Kaunista karheutta – lounas Põhjakassa

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, olimme päässeet puoleksi päiväksi aina Paiden lähellä olevaan Põhjakan kartanoon. Siellä sijaitsee vuodesta 2010 toiminut Restoran Põhjaka, josta luimme ensimmäisen kerran jo vuonna 2015 Sillä Sipulin postauksesta. Vuoden 2016 syysretkellä menimme aivan paikan läheltä, mutta missasimme sen, sillä en ollut kylliksi ottanut selkoa paikan sijainnista. 

Tämän vuoden talvimatkalla varustauduimme hyvin, majoitusten lisäksi meillä oli etukäteen varattuna kaikki päivälliset ja myös tämä ensimmäisen Viron päivän lounas. Laitoin Põhjakaan sähköpostia joulun alla tiedustellen vuoden alkupäivien aukioloa ja sainkin pian vastauksen, joka miellytti meitä. Pääsisimme viimein kokemaan tämän kiinnostavan paikan. Tuolloin joulukuun alussa en vielä tiennyt  miten hyvin paikka nivoutui kartanokierrokseemme, sillä Põhjakakin on vanha kartano. Tosin se on kooltaan aika pieni rakennus, mutta se on kuitenkin peräisin 1820-luvulta ja on aikoinaan erotettu suuremmasta tilasta. Ennen ravintolakäyttöä kartano oli baptistikirkon käytössä ja ennen ravintolaksi muuttumistaan tyhjilläänkin, jona aikana se ehti mennä huonoon kuntoon sekä luonnollisen rapistumisen, että paikkojen rikkomisen ja hyväksikäytön takia, mm. lattialautoja ja takkoja kerrotaan varastetun ja ikkunoita rikotun.

Nyt Põhjakassa pitää majaa Viron mittapuulla erittäin arvostettu ravintola, joka tarjoaa päivittäin lounaan ja päiväpaussin jälkeen mahdollisuuden iltasyömiseen. Ravintola sijaitsee aivan maalla, noin tunnin ajomatkan päässä sekä Tallinnasta, että Tartosta. 

Meidän vierailupäivänämme vallitsi melko ankea sää, välillä satoi vettä, välillä rätki räntää, mutta kuin ihmeen kaupalla kalpea keskitalven aurinko pilkisti pilvien välistä, kun ajoimme kuraiselle pihalle. Tontin reunamilla joku poltti risuja ja tavaraa tuotiin pakettiautolla talon leveämmän puolen ovesta. Põhjakan päärakennuksen erityispiirre on se, että pääovi sijaitsee päätyseinällä, ei keskellä pitkää sivua, kuten yleensä kartanoissa. 

Astuimme sisään täsmällisesti kello 12 ja vastassa oli suurten huoneiden jono, huoneisiin näki peräkkäin auki olevista ovista. Seinät olivat rapistuneet tavalla, josta ei aivan tiennyt, oliko vaikutelma tekemällä tehty vai vain kuorimalla jotain pintakerroksia pois ja jättämällä elämän jäljet näkyviin. Pidimme näkemästämme. Sivulla olevasta keittiöstä meidät tultiin ottamaan vastaan ja kehotettiin valitsemaan mieluinen pöytä. Luonnollisesti minä istuin nurkkaan ja sopivasti verhottomien ikkunoiden äärelle, sieltä virtasi sisään viileää valoa, joka sai paikan näyttämään jos mahdollista vieläkin viehättävämmältä. 

Seinillä oli hauskasti aseteltuja valokuvia ja nurkassa suuri levyhylly. Vanhan astiakaapin hyllyllä oli  vanha Harman Kardonin viritinvahvistin ja Sonyn levysoitin, johon tarjoilija (tai omistaja, en minä tiedä) kävi vaihtamassa levyjä aika-ajoin. Ainakin Elvis säesti lounastamme mukavasti. 

Põhjakan lista ei ole pitkä, mutta juuri sellainen, josta pidämme. Lista vaihtuu ymmärtääksemme päivittäin ainakin osittain, joten varsinaista kiinteää menua ei ole. Otimme alkuun leikkelelaudan ja toisen annoksen, jossa oli pateeta ja muita herkkuja. Antin laudalla oli muutamaa makkaraa ja kinkkua, kurkkuja, marinoitua sipulia, tuorejuustoa ja melkein läpinäkyvän ohutta näkkäriä. Minulla oli pateeta, leipää, kurkkuja, hillottua sipulia ja kirpeää majoneesia. Todella hyvää ja yksinkertaista, sellaista kehräämään pistävää ruokaa. Tuli Juuren sapakset mieleen. 

Pääruokana Antilla oli haukipihvi ja minulla porsaan poskia. Etenkin Antin haukiannos oli ihastuttava, keveän raikas ja niin kaunis, että oli sääli pistää siihen haarukka. Mutta pistimme tietysti, molemmat. Minun possunposkeni olisivat voineet olla vielä aavistuksen nyhtöisempiä, mutta makua oli yllin kyllin. Kummankin annoksessa oli hyvän voista perunamuusia, jota olisi voinut lapioida kitusiin toisenkin mokoman. 

Koska olimme menossa illalla taas ravintolaan, jätimme jälkiruoan tilaamatta. Keittiössä näkyi olevan asiallinen kahvikone, joten otimme espressot lopuksi. Ne olivat niin hedelmäistä papua ja paahtoa, että luimupupulassa olisi pidetty. Mekin pidimme oikeaoppisesta shotista, vaikkei hedelmäinen olekaan lempparimme espressossa. Juomana meillä oli vain vettä autoilun vuoksi ja tämä erinomainen, kaunis, hyvää tekevä lounas maksoi kahdelta 50,60 €. Põhjakan tarjoilu oli ystävällistä erittäin hyvällä englannin kielellä ja iloksemme sinne tuli muitakin ihmisiä lounastamaan, virolaisia molemmat seurueet.

Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Valmiissa pöydissä-välilehdelle, joille kerään ravintola-aiheisia postauksiamme. Seuraavassa postauksessa jatkuvat virolaisten kartanoiden kiertely ja muut nähtävyydet ennen Tarton päivällistä Polpossa. 

Näköalalounaalla

Tällaiset iltavuoropainotteiset viikot tahtovat mennä ruokapuolella vähän hunningolle. Emme ole yhtä aikaa kotona päivällisaikaan, tai olemme töissä tavalliseen päivällisaikaan, eikä ole tullut otetuksi eväitäkään mukaan. Eilen torjuimme hunninkoa käymällä lounaalla ennen töihin menoa, samalla reissulla kävimme jo ostamassa viikonloppua varten aineksia. Siinä kävi tosin niin, että ostoslista oli palatessa pitempi kuin mennessä, sillä muisti palaili pätkien. Sen siitä saa, kun ei tee pitkään aikaan sushia, ei muista edes että onko meillä wasabia tai kuinka vanha tuubi mahtaakaan olla. 

Lounaalle hurautimme kaupungin korkeimmalla sijaitsevaan ravintolaan (mutu, korjatkaa jos nyt sattuisi niin epätodennäköinen asia, että olisin väärässä) Jyväskylän Harjun laella olevaan Vesilinnaan. Olin selannut kaupungin muiden varteenotettavien lounastuspaikkojen tarjontaa, mutta mitään ylivoimaisen houkuttavaa ei tullut vastaan. En muuten tiennyt siinä vaiheessa, että eilen oli kansainvälinen pastapäivä, tai jotain sinne päin. Ehkä se vaikutti kaupungin ravintoloiden lounastarjontaan. Tai sitten ei. Olin eilen hieman kateellinen tamperelaisille ja helsinkiläisille siitä miten paljon enemmän tarjontaa heillä on ulottuvillaan. Mutta Harmoonin ja Le Qulkurin lounasta kyllä tohdin suositella milloin vain. Vielä hieman fiinimmin ja paremmalla ajalla lounastaessaan kannattaa kaupungissamme harkita Pöllöwaaria ja Figaroa ja sen Winebistron lounasta myös. Nyt vasta muistan, että olen aikonut käydä kokeilemassa Verson kevyttä keitto- tai salaattilounasta. Bistro Sopan lounasta uskallan vasta yhden kerran kokeilulla varovasti suositella. 

Olin käynyt Vesilinnassa lounaalla muutaman kerran, mutta siitä oli useita vuosia. Eräs kerta oli mielessä oikein miellyttävänä ja toinen kerta ei sitten niin, johtuen sushissa olleesta ruodosta ja kovahkosta hinnasta, vaikka joululounaasta olikin kyse (mitä sushi tekee joululounaspöydässä, se jäi arvoitukseksi). Nyt kuitenkin hurautin Vesilinnan hissillä ylös ravintolaan yhdessä Antin kanssa ja mielessäni siinteli jo annos paistetuista muikuista ja perunamuusista. Ja siitä monipuolisesta alkupalapöydästä, jonka muistoa muutaman vuoden takaa olin hellästi vaalinut. 

Vesilinnan pyöreä sali on miellyttävän vanhanaikainen, pidän sen täysin krumeluurivapaasta sisustuksesta ja kattauksesta. Tulee mieleen Näsinneulan sisustus, josta pidän myös. Pöydät on pääosin sijoiteltu ikkunakaarelle ja suuressa tilassa on mielenkiintoinen akustiikka. Jos ihmisellä sattuu olemaan matala puheääni, se kiertää tilan ulkoreunaa hyvin selkeästi. Aivan suurehkon salin toisella puolella istuneen seurueen matalaäänisen miehen puhe kuului korviimme kuin hän olisi istunut selkämme takana, mutta muiden puhe ei kuulunut. Minulla on työperäinen tarve madaltaa omaa ääntäni ja havainnon tehtyäni vaimensin jaaritukseni lähes kuiskauksen tasolle, vaikkei minulla ollutkaan eilen juteltavaksi mitään sen kummempia meheviä juttuja. Olin eilen hieman ujolla päällä, enkä ottanut yleiskuvaa salista, enkä kyllä rakennuksen ulkopuoleltakaan, mutta sille oli pätevä syy. Tuuli niin, että hyvä kun pystyssä pysyi, no hieman liioittelin. 

Alkupaloja, etenkin maksapatee oli hyvää!

Muistojeni runsas alkupalapöytä oli kutistunut noin kolmasosaan, mikä oli hienoinen pettymys, mutta kyllä siellä ihan mukavia palasia oli. Pääruoaksi valitsimme jo mainitut muikut ja hauki-katkarapupihvin. Alkupalat olivat jo aikaa hävinneet lautasiltamme, ennen kuin pääruoat tuotiin pöytään, minusta hieman pitkään meni ottaen huomioon vähäisen asiakasmäärän. Muilla asiakkailla näkyi olevan menossa erilaisia paltsuja ja stormauksia ennen ruokailuaan tai sen aikana, joten heillä ei niin kiire varmaan ollutkaan, mutta jos piipahtaisi lounaalle oikean lounastunnin aikana, niin kiire tulisi. Mutta toisaalta se tarkoitti sitä, että muikkuni olivat tosiaan paistetut juuri ennen pöytään kiikutusta ja ne olivat rapeita ja ah niin sopivan suolaisia. Antin kalaisa murekepihvi oli sekin ihan mukava, mutta en minä siitä ihan ilonkuperkeikkoja olisi heittänyt.

Emme ole käyneet iltasyömässä Vesilinnassa, mikä johtuu varmaan monestakin syystä, mutta melko suuri syy on sijaintipohjainen. Vesilinnaan on miellyttävin mennä autolla, mutta usein päivällisellä tahtoisi nauttia myös viiniä. Jyväskylän kokoisessa kaupungissa tuntuisi pöhköltä ajaa taksilla päästäkseen Harjun laelle, mutta kiipeäminen kaupungin parasta lenkkeilypolkua ei mahdollisissa korkokengissä oikein kiinnostaisi, etenkään jos olisi pimeää ja liukasta, kuten talvella saattaisi olla. Alashan sieltä kyllä sitten vierisi mukavasti vatsa täynnä. Taisi olla vähän tekosyy. Pitää ottaa asiakseen käydä Vesilinnassa myös illalla. Kaupunki ja Jyväsjärvi näyttää varmasti kauniilta iltavalossa. 

