Hävikistä herkuksi, kuinka siinä kävikään?

pyöränvanteen uusi työ marjapensaan tukena

Olemme osallistuneet hävikistä herkuksi-blogikampanjaan vaihtelevalla innolla ja ymmärryksellä. Kun toukokuu nyt vetelee viimeisiään, on paikallaan katsoa kuinka tässä kävi. Vähensimmekö hävikkiä, keksimmekö jotain uutta, söimmekö kummallisia pöperöitä ja mitä kuuluu jauhokaapille?

Olisi mukava sanoa, että vähensimme hävikkiä. Kyse taitaa olla enemmän siitä, että hävikkimme on ollut toisenluonteista. Kompostinkansi on käynyt tuttuun tapaan, mutta luulen sinne päätyneen ainakin vähän vähemmän pilalle menneitä raaka-aineita, sellaisia jotka eivät koskaan ehtineet lautaselle asti. Siitä yksi pluspiste. Jonkun verran kompostiin on päätynyt valmista ruokaa, etenkin niitä jatkojalosteita, joissa ei aina ole ollut herkusta tietoakaan.  Niinpä loppu meni kompostiin. Tästä täytyy antaa yksi miinuspiste. Tämä olisi vältetty sillä, että ruokaa  olisi tehty alunalkaen sopiva määrä. 

Yhden pluspisteen annan siinä, että kerran jatkojalostus oli selvästi alkuperäistä ruokaa parempi, joskaan ei mikään oma uusi keksintö, vaan toisaalta saatu vinkki. Kyseessä olivat italoleivät, jotka menivät parempiin suihin nopeasti ja enemmänkin olisi mennyt. Ananaksesta, joka meni pilalle joudun antamaan yhden miinuspisteen. Syy hävikkiin oli silkka laiskuus.

Maitotuotteiden kanssa olemme menestyneet hieman tavallista paremmin. Olemme ostaneet uutta maitoa vasta edellisten ollessa lopussa tai lähellä loppua. Hapanmaitotuotteita olemme ostaneet myös aiempaa maltillisemmin ja olen lappanut erilaiset purkinpohjat sämpylätaikinoihin ja kylmiin kastikkeisiin. Siitä yksi pluspiste. Juustojen kanssa tilanne on vähän siinä ja siinä, mutta sen verran hyvin sekin on mennyt, ettei tarvitse miinuksella nakata. Ricottaa ja mascarponea on mennyt kiitettävästi toukokuun aikana, eikä kumpaakaan ole jäljellä yhtään, olisin jopa tarvinut hieman lisää. Tästä yksi pluspiste, että keittiömme vähemmän käytettyjä raaka-aineita ostettiin oikea määrä.

Olemmeko syöneet kummallisia pöperöitä? No, on sellaisiakin tainnut lautaselle eksyä, osin sen vuoksi, että yritin sinnikkäästi toteuttaa Campakeittiön Giro-teemaa, eli italialaisia ruokia eikä sitä ollut aina helppo yhdistää hävikin vähentämiseen. Vähiten onnistuneeksi tunnustan polentakakun. Ostin puolen kilon pussin polentaa, koska halusin opetella polentan valmistamista. Pussista meni vain 1 dl polentaa, joten loppu uhkasi mennä hävikin puolelle, joskin vasta tulevaisuudessa. Niinpä kokeilin oliiviöljy-polentakakkua, jonka rakenteesta emme kukaan suuresti välittäneet.  Uskon sen olleen kyllä juuri sellaista, kuin sen pitikin olla, muttei se vain ollut meidän makuumme. Loput polentajauhoista arvelen käyttäväni vaikkapa kakkuvuokien jauhottamiseen, siihen arvelen sen soveltuvan ihan hyvin, tekevän joillekin kakuille sopivan rapsakan paistopinnan. Polentakakusta pitää siis antaa yksi miinuspiste. Tekisi kyllä mieli antaa piste yrittämisestä, mutta maltan mieleni.

Yhden pluspisteen annan siitä, että jauhokaappi on vajentunut. Täysjyvävehnäjauhot loppuivat, ne joiden kanssa en tullut sinuiksi. Myös useita muita epämääräisiä pussinpohjia meni erilaisiin leipomuksiin. Yhden pluspisteen annan itselleni siitä, etten eilisessä ruokapiirin kevään viimeisessä jaossa hankkinyt yhtään lisää  jauhoja. Näin siis toteutin alussa asettamaani tavoitetta tehdä järkipäätöksiä jo ostovaiheessa. 

