Ranskalaiset paahdetut punajuuret

Ostin eilen nipun uuden sadon punajuuria, ajattelin tehdä niistä päälisäkkeen entrecôtelle, mutta eihän viidestä pienestä punajuuresta tullut kuin pieni annos. Piti keittää perunoita lisäksi ja tietysti piti keittää liikaa perunoita, että niitä voi huomenna jatkojalostaa joko perunasalaatiksi, paahtaa tai jotain muuta, mitä sattuu silloin tekemään mieli. 

Ranskalaiset paahdetut punajuuret vuohenjuustolla

• 1-2 uuden sadon punajuurta syöjää kohden
• 1 rkl oliiviöljyä
• ripaus suolaa ja pippuria
• 1 tl valkoviinietikkaa
• tuoretta persiljaa
• vuohenjuustoa (niin paljon kuin sielu sietää, minun tapauksessani vähän, joka on sekin melkein liikaa)

Kuumensin uunin 200 asteeseen, kuorin punajuuret ja laitoin ne vuokaan. Lurittelin hieman oliiviöljyä punajuurille ja ripautin pinnalle suolaa ja pippuria. Peitin vuoan  foliolla ja laitoin sen uuniin noin tunniksi. Punajuuria ei onneksi oikein saa vahingossakaan paahdettua liikaa ainakaan peiteltynä. Otin vuoan pois uunista tunnin kuluttua ja poistin folion. Leikkasin kuumat punajuuret viipaleiksi ja sekoitin niihin vielä hieman oliiviöljyä, tilkan valkoviinietikkaa ja murustelin pinnalle hieman vuohenjuustoa ja persiljaa. 

Minun pitää kertoa miksi en oikein pidä vuohenjuustosta, siis sellaisesta kiekoiksi leikattuna. Olen joskus tilannut ravintolassa salaatin, jonka pinnalla oli turhan paksu kiekko vuohenjuustoa., se oli muotia joskus 15-20 vuotta sitten. Söin sitä enemmän kuin teki mieli ja taisin seuraavana yönä nähdä unta, jossa suuren myllynkiven kokoinen vuohenjuustokiekko kieri minua vastaan kapeaa katua ja koitin juosta pakoon minkä kerkisin. En sen koommin ole tilannut vuohenjuustoa ravintolassa. Nyt sitä oli saatavilla ja ohjeeseen sitä kuului ja ajattelin antaa sille mahdollisuuden. Pakko sanoa, etten vieläkään siitä pidä, mutta muut ruokailijat sanoivat, että sitä olisi voinut olla enemmänkin. 

Tour de Francen kahdeksas etappi ajettiin sateisessa säässä, mikä ei koskaan ole hyvä vuorietapilla, alamäkiosuudet ovat silloin todella riskaabeleja. Tadej Pogacar teki mahtavan yrityksen ja irtautumisen, jolla ei etappia aivan voittanut, mutta sai eroa muihin  kärkiajajiin kokonaiskilpailun osalta ja on nyt se, joka ajaa keltaisessa. Etapin voittoon ajoi Dylan Teuns. 

Punajuurihummus melkein Elinan ohjeella

Näin joulun alla Chocochilin instassa ihania kuvia punajuurihummuksesta ja päätin tehdä sellaista meille joulupöytään. Ja teinkin. En kuitenkaan lukenut Elinan ohjetta liiallisella pieteetillä, sillä tulin kypsentäneeksi punajuuret keittämällä, enkä paahtamalla, mikä varmasti olisi ollut parempi tapa. Hyvää siitä silti tuli. Ohje oli siis täältä. 

