Free style sipulikeitto

Toimme naurettavan määrän sipuleita Bretagnesta, huomataksemme, että niitä samoja Roscoffin sipuleita saa nyt Suomestakin Lidlistä. Jo ennen kotiinpaluuta vuoden toiselta matkalta oli sovittu, että tekisin ranskalaista sipulikeittoa ja tänään sen tein. Vilkuilin omia aiheeseen liittyviä postauksiani vuosien varrelta ja tein vähän kaikkien niiden yhdistelmänä keiton näin:

Ranskalainen sipulikeitto haudutuspadassa

• 1 kg sipuleita 
• 4 valkosipulin kynttä
• 2 rkl oliiviöljyä
• 2 rkl voita
• 1 rkl kuivaa fariinisokeria
• 1 tl suolaa
• 5 rkl sherryä
• 3 dl vahvaa lihalientä
• suolaa ja pippuria
• tuoretta timjamia
• 2 viipaletta vaaleaa leipää
• 4 viipaletta Comte-juustoa

Laitoin pienemmän haudutuspadan kuumenemaan high-asetuksella ja laitoin sen pohjalle öljyä ja voita lämpenemään. Kuorin sipulit ja valkosipulin kynnet ja viipaloin ne mandoliinilla ja veitsellä ohuiksi viipaleiksi. Kumosin sipulit ja valkosipulit pataan ja sekoittelin mukaan suolaa ja sokeria. Asetin niiden päälle voipaperia pitämään kosteutta ja auttamaan sipulin karamellisoitumisessa laitoin kannen padan päälle. Noin tunnin kuluttua menin katsomaan tilannetta, sekoittelin pihdeillä ja laitoin kuumennuksen low-asetukselle. 

Parin tunnin kuluttua kävin taas kurkkaamassa pataan, sekoittelin, maistelin ja lisäsin hieman suolaa ja pippuria. Kaadoin pataan lihalientä, sherryä ja muutaman oksan tuoretta timjamia. Jätin taas padan töihin noin tunniksi. 

Maku alkoi olla aika intensiivinen, tuoksusta puhumattakaan. Antti kertoi joka kerralla tullessaan ulkotöistä, että keitto on yhä valmiimpi tuoksun perusteella. 

Kun ranskalainen sipulikeitto oli ässehtinyt haudutuspadassa noin 6,5 tuntia, maistelin suolan ja pippurin, se oli siinä vaiheessa kohdallaan. 

Leikkasin eilespäiväisestä hapanjuurileivästä kaksi viipaletta ja ne suupalan kokoisiksi paloiksi, mutta olemaan muodossaan. Sommittelin päälle pari viipaletta Comtea. Antti tohotti juustoa sen verran, että juusto suli ja sain nostettua leipäkuutiot juustokuorella keittoannosten päälle. 

Onnistuin tekemään kahden hengen sipulikeiton, josta kuitenkin jäi pari desiä jatkojalostukseen. Lisään postauksen CampaSimpukan yläreunan Crock-Pot-ohjeet-lisälehdelle.

Se on vielä sanottava, että joko Roscoffin sipulit ovat lempeitä maun puolesta myös siinä mielessä, ettei siitä leikatessa ollenkaan tule silmiin itkua. Tai sitten nykyään kokatessani käyttämäni silmälasini vaikuttavat asiaan. 

Espanjalaiset kanarullat sherrykastikkeella

Tässä päivällisessä onnistui sekä pääruoka, että kastike. Kastiketta varten oli mentävä Alkoon, sillä taloudesta ei löytynyt tippaakaan sherryä. Myöhemmin ajatellen olisi marsala tainnut ajaa melko saman asian. Mutta nyt oli tarkoitus kokkailla espanjalaista ja silloin sherry oli paikallaan. Lopputulosta maistellessa tiesimme, ettei ollut turha reissu. Antin ostamassa kanapaketissa oli viisi broilerin filettä, joten meillä olisi voinut olla kolme ruokavierasta. Nyt laitoimme jotain laiskaa päivää varten osan ruoasta pakastimeen. Otin idean ja suuren osan tekotavasta tästä postauksesta. Kivannäköinen blogi muutenkin tämä Saltwater Daughters.

