Muistellaan menneitä – Virossa maaliskuussa 2023

Muistelut jatkuvat, eilen vuoden ensimmäinen päivä melkein kuluikin tämän taannoisen matkan muisteluun ja pääsin vasta reissun toisen päivän iltaan asti. Vähitellen asioita alkaa palata mieleen, kun liitän yhteen hatarat muistiinpanoni, kuvavirran puhelimesta ja kamerasta. Ei tämä toivotonta ole, mutta jatkossa yritän olla hieman ripeämpi matkakertomusten kanssa, mikäli niillä on itselleni merkitys. Tämän matkan kohdalla kyse on eniten kartanoista. Haluan pitää omaa kirjaa siitä, miten paljon Virossa sijaitsevia kartanoita olemme käyneet katsomassa. Eilisen postauksen lopussa lukumäärä oli 351. 

Koska kuvaa aamiaisesta ei ole, emme ole sitä syöneet. No ei sentään, muistelen ettei tuon hotellin aamiainen ole mitenkään kovin erityisen hyvä, mutta kyllä sillä vauhtiin pääsee. Olemme lähteneet liikkeelle melko ripeästi, sillä jo vartin yli kymmenen olemme olleet Salmen kylässä Kuressaaresta etelään noin 20 km päässä. Etsimme ensimmäiseksi katsottavaksi pienen Salmen kirkon, joka on valmistunut kirkoksi vuonna 2009. Alunperin se on ollut kalastusteollisuuden kattilahuone. Saisipa se pian uuden valkoisen kalkkimaalin pintaansa, niin olisipa se hieno. Jotenkin liikutuin tästä rakennuksesta. 

Emme menneet tällä matkalla niemen kärkeen Säären majakalle asti, vaan käännyimme jo Saaren kirkolta takaisin päin tarkoituksenamme tehdä kierros Kuressaaren lounais- ja luoteispuolelle kirkkojen perässä. Kovin montaa kartanoa meillä ei enää ollut saarella katsomatta. 

Ennen siirtymistä saaren sisäosia kohti pysähdyimme Tehumardin yötaistelun muistomerkillä, jolla olemme aiemminkin stopanneet. Muistomerkki on 1960-luvulta ja tormakkaan neuvostotyylinen,  joka nykyään herättää enimmäkseen epämieluisia tuntemuksia. Hautamuistokivet olivat lumen peitossa emmekä lähteneet kahlailemaan niiden väliin. 

Seuraava kohde oli taas sattumalta löydetty, Tiirimetsan ortodoksinen kirkko, joka on nykyään pahoin raunioitunut. Se löytyy kuitenkin googlekartalta, kun osuu silmä sopivaan kohtaan. Myös infotaulu on paikallaan, siinä kerrotaan kirkon historiasta. Joskus näitä ihmettelee, että millainen maailma onkaan ollut tuolloin 1800-luvun puolivälissä, jolloin kirkko on rakennettu. Mikäli oikein osasin kirkko- ja kartanoviroa, oli seurakunnan pääluku kirkon valmistumisen aikaan 304 henkeä. En oikein osaa hahmottaa kartalta koko Tiirimetsan kylää, sain selkoa että koulu on ollut kylässä tien toisella puolella vuoteen 1988 asti. Infotaulussa mainitaan Tiirimetsan kartano, mutten löydä siitä muuta tietoa kuin sen, että saksaksi sen nimi oli Tirimetz, mutta sijainti jää arvoitukseksi. 

Lümandan ortodoksinen kirkko oli seuraava pysäkkimme, aurinko paistoi ja antoi hyvän mahdollisuuden kirkon kuvaamiseen. Kirkko on valmistunut vuonna 1867. 

Nyt karttaa katsoessani osui silmään myös Kotlandin kartano, mutta se jäi tuolla matkalla katsomatta. Näkyy olevan pieni sievä rakennus, joka on majoitustoiminnassa nykyään. Laitoin siitä merkin omaan karttaamme, jos vielä noille main osumme.

Jatkoimme matkaa kohti pohjoista Saarenmaan luoteiskolkkaa kohden ja seuraava pysäkki oli Kihelkonnan kirkko. Se on peräisin 1200-luvulta, mutta kirkontorni vasta 1800-luvun lopulta. 

1600-luvun erillinen kellotorni sivummalla on ollut yleistä tyyliä tuolloin Virossa, mutta nyt ainoa jäljellä oleva. 

Kylässä oli kolmaskin nähtävyys, kiva maalaus COOP-kaupan seinässä. 

