan karkkivadissa ja tunnelma oli loppukiriä enteilevä. 

Ja niinhän se tarina saatiin leivottua kasaan, se vaati paljon taistelua, Tylypahka laitettiin aika lailla päreiksi, Dumbledore ei tehnyt Gandalfeja, Neville Longbottom oli aika kova jätkä ja ihan lopuksi vielä nähtiin miten perusinsinööriltä näyttävä kolmekymppinen Harry laittoi poikansa matkalle Tylypahkaan laiturilta 9  3/4.

Minä olen sen verran pehmo, että tämä lapsiystävällinen loppu sopi minulle oikein hyvin. Elokuvamaraton oli saatu päätökseen noin kello 16.45 ja pian sen jälkeen kyyditsin nuorison keskustaan. Matkalla puhuimme siitä, kuka oli kenenkin suosikkihahmo, Tyttöystävä nimesi heti Dobbyn ja olisi suonut sille matkan mummolaan ennemmin kuin hautaamiseen hiekkadyyniin. Nuorempi Painos arpoi Dobbyn ja Hagridin välillä. Opiskelija kieltäytyi miettimästä asiaa ja minä nimesin heti Lunan, siinäpä vasta cool tyttö. 

Oli todella hauska viikonloppu, mutta tätä emme kyllä ota uusiksi. Ehkä jonkun toisen tarinan puitteissa, mutta vaikken koskaan näkisi yhtään Harry Potter-elokuvaa, ei se minua haittaisi. Ruokapuoleen olisi ollut kiva panostaa hieman enemmän, mutta hyvä että edes tämän verran. Tärkeintä ja mukavinta oli viettää aikaa yhdessä perheen kanssa, vaikka sitten näin hupsun hankkeen parissa!

Pallottelimme jo ajatuksilla Tähtien sota- tai LOTR-maratoneista. En kyllä tiedä mitä avaruuspöperöä ensimainittuun voisi liittää, mutta Konnussa nyt ainakin syötiin hyvin. Ehkei kaikilla eräretkillä ollut kovin hyvää ruokaa, joten se helpottaisi kokin osuutta.

EDIT: myös Pastanjauhajat olivat pitäneen leffamaratonia, juuri LOTR-elokuvien parissa samana viikonloppuna, siitä voi lukea täältä.

Matkaevääksi

Sana ei katoaa sanavarastostani heti, kun minulta pyydetään jotain ruokaan liittyvää (paitsi kilpailut, joihin en osallistu enää, sillä en keksi niihin koskaan mitään omaa, enkä kehtaa röyhkeästi lainata). Jokunen viikko sitten ystäväni Karmiina kysyi minulta kesken simulaation, voisinko tehdä hänen ystävänsä jäähyväisbileisiin muutaman salaatin uudenvuoden aattona. Sitä ennen hän kyllä kysyi asiallisesti oliko meillä suunnitelmia kyseiselle ajalle. Eihän meillä ollut, ei edes mitään viimetipan hosuntoja, kuten viime vuonna. Lupauduin hommaan hetken mietittyäni ja muutaman päivän kuluttua aloin kysellä vähän tilaisuuden speksejä.

Minulla ei ole mitään keittiöalan koulutusta, eikä kokemustakaan kotikokkailuja kummemmin, mutta työpaikan vapaa-ajan tilaisuuksiin olen yhdessä kollegoiden kanssa tehnyt ruokia noin 20 hengelle. Oman porukan kanssa sitä on aina vähän rennommin, eikä se ole niin kamalaa, jos joku menee totaalisesti pieleen, tai ei vain maistu. Nyt oli pelkokerrointa huomattavasti enemmän.

Vierasmäärän kerrottiin olevan noin 30 henkilöä, niin miehiä kuin naisiakin, paljon liikkuvia ihmisiä, joille ruoka maistuu. Sain itse päättää tietyn budjetin puitteissa, mitä tekisin ja koska kyse oli Amerikkaan muuttavan henkilön bileistä, ajattelin kellahtaa teemassa sinne suuntaan. Kyselin neuvoja ystävältäni sauvajyväseltä, sillä hänellä on kokemusta rapakon takana asumisesta ja hän sanoi suunnitelmieni olevan sopivia. 

