Rapea punakaalisalaatti

Isänpäivän perhepäivällinen ilahdutti näin loman päättyessä. Matkalta paluun jälkeen oli mukava nähdä nuorisoa, vaihtaa kuulumisia ja syödä yhdessä. Tein uunilohta ja perunamuusia ja niiden kaveriksi rapeaa punakaalisalaattia. 

Nahattomiksi kolmioiksi leikatut lohipalat ennen uuniin menoa

Näin Portugalissa 24Kitchen-kanavalla jakson Jamie Oliverin ohjelmaa, jossa hän teki hauskan näköistä punakaalisalaattia, suitsait tietysti, olihan kyseessä 30 minuutin ateria. Minun oli tarkoitus tehdä salaattia jo Lagosin keittiössämme, mutta punakaalit olivat kaupoissa niin suuria, ettei ollut järkeä ostaa sellaista pari kiloista möllykkää. Nyt en löytänyt ohjetta enää, vaan kehittelin salaatin oman makuni mukaan. 

Punakaalisalaatti 

• puolikas punakaali (noin 400 g)
• 3 pientä suippoa punaista paprikaa
• 2 tomaattia
• puolikas kurkku
• rasia minimozzarellapalloja
• loraus säilykepunajuurien lientä
• 1 sitruunan mehu
• 1 tl hunajaa
• 3 rkl oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria
• ihan vähän jauhettua chiliä
• puolikas melko pienestä vesimelonista

Leikkasin punakaalin puoliksi niin, että halkaisin sen kannan kautta. Säilöin toisen puolikkaan jääkaappiin odottamaan jotain muuta ruokalajia. Kuorin kaalin päällimmäisen lehden pois, se oli vähän nahistunut. Leikkasin viillon puolikkaaseen niin, että viilto ylsi melkein kantaan asti. Sitten leikkasin poikittain kaalin ohuiksi suikaleiksi. Olisin voinut yrittää leikata vieläkin ohuemmiksi suikaleiksi. Kokosin suikaleet kulhoon ja erottelin niitä käsin toisistaan. Samoin leikkasin paprikat suikaleiksi ja fileroin tomaatit ohuiksi paloiksi. Kurkun kiersin sellaisella hassulla leikkurilaitteella kiemuroiksi. En ollut aikaisemmin käyttänyt vekotinta. Se on kuin iso kynänteroitin ja kurkkua kierretään sen terää vasten ja lopputulos on pitkiä ohuita kiemuroita. Leikkasin ne lyhyemmiksi pätkiksi. Yhdistin kaikki kasvikset kulhossa ja sekoittelin. 

Sekoitin kupissa oliiviöljyn, hunajan ja sitruunamehun, maustoin kastikkeen suolalla, pippurilla ja jauhetulla chilillä, joku yrtti olisi voinut olla kiva lisä, vaikkapa korianteri. Kaadoin kastikkeen kulhoon kasvisten päälle ja sekoitin.

Värjäsin minimozzarellapallot punajuuriliemellä, näin idean Jotain Maukasta-instassa jokunen päivä sitten. Minimozzarellapallot eivät imaisseet niin hyvin väriä pintaansa kuin parempilaatuinen buffalopallo varmaan olisi tehnyt. Mutta hauskannäköisiä näistäkin palloista tuli. Näyttävät pikaisessa kännykkäkuvassa isoilta vadelmilta. 

Kaadoin salaatin pitkulaiselle vadille ja sommittelin päälle vielä värjätyt mozzarellapallot ja vadin reunoille kolmioksi leikatut vesimelonipalat. Tämä rapea salaatti oli etenkin omaan makuuni ja sehän on jo hyvin!

EDIT: lisäsin aineluetteloon ja ohjeeseen kastikkeen hunajan, se oli näköjään unohtunut kirjoitusvaiheessa. 