En voi sanoa keksineeni mitään uutta ja omaperäistä ruokaa hävikistä herkuksi-teemakuukauden aikana. Otin vihjeitä muista blogeista ja tein tuttuja pyttipannuja ja piirakoita. Kun asiaa ajattelee kierrätyksen kannalta, vähensimme jääkaapista paperikassillisen verran lasipurkkeja ja kuivakaapeista hävisi monta pitkään siellä majaillutta säilyketölkkiä. Niinpä isoiksi paisuneet varmuusvarastomme ovat huvenneet, emmekä ole vielä niitä täydentäneet.  Toivon mukaan teemme jatkossa täydennykset vielä enemmän järkipohjalta, eikä sillä "Voi, kuinka ihana purkki"-mentaliteetilla. Tämän kappaleen perusteella emme saa sen enempää plussaa kuin miinustakaan. 

Yleensä iso jääkaappimme on ollut tupaten täynnä ja  sisältänyt erinäisiä yllätyksiä ja unohduksia. Nyt tilanne on parempi. On ollut oikeasti mukava nähdä jääkaapin takaseinä, vaikka se sanottuna kuulostaa hullulta. En läheskään aina pelkästään ovea avaamalla saa selkoa onko meillä jogurttia, löytyykö pestoa, pitää siirrellä purkkeja, pitää nostella ja kaivella. Tilanne on paljon parempi silloin, kun jääkaappi on järjestyksessä ja vilkaisu ennen kauppareissua riittää piirtämään ostoslistan verkkokalvolle.  Tästä annan meille yhden pluspisteen. Tärkein opetus tässä kohtaa on: vähemmän on parempi.

Kuten toukokuun alussa kerroin,  meillä on mennyt leipää homeeseen jonkun verran, mikä on tietysti typerää ja turhaa. Aiemmin meillä pakastekuivui leipää vielä enemmän, hamstrasimme sitä ja pakastimme usein vääränlaisissa pusseissa, jotka ratkeilivat omia aikojaan pakastimessa, eikä leipä enää ollut syömäkelpoista aikojen perästä.  Olemme nyt ostaneet vähemmän ja erilaista leipää. Enemmän jälkiuunileipää ja vähemmän vaaleita, nopeasti kuivuvia leipiä. Homehtua ei ole tainnut ehtiä jotakin yksittäistä perunaleipästä lukuunottamatta ollenkaan leipää. Leipä on ollut terveellisesti välillä lopussakin. Olen leiponut useita satseja sämpylöitä ja muutaman leivän, josta jauhokaappi on ollut kiitollinen. Leipäpuolen voi siis sanoa olevan plussalla, mutta annoin pisteen jo tuolla jauhokaappikappaleessa, joten en ahnehdi enempää. 

En ole pitänyt tarkasti kirjaa ruokamenoista sen enempää tässä kuussa, kuin aiemminkaan. Näppituntumalla voin kuitenkin sanoa, että rahaa ruokaan on mennyt huhtikuuta vähemmän. Olemme käyneet kaupassa muutaman kerran vähemmän ja ostosmäärät ovat olleet pienempiä. Karkea arvioni on, että olemme  saavuttaneet noin 15-20 % säästön kuukauden ruokamenoissa.  Tästä yksi pluspiste.

Henkisellä puolella voin myöntää, että hävikistä herkuksi-kampanja olisi voinut mennä osaltamme paljon paremmin, mutta monta positiivistakin asiaa jää käteen. Luin monta oivaltavaa postausta muiden kampanjaan osallistuneiden blogeista, löysin  uusia mieluisia blogeja, sain monet hyväntahtoiset naurut toisten kertomuksista hävikin ja herkkujen maailmassa. Opin muutamia uusia niksejä, tunsin myötätuntoa ja iloa muiden puolesta,  sain uusia kurkkaajia Campasimpukkaan. Olen iloinen siitä, että Campasimpukkaa pyydettiin mukaan tähän tärkeään kampanjaan. Facebookiin en ole vieläkään  liittynyt, mutta kiitän suolaa&hunajaa-  ja Soulkitchen-blogeja siitä, että sieltä kautta postaukseni nostettiin Facebook-sivulle. Annan yhden pluspisteen siitä, että olen pitänyt kampanjan merkeissä hauskaa, oppinut uutta ja jaksanut toteuttaa kahta teemaa yhtäaikaa. 

