Carbón Dulce - makeisia tuhmille

Viime vuoden Vueltan aikaan Kammenpyörittäjä poimi Peter Selinin selostuksesta maininnan espanjalaisesta joulumakeisesta, joka näyttää hiileltä. Se kiinnitti heti mielenkiintomme ja etsin samantien ohjeen tähän makeiseen. En vain ehtinyt löytää mustaa elintarvikeväriä Vueltan aikana, joten makeinen jäi tuolloin kokeilematta. Sittemmin sain hankittua mustuttamisainetta ja ajatus tästä kokkauksesta on ollut mielessä. Tänään oli se päivä, jolloin kokeilisimme hiilikarkin tekoa. Olin lukenut monia juttuja tästä makeisesta ja tiesin odottaa enemmänkin vain valmistamisen ja toivoakseni onnistumisen riemua, kuin mahtavaa makuelämystä. En (näin vanhemmiten) enää pidä kovinkaan monesta makeisesta, enkä uskonut tämän olevan erityisen hyvää.

Mikäli oikein ymmärsin, espanjalaisia lapsia kannustetaan joulun alla kiltteyteen uhkaamalla tällä mustalla makeisella sanoen, että tuhmille tulee hiiliä suklaan tilalta. Varmasti monta pikkulasta onkin jekutettu tällä. Otin vinkit valmistamiseen Diamonds for Dessert-blogista.

• 1 kananmunan valkuainen
• 200 g tomusokeria
• 5 tippaa sitruunamehua
• mustaa elintarvikeväriä
• 2,5 tl karvasmanteliaromia (en laittanut niin paljon, pidän siitä aika vähän)
• 700 g sokeria
• 230 g vettä

Erota valkuainen ja laita se pieneen kulhoon. Siivilöi sinne tomusokeri ja sekoita kunnes sokerista ja valkuaisesta muodostuu kiiltävä valkoinen tahna. Lisää sitruunamehu ja karvasmanteliaromi ja sitten pikkuhiljaa mustaa elintarvikeväriä sen verran, että tahna muuttuu mustaksi. Laitoin sitä kaikkiaan varmaan kolme teelusikallista. Mittaa tästä seoksesta 70 g eri kuppiin. En oikein ymmärtänyt miksi sitä pitää tehdä enemmän, kuin sitä tarvitaan, 70 g oli noin puolet seoksesta.

Mittaa vesi ja sokeri paksupohjaiseen kattilaan ja ala kuumentaa seosta. Tähtää seoksen kiehumiseen 126 asteeseen asti. Sekoittele alussa silloin tällöin, kunnes sokeri on liennut kokonaan veteen. Tarkkaile lämpötilaa mittarilla. Aluksi seos kuumenee nopeasti sataan asteeseen, jonka jälkeen kuumeneminen hidastuu. Tavoitelämpötilaan pääseminen vie noin vartin. Ota kattila pois tulelta ja patakintain suojatuin käsin kumoa musta tahna kuumaan sokeriin, varo roiskeita! Seos alkaa hieman kuohua hetkeksi ennen kuin se alkaa jäähtyä ja paksuuntua. Sekoita rivakasti, kunnes saat aikaan tahmeaa, melko paksua tahnaa, jonka pitäisi olla kiiltävää. Minä en saanut siitä oikein kiiltävää, siitä tuli melko harmaata ja sementin kaltaista. Levitä tahna leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja jätä jäähtymään. Olisi ilmeisesti hyvä, että levystä tulisi noin 3-4 senttiä paksu, jolloin lopputuloksesta saisi isompia paloja.

Kun levy on jäähtynyt, se pilkotaan paloiksi, joilla voi sitten uhkailla lapset kilteiksi. Blogeissa, joista olin ottanut vinkkejä, lopputulokset olivat ehkä enemmän hiilen näköisiä, mutta olin aivan tyytyväinen lopputulokseen, etenkin koska emme halua syödä pientä maistipalaa enempää tätä karvasmantelille maistuvaa käänteisherkkua. Sitä paitsi olemme oikein kilttejä kaikki muutenkin. Hauska kokeilu, tuskin tulen toistamaan.