Kihelkonnan jälkeen jatkoimme kohti pohjoista tavoitteena katsoa Mustjalan Annan kirkko. Se on rakennettu 1800-luvun puolivälissä ja sen tyyli on kirkollis-eklektinen, eli suomeksi sitä sun tätä. Korkea torni on toiminut maamerkkinä merimiehille, rannikolle ei ole kovinkaan pitkä matka. Tuolloin kevättalvella 2023 jonkunlaista remonttia oli tekeillä. 

Mustjalasta lähdimme taas etelää kohden ja tarkoitus oli katsoa Kärlan kirkko. En kyllä osaa enää hahmottaa mitä teitä ajoimme, suoraa reittiä ei näyttäisi olevan. Muistelen, että oli ihan hyvä ajosää ja tiekeli hyvä. Sinistä taivasta on näkynyt pilvien lomasta, tai pitäisikö sanoa kuten meteorologit tv:ssä, aurinko pääsi pilkahtelemaan. Kärlan kirkko on 1800-luvun puolivälistä ja edustaa klassista tyyliä.

Eiklan kartano (Euküll) oli päivän ainoa katsottu kartano. Se on peräisin 1800-luvun puolivälin huitteilta ja on yhä melko hyvässä kuosissa. 

Tämän kartanon kohdalla on ilmeisesti käynyt niin harvinaisesti, että ennen maareformia kartanon omistanut von Ekesparren suku on hankkinut paikan takaisin omistukseensa. Löysin kuvan Armin von Ekesparresta, mutta hänen vaimostaan Metasta ei ollut kuvaa löydettävissä. Armin kuoli jo lokakuussa 1919 Saksassa. Samana vuonna huhtikuussa perheeseen oli syntynyt kaksoset, joista tytär Gertrud eli vain vuoden, mutta poika Werner vuoteen 1998. Meta meni uudelleen avioliittoon, mutta siitä liitosta ei ilmeisesti ollut lapsia. En saanut selville, ketkä suvun jäsenistä nyt omistavat kartanon. Kuressaassa linnan lähellä on myös hotelli, joka on nimeltään Ekesparre. Sivulla kerrotaan pitkällisesti suvun asioista, mutta hieman meinaan mennä sekaisin, että kuka on kuka. Enkä saanut selkoa, onko hotelli nyt suvun omistuksessa, vai ratsastetaanko vain nimellä. Alla on kuva Arminista, jonka siis ymmärsin olleen viimeinen Eiklan omistaja ennen maareformia. 

Jossain toisessa yhteydessä vähemmän muodollisessa kuvassa Armin näytti tältä. 

Jossain kartanon lähellä olleen rakennuksen seinässä tai aidassa oli tämmöinen kyltti. 

Kyseessä on Arminin  setä, hän näytti tältä. 

Olemme näköjään liikkuneet incognito tuolloin, Minin perä on muurautunut lumesta umpeen. 

Pieneksi harmikseni löysin nyt melko läheltä hienolta näyttävän kirkon kartalta, Piilan ortodoksikirkon. Alkaa vaikuttaa siltä, että retki Saarenmaalle on taas tehtävä. 

 

Seuraava kohde oli Kaarman kirkko. Se näyttää kuvissa melko tylyltä rakennukselta. 

Päivä alkoi olla nähtävyyksien osalta valmis, lähestyimme Kuressaarea pohjoisesta ja pysähdyimme ennen keskustaan ajoa katsomaan tien 77 varressa olevaa Siioni kirikiä. Se on 1990-luvun arkkitehtuuria ja sen kauneudesta voi olla montaa mieltä. Ilman ristiä sitä voisi luulla pieneksi paloasemaksi letkutorneineen. 

Olemme ilmeisesti käyneet vielä iltakävelyllä juuri ennen pimeän tuloa katsomassa pari juttua, jotka menevät kategoriaan streetart. Voi kyllä olla, että minä olenkin pötkötellyt hotellihuoneessa ja Antti on käynyt yksin kävelyllä. 

Pizzalla on käyty, juustoa ei näy säästellyn. 

Lisään tämänkin postauksen kartanon CampaSimpukan ylälaidan Mōis-hulluutta-välilehdelle, jonne aakkostelen kaikki katsomamme Viron kartanot. Seuraavassa osassa siirrymme taas mantereelle, mutta katsottavat pysyvät samoissa aihepiireissä. 

CampaReissu2/2023 viikko 10

CampaReissu2/2023/päivä64 13.10.2023 

Bremen on kyllä kiva kaupunki! Olemme täällä nyt seitsemättä kertaa sitten kesäkuun 2022. Joen ylitse menevä pieni lossi kulki vielä näin syksylläkin ja menimme sillä ylitse ja katselimme matkalla museoon muutamia seinämaalauksia, joita emme aiemmin olleet sattuneet näkemään. 

