Raikas jälkiruoka ennen ahdistavaa bunkkeria

Joskus keittiössä tulee paljon tiskiä. Kerätään aineksia kuppeihin mitoilla, vatkataan eri yhdistelmiä kulhoissa ja käytetään vispilöitä ja nuolijoita. Maistellaan lusikalla ja sutikoidaan vuokia. Hetkessä tiskiallas on jo täynnä tiskiä. Yleensä korjaan kyllä jälkiäni sitä mukaa, saatanhan tarvita jotain välinettä uudelleen hetkeä myöhemmin, pyyhin pöytiä ja laitan kananmunan kuoret kompostiin. Eilen olin hetken yksin keittiössä, eikä rivakka valmistelu antanut myöten siivota vasta kuin lopuksi. Kun jälkiruoka oli uunissa, mikä siinä oli siistiä keittiö sotkuista ja jäädä odottamaan miten onnistuu. 

Olin etsinyt kohokasohjetta, sillä halusin tehdä sitruskohokkaan. Löysinkin muutamia sopivia, mutta sitten osuin ohjeeseen kreikkalaisessa blogissa, ohjeessa tehtiin jälkiruokaa joka muistutti tekniikaltaan meksikolaista choco flania, tuota ihanaa cake impossiblea. Kreikkalaisen blogin postaukseen sai kyllä auttavan käännöksen, mutten sittenkään ihan ymmärtänyt miten taikina tehtäisiin ja ennen kaikkea paistettaisiin. Onneksi löysin saman kakun englanninkielisestä blogista The Merchant Baker ja sen ohjetta käytin lähes tipitarkkaan. Molemmissa blogeissa kakkua tehtiin (siitä käytettiin sanaa pudding cake) melkein neljä vuotta sitten, joten ihan uudesta villityksestä ei ollut kyse. Muutin Ramonan ohjetta vai ihan pikkuriikkisen, käytin sitruunan sijaan veriappelsiinia, koska (no tiedättehän) olemme kaikki hulluina veriappelsiiniin. Tästä ohjeesta tuli neljä annosta. 

Veriappelsiinikohokaskakku

• voita annosvuokien voiteluun 
• leipurinsokeria annosvuokien "jauhottamiseen" 
• 2 kananmunaa valkuaiset ja keltuaiset eroteltuina
• 1,6 dl maitoa (ohjeessa käytetty tuote reduced fat buttermilk)
• 2 rkl veriappelsiinimehua
• 1 veriappelsiinin kuori raastettuna
• 0,6 dl vehnäjauhoja
• 1,6 dl leipurinsokeria (sitä oikein hienoa, muttei tomusokeria kumminkaan)
• ripaus suolaa (näköjään unohdin)
• koristeluun tomusokeria ja yllämainitun veriappelsiinin lohkoja fileoituna

Aloitin keräämällä kaikki ainekset valmiiksi, mutta siis suolan unohdin. Aina pitäisi tarkistaa. Erotin valkuaiset ja keltuaiset. Voitelin 4 parin desin vetoista alumiinivuokaa, "jauhotin ne sokerilla" ja laitoin vuoat jääkaappiin odottamaan. 

Raastoin veriappelsiinista kuoren ja fileoin kaljun hedelmän lohkoihin. Puristin kuorien paloista ja rangasta mehua sen verran kuin siitä irtosi, vähän alle puoli desiä. Laitoin lohkot jääkaappiin odottamaan. 

Keräsin yleiskoneen kulhoon keltuaiset, maidon, veriappelsiinimehun ja -kuoriraasteen. Kone sekoitti lankavatkaimella seoksen tasaiseksi. 

Toisessa astiassa vatkasin sähkövatkaimella valkuaiset vaahdoksi, ei mitenkään liikaa, että vaahto lohkeaisi, mutta tanakaksi vaahdoksi kumminkin. 

Kuumensin uunin 165° C-asteeseen. 

Lisäsin yleiskoneen kulhossa olevaan vellimäiseen seokseen siivilän kautta jauhot sekä sokerin ja suolan (jos olisin muistanut). En nyt ole varma mitä sokeria lähdeblogissa oikein tarkoitettiin, sillä termit eivät olleet ihan yhteneviä. Mutta sokeri kuin sokeri, kai, vai? Tästä seoksesta tuli sellaista noin lettutaikinan vahvuista ohutta taikinaa. 

Sekoitin mukaan valkuaisvaahdon nuolijalla kulhon reunoja pitkin pyyhkäisten, ei siis vatkaten eikä kauheasti sekoittaen, vaan pyöräytellen, jolloin valkuaisvaahdon ilma ei lätisty pois. 

Otin esille lasisen vuoan johon neljä annosvuokaa mahtuisivat vesihauteeseen. Kuumensin kannullisen vettä kiehuvaksi vedenkeittimellä. 

