Alan kääntyä fenkolifaniksi – fenkoli-mozzarellasalaatti

En ole koskaan oikein paljonkaan pitänyt fenkolista, mutta Antti sen sijaan pitää siitä paljon. Otimme tässä muutama päivä sitten kaupasta  Carrefourin mainoslehtisen ja siinä oli kivannäköinen fenkolisalaattiohje. Lehti oli Belgian Carrefourissa, mutta se oli ranskaksi, joten päätin, että se kelpaa ranskalaiseen ruokahaasteeseemme. Ja huomatkaa miten kiltti olin, että tein ruokaa fenkolista, vaikkei se ole suosikkini! #kuihienooseon

Olen minä jonkun verran oppinut ainakin ruokaranskaa (lähinnä kauppalappujen ansiosta), sillä ymmärsin ohjeen ihan hyvin. Käytin käännösohjelmaa varmistaakseni, että tosiaan ymmärrän. Meillä ei ollut pistaaseja mobilekeittiössämme, eikä myöskään ohjeessa käytettyä burrataa, mutta mozzarellaa oli. Kuivattuja fenkolinsiemeniäkään ei ollut, jätin ne vain huomiotta. 

Fenkoli-mozzarellasalaatti

• puolikas fenkoli ohuiksi viipaleiksi leikattuna
• 1 topakka kevätsipuli viipaleiksi leikattuna (lähdeohjeessa punasipuli)
• 1 pallo mozzarellaa (lähdeohjeessa burrataa)
• tummia viinirypäleitä noin kahden nyrkin kokoinen määrä pieniin nippuihin leikattuina 
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 tl hunajaa
• sipaus suolaa ja pippuria

Aloitin paahtamalla tummat rypäleet airfryerissä. Leikkasin tertun pienempiin nippuihin ja nostin ne pieneen foliovuokaan. Luritin päälle hunajaa ja oliiviöljyä, pyöräytin myllyistä päälle pikkuisen suolaa ja pippuria. Nostin vuoan airfryerin koriin ja paahdoin rypäleitä noin 15 minuuttia 180 asteessa. 

Asettelin lautaselle ohuiksi viipaloidun fenkolin ja sipulin ja revin mozzarella siihen päälle. Kun rypäleet olivat hetkisen jäähtyneet, lisäsin ne lautaselle ja kaadoin foliovuokasta paahtoliemen mozzarellan ja muiden ainesten päälle. Lisäsin vielä hieman fenkolin tillinnäköisiä hapsuleita ja pippuria myllystä. 

Söimme tämän oikein hyvän salaatin valmiiden paneroitujen kalafileiden kanssa. Yleensä minä en syö paljonkaan rypäleitäkään, etenkin jos niissä on siemeniä, mutta näissä ei ollut ja maku oli aivan loistavan paahtunut, muttei kuitenkaan kuivunut. Fenkoli olisi voinut olla jopa voimakkaamman makuinen minullekin, tämä oli melko mieto. 

Tour de Francen kolmas etappi päättyi Dunkerqueen, josta me juuri muutama päivä sitten lähdimme pois. Emme edes kysyneet olisiko leirialueelle mahtunut kisan aikaan. Olimme seudulla vuonna 2022, kun etappi alkoi kaupungista ja silloin oli ihan täyttä sillä leirialueella, jolla me nyt olimme. Kisaa paikan päällä katsoessa tulee hieman kisakrapula ja huono omatunto, kun katsoo kaikkia niitä autokolonnia, jotka ajavat kisan edellä, sen aikana ja sen perässä. Helikoptereista puhumattakan. Että mikä järki tässä on. Tulee vähän huono fiilis olla mukana siinä hommassa. 

No oli miten oli, tänään katsoimme kisaa Luxemburgissa, tutulla leirialueella Wasserbilligissä. Varasimme tänne paikan pari päivää sitten, olimme täällä viimeksi toukokuussa minun synttärini aikaan. Silloin oli vapun takia täyttä, nyt on tilaa vaikka myymään alkaisi. Tällä alueella on erinomainen netti, jolla kisaa pystyy seuraamaan MAX:lta. Telkkaristakin taitaisi tulla lähetyksiä, mutta juuri kun aloimme katsoa kisaa, osui päälle kauhea ukkoskuuro, joten emme nostaneet antennia emmekä tiedä minkäkielistä selostusta olisi ollut, ranskan vai saksan. 