Kaksi kertaa kaalikääryle

Jossain vaiheessa syksyä alkaa tuntua siltä, että kaalinpäät kaupassa esittävät kutsuhuutoja ja alan katsella vuorolistasta sopivaa kohtaa. Kaaliruoat vaativat usein pitkän haudutusajan eikä niitä tehdä ruoaksi silloin, kun aikaa on puoli tuntia. En tee kovin paljon kaaliruokia, mutta kääryleet täytyy joka syksy kyllä askarrella. Ja tänään oli se askartelupäivä. Kun Antti lähti aamulla töihin, minä jo nostelin pannuja ja kattiloita liedelle ja kun hän saapui kotiin, oli ruoka valmista. 

Käytin tällä kertaa kahta minulle vieraampaa kaalia, punakaalin olen ostanut vain kerran tai kaksi, savoijinkaalia en koskaan aikaisemmin. Otin ohjeet tietysti keittokirjahyllystäni, halusin kasvattaa listaa keittokirjoistani, joista olen kokannut ainakin yhden reseptin mukaan. Menin mukaan ku ite tekee-Minnan aloittamaan haasteeseen, jonka nimi on #suurikeittokirjahaaste. 

Kääryleet savoijinkaalista melkein Juuri nyt-kirjan ohjeella

• 1 savoijinkaali
• 500 g jauhelihaa
• 2 dl ohrasuurimoita
• 1 sipuli
• 2 valkosipulinkynttä
• tuoretta timjamia
• 2 rkl voita
• 2 rkl siirappia
• 2 keltuaista
• 2,5 dl kermaa (laitoin kyllä vähemmän, noin 1 dl)
• suolaa ja pippuria

Leikkasin puukolla kaalin kantaan ristipiston ja laitoin kaalin kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen kypsymään. Samaan aikaan keitin ohrasuurimot kypsiksi kattilassa ja jätin ne siivilään jäähtymään. Silppusin sipulin ja valkosipulinkynnet ja kuullotin niitä voissa sen aikaa, että ne olivat mukavan letkeitä. 

Kun kaali alkoi hieman pehmetä, irrottelin siitä lehtiä varovasti ja nostin ne suureen siivilään valumaan. Kaalista tuli 9 sen kokoista lehteä, että niistä sai tehtyä kääryleet. Lopun silppusin ja jätin toiseen kulhoon odottamaan, mikäli täytettä jäisi yli ja voisin tehdä lopuista kaalilaatikon. 

Leikkasin kaalinlehdistä ruotia hieman ohuemmaksi, että kääryleet olisi helpompi kääriä. Sekoitin jauhelihan, keltuaiset, ohrasuurimot, sipulit ja timjamin tasaiseksi täytteeksi. Lisäsin kermaan hieman, mutten niin paljon kuin ohjeessa, ettei täytteestä tulisi liian löysää. Otin täytettä lusikallisen ja kypsensin sen pannulla ja maistelin, onko suolaa ja pippuria tarpeeksi. Lisäsin hieman. 

Laitoin lusikallisen täytettä lehdelle ja käänsin ensin sivureunat keskelle ja sitten pyöritin kääryleen rullalle. Savoijinkaali tarvitsee vähemmän aikaa uunissa kuin punakaali, joten tein savoijinkaalikääryleet valmiiksi vuokaan ja laitoin viileään odottamaan. Olin voidellut vuoan runsaasti voilla ja asettelin kääryleet melko tiukasti lasivuokaan. En tehnyt kirjan ohjeen mukaista valelulientä, vaan käytin samaa lihalientä yhdessä kerman ja siirapin kanssa kuin Mysin kääryleillekin. 

