Todella helppo uunibroileri

Olemme olleet kotosalla reissun jälkeen jo yli kaksi kuukautta. Talviuneen vaipuminen on lähellä, muttei ihan vielä tapahtunut. Harvinaista, että olemme jo marraskuun toisella viikolla, muttei vielä ole satanut lunta kertaakaan. Minä en erityisesti lunta kaipaa, mutta tulisihan siitä hieman valoisammat maisemat. 

Sunnuntaina meillä oli isänpäivän perhepäivälliset ja tein ensimmäistä kertaa täältä ottamani ohjeen mukaista ruokaa. Itse asiassa näin sen videona YouTubessa, mutta löysin blogiinkin. Tuolloin ruoka onnistui todella hyvin, kaikki pitivät siitä ja koko suuri padallinen meni yhdellä istumalla. 

En yleensä tee samaa ruokaa, olipa se miten hyvää tahansa, kovin pian uudelleen. Usein en koskaan palaa saman ruoan pariin. Nyt tein sen jopa vain muutaman päivän kuluttua tänään, tällä kertaa kahdelle hengelle kahden päivän ruoaksi. Lisäsin mukaan myös sipulia, sillä se sopi minusta tähän hyvin. Määrät on muunneltu sopiviksi täydellisellä itsevarmuudellani. 

Uunibroileria ja perunaa

Marinadi

• 0,75 dl sitruunamehua
• 0,5 dl oliiviöljyä
• 1 rkl dijonsinappia
• 1 rkl valkosipulimurskaa
• 1tl suolaa
• pippuria
• chilihiutaleita
• kuivattua oreganoa tai basilikaa tai molempia
• 0,5 dl vettä

Muut ainekset

• 3 suurehkoa broilerifilettä kahteen palaan leikattuna
• 4 suurehkoa perunaa kuorittuna ja neljään lohkoon leikattuna
• 3 pienehköä punasipulia kuorittuna ja puolikkaiksi leikattuna
• tuoretta oreganoa

Mittasin ensin marinadin ainekset pieneen lasipulloon ja ravistin kaikki kunnolla sekaisin. Asettelin broileripalat, sipulit ja perunalohkot uunivuokaan ja kaadoin marinadin päälle. Huuhtelin marinadipullon vielä vesitilkalla ja kaadoin senkin vuokaan. Kääntelin marinadin aineksiin kunnolla, lisäsin pinnalle tuoreita oreganon oksia ja nostin kannen päälle. Pidin vuokaa ulkona hyvin peiteltynä (lämpötila ulkona +2°C) siihen asti, että oli aika laittaa ruoka uuniin. Tämän voi siis hyvin valmistella hyvissä ajoin, minä tein sen aamulla ennen aamupalaa. Valmisteluun menee vain noin 10 minuuttia. 

Iltapäivällä otin vuoan sisälle hieman lämpenemään ja kuumensin uunin 220 asteeseen. Nostin vuoan uuniin keskikorkeudelle kansi päällä ja annoin ruoan paistua ensin noin tunnin verran. Otin kannen pois ja valelin perunoita ja broileripaloja vuokaan muodostuneella marinadiliemellä ja paistoin vielä puolisen tuntia ilman kantta, jolloin perunoihin tuli kaunis paistopinta. 

Söimme noin puolet tänään ja loput pakkasin lasirasiaan, jossa ruoan voi lämmittää hyvin. Onnistui yhtä hyvin kuin perhepäivällisillä, silloin en laittanut chiliä enkä sipulia, mutta ne sopivat ruokaan mainiosti. 

Italialaiset salsa verde-perunat

Löysin tämän ohjeen tästä blogista ja olikin tosi kiva ohje. Tein paljon pienemmän määrän, vain neljästä perunasta. 

Italialaiset salsa verde-perunat

• 4 keskikokoista siikliperunaa
• 2 rkl oliiviöljyä
• ripaus suolaa ja pippuria

Salsa verde

• tuoretta sileälehtistä persiljaa niin paljon kuin ruukussa oli
• 6-8 suurta basilikan lehteä
• 1 tl valkosipulimurskaa
• 2 tl pieniä kapriksia
• 1 rkl sitruunamehua
• 1 rkl oliiviöljyä
• ripaus suolaa ja pippuria (kaprikset ovat suolaisia, maistele, ettei tule liian suolaista)

Pesin perunat ja leikkasin ne neljään lohkoon. Sekoitin lohkoihin lorauksen oliiviöljyä ja ripautin päälle suolaa ja pippuria. Levitin lohkot uunivuokaan leivinpaperin päälle ja paistoin lohkoja noin 40 minuuttia 200 asteessa, kunnes perunoissa oli pieniä ruskeita pilkkuja ja kakkutikku sujahti helposti lohkon läpi. 

Perunoiden paistuessa sekoitin minileikkurissa salsa verden kaikki ainekset tasaiseksi, suolaa laitoin vasta lopussa ihan vähän. Nostelin kypsät perunalohkot tarjoiluastiaan ja sekoitin niihin salsa verden, jota oli noin desin verran, se riitti  mainiosti. Tarjosin perunalohkot savustetun lohen kanssa jo aikoja sitten kotona helmikuussa. Säästin tämän reissuajalle, jos jonain Giro d'Italian päivänä ei olisikaan aikaa tai tilaisuutta kokata mitään italialaista ruokaa. Kaksi perunaa/syöjä oli aivan riittävä määrä, tämä määrä olisi tullut kyllä hyvin airfryerissäkin. Kyseisenä päivänä sähkö oli edullista, joten lämmitin tavallisen uunin. 

Giro d'Italia on nyt reaaliajassa siinä vaiheessa, että 15 etappia on ajettu. Olimme jo ihan innoissamme, että nyt Nairo Quintana tulee ja voittaa etapin, tekee mahtavan kampäkin, mutta sitten Tadej Pogacar tuli ja ohitti Nairon ja voitti etapin. Ja johtaa kokonaiskilpailua yhä vankemmin. Mutta Nairo tuli sentään toisteksi. Alkaa pikkuisen taas pelottaa, että mitä aamupuuroa tuo Tadej on oikein syönyt, kun on noin ylivoimainen. 

Henkan Italia – tomaatti-perunapaistos

Viime vuoden lopulla olimme Jyväskylän viini- ja kirjamessuilla ja olin jo valmiiksi katsonut ostettavaksi Henri Alenin Henkan Italia-kirjan. Sen löysinkin, mutta harmikseni kaikki kirjat olivat kansiltaan kieroja, liekö syynä suuren messuhallin kostea ilma vai mikä, mutta kaikki olivat kieroja. Halusin silti kyseisen kirjan ja ostin sen. 

Vasta muutamaan kuukautta myöhemmin palasin kirjan pariin, halusin tutkia sitä sillä silmällä, että miten ohjeet soveltuisivat retkikokkaukseen. Seuraava CampaReissu olisi kuitenkin taas melko lähellä tulevaisuudessa. Otin kirjan hyllystä ja selasin sitä puolisen tuntia. Huomasin, että siinä oli paljon muutakin luettavaa kuin ruokaohjeet, mutta ne tarinat jätin tuonnemmas luettavaksi. 

