Utrecht - tuo mainio Mini-Amsterdam

Minilomasemme toisen päivän vietimme Opiskelijan kanssa hänelle jo ennalta tutussa Utrechtin kaupungissa. Siellä sijaitsee Alankomaiden suurin yliopisto ja se on ollut yksi Rooman valtion rajapaikoista. Sinne oli vain noin tunnin ajomatka, mutta maisemia emme paljonkaan mennessä nähneet, sen verran tanakka sumu vallitsi. Tuulimyllyjen lapojen ilmestyminen verkkaiseen tahtiin sumusta ja sinne katoaminen oli suorastaan aavemainen näky.

Utrechtissa oli sattumoisin suuri pyöräalan näyttely valtavassa messukeskuksessa ja Antti suostui lähtemään sinne minun ja Opiskelijan mieliksi. Hänhän tietysti pitkästyi puolikuoliaaksi, mutta huvitti itseään ottamalla noin sata kuvaa. Kuluuhan se aika niinkin. Toisessa osassa messuhallia oli suuri Lego-tapahtuma, sinne näytti virtaavan jatkuva vuo lapsiperheitä, joiden alle metrin mittaiset jäsenet olivat vähän enemmän kuin innoissaan. 

Nuo velikullat olivat paikalla vain kuvana, ei sen enempiä ihailtavina, kylläpä Peterillä on hieno kampaus!

Näyttelyosuuden jälkeen kävelimme saman pysäköinnin puitteissa valtavan juna-aseman halki kaupungin keskustaan. Oli hauskaa, että Opiskelija oli jo ehtinyt käydä kyseisessä kaupungissa, joten saimme kuulla monia kiinnostavia juttuja tuosta Amsterdamin pienoismallista. Kanaviakin oli kuten pääkaupungissa ja sunnuntaipäivänä kauppoja oli mukavasti auki, samoin kahviloita ja ravintoloita. Kaupungin tärkein nähtävyys lienee Domtoren, joka on Alankomaiden korkein kirkontorni. Se on osa aikoinaan keskenjäänyttä katedraaliprojektia ja osan kirkkorakennuksesta romahdettua 1600-luvun lopulla jäi 112,5 metriä korkea torni omilleen seisomaan. Opiskelija tiesi kertoa, että taikauskoiset opiskelijat eivät kävele koskaan tornin lävitse kulkevaa alituskäytävää, sillä joskus opiskelijajoukon siitä mennessä oli joku pudonnut tornista ja pudotessaan surmannut yhden opiskelijoista itsensä lisäksi. Nyt kyllä kaikki menimme portista lävitse eikä meidän onneksi käynyt kuinkaan. Olisin ollut valmis pitämään Opiskelijaa kädestä, mutta hän vakuutti pärjäävänsä. Tuollaisista asioista tietää milloin oma lapsi on aikuinen. 

Kävelimme tovin aurinkoisia katuja ja kanavarantoja ennen kuin menimme syömään oikein hyvät burgerit. Niin Belgiassa kuin Alankomaissakin on hyvin yleistä, että ravintoloiden terassit ovat auki ympäri vuoden, lämmittimien ja fleecehuopien avulla niissä tarkenee hyvin syödä, vaikkei olisikaan lämmin ilma.

Paluumatkalla Nijmegeniin kävimme Alankomaiden kansallisessa militaarimuseossa, mitenkähän se oikeasti suomeksi sanottaisiin? Olimme siellä perillä vähän tunti ennen sulkemisaikaa, paikka kuhisi väkeä. Juuri tuolloin siellä oli panssarivaunujen ja muitten rauhaapuolustavien kamppeitten lisäksi valtava pienoismallinäyttely. 