Lounaalle tuli meidän mittapuullamme melkoinen hinta, noin 38 euroa taisi olla, eikä hintaan kuulunut siis muita juomia kuin vesi, eikä mitään jälkiruokia. Kahvi ilmeisesti olisi kuulunut hintaan. Mutta korostan vielä, että muikut olivat erinomaiset! Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne keräämme ravintolakokemuksiamme. 

Siis näin pitää muikut paistaa, osaisinpa itsekin!

Uusi lounastuttavuus - Le Qulkuri Jyväskylässä

Kävimme pari viikkoa sitten iltasella kutsuttuna maistelemassa viinejä Le Qulkurissa, meille uudessa paikassa. Tuolloin tapaamamme Mallaspullan väki oli  jo käynyt lounastamassa paikassa ja  heidän suosituksestaan lähdimme mekin lounaalle Lutakkoon. Ravintolan viikon lounaslista näytti ainakin tällä viikolla ilmestyvän sunnuntaina nettiin ja sen perusteella valitsimme lounaspäiväksi keskiviikon. 

Maanantaista perjantaihin lounaalla on joka päivä yksi liha- tai kalavaihtoehto ja yksi kasvisvaihtoehto. Niiden lisäksi alkuun on tarjolla paria kolmea salaattia, keittoa sekä leipää. Jälkiruokana on oikein pieni palanen makeaa kahvin tai teen kanssa. 

Tulimme paikalle heti kohta avaamisen jälkeen, lounasaika on arkisin klo 10.30-14.00. Väkeä lappasi sisään koko ajan, mikä oli oikein ilahduttavaa. Ehdimme ottaa salaatit, mutta keittojonossa jäimme suuren, jälkeemme tulleen seurueen jalkoihin. Pääruoka tuotiin meille pöytään jo ennen kuin ehdimme syödä alkuruoat, mutta ei se haitannut. 

Kuulin jo ennakolta ja näin Mallanpullan postauksista, että paikassa on painavat puupenkit, joilla en juurikaan tykkää ravintolassa istua, mutta kyllä se lounastaessa menettelee. Ei vaan passaa olla kovin kapoista hametta päällä ja sukkahousuja saa varoa, ettei silmä pakene. Vähän ikävämpiä ovat paikan painavat ja korkeahkot puupöydät, jotka uuttuuttaan vielä elävät. Paksut halkaistut hirret ovat vasta muotoutumassa ja lautaset keikkuvat pöydällä. 

Päivän pääruoka-annos oli ihan mukava, kaksi suurta tiivistä lihapullaa ja paljon perunaa. Salaatit olivat minusta oikein kivoja, eivät niitä aivan tavallisimpia ja leipä oli tosi hyvää. Keitto oli erinomaista, se otettiin pieneen korvattomaan kuppiin ja juotiin kupin reunalta. 

Lounas Le Qulkurissa maksoi 10,50 € ja oli minusta hintansa väärti. Lutakossa luulisi väkeä riittävän, kun lähellä on jos jonkunlaista yritystä ja oppilaitosta. Tosin en tiedä käyvätkö opiskelijat ravintoloissa lounaalla, ehkä eivät. Aiomme mennä toistekin ja kokeilla joskus iltasyömistäkin paikassa. Se on iltaisin auki vain perjantaisin ja lauantaisin ainakin tällä erää. 

Liitän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne keräämme ravintola-aiheisia postauksiamme.

Autenttisuuteen pyrittiin ja ainakin lähelle päästiin!

Ylläolevan kuvan keitto on eräältä keväiseltä sadepäivältä Espanjasta. Astuimme sisälle lämpimään baariin ja olimme toiveikkaita, että jotain lounasta olisi tarjolla. Olihan sitä, kaikille samaa kuumaa soppaa lämpöä tuomaan. Kellon on täytynyt olla jo yli puolenpäivän, nautimmehan todistettavasti kuuman keiton kylmän oluen kanssa. Miten hienostunutta. 

Muistan ajatelleeni, ettei tuo serviisi ollut keitolle aivan edukseen, harva soppa näyttää nätiltä lasiastiassa, mutta olihan se aika sivuseikka. Juttelimme tuolloin sisareni, tuon kuuluisan Dorsetin kissankesyttäjän kanssa, että loppukesän La Vuelta-haasteessani voisinkin toistaa näitä ihania Espanjan aterioitamme. Pieni ajallinen välimatka olisi kyllä tarpeen, että tekisi mieli paneutua taas menu peregrinoon. Tänään on lounaskeiton vuoro, myöhemmin vielä valmistan oikean peregrinopäivällisen kaikkine kolmine ruokalajeineen. Täytyykin jo laittaa punaviini viilenemään. Alkuvihjeet päivän keittoon otin täältä, loput soveltelin omasta tai asiakkaan päästä.

Tulikuuma linssikeitto sadepäivään

• koko päivän kestävä vesisade
• 300 g vihreitä linssejä
• puolikas hokkaidonkurpitsa
• 1 pieni kesäkurpitsa
• 4 pientä punasipulia
• 10 cm pätkä chorizoa, olisi voinut olla toinen mokoma
• 2,5 dl lihalientä
• vettä
• suolaa ja pippuria
• pimentonia
• sahramia
• oliiviöljyä
• nokare voita

Huuhtelin linssit ja laitoin ne laakeaan kasariin. Kaadoin päälle viikonloppuna säilömäni grillausliemet, se oli tanakkaa lihalientä, eikä sitä raskinut heittää pois. Lisäsin vettä sen verran, että linssit olivat hyvin upoksissa. Aloin kypsentää niitä keskilämmöllä. Raastoin kesäkurpitsan karkeaksi raasteeksi ja silppusin sipulit ja pehmittelin niitä voin ja oliiviöljyn seoksessa, kunnes ne laiskistuivat. Odotellessani leikkasin hokkaidonkurpitsan kahtia, koversin siemenet pois puolikkaista ja kuorin toisen puolikkaista ja pilkoin sen vähän sokeripalaa suuremmiksi kuutioiksi. Se oli sen verran kovaa tavaraa, etten viitsinyt käsitellä kumpaakin puoliskoa, vaan laitoin toisen vihanneslaatikkoon odottamaan myöhempää käyttöä. Kyselkää, jollei ala näkyä toista kurpitsaohjetta piakkoin. Ensi viikolla on vielä Hävikkiviikkokin, joten tuhluu ei tule kysymykseenkään.