Löysin pikaisella selauksella ainakin parikymmentä ohjetta, joita halusin kokeilla. Päätin myös, että kokeilisin muutamia ohjeita jo etukäteen ajatellen CampaSimpukan vuotuista Italia-haastetta.  Keväällä blogissa on ollut pakkona tapana kokata italialaista ruokaa Giro d'Italian aikaan. Koska meillä on nyt mahdollista olla matkalla keväällä, siirtyy normaali ruokatalous pitkiksikin ajoiksi reissumoodiin. Reissussa ei kuitenkaan ole aina käytännöllistä toteuttaa teemaa 21 päivää peräjälkeen. Niinpä olen tehnyt muutaman koekokkauksen etukäteen ja postaan vasta tarvittaessa, jollei mitään keksikään reissun päällä tai on vaikka kipeänä tai jotain. 

Maaliskuun alussa  kokeilin erästä Henrin ohjetta tomaatti-perunapaistoksesta. Se oli tosi mukava ruoka, tein sen annoskoossa, koska minulla on kaksi somaa englantilaista vuokaa, joita en ole käyttänyt varmaan kolmeakaan kertaa niiden kymmenen vuoden aikana, jotka olen ne omistanut. Aineksia ei mennyt paljon, kun oikein pienensin ohjetta kahteen pikkuvuokaan. 

Tomaatti-perunapaistos kahdelle Ankka Helenin eiku Henkka Alenin tapaan

• 2 suurehkoa perunaa
• 2 tomaattia
• 1 sipuli
• 1 dl raastettua pecorino-juustoa
• 0,5 dl korppujauhoja
• tuoretta oreganoa
• suolaa ja pippuria
• oliiviöljyä

Kuumensin uunin 170 asteeseen ja leikkasin perunat, tomaatit ja sipulin ohuiksi viipaleiksi. Sommittelin peruna- ja tomaattiviipaleet toistensa kanssa lomittain vuokiin ja maustoin kerroksia suolalla, pippurilla ja oreganolla. Unohdin ensin sipulit, vaikka ne olivat ihan siinä nokan alla valmiiksi viipaloituina. Tungin viipaleet lopuksi vielä mukaan. Ripottelin päälle juustoraastetta ja korppujauhoja ja viimeistelin pinnan vielä oliiviöljyllä, ettei korppujauho palaisi uunissa. Ihan päällimmäiseksi tuli vähän lisää oreganoa. Paistoin annosvuokia ensin foliolla peitettynä noin tunnin verran ja lopuksi vielä noin 20 minuuttia ilman foliota (alkuperäisohjeessa tehtiin toisinpäin). Kokeilin tikulla perunan kypsyyttä ja tässä kohden ruoka olikin jo kypsää.

Oiva sivuke tämä paistos, sen kaverina olivat italialaiset lihapullat. Kolme pullaa/annos oli ihan riittävästi. Postaus niistä tulee lähipäivinä. 

Giro d'Italiassa tilanne on sellainen, että toinen etappi on ajettu ja sen voittajaksi saimme iloksemme Tadej Pogacarin. Tämä oli hänen ensimmäinen Giro-etapin voittonsa. Vielä hän ei tehnyt mitään hirveää ajallista repäisyä, mutta hyvin ajoitetun irtoamisen pääjoukosta viimeisessä nousussa ja otti samalla kilpailun johtajan pinkin paidan. Saimme katsottua etappia oikein hyvin leirialueen netillä. Täällä on niin vähän väkeä, että netti jaksaa hyvin toimia. 

Maa-artisokkia siiderissä, kermassa, pannussa ja uunissa

Edellisestä postauksesta on vierähtänyt aikaa melkoisesti. Rypistin viime CampaReissun tapahtumat kymmeneen postaukseen jo loka-marraskuun vaihteessa ja sitten loppui postauspuhti. Ei tullut mitään joulupostauksia eikä uudenvuodenkaan. Olemme viettäneet aikalailla talvihorrosta, mutta olen saanut kuitenkin aikaiseksi melkoiset kuvasiivousoperaation ja samalla merkinnyt omaan googlekarttaamme kaikkien neljän edellisen matkan suosikkikohteet lisäten kaikkiin kuvan tai useammankin.

Tässä hommassa meni parisen viikkoa ja kuva-arkisto putsaantui huomattavasti. Komensin itseäni palaamaan kuvausasioissa henkisesti 1900-luvulle, en saa enää ottaa kymmentä samanlaista kuvaa ruoka-annoksesta, kirkosta tai vesitornista. Yksi tai kaksi riittää. Leikin, ettei minulla ole kuin 24 kuvan rulla/päivä. 

Olemme kuitenkin syöneet melkein joka päivä, muttei mitään erityistä uutta, tai sellaista, josta ei olisi jo postausta. Ravintoloissa ei ole juuri tullut käytyä, joulukuussa Tallinnassa muutamassa, mutta nekin olivat ennalta tuttuja paikkoja. 

Tänään hoksasin instasta Rivercottagen ohjeen maa-artisokille ja minulla oli jo valmiiksi pussi näitä mutkikkaita mökylöitä varastossa. Koko resepti oli postauksessa ja minähän sitä matkimaan. Pienensin ohjeen suurpiirteisesti ja vielä vähän vähemmänkin olisin voinut tehdä. 

Maa-artisokkia siiderissä, kermassa, pannussa ja uunissa

• 300 g kuorittuja maa-artisokkia
• 2 rkl oliiviöljyä
• 2 dl kuivaa siideriä 
• 1 dl kermaa
• timjamia
• suolaa ja pippuria
• kourallinen pankomuruja

Kuumensin uunin 220 asteeseen ja odotellessa kuorin artisokat ja leikkasin ne paloiksi. Kaadoin pieneen valurautapannuun oliiviöljyä ja kääntelin sokkapaloja öljyssä. Nostin pannun uuniin 10 minuutiksi. Sen jälkeen lisäsin pannulle siiderin, kerman, timjaminoksia sekä ripaukset suolaa ja pippuria. Jatkoin paistamista noin 15 minuuttia. Kerran tänä aikana otin pannun uunista ja kääntelin artisokkapaloja. Kermasta ja siideristä muodostui mukava paksuhko kastike. Kun kakkutikku meni artisokkapalasta läpi sutjakasti, olivat palat kypsiä. Ripottelin pinnalle vielä kourallisen pankomuruja ja palautin pannun uuniin siksi aikaa, että panko ruskettui kivasti. Kaikkiaan pannu oli uunissa noin 35 minuuttia. Oikein hyvä sivuke valmiiden kalapullien ja höyrytetyn parsakaalin kanssa. Mutta kaksi artisokkaa vähemmän olisi piisannut. 

Julia Childin kesäkurrepaistos mobileversiona

Kansallispäivän jälkeinen perjantai tuntuu aivan lauantailta tai jopa sunnuntailta. Eilinen juhlinta leirialueella oli vähintäänkin hillittyä, tänään moni tuntuu jo keräävän kamppeensa ja lähtevän eteenpäin, telttoja laitetaan kasaan ja lapsia kerätään uima-altaasta ja pomppulinnasta, oikea määrä jokaiseen autoon. 