Oli jos jonkunlaista rekkaa, laivaa, lentokonetta ja muuta valkohiuksisten papparaisten rakentamaan laitetta. He ajelivat rekoillaan innokkaasti museon varsinaisten näyttelyesineitten väliin aidatuilla ajoradoilla ja puhisuttivat minikokoisia höyrykoneitaan. Ulos oli sommiteltu altaita miniveneitten uittamiseen ja ilmatilaa oli varattu kauko-ohjattavien koptereiden ja muitten värkkien lennättämiseen. Lapsille oli monenlaista temppurataa ja joka puolelta kuului itkua ja parkua, sillä kukaan ei halunnut vielä lähteä kotiin. Minilomasen ensimmäisenä maksullisena nähtävyytenä emme vielä tällä kohtaa osanneet oikein äimistellä pääsylippujen hintoja, mutta tämän paikan 12,5 euron hinta/henkilö oli kin sieltä edullisemmasta päästä. Meillä toista vuotta käytössä oleva Museokortti on muuten matkittu Alankomaista, muttei meillä tietenkään ollut sen maan museokorttia.

Ilokseni Marie Kondo otetaan täälläkin vakavasti

Tuon päivän iltana menimme Nijmegenissä pizzalle, sillä joko vähän fiinimmät ravintolat olivat ammuttu täyteen tai sitten kiinni kokonaan. Kun olin edellisiltana ollut oikeassa sen suhteen, että lauantaiehtoona alankomaalaiset lähtevät ulos, niin siten he näyttivät tekevän myös sunnuntaisin, joka on aika huopatossupäivä meilläpäin. Saimme kuitenkin mukavat pizzat kreikkalais-italialaisessa paikassa, jonka epäilemättä huonoimpaan pöytään meidät ulkomaanpellet pistettiin istumaan. Aina ei voi voittaa. Kolmen hengen pizzat ja oluet maksoivat 35 euroa, joten ei siinä menty konkurssiin.

Arjen koittaessa jätimme Alankomaat hetkeksi ja matkustimme Opiskelija mukanamme Saksaan, siitä seuraavassa osassa. Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme.

Jaksaa, jaksaa!

Nyt voi virallisesti ilmoittaa, että ihmeiden aika ei ole ohitse, sillä olen ollut kahtena iltana peräkkäin hereillä kymmenen jälkeen! On ollut varsinainen riekkumisviikonloppu, vaikka kotiin on sentään tultu saman vuorokauden puolella kuin kotoa on lähdettykin. Perjantain henkeäsalpaavista seikkailuista voi lukea täältä.

Eilisen ohjelma oli vieläkin perusteellisempaa riekuntaa, sillä aloitimme kotoisalla kuohuviinibrunssilla, josta tuli melkein huono omatunto. Rauhoitin omaatuntoani paahtamalla edellispäiväistä patonkia sen sijaan, että olisin hakenut tuoretta leipää lähikaupasta. Joku luterilaisuus sentään täytyy pitää, hävikistä  herkuksi, you know.

Katsoimme pikakelauksella perjantain pyöräilyjen (Paris-Nizza ja Tirreno Adriatico) etapit ja sitten pitikin jo tälläytyä kylillelähtöä varten. Käsilaukkuun (jälleen ihmeet puhuvat, minulla käsilaukku mukana toista päivää peräkkäin) vain uudet pääsyliput, bussikortit taskuun ja menoksi. Emme seisoneet nyt varttiakaan pysäkillä, kehityn kerta kerralta. Oli muuten aivan järkyttävän hieno sää, ei pilven hattaraa, pari astetta lämmintä eikä tuullut lainkaan. Täydellinen päivä mennä messuille sisätiloihin tungeksimaan!

Sain viime viikolla kutsun viinimessuille Soleralta ja koska olimme muutenkin menossa messuille, liput kyllä olivat tervetulleet. Muutamana edellisvuonna viinimessut olivat olleet Jyväskylässä hieman alavireiset, niin näytteilleasettajien kuin väkimääränkin suhteen, mutta nyt oli toisin. Kun menimme paikalle vähän ennen kahta, oli Paviljonki niin täynnä väkeä, ettei koskaan. Kävimme pikaisesti katsomassa kirja- ja ruokaosastot, mutta olimme viisaasti jättäneet kaikki ostoskassit kotiin, jotemme kertakaikkiaan voisi ostaa mitään. 