Kun ruoka-aikaan oli noin pari tuntia, laitoin savoijinkaalikääryleet uuniin ensin 220 asteeseen siksi aikaa, että kääryleiden pinta alkoi ruskistua. Käänsin niiden kylkeä ja kaadoin niiden päälle voimakasta poronlihalientä, kermaa ja siirappia ohuina puroina. Pienensin uunin lämmön 120 asteeseen ja annoin kääryleitten hautua uunissa parisen tuntia. Valelin niitä samalla kuin punakaalikääryleitäkin, jotka viihtyivät uunissa monta tuntia kauemmin. Söimme kääryleitä syksyn ensimmäisen perunamuusin ja karpaloitten kanssa, eikä tainnut olla pahaa sanottavaa kummallakaan. 

Juuri nyt – Suomalaisen keittiön uudet klassikot on ollut kirjahyllyssäni jo pitkään. Olen syönyt Juuressa useita kertoja, enkä ole kertaakaan lähtenyt sieltä pettyneenä pois. Oli hauska nyt viimein tehdä jotain ruokaa kirjan ohjeellakin. Tämä kirja ei tule päätymään kierrätyspinoon, vaan menee takaisin hyllyyni silmän korkeudelle sille hyllylle, jossa lempikirjani ovat. 

Päivän toinen haastekirja on Mysi Lahtisen viime joulun alla ilmestynyt kirja Mysi kokkaa ja kertoo. Siinä on kokoelma Lahtisen suosituimpia ohjeita, osa on ilmestynyt Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä, en ole ihan varma, josko kaikkikin. Käytin nyt aivan samaa ohjetta, kuin aikaisemminkin postatessani Mysin kaalikääryleet, poikkeuksena vain se, että käytin punakaalia ja sain tällä kuitattua taas yhden kirjan keittokirjahaasteeseen. En lähde naputtamaan tähän ohjetta uudelleen, sen voi lukea Mysin kirjasta tai tästä aiemmasta postauksestani vuodelta 2012. Vuonna 2016 olen näköjään sörkkinyt Mysin ohjetta tähän tapaan.

Tämä kokoelmakirja on muuten siitä erityinen, ettei siinä ole lainkaan ruokakuvia, en huomannut asiaa ensimmäisellä selailukerralla ollenkaan. Luin niin innokkaasti Mysin kertomuksia ja bongasin tuttuja ohjeita, että kuvattomuus meni täysin ohitse minulta. Oikeastaan pidän siitä, ettei kuvia ole. Kirja toimii varmaankin parhaiten sellaiselle kotikokille, joka tuntee Mysin tavan kirjoittaa ja kuvailla ruoantekoa ja on itsekin seisonut lieden äärellä jo jonkun verran. 

Kumpaakin kääryletäytettä ja kaalien keskiosaa silputtuna jäi sen verran, että tein kahteen pieneen vuokaan kaalilaatikot, jotka kypsyivät uunissa yhtä aikaa kääryleiden kanssa. Muutamalle työlounaalle on siis jo valmista ruokaa. 

Liitän postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki aihepiirin postaukset. 

Lisää tähdenlentoja - kaalipiirakka

tänään maasta kaivettu maa-artisokka 

Meillä jatkuu hävikistä herkuksi, tai edes syötäväksi- teema. Jääkaappiin tuntuu mahtuvan hämmästyttävä määrä raaka-aineita, joista on käytetty osa ja loppu odottaa uutta elämää. Harmittavan usein se uusi elämä tarkoittaa kompostia, muttei tänään. Hyvin varhaisen aamuvuoron aikana mielikuvaharjoittelin mahdollisilla raaka-aineilla ja päädyin visioon, jossa söisimme kaalipiirakkaa ja olisimme ylen onnellisia.

