Kotivara kunnossa – katkarapupasta CampaAdrian varastoista

Olemme olleen nyt Ranskassa muutaman viikon, mutta vielä maa pääsi taas muistuttumaan, että olemme ulkomaanpellejä, emmekä ymmärrä mistään mitään. On viimeinen päivämme Oleronin saarella ja ajattelimme, että mehän menemme syömään ensimmäiset osterit ja crevetit. Katsoimme ravintoloita jo ennalta ihan paikanpäällä, se oli muutama päivä taaksepäin, ravintolat olivat päivällä auki ja turistelijoitakin oli jonkun verran liikkeellä. Luimme hyviä ja huonoja arvosteluita paikoista ja tarkastimme aukioloaikoja. Mutta emme muistaneet sitä tärkeintä. Eihän sitä ruokaa nyt koko päivää ole tarjolla, vaikka paikka olisi auki. Lounas on iltapäivän alussa, sitten keittiö menee kiinni ja aukeaa sitten illalla, mahdollisesti. 

Niinpä me tulimme tyhjin vatsoin takaisin leirille ja alkoi vielä sataakin. Sinänsä pieni kävelyretki ei haitannut mitään emmekä olleet varsinaisesti pettyneitä tai vihaisia tai mitään muutakaan. Nauratti, ettemme muistaneet tätä juttua rakkaasta Ranskasta. Meillä oli jopa sateenvarjot mukana ja CampaAdrian ulkovarustelut oli koottu jo pois, edes markiisi ei kastunut ajatellen huomista lähtöä. Joten nouhätä. Kyllä me ruokaa saisimme, tekisimme sen itse. Emme ajatelleetkaan kävellä uudelleen seitsemän jälkeen illalla keskustaan, hyvänen aika, sehän on jokaisen eläkeläisen nukkumaanmenon tienoilla. 

Katkarapupasta kostoksi yhteiskunnalle

• 100 g pakastekatkarapuja sulatettuna
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 uudensadon sipuli silputtuna
• 1 tl 'Ndujaa
• 1 tl valkosipulimurskaa
• 2 rkl konjakkia
• suolaa ja pippuria
• 1,5 dl kermaa (yhä on kotimaista kermaa täysin kunnossa)
• basilikaa
• parmesaania raastettuna
• 150 g spagettia 
• vettä keittämiseen + hyvä ripaus suolaa

'Nduja on uusi suosikkini, pakko ollakin, sillä se on parin desin purkki ja sitä kuluu niin vähän kerrallaan. Laitoin sitä tähänkin ruokaa, että edes vähän kuluisi. Olen oppinut tämän ruoan aikoinaan siskoltani ja hänen silloiselta puolisoltaan, he kuulema olivat oppineet sen jostain ruokalehdestä. Olen tehnyt tätä kymmeniä, ellen sata kertaa, ohje on muuntunut vuosikymmenten varrella jonkun verran. Ei ollut 80-luvulla 'Ndujasta kuultukaan. 

Laitoin pastaveden kiehumaan ja sitä odotellessani silppusin sipulin ja keräsin muut ainekset käden ulottuvilla. Katkaravut olivat olleet sulamassa siitä asti, kun palasimme pettymyksentäyteiseltä kävelyretkeltä. Taputtelin niitä paperiarkkiin hieman kuivemmiksi. 

Kuullotin sipulia oliiviöljyssä muutaman minuutin pannulla ja lisäsin mukaan 'Ndujan ja valkosipulimurskan sekä konjakin. Seuraavaksi kaadoin mukaan kerman ja nostin kastikepohjan kiehumaan maltillisesti. Samaan aikaan pastavesi alkoi olla kiehuvaa ja suolasin sen tymäkästi. Lisäsin pastan kiehumaan, se oli nopeaa laatua, vaati vain kolmen minuutin keittämisen. 

Kerma kiehui pannulla hyvin kasaan ja lisäsin mukaan kuivatut katkaravut ja sekoittelin, maustoin kastikkeen suolalla ja pippurilla. Pasta alkoikin siinä vaiheessa olemaan kypsää ja Antti kävi kaatamassa veden pois kattilasta. Emme kaada pastankeittovettä auton viemäriin, siinä on liikaa tärkkelystä. Sekoitin kypsän pastan kastikkeeseen ja annoksiin tuli vielä päälle tuoretta basilikaa ja raastettua parmesaania. 'Nduja toi kyllä kivan vivahteen ruokaan, ei liikaa tulisuutta, mutta hieman lämpöä.

Giro d'Italian 15. etappi oli oikea vuorietappi. Siitä oli pitkä lähetys ja arvelimme, että ehtisimme käydä syömässä kylillä ja nähdä vielä lopun. Muuten meni oikein, mutta emme siis saaneet ruokaa, vaan palasimme katsomaan 65 km lopusta. Sekin oli hyvä juttu. Päivän nopein oli Carlos Verona, jonka perhe oli heti onnittelemassa häntä etapin maalin jälkeen. Hieno sattuma vai oliko hän nähnyt etiäisen, että nyt minä voitan tänään, tulkaa te nyt sieltä Espanjasta minua onnittelemaan. Kokonaiskilpailussa suosikkini Primoz Roglic vajosi taas sijalle 10 ja on aika monta minuuttia jo kärjen takana. Isaac del Toro jatkaa tiistaina lepopäivän jälkeen pinkissä ja on jo osoittanut, että hän ei ole mikään yhden päivän johtaja, vaan kova jätkä. 

Mikä maksaa?!?

Tulimme jo eilen tälle tosi kivalle leirialueelle, jossa nettikin toimii ainakin 10 minuuttia kerrallaan. Harjoitan sitä samaa PATIENZia, jota aina kaupan korttipäätteessä kysellään enkä menetä hermojani enkä halua lähteä vielä kotiin kunnollisen netin piiriin. Kävimme aamupäivällä kivalla pyöräretkellä Fourasin ympäristössä, täällä ei ole parhaat mahdolliset pyöräväylät, mutta kelvolliset kumminkin. Ajoimme läheisen niemen nokkaan ja rannikoa pitkin hieman kohti Rochefortia ja palasimme vielä sinne niemennokkaa kohden, sillä siellä Antti sai kauden ekat osterit ja minä sain katsoa, kun hän syö ostereita. Oiva työnjako. 

Päivällissuunnitelmat olivat valmiina jo eilisestä, kun kysyin Antilta jättimarketissa, että kestäisikö hän ajatusta syödä maksaa ja hän sanoi kestävänsä. Niin ostin pienen pakkauksen naudan maksaa, 188 g ja maksoi 4,65€. En osaa sanoa oliko vähän vai paljon, meillä sisäelimet maksavat minusta aika vähän. Täällä Ranskassa niillä saattaa olla parempi asema. Edellispäivän possunkyljykset maksoivat vähemmän kuin tuo maksaviipale, josta riitti oikein hyvin kahdelle. 

Sivukkeina meillä  oli tai ainakin yritti olla ricottaperunagratiinia. Ostimme sitä varten eilen perunoita pienen pussillisen ja sommittelin mielestäni oikein italialaisen ruokalajin, ainoa vika oli se, etteivät perunat kypsyneet sitten millään. Niistä tuli ensin sivukkeen sijaan jäljekkeitä ja lopulta oli pakko myöntää, ettei tuo perunalajike kypsynyt ollenkaan niin kuin toivoin. Pinnan viipaleet olivat jo lähellä hiiltymistä ja alemmat eivät näyttäneet mitään kypsymisen merkkejä. Ei voi mitään. Mutta onneksi meillä oli edellispäivän aterialta muutamat lusikalliset kaupallista juuriselleriremouladea, sekin purkki meni loppuun ja maistui maksan kanssa ihan hyvin. Aina ihan kaikki yritelmäni eivät onnistu, mutta ainakin yritän, eikö vaan?

Siitä se ajatus sitten lähti – menemään pieleen 

Maksaa Venetsian tyyliin 

• 1 uuden sadon keltasipuli suikaleina varsia myöten
• lehtipersiljaa
• 2 rkl voita
• 1 dl valkoviiniä
• 188 g viipale naudan maksaa kahteen osaan leikattuna
• suolaa ja pippuria

Kuumensin ulkona Campingazilla pannua ja sillä aimo nokareen voita. Kun voi oli sulanut, kippasin sille sipulisuikaleet ja kypsentelin niitä noin 10 minuuttia. Lisäsin mukaan lehtipersiljan ja viinin. Kun viini oli kiehunut melkein kokonaan pois, siirtelin sipulit ja persiljat pannun reunoille ja lisäsin keskelle vielä hieman lisää voita, nostin liekkiä pannun alla kuumemmaksi. Nostin maksaviipaleet pannun keskelle voihin ja paistoin niitä noin 2 minuuttia puoleltaan. 

Annokseen asettelin sitä kypsymätöntä ( en vielä silloin tajunnut, ettei peruna ole kunnolla kypsää) perunagratiinia, viipaleet maksaa ja niiden päälle sipulit. Maistoin maksaviipaleet suolalla ja pippurilla. Otimme vielä lautasille sitä pelastavaa enkeliä eli selleriremouladea. Maksa onnistui hyvin, oli juuri sopivaa kypsyydeltään ja mausteiltaan. Perunat palautimme vielä kypsymään lisää, mutta ei sekään auttanut. 

Giro d'Italiassa oli kahdeksas etappi ja ehdimme nähdä siitä pätkiä noin 40 viimeisen kilometrin ajalta, netti piti välillä käydä hakemassa ulkoa uudelleen. Ben Healy voitti ja edelleen kokonaiskilpailua johtaa Andreas Leknessund. Primoz Roglic on ilokseni kolmantena ja Geraint Thomas viidentenä. Huomenna vielä ajetaan Italiassa ennen maanantaista lepopäivää, jolloin saamme syödä mitä haluamme. 

Päivän vesitorni

Vain muutaman macaronin tähden

Tein ensimmäiset macaronini yli 9 vuotta sitten, blogin ensimmäisenä keväänä. Ne onnistuivat jotenkuten. Sen jälkeen kokeilin kerran, se kerta ei onnistunut ollenkaan. Sittemmin olen pitänyt pienen macaronpaussin, noin 8 vuotta. Jossain vaiheessa olen ostanut macaronien paistamiseen tarkoitetun silikonialustan, se on pyörinyt keittiön laatikossa ties kuinka kauan. Eilen kokeilin sitä. Ei olisi kannattanut. Kaikki 48 leivoksen puolikasta tarttuivat alustaan. 

Tässä kohtaa näytti vielä ihan ok:lta

Onneksi pursotin taikinaa myös aivan tavalliselle leivinpaperille, se satsi onnistui mainiosti ja sain aikaan kymmenkunta asiallista macaronia. Käytin sauvajyväsen postauksessa ollutta ohjetta, siinä ei varmasti ollut mitään vikaa, minä vain otin ensimmäisen satsin uunista liian aikaisin pois ja macaronit jäivät raa'oiksi, kas tähän tapaan:

#nojustiinsa

Jos ei tössi, noin 35 pientä macaronleivosta

• 2,5 dl sokeria
• 0,75 dl vettä
• 3 kananmunan valkuaista
• 225 g jauhettua mantelia
• 3,75 dl tomusokeria
• 2 kananmunan valkuaista
• elintarvikeväriä

Tein ihan niin kuin sauvajyvänen neuvoi, hän neuvoi minua vielä viestitse ennen varsinaista leipomista, kiitos hänelle <3