Kävimme pyöräilyllä seuraavassa kylässä, sieltä löytyi pikkuinen elintarvikekauppa, joka oli tuskin kolmen metrin levyinen, mutta jatkuin pitkälle, sieltä löytyi kaikki mitä muistimme ostoslistassa olevan, kahvi ja vessapaperi jäi ostamatta, koska ostoslista jäi CampaAdrian ruokasalin pöydälle. Antti kävi kaupassa ensin minun pyöräni sivulaukun kanssa ja minä kävin sen jälkeen ostamassa vielä kesäkurpitsan. En tiennyt mitä kaikkea Antti oli ostanut enkä sitä, paljonko pyörälaukku painoi. Hyvä kun jaksoin nostaa sen leirillä ulkoa sisälle CampaAdrian keittiöön. Ihmeen kevyesti painava toispuolinen kuormakin kulkee e-pyörälläni, ei yhtään puolla eikä rasita. Toin siis perille monta litraa nesteitä,  vettä ja siideriä, maitoa ja muutakin eikä tuntunut missään. 

Päivälliseen kuului tänään ranskalaiset raakamakkarat, joita olemme syöneet useampaankin otteeseen, mutta aina nyt makkara tai pari menee. Tein kolmisen vuotta sitten Julia Childin ohjeella kesäkurpitsa-riisivuokaa ja nyt toistin sen pienempänä airfryer-versiona. 

Kutistettu kesäkurpitsa-riisivuoka kahdelle

• 0,5 dl sushiriisiä
• 1 pieni kesäkurpitsa 
• ripaus suolaa
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 uudensadon sipuli silputtuna
• 1 valkosipulinkynsi 
• 1 rkl vehnäjauhoja
• pippuria
• kesäkurpitsan itketysliemi + maitoa sen verran, että sitä oli yhteensä noin 2 dl
• 1 dl parmesaania raastettuna
• nokare voita vuoan voiteluun

Laitoin riisin veteen jo aamupäivällä ja raastoin kesäkurpitsan siivilään kulhon päälle. Sekoitin raasteeseen suolaa ja sekoittelin. laitoin raasteen päälle kupin ja siihen painoksi Calvados-pullon, kyllä hätä keinot keksii. Raasteesta valuva neste meni talteen kulhoon. 

Iltapäivällä jatkoin toimia maistamalla ensin raastetta, jos se olisi ollut liian suolaista, olisin huuhtonut sitä hieman vedessä, mutta ei ollut. Lisäsin kulhossa olevaan valutusnesteeseen sen verran maitoa, että nestettä oli yhteensä noin 2 dl. Kaavin raasteen lautaselle odottamaan, tarvitsin CampaAdrian keittiön ainoaa siivilään pian muuhun. 

Kiehautin liotettua riisiä noin 5 viisi minuuttia ja kaadoin veden pois ja riisin siivilään odottamaan. Silppusin sipulin ja valkosipulin ja paistoin niitä pannulla oliiviöljyssä muutaman minuutin. Lisäsin mukaan vehnäjauhot, kesäkurpitsaraasteen ja puolet juustoraasteesta sekä pippuria. Maistelin seosta, ei tarvinnut lisää suolaa. Yhdistin mukaan esikeitetyn riisin ja sekoitin. Kuumensin kattilassa valutusliemen ja maidon seoksen melkein kiehuvaksi ja yhdistin sen riisi-kurpitsaseokseen. Laitoin mukaan vielä loput juustoraasteen ja kaadoin seoksen voideltuun foliovuokaan, joka juuri ja juuri mahtuu malliston pienimpään matka-airfryeriin. Kypsensin vuokaa 180 asteessa noin puoli tuntia, kurkin välillä ja jatkoin sitten vielä paistamista 200 asteessa 10 minuuttia. Pinta oli silloin sopivan ruskea ja paistos valmis. 

Raakamakkarat grillasimme hiiligrillissä, niitä oli marketin pakkauksessa kolmenlaisia, yksi kutakin laatua kummallekin. Punaisin oli mausteisinta, mutta ei liiaksi. Kesäkurpitsavuoka oli aivan yhtä hyvää kuin edelliskerrallakin vuonna 2019. Makkaraa oli vähän yli tarpeen, nyt varman pidämme pienen makkaratauon, niin hyviä kuin nuo raakamakkarat ovatkin. 

Tour de France on kääntynyt loppupuolelleen, nyt oli jo kyseessä 13. etappi, joka oli luonnehdinnaltaan flat eli kirimiehiä suosiva. Katsoimme etappia taas hyvässä varjoisassa kisakatsomossamme CampaAdrian pihalla aa söimme aterian ulkoruokasalissa. Olimme ateriamme kanssa aivan eri rytmissä kuin muut ihmiset, he vasta päättelivät lounastaan ja kävivät tiskaamassa niitä astioita, kun meillä oli jo päivällisaika. Massakirin sijaan etapin voitosta taisteli kolme ajajaa, joista nopein oli Mads Pedersen. Kokonaiskilpailun kärjessä tapahtui sen verran muutosta, että Jonas Vingegaard edelleen johtaa, toisena on Tadel Pogacr ja kolmantena Geraint Thomas. Jälleen netti tökkii, mutta koitan julkaisua. 

Parmigiana di melanzane – munakoisovuoka airfryerissä

CampaReissu jatkuu, vietimme päivän lounaisessa Suomessa monta kirkkoa ja vesitornia katsoen, jostain syystä tällä kulmalla oli monta paikkuukohtaa CampaKartassamme. Huomenna jatkamme matkaa Ruotsiin ja sitä ennen vietämme yön Paraisilla tutulla Solliden Campingilla. Ehdimme jopa istua ulkona auringonpaisteessa reilun tunnin, ennen kuin alkoi tuntua viileältä. Ehkä kesä tänäkin vuonna tulee. 

Päivällisenä meillä oli Vittorio Gianninin ja Marita Joutjärven kirjan Herkullisen ruokien ja tarinoiden Toscana ohjeella parmigiana di melanzane, munakoisovuokaa. Tein siitä tosi pienen annoksen, jotta se mahtui pieneen foliovuokaan matka-airfryeriin, tästä tuli juuri sopiva kahden hengen annos. 

Parmigiana di melanzane – munakoisovuoka

• pieni munakoiso (melkein kokonaan)
• oliiviöljyä paistamiseen
• pieni tetra tomaattimurskaa (noin 2,5 dl)
• 1 kevätsipuli varsineen silppuna
• 2 valkosipulinkynttä silppuna
• tuoretta basilikaa
• 0,5 dl punaviiniä (oma lisäykseni)
• suolaa ja pippuria
• mozzarellaa (minulla pieni pussi raastetta, koska matkaolosuhteet)

Koska kokkaan pienessä matkakeittiössäni, piti hieman soveltaa. En itkettänyt munakoisoa, se oli niin pieni ja söpö. Laitoin sen jo eilen omaan turvaistuimeensa, ettei se matkan aikana saisi kolhuja. 