Kun tein ruokaa ystäväni ystävän bileisiin uudeksi vuodeksi, jäi minulle kaksi isoa palaa kaalia tähteeksi. Niille ei ollut käynyt Festivon vihanneslaatikossa kuinkaan, olivat ihan iskussa. Minulla on pantryssani paketti punaisia linssejä, joita olen änkenyt ruokiin aina kun mahdollista. Pakastimessa on pieniä, nyrkinkokoisia palleroita poron jauhelihaa. Ostimme Tallinnasta viime viikolla ison käärön lehtitaikinaa, jossa luvattiin olevan huomattava määrä voita, eikä ainesluettelo muuten ollut pitkä. Nämä raaka-aineet mielessäni silmäilin kevyesti erilaisia ohjeita, mutta tein lopulta piirakan aika omasta tai asiakkaan päästä-metodilla. Näin se kävi:

Kaalipiirakka ilman mitään sääntöjä (+ pieni kaalilaatikko)

• puolikas pienestä valkokaalista
• neljännes kohtalaisen kokoisesta punakaalista
• 200 g poron jauhelihaa
• 5 kevätsipulia
• kourallinen punaisia linssejä
• 1 maa-artisokka raastettuna
• suolaa ja pippuria
• voita paistamiseen
• 2 rkl omenaviinietikkaa
• 2 rkl tummaa siirappia
• iso lehtitaikinalevy (en tullut katsoneeksi sen painoa, oli normiuunipellin kokoinen)
• 1 kananmuna piirakan voitelemiseen

Laitoin ensin linssit kypsymään kiehuvaan veteen muutamaksi minuutiksi ja sillä välin silppusin sipulit ja kaalit. Raastoin mukaan yhden tänään maasta kaivamistamme maa-artisokista. Siellä niitä on viime kesän jäljiltä! Sulatin aimo kimpaleen voita kasarissa ja pehmittelin siinä sipuleita ja kaalisilppua hyvän aikaa. Maustoin seosta suolalla, pippurilla, siirapilla ja etikalla ja annoin sen kypsyä noin puoli tuntia, maistelin sitä ja maustoin hieman lisää. Lisäsin linssit mukaan, kun ne olivat kypsiä. Paistoin pienellä pannulla poron jauhelihan, jonka murustelin aivan pieneksi muruksi ja maustoin suolalla ja pippurilla. Lisäsin senkin kaaliseokseen, joka sai edelleen kypsyä miedolla lämmöllä. 

Kuumensin uunin 225 asteeseen ja levitin lehtitaikinalevyn rullalta leivinpaperille. Lusikoin kaalitäytettä toiseen päähän taikinalevyä noin suunnikkaan muotoiselle alueelle ja jätin hieman tyhjää reunoille. Arvoin väärin taikinan tarpeen ja sitä jäi yli noin 8 sentin viipale, kun nostin toisen pään taikinasta täytteen päälle. Taittelin taikinareunat piirakan alle. Suikaloin ylijäämäpalan ja sommitelin niistä koristeraitoja piirakan pinnalle. Pistelin pinnan haarukalla ja voitelin piirakan kananmunalla. Paistoin piirakkaa uunissa noin 40 minuuttia. Täytettä oli paljon enemmän kuin tarvitsin piirakkaan, joten lusikoin loput uunivuokaan ja lisäsin sinne vettä jonkun verran ja paistoin tätä improvisoitua kaalilaatikkoa ensin piirakan kanssa yhtä aikaa ja sen jälkeen miedommassa lämmössä (120 astetta) pari tuntia. Siitä tuli ihan kelpoista kaalilaatikkoa. 

Kaalipiirakka sai jäähtyä pellillä noin vartin verran ennen kuin leikkasin siitä paloja. Taikina oli kypsynyt alapuoleltakin aivan sopivasti ja se maistui mahtavalta, oikealta voilta olematta rasvainen. Ostan kyllä toistekin tuota valmistaikinaa, kun käymme Virossa! Täyte olisi voinut muhia pitempäänkin, mutta siinä oli jo makua ja muhevuutta, sopivasti rapeutta, makeutta, happoa ja suolaa. Huomenna vien loput töihin ja kysyn uskaltaako joku maistaa. Uskaltaa, tai itkee ja uskaltaa! Tämän olisi voinut tehdä ihan hyvin ilman poronlihaakin.

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.