Otsasi hiessä sinun pitää liemesi keittämän, vai eikö aina?

Tällä viikolla minulla on ollut merkillinen olo. Ilmeisesti ruoka-ajatteluni on lopullisesti muuttunut, jopa vähän vinksahtanut. Jos minulla ei ole kunnolla aikaa valmistaa ruokaa alusta asti, en tahtoisi tehdä ollenkaan, mitään, kenellekään. Eihän siinä ole mitään järkeä. Kyllä syödä pitää. Pitää osata joustaa ja oikoa. Luulen, että minun täytyy hieman höllätä ja antaa itselle lupa mennä tarvittaessa myös rennompaa reittiä. 

Olen tullut siihen tulokseen, että blogi on ottanut ohjat keittiössäni. Tarjosin itse sille pikkusormen ja se nakertaa hyvää vauhtia jo kyynärpään kohdalla. Teen ruokaa liiaksi sen mukaan, mitä tahdon postata blogiin. Alkuperäinen idea, kokkailu suurten ympärajojen maiden ruokia, on edelleen olemassa ja niinä kuukausina on mukava paneutua kunnolla yhteen maahan kerrallaan. Mutta muut 9 kuukautta vuodessa minun pitäisi tehdä ruokaa aivan teemavapaasti ja postata siitä, jos siltä tuntuu. Nyt teen ruokaa postaus mielessäni ja huomaan, että välillä tärkeämpää on postaus kuin ruoka. Määrä korvaa laadun, enkä ole onnistunut edes määrässä. Olen itselleni vihainen. 

Nyt olen läksyttänyt itseäni ja voin taas vyöttää esiliinan ympärilleni. Viimeisimmät tekoseni keittiössä ovat olleet enimmäkseen leipomista. Se on melko varma tapa tuottaa iloa itselle ja toisille. Siitä aloitan tänäänkin. Mietin päivällistä sitten myöhemmin. Löysin foodgawkerista kauniin karpalokakun, jollaisen aion nyt leipoa. Kello on jo yli yhdeksän, voin hyvin alkaa jo kolistella keittiössä. Mukavaa lauantaipäivää! 

Yhden naisen kokkisota jääkaappia vastaan

Tänään on minun pitkän viikonloppuni viimeinen päivä, tällainen arkisunnuntai. Ajattelin kurkistaa hieman pitemmällä katseella jääkaappiin ja kerätä esille raaka-aineet, jotka ovat vaativat pikaista hyödyntämistä. Tasan kello 9 avasin jääkaapin iloisella mielellä.

Kolme varttia myöhemmin en ollut niinkään iloinen. Siivosin jääkaapista sellaisen määrän pilaantunutta tai antiikkista ruokaa, että naamani punaisuus tuskin ennen huomista hälvenee. Ei vähiten sen vuoksi, miten vaatimattomin  henkilökohtaisin ponnistuksin olen ollut mukana Nälkä voidaan voittaa-kampanjassa. Ehkäpä tässä oli nyt tämän kevään läpsäys poskelle ja ryhdistäytymisen paikka! 

Jos tästä jotain positiivista hakemalla hakee, niin enpä ollut tiennyt, miten monenlaista hometta voikaan purkkeihin muodostua! Aivan ilmiselvästi omatekemäni hillot ja marmeladit kannattaa käyttää vähän pikemmin, sillä säilöntätaidoissani on vielä parantamisen varaa. 

Itsensäruoskimistuokion jälkeen nostin ehtoopuolella, mutta vielä elossa olevat raaka-aineet kuistille ryhmäkuvaan. Olen jossain vaiheessa ilmiselvästi kaipaillut Italiaan enemmänkin, mikäli purnukoihin on uskominen. Ja olen taas ostanut ulkomaisia vadelmia, anteeksi kaikki, koko universumi. Nyt ne sentään eivät vielä ole homeessa. 

Nyt kaivaudun sohvan nurkkaan teekupponen ulottuvillani ja alan metsästää sopivia ohjeita noille aineksille ja palaan tuotoksiin myöhemmin. Sanottakoon, että sitruunan onneton olomuoto johtuu siitä, että olen raastanut sen kuoren joku päivä sitten ruokaan ja puolikalju hedelmäraukka odottaa lopullista iskua.

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.