1. Erottele valkuaiset niin, että isossa yleiskoneen vatkauskulhossa on kolme valkuaista ja jossain toisessa astiassa on kaksi kpl.
2. Mittaa muut aineet valmiiksi.
3. Sekoita suuressa kulhossa mantelijauhe ja siivilöity tomusokeri huolellisesti yhteen.
4. Kaada sokeri (2,5 dl) paksupohjaiseen kattilaan ja lisää mukaan vesi. 
5. Keitä sokeria ja vettä niin kauan, että seoksen lämpötila on 119 astetta. Se vie noin 10  minuuttia, älä sekoittele, käytä vai mittaria ajoittain seoksessa seuratessasi lämpötilan nousua.
6. Vatkaa yleiskoneen kulhossa olevia kolmea valkuaista kipakasti niin, että niistä tulee valkoista vaahtoa. 
7. Kun sokeriliemen lämpötila on 119 astetta, laita yleiskone suurimmalle nopeudelle ja kaada varovasti kulhon sisäreunaa pitkin kuuma sokeriliemi valkuaisiin. Reunaa pitkin siksi, ettei tulikuuma sokeriliemi roisku. 
8. Jatka vatkaamista suurella nopeudella pari minuuttia ja pienennä sitten nopeutta hieman, anna koneen vatkata kaunista kiiltävän valkoista paksua marenkia (tämä on se italialainen marenkitekniikka), kunnes se jäähtyy hieman. Muutamia minuutteja.
9. Marengin vatkautuessa sekoita kaksi jäljellä olevaa valkuaista manteli-tomusokeriseokseen niin, että siitä tulee paksuhkoa tahnaa. Useissa ohjeissa neuvotaan laittamaan mukaan haluttu elintarvikeväri tässä kohtaa, mutta olisi ehkä hyvä värjätä jo marenki. En meinannut millään saada riittävän keltaista väriä taikinaan, enkä siis saanut lopultakaan. Muutaman tipan pitäisi riittää, muttei riittänyt. 
10. Kun marenki on jäähtynyt, sekoita se useassa erässä mantelijauhetahnaan kulhon reunoja pitkin pyöräytellen, se vie hyvän aikaa, taikinaa tulee aika paljon. 
11. Kun massa on tasaista taikinaa, kaavi se suureen pursotinpussiin, leikkaa pussin terävä kärki pois ja pursota taikinaa leivinpaperille pieniksi tasakokoisiksi pyöreiksi nökösiksi. 
12. Kuumenna uuni 150 asteeseen ja anna macaronien asettua sen aikaa pellillä paperilla, tänä aikana pinta hieman kuivahtaa ja niin sen pitääkin. Minä en saanut pinnasta kovin tasaista ja pursotuksesta jäi pienet huiput, mininännit.
13. Paista macaroneja noin 15 minuuttia ja toivo, että ne kohoavat noin paistamisen puolivälissä ja niihin muodostuu pieni "jalka". En sitä osaa selittää sen tarkemmin, mutta onnistuneista leivoksista näkee mitä se tarkoittaa. 
14. Kun macaronit ovat kypsiä (mistä senkin nyt sitten oikein tietää), anna niiden jäähtyä ensin paperin päällä ja toivo hartaasti, että ne irtoavat kauniisti. Minun paperilla paistamani onnistuivat siis hyvin, mutta silikonialustalla eivät ollenkaan, maku niissäkin oli ok, mutta pohja tarttui alustaan ja keksit olivat selkeästi jääneet raa'oiksi.
15. Kun macaronpuolikkaat ovat jäähtyneet, laita kahden puolikkaan väliin mieluista täytettä ja paina puolikkaat kevyesti yhteen. Meillä oli täytteinä lemoncurdia ja kiivimarmeladia.

Ihmettelen sitä, miten saan aina näistä ohjeista näin kamalan pitkiä epistoloita. Katsokaa vaikka sauvajyäsen postausta, samat asiat, mutta kompakti postaus. 

Tour de Francessa tapahtui eilen mahtava keikaus, kun keltapaita vaihtui slovenialaiselta toiselle. Nuori Tadej Pogacar ajoi aivan ilmiömäisen hyvän henkilökohtaisen aika-ajon ja toisaalta Primoz Roglic ajoi melko huonosti menettäen johtopaikkansa. Oli niin jännittävä etapin loppu, että olin purra kynteni aivan nysiksi. Tänään sitten oli vuorossa viimeinen, seremoniallinen päätösetappi, joka päättyi illan melkein jo hämärtyessä Pariisiin. Kokonaiskilpailun kärjen tilannetta ei ollut enää tarkoituskaan hämmentää, mutta kirimiehillä oli vielä jännät paikat, kuka saisi etapin voiton nimiinsä. Sam Bennett onnistui parhaiten ja varmisti samalla vihreän paidan kilpailuosion, eli pistekilpailun voiton. Tadej Pogacar voitti kokonaiskilpailun,  ei aivan 22. syntymäpäivänään, synttäri on vasta huomenna. 

Nyt alkaa pieni haastevapaa, joka päättyy parin viikon kuluttua alkavaan Giro d'Italiaan. Silloin CampaKeittiö sukeltaa italialaisen ruoan maailmaan kolmeksi viikoksi ja Giron loppupuolella vielä espanjalaisen ruoankin, kun yhtä aikaa Giron viimeisen viikon aikana ajetaan tänä poikkeusvuonna myös Vueltaa. Tämä kaikki siis mikäli koronatilanne ei pahene. 