Punajuurihummus

• 300 g punajuuria
• 1 tetra kikherneitä
• 2 rkl kikherneiden säilöntälientä
• 2 rkl vaaleaa tahinia
• 1 dl oliiviöljyä
• 0,5 dl vettä
• sitruunamehua
• suolaa 
• 1 valkosipulinkynsi

Koristeluun

• oliiviöljyä
• sumakkia (unohdin)
• saksanpähkinöitä
• herneenversoja

Kuorin ja keitin punajuuret lohkoina. Huuhtelin kikherneet ja otin vähän lientä talteen. Kaadoin kypsät punajuuret blenderin kannuun ja keräsin sinne myös kikherneet, valkosipulin, tahinin ja suurruuttelin vähän aikaa. Lisäsin mukaan oliiviöljyn ohuena vanana blenderin kannen reiästä ja sopivan paksuuden saavuttamiseksi, hieman vettä , sitruunamehua ja kikherneiden säilöntälientä. Liemi lisää kuohkeutta. Maistelin ja lisäsin hieman vielä suolaa. 

Kaavin hummuksen lautaselle  ja koristelin sen oliiviöljyllä, saksanpähkinöillä ja herneenversoilla. Sumakin unohdin, vaikka sitäkin pohjattomista maustekätköistäni löytyy. Vaikka tämä hummus on tosi jouluinen väriltään, se sopii kyllä ympäri vuoden syötäväksi. 

Punajuurignocchit ja paahdetut punajuuret

Eilen katsoimme Giro-etapin jälkeen Belgiassa ajetun De Brabantse Pijl 2020-kisan lopun. Siellä oli loppukirissä mukana muutama päivä sitten perusteellisesti tössinyt Julian Alaphilippe. Olimme sitä mieltä, että tällä kertaa hän voisi nyt voittaa ja niin hän tekikin, mutta oli kyllä niin hilkulla, ettei hän tössinyt taas nostamalla kädet tuuletukseen liian aikaisin. Hän itsekin huomasi, että kääk, kävikö taas niin eikä voinut olla varma miten kävi ennen kuin maalikameraa oli tarkasteltu. Hetken päästä saattoi kyllä nähdä hänen kasvoillaan sekä helpotuksen, että nolostuksen. Ehkä hän nyt oppii, että ne kädet pidetään ohjaustangossa, kun kiritään. Varmasti äitikin on neuvonut niin jo pitkään. 

Tänään meillä oli oho-kasvisruokaa, gnoccheja paahdettujen punajuurien kanssa. Uskallan sanoa, että olivat parhaat koskaan tekemäni gnocchit. En minä niitä kauhean monta kertaa ole tehnytkään, 3 tai 4 ehkä.  Ohjeen otin täältä, viitteellisesti. Punajuuret paahdoin omasta tai asiakkaan päästä. Minulla ei ollut ricottaa niin paljon kuin lähdeohjeessa, mutta vähempikin määrä riitti, laitan ainekset sen mukaan, miten tein. Tästä tuli juuri sopiva määrä gnoccheja kahdelle. 

Punajuurignocchit ja paahdetut punajuuret kahdelle

Gnocchit

• 180 g kypsää punajuurta
• 140 g vehnäjauhoja
• 100 g ricottaa
• 1 sitruunan kuori raastettuna
• pieni pala kovaa juustoa raastettuna (gruyerèa tällä kertaa) + annoksen päälle lisää raastetta
• ripaus suolaa
• vehnäjauhoja taikinan käsittelyyn
• iso kattilallinen vettä keittämiseen ja siinä reippaasti suolaa
• voita kastikkeeksi
• tuoretta salviaa

Paahdetut punajuuret

• 2 punajuurta 
• loraus oliiviöljyä
• 1 rkl hunajaa
• suolaa ja pippuria
• rosmariinia ja timjamia

Kuorin kolme punajuurta ja leikkasin ne lohkoiksi. Punnitsin sen verran paloja, että niitä oli taikinaa varten 180 g. Muut lohkot laitoin pieneen uunivuokaan odottamaan paahtamistaan. Lisäsin niiden päälle öljyä, hunajaa, yrttejä, suolaa ja pippuria, sekoittelin. Latoin vuoan uuniin 150 asteeseen. 

Kypsensin taikinaan tulevat punajuuripalat kattilassa ja kun ne olivat kypsiä, kaadoin veden pois ja kumosin palat sauvasekoittimen korkeaan, kapeaan kuppiin. Suristelin palat bamixilla niin silkaksi soseeksi kuin mahdollista. Kaavin sitten soseen laakeampaan kulhoon jäähtymään. 

