Karkkipossua!

Olen käynyt Farangissa vain kerran syömässä yhden heidän maistelumenunsa, josta parhaiten jäi mieleeni karkkipossu. Siitä asti on mielessäni pyörinyt ajatus kokeilla sen valmistamista kotioloissa. Monissa tutuissa blogeissa sitä on tehty jo aikaa sitten, mutta omat aikomukseni toteutuivat vasta nyt. Poikkesin työmatkalla Heinolan Heilassa ja ostin kassleria kunnon kimpaleen ja aloitin possuhommat jo eilen. Neuvoja luin sieltä täältä.

Tämä possuruoka ottaa aikansa, juuri sen vuoksi olen usein aikonut sitä tehdä, mutta unohtanut sen, että valmistelut aloitetaan jo ateriaa edeltävänä päivänä. Eilen muistin ja possu olikin jo puolilta päivin kattilassa kypsymässä. Olin jopa kirjoittanut kauppalistan, sillä muutamia mausteliemen aineksia meillä ei ollut ennalta. Liemeen tuli (olisi tullut):

• 1 l vettä
• 4 dl soijakastiketta
• 2 dl valkoviiniä
• 1 dl osterikastiketta
• 1 dl sokeria (jonka unohdin kokonaan)
• 0,5 dl ketjap manisia
• 4 tähtianista
• 1 kanelitanko
• 3 rkl inkiväärisilppua
• 2 valkosipulinkynttä
• 1 rkl korianterin siemeniä

Mittasin kaikki ainekset isoon kattilaan, mutta tosiaan tuo sokeri ei osunut silmiini ollenkaan, nyt vasta Hannelen postauksesta sen bongasin. Olin myöskin unohtanut kirjoittaa kauppalappuuni inkiväärin, eikä sitä ollut talossa yhtään, käytin tuoreen inkiväärin sijasta kuivattua inkivääriä reilun ruokalusikallisen verran. Kuumensin liemen kiehuvaksi ja nostin sitten kasslerpalan liemeen kypsymään. Possu uiskenteli hyvän 4 tuntia liemessä, joka poreili maltillisesti. Käänsin palan kylkeä pariin otteeseen, lientä ei ollut aivan niin paljon, että koko pala olisi peittynyt. Kun liha alkoi olla niin kypsää, että siitä irtosi suikaleita haarukalla uhaten, nostin palan varovasti vuokaan jäähtymään. Lihapalan päälle nostin toisen lasivuoan ja siihen painoksi tiilen. Tarkoitus oli jäähdyttää liha ja litistää sitä yön yli, jolloin se olisi tiivistä ja helposti kuutioiksi leikattavaa. Siivilöin keitinliemestä maustesattumat ja peittelin liemenkin kylmään odottamaan seuraavaa päivää.

Tänään sitten keittelin makean ja tahmean karamellikastikkeen. Siihen tuli:

• 400 g palmusokeria
• 1 dl vettä
• 2,5 dl possunkeittolientä
• 1 kanelitanko
• 4 tähtianista

Palmusokeri on melko tahmaista tököttiä ja sen saaminen purkista kattilaan olikin aika homma. Koska purkki oli menossa tyhjäksi tällä kokkailulla, kiehautin kastikkeeseen tulevan veden ja kaadoin sen sokeripurkkiin, se hieman notkisti sokeria ja sain sen purkista ulos. Kuumensin sitten sokeria ja vettä paksupohjaisessa kattilassa varovasti niin, että sokeri suli vähitellen. Annoin sokerin vähän aikaa kiehua omin nokkineen. Sillä välin kuorin kylmässä olleen keitinliemen pinnalta rasvan pois ja mittasin liemen toiseen kattilaan ja kuumensin senkin kiehuvaksi. Tässä kohtaa unohdin nuo uudet mausteet kokonaan, joten makean kastikkeen kanelin ja aniksen maku tuli vain liemestä. Kun liemikin oli kuumaa, lirutin sen varovasti kuumaan sokeriin ja sekoitin kastikkeen tasaiseksi. Kastike sai sitten kiehua kasaan puolitoista tuntia, jonka aikana sen väri syveni kauniin kiiltäväksi ja rakenne muuttui tahmeaksi ja paksuksi. Tuoksu oli aivan huumaavan hyvä. 

Kastikkeen kiehuessa otin possupalan käsittelyyn. Se oli painunut kiinteäksi ja helposti leikattavaksi, leikkelin sen noin 2x2 cm nopiksi, jotka nostin vielä jääkaappiin odottamaan ruoan viimeistelyä. Ruoka-ajan lähestyessä kuumensin padassa muutaman sentin korkeudelta rypsiöljyä 180 asteen lämpöön. Paistoin pari kauhallista lihanoppia kerrallaan öljyssä ja nostin ne talouspaperilla vuorattuun vatiin odottamaan. Lihapalojen pinnasta tuli herkullisen rapea, mutta sisus pysyi mehukkaana. Kun kaikki lihapalat olivat saaneet rapean pinnan, sekoitin ne makeaan karkkikastikkeeseen. Söimme tätä yllättävän makuista possukastiketta basmatiriisin kera, ripotimme pinnalle tuoretta korianteria ja mietoa punaista chiliä silputtuna. 

Perheen teinien ilme ensimmäisen haarukallisen jälkeen oli kyllä näkemisen arvoinen, ruoka oli jotain erilaista ja jänskää. Saa kuulema tehdä toistekin. Se on kyllä sanottava, että tiskiä tämän ruoan tekemisessä tulee aika paljon, kattiloita, pannuja, patoja, siivilöitä, vuokia ja kauhoja. Samoin aikaa tarvitaan runsaasti, mutta mielestäni karkkipossu on kyllä vaivan väärti. Loput possun keitinliemestä pistin pakkaseen, arvelin että sitä voisi vielä käyttää johonkin tuonnempana. 

Pulled pork, omasta tai asiakkaan päästä a.k.a nyhtöpossu

Meillä tapahtui eilen ketjureaktio, jonka johdosta söimme tänään pulled porkia, mikä se nyt olisi suomeksi, nyhtöpossua? Kammenpyörittäjä oli ulkosalla tekemässä tähdellisiä isännöintihommia ja minä menin sinne ihmettelemään. Kohta sain päähäni tiedustella, että voisiko kodinhoitohuoneen varajääkaapin (ystäviltä saatu, kiitos vaan, taitaa olla se kiitosviinitonkka toimittamatta) siirtää välivarastoon. Kammenpyörittäjä oli sitä mieltä, että kyllä se vain passaa ja alkoi lappaa varastosta pihalle polkupyöriä. 

Sain selville, että taloudessamme on 11 polkupyörää. Onkohan se tarpeeksi, mitä luulette? Pitääkö minun luopua haaveestani saada vanha Bianchi? Ei kai. Kun kaikki pyörät oli nostettu ulos, saimme siirrettyä varajääkaapin varastoon ja tässä vaiheessa löysin kaapin pakasteosasta umpijäisen possupaketin, jota olin aktiivisesti unohtanut kesäkuusta asti. Jätin paketin sulamaan ja päätin Scarlett O'Haramaisesti miettiä huomenna, mitä sen kanssa tekisin. Saimme melkein kaikki polkupyörät tukittua takaisin varastoon. Kolme jäi ylitse, pyörävanhukset, Gios ja Peugeot, muuttivat talveksi matkailuvaunuun ja minun maantiepyöräni nousi Tacx-trainerille ja on nyt takkahuoneessa, jossa meinaan ajella kilometrejä talven aikana. Tai ainakin se käy pyykkien ripusteluun, Kammenpyörittäjä on pessyt sen oikein hienon puhtaaksi. 

Mutta takaisin possuun. Vietin aamun leppoisasti sohvalla kaikenlaisia kotihommia vältellen  ja etsin mieleistäni possuohjetta kasslerille. Meinasin lannistua, kun menin avaamaan possupakettia, kun hintalapussa luki, että porsaankyljykset. Mutta kyllä siellä oli kuitenkin kassleria, hintalappu vain oli otettu Heilassa väärin. Nyt jää kyllä arvoitukseksi, hävisinkö vai voitin valuuttamielessä. En löytänyt mitään mieleistäni ohjetta, joten tein aivan omasta päästäni. Tähän liittyy otsikkoni, se on perheemme sisäinen vitsi. Joskus kauan sitten kotiseutuni sanomalehdessä, Lapin Kansassa oli ilmoitus, jossa luvattiin tehdä takkeja omasta tai asiakkaan nahasta. Se oli jotenkin nauruhermoja kutkuttava ja olemme muuntaneet sen moneen muotoon siitä lähtien. 

Tein aluksi mausteseoksen possulle. Vähän minä epäröin, että voinko laittaa sikapossulle ras-el-hanout-mausteseosta, mutta päätin olla rohkea. Lusikoin kaksi kukkurapäistä ruokalusikallista tahmeaa palmusokeria kulhoon, lisäsin sinne saman verran itsetekemääni ras-el-hanoutia, vähän suolaa ja lorauksen oliiviöljyä. Sekoitin koko sotkun tasaiseksi ja hieroin mausteseosta kasslerviipaleisiin yltympäriinsä. Ladoin viipaleet valurautapataan kyljelleen, niitä oli 8 ja ne painoivat noin kilon verran yhteensä. Kaadoin pataan ranskalaista kuivaa omenasiideriä lihapalojen puoliväliin asti ja länttäsin kannen päälle. Olin kuumentanut uunin 225 asteeseen ja annoin padan olla siinä kuumuudessa ensimmäiset 45 minuuttia ja sitten alensin lämmön 150 asteeseen. Kolmen tunnin kuluttua otin padan uunista ja kurkkasin varovasti sisälle. Lihapalat olivat hyvän matkaa kypsymisen tiellä, lisäsin vähän persiljasuolaa ja käänsin palojen kylkeä ja jatkoin kypsentämistä vielä kolme tuntia. 

Illan pimetessä possu oli riipimiskypsää. Nostin viipaleen kerrallaan leikkuulaudalle ja nyhdin kaiken lihan suikaleiksi. Possu oli mehevää ja sopivan mausteista, muttei liian makeaa, kuten kävi ensimmäiselle pulled pork-kokeilulleni viime talvena. Silloin liemi oli liian makeaa. Söimme tätä possusuikaletta ciabatta-leivän kanssa, täytimme leipäpalaset salaatilla, tomaatilla, sipulilla ja runsaalla keolla possusuikaleita, lusikoimme päälle aromaattista paistolientä. 

en minä ihan tällaista kai kuitenkaan?