Nostin annosvuoat jääkaapista ja jaoin kohokaskakkupuddinkimassan neljään osaan, vuoat täyttyivät noin 3/4 osaltaan. Sijoitin vuoat lasivuokaan ja kaadoin varovasti kiehuvan kuumaa vettä lasivuokaan niin, että sitä ylsi annosvuokien puoliväliin asti. Tämän vesihauteen on tarkoitus tasoittaa lämpötilaa ja antaa jälkiruoan kypsyä lempeästi, tai jotain. 

Sijoitin vuoan uunin keskikorkeudelle ja paistoin jälkkäreitä noin 40-45 minuuttia. Kurkistin luukun lasin läpi muutaman kerran. Noin paistoajan puolivälissä annokset kohosivat kohokasmaisesti noin sentin verran vuokien reunojen ylitse, mutta painuivat alemmas hetken kuluttua. Nyt ei siis haettu sitä maksimaalista kohoamista, vaan kyse oli taikinasta, jossa pohjalle muodostuu eräänlainen vanukas ja pinnalle ilmava, kuohkea kakku. 

Kun kakkujen pinta oli kauniin kullanruskea ja tuntui joustavalta sormella kevyesti painettaessa, olin lähes varma, että nämä paistokset olisivat valmiita. Nostin ne uunista ja pihdeillä pois vesihauteesta. Annoin niiden jäähtyä muutamia minuutteja, mutta minussa elävä pieni sörkkijä ei tietenkään malttanut odottaa kovin kauan. 

Kumosin annosvuoat lautasille. Kaksi annosta irtosi ihan täydellisesti, kaksi ei ihan. Minun tavallista tuuriani. Mutta onnistuneet olivat tosi kauniita, kalpeita kylläkin. Ehkä keraamisessa vuoassa ne olisivat saaneet kauniimman värin. 

Koristelin annokset tomusokerilla ja muutamalla veriappelsiinilohkolla. Meillä oli jälkiruokaviini, jota tahdoimme nauttia tämän jälkiruoan kanssa ja ne olivatkin täydellinen pari. Olimme vuosia sitten Jyväskylän Pöllöwaarissa viinintekijän illallisella, siellä viinitalon edustaja oli paikalla ja jätti unohtumattoman positiivisen vaikutelman. Nyt oli sopiva hetki palauttaa Schlumberger kielelle. 

Annosvuoan pohjalle (ja tarjotessa pinnalle) oli muodostunut vanukasmainen kerros, ei tosin mitenkään kauniin värinen, vaan haalea. Loppuosa annoksesta oli todella kuohkeaa kakkua ja ihan lautasta vasten oli uunissa päällepäin ollut rapea paistopinta. 

Todella kiva jälkkäri, mutta jos puolet ei suostu tulemaan kunnolla astiasta lautaselle, niin ei tämä ihan varma juttu ole, etenkään jos on ruokavieraita ja haluaisi aivan varmasti onnistua. Mielestäni voitelin vuoat ihan yhtä huolellisesti. Ehkä toinen astiamateriaali olisi voinut olla parempi. Söimme muuten jälkiruoan eilen ennen pääruokaa, monta tuntia ennen. Tämä siksi, että tahdoin ottaa kuvia ulkona, kun oli kerrankin valoisa hetki. Tämä jälkkäri sopii tarjottavaksi lämpimänä ja myös jäähtyneenä, eikä se lässähdä kohokasmaiseen tapaan, joten sen kanssa ei ole niin hengenhätä tarjoilla. 

Elokuvien maailmassa astuimme sitten hieman syvempiin vesiin, tai oikeammin laskeuduimme bunkkeriin. Katsottavien pinossa oli ollut jo useita päiviä Perikato (Der Untergang) 2004. Se ei ole mikään kevyt välipala, vaan intensiivinen kuvaus toisen maailmansodan viime hetkistä Berliinissä ja samalla Hitlerin ja hänen lähipiirinsä viimehetkistä. Olimme katsoneet elokuvan enintään kaksi kertaa aikaisemmin ja edellisestä kerrasta oli vuosia. 

Näyttelijäsuoritukset ovat kyllä tässä elokuvassa vertaansa vailla. Bruno Ganz on Hitlerinä aivan pelottavan hyvä, hän kuoli pari vuotta sitten 77-vuotiaana. Luin äsken, että osa elokuvasta on kuvattu Pietarissa, sillä siellä oli sopivaa rakennuskantaa jäljellä. 

Perikadosta on tullut tunnettu silläkin tapaa, että sitä on parodioitu runsaasti. Tunnettu raivokohtaus on sovitettu moneen enempi vähempi rankkaan tilanteeseen sopivalla tekstityksellä. Voi olla tietysti montaa mieltä siitä, onko se sopivaa vai ei, mutta kyllä nämä Youtube-pätkät ovat monta hymyä huulille nostaneet. Esimerkiksi viime vuonna Hitler sai kuulla Uudenmaan eristämisestä. 

Kirjaan tähän itselleni muistilapuksi mitä elokuvia olemme katsoneet

kotoisten elokuvafestivaaliemme aikana.

Jackie Brown 1997

Contratiempo (Näkymätön vieras) 2016

Interstellar 2014

Inside Llewyn Davies 2013

Fargo 1996

Four Weddings and A Funeral (Neljät häät ja yhden hautajaiset) 1994

Bridget Jones's Diary (Bridget Jones – elämäni sinkkuna) 2001

Ou Brother, Where Art Thou? (Voi veljet, missä lienet?) 2000

Before Sunrise (Rakkautta ennen aamua) 1995

Before Sunset (Rakkautta ennen auringonlaskua) 2004

Before Midnight (Rakkautta ennen keskiyötä) 2013

The Full Monty (Housut pois) 1997

Amélie 2001

A Serious Man 2009

Inglorious Basterds (Kunniattomat paskiaiset) 2009

Juice 2018

Truman Show 1998

Lost in Translation 2003

Stripes (Natsat) 1981

Arizona Baby/Raising Arizona 1987

The Queen 2006

Bagdad Cafe 1987

Wild at Heart (jäi kesken, oli niin omituinen) (Villi sydän) 1990

Out of Sight (Mieletön juttu) 1998

Notting Hill 1999

High Fidelity (Uskollinen äänentoisto) 2000

Love Actually (Rakkautta vain) 2003

Mestari Cheng 2019

Monty Python's Life of Brian (Brianin elämä) 1979

I served The King of England 2006

Tlmocník (Tulkki)  2018

Tmavomodry svét (Pilviin piirretty) 2001

Sangarid (Loikkarit) 2017

Little Miss Sunshine 2006

Jalla! Jalla! 2000

 The Fifth Element (The Fifth Element – puuttuva tekijä) 1997

The Shining (Hohto) 1980

One Flew Over the Cucoo's Nest (Yksi lensi yli käenpesän) 1975

Amadeus 1984

Easy Rider (Easy Rider – matkalla) 1969

Valmont 1989

Dangerous Liaisons (Valheet ja viettelijät) 1988

Les saveurs du palais (Haute Cuisine – Mestari keitiössä) 2012

Falling in Love (Rakastutaan)1984

About Schmidt 2002

U-Turn (U-käännös helvettiin) 1997

Kill Bill: Volume 1 2003

Kill Bill: Volume 2 2004

Thelma&Louise (Thelma ja Louise) 1991

Top Gun 1986

Trois Couleurs: Bleu (Kolme väriä:Sininen) 1993

Trois Couleurs: Blanc (Kolme väriä :Valkoinen) 1994

Trois Couleurs: Rouge (Kolme väriä :Punainen) 1994

Battle of Britain (Taistelu Britanniasta) 1969

Reservoir Dogs 1992

Kolja 1996

Helle Nächte (Valkoiset yöt) 2017

Réparer des Vivants (Niin kauan kuin sydän lyö) 2016

The Sense of an Ending (Kuin jokin päättyisi) 2017

Space Cowboys 2000

Juste la fin du monde (Vain maailmanloppu) 2016

Magnolia 1999

Sage Femme (Rakkaudella, Béatrice) 2017

Contact – Ensimmäinen yhteys 1997

Sense and Sensibility (Järki ja tunteet) 1995 

Mars Attacks! (Mars hyökkää!) 1996

Animal House (Delta-jengi) 1978

Mamma Mia! 2008

Moulin Rouge 2001

Ratatouille (Rottatouille) 2007

Madagascar 2005

Der Untergang (Perikato) 2004

Kaikkien keittiöpeikkojen äiti – juustokohokas

Tämän päivän postaus täyttää kolme eri tarkoitusta. Söimme ranskalaista ruokaa Tour de Francen merkeissä, tein sen #suurikeittokirjahaasteen mukaan ja se oli vielä keittiöpeikkokin. Jonkun aikaa tauolla ollut #suurikeittokirjahaaste jatkui Michel Rouxin kirjalla Muna. Olen tehnyt jo saman kirjoittajan kirjasta Piirakka yhden ohjeen. Tätä ei nyt voi kirjoittaa mitenkään, ettei lapsekkaita hihityttäisi (esim. Otin Munan esille ja etsin ohjetta, tai  Tartuin Munaan toiveikkaana) mutta tarvitsin siis ohjeen juustokohokasta varten ja Munasta se paras löytyi. #suurikeittokirjahaaste on Ku ite tekee-Minna viime kesänä aloittama haaste, jossa osallistuja koittaa kahlata keittokirjahyllyään läpi ja kokata joka kirjasta ainakin kerran. Minulla tämä on 24. haasteen osa. 

