24 tuntia Helsingissä

Nyt kun olen vuorotteluvapaalla, minulla on ns. rajattomasti aikaa. Oikeasti se ei pidä paikkaansa, tai ainakin tuntuu, että aika menee vähintään puolitoistakertaista nopeutta ja viikot hujahtavat alta todella nopeasti. Kun elokuu kääntyi lopuilleen alkoi erilaisia kutsuja ropista campameiliin ja tällä kertaa minun oli mahdollista tarkastella niitä muullakin silmällä kuin sillä, että no tuonnekaan ei kyllä ole mahdollista mennä. Useimmat tapahtumat ovat Helsingissä, jotkut harvat Tampereella, ainakin niistä, joihin me saamme kutsun.

Eräälle elokuun lopun perjantaille osui kaksi kutsua, joista olin kiinnostunut. Ne eivät menneet edes ajallisesti kuin hieman päällekkäin, joten arvelin ehtiväni molempiin. Antti sai pitkällisen vuoronvaihtovälppäyksen jälkeen oman työvuoronsa pois, joten hänkin pääsi lähtemään mukaan, mikä oli oikein mukavaa. Nanolomanen bussilla vaihtui minilomaseen autolla.

Saavuimme Helsinkiin kello 11.40 kuten olin ilmoittanut Kamera & Kauha-Antille, jonka kanssa meillä oli tärskyt. Tapasimme Taidehallin edustalla ja menimme yhdessä katsomaan Niki de Saint Phallen näyttelyä. Museokortti tykkää, että sitä käytetään! Näyttely oli mielenkiintoinen, tuli mieleen, tuliko taiteilija koskaan pois teini-iästä, vai piirtelikö sydämenkuvia ja kirjoitteli koukeroisin kirjaimin I love you for ever for ever. Pidin eniten pulleista naispatsaista.

Ennen ensimmäistä varsinaista tapahtumaa ehdimme piipahtaa Annan kaupassa, Hella & Herkku muuten muuttaa tässä kuussa hieman edemmäs Museokadulla. Tällä kertaa hankin kaupasta jo kokeiltuja paellariisiä- ja lientä, kumpikin oli täysosuma. Harmillista, että Museokadun Kaffecentralen on ilmeisesti lopettanut, vaiko muuttanut jonnekin muualle? Se oli niin hyvä paikka poiketa Annan kaupassa käyntiä ennen tai sen jälkeen.

Sitten olikin jo aika mennä päivän ensimmäiseen tapahtumaan Kanavarantaan. Siellä oli tiedossa Viinilinnan avajaiset. Parituntisen iltapäivähetken aikana saimme maistaaksemme monta kiinnostavaa viiniä, tapaamaan ihmisiä näiden viinien takaa, jopa aivan tuottajatasolla ja siinä samalla tapaamaan muita bloggaajia ja maistelemaan pientä purtavaa. Se olikin tarpeen, sillä lounas oli jäänyt väliin. Kiitos Viinilinnalle kutsusta ja mukavan tapahtuman järjestämisestä!

Kanavarannasta suunnistimme pienellä blogaaniporukalla suoraan kirjanjulkistamistilaisuuteen. Jotain maukasta-blogin Mari Moilasen uusin kirja, Syötäviä vietäviä julkaistiin tuona päivänä ja sinnekin olimme saaneet kutsun. En ollut tavannut Maria tätä ennen henkilökohtaisesti, joten senkin vuoksi oli mukava käyttää tilaisuus hyväkseen ja mennä paikalle. Julkkarit pidettiin Kalevankadulla Vin-Vin-baarissa, joka oli uusi tuttavuus minulle. Onnellinen kirjailija otti vieraat vastaan sydämellisesti ja kuohuvalla kilistely senkun jatkui. Oli mukava istahtaa ja jutella tovi tuttujen kanssa, näin ensimmäistä kertaa kaksi tämän vuoden blogaanivauvaakin. Saimme mukaamme kappaleen Marin uutta kirjaa, siihen pitää syventyä enemmän piakkoin. Kiitos Marille kutsusta kirjanjulkistamistilaisuuteen!