Kun sose oli jäähtynyt, sekoitin siihen ricottan, juustoraasteen, sitruunankuoren ja suolaa ripauksen. Aloin lisätä siihen jauhoja vähitellen, niin että siitä muodostui pehmeä taikina, laitoin sen pinnalle jauhoja sen verran, etteivät sormet tarttuneet taikinaan enää. Jätin taikinan peiteltynä asettumaan noin puoleksi tunniksi. Jauhoja jäi tuosta mittaamastani 140 grammasta hieman, noin 30 g. Ne käyttäisin muotoiluvaiheessa.

Minulla on vuosia sitten Italiasta ostamani gnocchilauta, en ole käyttänyt sitä pitkiin aikoihin, ihme että edes muistin, että minulla on sellainen. Otin sen esille ja valmiiksi jauhoja ja taikinaleikkurin (sellainen joustava muovilätkä, jolla saa taikinaa hyvin leikattua ilman, että taikina tarttuu siihen). 

Jauhotin leivinlaudan ja kaavin asettuneen taikinapallon jauhojen päälle. Olin vähän huolissani, että värjääkö punajuurinen taikina leivinlautani, mutta ei se tehnyt sitä juurikaan, ei ainakaan kiusaksi asti. Leikkasin taikinan kolmeen osaan ja pyöritin niitä jauhoisella pöydällä pitkulaiseksi pötköksi, jonka leikkasin paloihin, noin peukalonpään kokoisiin. Sirotin gnocchilaudan raitoihin hieman jauhoja ja pyöräytin paloja kämmenelläni hellästi ylhäältä alaspäin niin, että niihin muodostui hento raidoitus ja ne pyöristyivät ja osasta tuli ihan toistensa näköisiäkin, mutta oli niitä muotopuoliakin. Gnoccheja tuli noin 40 kpl, en laskenut. Laitoin palat heti pyöräyttämisen jälkeen jauhotetulle leivinpaperille. 

Laitoin uunin hieman kuumemmalle, että paahdetut punajuuret paahtuivat hieman lisää, uuni oli viimeiset 15 minuuttia 180 asteessa, kaikkiaan ne paahtuivat noin 45 minuuttia. 

Kuumensin isossa kattilassa vettä kiehuvaksi ja suurella pannulla reippaasti voita. Voihin lisäsin kaikki kulatungista löytämäni minikokoiset salvianlehdet rapeutumaan. Pienensin voipannun alta liekin ihan pienelle odottamaan kypsiä gnoccheja. 

Kun vesi kiehui, suolasin sen reippaasti. Nostelin gnocchit niin nopeasti kuin pystyin kiehuvaan veteen ja pyöräytin kauhalla varovasti kattilan pohjia myöten, etteivät pallerot tarttuisi kattilaan. Muutamassa minuutissa gnocchit nousivat veden pinnalle ja sitä myöten kauhoin ne reikäkauhalla uudelleen kuumennetulle voipannulle. Paistoin gnoccheihin hieman rapeutta pintaan. 

Annoksiin jaoin gnocchit kahdelle lautaselle ja nostelin uunissa valmiiksi paahtunet punajuurilohkot gnocchien päälle. Hieman pippuria ja vähän juustoraastetta ja annos oli valmis. Kerrankin gnocchien rakenne oli erinomainen, pehmeä, muttei mössöinen eikä missään nimessä kuminen. Punajuuri kahdella tapaa maistui tavallaan samalla lailla, mutta kuitenkin eri tavoin. 

Giro d'Italian kuudes etappi oli pitkä tasamaan etappi, jossa oli lupa odottaa massakiriä. Sellainen siitä tulikin, mutta hieman vetelä esitys. Arnaud Demare oli nopein, vaikka olimme taas kotikatsomossa sopineet, että nyt viimein olisi Peter Saganin vuoro voittaa. Demare voitti nyt siis toisen etapin tässä kilpailussa. Kokonaiskilpailun kärjessä jatkaa Joāo Almeida. 