Viiniosasto oli myös aivan tupaten täynnä, juuri kun menimme Club For Five antoi pienen ääninäytteen ja houkutteli väkeä illan konserttiin Wilhelm-saliin. Meitä ei tarvinut houkutella, liput olivat muutenkin jo mainitussa käsilaukussa. Emme ehtineet kuin sisälle halliin, kun tapasimme ensimmäiset tutut, jotka olemme muuten tainneet joka kerta tavata viinimessuilla käydessämme, muttemme viime vuosina muuten niiden välissä. Seuraaviin tuttaviin törmäsimme heti kolmen askeleen päässä ja olimme vielä kuivin suin lasit kyllä ojossa. Halli oli kyllä uskomattoman täynnä ja siellä oli kuuma, muttei onneksi liian huono ilma. Aika meni vähintään puolitoistakertaista kyytiä, tuntui. 

Tällä kertaa emme ehtineet kovin paljon maistella viinejä, kävimme kiittämässä Tiiaa kutsusta Soleran tiskillä, maistelimme pari kolme kiinnostavaa viiniä ja vaihdoimme muutaman sanan ennen kuin meidän täytyikin jo viilettää riekkumispäivän seuraavalle etapille. Olin varannut meille pöydän keskustasta Stefan's Steakhousesta, jonka joka kerta kirjoitan ensin Steakhousu, mutta korjaan kyllä. 

Emme olleet aikaisemmin käyneet tämän ketjun paikoissa, kyseisen liikepaikan olimme tainneet kumpikin testata sen ollessa jonkunlainen texmex-mesta jokunen vuosi sitten. Pihvipaikka oli todella tumma sisustukseltaan, suurempi kuin odotin ja ainakin siihen aikaan lauantai-iltapäivänä lähes tyhjä. Olimme kurkkineet menua netissä ja meillä oli aavistus mitä haluaisimme syödä. 

Minä otin menun numero 3 ja Kammenpyörittäjä numeron 4. Kummassakin oli kolme ruokalajia ja niihin saattoi tilata viinipaketit ja vaikka päässä hieman tuntui vielä viinimessujen siemaukset, otimme kuitenkin viinipaketitkin. Minulla ei ollut oikein minkäänlaista tietoa Stefan's Steakhousesta, joten oli oikein mielenkiintoista kokeilla tätäkin kaupunkimme ravintoloista. 

Pöydästämme näki hyvin keittiöön ja välillä paistokärytkin kertoivat, että jotain olisi pian valmista. Se oli vain omiaan kasvattamaan ruokahalua. Ensimmäisen ruokalaji saapui pöytään noin vartin kuluttua tilauksesta, sitä ennen saimme leipää ja viinit tuotiin pöytään niiden nimet mainiten. Minun alkuruokani oli rapukakku ja Kammenpyörittäjä söi metsäsienikeittoa. Vaihdoimme lautasia välillä, kumpikin piti kummastakin annoksesta, mutta enemmän omastaan. Kuinka kätevää? 

Pääruokina meillä oli kuvepihviä ja sisäfilettä erilaisin lisukkein. Pidin paljon ravintolan tukevista pihviveitsistä, niillä olisi kyllä saanut palasen sitkeämmästäkin lihasta, mutta kummankin pihvi oli todella murea ja oikeaan kypsyyteen paistettu. Mieluisuutta tiedusteltiin sopivasti muutaman suupalan jälkeen. Minun pihvini oli toisesta reunasta aavistuksen topakasti suolattu, mutta koska näin oli vain ensimmäisen suupalan osalta, en tuntenut tarvetta huomauttaa. Olinhan syönyt jo senkin palan hyvällä ruokahalulla. Minun annokseni persiljasuolatut perunat olivat ihania, Kammenpyörittäjän uuniperuna siinä rajalla, oliko se riittävän kuuma, kypsä se kyllä oli. 