Täytetyt kanarullat sherrykastikkeella viidelle

• 5 broilerin rintafilettä
• 5 viipaletta serranonkinkkua
• 5 rkl aprikoosihilloa
• 5 palaa tikun muotoon leikkattua manchegoa 
• suolaa ja pippuria

Leivitys

• 1 dl vehnäjauhoja
• suolaa ja pippuria
• pimentonia
• 2 kananmunaa
• pankomuruja

Paistamiseen

• voita ja oliiviöljyä

Kastike

• 1,5 dl puolimakeaa sherryä (Oloroso Blend Medium)
• 1,5 dl kermaa
• tuoretta timjamia
• suolaa ja pippuria

Tein ensiksi kanarullat leivittämistä vaille valmiiksi, sillä niiden piti levätä viileässä ennen paistamista, että ne pysyvät koossa ilman sitomista tai tikkuja. Laitoin ensin fileet paksun muovipussin alle leikkuulaudalle ja hakkasin niitä pussin läpi varovaisesti ohuemmaksi varoen tekemästä niihin reikiä. 

Sitten ripotin niille hieman suolaa ja pippuria ja sutikoin pintoihin lusikalliset aprikoosihilloa. Hillon päälle asensin viipaleet serranonkinkkua ja leveämpään päähän tikkumuotoon leikatut palat manchegoa. Käärin fileen rullalle ja laitoin rullat saumapuoli alaspäin peltilautaselle ja sijoitin lautasen jääkaapin nollalaatikon perälle. Ohjeessa laitettiin rullat pakastimeen, mutta ihan niin kylmään en halunnut rullia laittaa. 

Rullien viilentyessä tein valmiiksi leivitysaseman. Otin kolme syvää peltilautasta ja yhdelle niistä laitoin vehnäjauhot, jotka maustoin suolalla, pippurilla ja pimentonilla. Toiselle laitoin kaksi kananmunaa, jotka vatkasin kevyesti. Kolmannella laitoin pankomuruja reilusti. Yleensä aina leivitysmurut loppuvat minulta kesken ja joudun sitten pyytämään Anttia apuun, kun minulla on kädet kaikissa sooseissa ja pitäisi saada muruja lisää. Hän auttaa minua aina, joka kerta, eikä edes kysy, että miksen ota niitä kerralla tarpeeksi. 

Kun oli aika paistaa kanarullat, otin ne nollalaatikosta. Laitoin uunin kuumenemaan 180 asteeseen. Rullat mukavasti viilenneet ja sain leivitettyä ne hyvin pyöritellen ensin maustetuissa jauhoissa, sitten kananmunassa ja kolmanneksi pankomuruissa. Kuumensin pannulla voita ja oliiviöljyä ja paistoin rullat joka puolelta niin nätisti kuin osasin, laitoin ensin sen saumapuolen kuumalle pannulle. Nostin rullat uunivuokaan ja tökkäsin yhteen rullaan lämpömittarin anturin ja tavoitelämmöksi 75 astetta. Rullat olivat uunissa noin 35 minuuttia, kun hälytys piippasi. Tarkistin vielä toisella mittarilla rullien sisälämmön, se oli juuri 75 astetta. Peitin vuoan foliolla ja valmistin kastikkeen. 

Kaadoin pannulle sherryn ja annoin sen kiehua kokoon niin, että sitä oli noin puolet jäljelle. Kaadoin mukaan kerman ja maustoin runsaalla määrällä tuoretta timjamia. Annoin kastikkeen kiehua maltillisesti ja maistelin, laitoin hieman suolaa ja pippuria. Kun kastiketta oli noin desin verran, se oli juuri passelin paksua ja tiiviin makuista. (täytyy kyllä sanoa, että jos syöjiä olisi ollut viisi, kastiketta olisi ollut vähän nirsusti) 

Nostin annokseen yhden kanarullan ja kastiketta, lisänä oli kotiviljelmien pikkusia tomaatteja, salaattia ja palanen fetaa, varastojen syömistä taas. Tuo kastike oli aivan erityisen hyvää ja kanarulla mehevä ja maukas. 

