Häkellyttävä suklaajälkiruoka

Eilisen tolkuttoman onnistuneen ankkapäivällisen jälkiruokana meillä oli merkillistä kakkua. Ei se tainnut oikeastaan olla kakku lainkaan. Osuin ohjeeseen foodgawkerin kautta ja se vaikutti niin mielenkiintoiselta, että sitä oli kokeiltava. Puolitin alkuperäisohjeen annoksen.

Suklaakohokas/kakku/vanukas

• 2,5 dl kananmunanvalkuaisia
• 2,5 dl tomusokeria
• 2 rkl kaakaota
• 1 tl kanelia
• 2 tl pikakahvijauhetta  (oma lisäykseni)
• voita muottien voiteluun

Kuumensin uunin 160 asteeseen ja voitelin 8 individuaalista noin 2 dl vetoista annoskuppia. Käytin neljää alumiinista fondantvuokaa ja neljää teräksistä armeijan ylöspäin levenevää korvatonta mukia. En osannut aloittaessani arvioida kuinka paljon taikinaa tulisi, joten otin astioita esille tarpeeksi. Alkuperäisohjeen jälkiruoka paistettiin kakkuvuoassa, mutta minä halusin annoskokoisia jälkiruokia. Voitelin ensin alumiinikupit ja pari teräsmukia. 

Laitoin yleiskoneen vatkaamaan valkuaisia, minulla sattui olemaan niitä vanhentumassa marenkeja varten. Olivat jääneet joltakin kerralta, jolloin olin tarvinnut vain keltuaisia, enkä koskaan tule tehneeksi niitä marenkeja. Niinpä oli todella hyvä juttu hoksata käyttää valkuaiset tähän. Luulisin, että 2,5 dl valkuaista on noin kuuden suuren kananmunallisen verran. 

Siivilöin tomusokerin, kaakaon, kanelin ja kahvijauheen toiseen kulhoon ja sekoitin tasaiseksi. Kun valkuaiset olivat vatkautuneet kovaksi vaahdoksi, kääntelin kuivat aineet mukaan nuolijalla kulhon reunoja kierrellen. Näin taikina pysyisi mahdollisimman ilmavana ja sitä se kyllä olikin. Lusikoin taikinaa neljään alumiinimuotiin ja kahteen teräsmukiin ja silti taikinaa oli vielä jäljellä JA olin jo puolittanut taikinan. Voitelin kaksi teräsmukia lisää ja ne täytettyäni taikina oli kutakuinkin lopussa. Täytin astiat noin 4/5 täyteen. Aavistuksen verran vähemmän/astia olisi ollut hyvä. 

Kiehautin vedenkeittimessä noin litran verran vettä ja asetin annoskupit isoon lasivuokaan, siihen missä tein perhekokoista lasagnea vanhoina hyvinä aikoina. Kaadoin kiehuvaa vettä vuokaan annoskuppien väleihin noin puoleen väliin kuppien reunoja ja nostin vuoan uuniin. Koska käytän kiertoilmaa kaikkeen paistamiseen (en koska voin, vaan koska minun täytyy), tasolla ei ole niin väliä, mutta jos käyttää normaalia tasalämpöä, lienee hyvä laittaa vuoka noin keskitasolle, tai yksi pykälä siitä alemmas. 

Asetin paistoajaksi ensin vartin. Lähdeohjeessa kehotettiin paistamaan suurta (siis kaksinkertaista) annosvuokaa noin tunnin verran ja ajattelin, että pienet annokset kypsyvät nopeammin. Sen ne tekivät, mutta kyllä siinä kuitenkin meni ensin se vartti ja siinä vaiheessa ylöspäin levenevissä teräsmukeissa taikinamassa kohosi raivokkaasti ja ratkesi avautuen kuin kukka. Suorempireunaisissa alumiinikupeissa taikina kohosi kauniin kohokasmaisesti. Mutta kypsiltä ne eivät kummatkaan näyttäneet. Paistoin lisää vartin ja vielä sittenkin 10 minuuttia. Uskaltauduin kokeilemaan yhtä paistoksista tikulla neljänkymmenen paistominuutin jälkeen ja tikku oli puhdas pistoksen jälkeen. 