Jälkiruoat olivat aterian kauneimmat, ei se nyt tietenkään ole kauhean vaikeaa juustokakun ollakaan kauniimpi kuin uuniperuna, kun asiaa hieman ajattelee. Kammenpyörittäjän suklaafondant oli oikeaoppisen valuva sisältä ja molempien jälkiruokien kylmät osuudet, sorbetti ja jäätelö olivat erinomaiset. Jälkiruoat olivat aika suuret kooltaan, mutta kokonaisuus oli todella balanssissa, alkuruoan ja pihviannoksen jälkeen jälkiruoalle oli aivan mainiosti tilaa. Mieliimme muistui sadan metrin päässä Kissanviiksissä syömämme ateria, jonka pääruoan jälkeen emme olisi jaksaneet edes katsoa jälkiruoan kuvia. Nyt tilanne oli tasapainossa. Kahvia emme ottaneet, sillä emme toivoneet minkäänlaista notkahdusta ateriaan. 

Stefan's Steakhouse oli todella positiivinen kokemus, ainakin näin hiljaisena hetkenä, jolloin ateria sujui enemmän meidän tahtiimme kuin keittiön tahtiin, mikä on kiirehetkenä täysin ymmärrettävää. Minua hieman huolestuttaa, voiko näin asiakaspaikoiltaan suuri ravintola menestyä Jyväskylän kokoisessa kaupungissa, pitäisi palata katsomaan tilannetta vaikka lauantai-iltana muutamaa tuntia myöhemmin. Ateriamme maksoi 161 euroa ja olimme yhtä mieltä siitä, että pihvipaikkana Stefan's Steakhouse on tällä tietoamme Jyväskylän ykkönen, eikä ateriakokonaisuuden sommittelussakaan ollut moitteen sijaa. Arvelemme palaavamme syömään jonkun paikan kolmesta maistelumenusta sitten, kun olen palannut kävelyltä. 

Hienojen pihviveisten lisäksi mieleeni jäi Steafan's Steahousen naistenhuoneen kosmetiikkatarjonta. Sitä oli enemmän kuin omassa kaapissani. Siellä oli ladyjen käytettävissä lakat ja tuuhennussuihkeet, oli monenlaista saippuaa ja sen sellaista. Onhan se hienoa, kun voi lähteä ravintolasta nätimpänä kuin sinne tuli. 

Olimme kiltisti syöneet ateriamme reippaassa tunnissa ja kello oli vasta vähän yli viisi. Minulle olisi ollut luontaisinta kiivetä ensimmäiseen kotiinpäin menevään bussiin, mutta mitä vielä! Mehän menimme takaisin viinimessuille keltaisten rannekkeittemme kanssa. Ei kun taas takit Paviljongin narikkaan ja uudet viinilasit tiskiltä, meillä oli vielä muutama viinilipuke jäljellä, Soleran tiskillä meiltä kutsuvierailta niitä ei oltu huolittu, mutta muilla tietysti kyllä. Tuolloin viiden jälkeen viinimessuhalli oli, jos mahdollista, vieläkin täydempi kuin päivemmällä. Ehdimme kävellä muutaman tiskin ohitse, kun huomasimme samat tuttavat, jotka olivat päivällä olleet jo takki päällä menossa kotiin. Nyt he olivat suuren ostoskassimäärän kanssa edelleen takit päällä kiinni suustaan tuttujen kanssa. Jatkoimme juttelua siitä mihin päivällä jäimme. Soleran tiski oli kokoajan niin täynnä, ettemme menneet enää sinne, vaan käytimme viimeiset viinilipukkeet siten, että Kammenpyörittäjä tinki meille pikkuiset kahden lipukkeen kaadot samppanjaa, kun päivällä samaan juomaan käytimme kolme lipuketta/kaato. 