La Vueltan kolmanneksi viimeinen etappi oli luonteeltaan hilly. Taas liikuttiin minulle tutuilla alueilla caminoni ajalta. Magnus Cort Nielsen oli nopein ja kokonaiskilpailua johtaa tietysti Primoz Roglic. Enää kaksi etappia jäljellä ja pääsemme taas syömään mitä haluamme. 

Ei haittaa, että villasukat jäivät kotiin

CampaReissu on päässyt hyvin vauhtiin, vaikka täytyy kyllä sanoa, että lämmintä on vähintäänkin tarpeeksi. En tiedä voisinko koskaan tottua tällaisiin lämpötiloihin. Olen päättänyt nyt vähän pakottaa itseäni ja sietää sitä, että on kamalan kuuma koko ajan tuolla ihmisten ilmoilla liikkuessani. 

Eilen tulimme hyvin nopeasti siihen tulokseen, ettei Malaga ole meidän paikkamme, jatkoimme heti auton saatuamme kohti Gibraltaria. Autereinen sää melkein hävitti tämän melkoisen möhkäleen rantaviivalta, mutta kyllä se kuitenkin tuli esiin, kun pääsimme tarpeeksi lähelle. Jätimme auton Espanjan puolelle ja kävelimme passintarkastuksen läpi lentokentän reunaan. Halusimme nähdä miten lentoliikenne ja muu liikenne yhdistetään saumattomasti ja jouduimme hetkisen odottamaan Easyjetin koneen lähtöä ennen kuin pääsimme ylittämään kiitotien.

Menimme paikallisbussilla keskusaukion reunalle ja taapertelimme siellä tovin katsemassa taloja ja puntahintaisia mainoksia. Aivan tuliteriä suuria betoniesteitä oli aukiolle tuovien teiden suilla ja pitkin vilkkaita ostoskatuja, mikä toisaalta tekee olon (mahdollisesti harhaanjohtavan) turvalliseksi, mutta myös surulliseksi sen tähden millaiseksi maailmamme on muodostunut viime aikoina.

Espanjan puolelle pääsi takaisin ilman passintarkastusta ja jätimme Gibraltarin taaksemme sillä mielin, ettei siellä välttämättä tarvitse enää käydä. Mutta toisaalta, missäpä muuallakaan varsinaisesti tarvitsisi, noin lomailumielessä?

Ensimmäiset kaksi yötä olemme Jerezissä, ensimmäinen yö on jo nukuttu ja toinen vielä edessä. La Vuelta alkaa tänään Ranskan puolelta ja me koitamme yhyttää matkamme jonkun etapin varrelle muutaman päivän kuluttua, kun revohka siirtyy kohti etelää. 

Eilen kävimme iltasella hieman katsastamassa paikallista perjantaihumua. Jerez ei ilmeisesti ole lainkaan suosittu turistikaupunki, ulkomaalaisia ei näkynyt kuin muutamia, mutta paikalliset ihmiset olivat kyllä viettämässä iltaa ravintoloissa ja baareissa. Mekin istahdimme hetkeksi ja tilasimme muutamia tapaksia, mutta ne olivat kyllä aika surkeita, pitää saada parempia!

Tänä aamuna lähdimme jo vähän kahdeksan jälkeen kuljeskelemaan kaduille, silloin ei vielä ollut niin kuumaa. Kävimme katsomassa hienoa kauppahallia ja sen runsaita kala- ja lihakojuja, vihannes- ja hedelmämyymälöitä.

Churrokioskilla oli jonoa, sieltä aiomme huomenna hakea aamiaischurrot. Me nautimme aamukahvit aukion reunan kahvilassa ja oli niin hyvät cafe con lechet, että oksat pois. Caminotunnelmasta puuttui vain kura, märät vaatteet ja armoton palelu. Otimme myös paahdettua leipää ja murskattua tomaattia, joka maustettiin oliiviöljyllä. Niillä päivä lähti hyvin käyntiin.