Viikko sitten alkoi Kunsthalle Bremenissä hieno näyttely Geburtstags Gäste Monet bis Van Gogh. Hieman oli tungosta, muttei liikaa, hieno näyttely!

Kävelimme keskustassa museon jälkeen jonkun aikaa sadekuurojen välissä. Kävimme meille epätyypillisesti lounaalla ja siitä seurasi lounasväsymys, jonka yli pääsi vain päiväunilla.

Stellplatz ei ole lainkaan täynnä, mutta on täällä kymmeniä matkailuautoja, paikkoja on kai noin 100.

On ollut vielä lämmintä, noin 20 astetta vaikka on tuullut ja satanut moneen otteeseen. Lähipäivinä sää ilmeisesti kylmenee kymmenkunta astetta.

CampaReissu2/2023/päivä65 14.10.2023

Viime yönä sää viileni melkein kymmenen astetta, satoi ja tuuli navakasti. Kävimme aamupäivällä pyöräilemässä tällä saarella, joka sijaitsee Weser- ja Pikku-Weserin välissä.

Katselimme mitä sadoilla siirtolapuutarhapalstoilla tapahtuu tähän aikaan vuodesta. #pahatonttu on nostettu pystyyn, keväällä se oli kumollaan, kun tsekkasimme tilanteen.

Antti kävi katsomassa jalkapalloa, Werder Bremenin pelin Kölniä vastaan, naispalloilusta siis kyse. Oli kuulema hyvä kokemus. Ja kotijoukkue voitti, jee!

Pelin aikana joen vesi oli noussut vähintään pari metriä, kuten eilenkin. Joen varren alemmat kevyenliikenteen väylät olivat veden alla. Samoin monet pyöräparkit matkalla stadionilla,. Mitähän e-bike tykkää olla yli puoliksi veden alla 🤔

Pieni lossi joen yli (jalankulkijoille ja pyöräilijöille) kulki, mutta ei varmaan olisi voinut paljon korkeammalla olla vesi.

Tähtäsin one-pot-pasta-päivällistä siihen minuuttiin, kun Antti palaisi pelistä, mutta myöhästyin pari minuuttia. Ajoitus ihan päin peetä.

Nyt kun reissu lähestyy loppuaan, meillä onkin yhtäkkiä yksi päivä "liikaa", joten emme lähdekään huomennakaan vielä kohti Lyypekkiä vaan käymme modernin taiteen museossa ja katsomme pari kirkkoa, jotka olemme aiemmin olleet näkemättä.

CampaReissu2/2023/päivä66 15.10.2023

Hyvät hyssykät miten nopeasti ilma viileni, tänä aamuna sääappin mukaan oli lämmintä (lue kylmää) 7 astetta ja tuntuu kuin olisi 2 astetta. Sadekuurojakin oli aamun tunteina vielä tulossa, joten otimme aamun rauhallisesti, eli katsoimme Schlagermix DeLuxea ja söimme aamiaista.

Kun sateet menivät ohitse, puimme ylle kaikki omat ja varastetut ja loput tuulen puolelle kainaloon (siskolle @mariakingtssf tämä sanonta). Oikeasti, kevyttoppista, pipoa ja hanskaa. Hengitys huurusi. Kävelimme modernin taiteen museoon tämän saman suikulaisen saaren kärkeen. Matkalla näkyi kirkkoja, purjelaivoja, #humppaporo ja katolla olevia patsashahmoja (no yksi vain).

Museo oli aivan loistava, lippu maksoi 9€ ja katsottavaa oli monta kerrosta. Kokoelmissa oli suomalaisia teoksiakin esillä, mm Iiu Susirajan Ja Elina Brotheruksen. Kaikkiaan museo oli ihan todella hieno. Portaatkin. Kirjasto oli todella kutsuvan näköinen. 

Kävelimme sitten keskustaan katsomaan yhden kirkon, joka oli aiemmin kyllä nähty, muttei katsottu. Sinne ei päässyt sisälle, mutta toiseen pääsi. Sinne sytytin kynttilän, isän kuolemasta on näinä päivinä 20 vuotta.

Ennen paluuta leirille kävimme lasillisilla keskusaukion ulkobaarissa, oli kiva istahtaa hetkeksi katsomaan sunnuntaista kuhinaa aukiolla, jossa on tähän aikaan vuodesta paljon ruokakojuja ja lapsille karuselleja.