Tänään aloitin valmistelemalla tomaattikastikkeen. Laitoin kattilaan pienen tetrallisen tomaattimurskaa ja huuhtelin tetran tilkalla punaviiniä. Lisäsin kattilaan silputun sipulin ja valkosipulinkynnet, hieman suolaa ja pippuria. Keitin kastiketta lempeästi sen aikaa, kun valmistelin munakoison. 

Leikkasin munakoison ohuiksi viipaleiksi, noin 3-4 mm paksuiksi. Otin esille jo hieman kulahtaneen matkapaistinpannuni, pitänee ostaa pian uusi. Laitoin pannulle hieman oliiviöljyä ja sille sopivasti neljä viipaletta munakoisoa paistumaan. Minulla oli valmiina pieni foliovuoka, jonka olin rusikoinut niin pyöreäksi kuin mahdollista (käytän tavallisia pieniä foliovuokia). Kun viipaleet olivat saaneet hieman kypsennystä, nostelin ne vuoan pohjalle. Siihen päälle kauhoin hieman tomaattikastiketta ja seuraavaksi ohuen kerroksen mozzarellaraastetta ja yhden lehden basilikaa revittynä. 

Paistoin munakoisoviipaleita sitä myöten, kun kokosin vuokaa, melkein kaikki pienestä munakoisosta mahtui vuokaan muiden ainesten kanssa, siitä näin ehkä 1/6 käyttämättä. Joka väliin tuli munakoisoa, tomaattikastiketta, mozzarellaraastetta ja basilikaa. Ihan pinnalle vielä mozzarellaa. 

Kypsensin munakoisovuoan airfryerissä, laitoin ajaksi 15 minuuttia ja lämpötilaksi 180 astetta. Tämän ajan kuluttua pinta oli jo hyvin ruskettunut, joten pienensin lämpöä 150 asteeseen ja kypsensin vielä 10 minuuttia. Uunissa tämä ottaisi 200 asteessa noin 25 minuuttia. 

Nosti alumiinivuoan pois airfryeristä ja peitin vuoan foliolla. Laitoin toiseen vuokaan kaksi italialaista mozzarellamakkaraa puolikkaiksi leikattuina ja paahdoin niitä noin 7-8 minuuttia. Ne toimivat lisänä tällä hyvin aromikkaalla aterilla. 

Giro d'Italiassa oli tänään pitkä tasamaan etappi. Eilisestä sen verran, että Biniam Girmaylle kävi ikävä juttu palkintoseremoniassa, kun hän oli aikeissa roiskuttaa palkintokuohuvaa. Hän sai pullon korkista silmäänsä ja joutui keskeyttämään kisan lääkäreitten neuvosta, sen verran kipeää tälli otti. Voi mikä harmi! Tänään voittajaksi ajoi Alberto Dainese ja kokonaiskilpailun johdossa on yhä Juan Pedro Lopez. Richard Carapaz ja João Almeida hengittävät hänen niskaansa hyvin lähellä. 

Tähdenlentotyyppinen pastavuoka

Söimme tässä eräänä päivänä lihapullia ja spagettia. Vaikka kuinka olimme reippaita, jäi puolet lihapullista tähteeksi. Tein niistä myöhemmin pastavuokaruoan, joka oli aika hauska. 

Lihapullavuoka

Punainen kastike

• 6 isoa lihapullaa pienessä määrässä tomaattikastiketta
• 2 dl paseerattua tomaattia
• 0,5 dl punaviiniä
• suolaa ja pippuria

Valkoinen kastike

• 2 rkl voita
• 4 rkl vehnäjauhoja
• 3 dl maitoa
• 1 dl raastettua parmesania ja vähän vuoan päälle 
• suolaa ja pippuria
• muskottipähkinää

Muuta tarvittavaa

• 200 g pastaa
• oliiviöljyä vuoan voiteluun

1. Aloitin keittämällä sitä pastaa, mitä oli sopivasti pakkauksenpohjallinen, noin 200 g lyhyttä pastaputkea. 
2. Laitoin tähdekastikkeen lihapullineen kattilaan ja pienin isot pehmeät lihapullat noin kuuteen pienempään palaan. Lisäsin mukaan paseerattua tomaattia ja punaviiniä. Nostin seoksen kiehumaan miedolla lämmöllä siksi aikaa, että tein valkoisen kastikkeen. 
3. Sulatin toisessa kattilassa voin ja sekoitin siihen vehnäjauhot. Paistoin jauho-voiseosta pari minuuttia, mutta varoin ruskistamasta sitä. Lisäsin maidon muutamassa erässä ja sekoitin koko ajan. Kastike suurustui ja kypsensin sitä muutaman minuutin. Maustoin kastikkeen muskottipähkinällä, suolalla, pippurilla ja parmesaanilla. 
4. Kuumensin uunin 220 asteeseen ja voitelin oliiviöljyllä pienenpuoleisen uunivuoan.
5. Sekoitin kypsän pastan tomaattilihapullakastikkeeseen ja kaavin seoksen vuokaan. 
6. Kaadoin valkoisen kastikkeen pastan päälle ja tasoittelin pinnan. Raastoin pinnalle hieman parmesaania. 
7. Paistoin vuokaa uunissa kunnes pinta oli kauniin värinen, noin 40 minuuttia. 

Giro d'Italiassa ajettiin tänään kahdeksas etappi Napolissa ja sen ympäristössä, tämä oli kierrosajotyyppinen etappi, samaa reittiä useampaan kertaan. Tuollaista olisi mukava katsoa paikanpäällä. Neljän ajajan hatka piti loppuun asti, vaikka vähältä piti, että heidät olisi ajettu kiinni.  Ykkösenä maaliviivan ylitti  Thomas de Gendt. Juan Pedro Lopez ei anna pinkkipaitaa kenellekään, vaan jatkaa kokonaiskilpailun johdossa. Huomenna on sitten kunnon vuorietapin vuoro ennen toista lepopäivää. 

Pitkästä aikaa hieman mutkikkaampaa ruokaa – pastitsio

Näin alkuvuodesta epätrendikkäässä ruokablogissa postauksen pastitsiosta ja poikkileikkauskuva annoksesta näytti todella hienolta. Minulla ei ollut kuitenkaan oikeanlaista pastaa saatavilla ja saatoin muutenkin olla kohtuulaiskassa elämänvaiheessa, joten pastitsio jäi kokeilematta. Tuolloin kyllä muistin, että  meillä oli kerran ollut tähän ruokaan tarvittavaa pastalaatua, mutta tarjosin sitä väärin. Keitin sen kuten spagetin ja muistan miten ärsyttävää sen syöminen oli, tomaattinen kastike roiskui pitkin matinvatia eikä paksuja pastaputkiloita saanut millään kauhottua suuhun siistisi. Olin tosi kiukkuinen aterian jälkeen. Myöhemmin sain tietää mihin kyseinen pasta oli tarkoitettu. 