Lisäsin laiskat sipulit ja kesäkurpitsaraasteen linssipataan ja laitoin kurpitsakuutiot vuorollaan ottamaan vähän paistopintaa pannulle. Niiden jälkeen siellä kävivät mutkan chorizoviipaleet. Sitä olisi tosiaan voinut olla enemmänkin, mutta nuukailin. Lisäsin makkaratkin pataan ja sekoittelin. Laitoin hieman lisää vettä, vähän sahramia, paljon pimentonia ja jonkunverran suolaa ja pippuria. Annoin keiton kiehua noin vartin, kunnes kurpitsa oli kypsää. Maustoin hieman lisää vielä. 

Keiton kaveriksi otin kuivahtanutta vaaleaa sekaleipää, jota oli muutama viipale. Käytin niitä voinokareen kanssa paistinpannulla ja kun ne olivat paistuneet kauniin rapeiksi, ripotin niiden päälle pimentonia. 

Linssikeittoni oli oikein maistuvaa, siitä alkoi nenä vuotaa muutaman lusikallisen jälkeen, se on hyvä merkki. Lientä oli selvästi esikuvaansa vähemmän, mutta täyttävyys oli samaa luokkaa. Hyvin olisi voinut pukea päälle kaikki sadevarusteet, heittää rinkan selkään ja lähteä kävelemään vielä 15 kilometriä!

Eilen La Vueltan tulospalvelulla oli kyllä joku rokulipäivä, tai  muuten kukaan ei saanut tuloksia oikein esille. Vielä yhdentoista aikaan illalla siellä oli väärä kokonaiskilpailun johtaja. Ei minulla ole mitään Alejandro Valverdeä vastaan, mutta Darwin Atapuma nyt kumminkin on se, joka tänäänkin ajaa punaisessa paidassa. Tänään ajettava kuudes etappi on jo melkoinen vuorietappi, siitä ei ole epäilystäkään. Lähetys on vielä menossa, maaliin on yli 70 kilometriä. Huomenna olemme reissussa, joten La Vuelta saa tulla toimeen omillaan, ruokapostaus tulee ajastettuna. 

Poikaporukassa

Tänään minulla oli onnen päivä, sain molemmat poikani kanssani lounaalle keskustaan. Kesäisenä päivänä Ravintola Harmoonin sisäpihan lounaspuutarha on mitä mukavin paikka istua aterioimaan. Oli kiva nähdä, että pöydät olivat melkein viimeistä myöten täynnä puolen päivän aikaan. Viime kesänä lounasta ei päästy kattamaan montaakaan kertaa ulos, nyt niitä päiviä on ollut paljon enemmän. Sadesäällä tai kovin viileällä ilmalla, tai muutenkin halutessaan (tietääkseni) lounasta voi syödä myös ravintolan kellarisalissa. 

Päivittäin on tarjolla kolmen ruokalajin pöytiin tarjoiltu lounas, joka tällä erää maksaa 12,50 €. Hieman isommalla jälkiruoalla menu maksaa 16 € ja lounaslasillinen viiniä (8 cl) maksaa 4 €. Pääruoasta on myös kasvisvaihtoehto, sama annos koko viikon arkipäivät.

Poikien puhuessa kouluistaan, Pokémonista ja muista tärkeistä asioista söimme oikein mukavan lounaan taas, alkuruokana oli salaattia uppomunan ja paahdetun punajuuren kanssa. Opiskelija ei perusta uppomunasta, joten minä sain kaksi! Poikia nauratti, kun otin annoksesta kuvaa ja olin huolissani, että nyt on liikaa kananmunia annoksessa. Oikea first world problem. Annoksessa oli maukasta marinoitua sipulia ja paahdettuja pähkinöitä. Talon leipä on kakkumaista ja hyvän mehevää.

Pääruoka oli tänään kalaa, lohta paahdettuna, uusia perunoita ja tartarkastiketta. Minun vatsani täyttyi liian aikaisin, olinhan popsinut kaksi uppomunaa, joten Opiskelija auttoi kalapalani kanssa. Annos oli mukavan simppeli ja perunat tosi nättejä ja juuri oikein kypsytettyjä. 

Jälkiruoaksi otimme ne hieman isommat palat mustikkapiirakkaa, joka tarjottiin asiakkaan halutessa kahvin tai teen kanssa, Reipas olikin niin reipas, että otti kahvia. 

Vaikka kyse oli vain vähän yli tunnin tuokiosta lautasten äärellä, olin onnellinen äiti saadessani istua nuorisoni kanssa juttelemassa vielä ennen kuin levähdämme eri puolille Eurooppaa joksikin aikaa. Voimme suositella Harmoonin lounasta lämpimästi, annokset ovat kauniita, päteviä eikä keskellä päivää ole tarpeen syödäkään kauheasti lounaalla, joten kohtuukokoiset annokset ovat juuri sopivia ainakin meille. Liitän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme. 