Olen tehnyt kerran mansikkakohokasta ja pari kertaa suklaakohokasta, mutta juustoinen versio on ollut aikomuksena jo vuosia. Nyt kun keittiössä on uusi uuni, ei ollut mitään tekosyytä esitettäväksi, ellei sitten helle olisi kelvannut sellaiseksi. Pienensin Munan neljän kohokkaan ohjetta puolella, mutta sittenkin se olisi riittänyt ainakin neljään annokseen. Laitan tähän ohjeen suunnilleen sellaisena kuin sen tein. 

Juustokohokas neljälle

• hieman voita annosvuokien voiteluun
• parmesania vuokien "jauhottamiseen"
• 3 kananmunaa, keltuaiset ja valkuaiset eroteltuina
• 10 g voita
• 2 rkl vehnäjauhoja
• 1,25 dl maitoa
• 100 g juustoraastetta (käytin cheddaria ja parmesania)
• pippuria ja suolaa

Voitele ensin annosvuoat, sellaiset pienet suorareunaiset kupit, noin 2 dl vetoiset ja ripottele niihin raastettua parmesania. Pyyhi vuokien reunat puhtaiksi, jotta kohokasmassa pääsee nousemaan reunaa pitkin kohotessaan. Laitan vuoat jääkaappiin odottamaan etenkin, jos on niin lämmin sää kuin heinäkuussa 2018. 

Kuumenna uuni 200 asteeseen ja ota esille isompi uunivuoka, mihin annosvuoat hyvin mahtuvat. Laita valmiiksi vesi kattilaan tai keittimeen, tarvitset kiehuvan kuumaa vettä suureen vuokaan vesihauteeksi kohokkaiden paistamisvaiheessa. 

Erottele kananmunien keltuaiset valkuaisista. Laita valkuaiset ja pieni ripaus suolaa puhtaaseen kulhoon (kuka nyt likaiseen laittaisikaan?) ja jätä odottamaan. Raasta muutkin käyttämäsi juustot. Sulata pikkukattilassa iso nokare voita ja sekoita vehnäjauhot sulaan voihin. Kypsennä seosta pari minuuttia koko ajan sekoittaen, varo suurusteen palamista. Lisää mukaan maito ja sekoita tasaiseksi. Mausta pippurilla. Kypsennä noin pari minuuttia, kattilaan muodostuu suurustunut kastikepohja. 

Kaavi seos kulhoon ja sekoita mukaan keltuaiset. Jätä seos jäähtymään siksi aikaa, että vatkaat valkuaiset tanakaksi vaahdoksi. Yhdistä kolmasosa valkuaismassasta kastikepohjaan kiertävin liikkein. Kun seos on tasaista, lisää loputkin valkuaiset ja juustoraasteet, sekoita mahdollisimman vähän. Lusikoi kohokastaikinaa annoskuppeihin niin paljon, että sitä on aivan kuppien reunoille asti, muttei niin, että reunat sotkeuvat. Näin kohokas pääsee nousemaan uunissa.

Nosta annoskupit uunivuokaan ja kaada vuokaan varovasti kiehuvaa vettä annoskuppien reunojen puoliväliin asti. Siirrä uunivuoka varovasti uuniin ja laita ajastimeen ensin viisi minuuttia. Seuraa koko ajan paistumista. Älä avaa luukkua paistumisen aikana ja etenkin varo paukauttamasta uunin luukkua kiinni. Minun kohokkaitteni paistumiseen meni kaikkiaan noin 15 minuuttia, mikä oli huomattavasti enemmän kuin Muna-kirjan ohjeessa. Kohokkaiden reunat nousivat hieman epätasaisesti, mutta riittävästi kuitenkin. Kun pinta on kauniin ruskea, nosta vuoka varovasti uunista. Nosta annoskupit tarjoilulautasille varovasti pihdeillä tai pyyhkeellä suojatuin käsin. Varo kopauttamasta annoskuppia lautaselle. 

Kohokas pitää tarjota samantien. Meillä kohokkaat eivät kyllä lässähtäneet mitenkään, vaan rakenne pysyi mukavasti kuohkeana. Juustokohokas oli mitä maistuvin alkuruoka. Annoskoko oli juuri sopiva eikä kohokas ollut tarttunut vuokiin lainkaan. Erittäin hyvä keittiöpeikko-onnistuminen. Vielä voisi säätää juustojen kanssa, joku voimakkaampikin sopisi. Ei sentään ulkojuusto-osastoa. Seuraava kerta menee varmaan totaalisesti pieleen! Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Keittiöpeikot- ja #suurikeittokirjahaaste-välilehdille. 