Perheelleni annan yhden pluspisteen siitä, että he jälleen kerran ovat kiltisti syöneet keitoksiani ja vakuuttaneet, että kyllä tämä ihan hyvää on, vaikka ruumiinkieli toista antaisi ymmärtää, toisinaan en ole voinut olla havaitsematta pieniä puistatuksia. He ovat ennakkoluulottomasti maistaneet melkein kaikki melkein kaikkea. Enempää en voi toivoa. 

Matematiikka ei ole koskaan ollut vahvuuteni, mutta luulen pääseväni siihen lopputulokseen, että jaoin omatoimisesti meille ja itselleni 10 pluspistettä ja 3 miinuspistettä. Pääsen lopputulokseen 7 pluspistettä. Tämän voi tulkita niin, että olen (olemme) onnistuneet. Toinen tulkinta tietysti voisi olla sekin, että kaiken voi sokerikuorruttaa mieleisekseen, joko ennalta tai ainakin jälkeenpäin. 

laskentotunneista on vähän vierähtänyt aikaa...

Minulla oli hyvää aikaa kerran vielä paneutua hävikistä herkuksi-teemaan ja tuhota se maapähkinävoi, joka vainosi minua joka kerta, kun avasin jääkaapin. Olen saanut muutamia hyviä vinkkejä sen suhteen, erityisesti ystäväni sauvajyväsen maapähkinäkana vaikuttaa siltä, että sen vuoksi voisin joskus jopa harkita uuden purkillisen ostamista. Olimme kuitenkin popsineet broileria viime päivinä siihen malliin, että jätin tuon ohjeen vielä kokeilematta. Pikku leijona ja puoli valtakuntaa-blogista löysin ohjeen, joka oli juuri passeli tähän hätään. Tai hätään ja hätään, mutta tarpeeseen päästä eroon puolikkaasta purkista tuota tököttiä, joka on minulle verraten vieras. Niinpä lainasin ohjetta ja kokeilin näitä keksejä, jotka Pikku leijonan emäntä linkkasi olevan aluperin täältä. Ohjeesta luvattiin tulevan noin 12 keksiä. Koska tahdoin tosissani päästä eroon maapähkinävoista, tuplasin ohjeen. Siihen meni:

• pyörryttävät 2 dl maapähkinävoita
• yhtä lailla runsas määrä 2 dl palmusokeria (minullakin oli sitä, iloissani käytin sitä alkuperäisen ohjeen fariinisokerin sijaan, joka oli sitäpaitsi kivikovaa)
• 2 kananmunaa
• 4 dl kaurahiutaleita
• 2 tl leivinjauhetta

Pehmitin maapähkinävoita hetken pitämällä sitä lämminvesihauteessa. Mittasin maapähkinävoin ja sokerin kulhoon ja sekoitin ne keskenään. Lisäsin muut aineet ja sekoitin taikinan tasaiseksi, siitä tuli melkoisen topakkaa tavaraa. Pyörittelin taikinasta pieniä pallosia, noin lihapullan kokoisia, taikina oli todella tarttuvaista, taputtelin välillä venhäjauhoja käsiini. Asettelin taikinapallot kahdelle uunipellille leivinpaperin päälle ja litistin niitä vähän. Paistoin keksejä noin 15 minuuttia. Kekseistäni ei tullut yhtä kauniita, kuin Pikku leijonan emännällä ja Eevalla, mutta takuulla olivat tarpeeksi makeita!

Mennään nyt sitten oikein tärviölle - maapähkinävoijuustokakku

Kun Kammenpyörittäjä oli toisaalla nauttimassa korkeakulttuurista, me täällä aivan villiinnyimme. Pyörimme yöpuvuissa puolille päivin ja söimme maapähkinävoita! Tuohon kyseenalaiseen herkkuun tutustuimme ensimmäisellä Amerikan reissulla poikien ollessa kymmenen korvilla. Kuuden viikon kiertueella mantereen halki ja takaisin ehdimme yöpyä yhdessä jos toisessa motellissa. Joissakin oli tarjolla aamupalaa, joissakin ei. Useimmiten aamupala tarkoitti donitseja, valkoista leipää ja Nutellaa (kaakaolla maustettua hasselpähkinälevitettä). Ensimmäisenä aamuna jälkeläisten silmät loistivat ja katse oli kysyvä, äiti saako tätä ottaa? Lupasin auliisti, sillä arvasin kyllä, että kiintiö olisi täynnä pikemmin kuin ehtisi sanoa "semi-truck on the highway". En ollut väärässä, muun muassa tähän kertaan perustuu perheemme vakiohokema: äiti on aina oikeassa. Noin kolmantena aamuna siirryimme ostoaamiaisiin, hankimme kaupasta jotain tolkullista syötävää. Toki, jos olisimme halunneet maksaa hotellihintoja, olisi aamiaisissakin ollut enemmän variaatioita. 