Etapin voittajaksi ajoi Tim Merlier ja kokonaiskilpailun kolmen kärki pysyi ennallaan. Etapilla oli monta pahaa kolarointia, joitten vuoksi keskeytyksiltäkään ei taideta välttyä. 

Kanaa pekoniin käärittynä rypälekastikkeessa

Olen nyt ihan ihastunut tähän Pardon your French-blogiin, sieltä löytyy todella paljon hyviä ohjeita. Enhän minä ihan ohjetta noudattanut, mutta tarpeeksi, sen uskallan sanoa. Tänään söimme broilerin sisäfileitä, joita käytin ohjeen rintafileitten sijaan. Sattumoisin olimme ostaneet juuri tänään makeita siemenettömiä rypäleitä. 

Kanaa (lue:broileria) pekonin ja rypälekastikkeen kanssa

Kana ja pekoni

• 11 broilerin sisäfilettä (sen verran oli pakkauksessa)
• 5 viipaletta savupekonia
• 5 oksaa rosmariinia
• suolaa ja pippuria
• jauhettua muskottipähkinää
• pikkunokare voita

Rypäleet

• noin 2 kämmenellistä siemenettömiä vihreitä rypäleitä
• 1 tl samppanjaviinietikkaa
• ripaus suolaa ja pippuria 
• hieman sitruunankuoriraastetta (noin neljänneksestä) ja loraus sitruunamehua

Kastike

• 2 uuden sadon punasipulia varsineen
• 1 tl valkosipulimurskaa
• 2 viipaletta pekonia paloiksi leikattuna (että pakkaus meni loppuun)
• 2 rkl oliiviöljyä
• 1 rkl hunajaa
• 3 rkl ranskankermaa
• 0,5 dl kuivaa valkoviiniä
• marinoidut rypäleet liemineen (ylempää)
• hieman tuoretta salviaa
• ripaus suolaa ja pippuria

Tämä oli tosi kiva ruoka valmistaa, vähän hoppuisa kyllä, sillä seurasimme samalla toisella silmällä Tour de Francea ja huiskimme terassille ja keittiöön vuoroin viemään ja tuomaan tarvikkeita. Mutta näin se tapahtui. 

Ensin valmistelin broilerin sisäfileet airfryeriä varten. Laitoin kaksi pientä suikalemaista sisäfilettä vierekkäin leikkaulaudalle ja viidenteen kolme, että sain kaikki käytettyä. Kaksi suikaletta vastasi suurinpiirtein lähdeohjeessa yhtä käytettyä rintafilettä. Ripotin niille suolaa, pippuria ja muskottipähkinää. Käärin ne topakkaan pekoniviipaleeseen, siis kaksi filepalaa/pekoniviipale, yhteen tuli kolme broileripalaa pekoniviipaleeseen. Jälkelle jäi kaksi pekoniviipaletta myöhempää käyttöä varten. Laitoin pekonin päät alapuolelle ja sujautin päälipuolelle pekonin alle rosmariinioksat. Nostin nämä viisi pakettia airfryerin koriin, jossa oli valmiina pohjalla paparimuotti ja pieni metalliritilä. Kypsensin broileripaloja 170 asteessa noin 12 minuuttia ja jätin ne airfryerin koriin odottamaan jatkoa. 

Kun kanat kypsyivät, valmistelin rypäleet marinadiin. Leikkasin noin puolet rypäleistä puolikkaiksi ja loput jätin kokonaisiksi. Laitoin ne kaikki pieneen kulhoon ja sekoitin niihin etikan, suolan, pippurin, sitruunankuoren ja -mehun. 

Valmistelin sipulit leikkaamalla ne jotenkuten viipaleisiin ja paloihin ja samoin jäljellä olevat pekoniviipaleet suikaleiksi. Otin esille valkosipulimurskan, hunajan ja ranskankerman, sekä hain kulatungasta pari lehteä salviaa. 