Tour de Francen 17. etappi oli erikoisen lyhyt, vain 65 km  mittainen. Heti startin jälkeen reitti vei brutaaliin nousuun. Eilen kaiteen yli lentänyt Philip Gilbert ei jatkanut kisaa enää, sen verran hän itseään loukkasi tapahtumassa. Nyt oli sellainen etappi, joka oli keitetty kokoon. Kahdessa ja puolessa tunnissa käytiin läpi kaikki tunnetilat ja voittajaksi ajoi minun suosikkini Nairo Quintana. Chris Froome ei enää ole tässä kisassa tallin ykkönen vaan, SKY varmaankin ajaa Geraint Thomasille. Hillitsen iloani siitä. Tom Dumoulin nousi kokonaiskilpailussa toiseksi. Nairo on sijalla 5. Ai että oli mukavaa, että Touriin tuli vähän eloa. 

Häkellyttävä suklaajälkiruoka

Eilisen tolkuttoman onnistuneen ankkapäivällisen jälkiruokana meillä oli merkillistä kakkua. Ei se tainnut oikeastaan olla kakku lainkaan. Osuin ohjeeseen foodgawkerin kautta ja se vaikutti niin mielenkiintoiselta, että sitä oli kokeiltava. Puolitin alkuperäisohjeen annoksen.

Suklaakohokas/kakku/vanukas

• 2,5 dl kananmunanvalkuaisia
• 2,5 dl tomusokeria
• 2 rkl kaakaota
• 1 tl kanelia
• 2 tl pikakahvijauhetta  (oma lisäykseni)
• voita muottien voiteluun

Kuumensin uunin 160 asteeseen ja voitelin 8 individuaalista noin 2 dl vetoista annoskuppia. Käytin neljää alumiinista fondantvuokaa ja neljää teräksistä armeijan ylöspäin levenevää korvatonta mukia. En osannut aloittaessani arvioida kuinka paljon taikinaa tulisi, joten otin astioita esille tarpeeksi. Alkuperäisohjeen jälkiruoka paistettiin kakkuvuoassa, mutta minä halusin annoskokoisia jälkiruokia. Voitelin ensin alumiinikupit ja pari teräsmukia. 

Laitoin yleiskoneen vatkaamaan valkuaisia, minulla sattui olemaan niitä vanhentumassa marenkeja varten. Olivat jääneet joltakin kerralta, jolloin olin tarvinnut vain keltuaisia, enkä koskaan tule tehneeksi niitä marenkeja. Niinpä oli todella hyvä juttu hoksata käyttää valkuaiset tähän. Luulisin, että 2,5 dl valkuaista on noin kuuden suuren kananmunallisen verran. 

Siivilöin tomusokerin, kaakaon, kanelin ja kahvijauheen toiseen kulhoon ja sekoitin tasaiseksi. Kun valkuaiset olivat vatkautuneet kovaksi vaahdoksi, kääntelin kuivat aineet mukaan nuolijalla kulhon reunoja kierrellen. Näin taikina pysyisi mahdollisimman ilmavana ja sitä se kyllä olikin. Lusikoin taikinaa neljään alumiinimuotiin ja kahteen teräsmukiin ja silti taikinaa oli vielä jäljellä JA olin jo puolittanut taikinan. Voitelin kaksi teräsmukia lisää ja ne täytettyäni taikina oli kutakuinkin lopussa. Täytin astiat noin 4/5 täyteen. Aavistuksen verran vähemmän/astia olisi ollut hyvä. 

Kiehautin vedenkeittimessä noin litran verran vettä ja asetin annoskupit isoon lasivuokaan, siihen missä tein perhekokoista lasagnea vanhoina hyvinä aikoina. Kaadoin kiehuvaa vettä vuokaan annoskuppien väleihin noin puoleen väliin kuppien reunoja ja nostin vuoan uuniin. Koska käytän kiertoilmaa kaikkeen paistamiseen (en koska voin, vaan koska minun täytyy), tasolla ei ole niin väliä, mutta jos käyttää normaalia tasalämpöä, lienee hyvä laittaa vuoka noin keskitasolle, tai yksi pykälä siitä alemmas. 