Tällä viikolla kävimme tutustumassa uuteen kauppaan, Neli's Marketiin. Se sijaitsee Jyväskylässä Sepän kauppakeskusta vastapäätä ja siellä olikin monenlaista tuotetta kaupan. Ostin muutamia pastalaatuja ja yksi niistä oli tämä ziti 2. En tiedä onko se nyt sitten zita vai ziti, kun en kreikkaa osaa ollaankaan, kumpaakin muotoa näkyy googlehauissa. Pakkaus on kreikankielinen, joten uskalsin luottaa, että tämä on nyt sitten just oikeaa pastaa. 

Eilen keittiölaiskottelu sai riittää, olen ollut todella saamaton ruoanlaittaja viime aikoina. Olemme olleet niin paljon CampaAdria-reissuilla, syöneet mobileruokaa ja kotona huoltotauoilla olen kaapinut jotain lautasille pakastimesta tai kuivakaapeista. Nyt ryhdistäydyin, laitoin uudesta nettiradiostani roskacountryä soimaan, vyötin esiliinani ja aloin hommiin. Kerrankin keräsin ensin kaikki ainekset esille. Tässä ruokalajissa se on viisasta, sillä aineksia on paljon. Hyvät ja tarkat ohjeet löytyy tuosta alussa linkkaamastani epätrendikkään postauksesta, mutta linkkaan sen vielä uudelleen, kas näin. Myönnän, etten tehnyt ihan prikulleen noin, joltain osin sovelsin omien varastojeni mukaan ja yhdessä kohtaa myös siksi, etten pidä eräästä mausteesta ollenkaan. 

Tämä on kolmeosainen resepti, käsittelen joka kohdan erikseen. Ensin valmistin jauhelihakastikkeen. Puolitin koko ohjeen lähes tarkasti, sillä minulla oli jauhelihaa vain 400 g käytössäni. 

Jauhelihakastike

• 1 punasipuli
• 2 valkosipulinkynttä
• tuoretta timjamia
• tuoretta oreganoa
• oliiviöljyä
• 1 rkl sokeria
• 2 rkl tomaattipyrettä
• uusi loraus oliiviöljyä
• 0,75 dl punaviiniä
• 200 g tomaattia kuutioiksi leikattuna 
• 400 g naudan jauhelihaa
• 0,5 rkl punaviinietikkaa
• 0,5 tl jauhettua kanelia
• pikkulusikan kärjellinen jauhettua neilikkaa (jätin pois koska en tykkää neilikasta ja toisekseen en viitsinyt alkaa etsiä löytyykö sitä meiltä ollenkaan)
• 1 tl jauhettua savupaparikaa
• 1 rkl vasikkafondia (ei löydy lihaliemikuutioita, en muista onko niitä meillä, tähän tulisi yksi kuutio)
• 2 laakerinlehteä
• suolaa ja pippuria sen verran kuin tykkää
• tuoretta persiljaa (puuttui)
• lopuksi 1 kauhallinen myöhemmin valmistettavaa juustokastiketta, älä unohda!

Tässä piti kyllä aika monta kertaa vilkaista ohjetta, että miten tämä nyt pitikään tehdä. Ymmärsin, että on tarkoitus saada aikaa melkoisen tanakka lihakastike, joka jäisi vuokaan pastan päälle omaksi kerroksekseen. Näin minä tein:

1. silppua sipuli ja valkosipuli
2. riivi timjamin ja oreganon lehdet oksista
3. leikkaa tomaatit kuutioiksi 
4. kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja kaada pannulle silputtu sipuli, timjami, oregano ja sokeri, sekoittele ja kuullota pari minuuttia
5. lisää mukaan valkosipuli ja kuullota taas pari minuuttia 
6. lisää tomaattipyree ja uusi loraus oliiviöljyä, sekoittele ja kypsennä pari minuuttia
7. kuumenna pannua hieman kuumemmaksi ja murustele sille jauheliha ja ruskista se perusteellisesti
8. lisää punaviini, sekoita ja anna sen kiehua olemattomiin
9. lisää tomaattikuutiot, punaviinietikka, kaneli, (neilikka jos tykkäät), savupaprika, fondi (tai kuutio) ja laakerinlehdet
10. sekoittele, lisää suolaa ja pippuria, jätä kastike kiehumaan maltillisesti, ilman kantta, jos nestettä on runsaanlaisesti
11. kypsennä kastiketta noin 20 minuuttia, maistele suolan ja pippurin riittävyyttä

Sitten on aika siirtyä juustokastikkeen pariin. Tässä kohtaa jouduin soveltamaan, sillä minulla ei ollut aivan oikeanlaisia juustoja pastitsiota ajatellen. Käytin parmesaania, emmentaalia ja fetaa. Määrätkin ovat hieman viitteelliset, sillä en oikein tiennyt kuinka suureen vuokaan olen tätä ruokaa tekemässä. Päätin sen vasta, kun pasta oli kypsää.

Juustokastike

• 50 g voita
• 50 g vehnäjauhoja
• 5 dl maitoa
• ripaus muskottipähkinää
• ripaus suolaa
• noin 50 g raastettua juustoa (emmentaalin ja parmesaanin sekoitusta)
• 2 keltuaista (valkuaiset säästetään pastalle, älä hukkaa)

1. sulata voi kattilassa ja lisää mukaan vehnäjauhot, sekoita ja kypsennä seosta hetkinen, älä päästä sitä ruskistumaan
2. lisää maito muutamassa erässä, sekoita koko ajan reunoja myöten, ettei kastike pala pohjaan, se sakenee nopeasti paksuksi valkokastikkeeksi
3. keitä kastiketta miedolla lämmöllä 5-10 minuuttia koko ajan sekoittaen (minä maltoin noin 3 minuuttia)
4. mausta muskottipähkinällä
5. ota kattila pois liedeltä ja sekoita mukaan juustot ja anna niiden sulaa kastikkeeseen (millä sen estäisikään?) 
6. kun kastike on hieman jäähtynyt, sekoita mukaan keltuaiset ja kastikkeesta tulee vielä tanakampaa
7. maista tarvitseeko suolaa, riippuu juustoista
8. jätä kastike jäätymään

Tässä vaiheessa jauhelihakastike alkaa olla valmista, ota sekin pois liedeltä ja jätä jäähtymään, etenkin jos se on jo melkoisen paksua. Sekoita siihen nyt yksi kauhallinen juuri valmistunutta juustokastiketta, sekin vielä tukevoittaa jauhelihakastiketta ja auttaa kerroksia pysymään ominaan vuoassa. Anna nyt kastikkeiden levätä ja jäähtyä ja siirry pastan pariin. 

