Järkyttävän hyvät pikkuleivät

Elokuussa meillä oli ilo olla paikalla, kun Mari Moilasen Syötäviä vietäviä-kirja julkaistiin. Saimme kirjan mukaamme tuosta mukavasta tilaisuudesta ja tänään kokeilin siitä ensimmäistä ohjetta. Vähän minä menin muuntelemaan, koska jauhovarastossani ei ollutkaan spelttijauhoja. Olin ihan varma, että olisi, mutta ne löytynevät vasta huomenissa, kun pikkuleivät on jo syöty. Noita ei nimittäin jää mihinkään vietäväksi. 

Toinen muutokseni oli lisätä taikinaan marachinokirsikoita, sillä niitä minulla oli ollut jo pitkään, ostin sen Hella & Herkku-kaupasta jo aikoja sitten. Tästä taikinasta tuli 21 isoa pikkuleipää. Vai pientä isoleipää? Ihan miten vain. Ai niin, lisäsin minä kananmunienkin määrää yhdellä, sillä varastoni kananmunat olivat ihan kamalan pieniä. Melkein piti olla suurennuslasi niitä etsiessä. 

Suklaa-kirsikkacookiet

• 200 g voita
• 3 dl muscovadosokeria
• 7 dl vehnäjauhoja (piti olla täysjyväspelttijauhoja)
• 2 tl leivinjauhetta
• 0,5 tl suolaa
• 1 tl jauhettua vaniljaa (piti olla 2 tl)
• 3 kananmunaa (piti olla 2)
• maito- ja valkosuklaanappeja pari pussinpohjaa (piti olla 3,5-4 dl rouhittua suklaata, eri värejä)
• 1 dl marachinokirsikoita (ei pitänyt olla, sorry)

Kuumenna uuni 180 asteeseen kiertoilmalla (200 asteeseen, jos et käytä kiertoilmaa). Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi ja yhdistä mukaan kananmunat yksi kerrallaan. Sekoita mukaan vehnäjauhot, joissa on mukana leivinjauhe, suola ja vanilja ja lopulta pyöräyttele sekaan suklaanapit ja kirsikat. Taikina on melko tönkköä, mutta siitä on helppo pyöritellä palloja. Jätä kunnon välit pallojen väliin. Minä laitoin 9 palloa toiselle pellille ja toiselle 12, eivätkä ne levahtaneet toisiinsa kiinni. Paista pikkuleipiä noin 13-15 minuuttia ja otettuasi ne pois uunista, paina ne kuumina lastalla litteämmiksi. Jäähdytä ja syö! 

Aivan älyttömän hyviä pikkuleipiä. Olen syönyt vasta pari, vielä ei kohdalle ole osunut kirsikkasattumaa, mutta onnistun varmasti sellaisenkin saamaan. Kerrankin on hyvä, että Antilla on iltavuoro. 

Kiitos Mari mainiosta kirjasta! Joulun lähestyessä sen ajankohtaisuus vain paranee. 

24 tuntia Helsingissä

Nyt kun olen vuorotteluvapaalla, minulla on ns. rajattomasti aikaa. Oikeasti se ei pidä paikkaansa, tai ainakin tuntuu, että aika menee vähintään puolitoistakertaista nopeutta ja viikot hujahtavat alta todella nopeasti. Kun elokuu kääntyi lopuilleen alkoi erilaisia kutsuja ropista campameiliin ja tällä kertaa minun oli mahdollista tarkastella niitä muullakin silmällä kuin sillä, että no tuonnekaan ei kyllä ole mahdollista mennä. Useimmat tapahtumat ovat Helsingissä, jotkut harvat Tampereella, ainakin niistä, joihin me saamme kutsun.

Eräälle elokuun lopun perjantaille osui kaksi kutsua, joista olin kiinnostunut. Ne eivät menneet edes ajallisesti kuin hieman päällekkäin, joten arvelin ehtiväni molempiin. Antti sai pitkällisen vuoronvaihtovälppäyksen jälkeen oman työvuoronsa pois, joten hänkin pääsi lähtemään mukaan, mikä oli oikein mukavaa. Nanolomanen bussilla vaihtui minilomaseen autolla.

Saavuimme Helsinkiin kello 11.40 kuten olin ilmoittanut Kamera & Kauha-Antille, jonka kanssa meillä oli tärskyt. Tapasimme Taidehallin edustalla ja menimme yhdessä katsomaan Niki de Saint Phallen näyttelyä. Museokortti tykkää, että sitä käytetään! Näyttely oli mielenkiintoinen, tuli mieleen, tuliko taiteilija koskaan pois teini-iästä, vai piirtelikö sydämenkuvia ja kirjoitteli koukeroisin kirjaimin I love you for ever for ever. Pidin eniten pulleista naispatsaista.