Päätin koota salaattipöydän, jossa olisi tarjolla waldorfin salaattia, cole slawta ja taboullehia, joka ei Amerikkaan tietenkään viittaa, mutta on ruokaisaa ja edullista tehdä isojakin määriä. Jälkiruoaksi päätin leipoa red velvet cupcakeja. Minulla ei ollut oikein mitään käsitystä, mitä raaka-aineet 30 hengen salaattipöytään maksaisivat, mutta annettu budjetti riitti lopulta todella hyvin ja jäi ylitsekin. 

Tein ostokset eilen kahdesta kaupasta ja aloitin valmistelut eilen illalla niistä ruokalajeista, joille maustuminen olisi välttämätöntä ja ajankäytöllisesti järkevää. Jätin leipomiset tähän aamuun. Koska bileet oli tarkoitus pitää jossain muualla kuin kenenkään kotona, eikä tietoa kattauksesta ollut käytettävissäni, päätin pakata kaikki ruoat suurimpiin löytämiini foliovuokiin. Näin ei jäisi mitään kulhoja palauteltaviksi. Aivan ensimmäiseksi laitoin uuniin kaksi valmiiksi suolattua suurta kalkkunanrintaa. Paistoin ne 67 asteen sisälämpöön ja peittelin sitten folioon jäähtymään. Illemmalla leikkasin lihapalat pieniin kuutioihin. Ne sopisivat yhteen waldorfin salaatin kanssa, mutten halunnut sekoittaa niitä salaattiin, vaan sen saisivat vieraat tehdä itse. Ehkä mukana olisi kasvissyöjiäkin, joten olisi mukavampaa, ettei lihaa ollut sekoitettu suureen salaattiannokseen. 

Jatkoin hommia taboullehilla, johon käytän aina Soppaa ja silmukoita-Marjan mahtavaa ohjetta, johon tutustuin jo ensimmäisenä blogikesänä ensimmäisessä blogaanimiitissäni. Olen tehnyt tätä oivaa massaruokaa perhejuhliimmekin monta kertaa. Lisäsin ohjeeseen punaisia linssejä, sillä koitan opetella linssien käyttöä ja paketti osui silmääni (ei kirjaimellisesti) pantryn hyllyltä. Muuten noudatin alkuperäistä ohjetta. Tein couscoussalaatin suurimpaan kulhooni kilon paketista kuivaa couscousia ja annos juuri ja juuri mahtui turpoamaan astiassa. Taboullehia tuli kaikkiaan kaksi kolmen litran vuokaa aivan täyteen.

Toiseksi tein talouden suurimpaan kattilaan megalomaanisen annoksen cole slawta sauvajyväsen ohjeella, ainoastaan pähkinät jätin pois, sillä pelkään pähkinäallergiaa enemmän kuin joulupukkia lapsena. Käytin annokseen 3/4 valkokaalta, puolikkaan punakaalin ja kilon porkkanoita, sekä muutaman kevätsipulin. Silppusin kaikki Kitchen Aidin food prosessorilla raasteeksi, jota tuli kymmenen litran kattila yli puoleen väliin. Kastikkeeksi sekoitin purkillisen majoneesia ja puoli kiloa turkkilaista jogurttia ja maustoin kastikkeen sauvajyvästä totellen. Oli aikamoinen homma sekoitella kaikki ainekset kunnolla sekaisin. Maistelin slawta huolella ennen kuin jätin sen kylmään tekeytymään yön ylitse. 

Veivaa, veivaa!

Jonna teki viime keväänä ihanaa labnehia, jota minäkin matkin heti seuraaviin työpaikan kemuihin. Nyt päätin tehdä sitä suuren annoksen leivän kaveriksi. Laitoin illalla kaksi kiloa (!) turkkilaista jogurttia valumaan juustokankaaseen ja siivilään. Yön aikana jogurtti kiinteytyi huomattavasti ja kulhon pohjalla oli heraa noin puoli litraa. Epähuomiossa hulautin heran aamulla viemäriin, mutta sen olisi hyvin voinut käyttää leipätaikinan nesteeksi. Tänään viimeistelin labnehin kippaamalla sen kankaasta kulhoon ja sekoittamalla rivakasti. Jonna suolasi oman tahnansa jo valutusvaiheessa, minä vasta lopuksi. Laitoin mukaan hyviä suolakiteitä ja sekoitin kunnolla. Levitin tahnan suureen foliovuokaan ja lurittelin päälle hyvälaatuista oliiviöljyä. Myllystä hieman pippuria ja väriksi turkkilaista pul piber-mausteseosta ja pikkuisen tuoretta basilikaa. Tämä tanakka tahna sopii dipiksi kasviksille yhtä hyvin kuin leivän päällekin.