Nanolomanen Helsingin räntäsateessa

Eilen vietin suuren osan päivästäni bussissa, mutta tein sen erittäin hyvästä syystä. Tapasin muutamia uusia blogaaneja ja vietimme mukavan lounashetken Helsingissä vasta edellisviikolla avatussa Restaurant Pennyssä Uudenmaankadulla. Treffien päätarkoitus oli toimittaa muutama kirja, joille olin ilokseni löytänyt uudet hyvät kodit, sillä kirjoja ei saa jättää kodittomiksi. Jos ne on itselleen ottanut, eikä sitten voikaan tai halua  niitä pitää, on ihmisen velvollisuus etsiä kirjoille uusi hyvä koti!

Aamuinen matka Helsinkiin Onnibussin yläkerran etupenkissä oli miellyttävän leppoisa, katselin yhtenäistä suksiboksiautojen letkaa kohti pohjoista enkä ollut lainkaan onneton siitä, että varsinaiset hiihtoloma-ajat ovat perheeltämme jo takana. Ei enää sompailua siitä, saammeko kumpikin lomaa lasten hiihtoloman ajaksi, tai saako edes toinen. Ei miettimistä siitä pysymmekö kotona, vai lähdemmekö jonnekin. Eikä päätösten muuttamista, kun joku tuleekin kipeäksi ja jokatapauksessa jäämme kotiin, mutta jääkaappi on syöty tyhjäksi, eikä kukaan jaksaisi lähteä kauppaan. Nyt istuin yksin bussissa matkalla vastakarvaan.

Helsingissä singahdin heti ostamaan kahvia, sillä papuvarastomme ovat aivan ehtyneet. Poikkesin nopeasti Fredrikinkadun Kaffecentraleniin ostamaan hieman paskaa ja mokaa. Sen jälkeen palasin Kamppiin ja tapasin ensimmäistä kertaa Minnan. Olin onneksi nähnyt hänen kuvansa jo blogissa ja olin kuvaillut itseni toppatakkiseksi, reppuselkäiseksi täti-ihmiseksi ja hänkin tunnisti minut vaivoitta. Kävelimme erittäin ankeassa räntäsateessa muutaman korttelin matkan Uudenmaankadulle. 

Oli jo mukavaa päästä pois rännänrätkeestä, mutta erityisen mukavalta se tuntui päästä tähän miellyttävästi sisustettuun uuteen ravintolaan. Minusta siellä näytti heti siltä, että viihtyisin hyvin, kunhan saisin selkäni seinää vasten. Erityisen mukavana pidin yksityiskohtaa alumiinisten vesikannujen ripustamisesta pöytien yläpuolelle asennettuun tankoon. 

Odottelimme vielä seurueemme muita jäseniä, Soppasirkusta ja Keittiössä ja kaupungissa-Jaanaa. Jälkimmäinen ehti vain piipahtaa hakemassa uuden ottokirjansa, Soppasirkus liittyi seuraamme hetken kuluttua. Nautimme  ensin alkujuomiamme ja tutkimme Pennyn ihailtavan lyhyttä ruokalistaa. Kuten Minnakin jo kirjoitti, minäkin pidän siitä, että listat ovat kompaktit. Näin ollen valinnanvaikeus ei tule liian suureksi. 

Pöydässä nähtiin sitten niin clam chowderia (alkuruoka pääruokakokoon muutettuna), gnoccheja kuin paistettua meriahventakin. Lisäksi tilaamamme pienet leivät olivat ihanan murustavia, juuri sellaisia kuin tuoreen leivän pitää ollakin. Soppasirkus oli rohkealla päällä ja tilasi myös osterin listan ulkopuolelta ja minua alkoi harmittaa, etten uskaltanut itsekin. Olihan Tallinnan Lusikas-ravintolan yhden osterin kokemuksenikin voittopuolinen.

Soppasirkuksen keitto oli kauniin punainen ja siellä oli herkkupaloina ainakin sydänsimpukoita ja jonkun pikkuisen ravun jalkoja. Minnan meriahven sai seurakseen salaatin listan peruna-annoksen sijaan, koska perunat eivät olleet vielä valmiit. Minun gnocchini olivat pehmoisia tyynyjä ja niiden kanssa tarjotut sienet suloisia palleroita. Pidin annoksestani kovasti, se oli tosin aika suuri. 

Jälkiruoaksi kumpikin kirjojeni uusi ottoäiti otti juustokakkua ja minä otin jäätelöä. Myös asiallinen kahvikone näytit tiskin takaa löytyvän, mutta minä jätin tällä kertaa kahvin väliin. 

Pennyn lauantai näytti mukavan vilkkaalta, siellä söi pari pikkulapsiperhettäkin ja oli hauska katsella, miten maukas leipä maistui perheen pienimmille ja miten tyytyväisinä he istuivat pöydissä. Muutamat riemunkiljahdukset sopivat aivan mainiosti paikan tunnelmaan. Taustamusiikkina soi hillitty jazz juuri sopivasti, että keskustelu oli mahdollista.

Ja sitähän blogaanit tekevät, heiltä ei yleensä ole juttu loppunut kesken olivatpa he juuri äsken ensimmäistä kertaa tavanneita tai jo vanhempia tuttuja. Juttelimme ummet ja lammet blogeistamme, taustoistamme, tulevasta vuodesta, ruoasta (tietysti) ja matkailusta. Aika meni niin nopeasti ja oli aika lähteä eteenpäin. Tällaiset kohtaamiset, vaikka lyhyetkin ovat virkistäviä! Kiitos! 

Penny sopi oikein hyvin tarkoitukseemme ja pidin kovasti paikan ilmapiiristä ja ruokalistasta. Toivotan uudelle ravintolalle menestystä. Lounaani yhdellä kuohuviinilasillisella, kahdella ruokalajilla ja lisäkeleivällä maksoi 34 euroa. 

EDIT: Pennyllä on arkisin erillinen lounaskonsepti, jossa syömistä saa tätäkin edullisemmin. Halusin mainita sen vielä erikseen, ettei jää väärää käsitystä tästä lauantain lounasaikaan syömästämme ateriasta. Lisätietoa löytyy ravintolan sivulta.