Nehän ovat (melkein)...

...kuin kaksi marjaa! Toiveajattelua!

Vueltan tapahtumiin pääsemme mukaan iltasella, tänään on ohjelmassa mäkirikas viides etappi Soberista Lago de Sanabriaan. 

Karamellikastikkeen tuho ja nousu

Poimin foodgawkerista karamellikastikkeen ohjeen suosikkikansiooni jo jotakin aikoja sitten, tänä aamuna aloin viimein keittopuuhiin. Jossakin kotimaisessakin blogissa juuri oli keitelty kastiketta hyvin samantapaisella ohjeella, mutten löytänyt ohjetta enää TOP-100 ruokablogeista, kun en tullut sitä merkanneeksi muistiin. 

Olen vihdoin leiponut, mehustanut ja säilönyt iänikuisen valkoisen sokerin varastoni loppuun, mutta ajattelin ohjeen toimivan hyvin ruokosokerillakin. Ohjeen mukaan kastikkeeseen meni

• 1 cup sokeria (2,37 dl ollaan sitä tarkalla päällä)
• 1,25 cup kermaa (2,96 dl hehe)
• 1 rkl voita
• 1 t vaniljauutetta
• ripaus suolahiutaleita

Sirottelin sokerin tasaisesti paksun kuparikattilan pohjalle. Mittasin kerman valmiiksi ja otin voinokareen lusikkaan odottamaan, sekä vaniljan ja suolan käden ulottuville. Aloin kuumentaa keskikokoisella kaasuliekillä sokeria ja sehän rupesikin nopsaan sulamaan. Sekoitin sitä varovasti sulasta reunasta keskustan kiteisiin päin puisella lastalla. Koska kyseessä ei ollut valkoinen sokeri, muuttui ruokosokeri heti sulattuaan hyvin kauniin väriseksi, sitä ei tarvinut/voinut juuri keitellä, jota arvelin valkoisen sokerin tarvitsevan halutun värin saavuttamiseksi. Tässä kohtaa ensimmäisen kerran  pelkäsin menneeni metsään. 

Nostin sulan sokerin, josta alkoi tulla melkoisen paahteista tuoksua, pois kaasulta ja annoin se asettua minuutin verran (minut tuntien meni ehkä 30 sekuntia). Kaadoin puolet kermasta kuumaan sokeriin varovasti, kerma kuohahtaa reippaasti, joten kannattaa olla varovainen. Sekoitin vispilällä kerman joukkoon ja sain hieman tököttiä tarttumaan vispilän kiekuroihin. Lisäsin lopun kerman ja vispilöin lisää. Ohjeessa sanottiin, että jos seos meinaa paakkuuntua, kattilan voi nostaa takaisin miedolle tulelle hetkeksi. Näin teinkin. Seos oli melkoisen tasaista ja sekoitin voinokareen, vaniljan ja suolan mukaan. Vispilään tarttui jonkun verran seosta, mutta miedolla lämmöllä se kyllä irtosi ja sekoittui kastikkeeseen. Maistoin pikkuisen vispilästä ja naamani meni nurinpäin, tämähän paloi!

Kaadoin kastikkeen kuitenkin sinapilta virattomaksi jääneeseen purkkiin ja päätin kokeilla myöhemmin uudelleen valkoisella sokerilla. Murjotin aikani ja pienen kaupunkireissun jälkeen avasin karamellikastikepurkkini ja maistoin. Se mitään palanutta ollut! Se oli ihan täydellistä, syvän makuista ja oikein huusi vaniljajäätelöä kaverikseen. 

Aina ei siis kannata heti heittää epäonnistuneeksi luulemaansa kompostiin. Karamellikastikkeen luvataan säilyvän jääkaapissa parisen viikkoa. Saa nähdä kuinka kauan se riittää, kun vaan hommaan hyvää jäätelöä talouteen. 

ps. tunnustan lusikoineeni kastiketta tahallani purkin reunan yli, vaikka se on yksi niitä kliseisiä ruokakuvausjuttuja, joille toisena hetkenä vähän nyrpistelen