piti käyttää kaksinkertaista vuokaa, kun pienempään ei ollut kansia

Tälle aamulle jätin kaikki leipomiset ja loput salaateista. Waldorfin salaattia en ole usein tehnyt, enkä muistanut sen säilyvyyspuolta, joten ajattelin olevan viisainta tehdä se vasta viimetipassa. Tälle salaatille on ohjeita vaikka kuinka paljon, minä halusin käyttää varsiselleriä, vaikka monissa ohjeissa käytetäänkin juuriselleriä. Sen kanssa en ole oikein sinut. Käytin salaattiin kaksi nippua varsiselleriä, kaksi kiloa pink lady-omenia, rasiallisen kivettömiä vihreitä rypäleitä ja kastikkeeksi turkkilaisen jogurtin ja majoneesin sekoitusta. Mauksi vielä hieman suolaa, sokeria ja pippuria. Pähkinät pakkasin erikseen pussiin allergioiden pelossa. 

Veivaa, veivaa, osa 2!

Ennen waldorf-touhuja leivoin. Tein litran nestemäärään suuren leipätaikinan, johon tuli hienojakoisia sämpyläjauhoja ja vehnäjauhoja. Annoin  taikinan kohota kunnolla ja leivoin siitä kaksi pyöreää leipää, jotka viiltelin annospaloihin samaan tapaan kuin usein tekemäni aurinkoleivät. Paistoin leivät yhtä aikaa kiertoilmalla ja ne kohosivat komeiksi uunissa. Ennen paistamista olin öljynnyt leipien pinnat kevyesti ja sirotellut päälle seesaminsiemeniä. Pakkasin leivät jäähtyneitä paperiin ja kirjoitin päälle käytetyt ainekset. Kuvia näistä jättileivistä ei tullut otettua. 

Minun käsitykseni mukaan red velvet cake on perin amerikkalaista. En ole koskaan tehnyt sellaista. Olen vankasti sitä mieltä, että lahjattomat harjoittelevat, joten suinpäin halusin nyt kokeilla red velvetiä, mutten suuren kakun muodossa, vaan annospaloiksi sopivina cup cake-muotoisina. Olen hyvin kokematon pursottaja ja koristelija, joka kaiken lisäksi suhtautuu lievällä epäluulolla amerikkalaistyylisiin frostingeihin, mutta sellaisen nyt päätin kuitenkin laittaa kakkuihini. Luin ohjeita monesta paikasta ja katsoin jonkun Martha Stewartin opetuslapsen videonkin red velvet cup cakejen leipomisesta, mutta loppujen lopuksi otin taikinaohjeen Valion sivuilta. Tein taikinan kolminkertaisena, mutta kuorrutuksen kaksinkertaisena, koska olin ostanut tuorejuustoa liian vähän. Onneksi se ei haitannut mitään, sillä kuorrutetta jäi ylikin, en kertakaikkiaan saanut itseäni pursottamaan sitä aivan niin paljon kuin ohjeessa.

Jo ennen joulua tilasin Confetti-nettikaupasta Amerikka-teemaan sopivia sinisiä, punaisia ja valkoisia muffinivuokia ja minikokoisia Amerikan lippu-koristetikkuja. Sain ne nopeasti muutamassa päivässä, mikä ilahdutti minua kovasti! Paistoin cup caket kolmessa erässä, sillä halusin käyttää muffinivuokaa paperisten vuokien tukena ja vuoassani on vain 12 kolosta. Taikina ei onneksi mennyt odottamisesta miksikään. Kakut nousivat hyvin ja olivat sopivan kypsiä 20 minuutin paistamisen jälkeen. Nostin kuumat kakut toisiin tyhjiin paperivuokiin, erivärisiin kuin missä olin ne paistanut. Toinen paperivuoka suojaisi kakkuja kuljetuksessa. Annoin kakkujen jäähtyä kunnolla, tein kaikenlaisia muita juttuja ensin valmiiksi, sillä pursottaminen ja koristelu suorastaan pelottivat minua. 