Ennen ensimmäistä varsinaista tapahtumaa ehdimme piipahtaa Annan kaupassa, Hella & Herkku muuten muuttaa tässä kuussa hieman edemmäs Museokadulla. Tällä kertaa hankin kaupasta jo kokeiltuja paellariisiä- ja lientä, kumpikin oli täysosuma. Harmillista, että Museokadun Kaffecentralen on ilmeisesti lopettanut, vaiko muuttanut jonnekin muualle? Se oli niin hyvä paikka poiketa Annan kaupassa käyntiä ennen tai sen jälkeen.

Sitten olikin jo aika mennä päivän ensimmäiseen tapahtumaan Kanavarantaan. Siellä oli tiedossa Viinilinnan avajaiset. Parituntisen iltapäivähetken aikana saimme maistaaksemme monta kiinnostavaa viiniä, tapaamaan ihmisiä näiden viinien takaa, jopa aivan tuottajatasolla ja siinä samalla tapaamaan muita bloggaajia ja maistelemaan pientä purtavaa. Se olikin tarpeen, sillä lounas oli jäänyt väliin. Kiitos Viinilinnalle kutsusta ja mukavan tapahtuman järjestämisestä!

Kanavarannasta suunnistimme pienellä blogaaniporukalla suoraan kirjanjulkistamistilaisuuteen. Jotain maukasta-blogin Mari Moilasen uusin kirja, Syötäviä vietäviä julkaistiin tuona päivänä ja sinnekin olimme saaneet kutsun. En ollut tavannut Maria tätä ennen henkilökohtaisesti, joten senkin vuoksi oli mukava käyttää tilaisuus hyväkseen ja mennä paikalle. Julkkarit pidettiin Kalevankadulla Vin-Vin-baarissa, joka oli uusi tuttavuus minulle. Onnellinen kirjailija otti vieraat vastaan sydämellisesti ja kuohuvalla kilistely senkun jatkui. Oli mukava istahtaa ja jutella tovi tuttujen kanssa, näin ensimmäistä kertaa kaksi tämän vuoden blogaanivauvaakin. Saimme mukaamme kappaleen Marin uutta kirjaa, siihen pitää syventyä enemmän piakkoin. Kiitos Marille kutsusta kirjanjulkistamistilaisuuteen!

Meillä oli pöytävaraus illemmas lempiravintolastamme (siitä oma postaus myöhemmin), mutta sitä ennen ehdimme viipottaa vielä reilun tunnin monessa paikassa. Kävimme Eiringillä ostamassa kahvia ja lisäyksen solar-rivistöömme, nyt meillä on ikioma solar-paavikin! Latvassa kävimme drinkillä, en ollut aiemmin käynyt Latvassa. Pidin GT:n kardemummaisesta mausta, mutta jotain pientä somistusta olisin kaivannut drinkkiin tai edes vähän nätimpää lasia. Ennen kuin oli aika mennä syömään poikkesimme vielä Formverkillä ja Chez Mariuksessa, koska niin nyt vaan pitää tehdä, kun Helsinkiin pääsee. 

Hotellibingossa täysosuma oli tällä  kertaa tullut Katajanokan Best Westernille, tuona perjantaina hotellihuoneet olivat melkoisen kalliita Helsingissä, en olisi halunnut maksaa huoneesta aivan niin paljon. Mutta kiva hotelli se joka tapauksessa on ja sinne kävelimme illallisen jälkeen kauniissa loppukesän illassa.

Ennen kotiinpaluuta teimme aamulla vielä kierrokset Ateneumissa ja HAM:ssa sekä Sanomatalon aulassa. Taas Museokortti tykkäsi. Ateneumissa olevaa Alice Neelin näyttelyä suosittelen todella lämpimästi. Harvoin viitsin lukea taideteosten vierellä olevia tietoiskuja niin tarkkaan, nyt ne olivat niin kiinnostavia. Etenkin näyttelyn loppua kohden pidin Neelin taiteesta yhä enemmän. Näyttely jatkuu 2.10.2016 asti. HAM:n näyttely ei osunut ihan niin tykkäyssuoneen, mutta Sanomatalon valokuvanäyttely kyllä.

Narinkkatorilla oli mahdollisuus juosta cooperin testi, arvatkaa osallistuimmeko vai kävelimmekö todella ripeästi ohi?

Tuo päivä oli suuren syysmyrskyn värittämä, matkalla katselimme jo tien varren puita, että liekö nuo pysyvät pystyssä ja mikähän mahtaa olla kotipihan omenapuun tila. Meille oli ensimmäistä kertaa tulossa omia omenia ja olimme hieman huolissamme olivatko ne kaikki pudonneet maahan. Niin ei ollut onneksi käynyt, kiitos Antin puutukitoimien. Mutta sähköt meiltä olivat poikki ja pysyivätkin poikki melkein vuorokauden. Illan siis katsoimme televisiota pimeässä, ei vaan minä menin nukkumaan jo kahdeksalta, niin voimille se riekkuminen pääkaupungissa oli käynyt!

Iltapala kynttilän valossa

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme.