Pihlajanmarjamarmeladit

Harva viime vuosituhannella syntyneistä lienee välttynyt kettukarkkien syömiseltä. Nykyään niiden nimi onkin Pihlaja, siltikin vaikkei niissä enää edes käytetä pihjalanmarjaa. No, ei niissä käytetty kettujakaan, joten fair enough. 

En ollut koskaan aikaisemmin tehnyt marmeladia makeisten muotoon itse, joten nyt sekin pienehkö keittiöpeikko tuli kaadettua. Antti kävi keräämässä minulle ämpärillisen pihjalanmarjoja ja keittelin niistä eilen tökötin, joka sai hyytyä tähän päivään asti. Vähän minua jännitti kuinka minun kävisi. Ohje oli päällisin puolin täältä. 

Kettukarkit, joita voisi käsittääkseni tarjota vegaanillekin

• 1,5 l pihjalanmarjoja, tertuista irroteltuina ja huuhdottuina
• 1 l vettä
• 700 g hillosokeria
• 15 g agar agar-jauhetta
• taloussokeria pinnalle

Irrottelimme marjat tertuista ja otimme mustuneet ja muut huononnäköiset pois. Huuhtelimme marjat ja jätimme ne lävikköön kuivumaan. Agar agarin metsästys otti aikansa ja marmeladihomma piti siirtää päivällä, että ehdin saada hyydytysainetta, sitä löytyi Ekolosta. Eilen sitten oli kaikki ainekset kasassa ja keitin marmeladin. 

Aluksi keitin marjoja pelkässä vedessä kunnes ne muuttuivat vaaleamman oransseiksi, noin vartin verran. Painelin sitten marjoja siivilän läpi ja keräsin talteen kaiken punaisen mehun. Siihen tuli mielestäni hieman liikaa sakkaa marjoista, joten laskin sen vielä tiheämmän siivilän läpi. Kaadoin mehun takaisin kattilaan ja lisäsin sinne hillosokeria, olin päättänyt ottaa varman päälle ja laittaa sokeria tarpeeksi ja käyttää vielä lisähyydykkeenä agar agaria. Keittelen seosta noin vartin verran, se alkoi jo hieman saeta. Lopuksi sekoitin mukaan agar agar-jauheen ja vispilöin seoksen tasaiseksi, annoin sen kiehua pikku hetken. Kaadoin seoksen leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja jätin jäähtymään ja hyytymään yön ylitse. Antti tiedusteli kerran illan aikana, että saako seosta sörkkiä, en antanut lupaa. En itsekään sörkkinyt sitä. 

Wannabe-marmeladi oli yön ulkona huolellisesti kelmulla ja painavalla leikkuulaudalla peiteltynä, ties vaikka olisi kettuja eksynyt apajille muuten. Aamulla seos oli ihan tanakasti hyytynyt. Siitä saattoi hyvin leikata paloja ja otin myös melonikauhalla palleroita, jotka eivät kyllä ihan täyspalloja ole, mutta läheltä liippaa. Aluksi palat olivat liian kosteita, sokeri suli heti niiden pinnalle. Leikkasin koko massan paloiksi ja jätin ne hieman kuivahtamaan. Iltapäivällä pyörittelin niitä sokerissa uudelleen ja nyt sokeri jäi jo paremmin pintaan. Maku on aivan kuin Fazerin karkissa, rakenteesta en ihan varma ole, onko se vähän liian kumimainen, en ole syönyt hyvää marmeladia aikoihin. En oikeastaan pidä kuin vihreistä kuulista, enkä Pihlaja-karkkien rakennetta ihan varmaksi muista. 

Vaniljalla maustettu pihlajanmarjamarmeladi

Pihassamme on muutamia pienehköjä pihlajia, joissa marjasato vaihtelee vuosittain. Olimme eräänä syksynä aikeissa kokeilla valmistaa punaisista marjoista jotain, mutta tilhiparvi kävi ja puhdisti puun kertaheitolla. Nyt olimme nopeampia ja keräsimme marjat yhdestä pihlajasta. Etsiskelin ohjeita ja monissa tehtiin hilloa, mutta minua ei miellyttänyt ajatus kokonaisista marjoista tässä yhteydessä. Hesarin ruokasivuilta löytyi sitten marmeladiohje, jota kokeilimme. 

• 5 dl pihjalanmarjoja
• 4 dl vettä
• 3,5 dl hillosokeria
• 1 vaniljatanko

Puhdistimme poimimamme marjatertut poistaen roskat ja huonot marjat, niitä oli lähes joka tertussa muutamia. Huuhtelin marjat huolellisesti kylmässä vedessä ja kaadoin sitten marjat paksupohjaiseen kattilaan yhdessä veden kanssa. Keittelin marjoja kannen alla noin 20-25 minuuttia. Kaadoin marjat mehuineen tiheään lävikköön keräten tietysti mehun astiaan. Puristin lusikalla marjat rikki lävikön verkkoa vasten, mehuun tuli mukaan paksua marjaseosta. Huuhtelin kattilan ja kaadoin mehun takaisin kattilaan. Halkaisin pullean vaniljatangon ja raaputin siemenet veitsen tylsällä puolella irti. Kiehautin mehun uudelleen, lisäsin sinne vaniljansiemenet ja halkaistun tangon. Sekoitin hillosokerin mukaan vispilällä ja annoin sitten seoksen kiehua 10 minuuttia. Ongin vaniljatangon seoksesta ja kaadoin tumman oranssiin vivahtavan, vielä juoksevan seoksen huolella puhdistettuun purkkiin. Kun purkki oli säällisesti jäähtynyt, siirsin sen jääkaappiin, jotta marmeladi jähmettyisi loppuun. Marmeladia tuli noin 3 dl purkki ihan täyteen ja pieni koemaistoastiallinen, josta näkisi hyytyykö marmeladi kunnolla. Jo kattilan sekoittamisessa käyttämästäni nuolijasta tehty nuolaisu ennen tiskaamista toi mieleen heti kettukarkit, vaikka puhuinkin Kammenpyörittäjälle marianneista. Onneksi hän tietää, mitä tarkoitan, kun puhun puuta heinää. Tämä marmeladi sopisi varmasti manchego-juuston kaveriksi tai paahtoleivälle.

Vuoden paras kisa!

Niin on Vuelta ajettu loppuun ja voittajaksi saatiin hienon paluun tehnyt Alberto Contador. En voisi olla iloisempi! Upean etappivoiton otti John Degenkolb, hän ylsi kaikkiaan viiteen etappivoittoon. Tästä kilpailusta jäi hyvä tunnelma, tällainen pitää suuren ympäriajon ollakin!

Espanja-haasteemme viimeisenä herkkupalana nautimme The Winter Guest-blogista löytämääni omenamarmeladia manchego-juuston kera. Keittelin omenamarmeladin jo eilen ja se sai kaikessa rauhassa jämäköityä jääkaapissa yön ylitse. Tein puolella alkuperäisen ohjeen määristä ja keitokseen tuli:

• 300 g kuorittua ja paloiteltua omenaa
• 1 sitruuna (sen määrää en puolittanut)
• 1 dl kuivaa omenasiideriä
• 250 g sokeria

Minun oli hieman vaikea löytää ohjeesta sitä, mihin kohtaan sitruuna tulisi mukaan muuten kuin mehulirauksena estämään omenien tummumista. Kuorin sitruunan leikkaamalla kuoren heti hedelmälihan pinnasta ja leikkasin sitruunasta kalvoja pitkin hedelmälihan viipaleiksi, erottelin siemenet pois. Kuorin myös omenat ja leikkasin siemenkodat pois. Laitoin omenapalat, sitruunalohkot, sokerin ja siiderin mikseriin. Soseutin kaikki ainekset sileäksi ja pehmeäksi pyreeksi, melkein vaahdoksi ja kaadoin seoksen paksupohjaiseen kattilaan. Keittelin seosta noin 45-50 minuuttia, jonka aikana seos kiehui kokoon noin puoleen alkuperäisestä määrästä. Kokeilin marmeladisoitumista (uusi sana?) muutamaan kertaan laittamalla pienen tiplan seosta posliinilautaselle. Annoin tiplan jäähtyä ja kokeilin siirtää sitä sormella. Aluksi se ei siirtynyt nätisti paikaltaan, mutta kun seos oli tarpeeksi keittinyt, yksi tipla sitten siirtyi jo ehjänä. Olin vuorannut pienen metallisen vuoan kelmulla ja jäähdyttänyt sen pakastimessa kylmäksi. Kaavin seoksen astiaan ja laitoin sen jääkaappiin jäähtymään, kun se ei ollut enää kovin kuumaa. 

Tänään marmeladi oli jähmettynyt ja helposti nostettavissa kelmun avulla astiastaan. Sen sai kumottua lautaselle ja leikattua viipaleiksi, jotka asetin manchego-juustoviipaleille. Tämä makeansuolainen tapa maistui mainiolle näin Vueltan lopettajaistunnelmissa. Sama omenamarmeladi maistunee hyvältä myös paahtoleivällä. Aivan niin kauniin väristä en omastani onnistunut saamaan, kuin miriammissy lähdeblogissani, mutta väri riippuu varmaan aika paljon omenalajikkeestakin.