Meillä oli pöytävaraus illemmas lempiravintolastamme (siitä oma postaus myöhemmin), mutta sitä ennen ehdimme viipottaa vielä reilun tunnin monessa paikassa. Kävimme Eiringillä ostamassa kahvia ja lisäyksen solar-rivistöömme, nyt meillä on ikioma solar-paavikin! Latvassa kävimme drinkillä, en ollut aiemmin käynyt Latvassa. Pidin GT:n kardemummaisesta mausta, mutta jotain pientä somistusta olisin kaivannut drinkkiin tai edes vähän nätimpää lasia. Ennen kuin oli aika mennä syömään poikkesimme vielä Formverkillä ja Chez Mariuksessa, koska niin nyt vaan pitää tehdä, kun Helsinkiin pääsee. 

Hotellibingossa täysosuma oli tällä  kertaa tullut Katajanokan Best Westernille, tuona perjantaina hotellihuoneet olivat melkoisen kalliita Helsingissä, en olisi halunnut maksaa huoneesta aivan niin paljon. Mutta kiva hotelli se joka tapauksessa on ja sinne kävelimme illallisen jälkeen kauniissa loppukesän illassa.

Ennen kotiinpaluuta teimme aamulla vielä kierrokset Ateneumissa ja HAM:ssa sekä Sanomatalon aulassa. Taas Museokortti tykkäsi. Ateneumissa olevaa Alice Neelin näyttelyä suosittelen todella lämpimästi. Harvoin viitsin lukea taideteosten vierellä olevia tietoiskuja niin tarkkaan, nyt ne olivat niin kiinnostavia. Etenkin näyttelyn loppua kohden pidin Neelin taiteesta yhä enemmän. Näyttely jatkuu 2.10.2016 asti. HAM:n näyttely ei osunut ihan niin tykkäyssuoneen, mutta Sanomatalon valokuvanäyttely kyllä.

Narinkkatorilla oli mahdollisuus juosta cooperin testi, arvatkaa osallistuimmeko vai kävelimmekö todella ripeästi ohi?

Tuo päivä oli suuren syysmyrskyn värittämä, matkalla katselimme jo tien varren puita, että liekö nuo pysyvät pystyssä ja mikähän mahtaa olla kotipihan omenapuun tila. Meille oli ensimmäistä kertaa tulossa omia omenia ja olimme hieman huolissamme olivatko ne kaikki pudonneet maahan. Niin ei ollut onneksi käynyt, kiitos Antin puutukitoimien. Mutta sähköt meiltä olivat poikki ja pysyivätkin poikki melkein vuorokauden. Illan siis katsoimme televisiota pimeässä, ei vaan minä menin nukkumaan jo kahdeksalta, niin voimille se riekkuminen pääkaupungissa oli käynyt!

Iltapala kynttilän valossa

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme.

Jumbon naapurissa

Olen vuosien varrella ollut usein työmatkoilla Helsinki-Vantaan lentoaseman naapurissa ja majoittuneena lentokenttähotelleihin, milloin mihinkin niistä maanpäällisistä paratiiseista. Kun lapset olivat pieniä, oli mukavaa päästä välillä yksin hotelliin. Kyllä sen päivittäisen kurssiosuudenkin kesti, kun pääsi illaksi mököttämään hotellihuoneeseen. Jos oikein hurjaksi heittäydyin, niin menin Jumbon kauppakeskukseen kävelemään tunniksi, ehkä ostin pussin Ässämixejä ennen kuin menin takaisin hotellihuoneeseeni. Niin hurja minä olin. Mennen tullen haistelin HK:lta tulevia nakkituoksuja, se oli oleellinen osa näitä matkoja. En tuolloin koskaan ajatellut, että menisin vielä HK:lle käymään, että minä ihan itse kokkailisin siellä essu päällä ammattikeittiössä, mutta niinpä vain kävi.