Tässä vaiheessa siirryimme ulos, Antti laittoi minulle kokkauspaikan terassille, sanomalehtipaperin päälle aasialaisen kaasulieden ja sille paistinpannun. Kuumensin ensin pannua pari minuuttia ja sitten vaihdoimme kaasupatruunan, sillä edellinen viimeinkin loppui. Kypsensin ensin pannulla pekonisuikaleita hetkisen ja kun niiden rasva alkoi sulaa, lisäsin pannulle pikkuisen oliiviöljyä, sipulit ja valkosipulimurskan. Tämä setti sai kypsyä myös muutaman minuutin ja kaadoin sitten mukaan rypäleet liemineen ja hunajan. Minusta setti näytti hieman kuivalta, joten kumosin ruoanlaittoviinini lasista, noin puoli desiä ja sitten pari ruokalusikallista ranskankermaa. Sekoittelin ja lisäsin vielä lusikallisen ranskankermaa. Nostin kanapalat pannulle ja kuumensin ne kastikkeessa molemmilta puolilta. Noin viiden minuutin kuluttua kaikki oli valmista, rypälekastike sopivan sakeaa, kana varmasti kypsää, muttei kuivaa. Ja kattilassa sivukeriisikin oli kypsää. Juomana oli viime vuoden reissulta tuotua viiniä.  

Tämä oli taas tosi kiva ruoka, rypäleet sopivan kirpeitä, mutta oli niissä makeuttakin. Kana oli maukasta ja jaksoimme syödä kumpikin yhdet pekoniin käärityt paketit. Riisiä jäi vähän ja sen kanssa tästä jäi meille huomisellekin ruokaa. Niinpä huomenna on hyvä tilaisuus tehdä ranskalainen jälkiruoka.

Tour de Francessa oli etappi, jossa oli mittaa 173 km. Emme katsoneet aivan koko etappia, mutta ihan lopun kyllä. Kolmen hatkalaisen ryhmästä nopein oli Matej Mohoric ja kokonaiskilpailun kärjen osalta ei tullut muutoksia. 

Antipastivalikoima kolmelle

Tänään aurinko paistoi aamusta alkaen ja söimme iltapalaa omalla terassilla auringon painuttua naapurin puiden taakse. Yksi hyttynenkin lenteli lähettyvillä, mutta ei se haitannut. Päivän italilainen syömäpuoli oli tunkutarjotin, antipastivalikoima kolmelle ja siinä olikin kaikenlaista herkkua.

Antipasti kolmelle

• nektariineja ja persikkaa lohkoina
• mansikoita ja vadelmia
• rypäleitä
• appelsiinia
• grissini-leipätikkuja
• ciabattaa
• buffalomozzarellaa
• erilaisia kovia juustoja 3-4 erilaista palaa (viskicheddaria, mancegoa, jotain italialaista juustoa, en muista nimeä)
• sinihomejuustoa
• yrttituorejuustoa
• bresaolaa
• salamia

Asettelin kaikki mielestäni aika nätisti isolle ovaalin muotoiselle tarjottimelle ja istuimme ulos kaikessa rauhassa syömään. Vaikka juustoja oli vain hieman tulitikkuaskia isommat palat ja hedelmiä ja marjojakin hyvin maltillisesti, tämä määrä riitti oikein hyvin kolmelle.

Giro d'Italian kahdeksas etappi tuli silmäiltyä hieman ylimalkaisesti, sillä ulkona oli niin paljon kivempi istua kuin television äärellä. Voittajaksi ylsi iloisen näköinen aussi, Caleb Ewan ja kokonaiskilpailua johtaa edelleen toissapäivänä pinkin paidan itselleen hommannut Valerio Conti. Huomenna on vuorossa ensimmäistä lepopäivää edeltävä yhdeksäs etappi, henkilökohtainen aika-ajo. Se on jo toinen tässä kisassa ja kolmaskin vielä tulee aivan viimeisenä etappina. Minä en siitä tykkää ollenkaan, mutta minulta ei varsinaisesti ole kysytty asiasta mitään. 

Höpsö hedelmäsalaatti

Ruokahalun oltua hieman hävöksissä, olemme syöneet kuitenkin paljon hedelmiä tällä reissulla, nyt on paras appelsiinikausi menossa. Eräänä iltana tein meille jälkiruoaksi hedelmäsalaatin, jossa maistui jo kunnolla kesä. 

Hedelmäsalaatti sinisellä kielellä

• 2 pientä portugalilaista banaania
• 2 portugalilaista appelsiinia
• suuria rypäleitä
• pieni rasia vadelmia
• 1 pieni meloni, lajiketta en tiedä
• pieni pussi m&m-karkkeja

Pilkoin banaanit paloihin, puolitin rypäleet ja otin niistä siemenet pois. Halkaisin melonin ja koversin siemenet pois, leikkasin kuoret irti ja varsinaisen hedelmän paloiksi. Fileroin appelsiinit, sekoitin kaikki hedelmäpalat ja vadelmat vadilla ja jostain syystä kippasin päälle pussillisen m&m-karkkeja. Ne toivat hauskaa rouskuvuutta jälkkäriin, mutta kieli tuli kyllä julman siniseksi.