Pasta hökeineen

• noin 200 g putkilomaista ziti-pastaa (myös penne käy)
• 2 l vettä
• suolaa
• 2 valkuaista
• 75 g juustoraastetta (emmentaalia ja parmesaania, jätä hieman vuoan päälle ripoteltavaksi)
• 100 g fetaa
• tuoretta persiljaa (tätä ei nyt taloudesta löytynyt)

1. kiehauta vettä isossa kattilassa ja suolaa se tymäkästi
2. keitä pasta ohjeen mukaan, mutta jätä yksi minuutti alle, pasta saa olla vähän alle al denten 
3. kumoa pasta lävikköön ja laske sen päälle kylmää vettä niin, että pasta jäähtyy nopeasti ja kypsyminen loppuu
4. valuta pastaa hetkinen
5. kaada pasta kulhoon ja sekoita siihen valkuaiset, juustoraaste ja murusteltu feta, sekoita (valkuaiset ja juustot "liimaavat" pastan hyvin vuoassa omaksi kerroksekseen)

Kokoaminen

1. kuumenna uuni 180 asteeseen
2. ota esille korkeareunainen vuoka, esimerkiksi pitkulainen leipävuoka, jossa on ainakin 7 cm korkeat reunat, näin saat ruoan eri kerrokset sopivan korkuisiksi ja ainekset riittävät
3. asettele vuoan pohjalle pastaluikerot niin suoraan kuin mahdollista, ei sikinsokin, mutta ei sen nyt ihan viivasuoraakaan tartte olla, kaavi kulhosta mukaan kaikki valkuaisliemi ja juustot myös
4. lusikoi pastan päälle jäähtynyt ja tanakoitunut jauhelihakastike, tasoittele pinta
5. lusikoi jauhelihakastikkeen päälle jäähtynyt ja tosiaankin paksu juustokastike ja tasoittele
6. ripottele päälle loput juustoraasteet
7. laita uuniin pelti, jolla on leivinpaperi, minun vuokani ainakin tuli aivan piripintaan ja pelkäsin ruoan pursuvan ylitse
8. nosta vuoka uunipellille ja paista uunin keskiosassa noin 30-45 minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullanruskea
9. anna vuoan jäähtyä ainakin 20-30 minuuttia, että pastitsio hieman asettuu ja annospalat ovat leikattavissa siististi, käytä sopivia lastoja ja veitsiä leikkaamiseen ja lautaselle nostamiseen
10. arvioi kuinka kauan pitää malttaa maistamista ja polta sitten kielesi

En ollut koskaan maistanut pastitsiota missään, mutta luulen, että sain sen onnistumaan aika hyvin, ottaen huomioon, että juustot olivat vähän omasta ja asiakkaan päästä. Rakenne säilyi melko hyvin koossa ja kun otti haarukkaan jokaista kerrosta, oli suussa kivat maut, kaneli, juustot ja tomaatti. Tykkäsimme kumpikin tästä oikein paljon ja seuraavalle päivälle jäi vielä hyvät palaset, tämän pitäisi kestää hyvin uudelleen lämmittämisen. 

Chorizo mac & cheese

Eilen La Vueltassa ei ajettu kilpaa, joten me kävimme pienellä ajoretkellä. Minulla on kaunis uusi pyörä, joka avittaa menoani sähköisesti niin, etten jää jälkeen. Kävimme tänäänkin vähän pitemmällä lenkillä katselemassa uuden moottoritien valmistumisen vaihetta. Jos nyt kävisin vielä töissä, pääsisin melkein koko matkan kevyenliikenteen väylää pyörällä tai kävellen. 

Kävimme tarkistamassa onko torni edelleen paikallaan. On se. 

Ruokana meillä oli fuusioruokaa, mac & cheese jota maustoi chorizo ja manchego, joten espanjalaisuus on ainakin paperilla, eikö vaan? Otin ohjeen täältä, en ihan orjallisesti noudattanut sitä, mutta lähes, noin 85 %:sti. 

Chorizo mac & cheese

• 300 g kuivaa pastaa
• pieni nokare voita uunivuoan voiteluun
• puolikas kiemura chorizoa (noin 150 g)
• 2 pientä punasipulia (oma lisäykseni)
• 2 valkosipulinkynttä (oma lisäykseni)
• 2 rkl vehnäjauhoja
• 3 dl maitoa
• pieniä juustonokareita, manchegoa, gruyrea, parmesaania noin 100 g yhteensä raastettuna
• suolaa ja pippuria
• tuoretta persiljaa

Keitä pasta, kuumenna uuni 200 asteeseen. Leikkaa chorizo kuutioiksi ja sipulit ja valkosipulinkynnet viipaleiksi. Raasta juustot. Laita pannu kuumenemaan ja chorizokuutiot pannulle. Kun ne alkavat olla paahtuneita, lisää pannulle sipulit ja valkosipulit. Lisää rasvaa ei tarvita. Kun sipulit ovat mysiytyneet, sekoita mukaan vehnäjauhot. Kun jauhot ovat kunnolla sekoittuneet, kaada mukaan maito. Sekoita taas ja kastike sakeutuu pian, lisää hieman maitoa, jos arvelet, ettei kastike piisaa. Lisää mukaan juustoraasteet, jätä hieman pinnalle levitettäväksi. Kippaa mukaan valutettu pasta ja sekoita. (yhtä sekoittamista taas tämä kokkaus). Kaada koko sörsseli voideltuun uunivuokaan, tasoittele pinta ja ripottele pinnalle loput juustoraasteet. Paista uunin keskikorkeudella noin 25-35 minuuttia, kunnes pinta on kauniin värinen. 

La Vueltassa oli tasamaan etappi ja sää tutun aurinkoinen, muttei ilmeisesti aivan niin kuuma kuin monena päivänä. Lepopäivän jälkeen ajajilla kulkee aina vähän miten kullakin, joillekin lepopäivä sopii, toisille ei niinkään. Massakirin nopein oli synttärisankari Fabio Jakobsen, tmä oli jo kolmas voitto tässä kisassa. Kokonaiskilpailua se vain johtelee Odd Christian Eiking. Huomenna on vuorietappi, josta on pitkä lähetys, toivottavasti oikealla selostuksella. 

Lyonin kanaa eikä sitten nillitetä siitä kanasta

Etsin aamulla ohjetta Lyonin kanalle, tiesin että tätä viinietikkaista ruokaa en ole vielä tehnyt, mutta olisi jo aika. Luin ensin ohjeita ulkomaisista blogeista, mutta kokeilin sitten hakua kotimaisilta sivuilta. Ja ei ehkä olisi pitänyt. Löysin kyllä alle vuoden vanhan Hesarin jutun aiheesta, joka ei vielä ärsyttänyt yhtään, mutta menin lukemaan kommentointiakin. Ei ollut mones viesti, kun siellä oli jo viisastelu ja lähes tappelu käynnissä siitä saako ruokaa sanoa kanaruoaksi, vai pitääkö puhua broilerista. Muutenkin tietäjät tiesivät enemmän kuin aamutuimaan kestin. Mutta ohjeen otin käyttöön ja koitan unohtaa loput. Vähän minä soveltelin, mutta punaviinietikan määrästä en tinkinyt. 

Lyonin kana

• 3 broilerin koipireisipalaa (koska pakkauksessa oli kolme, yksi/syöjä on riittävästi)
• oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria
• voita
• 1,5 dl punaviinietikkaa
• 6 valkosipulinkynttä
• 2 uuden sadon punasipulia
• 1 laakerinlehti
• 1,5 dl kanalientä
• 2 rkl tomaattipyrettä
• 200 g ranskankermaa
• paljon ranskalaista rakuunaa

Tämä on vähän mutkikas ruoka, kun siinä paistetaan pannulla ja uunissa, mutta ei kannata oikoa, sillä tärkeää on saada kastikkeeseen oikeanlainen koostumus. Minä oikoilin vähän sipulien pilkkomisessa, mutta muuten olin aika tottelevainen. 