Tämän viikon perjantaina osallistuin Bloggaajien Meat&Fire-kurssille, jonne sain kutsun Pohjanmaan keittiökuningattarelta, Nannalta. Koska minulla ei ole nyt tänä vuonna enää mitään varsinaista tekemistä, en kuvitellutkaan kieltäytyväni kutsusta, taisin ilmoittautua sinne jo Kivistön Insta-kommenteissa, kun Nanna oli ehtinyt sanoa vasta "kiinnostaako jotain..." Aikanaan sain sitten varsinaisen kutsunkin, joten ei voine sanoa, että olisin varsinaisesti tunkenut paikalle kutsumatta. 

Se täytyy kyllä sanoa, että vähän tarkemmin olisi voinut paikan ilmoittaa, siis sen millä puolella valtavaa korttelia sisäänkäynti on. Toisaalta minunhan pitäisi nyt periaatteessa rakastaa kävelyä ja olihan se mukava katsella teollisuusrakennuksia pari kierrosta, noin 5 km siinä taapertaessa. Antti tuli onneksi mukaan kävelykaveriksi, kun olin toisella kierroksella. 

Pienoisen viiveen jälkeen puoli yhden aikaan pääsimme aloittamaan melkoisen ruokailoittelun. Meidät otti vastaan hilpeä sakki, minä en muista juuri koskaan juuri kenenkään nimiä, suokaatten anteeksi, mutta Risto Mikkola (HKScan Pro) jäi sattuneesta syystä mieleen, tosin voisin myös muistaa hänen nimekseen Mikko Ristola, mutta sekin liippaisi riittävän liki. Vaikutti siltä, että kokit ovat sen verran sopeutuvaista sakkia puheittensa perusteella, että melkein mikä vaan käy. Kutsusta lunttasin, että kokintakkeihin sonnustautuneina oli myös Janne Leppänen (mies joka maisteli salaa juustopalleroita, HKScan Pro), Vesa Saaristo (grillin äärellä, Dieta) ja Petri Nygård (neuvoi miten mainitut juustopallerot tehtiin, Unilever). 

Meitä blogaaneja oli paikalla vähän vähemmän kuin oli kutsuttu, viime hetken peruutukset kutistivat joukon seuraavanlaiseksi:

Beach house kitchen

Campasimpukka

Habanerokitchen

Kaikki äitini reseptit

Kamera & Kauha

Kananpoikien Bistro

Mamagastro

Tinskun keittiössä

Veera R Queen Of Delicious

Aluksi saimme syödäksemme hieman porchettaa ja juodaksemme Pilsner Urquellia ja niillä evähillä iltapäivä polkaistiin hyvin käyntiin. Blogaaneja ei tarvitse kahta kertaa käskeä, jos tarjolla on gummihanskoja, esiliinoja ja teräviä veitsiä, he kyllä alkavat toimeen. Minä olin jo oma-aloitteisena etukäteistehtävänä leikannut vasemman etusormeni halki viikkoa aikaisemmin, joten sekin puoli oli jo hoidettu. 

Mulle kans tämmöinen kuvaustarpeistohylly! Vaikka autotalliin 30 polkupyörän tilalle?

Kolmen hengen ryhminä aloimme valmistella myöhemmin syötävän aterian osasia. Minä osuin ryhmään, jossa tehtiin juustopalleroita ja ohje oli mykistävän lyhyt. Sellaisia ne vissiin ammattikeittiöissä ovat, eivät ala blogaanityyliin: "ota esille se nätein kulho sieltä vaatehuoneen ylimmältä hyllyltä". Kolmen naisen voimin saimme pallerot uuniin noin 20 minuutissa. Toinen ryhmä tutustui Mibrasa-hiiligrilliin, latoivat sinne sellaisen määrän lihaa, että heikompia hirvitti. Ryhmä kolmonen sai eteensä kunnon palat possunkylkeä ja -niskaa. Risto esitti ensin kuinka se tapahtuu ja sitten blogaanit tekivät perässä. Etenkin rullan sitominen näytti hyvin dramaattiselta toiminnalta, siinä käsiä leviteltiin ja rannetta kierrettiin, narua kului ja nauru raikui. 