Oli se luojan lykky, että illan konsertti lähestyi, niin saattoi lopettaa tuon ylenpalttisen viininjuomisen. Vatsat sopivan täynnä ja päässä vain pieni hilpeyden vivahde siirryimme Wilhelm-saliin, jossa Club For Five esiintyi seitsemältä.  Jo vuoden 2004 esikoislevystä Ensi-ilta asti suosikkini ollut yhtye on käynyt Jyväskylässä usein ja monta kertaa olen ollut sitä katsomassa. Nyt kun yhtyeellä on jo takanaan merkittävä levytyshistoria, on konserttiohjelmiston luominen varmasti vaikeaa, kun ihmiset haluaisivat aina kuulla Tummat silmät, ruskea tukka, mutta uuttakin materiaalia pitäisi saada tutuksi. Konsertin ensimmäinen puolisko koostui pääosin uudesta materiaalista, viime syksynä julkailtulta Ennen tätä hetkeä-levyltä. Minä en ollut countrypäissäni kuullut tältä levyltä yhtään kappaletta, eikä kertakuulema jättänyt mieleeni muita kuin Äitien äidit-kappaleen. 

Lainakuva Yleltä

Väliajan jälkeen toinen puolisko koostui vanhemmasta tuotannosta ja osin levyttämättömistä covereista ja täytyy sanoa, että pidin tästä osasta enemmän, vaikka se onkin vähän epäreilua upeaa yhtyettä kohtaan. Joskus  taannoin yhtyeen välispiikit olivat paljon kosiskelevampia ja pitempiä, nyt niitä oli sopivasti. Oli muuten vähän ikävää, ettei Paviljongin suuri katsomo ollut edes puolillaan, vaikka messutarjouksena myytiin eilen vielä kahta lippua yhden hinnalla. 

Yhdeksän jälkeen kävimme taas hakemassa takkimme Paviljongin narikasta, jossa ne raukat (takit siis) luulevat varmaan asuvansa ja kävelimme iloisin mielin kävelysiltaa keskustaan. Aivan niin hurmioituneissa tunnelmissa emme olleet konsertin jälkeen kuin edellisillan M. A. Nummisen jälkeen, mutta päivä kokonaisuutena oli ollut niin mukava, että oksat pois. 

Seuraavaan bussiin oli (älkää nyt helsinkiläiset järkyttykö) aikaa tunti ja olimme päivällä tuumineet, että mitähän jo olisimme oikein rebeleitä, emmekä menisikään Figaron Winebistroon loppulasillisille, vaan menisimme jonnekin toisaalle. Kuinka uskaliasta se olisi? Niinpä taapersimme Väinönkatua ylämäkeen, minä melkein heitin kohtalokkaat lipat jäätyneellä suojatiellä (mutta siis en) ja Kammenpyörittäjä psyykkasi minua kanssaan Harry'siin yksille ennen bussia. 

Kymmenen minuutin kuluttua istuimme Figaron Winebistrossa. Ei siitä sen enempää. En ole vielä eronnut enkä karannut, enkä toivoakseni tule olemaankaan. Saa sanoa nirppanokaksi, niin Kammenpyörittäjäkin saattoi hieman sanoa, mutta en ihan kuunnellut kuullut. Tarkennan, ettei minulla ole mitään Harry's-pubia vastaan sinänsä. Kotimatka Linkillä sujui leppoisasti ja olin taas onnistunut tekemään tuhkimot ja ehdin nukkumaan ennen puolta yötä.

Lisään tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme. 

arvatenkin lainakuva

Ilman ressiä!

Minilomanen maistuu näin talvellakin. Yritimme verestää muistoja Kauhavalla, mutta ilmeisesti siitä on liian kauan, kun siellä päin olimme. Juuri mikään ei näyttänyt tutulta, eikä sinne mitä olisimme muistaneet, päässyt. Matkalla kuuntelimme asiallista musiikkia.