Aloitin kuorimalla sipulit, mutta valkosipulinkynnet tulevat ruokaan kuorineen. Niin niistä tulee ihania makupommeja, jotka putkahtavat kuorestaan kevyellä haarukanpainalluksella. Silppusin myös monta pitkää oksallista ranskalaista rakuunaa, se on vuoden yrttimme omilla viljelyksillämme. Olen jo kuivannut sitä hyvän satsin, mutta taas se on ryöpsähtänyt isoksi reissumme aikana. Otin yhden laakerinlehden valmiiksi. 

Pyörittelin koipireidet oliiviöljyisin käsin ja kiersin niille suolaa ja pippuria. Kuumensin uunin 225 asteeseen ja nostin uuninkestävän padan liedelle. Laitoin nokareen voita pataan ja kuumensin sitä pari minuuttia. Nostin koivet pataan ja paistelin niiden pintoja  kiinni muutamia minuutteja. Lisäsin mukaan sipulilohkot ja kokonaiset valkosipulinkynnet. Kun koivissa oli kiva paistopinta lisäsin pataan 1,5 punaviinietikkaa. Se sihahti mukavasti ja kutitti sieraimia, kun meni nuuhkaisemaan turhan läheltä. Annoin etikan kuumentua hetkisen. 

Nostin padan uuniin ilman kantta 20 minuutiksi. Sillä välin valmistelin vihannekset ja päätin mitä tekisin lisäkkeeksi. Olin ensin päätymässä riisiin, mutta päädyin orzo-pastaan. Vihanneksiksi tuli uuden sadon porkkanoita ja broccoliinia. 

Kahdenkymmenen minuutin kuluttua nostin padan pois uunista ja siirsin koivet lautaselle odottamaan. Laitoin liekin liedellä padan alle ja kun etikkaliemi kiehui, lisäsin mukaan kanaliemen. Annoin liemen kiehua noin puoleen, se vei noin 10 minuuttia. Lusikoin mukaan ranskankerman ja tomaattipyreen ja sekoittelin. Nostin koivet takaisin pataan ja lisäsin sinne kunnon kourallisen silputtua ranskalaista rakuunaa ja laakerinlehden (oikeasti unohdin sen leikkuulaudalle, se pääsi pataan vasta melkein lopussa). 

Lusikoin paksua kastiketta koipipaloille ja nostin padan kintain verhotuin käsin takaisin uuniin 35 minuutiksi. Eikä taaskaan kantta päälle, että kanat saavat kunnon rapean pinnan. Käänsin niiltä kylkeä noin vartin päästä. 

Kun paistoaikaa oli jäljellä noin 15 minuuttia, laitoin pastan kiehumaan ja otin esille pannun vihanneksia varten. Laitoin pannulle nokareen voita ja halkaisin porkkanat pitkittäin halki ja katkaisin pätkän broccoliinien varsista pois. Paistelin porkkanoita ja broccoliineja lempeästi sen aikaa, kun pasta kypsyi. Orzo ottaa 9  minuuttia. Luritin hieman hunajaa porkkanoille ja maustoin ne ja broccoliinit suolalla ja pippurilla. 

Annokseen nostin yhden koipireiden, pari pientä kauhallista orzoa, kastiketta, sipuleita ja valkosipulinkynsiä sekä kaksi porkkanan puolikasta ja broccoliinit. Tämä oli todella hyvä ruoka, etikka, kanaliemi ja ranskankerma muodostivat sakean erikoisen, mutta erittäin maistuvan kastikkeen kanalle, joka oli mureaa. 

Tour de Francessa oli jälleen vuorietappi ja harvinaista kyllä sen voittajakolmikko oli sama kuin eilen. Eli Tadej Pogacar, Jonas Vingegaard ja Richard Carapaz (jolle olen edelleenkin myrtsinä, koska eilinen). Sama on myös kokonaiskilpailun kolmen kärki.

Tian – tai ainakin sinne päin

Vaikka elelemme retkiolosuhteissa, koitan pitää ruokahävikin mahdollisimman pienenä. Se lähtee tietysti siitä, ettei saa hankkia raaka-aineita liikaa. Säilytystilat ovat rajalliset ja näin lämpimällä säällä viileä tila on kortilla. Ei voi ostaa mitään koviin suurta (vaikka isokokoista kaalia) tai paljon (suurta nippua porkkanoita), sillä emme syö kovin paljon kerrallaan. Niinpä koitan pitää pientä varastoa, jossa on perusjutut, osa auton takaosan juureslaatikossa (sipulit, valkosipuli, inkivääri, porkkanat, sitruunat, perunat yms) ja jääkaapissa viileämpää vaativat. Matkayrtistössä on muutama yrtti ja salaatti, nyt pitäisikin keksiä joku persiljaresepti, sillä persilja on aivan mahtavassa vedossa. 

Ei voi usein ostaa tarjoustuotteita, joiden edullisuus perustuu suureen pakkauskokoon, vaan on valittava irtotuotteita. Tärkeintä kuitenkin on, ettei ruokaa menisi hukkaan. Olen muutenkin pienentänyt annoskokojamme ja raaka-aineiden määrää/ateria. Tuntuu ihan hullulta, että 3 cm pätkä kesäkurrea on just tarpeeksi, 5 cm olisi jo liikaa. Ja kaksi uudensadon sipulia menee, jos grillaamme, mutta vuokaruokaan riittää yksi, pari peruna riittää, neljä on liikaa. Haluan oppia taloudelliseksi retkikokiksi aivan rahallisessakin mielessä (koska #ihaneläkkeellä), mutta myös ekologisuuden vuoksi. Mutta mausta en tahdo tinkiä, en ainakaan ekana. 

Tänään söimme aivan ihanaa kasvisvuokaa, jota ranskaksi voisi kutsua nimellä tian. Se on samaan tapaan kuin tagine alunperin juontunut astiasta, jossa ruoka valmistetaan. Vaikka söimme oikaistua matkaratatouillea lauantaina, tein tänään sen sukulaisen, tianin koska minulla oli vähän munakoisoa ja vähän kesäkurpitsaa. Oli  myös niin kuuma sää, ettei tehnyt mieli mitään raskasta ruokaa. 

Tiania tehdään varmasti oikealla tavalla ja sitten on campatapa, jolla minä sen tein yhdistellen monia eri lähteitä, joista poimin vinkkejä iltapäivän paahteessa leirialueella varjossa, joka muodostui meidän markiisistamme ja naapuriloosin pusikosta. Kun aurinko laski hieman alemmas, laitoin ruoan alulle. Siihen meni myös tähdenlentoja eiliseltä, sillä luin jostain ohjeista, että tähän ruokalajiin voi upottaa lihaa tai kalaa, jos sitä sattuu olemaan ja meillähän oli eiliseltä tortilla-aterialta (Tour de Francen lepopäivä ja söimme tex mex-toritilloja kanalla). Tomaattikastiketta myös tarvittaisiin ja minä sovelsin melko laveasti ja laitoin eiliseltä jäänyttä salsakastiketta. Ei ole vielä näkynyt ruokapoliisia, joten taisimme päästä pälkähääseestä. 