Jokainen ryhmä pääsi vuorollaan porchettahommiin, grillin äärelle ja tekemään muita ateriavalmisteluita. Minun possuhommani sujui ihan mukavasti, sain leikattua kylkipalan kirjan muotoon, nuijittua hieman, maustettua ja sisustettua niskapalalla ja rullattua. Narutusapua hieman tarvitsin, mutta kahden kiepin jälkeen osasin loput itse. Jöötistä tuli sellainen kohtuukokoinen, se mahtui vakuumipussiin aivan reippaasti. Mamagastro-Marian rulla oli sen sijaan kyllä selvästi XL-kokoa, arvelin olleen ainakin pari viikkoa yliaikainen. Mutta hieno kuin mikä. Kun saimme rullamme valmiiksi, ne vakumoitiin, nimikoitiin ja laitettiin kylmään odottamaan kotimatkaa. 

Hiiligrilli oli hyvin mielenkiintoinen kapistus sisätiloissa. Mibrasa-grilli oli kuulema pienintä kokoa, sen paistotasot olivat muistaakseni 70 cm levyiset ja kaksi kerrosta nielaisee 60 hampurilaispihviä kerrallaan. Uuninluukkua avoimena voi käyttää parilana ja grillin katolla valmistuu vuoassa vaikkapa paahdettuja perunoita. Laite ei tarvitse sähköä ollenkaan ja on rullattavissa paikasta toiseen, tosin 400 kg paino rajoittaa hieman kuljettamista, tarvitaan melkoisen riski mies sitä nostamaan, mutta keittiöistähän niitä löytyy. Ellen aivan väärin muista, grilliin nakataan brasilialaisia hiiliä ja yhdellä latingilla grillailee tuntikaupalla. 

Grillin kuumuudessa valmistui aivan tavallisia kevyesti suolattuja broilerin koipireisiä, jotka Vesa nosti tyynesti suoraan pakkauksesta grilliin, ei marinoitu, ei taputeltu kuiviksi, ei hyväilty öljyillä eikä balsameilla. Sinne vaan ylimmälle hyllylle koko grillaussession ajaksi, nahkapuoli alaspäin. Naudan kuvettakaan ei paapottu sen ihmeemmin, sitä nakattiin myös kypsymään grillin takaosaan, hiiliä oli hieman kasattu etureunaan, jolloin lämpötilassa oli eroa uunin etuosan ja takaosan välillä. Ulkofilettä ja hampurilaispihvejä paistui myös sellaiset määrät, että epäilin melkoisten lihaövereitten olevan pian tiedossa. Hampurilaispihvejäkään Vesa ei maustanut ollenkaan, leikkasipa vain jauhelihapötköstä parin sentin siivuja ja paistoi. Sitten vasta pinnalle pippuria ja suolaa ja täytyy sanoa, että oli kyllä paras hampurilaispihvi, jota olen koskaan maistanut. Saimme maistipaloja grillauksen edetessä ja oli todettava kysyttäessä, että eniten pidin kaikesta. 

Kaiken kokkaamisen jälkeen huomasimme, että pöytä oli jälleen katettu koreaksi ja siirryimme lautasten ääreen. Ammattilaiset loihtivat eri pisteissä valmistetuista osasista aivan loistavia annoksia, niitä sitten kyllä tulikin pöytään sellainen määrä, että ajatukset iltapalasta sai kyllä unohtaa, ehkä seuraavaksi päiväksikin. Erityisesti jäivät mieleen broilerinkoivet ja niille tehty kastike, jossa oli hyödynnetty broilerin nahkakin. Jossain vaiheessa väki alkoi jo anoa armoa, jolloin kokit lupasivat, että pian olisi vuorossa jälkiruoka, pahoin pelkäsin senkin olevan lihaa, muttei se onneksi ollut. Saimme banaanikakkua ja upeasti tutisevaa kookospannacottaa. 