Seinäjoella majoituimme monimutkaiseen Cumulus-hotelliin, jossa tarvitaan suuntavaistoa huoneeseen löytämiseen. Kävelimme messukeskukseen, jossa oli tarjolla niin ruokaa, viiniä kuin kirjojakin messujen muodossa. Etenkin Kaikki äitini reseptit-blogin Nannan osuus ruoanlaittonäytöksissä kiinnosti. Nanna kokkasi pätevästi pastaa ja kevyesti voideltua leipää ja me jonotimme maistiaisia muiden katsojien kanssa. Oli siellä jotain oikeita kokkejakin, mutta kun eivät kuulu tuttavapiiriin, niin ei heistä sen enempiä. 

Vilkaisimme hieman metrilaku- ja kirjaosastoja, nyt sekin ihme on nähty, ettemme ostaneet yhtään kirjaa. Melko hiljaiselta vaikuttivat nämä messut näin lauantaipäivänä, enemmänkin olisi mahtunut väkeä Seinäjoki Areenalle. Messukokemuksen lopuksi maistelimme rivakasti muutamat viinit ja epakset. Etenkin Ravintola Alman pannacotta oli erinomaista. 

Lohta ja papuja salaatissa

Salaatti pääruokana on välillä aivan paikallaan. Tänään oli sellainen päivä. Ostin eilen savustettua lohta ja sen kaveriksi keräilin kaapeista yhtä jos toista suurelle vadille. Pohjalle sirottelin rapeaa salaattia. Vadille päätyi kaikki pienet tomaatit ja muutama isompikin, pätkä kurkkua, purkillinen valkoisia isoja papuja ja yksi greippi fileroituna. Lopuksi lohkoin savustetusta lohifileestä paloja salaatin pinnalle. 

Sain tänään uuden keittiökoneeni, jonka tilasin viime sunnuntaina, tilauksen yhteydessä lupailtiin toimitusta joulukuun puoliväliin mennessä, joten DHL:n kuskin pyörähtäminen pihaan jo tänään oli iloinen yllätys. Olen pitkään haaveillut haudutuspadasta, etenkin kun olen lueskellut sauvajyväsestä monista haudutuspadassa tehdyistä ruokalajeista. Crock-Pot-merkkinen pata on nyt purettu pakkauksestaan. Kammenpyörittäjän täytyi mennä toiseen huoneeseen, sillä hän keskivahvasti kammoaa styroksia. Nyt minulla ei ole vielä aikaa kokeilla pataa, eikä toisekseen mitään sopivia raaka-aineitakaan, joten kokeilu menee ensi viikkoon. 

Huomenna lähdemme minilomaselle Seinäjoelle. Siellä on luvassa Ressitön viikonloppu-tapahtuma, jossa on nähtävillä Kaikki äitini reseptit-blogin Nanna näyttämässä mallia, miten ruokaa oikein laitetaan. Sitähän on mentävä katsomaan. 

Kuinkas sitten kävikään?

eivät vielä jaossa

Harvensin keittokirjastoani jokunen viikko sitten, eilen Kammenpyörittäjä myi Rompetorilla monta pyöräilyaiheista kirjaa. Ei pidä kuitenkaan tuudittautua turvallisuudentunteeseen. Ei pidä ajatella, että kirjatulvahuippu on nyt ohitettu, pinot kääntyvät laskusuuntaan. Niin ei käynyt, sillä sorruimme pahan kerran Elämysviikonloppuna. Otteemme alkoi lipsua heti sisään astuttuamme, ensimmäiseltä kojulta ostimme jo kirjan ja ennen kuin koko alue oli kierretty, oli ostoskassilla painoa jo melkoisesti. 

Hyvä tuttumme Coffea oli paikalla ruokamessuosastolla. Messuorganisaatio ei kilpailusyistä sallinut heidän myyvän kahvia, onneksi maistiaisia saattoi jakaa ilmaiseksi. Kiersimme osaston nopeasti ohittaen säilykekalakojut yhtä sujuvasti kuin Ween maan wiljaa-tapahtumassakin. Onneksi niitä suuriäänisimpiä helppoheikkejä keksitarjouksineen ja pullakasseineen ei ollut köykäisellä ruokamessualueella. 