Olen iloinen siitä, miten selvisin CampaSimpukan kymmenennen kolmiosaisen ruokahaasteen ensimmäisestä osiosta, postauksia tuli jokaiselle kilpailupäivälle ja mukana oli muutamia onnistumisia ja uusia ruokiakin, mutta myös revisited-osastoa. Kilpailu oli oikein jännittävä ja samanlaista toivomme myös Girolta ja Vueltalta. Peter Seliniä siteeratakseni: Kiitos seurasta ja HEIHEI!

Suklaaterriinistä kakuksi

Sillä sipulin väki oli meillä lauantaina kylässä ja olin valmistanut jo edellisiltana päivällisen jälkiruoan tekeytymään. Olin ottanut Maalaisbistro-blogista suklaaterriinin ohjeen. En osaa sanoa mikä tekemisessäni meni pieleen, mutta leikattavaa terriiniä en saanut aikaiseksi, mahdottoman hyvää paksua ganachea kylläkin. Sommittelin siitä jäätelön ja marjojen kanssa jonkunlaisen jälkiruoan, josta lupasin heti, etten suutu, vaikkei annosta saattaisi syödä loppuun. Kiitettävästi lautaset kyllä tyhjenivät, sillä maku oli hyvä, vaikkakin rakenne oli merkillinen. Kaavin loput terriinimassasta rasiaan ja päätin käyttää sen johonkin muuhun jälkiruokaan piakkoin. 

Tänään jatkojalostin tanakan terriinimassan kakuksi ja siitä tulikin aika hyvä juttu. Mikäli joku huomaa, missä kohtaa terriinin kanssa meni pieleen, olisin huomautuksesta kiitollinen. Olin kaksinkertaistanut ohjeen, mutten usko sillä olevan tekemistä rakenteen epäonnistumisen kanssa. Laitan tähän tuplaamattoman ohjeen ainemäärät, sillä arvelen meidän syöneen lauantaina noin puolet massasta seitsemän hengen voimin ja loput käytin kakkuun. 

Suklaaterriini

• 150 g tummaa suklaata
• 75 g voita
• 0,5 dl hunajaa
• 0,5 dl kermaa
• 1 kananmuna
• 2 maustemittaa suolaa

Asetin pitkänmallisen lasivuoan pohjalle ja reunoille muovikelmua. Sulatin vesihauteessa suklaan ja voin, sekoitin mukaan hunajan, kananmunan, kerman ja suolan. Kaavin tasaisen massan vuokaan ja käänsin kelmun reunat massan pinnalle. Laitoin vuoan jääkaappiin seuraavaan päivään. 

Kun oli aika syödä jälkiruokaa, kumosin terriinin lautaselle ja irrotin muovikelmun. Siinä vaiheessa jo huomasin, ettei massa ole niin hyytynyttä, että sitä voisi leikata. Otin siitä lusikalla taiteellisen nökäreen annoslautasille, tälläsin viereen hieman jäätelöä, marjoja ja syötävän orvokin kukan. 

Terriinistä kakuksi

• ylläolevan ohjeen mukainen määrä paksua suklaaganachea (sitä epäonnistunutta terriiniä)
• 1 kananmuna
• 3 dl vehnäjauhoja
• 1,5 tl leivinjauhetta
• 1 dl maitoa

Kuumensin uunin 180 asteeseen kiertoilmalla. Voitelin pienen irtopohjavuoan ja jauhotin sen vehnäjauholla. Kaavin terriinimassan yleiskoneen kulhoon ja lisäsin sinne maitoa ja kananmunan. Annoin koneen vatkata seoksen tasaiseksi. Lisäsin mukaan jauhoja (+ 1,5 tl leivinjauhetta) sen verran (noin 3 dl), että massasta tuli kakkutaikina. Kaavin tämän uuskakkutaikinan vuokaan ja paistoin sitä noin 35 minuuttia. Kokeilin kypsyyttä tikulla ja kun tikku oli pistoksen jälkeen puhdas, päättelin kakun olevan kypsä. 

Laitoin kakkua tarjolle aprikoosisoseen, jäätelön ja vadelmien kanssa ja tällä kertaa olisi voinut vannoa, että tämmöistä kakkua tässä oli tarkoitus tehdäkin. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään erinäisiä sävellyksiämme.

Varasuunnitelmatapakset

Tänään espanjalainen jälkiruokani, appelsiiniflan meni aivan totaalisesti pilalle, se lötkähti vuoasta suorastaan vastenmielisen kokkareisena massana lautaselle ja päätyi samantien hävikkiin. Luulen, etten tänä vuonna kokeile flania uudelleen. Olen jokseenkin harmistunut. 