Asetin paistoajaksi ensin vartin. Lähdeohjeessa kehotettiin paistamaan suurta (siis kaksinkertaista) annosvuokaa noin tunnin verran ja ajattelin, että pienet annokset kypsyvät nopeammin. Sen ne tekivät, mutta kyllä siinä kuitenkin meni ensin se vartti ja siinä vaiheessa ylöspäin levenevissä teräsmukeissa taikinamassa kohosi raivokkaasti ja ratkesi avautuen kuin kukka. Suorempireunaisissa alumiinikupeissa taikina kohosi kauniin kohokasmaisesti. Mutta kypsiltä ne eivät kummatkaan näyttäneet. Paistoin lisää vartin ja vielä sittenkin 10 minuuttia. Uskaltauduin kokeilemaan yhtä paistoksista tikulla neljänkymmenen paistominuutin jälkeen ja tikku oli puhdas pistoksen jälkeen. 

Otin vuoan pois uunista ja nostelin annoskupit pihdeillä ritilälle jäähtymään. Varoittelin jo Anttia, että mahdollisesti meillä olisi jälkiruokana vain kahvia, mikäli aikaansaannokseni lässähtäisivät tai olisivat muuten liian omituisia. Maltoin odottaa noin 10 minuuttia ennen kuin kumosin ensin teräsmukissa olleen annoksen. Se ei irronnut aivan kunnolla ja kohokaskakkuvanukas kellahti voileipäpaperipalan päälle hieman vinoon. Ei se niin nuukaa, annoksiahan oli meille kahdelle kahdeksan! Alumiinikupeista annokset irtosivat paremmin ja ne näyttivätkin sievemmiltä. Yhden niistäkin kellautin kumoon ja vielä luiskautin vahingossa muotin kakkusen kylkeen, mutta edelleen sain kumottua tarpeeksi aivan ehjiä ja sieviä annoksia paperipaloille jäähtymään. Annokset olivat joustavan pehmeitä, mutta eivät hämmästyksekseni lässähtäneet. Suosittelen, että kannattaa käyttää vain suorareunaisia annosastioita, ei ylöspäin leveneviä, sillä kohokas ei käyttäydy sellaisissa kauniisti vaan massa repeilee. 

Marsalakerma

• 2 dl kermaa
• 1 rkl marsalaa
• 1 tl sokeria

Kohokkaiden kanssa tarjosin marsalalla maustettua kermaa. Ohjeessa kerma oli maustettu sherryllä, mutta meillä ei ollut avattua sherrypulloa, marsalaa sen sijaan oli. Sekin sopi oikein hyvin. Vatkasin kerman pehmeäksi ja lisäsin siihen parissa erässä marsalaa ja vähän sokeria. Lusikoin kermaa kohokasannoksen viereen  pienille lautasille ja laitoin annokset jääkaappiin odottamaan jälkiruoka-aikaa. Kohokkaat oli helppo siirtää paperin päältä lautasille lastalla, paistopinta oli sen verran kuiva, etteivät olleet tarttuneet paperiin. 

Ensimmäinen lusikallinen oli hämmästyttävä. Tämä jauhoton jälkiruoka oli erikoinen kokemus, se maistui muhevan suklaiselle, eikä oudosti ollut liian makea, vaikka tomusokeria oli yhtä paljon kuin valkuista. Rakenne oli ilmava ja vältti munakasmaisuuden mielestäni aivan hiuksenhienosti. Eniten häkellytti se, ettei muutaman tunnin säilyttämisenkään jälkeen näkynyt merkkejä kokoonluhistumisesta. Kohokas tämä jälkiruoka ehdottomasti oli silti, ei niinkään kakku. Marsalakerma sopi makupariksi hyvin. Loput ehjinä säilyneet annokset ovat jääkaapissa ja tutkimme tänään miten syötäviä ne vielä ovat iltapäivällä tähdenlentopäivällisen jälkeen. 

Olemme muuten aloittaneet taas pyöräilyjen seuraamisen. Viime viikonloppuna ajettiin Strade Bianche ja tällä viikolla ovat olleet menossa viikon mittaiset Paris-Nizza ja Tirreno-Adriatico. On ollut taas mahtavaa sukeltaa ammattipyöräilyn pariin ja tutustua tämänvuotisiin joukkueisiin, niiden uusiin ajoasuihin ja katsella millainen on kevät Ranskassa ja Italiassa. Ei kovin keväiseltä kyllä vielä vaikuta kummassakaan. Juuri Ranskassa ajattevan kilpailun vuoksi tämän viikonlopun ruoat ovat olleet ranskalaiseen keittiöön kallellaan ja ehkä tänään saan aikaan jotain italialaistakin. Tästä se pian alkaa taas, CampaKeittiön ruokahaastekausi, kun toukokuussa Giro pyörähtää käyntiin. Tänä vuonna haastamme itseämme jo kahdeksannen kerran italialaisen, ranskalaisen ja espanjalaisen ruoan pariin.