Leirillä teimme korealaisen päivällisen, kevätsipulipannukakun ja Aasia - kaupasta ostettuja pakastemanduja. Sojuakin oli taas taloudessa!

Huomenna matka jatkuu, yksi ylimääräinen päivä meni loistavasti täällä lempparikaupungissamme, Bremenissä.

CampaReissu2/2023/päivä67 16.10.2023

Nyt ei ollut #pahamokka kaukana. Olin viikko pari sitten tarkistanut milloin pitääkään olla satamassa kotimatkaa varten ja kuten hyvä vaimo ainakin, kertonut sen Antillekin. Niinpä olimme iloisina yhden päivän lisää Bremenissä. Sain pari päivää sitten laivayhtiöltä muistutuksen, että matkamme lähestyy. Mikään kello ei kilahtanut. Lähdimme Bremenistä tänä aamuna kohti Lyypekkiä, jossa olisimme kaksi viimeistä yötä.

Jostain kumman syystä kurkkasin vielä sähköpostia, että mitä siinä sanottiinkaan check-in-ajoista ja siinä kohtaa ihmettelin, että nyt on päivämäärissä jotain häikkää.

No, laiva lähteekin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, eikä sitä seuraavana, siis se laiva mihin meillä sattuu olemaan lippu.  Olisi ollut kyllä aika messevää mennä vuorokausi myöhässä satamaan.

Onneksi olimme kuitenkin ajoissa hoodeilla, ehdimme tehdä tänään ostoksia ja viettää sen vihoviimeisen varsinaisen reissuillankin. Kenenkään ei kannata ikinä enää mussuttaa minulle, että haluan olla aina tarpeeksi ajoissa, ehkäpä jopa liikaa etuajassa! Mutta siitä voi mussuttaa, jos tarkistan päivämäärän huonosti.

Kuvia ei tältä päivältä ole montaa, emme paljon muuta nähneetkään kuin moottoritietä ja kauppoja. Leirialueen pihalla on kiva kirjasto. Päivällisenä oli tortilloja.

CampaReissu2/2023/päivä68 17.10.2023

Tänään on ollut ylivoimaisesti vuoden pisin päivä, tai ainakin olisi voinut olla. Kun laiva lähtee vasta aamuyön puolella on edessä pitkä päivä, vaikka päällään seisois.

Leirialueelta piti lähteä viimeistään klo 11, lisämaksusta olisi voinut olla pitempään. Ei meitä pidä leirialueella mikään yli kymmeneen koskaan, puoli kymmeneltä ajoimme ulos portista. Hyvä leirialue, ei voi moittia, hinta tuntuu Ranskan edullisuuden jälkeen korkeahkolta, mutta kysyntä ja tarjonta kohtaavat, joten ei siinä ole nokan koputtamista.

Täydensimme vielä ostoksia muutamassa paikassa, mm suurella kiinankaalilla, jotta pääsen kotona heti laittamaan alulle uutta kimchiä. Ihan kuin Suomesta ei voisi ostaa kiinankaalia.

Sää oli viileä, mutta kirkastui koko ajan. Kauppahommien jälkeen ajoimme Lyypekin keskustan reunamalle tutulle parkkipaikalle ja kävelimme keskustaan.

Siellä oli monta kirkkoa vielä kunnolla katsomatta, oikeasti, montako punatiilikirkkoa Lyypekki oikein tarvitsee? Monta.

Sitten osuimme Karstadtin loppuunmyyntiin, näin olimme käsittävinämme. Olemme viime ja tänä vuonna jo apeina katsoneet saksalaisten tavaratalojen tilaa, ei asiakkaita, ei myyjiä, ei kassoja eikä ihan kovin paljon myytävääkään.

Nyt oli asiakkaita, ainakin tarjonnan tutkijoita. En muista oliko siellä neljä, viisi vai peräti kuusi kerrosta ja vain katutasossa oli kassoja, jonkun verran oli ihmisillä ostoksia. 20 vuotta sitten oli aina onnenpäivä, kun pääsi saksalaiseen tavarataloon. Aina oli joku kysymässä tarviiko apua, oli kuhinaa. Nyt tavaratalot ilmeisesti kuolevat sukupuuttoon ja vain loppuunmyynnin aikaan on vielä hetken elonmerkkejä.

Muuten Lyypekin keskusta kyllä näytti oikeinkin eläväiseltä. Buddenbrook Haus tuli myös katsottua ulkoapäin. Kävimme siellä viimeksi vuonna 2015.