Varasuunnitelma on aina hyvä olla olemassa, joten sommittelin pieniä suupaloja Espanja-hengessä ja espanjalaisin raaka-ainein ja kuittaan niillä päivän haasteosuuden. 

Siivutin kurkkua mandoliinilla niin ohuiksi pitkiksi suikaleiksi kuin mahdollista, ohuemmatkin olisivat voineet olla. Pilkoin hunajamelonia kuutioiksi ja siivutin hyvää salamia. Asetin meloniviipaleelle ilmavan serranonkinkkuviipaleen ja sen päälle kurkkusuikaleen. Tökkäsin tapastikun läpi koko komeuden. Salamisiivut pääsivät melonipalan molemmin puolin ja samanlainen kurkkusuikale ylimmäksi. Avasimme pullon espanjalaista punaviiniä ja päätin unohtaa koko flanin. 

La Vueltan kahdeksas etappi on meneillään, sen profiili onkin jänskän alamäkivoittoinen, mutta lopussa on kaksi pientä terävää nousua. Nyt kun irtiotto on ajettu kiinni, voi kyseeseen tulla massakiri ja Peter Sagan pääsee taas puhumaan hauskaa englantiaan loppuhaastatteluissa. Se on niin metkan kuuloista, että jo sen tähden toivon hänelle menestystä.

Edit: Ei tullut Peter Saganin voittoa, hän joutui johonkin kolariin auton tai moottoripyörän kanssa ja näytti todella kiukkuiselta potkiessaan sinne tänne. Ajopöksyt riekaleina hän kuitenkin pystyi jatkamaan matkaa. Kuullemme pian mitä oikein tapahtui.

Älä tule hyvä kakku, tule paha kakku! Sitruksinen romahduskakku

Joillakin ihmisillä on pokkaa, paljon pokkaa. Minulla ei ole. Ihailen ihmisiä, joilla kasvot pysyvät peruslukemilla ja ovat niin uskottavia, että lopulta en sittenkään ole aivan varma oliko kyse epäonnistumisesta vai ei. En ole ihan varma Masterchef Australian eilen esitetyssä jaksossa Julian leipomasta kakusta. Oli niin tai näin, kakku on nyt hänen signature dishinsä, joten mitä väliä oliko kakku lässähdys vai tarkoitus. Katsoin jakson nyt aamulla ja muistin, että minulla oli viimeviikkoista appelsiinisiirappia jääkaapissa. Ei tässä tunnu olevan drinkeille aikaa, joten päätin käyttää siirapin kakkuun, jossa ainakin ottaisin mallia Juliasta ja toivoisin kakkuni romahtavan keskeltä.

Pikainen googletus nimellä 'lemon syrup cake' vei heti Julia Taylorin sivuille ja sieltä kakku löytyi. Tiedän vallan hyvin, ettei pitäisi soveltaa leipomisohjeita ainakaan ensimmäisellä kerralla, mutta tietysti vähän tein niin. Olihan siirappinikin appelsiinista, eikä minulla ole self-rising flouriakaan. Katsoin pätevältä korvaavuussivulta, paljonko tarvitsen leivinjauhetta ohjeen jauhomäärään ja olisin arvannut saman määrän itsekin. 

Sitruksinen romahduskakku

• 250 g pehmeää suolatonta voita
• 325 g sokeria
• 1 rkl (tl ei mielestäni riitä) vaniljauutetta
• 4 kananmunaa
• 3 sitruunan kuori raastettuna (minulla oli vain 2)
• 80 ml maitoa
• 80 ml sitruunamehua (osa oli limetistä)
• 350 g vehnäjauhoja + hieman vuoan jauhottamiseen
• 2 tl leivinjauhetta