Jokatapauksessa tuosta kesän 2004 kiertueesta jäi eiliseen asti kestänyt kieltäymys mitä tulee Nutellaan. Eivätkä pojat sitä nytkään pyytäneet. Minä sen sijaan sain jonkunlaisen kohtauksen, kun ihastuin kuvaan Nutella-juustokakusta Let´s Dish-blogissa. Päätin heti, että tuota kokeilen! Luin ohjeen tapani mukaan ylimalkaisesti. 

Kaupassa aloin epäröidä, en halunnut ostaa Nutellaa, vaan päädyin peanutbutteriin. Ostinpa vielä tekopyhästi luomupurnukan. Myöskään ohjeen whipped topping ei kuulosta elintarvikkeelta, jota haluaisin käyttää, eikä sitä taida olla meillä kaupankaan. Kermaa sen olla pitäisi. Oreo-keksitkin jätin kauppaan, sillä paketin Dominoja sai samalla hintaa kuin muutaman Oreon. Arvelin jo etukäteen, ettei tästä tulisi jälkiruokaa, jota kukaan hinkuisi toista tai kolmatta annosta. Pienensin ohjeen neljään annokseen. Käytin siihen:

• 8 Domino-keksiä
• 2 rkl sulatettua voita
• 1,5 dl maapähkinävoita
• 1 rasia Philadelphia-juustoa
• 2 dl kermaa vatkattuna
• 1 rkl  vaniljauutetta
• 2 rkl sokeria (ei olisi ollut pahitteeksi)
• 1,5 dl kermaa vatkattuna annoksien päälle
• suklaalastuja koristeeksi

Mitä tälle lopulle? Vinkkejä?

Laitoin keksit yleiskoneeseen ja pyöräytin ne murusiksi. Lisäsin mukaan sulatetun voin ja pyöräytin vähän lisää. Painelin keksimuruseoksen annoskuppien pohjalle. Niistä riitti viiteen kuppiin. Mittasin maapähkinävoin ja juuston kulhoon ja vatkasin niitä hetkisen. Lisäsin mukaan vaniljauutteen. Vatkasin kerman vaahdoksi, lisäsin sen toiseen kulhoon ja sekoitin seoksen tasaiseksi. Jos olisin tässä vaiheessa maistanut seosta vähän tarkemmin, olisin lisännyt siihen sokeria. Alkuperäisen ohjeen Nutella sisältää sokeria, luomumaapähkinävoi sen sijaan suolaa. Whipped toppingista en tiedä, mahdollisesti siinäkin on sokeria (katselin kyllä raaka-aineluetteloa netissä, ainesosia oli piiiitkä liuta).

Lusikoin täytettä keksipohjien päälle ja laitoin annoskupit jääkaappiin. Muutaman tunnin kuluttua vatkasin lisää kermaa ja maustoin sen sokerilla vähän tavallista tukevammin. Nostelin pari lusikallista kermavaahtoa annoskuppeihin ja ripottelin suklaalastuja päällimmäksi. 

Jälkiruoka oli vähintäänkin erikoinen kokemus. Kun otti huolellisesti jokaista kerrosta lusikkaan, maku oli hyvä, joskin raskas. Täytteen aavistuksenomainen suolaisuus sopi jännästi keksipohjan kaakaon makuun ja pinnan lähes raikas kermavaahto tasapainotti lusikallisen johonkin, josta saattoi sanoa pitävänsä. Jos olisin tehnyt jälkiruoan niistä aineksista, joista alkuperäinen oli tehty, lopputulos olisi ollut varmasti jotain muuta. Pienempi annos olisi ollut parempi, vaikka nytkin annos oli minikokoinen.

Lisätietona: usein amerikkalaisissa blogeissa kerrotaan, minkä firman astioista ruoka on syöty. Minä tahdon tehdä nyt saman: maapähkinävoijuustokakku syötiin Havin kynttiläkupeista! Niitä siunaantui talven aikana monia ja huolellisen pesun ja puunauksen jälkeen olen käyttänyt niitä ruoka-astioina. Jos niin ei saa tehdä, voin aina sanoa, että narrasin.