Ennen kuin paluubussini lähti minulla oli jonkun verran aikaa. Surkea sää ei houkuttanut kävelemään yhtään ylimääräistä. Olin  tallustamassa päämäärättömästi Kampissa, kun sattumalta törmäsin tuttaviimme, jotka nähtiin kesäisessä Campamiitissäkin ja kävimme yhdessä oluella. Kammenpyörittäjä ei millään arvannut kenen kanssa olen oluella, vaikka häntä kuinka arvuuttelin viestein. 

Kotimatka on yleensä aina pitempi, vaikkei olisikaan muuttanut. Huono sää, pimeys ja väsymys, sekä kuuma bussin yläkerta saivat matkan tuntumaan ainakin kolmasosan pidemmältä. Ajallisesti se olikin melkein sitä, mutta kuljettajan rauhalliset vakuuttelut siitä, että vaihtomatkustajien jatkobussit kyllä odottavat ja tärkeintä on pitää auto ojien välissä pitivät mielen kuitenkin tyynenä. Kammenpyörittäjäkään ei lannistunut odottamaan minua, vaikka saavuinkin perille puolisen tuntia myöhässä. 

Kotona minua odotti #picniconthecarpet vol. mikälie ja hieman snookeria, jossa arrogantti suosikkini O'Sullivan luonnollisesti voitti. Sitten kyllä jo uni maistuikin, sen verran pitkä päivä oli takana. Juuri ennen heräämistäni näin loistavan unen, jossa aivan kaikki meni aivan pieleen ja sain kuulla erittäin monelta taholta (mm. työkaverin, sukulaisten ja blogaanituttujen) olevani maailman ärsyttävin ja turhin tyyppi. Unen huipensi se, että autoni oli kadonnut unimaiseman parkkipaikalta ja minun täytyi huutaa se kaikkein rumin sana, jota en oikeasti koskaan käytä. Aivan täydellinen hetki herätä!

Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme. Samoin liitän postauksen Blogaanimiitit-sivulle, jossa ovat koottuina miittiaiheiset postauksemme.

Hylsynparantelulounas

Hylsy viikossa pitää mielen virkeänä. Tämän viikon hylsyksi muodostui auton katsastus. Minulla on tuoreehko, vähän ajettu auto, jolla oli nyt ensimmäinen katsastus. Sen piti tietysti mennä sujahtaen läpi ja olin varma, että inssi vitsailee, tai olen piilokamerassa, kun hän ojensi jotenkin nolonnäköisenä paperin. Siinä luki suurimmalla sana HYLÄTTY. Wat, kuten nuoriso sanoo. Minulla on ollut muutamia autoja, eikä niistä yksikään ole saanut hylättyä katsastuksessa edes ollessaan elinkaarensa loppupäässä. Ajoin suoraan auton myyneen liikkeen huoltoon ja sama ilme oli huoltopäällikönkin naamalla, wat?!? Parin viikon päästä rikkoutunut osa vaihdetaan ja pidän itsestäni erittäin paljon sen vuoksi, että olen maksanut koko auton eliniän ajan huolenpitosopimusta, jota kaikki vähänkään autoista ymmärtävät tuttavat ovat pitäneet typeränä. 

Tämän elämää pienemmän vastoinkäymisen jälkeen olikin sitten hyvä mennä lounaalle. Olemme puhuneet Kissanviiksissä syömisestä ainakin kolme vuotta, mutta emme vain ole tulleet menneeksi sinne. Kissanviikset on yksi Jyväskylän vanhimmista ravintoloista. Olemme käyneet siellä joitakin kertoja, mutta muistaaksemme emme koskaan aikaisemmin yhdessä. 

Kissanviiksillä ei ole erillistä lounaslistaa, vaan päivälläkin asiakkaat tilaavat  À la carte-listalta. Kammenpyörittäjä otti alkuruoaksi etanoita ja minä maa-artisokkakeittoa. Minun keittoni oli kauniisti koristeltu ja etanoissa oli vahva valkosipulin tuoksu. Pidimme alkuruoka-annoksistamme, jotka hillitsivät niitä edeltänyttä sudennälkää. 

Pääruoaksi Kammenpyörittäjä tilasi lankkupihvin ja minä otin karitsan filettä. Kumpikin annos oli todella suuri ja vaikka liha oli molemmissa annoksissa mureaa ja toiveidemme mukaisesti paistettua, eivät talon pihviveitset meinanneet pystyä lihaan niin päteviltä kuin näyttivätkin. Annoksissa oli paljon erilaisia lisukkeita ja ne olivat niin kookkaat, että osa oli jätettävä, ei auttanut. Jälkiruokia emme jaksaneet edes ajatella syövämme. Tämä lounas kahdelle maksoi 83 euroa, juomana oli vesi. 

Pidimme kumpikin molemmista ruoka-annoksistamme, mutta päiväaikaan kaipaisin kyllä hieman kevyempää ruokaa. En sano, etteikö sellaisia vaihtoehtojakin voinut olla listalla. Kukaan tuskin väittäisi Kissanviiksistä joutuvan lähteä nälkäisenä pois. Minusta Kissanviiksissä oli viehättävää vanhanaikaisuutta, joka näkyi niin sisustuksessa kuin annoksissakin. Luulen, että se sopii paremmin iltaruokailuun.

Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.

Nyt saa muuten nauttia taas pyöräilystä, Andalusiassa ajetaan etappikilpailua, jota Peter Selin juuri meille selostaa. Kyllä kelpaa!

Käteviä juttuja - lounaalla Jyväskylässä

Winter Tweed Run Helsinki 2016 lähestyy

On kätevää, että naisella on aikuinen poika, kaksi aikuista poikaa on vielä tuplasti kätevämpää. Aikuisella tarkoitan tässä yhteydessä täysi-ikäistä. Sen aikuisemmiksi pojillani ei mielestäni ole vielä kiire. Kätevää heissä on muunmuassa se, että heistä voi saada toisinaan lounasseuraa nyt, kun he asuvat keskustassa. Viime viikolla olimme lounaalla yhdessä koko perhe vastikään Jyväskylään avatussa Hanko Sushissa. Se oli ilahduttava kokemus. Saimme joskus saman ketjun Jumbon liikkeessä kuivaa sushia, joka jäi kaihertamaan mieltä. Nyt ei ollut kuivuudesta huolta, oli muutenkin kiva huomata, että ravintola oli napannut Jyväskylässä niin hankalasti löydettävissä olevan hyvän liikepaikan Forumin kauppakeskuksesta Kauppakadun reunasta. 