Munakoiso-kesäkurretian

• kolmasosa pientä munakoisoa
• kolmasosa pientä kesäkurpitsaa
• 1 uudensadon punasipuli varsineen
• 6 kirsikkatomaattia (tähteinä eiliseltä tortilla-aterialta)
• ihan vähän eilisen tortilla-aterian kanapaloja, max 30 g 
• oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria
• persiljaa, koska voin, korjaan koska pakko, se kasvaa niin hulluna
• timjamia
• raastettua Gruyereä

Tianissa olisi ideana saada mahdollisimman kauniisti sommiteltu setti kasviksia, symmetrinen ja säännönmukainen, mutta siitä minä tingin ekana. 

Muotoilin taas sellaisen maksalaatikkovuoan (pieni foliovuoka) pyöreämmäksi, että se sopii minimaalisen airfryerini koriin. Leikkasin kaikki kasvikset viipaleiksi ja suikaleiksi. Voitelin vuoan oliiviöljyllä ja asettelin pohjalle ensin öljyttyjä munakoisoviipaleita, sitten kesäkurrea, kanapalaset, tomaattiviipalet, sipulit ja pinnalle vielä munakoisoviipaleita. Väleihin laitoin vähän salsakastiketta, suolaa, pippuria ja juustoraastetta. Ihan pinnalle munakoisoviipaleiden päälle raastoin vielä juustoa ja väleihin tungin persiljaa ja timjamia. Luritin hieman oliiviöljyä koko kauneudelle,  raastoin juustoa ja lusikoin muutaman tipan salsakastiketta ja laitoin vuoan airfryerin (sanoinko jo, että se on mahdottoman pieni, siis tosi pieni?) koriin ja laitteen päälle.

Aloitin 180 asteella ja kymmenellä minuutilla ja jatkoin kunnes ruoka näytti valmiilta, vaihtelin lämpötilaa ja aikaa aivan randomisti, tähtäsin ruoan valmistumista siihen, että Tour de Francen etappi tulee maaliin. Joten ei tästä paljon ole reseptiä mahdollisesti etsivälle... Noin 25 minuuttia muutamassa setissä 140-200 lämmössä. Oli muuten tosi hyvää, makuja löytyi vaikka kuinka ja ne muutama kanapala oli hauskaa lisää.

Tour de Francea emme ehtineet kirkkojen katsomiselta katsoa kovinkaan paljon, majoittumisen jälkeen viritimme telkkariin Eurosportin, mutta aurinko paistoi siitä suunnasta, ettei lähetyksestä paljon nähnyt sillä puolella autoa, jolle tuli vähän varjoa. Se on kyllä sanottava, että Peter Selin ja Kimmo Kananen ovat täysiverisiä radioselostajiakin, lähetyksen seuraaminen vain kuuntelemalla toimii myös tosi hyvin. Sen näimme, että voittajaksi tälle etapille tuli itävaltalainen Patrik Conrad ja kokonaiskilpailua johtaa viiden minuutin kaulalla Tadej Pogacar. Huomenna siirrymme kotiin katsomaan loput kisasta ja ehkä tekemään jotain hieman vaativampaakin ranskalaista ruokaa. 

Tartiflette revisited – vähän liian tuhtia hellepäivään

Jos sää olisi täällä pohjoisessa sellainen kuin tänään Tour de Francen reitin varrella, sataisi vettä ja olisi kylmää, tartiflette olisi oikein omiaan. Olin ostanut Reclochon-juustoa ja eiliseltä jäi tarkoituksella uusia perunoita, joten tartiflette oli ohjelmassa, sopi tai ei. Pikkuisen kevensin sitä, muttei sitä silti voi kevyeksi sanoa.

Tartiflette tähdenlentoperunoista ja muutenkin vähän muunnellen

• noin 20 pientä uutta perunaa eilisen päivän aterialta
• 240 g Reblochon-juustoa
• 1 kesäkurpitsa
• 5 pientä uudensadon sipulia
• 3 valkosipulinkynttä
• oliiviöljyä
• 2 dl kuivaa valkoviiniä
• suolaa ja pippuria
• 1 oksa rosmariinia
• tuoretta timjamia

Silppusin sipulit ja valkosipulin ja leikkasin kesäkurren ja perunat viipaleiksi. Kuumensin pannulla tilkan oliiviöljyä ja kuullotin siinä muutaman minuutin sipuleita ja valkosipulia. Lisäsin mukaan sitten ensin kesäkurpitsaviipaleet ja noin viiden minuutin kuluttua yrtit ja perunaviipaleet. Kääntelin varovasti lastalla, etteivät perunaviipaleet menisi muusiksi. Kaadoin pannulle puolet viinistä ja annoin se imeytyä aineksiin ja osaksi myös kiehua pois. Kaadoin kaikki pannulta uunivuokaan ja tasoittelin pinnan. 

Kaadoin lopun viinin vuokaan. Leikkasin juustopalat ensin pitkittäin halki ja sitten kolmioiksi, tarkoitus on, että juusto tulee vuoan pinnalle kuoripuoli ylöspäin ja se rapeutuu mukavasti uunissa. En tehnyt tällä kertaa kahta kerrosta juustoa, vaan juustoa tuli vain pinnalle. Asettelin juustopalat vuokaan ja paistoin ruokaa 200 asteessa noin 35-40 minuuttia. Nostin vuoan jäähtymään noin vartti ennen kuin savustetut siiat ja ahvenet olivat valmiita, tartiflette ehti sopivasti vetäytyä. 

Tähän perunapaistokseen kuuluisi vielä pekonia ja ranskankermaa, mutta ne jätin pois ja laitoin siis mukaan yhden keskikokoisen kesäkurpitsan. Aivan riittävään tuhtia tuli näinkin. Onneksi lisänä oli kevyttä savustettua siikaa ja ahventa ja mansikka-mozzarellasalaattia. 

Tour de Francessa oli märkä päivä ja niin kylmä, että Julian Alaphilippen piti pysähtyä kesken matkan ja riisua märkiä vaatteita pois ja vaihtaa kuiviin. Huoltaja auttoi neopreenihanskoja hänen käsiinsä kuin päiväkodin hoitaja lapselle. Primoz Roglic ja useita etappeja kilpailua johtanut Mathieu van der Poul ilmoittivat keskeyttävänsä jo ennen tämän päivän lähtöä.  Nairo Quintana oli tänään pitkän aikaa hyvin mukana kärkiporukassa, mikä aina ilahduttaa minua, mutta ei loppuun asti, mäkipistekilpailun johtoon hän silti siirtyi. Ben O'connor oli voimakkain tällä etapilla ja hän voitti etapin selvästi. Pogacar piti selkeästi johtopaikkansa kokonaiskilpailussa, taisipa kasvattaakin kaulaa. Huomenna kisassa on ensimmäinen lepopäivä.