Ennen päivän kuuminta aikaa kävimme läheisessä Cadizin kaupungissa. Siellä oli heti paljon enemmän turisteja. Kurkistimme muutamaan kirkkoon, bongasimme caminonuolia ja otimme hikeä pintaan. Cadiz oli aika kiva kaupunki.

Olin eilen koittanut varata meille kierroksen ja maistelun Lustaun sherrytaloon. Sieltä olikin laitettu sähköpostia aamupäivän aikana ja varmistettu, että pääsisimme päivän ainoalle englanninkieliselle kierrokselle. Ehdimme sinne oikein hyvin Cadizin reissun jälkeen. Lustau sijaitsee aivan lähellä hotelliamme, kävelymatkaa on tuskin 200 metriä.

Emme olleet kuulleetkaan aikaisemmin Lustausta, emmekä kovin paljon tulleet tietämäänkään kierroksellamme. Meitä oli kaikkiaan 16 matkailijaa ja melkoisen vahvalla aksentilla puhuva oppaamme kertoi melko vähän talosta ja sen historiasta, eikä paljon enempää sherryn valmistamisestakaan. Lopun maistelu sitten pelasti tilanteen, maistoimme oikein pienet tilkat kahdeksaa sherryä ja mielikuvamme siitä, millaisesta sherrystä voisimme pitää muuttuivat hieman. Pidimme eniten kahdesta ääripäästä, kaikkein kuivimmasta ja kaikkein makeimmasta, muiden kuuden jäädessä hieman vaiksuiksi. 

Myöhemmin iltapäivällä menimme toiseen sherrytaloon, Tio Pepelle maistamaan lisää viinejä ja toivoimme kierroksen olevan tietopuolisesti hieman antoisampi. Sitä se ei kuitenkaan ollut, enemmän aikaa se vei ja maistelu oli ihan mukavaa, mutta nämä kaksi erikokoista sherrytaloa eivät kumpikaan häikäisseet esittelykierroksillaan viinien ollessa kyllä erinomaisia.

Huomenna CampaReissu jatkuu kohti Sevillaa. La Vueltan ensimmäinen etappi on näköjään ollut joukkueaika-ajo, mutta sen enempiä en sitten tiedäkään. Toivottavasti lähipäivinä pääsemme kisassa kärryille ja myös etapin varteen!

Lisään postauksen CampaSimpukan yälälaidan Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme maittain.

Sherrypäärynät

Keväisten kokemusten perusteella saatan sanoa, etteivät espanjalaiset ole kovin paljon makean perään. Jälkiruoka kuitattiin usein järkevällä hedelmävaihtoehdolla, tai sitten meikäläisittäin hieman hämmentävällä jogurtilla. Jäätelötuuttikin tupsahti usein nenän alle, eikä siinäkään ollut mitään vikaa. Hyvissä ravintoloissa tietysti saa Espanjassakin erinomaisia, taidokkaita jälkiruokia, mutten sitten tiedä kuinka espanjalaisia ne monetkaan ovat. 

Blogivuosieni aikana omat jälkiruokakokeiluni Espanja-haasteen aikoina eivät ole olleet kovin moninaiset. Taisi olla viime vuonna, kun kolossaalisesti epäonnistuin flanin valmistamisessa, enkä ole vieläkään tohtinut palata siihen. Erilaisia kakkuja olen leiponut, mutta muuten jälkiruoat ovat olleet vähissä. 

Tänä vuonna pläräsin pitkästä aikaa toista espanjalaisen ruoan kirjoistani (niitä on tosiaan vain kaksi, kun italialais- ja ranskalaisruokiin on kumpaankin vino pino) ja huomasin siellä olevan päärynäreseptin. Varmasti monessa muussakin maassa keitellään päärynöitä viinissä, mutta koska ohje löytyi espanjalaisruokien kirjan kansien välistä, otin sen ilomielin kokeiluun. Ja hyvä, että otin. Niin hyvää se oli! Tein tätä jälkiruokaa kahdelle, mutta se on helppo monistaa useammallekin, keittonesteen määrää ei tarvitse suhteessa monistaa, kunhan hedelmät vain mahtuvat kattilaan sopuisasti, nesteen pinta nousee kattilan tullessa täydemmäksi.