Esikoispoikamme oli mukanamme, hän halusi kokeilla viinimessualueelle menoa, ei juodakseen viiniä vaan siksi, että häneltä kysyttäisiin paperit ensimmäistä kertaa! Hän sai huvinsa ja kääntyi takaisin kirjaosastolle ja jätti vanhempansa maistelemaan viinejä. Maistelimme kummankin samppanjaa tarjoilevan esittelijän tuotteet pienillä yhden lipun annoksilla ja harmittelimme hieman sitä, ettei paikalla tänä vuonna ollut samoja maahantuojia kuin viime vuonna. Tapaslautasenkin ostimme, mutta se oli kyllä säälittävän ja surkean välimailla, 4,5 euron hintaan sai itsensä lähinnä ärtyneeksi. Tapasimme hyviä  tuttavia, oli mukava päivittää kuulumisia ja samalla siemailla kuivaakin kuivempia kuplajuomia. 

Iltapäivän kevyeksi palaksi keräilimme syötävää Sokoksen Herkusta ja kotipakastimessa olevista luotettavan Lidlin tuotteista. Olin ostanut jo aikoja sitten paketin pakastettuja kampasimpukoita yrttivoissa, pienissä simpukankuorissa paistettavat herkut tulivat valmiiksi 200-asteisessa uunissa noin 15 minuutissa. Söimme myös jokirapuleipiä sitruunan ja tillin kera ja valkoviinikin kylmeni lumikulhossa nopeasti. Mukava päivä. Iltapäivähiprakka haihtui päästä ja pesimme pikkuiset simpukankuoret mahdollista uusiokäyttöä varten. 

Hilpeät päivähiprakat viinimessuilla

Samppanjaa Mummin rosetyyliin

Jyväskylän Paviljongissa on tänä viikonloppuna messut, joissa on erilaisia osioita, on hyvinvointia, kirjoja, ruokaa, viiniä, moottoripyöriäkin ja matkailuautoja. Kiersimme tiiviisti kirjaosastot, joilta tarttui mukaan muutamia viiden euron kirjoja, mm. Gordon Ramseyn Pubi-ruokaa. Ruokaosastoilla emme innostuneet, samoja säilykekalojen, kilopullien ja ruisleipien myyjiä on jo nähty niin paljon. 

Viiniosastolle menimme heti sen avauduttua, ostimme annoslippuja tuhdin nipun ja panttia vastaan Riedelin yleislasit. Viimevuotiseen tapaan keskityimme taas samppanjoihin ja niissä riittikin maistelemista. Yhden pienen lasillisen verran harhauduimme harhapoluille kuohuviinien maailmaan, mutta taas se tuli todistetuksi, että hyvä kuohuviini on paikallaan silloin, kun samppanjaa ei ole saatavilla. Viisaasti osastolla ei ole istumapaikkoja, kukaan ei jumitu  minnekään, epäsuomalaista kiertelyä tulee harrastettua luonnostaan. Viime vuonna satuimme tapaamaan tuttavia ja vietimme mukavan päivähetken heidän kanssaan kuulumisia päivittäen. Tällä kertaa tuttuja ei näkynyt, mutta juttelimme joidenkin näytteilleasettajien kanssa saaden mukavasti tietoa. Samppanja on siitä mukava juoma, että sitä ei tarvitse juoda paljon, kun on jo hilpeällä ja hyvällä mielellä ja toisaalta sen vaikutus haihtuu nopeasti ilman pään tukkoisuutta. Kotimatka bussilla (messulipun hintaan kuului paikallisliikenteen bussilippu kumpaankin suuntaan) vei viimeisetkin hiprakan tunteet ja nyt on mukava alkaa laittaa ruokaa perheelle, sille aikuiselle pojalle ja sille nuoremmalle painokselle.

Messuille ehtii tänään vielä hyvin ja huomenna myös!