Iltapäivällä ajoimme kaupungin pohjoispuolelle Ikeaan ja sen kanssa samassa ryyppäässä olevaan ostariin, eli olimme osasyyllisiä koko maailman kaupunkien keskustojen näivettymiseen mennessämme reunaman ostoshelvettiin. Kyllä ei maailma pelastu. Samaan syssyyn voi tunnustaa, että söimme lihapullatkin.

Seuraava ohjelmanumero oli käydä Travemünden hiekkaveistoisnäyttelyssä. Se oli ihan kiva. 

Kävelimme myös katsomassa Travemünden rantakatua ja kirkkoa, minä en siellä viime vuonna käynyt. Sittemmin olemme odottaneet, että kello tulisi puoli yhdeksän, jolloin lähtöselvitys alkaa. Oli se luojan lykky, että hoksasimme päivämääräerehdyksen eilen, emmekä myöhästyneet laivasta.

Oli todella vähän kulkijoita, olimme kolmantena jonossa, johon matkailuautot ohjattiin satamassa, eikä taaksemme tullut kuin pari autoa. 

CampaReissu2/2023/päivä69 18.10.2023

Nyt on vielä hetki Ruotsin verkkoa, joten pikainen tilannetiedotus: olemme nukkuneet ja syöneet ja ohjelmassa on vielä nukkumista ja syömistä.

Laiva on todella tyhjä, matkustajia noin 100, matkailuautoja 5 ja henkilöautoja kolmisenkymmentä, rekkojen määrää en laskenut tarkasti.

Eka kertaa vältyttiin yläkannelle peruuttamiselta tällä reitillä, kyllä ei kuljettajaa harmittanut.

Lisää myöhemmin jännittäviä uutisia, jos on verkkoa ja jos jotain jännittävää tapahtuu. Nyt päiväunille. (Lisäys: Mitään muuta ei tapahtunut, ei jännittävää eikä tylsää) Ai niin, eka kertaa saimme ikkunapöydän ihan ilman pyytämistä. Ja juuri silloin aurinko paistoi ärsyttävästi ja liian kuumasti päin naamaa. 

CampaReissu2/2023/päivä70 19.10.2023

Niin se on CampaReissu taas päättynyt. Säiden radikaali viileneminen Saksassakin sai ajatuksen kotiinpaluusta aivan mieluisaksi. Laivamatka meni mukavasti, ei ollut merenkäyntiä nimeksikään ja väkeä oli todella vähän.

Aamulla olimme ulkona satamasta jo 20 minuuttia saapumisajan jälkeen ja meillä oli pari pysäkkiä ennen varsinaista kotimatkaa.

Haimme Antin vintagepyörän, sen jolla hän 10 viikkoa sitten ajeli Espoon maisemissa ja joka odotti kiltisti Antin isän luona.

Sitten kävimme Järvenpäässä katsomassa blogitutun taidenäyttelyä Järvenpää-talossa, @maricadaut tykkäsimme! Samalla pysäköinnillä kävimme myös museon puolella katsomassa sen hienot näyttelyt. Ja katsoimme yhden kirjaston. Vesitorni ja toinenkin osui matkalla silmään. Tosin ne on kumpikin aiemmin asiallisesti katsottuja. 

 

Vuorossa oli pyytää navilta neuvoja kotiin ja se antoikin ne oikein pätevästi, olisimme kyllä osanneet itsekin. Matkalla välillä vähän sateli lunta, mutta onneksi tiet pysyivät kuivina tai eivät ainakaan jäätyneet. Liikennettä oli todella vähän ja Viisarinmäessä näytti taas, että asumme erämaassa.

Kotipihaan saavuimme puoli neljän maissa. Olimme päättäneet, että kunhan todellisen paleltumavaaran uhassa olevat yrtit on tuotu sisään, voimme rentoutua, kaiken muun voi jättää tuonnemmas.

Nyt on jo ilta, pyykkikone ja kuivaaja laulavat duettoa, autosta on tuotu ainakin puolet talossa talvehtivasta tavarasta, kimchi laitettu alulle, hiirenloukut on viritetty ja flammkuchen paistettu ja syöty. Posti haettu laatikosta, siellä olikin kiva vastakortti meidän lähettämiimme, osoitekin oli täydennetty Postin toimesta. 

 

On se kyllä kiva tulla kotiin ♥️ 70 päivää reissussa ja nyt on talviunille asettumisen aika.

Tähän päättyy kymmenosainen matkapostausten sarja tämän vuoden jälkimmäisestä CampaReissusta. Seuraava on vuorossa kunhan tästä talvesta päästään.