Veera oli niin kiva, että suostui syömään tämmöisen hedelmäjälkkärin,
että me muut saimme enemmän tutisevaa ja kakkua

Ennen kuin oli aika lähteä, juttelimme vielä siitä, millaisia odotuksia meillä blogaaneilla oli päivää kohtaan, samoin millä mielin järjestävä osapuoli oli mukaan lähtenyt. Minulle tuli mieleen, että tuo perjantainen iltapäivä oli aivan niin mahtava kuin blogaanien omat miitit. Saahan sitä järjestää hienoja tilaisuuksia, joissa olisi suotavaa olla korkokengät jalassa ja käsilaukku kyynärtaipeessa ja monet tykkäävät käydä sellaisissakin syömässä mikroskooppisia maistipaloja, mutta blogaanien miiteissä tunnelma on omanlaisensa. Siellä ruokahullut viettävät aikaa, tekevät ruokaa järjettömiä määriä, nauravat vatsalihakset hapoille, syövät yhdessä ja parhaassa tapauksessa siivoavatkin yhdessä. Samankaltainen hullunhauska tunnelma oli tuona päivänä Jumbon naapurissa, yläkerran keittiössä supliikkien kokkien kanssa. Niin että Nanna on minun kirjoissani hoitanut tämän vuoden miittivaatimukseni, en enää ahdistele häntä tällä asialla! 

Kiitos Vesa, Mikko eiku Risto, Janne ja Petri, neuvoitte monta ammattilaisjuttua keittiössä ja olihan se mukava saada mukaan vielä oma potra possupötkö kylmälaukussa, se pääsee uuniin tänään! Kiitos kaikki blogaanikaverit, oli mukava tavata uusia ihmisiä ja tietysti jälleen kerran jo ennalta tuttuja! Kotimatkalla junassa huomasin, että olen aivan poikki, menin väärään osaan junaakin, jolla olisin päätynyt Seinäjoelle yhdessä Nannan kanssa, mutta Tampereella pääsimme vielä vaihtamaan vaunua, minä ja minun possurullani. Timolle vielä kiitos autokyydistä Tikkurilaan ja Tiinalle neuvoista sinne!

EDIT: Samaisesta tapahtumasta kertoivat ainakin myös Beach House Kitchen, Mama Gastro, Kananpoikien Bistro, Habanerokitchen, Kaikki äitini reseptit ja Kamera & Kauha. Myös isäntäpuolelta Dietan sivuilla oli juttua tapahtumastamme. 

Etumatkalla

Ennen Berliinin matkaamme olimme etuyön Vantaalla lentokenttähotellissa. Olisimme ehtineet lentopäivänämmekin Vantaalle, mutta sain kutsun blogitapahtumaan sopivasti edelliseksi illaksi. Näin syksyllä saisi kyllä juosta bloggaajatapahtumasta toiseen, jos jokaiseen kutsuun tarttuisi, mutta harvassa ovat ne tilaisuudet, joihin arkena ehtisi. Moni tapahtuma järjestetään aamupäivällä ja on mahdotonta piipahtaa kymmenestä yhteentoista Helsingissä näin kaukaa. Mutta eivät kaikki tapahtumat, joihin kutsuja tulee minua kiinnostakaan. Toisinaan tulee sellaisia vastaan, joihin mielelläni osallistuisin. 

Tuona keskiviikkona kutsu kävi Tammer-Tukun järjestämään bloggaajatapahtumaan Flamingoon. Kysyin voisinko tulla avecin kanssa, muistin myös kysyä Kammenpyörittäjältä hotsittaisiko häntä lähteä. Hän ei pistänyt pahasti vastaan, joten kun minulle vastattiin, että kutsu on tässä tapauksessa kahdelle, päätimme osallistua. Viime syksynäkin sain kutsun samaan tapahtumaan, ellen aivan väärin muista. 

Olimme täsmällisesti paikalla, kuinkas muutenkaan. Kyse oli esittelytilaisuudesta, jossa näytillä oli Maku Kitchen Life-tuoteperhe, sisustustuotteita, pihavalaisimia ja Rento- saunomis- ja kylpytuotteita. Akseli Herlevi oli sommitellut pientä syötävää naisvoittoiselle vierasjoukolle. Saimme pienen katsauksen tämänhetkisiin ja tulossa oleviin trendeihin ja tietysti maistelimme mukavia pikkusyötäviä. 