Kerta kiellon päälle, vielä yksi postaus

Eiliselle päivälliselle tein pikaisen salaatin, joka oli hauska ja vähän hupsukin. Olin nähnyt jokunen aika sitten Jotain maukasta-blogissa ihanan kuvan punajuurimehulla (tai liemellä) värjätystä mozzarellapallosta ja minusta se oli aivan mahtava idea. Mari tosin marinoi mozzarellaa yön yli, minulla oli aikaa vähemmän. Joululta jäi purkki pieniä sydämen muotoisia mozzarellapaloja ja ne oli syytä käyttää pois.

Punajuurimarinoidut mozzarellasydämet salaatissa

• 1 purkki pieniä mozzarellasydämiä (purkissa noin 10-12 kpl)
• säilykepunajuurien lientä 
• salanova-salaatinlehtiä
• 1 mandariinin mehu
• 2 rkl oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria

Kaadoin valutettujen mozzarellasydänten päälle punajuurilientä sen verran, että palat peittyivät, sekoittelin ja jätin odottamaan. Yön ylikin olisi hyvä antaa värjäytyä, mutta tuo tuntikin riitti. 

Asettelin vadille salanova-salaatinlehtiä, ne ovat hennonmakuisia ja kauniin värisiä. Sekoitin mandariinin mehusta, oliiviöljystä, suolasta ja pippurista vinegretin ja lusikoin sen salaatinlehtien päälle. Kaadoin mozzarelloista liemen pois ja nostelin punaiset sydämet salaatin päälle. Meillä oli päivällisenä savustettua lohta ja perunoita ja yksinkertainen salaatti sopi annokseen oikein hyvin. 

Viimeinen ateria – ennen seuraavaa tietysti

Meillä on vieläkin flunssa ja  pariskuntayskimme ja -niistämme melkoisesti. Olin kuitenkin ottanut sulamaan muutamia kampasimpukoita ja ne me eilen söimme tai itkimme ja söimme. Ei tosin ollut tarvetta itkeä, tuli hyvä, jopa erinomainen ruoka. Olisin halunnut käyttää tähän tuoreita punajuuria, mutta minulla oli vain yksi jääkaapissa ja kaupassa oli myytävänä kahden kilon pusseja, jota en tähän hätään halunnut ostaa. Niinpä käytin purkkipunajuurta ja kyllä sekin toimi. 

Kampasimpukat punajuuriespumalla

Kampasimpukat

• 12 pakastettua kampasimpukkaa hitaasti jääkaapissa sulatettuina
• iso nokare voita
• suolaa ja pippuria

Punajuuriespuma

• 6 pienehköä etikkapunajuurta
• 1 dl kermaa
• 50 g voita
• suolaa ja pippuria
• 1 kaasupatruuna

Annoksen koristeluun

• tuoretta timjamia
• ruskistettua voita pannulta (ois voinu laittaa, unohdin)

Kampasimpukat siis sulivat edellisestä päivästä jääkaapissa. Kun ne alkoivat olla enää vähän kohmeisia, siirsin ne pussista peltilautaselle talouspaperiarkille ja laitoin takaisin jääkaappiin peitettyinä. Paperi imi kaiken kosteuden simpukoista ja ne olivat mukavan kuivia, kun oli aika paistaa ne.

Otin valmiiksi puolen litran sifonipullon, kannen, tiivisteen, keittosuuttimen, patruunakahvan ja patruunan. 

Tein kumpaakin aterian osaa yhtä aikaa, koska simultaanikapasiteetti ja siivoava kölvi. Laitoin pannulle ison nokareen voita sulamaan, jätin pannun pienelle lämmölle siksi aikaa, kun aloittelin espumaa, joka tarkoittaa vaahtoa, mutta kuulostaa fiinimmältä. Vähän kuten cocktail kuulostaa paremmalta kuin paukku tai drinksu. Otin simpukat pois jääkaapista ja maustoin ne suolalla ja pippurilla. 