Otin vuoan pois uunista ja nostelin annoskupit pihdeillä ritilälle jäähtymään. Varoittelin jo Anttia, että mahdollisesti meillä olisi jälkiruokana vain kahvia, mikäli aikaansaannokseni lässähtäisivät tai olisivat muuten liian omituisia. Maltoin odottaa noin 10 minuuttia ennen kuin kumosin ensin teräsmukissa olleen annoksen. Se ei irronnut aivan kunnolla ja kohokaskakkuvanukas kellahti voileipäpaperipalan päälle hieman vinoon. Ei se niin nuukaa, annoksiahan oli meille kahdelle kahdeksan! Alumiinikupeista annokset irtosivat paremmin ja ne näyttivätkin sievemmiltä. Yhden niistäkin kellautin kumoon ja vielä luiskautin vahingossa muotin kakkusen kylkeen, mutta edelleen sain kumottua tarpeeksi aivan ehjiä ja sieviä annoksia paperipaloille jäähtymään. Annokset olivat joustavan pehmeitä, mutta eivät hämmästyksekseni lässähtäneet. Suosittelen, että kannattaa käyttää vain suorareunaisia annosastioita, ei ylöspäin leveneviä, sillä kohokas ei käyttäydy sellaisissa kauniisti vaan massa repeilee. 

Marsalakerma

• 2 dl kermaa
• 1 rkl marsalaa
• 1 tl sokeria

Kohokkaiden kanssa tarjosin marsalalla maustettua kermaa. Ohjeessa kerma oli maustettu sherryllä, mutta meillä ei ollut avattua sherrypulloa, marsalaa sen sijaan oli. Sekin sopi oikein hyvin. Vatkasin kerman pehmeäksi ja lisäsin siihen parissa erässä marsalaa ja vähän sokeria. Lusikoin kermaa kohokasannoksen viereen  pienille lautasille ja laitoin annokset jääkaappiin odottamaan jälkiruoka-aikaa. Kohokkaat oli helppo siirtää paperin päältä lautasille lastalla, paistopinta oli sen verran kuiva, etteivät olleet tarttuneet paperiin. 

Ensimmäinen lusikallinen oli hämmästyttävä. Tämä jauhoton jälkiruoka oli erikoinen kokemus, se maistui muhevan suklaiselle, eikä oudosti ollut liian makea, vaikka tomusokeria oli yhtä paljon kuin valkuista. Rakenne oli ilmava ja vältti munakasmaisuuden mielestäni aivan hiuksenhienosti. Eniten häkellytti se, ettei muutaman tunnin säilyttämisenkään jälkeen näkynyt merkkejä kokoonluhistumisesta. Kohokas tämä jälkiruoka ehdottomasti oli silti, ei niinkään kakku. Marsalakerma sopi makupariksi hyvin. Loput ehjinä säilyneet annokset ovat jääkaapissa ja tutkimme tänään miten syötäviä ne vielä ovat iltapäivällä tähdenlentopäivällisen jälkeen. 

Olemme muuten aloittaneet taas pyöräilyjen seuraamisen. Viime viikonloppuna ajettiin Strade Bianche ja tällä viikolla ovat olleet menossa viikon mittaiset Paris-Nizza ja Tirreno-Adriatico. On ollut taas mahtavaa sukeltaa ammattipyöräilyn pariin ja tutustua tämänvuotisiin joukkueisiin, niiden uusiin ajoasuihin ja katsella millainen on kevät Ranskassa ja Italiassa. Ei kovin keväiseltä kyllä vielä vaikuta kummassakaan. Juuri Ranskassa ajattevan kilpailun vuoksi tämän viikonlopun ruoat ovat olleet ranskalaiseen keittiöön kallellaan ja ehkä tänään saan aikaan jotain italialaistakin. Tästä se pian alkaa taas, CampaKeittiön ruokahaastekausi, kun toukokuussa Giro pyörähtää käyntiin. Tänä vuonna haastamme itseämme jo kahdeksannen kerran italialaisen, ranskalaisen ja espanjalaisen ruoan pariin.

Suklaakohokas Delia Smithin neuvoin

Tämän perjantain päivällisen blogipurkaminen alkaa merimiestyyliin, eli  jälkiruoasta. Olen tätä ennen tehnyt kerran elämässäni kohokasta. Se tapahtui toisen blogivuoden kesällä. Tein silloin mansikkakohokasta ja onnistuin moukan tuurilla oikein mainiosti. Nyt jo yli viisi vuotta myöhemmin kokeilin kohokasta uudelleen, tällä kertaa suklaista. 