Olisin aivan orpo tuollaisissa tilaisuuksissa yksinäni, mutta Kammenpyörittäjän kanssa tunsin oloni kohtalaisen mukavaksi. Minä en ole ollenkaan saunojatyyppiä, mutta kauniit saunatuotteet kyllä herättivät kiinnostukseni. Maku Kitchen Life-sarjan keittiövälineet olivat myös kivannäköisiä, vaikkakin moni tuote oli ihan sitä samaa, mitä muillakin valmistajilla on. Pata on pata, ei siinä ihan kauheasti ole varioimista. Tuotteet oli mukavasti aseteltu katsottaviksi ja kosketeltaviksi. 

Viivyimme noin tunnin verran parituntiseksi ilmoitetussa tapahtumassa. En tunnistanut kuin pari blogaania, suurin osa taisi olla sisustusbloggaajia. Poislähtiessä saimme lahjat, jotka koostuivat somasta puukorista, jossa oli pullot oliiviöljyä ja balsamiviinietikkaa aluslautasineen. Tilaisuus oli hyvin järjestetty, mutta aivan sitä varten en lähtisi toiste näin kaukaa. 

Koska olimme jo melkein Helsingissä, veimme saamamme lahjat hotelliin ja kiiruhdimme Helsinkiin upouudella junayhteydellä. Oli kyllä vitsikästä mennä ensin hotellista bussilla lentoasemalle ja siellä toisella bussilla juna-asemalle, jossa kävelimme maan alla takaisin lentoasemalle, jonka junapysäkki ei ole vielä käytössä suoraan terminaalista. Juna pysähteli muutamaan kertaan matkan varrella asemien välillä milloin antaen tietä ohittaville, milloin vastaantuleville junille, sinänsä ihan toivottavaa kyllä. Ehdimme kyllä pöytävaraukseemme aivan hyvin.

Vaikka Helsingissä on kokeilemattomia ravintoloita pilvin pimein, luotimme taas tuttuun ja turvalliseen Passioon. Emme olleet vielä päättäneet etukäteen monenko ruokalajin menun ottaisimme. Se riippuisi siitä, miten täyteen olisimme tulleet Herlevin herkuista. Passion pöytään päästessämme arvelimme viidelle ruokalajille olevan hyvin tilaa. 

Syyskuinen  keskiviikkoilta oli mukavan vilkas suosikkiravintolassamme. Ensimmäistä kertaa Jussi Hukkanen ei ollut paikalla meidän käynnillämme, mutta ruokailu onnistui kyllä ilman häntäkin. Tälläkin kertaa menu oli mieluisa meille, pari pikkuisen suolaista kohtaa oli lautasilla, mutta muuten pidimme jälleen siitä, mitä Passiossa sai eteensä. Kahden hengen ateria viinien kanssa maksoi noin 250 euroa ja poistuimme syyskuiseen iltaan tyytyväisinä, vaikkemme Jussia nähneetkään.

Edit: lisään tämän postauksen Campasimpukan yläreunasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme. Tässä tosin on muutakin jaaritusta, mutta löydän sen itsekin paremmin, jos tarvii kurkata, että milloin sitä on oltu Passiossa viimeksi!

Palasimme hotelliin lentokentän lähelle taas junalla. Olikin mielenkiintoista liikkua täysin autiolla Aviapoliksen seisakkeella. Siellä oli hyvin avaruusasemamainen tunnelma kaarevine käytävineen ja kiiltävine liukuportaineen. Kaikkialla soi erittäin psykedeelinen musiikki. Harmi etten ottanut videota, kun Kammenpyörittäjä oli katoamassa jonnekin kaukaisuuteen portaissa. Päästyämme maanpinnalle hieman epäröimme minne suuntaan lähteä, kuljimme pimeässä rakennustyömaa-alueen poikki uudelle maantielle, jolta pääsimme kohti Jumboa. Kerrassaan hieno juna-asema! Huvituimme siitä suuresti. Junayhteys lentoaseman ja Helsingin välillä tullee joskus toimivaksi, vielä se on vähän ontuva.