Laitoin punajuuripallukat blenderin kannuun ja kannen visusti kiinni, ymmärrätte varmaan miksi. Kone teki hommansa ja punajuuri muuttui melkoisen pieneksi silpuksi. Kaadoin mukaan kerman ja surruutin lisää. Kaavin kauniinvärisen kuohkean massan pikkuiseen kattilaan, sillä espuman piti oleman lämmintä. Mutta jos olisin tarvinut huoneenlämpöistä espumaa, se olisi ollut täydellistä. Kuumensin vaahdon varovasti, sen väri  muuttui kirkkaammaksi ja rakenne löyseni hieman. Maustoin suolalla ja pippurilla, pippuri pitää laittaa ennen viimeistä blenderöintiä, etteivät pippurin murut tuki sifonin suutinta. 

Samaan aikaan kuumensin pannua lisää ja kun voin vaahto alkoi muuttua vaaleanruskeaksi, nostelin sulat, kuivat simpukat pannulle. Paistoin niitä ensin noin puolitoista minuuttia ja sitten käänsin ne ja paistoin toista puolta vielä minuutin verran ja nostin pannun pois liekiltä. 

Kaavin kuumenneen punajuurivaahdon takaisin blenderin kannuun, jota olin varjellut välipesulta, kölvi oli niin tehokas, että meinasi tiskata kannun jo liian aikaisin. Lisäsin kuumaan vaahtoon pehmeän voin kuutioina ja blenderi teki taas hommansa. Voi ja kerma, ne ovat tässä taikasana ja unohdetaan sydämet ja verisuonet nyt hetkeksi. Tarkistin maun, oli passeli. Minulla oli sen verran kiire, etten enää siivilöinyt vaahtoa ennen sifoniin laittamista, mutta se kyllä kannattaa tehdä, jos vain ehtii. Tekee vaikka niin päin, että ensin tekee vaahdon valmiiksi asti ja sitten siivilöi ja lopuksi kuumentaa. Tosin tällä kertaa halusin voin ehtivän sulaa kunnolla massaan, ettei se jymähtäisi pulloon ja pilaisi espumaa. 

Kampasimpukat olivat siis viilenemässä olevalla pannulla edelleen, pelkäsin niiden ylikypsyvän, joten oli ripeä espuman kanssa. Kaadoin massan blenderin kannusta sifonipulloon, laitoin tiivisteen huolella kanteen, kannen pulloon, kanteen keittosuulakkeen ja kahvan kaasupatruunoineen. Kiersin kahvan kiinni kunnolla ja kaasu suhahti pulloon, jonka pinta kuumeni sekunneissa, kannattaa olla keittiöpyyhe tai patakinnas käden suojana. Ravistin pulloa muutaman kerran rivakasti ja tein pienen koepursotuksen kuppiin. Vaahto tuli oikealla tavalla pullosta, ei räiskyen ja pärskyen.

Pursotin espumaa lautasille, nostelin kuusi kampasimpukkaa kumpaankin espumalampeen ja otin loput hiipumassa olevasta timjamista koristeeksi. Pannulla olisi ollut vielä hyvää ruskettunutta voita, jota olisin voinut tiputella muutamia tippoja annokseen, mutten älynnyt.

Avasimme pullon ystävältä saatua samppanjaa, istahdimme pöytään ja söimme tämän räikyvänvärisen annoksen mitä parhaimmalla ruokahalulla. Mutta mitään muuta emme sitten olisi jaksaneetkaan. Jäi vielä mieleen, että pitää kokeilla tuoreista punajuurista samaa. Etikka oli ihan siinä hilkulla, että puskiko se läpi liikaa vai ei. Kampasimpukat onnistuivat niin hyvin kuin nyt voi toivoa pakastetuilla olevan mahdollista, jos saan ravintolassa noin hyviä syödäkseni, olen tyytyväinen. (omakehu on paras kehu, tulee kerrasta mieleinen)

Tähän ateriaan päättyi CampaKeittiiön vuosi 2018 ja edessä on uusi vuosi, jonka toivon menevän mahdollisimman nopeasti, täysin itsekkäistä syistä. Toivoakseni saan tänäkin vuonna toteutettua ruokahaasteet toukokuussa, heinäkuussa ja elo-syyskuussa ja niiden väleissä paljon muita kokkauksia. Myös CampaReissuista kirjoittelen, huomenna alkaakin perinteeksi muodostunut talvinen Viron matka, jolla aiomme jälleen bongata kartanoita ja syödä hyvissä virolaisissa ravintoloissa. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Sifoni-välilehdelle, jonne kerään kaikki ilokaasuiset kokeiluni. 