Päärynät sherrykylvyssä

• 2 päärynää (mitä kypsempiä, sitä lyhempi keittoaika)
• 1 dl sokeria
• 2 dl makeaa sherryä
• vettä
• kanelitanko
• tähtianis
• vaniljajauhetta
• suklaata tarjoiluun

Kuori päärynät, jätä kanta paikalleen. Leikkaa hedelmän pohjasta viipale pois, jotta se seisoo kattilassa pohjallaan. Laita piehenköön kattilaan sokeri, desin verran vettä, kanelitanko, tähtianis ja vaniljajauhetta tai -uutetta. Kuumenna seosta, kunnes sokeri liukenee. Lisää kattilaan päärynät, sherry ja vettä sen verran, että hedelmät peittyvät. Kun kattila on tarpeeksi pieni, hedelmät eivät mahdu kellahtamaan kumoon, mutta jos niin käykin, ei se haittaa, kunhan ne eivät vallattomasti kieri ja raavi kannoillaan toisiaan kuhmuille. Keitä päärynöitä kunnes ne ovat pehmeitä, mutta eivät hajoa muusiksi. Jäähdytä päärynät liemessään, mikäli haluat tarjota ne kylminä. 

Jos haluat tarjota sherrypäärynät lämpininä, nosta ne heti liemestä tarjoiluastiaan ohuen tumman suklaanpalan päälle, jolloin kuuma päärynä sulattaa tai ainakin pehmittää suklaan. Jäätelö voi sopia tähän lisäksi oikein hyvin.

Me söimme päärynät kylminä. Sulatin suklaata vesihauteessa ja sen ajaksi nostin päärynät keittoliemestä (päärynät olivat olleet yön yli jääkaapissa liemessään) talouspaperiarkin päälle valumaan. Kun suklaa oli sulaa, valutin sitä jälkiruokalautasille ja nostin päärynät suklaalammikkoon. Jäätelöä en tähän vaihtoehtoon ottanut enää lisäksi. Päärynät olivat sopivan pehmeitä ja helppoja lusikoida ja kuuma suklaa sopi niiden kanssa paremmin kuin hyvin. Kupposen espressoa kyyditti tätä jälkiruokaa. 

La Vuelta on jo melkein lopussa. Tänään ajettiin henkilökohtainen aika-ajo, jossa eniten pelissä oli tietysti Nairo Quintanalla ja Chris Froomella. Heistä jälkimmäinen on huomattavasti parempi aika-ajaja ja sinnikkyydessään huomattava pyöräilijä. Froome ei vain viime aikoina juurikaan ole joutunut takaa-ajajan asemaan. Nairo Quintana taas ei ole niin hyvä aika-ajaja, mutta etumatkansa turvin hänen ei tarvinut olla hirvittävän huolissaan ennen etappia. Muitten kärkiviisikossa olevien kesken kyse oli lähinnä asemiensa turvaamisesta, ei niinkään enää parantamisesta, vaikka kovin toivoinkin ihmettä ja Alberto Contadorin superhuippusuoritusta, jolla hän jättäisi kaikki taakseen. Tärkeintä aika-ajossa olisi olosuhteiden pysymistä samoina kaikille ajajille, ei säänmuutosta, eikä kaatumisia tai teknisiä ongelmia, kiitos.

Chris Froome ajoi kuin ohjus ollen kaikkein nopein. Olosuhteet olivat kyllä tasapuoliset kaikille, joten siinä ei ollut valittamista. Turvaväliä jäi Quintanan ja Froomen välille huomiselle etapille puolisentoista minuuttia. Alberto Contador nousi kokonaiskilpailussa kolmanneksi, mutta voittoon ei liene enää mahdollisuuksia.