Söimme lounaslistalta erilaisia valikoimia, joista monet suupalat vaihtoivat lautasta sen mukaan, mistä kukin piti eniten. Lounaaseen kuului kupilliset misokeittoa ja teetä. Neljän hengen lounas maksoi viitisen kymppiä. 

Maanantaina olin vuorotteluvapaani ensimmäisen virallisen päivän kunniaksi Kaupunkilaisen kanssa lounaalla. En voi ottaa tavaksi tällaisia reissuja kovin usein, enhän ole vielä saanut päätöstä siitä minkä verran vuorotteluvapaakorvaukseni edes on, saati totutellut tulemaan toimeen pienemmillä tuloilla. Tuolloin oli kuitenkin minun vapaani alku ja Kaupunkilaisen vapaan loppu, sillä tiistaina hän aloitti työt. Niinpä lounaalle oli riittävästi syitä. Tarkastelin lounaslistoja muutamista ravintoloista ja Kaupunkilaisen sana oli viimeinen, päädyimme Figaroon. 

Alkuun Kaupunkilainen söi savuporokeittoa ja minä otin lohitartaria paahtoleivän kanssa. 

Pääruokina meillä oli marmoroitua härkää ja toisella blini höysteineen ja jälkimakeana pienet täytetyt muffinit kahvin tai teen kanssa. Lounas kahdelta vesi juomana maksoi 48 euroa. 

Aluksi näytti, ettei Figaron lounas tuona päivänä houkutellut väkeä, mutta poislähtiessämme ruokailijoita oli jo mukavasti. Kaupunkilainen piti kovasti valitsemistaan ruoka-annoksista, minulla oli ehkä vähän liian samankaltaiset annokset, vaikka kumpikin oli sekä kaunis, että maukas. Itsepä valitsin. 

Jouluinen lounas Figarossa

Loma on alkanut!

Nyt olemme päässeet aloittamaan lomamme, eikä hetkeäkään liian aikaisin. Loman alkajaisiksi lähdimme tänään joululounaalle keskustaan. Viime vuonna olimme joululounaalla Pöllöwaarissa ja pidimme siitä niin paljon, että puhe oli mennä sinne tänäkin vuonna. Jotenkin en vaan osaa käyttää Pöllöwaarin varausysteemiä näiden erikoisvarausten yhteydessä, tuntui että kaikki päivät olivat täynnä, mikä tuntui oudolta, kun olin tekemässä varausta jo aikoja sitten. En tietenkään ottanut puhelinta käteen ja soittanut, en suinkaan. Toisaalta on kyllä hyvä kokeilla muittenkin ravintoloitten tarjontaa, siispä käännyin Figaron puoleen. Meillä on ollut sieltä hieman ristiriitaisia kokemuksia, nyt menimme avoimin mielin ja nälkäisinä jouluostosten tekemisen jälkeen lounastamaan. Olikin hyvä, että meillä oli varaus, ravintola oli täysi. Siksi olikin hassua, että meille oli varattu neljän hengen pöytä kahdelle katettuna. 

Figaron joululounaan konseptiin kuului alkupalapöytä joko kokonaisena ateriana, tai pääruoan kanssa. Hinnoittelua en ihan ymmärtänyt, kumpikin vaihtoehto maksoi 43 euroa. Alkupalabuffetti oli kelpoisa, kalavoittoinen. Pidin eniten blinistä lisukkeineen, Kammenpyörittäjä pateista ja silleistä. 

Pääruokavaihtoehtoja oli kolme, liha, kala ja kasvis. Minä otin päivän kalana ollutta taimenta, Kammenpyörittäjä härkää. Pääruoat jäivät hieman vaisuiksi, eikä minun valkoviinini tuntunut sopivan annoksen kermaisuuden kanssa, vaan kumpikin maistui vuorotellen hieman kummalliselle. Jälkiruoka oli nätti pikkuannos toscakakkua ja jäätelöä, kahvi oli hyvää suodatinkahvia. Lasku teki tästä setistä alkuglögien kanssa 113 euroa . Palvelu oli ripeää täydestä salista huolimatta, ystävällistä yläreunaa hipoen. 

Ensi vuonna taas jonnekin toisaalle, ehkäpä Harmooniin, siellä mainostivat joululounasta 39 euron hintaan tänä vuonna. Lisään tämän postauksen Campasimpukan ylälaidalta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.

Omalla kylällä

Kauppakadussa

Omalle kotikaupungille usein hieman sokeutuu, ei muista katsella sitä samoilla silmillä kuin vieraampia paikkoja, eikä käydä lähellä olevissa paikoissa, kun nehän nyt ovat aina saatavilla, käydään sitten joskus toiste. Meillä oli nyt eikä viidestoista päivä-tiistai, kun kävimme aivan vartavasten Jyväskylän keskustassa lounastamassa ja museoissa. Meillä oli kummallakin työvuoroon meno myöhemmin iltapäivällä, mutta hyvin ehti siinäkin ajassa, kunhan vain lähti ajoissa. Hieman jäi seuraavaankin kertaan.

Aloitimme lounaalla, paremminhan sitä jaksaa täydellä vatsalla. Harmoonin lounas muodostuu kahdesta ruokalajista ja pikkumakeasta teen tai kahvin kanssa. Hintaa tälle kokonaisuudelle tulee 12.50 €. Jos tekee mieli hieman isompaa jälkiruokaa, lounaan hinta on 16 €. Ravintola ilmoittaa päivittäin lounaan sisällön verkkosivuillaan, tuona päivänä saimme alkuun punasipulia ja juustoa. Se oli hauskan kirpeän makea annos, jossa sipuli rouskui sopivasti hampaissa ja vuohenjuuston happamuus sopivasti taittoi sipulin makeutta. 