Epäluuloisen juureskakku

sotkuista puuhaa, pieni kakku, paljon tiskiä ja tahroja

Satuin töissä vilkaisemaan viime vuoden lopun Viinilehteä, jonka kannessa Henri Alen hymyili salaperäisesti. En selannut lehteä Alenista kertovaan juttuun asti, sillä juutuin kauniiseen kakun kuvaan. Siinä oli suklainen ja punajuurinen kakku. Se kuulosti omituiselta ja epäilyttävältä, joten otin kopion ohjeesta ja ostin kotimatkalla ääsmarketista punajuuren. Puolitin kakun ohjeen ja töppäilin taikinan teossa sen verran, että käytin melkein alkuperäisen ohjeen verran aineksia. Tyhmä leipuri tuolloin talossa. Laitan tähän pienennetyt määrät, vuokana oli pieni 18 senttinen irtopohjavuoka.

Pieni punajuuri-suklaakakku

Taikina

• 200 g painava kuorittu punajuuri keitettynä ja raastettuna
• 75 g tummaa suklaata
• 2 pientä kananmunaa
• 1,25 dl sokeria
• 1,25 dl vehnäjauhoja
• 1 tl leivinjauhetta
• 50 g voita

Kuorrute

• 2 rkl punajuuren raastamisesta puristettua mehua
• 1,5 dl tomusokeria
• palanen suklaata

Keitä kuorittu punajuuri kypsäksi ja nosta vedestä jäähtymään. Sulata voi ja jätä jäähtymään. Kuumenna uuni 175 asteeseen ja valmistele vuoka laittamalla pohjalle leivinpaperia ja voitelemalla ja jauhottamalla reunat. 

Kun näppisi kestävät, raasta punajuuri siivilään niin hienoksi raasteeksi kuin välineesi antavat myöten. Purista raastemassaa lastalla siivilää vasten ja säästä läpi valunutta punaista mehua kuorrutetta varten. Jätä raaste vielä jäähtymään. Sulata suklaa vesihauteessa ja jätä jäähtymään.

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Lisää mukaan jauhot ja leivinjauhe (älä tee kuten minä ja kippaa jauhojen sijasta mukaan kuorrutetta varten valmiiksi mitattu tomusokeri ja vielä vatkaa se mukaan, tulipa ätläkkää, oli pakko aloittaa alusta). Kääntele taikina tasaiseksi ja yhdistä siihen sulatettu voi, hieman viilennyt suklaa ja punajuuriraaste. Kaavi taikina valmisteltuun vuokaan ja paista noin 35 minuuttia. Kakku saa jäädä hieman kosteanpuoleiseksi, mutta kuitenkin niin, että kakkutikku on lähes puhdas koepistoksen jäljiltä. Isompaa kakkua joutunee paistamaan hetkisen kauemmin. 

Anna kakun jäähtyä vuoassa noin 10 minuuttia ennen kuin irrotat irtovuoan renkaan ja sitten pohjapaperin, kumoa kakku jäähtymään lautaselle, jolta aiot sen tarjota. Kakun pitää kunnolla jäähtyä ennen kuorrutteen tekemistä, ettei se imeydy kakkuun liiaksi.