Kuumensin uunin 180 asteeseen ja laitoin 25 senttisen irtopohjavuoan pohjan ja reunusrenkaan väliin arkin leivinpaperia. Voitelin pohjapaperin ja reunat voilla ja tomutin vehnäjauholla. Vatkasin pehmeää voita ja sokeria kulhossa noin 5-6 minuuttia ja lisäsin mukaan yksi ainesosa kerrallaan vaniljauutteen, sitruunankuoren, kananmunat, mehun, maidon ja viimeiseksi jauhot, joihin leivinjauhe oli sekoitettu. Sekoitin vain sen verran, että taikinasta tuli tasaista, muttei sitkasta. Kaavin taikinan valmisteltuun vuokaan ja paistoin sitä ensin 30 minuuttia. Valmistin paistamisen aikana siirapin, joka minulla oli siis osaksi valmista appelsiinisiirappia, jota jäi kandeeraushommistani. Lisäsin mukaan puolisen desiä sitruunamehua ja siirappia tuli kaikkiaan vähän alle kolme desiä. Kuumensin siirapin odottamaan ja lisäsin mielessäni postaukseen tunnisteen "hävikistä herkuksi". Jos on tarvetta tehdä koko siirappi alusta asti se käy näin:

Sitruunasiirappi

• 4 sitruunan kuori raastettuna
• 160 ml sitruunamehua
• 160 ml vettä
• 160 g sokeria
• 2 vaniljatankoa halkaistuna ja siemenet raaputettuna 

Kaikki ainekset laitetaan pieneen paksupohjaiseen kattilaan ja keitetään, kunnes siirappi sakenee, noin 10-15 minuuttia. Vaniljatangot poimitaan pois.

Kun kakku oli ollut uunissa 30 minuuttia, se oli vielä aivan hyllyvä ja reunaosaankin pistetty kakkutikku tuli tahmeana ulos. Joten paistoin vielä viisi minuuttia. Siinä vaiheessa hyllyvyys oli vähentynyt hieman ja parin sentin päästä vuoan reunaan pistetty kakkutikku tuli lähes puhtaana ulos, mutta keskelle pistetty tuli aivan taikinaisena. Jatkoin paistamista vielä viisi minuuttia ja pistelin kakkua taas koemielessä. Nyt taikina ei enää hyllynyt juurikaan, mutta keskusta oli sormella painettaessa hieman joustavampi kuin reunus ja tikku oli reunapistoksesta ihan puhdas ja keskeltä pistettynä vähän tahmea. Olin siis paistanut kakkua 180 asteessa 40 minuuttia, kun otin sen uunista. 

Kaadoin kuuman siirapin parissa erässä edelleen vuoassa olevaan kakkuun aloittaen reunoilta päin kohti keskustaa. Sitten vain jäin toivomaan, että kakku lässähtäisi keskeltä. Ei se kyllä lässähtänyt aivan niin paljon kuin toivoin. Turvauduin jopa käänteispsykologiaan, toivoin, ettei kakku lässähtäisi, liikuttelin kakkua enemmän ja ronskimmin kun tavallisesti lässähtämisen toivossa. Olisi pitänyt ottaa se uunista minuutti tai kaksi aikaisemmin. 

on siinä monttu keskellä, ota vaikka silmä käteen ja katso!

Leikkasin kakkua noin 15 minuuttia uunista ottamisen ja siirapoinnin jälkeen. Enpä ole juuri koskaan ollut niin iloinen nähdessäni, että kakun keskusta muutaman sentin osalta oli kuin olikin pehmeä ja aivan siinä rajalla oliko se raaka. Lusikoin kakkupalan viereen ison nokareen makeuttamatonta kylmää kermavaahtoa ja upotin lusikkani kakkuun. Tämä oli kyllä hyvää, pehmeää ja kirpeän makeaa! Uskon tosin, että se toimii vain vasta uunista otettuna. Luulen, että lähes raaka keskusta tuntuu jäähtyneenä epämiellyttävältä ja arvelen ottavani sen stanssilla pois kakun jäähdyttyä, sillä en edes minä jaksa syödä sitä kokonaan lämpimänä.

Te, jotka myös katsotte MC Australiaa, mitä mieltä te olette? Oliko Julian onnistuminen epäonnistumisen kääntäminen voitoksi, vai oliko hänen tarkoituksensa alunperinkin tehdä juuri tuollainen kakku? Onhan näitä valuvia leivonnaisia pilvin pimein, mutta oliko tämä juuri sellainen? En ole itse kummoinenkaan riskinottaja, joten en itse varmastikaan uskaltaisi samanlaisessa kaaottisessa haasteessa tehdä tuota. Toisaalta hänhän olisi voinut sanoa kokonaan paistuneen kakun kanssa, että juuri tällainen sen piti ollakin.