Suklaakohokas Delia Smithin neuvoin

Tämän perjantain päivällisen blogipurkaminen alkaa merimiestyyliin, eli  jälkiruoasta. Olen tätä ennen tehnyt kerran elämässäni kohokasta. Se tapahtui toisen blogivuoden kesällä. Tein silloin mansikkakohokasta ja onnistuin moukan tuurilla oikein mainiosti. Nyt jo yli viisi vuotta myöhemmin kokeilin kohokasta uudelleen, tällä kertaa suklaista. 

Koska olen innokas #suurikeittokirjahaaste-osallistuja, etsin ohjeen kohokkaaseen keittokirjahyllystäni. Sieltä nappasin paksun opuksen, josta en muistaakseni ole tehnyt koskaan aikaisemmin kuin yhden kerran, ensimmäisenä blogivuonna, kun askaroin suklaafondantin. Kyseessä on todellinen kotikokin raamattu, Delia's complete how to cook. Hän on minun mielestäni brittien oma Martha Stewart, vaikkei tietääkseni olekaan istunut. Kirjan nimi on jo sen verran itsevarma, että ujompi saattaa lannistua, mutta ainakin minun englannintaidoillani ja myöskin tämän hetkisellä kokkaustasollani Delian ohjeet ovat hyvin ymmärrettäviä ja helppoja seurata. Tätä kirjaa uskallan suositella lämpimästi. Pitäisi käyttää sitä useammin. Pikkuisen minä sovelsin ohjetta, kuinkas muuten?

Suklaakohokas kahdelle Delia Smithin neuvoin

• 50 g tummaa suklaata
• 1 rkl konjakkia
• 1 rkl kermaa
• 3 keltuaista
• 3 valkuaista
• voita ja sokeria annoskuppien valmisteluun
• tomusokeria koristeluun
• vadelmia

Kohokas on siitä pahamaineinen jälkiruoka, että sen sanotaan helposti lässähtävän ja olevan vaikea saada onnistumaan. Minun kahden kerran kokemuksellani näin ei ole ja sen etu päivällisen päätteeksi on se, että sen voi valmistaa jääkaappiin  jo hyvissä ajoin, jopa edellisenä päivänä. Minä tein annokset jääkaappiin päivällä ja paistoin ne aterian lopuksi. 

Aloitin voitelemalla varuiksi kolme suorareunaista kohokasvuokaa, en ollut varma kuinka hyvin kuuden annoksen puolittaminen onnistuu. Enhän oikein tiedä kuinka isoja tai pieniä kupposia Delia käytti. Voitelin kupit hyvin ja "jauhotin" ne sokerilla, kuten kakkuvuoat. 

Tein suklaalle pienen bain marien, eli laitoin kattilaan vettä ja päälle sopivan lasikulhon. Keitin veden kiehuvaksi ja pienensin sitten kiehumisen lempeäksi poreiluksi. Laitoin suklaan, kerman ja konjakin (Delia oli rommin ystävä, mutten raskinut avata talouden ainoaa rommipulloa tätä varten) ja annoin suklaan sulaa. Sekoitin nuolijalla ja nostin kulhon pois kattilan päällä, kun suklaa oli puoliksi sulanut. Kuumennut lasikulho hoiti loput suklaan sulamisesta. 

Vatkasin keltuaiset vaaleaksi vaahdoksi ja valkuaiset omassa kulhossaan myöskin valkoiseksi tanakaksi vaahdoksi (ole huolellinen, että vispilät ovat puhtaan ja kuivat, jos käytät samoja välineitä) ja kun suklaa oli jäähtynyt niin, ettei munakekkuloituminen ollut enää uhkana, sekoitin keltuaiset mukaan. Sitten yhdistin kulhoon ensin suuren lusikallisen valkuaisvaahtoa pyöräyttävin liikkein. Kun ensimmäinen erä oli sekoittunut hyvin massaan, lisäsin lopun valkuaisvaahdon. Pyöräyttelin kunnes massa oli tasaista. Jaoin massan annosvuokiin, sain kaksi annosta, kolmas valmisteltu kuppi meni tiskiin ilman kohokasta. Tasoitin pinnan lastalla ja pyyhin reunan huolellisesti puhtaaksi, jotta kohokas pääsisi nousemaan reunoilta suoraan ylöspäin.

Laitoin kohokkaat jääkaappiin peitettyinä odottamaan päivällisen päätettä. Minulla oli uuni kuumana muista ruokajutuista ja kun aloimme syödä pääruokaa, nostin lämpötilan 200 asteeseen. Kun olimme lähes ähkyssä (liian isot annokset pääruokaa, hyi minua) ja siivosimme tiskit koneeseen, laitoin kohokkaat uuniin. Paistoaika on noin 10 minuuttia, mutta kannattaa kytätä uunin lähettyvillä katsomassa, milloin annokset ovat valmiit. Minä paistoin kohokkaitani juuri sen kymmenen minuuttia. Ihan passeli aika, mutta se kyllä riippuu annoksen koosta, uunista, kuun asemasta ja naispuolisen kokin kuukautiskierrosta. 