Kun kakku on jäähtynyt, sulata pala suklaata minigrippussissa kuumassa vedessä. Sekoita siivilöityyn tomusokeriin punajuurimehua liraus kerrallaan, jollei se riitä, lisää vielä hieman vettä. Kuorrutteen tulee olla tahmeasti juoksevaa, mutta melko jämäkkää. Kaada kuorrute keskelle kakkua ja kallistele kakkua hieman, että kuorrute valuisi tasaisesti koko kakun pinnalle. Leikkaa suklaapussista pieni kulmapala pois ja lurittele sulaa suklaata vielä pehmeälle kuorrutteelle niin taiteellisesti kuin osaat. Piirtele vielä cocktailtikulla kuvioita, osaat varmasti paremmin kuin minä. Laita kakku jääkaappiin jäähtymään ja asettumaan tarjoiluun asti. Ohje lupaa kakun olevan hyvää vielä päivän parin ajan. Viinilehti kertoo ohjeen olevan Kati Pohjan käsialaa. Epäluulo oli täysin aiheetonta, kakku oli mehevää ja jollain tavalla kevyempää, kuin odotin. Ehkä punajuuren vuoksi. Ei tullut rosolli mieleen.

Punajuuri nousuun!

Punajuuri ei ole Campakeittiössä kovin suosittu raaka-aine. En vain tule niitä juuri koskaan ostaneeksi. Etikkasäilykepurkki on yleensä jääkaapissa, se mistä jouluna otetaan muutama pala rosolliin. Jossain vaiheessa vuotta kumoan purkin kompostiin. Viime vuonna ostin yhden punajuuren, kun kauppareissulla muistin nähneeni vastikään monta lindströminpihvipostausta ja teinkin ne pihvit. Muistan niiden olleen hyviäkin, mutta voi olla, että se oli unta. Tänä vuonna kulutus lähtee aivan rakettimaiseen nousuun, taitaa tulla oikein punajuurijytky! Ostin kaksi! (Pitää kyllä sanoa, etten inhoa montaa sanaa niin paljon kuin jytkyä, jouduin jättämään vaalivalvojaisetkin kesken. Päätin lähteä  nukkumaan, kun olisin kuullut 10 kertaa jytkyn, se toteutui alle minuutissa.)

Luimupupulassa askaroitiin männäviikolla punajuuripihvien kanssa, hain sieltä rohkaisua.  Kurkkasin myös Pata porisee-blogin Annaleenan ohjetta. Pihvien kaveriksi tein tälle syksylle ensimmäistä kertaa perunamuusia. Arkailin pitkään, sillä muistissa on se liisteri, jonka sain aikaan jokunen vuosi sitten, kun aloin muusihommiin liian aikaisin syksyllä ja varmaan ihan väärän perunalajikkeen kanssa. Harmi, ettei juuri tarvinut silloin muurata mitään luonnonmukaisesti, se tökötti varmaan olisi toiminut. Pihveihin käytin:

• 600 g naudan jauhelihaa
• 400 g possun jauhelihaa
• 2 isoa punajuurta
• 1 iso punasipuli
• 1 dl kermaa
• 3 rkl korppujauhoja
• 2 kananmunaa
• suolaa
• pippuria

Kuorin punajuuret ja keitin niitä vedessä noin 30 minuuttia, kunnes kakkutikku sujahti niiden lävitse vaivatta. Jätin punajuuret jäähtymään. Pilkoin sipulin pieneksi ja kuullotin silppua hetkisen. Turvotin korppujauhoja kermassa sen aikaa, kun raastoin jäähtyneet punajuuret karkeaksi raasteeksi. Tein myös melkoisesti punapilkkuista sotkua  keittiöön. Kasasin kaikki pihvitaikinan ainekset samaan kulhoon ja sekoitin taikinan tasaiseksi. Paistoin pienen koepala, se ei vielä maistunut tarpeeksi, joten lisäsin suolaa ja pippuria. Uusintakoepala oli jo parempi. Muotoilin taikinasta ensin tennispallon kokoisia palleroita ja litistin ne sitten paksuiksi pihveiksi, niitä tuli kaikkiaan 17, sopiva epätasaluku neljälle hengelle. Paistoin pihvejä ensin pannulla voissa sen verran, että ne saivat nätin pinnan ja nostelin ne sitten uunipellille sievästi vieretyksin. Loppupaistoin niitä 200 asteisessa uunissa 20 minuuttia, sen aikaa kun puikulaperunamuusi valmistui. Pihvit olivat mehevän maistuvia ja saivat minut taas ihmettelemään, miksen käytä punajuurta useammin.