Koska olen innokas #suurikeittokirjahaaste-osallistuja, etsin ohjeen kohokkaaseen keittokirjahyllystäni. Sieltä nappasin paksun opuksen, josta en muistaakseni ole tehnyt koskaan aikaisemmin kuin yhden kerran, ensimmäisenä blogivuonna, kun askaroin suklaafondantin. Kyseessä on todellinen kotikokin raamattu, Delia's complete how to cook. Hän on minun mielestäni brittien oma Martha Stewart, vaikkei tietääkseni olekaan istunut. Kirjan nimi on jo sen verran itsevarma, että ujompi saattaa lannistua, mutta ainakin minun englannintaidoillani ja myöskin tämän hetkisellä kokkaustasollani Delian ohjeet ovat hyvin ymmärrettäviä ja helppoja seurata. Tätä kirjaa uskallan suositella lämpimästi. Pitäisi käyttää sitä useammin. Pikkuisen minä sovelsin ohjetta, kuinkas muuten?

Suklaakohokas kahdelle Delia Smithin neuvoin

• 50 g tummaa suklaata
• 1 rkl konjakkia
• 1 rkl kermaa
• 3 keltuaista
• 3 valkuaista
• voita ja sokeria annoskuppien valmisteluun
• tomusokeria koristeluun
• vadelmia

Kohokas on siitä pahamaineinen jälkiruoka, että sen sanotaan helposti lässähtävän ja olevan vaikea saada onnistumaan. Minun kahden kerran kokemuksellani näin ei ole ja sen etu päivällisen päätteeksi on se, että sen voi valmistaa jääkaappiin  jo hyvissä ajoin, jopa edellisenä päivänä. Minä tein annokset jääkaappiin päivällä ja paistoin ne aterian lopuksi. 

Aloitin voitelemalla varuiksi kolme suorareunaista kohokasvuokaa, en ollut varma kuinka hyvin kuuden annoksen puolittaminen onnistuu. Enhän oikein tiedä kuinka isoja tai pieniä kupposia Delia käytti. Voitelin kupit hyvin ja "jauhotin" ne sokerilla, kuten kakkuvuoat. 

Tein suklaalle pienen bain marien, eli laitoin kattilaan vettä ja päälle sopivan lasikulhon. Keitin veden kiehuvaksi ja pienensin sitten kiehumisen lempeäksi poreiluksi. Laitoin suklaan, kerman ja konjakin (Delia oli rommin ystävä, mutten raskinut avata talouden ainoaa rommipulloa tätä varten) ja annoin suklaan sulaa. Sekoitin nuolijalla ja nostin kulhon pois kattilan päällä, kun suklaa oli puoliksi sulanut. Kuumennut lasikulho hoiti loput suklaan sulamisesta. 

Vatkasin keltuaiset vaaleaksi vaahdoksi ja valkuaiset omassa kulhossaan myöskin valkoiseksi tanakaksi vaahdoksi (ole huolellinen, että vispilät ovat puhtaan ja kuivat, jos käytät samoja välineitä) ja kun suklaa oli jäähtynyt niin, ettei munakekkuloituminen ollut enää uhkana, sekoitin keltuaiset mukaan. Sitten yhdistin kulhoon ensin suuren lusikallisen valkuaisvaahtoa pyöräyttävin liikkein. Kun ensimmäinen erä oli sekoittunut hyvin massaan, lisäsin lopun valkuaisvaahdon. Pyöräyttelin kunnes massa oli tasaista. Jaoin massan annosvuokiin, sain kaksi annosta, kolmas valmisteltu kuppi meni tiskiin ilman kohokasta. Tasoitin pinnan lastalla ja pyyhin reunan huolellisesti puhtaaksi, jotta kohokas pääsisi nousemaan reunoilta suoraan ylöspäin.

Laitoin kohokkaat jääkaappiin peitettyinä odottamaan päivällisen päätettä. Minulla oli uuni kuumana muista ruokajutuista ja kun aloimme syödä pääruokaa, nostin lämpötilan 200 asteeseen. Kun olimme lähes ähkyssä (liian isot annokset pääruokaa, hyi minua) ja siivosimme tiskit koneeseen, laitoin kohokkaat uuniin. Paistoaika on noin 10 minuuttia, mutta kannattaa kytätä uunin lähettyvillä katsomassa, milloin annokset ovat valmiit. Minä paistoin kohokkaitani juuri sen kymmenen minuuttia. Ihan passeli aika, mutta se kyllä riippuu annoksen koosta, uunista, kuun asemasta ja naispuolisen kokin kuukautiskierrosta. 

Nostin varovasti kohokkaat uunista tarjoilulautaselle, asettelin muutamia vadelmia annoksen päälle ja lautaselle ja sirottelin hieman tomusokeria päälle. Nautimme kohokkaan kanssa espressot ja alkuruoan kuohuviinin loput. Ei hullumpaa! Tai siis ihan tosi hyvää.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki aihepiirin postaukset. Ja lupaan, että Delian kirjaa käytän jatkossakin, siitä en luovu!