Nostin varovasti kohokkaat uunista tarjoilulautaselle, asettelin muutamia vadelmia annoksen päälle ja lautaselle ja sirottelin hieman tomusokeria päälle. Nautimme kohokkaan kanssa espressot ja alkuruoan kuohuviinin loput. Ei hullumpaa! Tai siis ihan tosi hyvää.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki aihepiirin postaukset. Ja lupaan, että Delian kirjaa käytän jatkossakin, siitä en luovu!

Mansikkakohokas

Viimein uskaltauduin tekemään jälkiruoaksi kohokasta, souffléa. Olen sitä suunnitellut jo pitkän aikaa, viime kesän Ranska-viikoilla en uskaltanut, joulun alla munainvaasion aikaan en "ehtinyt". Nyt olivat tekosyyt lopussa ja tohtiuduin kokeilemaan. En ollut syönyt montaakaan kohokasta, liekö yhden tai kaksi ja niistäkin oli niin pitkä aika, etten muista kohokaskokemuksistani mitään. Ehkä olen vain nähnyt niistä unta.

Meillä on viimekesäisiä marjoja vielä aika paljon, joten päädyin mansikkakohokkaaseen. Löysin mukavan yksinkertaisen oloisen ohjeen täältä, sovelsin hieman ohjetta. Vaihdoin vadelman mansikkaan, koska vadelmia meillä ei ole joko lainkaan tai hyvin vähän, eikä puolisukellukseni pakastimen uumeniin tuonut vastaan yhtään pientäkään rasiaa vadelmia, mutta paljonkin mansikkaa. Neljään annokseen käytin:

• nokare voita suorareunaisten annoskuppien voiteluun
• 0,5 dl sokeria+ 2 rkl vuokien sokeroimiseen (käytin erikoishienoa sokeria)
• 3 kananmunan valkuaista
• 1 dl mansikkasosetta

Kuumensin uunin 200 asteeseen. Voitelin annoskupit ja sokeroin voisen pinnan kauttaaltaan. Laitoin kupit jääkaappiin odottamaan. Olin sulattanut mansikkasoseen ja surauttanut sen vielä Bamixilla sileäksi. Vatkasin valkuaiset vaahdoksi, johon muodostui pehmeitä huippuja, lisäsin sokeria lusikallinen kerrallaan, noin puoli desiä kaikkiaan. Mansikkasoseessa oli myös sokeria, siksi olin varovainen valkuaisvaahdon makeuttamisessa. Sekoitin mansikkasoseen valkuaisvaahtoon nuolijalla reunoja myöten pyöräytellen.

Lusikoin mansikkavaahtoa kuppeihin niin paljon, että kupit olivat ihan täynnä ja siloitin pinnan aivan kupin reunoja myöten lastalla. Pyyhin reunat puhtaiksi. Paistoin kohokkaita uunin alaosassa uunipellillä (näin sain kaikki samaan aikaan uuniin ja sieltä pois) toiseksi alimmalla tasolla 10 minuuttia. Noin kahdeksannella minuutilla kohokkaat alkoivat nousta ja reuna nousi noin 1-1,5 cm kupin reunan ylitse ja pinnan hattu paahtui kauniin vaaleanruskeaksi. Nostin pellillä olevat annoskupit uunista ja sirottelin kohokkaiden pinnalle tomusokeria. Sitten olikin kiire, nostin varovasti kohokkaan lautaselle ja kiikutin sen kasvihuoneeseen, jossa oli tuuleton tila ja saimme muutaman kuvan otettua. Kohokkaat eivät lätistyneet hetkessä, eivätkä edes siinä, kun lusikan upotti annokseen. Kohokas oli ilmava ja ihanan mansikkainen, ehkä aavistuksen makea. Sen verran olin kiirehtinyt, että siivotessani jälkiä syömisen jälkeen, huomasin uunin olevan edelleen päällä!

Ensimmäinen otos tämän keittiöpeikon kanssa siis onnistui mainiosti, eikä ollut vaikeakaan. Seuraava kerta mennee sitten pilalle, niin yleensä käy.

Tour de Francen toinen etappi oli jännittävä. Mark Cavendish ylitti maaliviivan puoli renkaanmittaa ennen Andre Greipelia. Eilisen voittaja, Peter Sagan, ei päässyt hyviin asemiin loppukirissä. Fabian  Cancellara jatkaa kokonaiskilpailun ykkösenä pirteässä keltaisessa. Tänään oli siis viimeinen Belgiassa ajetuista etapeista, nyt siis karavaani hyvästelee Tintin kotimaan ja siirtyy Ranskaan.