Pääruokana oli lohta ja juureksia. Koska tiistaista on jo monen monta päivää, olen muistavinani, että lohen kaverina oli palsternakkapyrettä, jossa oli makeita omenakuutioita. Lautasella oli myös aavistuksen liian napakka porkkanan puolikas. Lohi oli sopivasti kypsennetty, eikä nahan rapeutta tarvinut arpoa, sillä se oli poistettu kokonaan. 

Meille maistui tietysti myös lisähintainen jälkiruoka haudutetun teen kanssa. Tuona päivänä jälkiruokana tarjottiin marjaisaa juustokakkua mascarponevaahdon kanssa. Lähdimme erittäin tyytyväisinä maukkaan lounaan jälkeen kirkkaaseen auringonpaisteeseen, olisimme toivoneet Harmooniin enemmän asiakkaita, sillä sen lounas on todella hintansa väärti. Siellä käy nopeasti töidenkin lomassa ja kyllä pöytiin tarjoiltu annos aina mättöannokset voittaa lounaallakin. Ei ole aina tarpeen syödä niin paljon kuin jaksaa. Oikeastaan tosi harvoin, kun tarkemmin ajattelee. 

Lounaan jälkeen viihdytin itseäni vaihtamalla taloudessa olevien puhelinliittymien sim-kortteja uusiin, oikeisiin ja vääriin. Se on väistämätöntä, täytyy tänään käydä vaihtamassa se viimeinenkin oikeaan. Ei minulta kannata kysyä, mikä on jonkun ehkä kolme vuotta vanhan tabletin malli, ei asia selviä edes esittelemällä minulle uusia malleja ja kysymällä, että onko se tällainen, vai olisiko se sittenkin sellainen vähän toisenlainen. Parhaansa nuorimies teki kyllä. Oma vika, päässäni ei vain pysy tuollaiset asiat. Olen nyt hieman olosuhteiden pakosta vaihtanut puhelimeni omenasta Androidiin, enkä ole ollut aikoihin niin pihalla. Minulle on kerrottu (rakkaat työtoverit tietysti), että se johtuu omenan ihmistä tyhmentävästä vaikutuksesta. Kun ei ole vuosiin tarvinut ymmärtää mitään, eikä valita mitään, ei enää ymmärrä edes sitä, että nyt voisi valita, voisi tehdä luurista mieluisensa. Joo joo, uskotaan. Kai tämä tästä. 

Tietotekniikkaosuuden jälkeen siirryimme historia- ja taidemaailmaan. Jyväskylän museoissa ei tule alvariinsa vierailtua. Menimme ensin Jyväskylän Taidemuseoon. Siellä sentään tulee käytyä vuosittain joulun alla Taidebasaarissa, tämän vuoden myyjät on jo valittu, mutta päivämäärää tapahtumalle ei vielä löytynyt museon sivulta. Suosittelemme tuota tapahtumaa, mikäli seinillänne on vielä vapaata tilaa taiteelle. Tutustuimme Oravien aarteita-näyttelyyn, josta tuli mieleen DDR-museon näyttely 60-70-luvun derkkukodista, eipä se juuri eriltä näyttänyt. Museossa on myös näyttely Matkalla maan keskipisteeseen - nykytaidetta Keski-Suomessa 2015. Siellä pidin erityisesti Noora Schroderuksen Setelisarja-kokoelmasta. Niissä eri-ikäisiin seteleihin on kirjottuna lisähiuksia henkilölle, jonka kuva kussakin rahassa on. Ne ovat riemastuttavia. Jyväskylän taidemuseoon pääsee museokortilla, rahalla (6 €) ja nyt taas myös keskisuomalaisella kirjastokortilla. Viime manittu etu on voimassa tammikuun 2016 loppuun. Perjantaisin museoon pääsee aivan ilmaiseksi ja keskiviikkoisin Veikkaus-kortilla. 

Keski-Suomen museossa olen käynyt viimeksi sinä vuonna, kun kummityttäreni oli 6-vuotias. Siinä on nyt 13 vuotta ja sitä ennen en ollut tainnut käydä siellä koskaan. Tai ehkä kerran. Museokortille tuli taas käyttöä ja kiipesimme heti museon ylimpään kerrokseen katsomaan Kirsi Neuvosen näyttelyä. Neuvosen grafiikkaa meiltä löytyy kotoakin, aivan ensimmäinen saamani oikea taulu on Neuvosen työ ja olen hyvin kauan sitten päässyt käymään hänen työpajassaan Jyväskylässä katsomassa kuinka grafiikkaa tehdään. Luontoäidin helmassa-näyttelyssä on esillä tuttujen suurten puku- ja puuteemaisten kuvien lisäksi hauskaa kierrätystaidetta käyttämättömistä vedoksista. Näyttelyä voi käydä katsomassa 29.11.2015 asti. 

Jyväskylä-näyttely on yksi pysyvistä näyttelyistä, se kertoo kaupungin vaiheista 1830-luvulta nykypäivään asti. Keskisuomalaisuuden jäljillä-näyttely kertoo laajemmin maakunnan kehityksestä. Ensimainittu oli huomattavasti toista kiinnostavampi. Museon katutason salissa on nyt esillä Mitalin kaksi puolta - se on fifty-sixty- näyttely. Näyttely on esillä tammikuun 2016 loppuun ja siellä voi ihailla mm. Matti Nykäsen arvokisamitaleita. Keski-Suomen museoonkin pääsee perjantaisin ilmaiseksi, tavallisen pääsylipun hinta on 6 €, museokortilla siis ilmainen. Meillä oli oikein mukava puolipäivä kotiseudun kulttuurin parissa. Alvar Aalto-museoon emme vielä tällä kertaa ehtineet, mutta sinnekin aiomme suunnata piakkoin. 

Lisään tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne olen kerännyt muitakin ravintola-aiheisia postauksiamme.

Väinönkadussa. Missä muualla näitä on?