Tein kuorrutuksen muuten ohjeen mukaan, mutta minulla oli maustamatonta Philadelphiaa tuorejuustona,  maustoin sen sitruunamehulla ja unohdin vaniljan. Hieman tutisevin käsin lapoin kuohkean kuorrutteen pursotinpussiin, johon olin laittanut isoimman tähtityllani. Olen tehnyt sillä vain pari kertaa marenkeja. Päätin heti, etten tee paksua, koko kakun pintaa peittävää kuorrutusta, koska frosting oli tosi tuhtia tavaraa. Kokeilin ylijäämäkakkuun pientä ruusukkeen tapaista kuorrutetta ja se onnistui ihan kohtuudella, joten tein sellaiset sarjatyönä kaikkiin kakkuihin. Päälle tökkäsin miniliput ja olin kakkuihin oikeastaan aika tyytyväinen. Kammenpyörittäjä löysi sopivan korkean pahvilaatikonkin, johon sain mahtumaan 35 red velvet cupcakea lippuineen päivineen.

Koska minulle jäi vähän aikaa ja tarvikkeita, tein vielä pari salaattia, joista ei riittäisi isoa annosta kaikille, lähinnä pikkulisäkkeiksi kolmen litran vuoalliset. Ensimmäiseen marinoin punasipuleita samaan tapaan kuin kesäiseen perunasalaattiin ja sekoitin marinoidut sipulit tomaattiviipaleisiin, sillä olin ostanut tomaatteja budjettirahoillani enemmän, kuin sain menemään muuten. 

Toiseksi extralisäkkeeksi tein fenkolista ja ruusukaalista lämpimän, mutta jäähtyneenä tarjottavan lisäkkeen. Suikaloin kaksi fenkolia ja kilon ruusukaalia. Haudutin ensin fenkolisuikaleita oliiviöljyssä muutamia minuutteja, että ne hieman laiskistuivat. Ropsautin niille hieman sokeria, suolaa ja pippuria. Siirsin suikaleet odottamaan kulhoon ja käytin sitten ruusukaalisuikaleet pannulla nopeasti, noin minuutin verran, että ne ihan vähän ehtivät pehmetä. Yhdistin silput ja sekoitin ne kunnolla. Tein marinadin niille oliiviöljystä, sitruunamehusta, siideriviinietikasta ja hunajasta, jonka vielä maustoin suolalla ja pippurilla. Sekoitin marinadin kasvissilppuun. Puolitin yhden suuren granaattiomenan ja taistelin siitä siemenet kulhoon ja sain runsaasti punaisia täpliä kaappien oviin ja välirosteriin. Kiva. Ripotin siemenet lisäkkeen päälle ja peittelin vuoan kannella. Tätäkin lisäkettä tuli kolmen litran vuoka täyteen. 

Karmiina oli luvannut tulla hakemaan ruoat klo 13.20, eikä hän tainnut myöhästyä puoltakaan minuuttia. Olimme pakanneet kaikki vuoat suuriin Ikean kasseihin pinoamatta niitä liikaa päällekkäin. Pelkäsin suurten vuokien painuvan kokoon, vaikka niissä olikin tukevat pahvikannet. Kansiin olin kirjoittanut kunkin ruokalajin ainekset ja etenkin sen, että ne kaikki olivat laktoosittomia. Kaikki tarvikkeet näihin ruokiin maksoivat alle 100 euroa, mikä hämmästytti minua kovasti, positiivisesti tietysti. Käytin jotain tarvikkeita omista varastoistani ja jotain ostamaani jäi hieman ylitse. 

Aikaa käytin eilen kolme tuntia ja tänään kuusi tuntia, siitä huomaa amatöörin touhuavan, vaikka minulla onkin simultaanikapasiteettia ja monta rautaa tulessa, kun kunnolla kokkaan. En osaa sanoa, oliko ruokaa sopiva määrä. Muut henkilöt hommaavat vielä bileisiin Amerikka-teemaan sopivat hot dog-tarpeet, johon minä erityisesti cole slawn ajattelin komppaamaan. Hieman oudolta tuntui lähettää "omaa ruokaa" jonnekin toisaalle tarjottavaksi, vähän jännittää ja pelottaakin, mutta toivon ruoan kuitenkin olevan sopivaa ja sopivat määrät.