Kun oikeasti ei tarvisi yhtään lisää ruokaa – juustotarjotin

Eilen vietimme työpaikan perinteisiä pikkujouluja. Niistä puuttui yksi tärkeä asia, nimittäin Joulupukki. Hän oli tällä kertaa out of office, täysin tavoittamattomissa, mikä on kyllä ihan ymmärrettävää näin huippusesongin jälkeen. Lahjat hän onneksi oli toimittanut perille ja osaammehan me itsekin lahjat jakaa. Jälleen kerran moni sai jotain sellaista, mitä todellakaan ei tiennyt tarvitsevansa. 

Jos pukki puuttuikin, niin ruokaa ei puuttunut. Olimme jo päivällä työpainotteisen virallisen osuuden puolivälissä syöneet ravitsevia ja terveellisiä pizzoja ja kebap-annoksia. Pulkkamäen hurjien käänteiden päätteeksi söimme kodassa grillattuja makkaroita, jotka toisesta päästään olivat mustamakkaroita (ei vaikuttanut menekkiin) ja Jekkutytön kotona söimme vielä lisää. Tarjolla oli lämpimiä piirakoita, salaatteja ja minun aamulla sommittelemani tunkutarjotin juustoista ja leikkeleistä. Kun me lähdimme kotiin puolilta öin, jäi keittiöön vielä puolimetrinen pino hodarisämpylöitä tykötarpeineen, mutta arvelen nekin tulleet syödyksi. 

Juustotarjottimelle latasin pääasiassa viime viikolla Virosta tuomiamme herkkuja. Oli sillä myös Lidlin tuotteita ja omista kaapeista kerättyjä lisukkeita. Otin suurimman metallisen ovaalitarjottimeni ja sille tuli seuraavaa:

Tunkutarjotin juustoista ja leikkeleistä monelle muutenkin jo mahansa täyteen ahtaneelle

• 1 kolmion mallinen pala sinihomejuustoa (Lidlistä)
• pieni kiekko camembertiä
• pieni kiekko brietä
• palanen goudaa
• palanen comtéa
• 1 virolainen kestomakkara (salamityyppinen) 
• 1 paketti serranonkinkkua
• 1 paketti parmankinkkua
• 2 viikunaa
• joku hilloke, en muista mikä se olikaan
• vaaleita rypäleitä
• tummin rypäleitä
• keksejä

Muutoin tässä ei ollut isompaa vaivaa kuin aukoa paketteja ja leikata kestomakkara viipaleiksi ja rypäleet pikkutertuiksi. Myös isot kinkkuviipaleet leikkasin pienemmiksi paloiksi, että riittää useammalle ja puikin juustojen pieleen pieniä juustoveitsiä. Käärin tarjottimen leveää sellofaaniin ja pidin sen viileässä kotoa lähtöön asti. Kyläpaikassa nostin tarjottimen heti saavuttuamme pöydälle, että juustot ehtivät lämmetä. Siihen nähden, miten paljon ruokaa oli tarjolla, juustotarjotin oli huomattavasti huvennut silloin, kun lähdimme kotiin. Joku voimakkaampi kova juusto olisi ollut paikallaan. Mustaleima olisi kyllä sopinut hyvin tähän settiin. Keksit eivät  mahtuneet tarjottimelle, ne olivat tarjolla erikseen. 

Nyt on taas pikkujoulut juhlittu, en muista enää ovatko nämä vuotuiset iloittelumme todella ennenaikaiset vai pikkuisen myöhässä, muttei sillä ole suurta väliä. Tärkeintä on olla iloinen ja viettää aikaa yhdessä, sitten se arkikin siellä töissä sujuu taas mukavasti pitkän aikaan. Ai niin, meillä oli myös erittäin pieni juhlija mukana, juuri kuukauden täyttänyt ja hän viihtyi mainiosti äidin työkavereiden syleissä nukkumassa sen aikaa, kun äiti kävi moikkaamassa meitä. Aah sitä vauvantuoksua! Saattoi aiheuttaa nuoremmissa kollegoissa pientä tartuntaa.

Seuraavassa postauksessa jatkuu taas Viron kartanokierros ja tiedossa on vielä myös kolme ravintolapostausta samalta matkalta.