Eton mess perhepäivällisen päätöksenä

Perhepäivällisiä on ollut viime aikoina harvemmin, mutta eilen meillä oli sellaiset. Ruokatoive oli otettu vastaan jo viikkoa aikaisemmin ja jälkiruoankin päätin jo hyvissä ajoin. Vaihdoin pöytäliinan ja robotti-imuri pyöri jaloissani varpaitani kutitellen, kun valmistelin ateriaa. Pääruokana olleesta lohilasagnesta ja sievästä salaatista en tullut ottaneeksi kuvia, mikä on harmi, sillä sain lohilasagnen onnistumaan aika mukavasti ja salaatti oli, kuten sanottu, hyvin sievä. Mutta jälkiruoasta otin hätäisen kuvan, joten siitä kirjoitan pienen ohjeenkin, vaikka se on kyllä niin yksinkertainen juttu, ettei se edes ohjetta tarvitsisi. 

Eton mess viidelle

• 4 suurta marenkia (jäivät tältä pavlova-päivältä)
• 2 dl kermaa
• tuoreita vadelmia, pensasmustikoita ja karhunvatukoita
• 5 täytekeksiä
• juoksevaa hunajaa

Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja riko marengit. Jaa vuoronperään annosastioihin rikottua marenkia, kermavaahtoa ja marjoja. Tökkää keksi kuhunkin annokseen ja ripottele päälle loput marenkipalat ihan muruiksi hierottuna. Lurittele pinnalle pikkuisen juoksevaa hunajaa, sitä ei näy kuvassa, sillä lisäsin sen viime tipassa, kun melkein olimme jo maistamssa. Tuli muuten käytettyä ensimmäisen kerran noita laseja, jotka olen ostanut vähintään viisi vuotta sitten, ehkä jotain tekemättä jäänyttä drinkkiä varten. Soveltuivat hyvin jälkiruoan tarjoiluun, niistä oli helppo lusikoida, vaikka lasissa on korkea jalka. 

Viikko on mennyt aika vähin elokuvin. Teimme valmiiksi suurenpuoleisen palapelin, jossa oli 99 polkupyöräkuvaa, nyt olemme muutaman päivän ihailleet kuvaa ja tänään se puretaan takaisin laatikkoonsa. Nyt eivät niskat ole enää jumissa, joten mietin jo mikä olisi seuraava palapeliprojekti. 

Keskiviikkona olimme juhlavissa tunnelmissa, kun maailman tunnetuin kiukkupetteri lähti vapaille. Ei tule ikävä. Hyviä golffeja vaan. Sain muuten tuon figuurin työkavereilta toissavuonna pikkujoululahjaksi. Minulle jäi hieman arvoitukseksi, mikä siinä oli ajatuksena. Toivoin, että se oli vain arvonnan tulos. 😬  Tuossa ei ole miniatyyriaurinkopaneelia, eikä mikään osa heilu, joten se ei sovi solarellun ja solarpaavinkaan seuraan. Mutta solarnapoleonin kanssa sillä voisi olla juteltavaa. 

Elokuvia emme ehtineet katsoa kuin kolme tällä viikolla, käytin hyväksemme Areenan tarjontaa. Ensin katsoimme saksalaisen elokuvan vuodelta 2017, Valkoiset yöt (Helle Nächte). Sen lyhyessä kuvailussa kerrottiin kyse olevan miehen ja tämän teini-ikäisen pojan matkasta Norjaan isoisän kuoleman jälkeen. Sellainen se olikin. Voi miten hienoissa maisemissa tapahtunut ja tiukoissa raameissa pysynyt muutaman ihmisen draamaelokuva. Vaikka luonnolla oli niin suuri osuus ja elokuvassa leijui koko ajan pienoinen onnettomuuden tai eksymisen mahdollisuus, se oli silti enemmän isän ja pojan välisen suhteen tarina. Oli muuten hauska hoksata sinänsä nimettömäksi jäänyt Skibottenin leirialue, jolla yövyimme samana kesänä, kuin tämä elokuva kuvattiin. Ajoimme siitä ohitse myös  toissakesänä, mutta silloin ei ollut yöpymisen tarvetta. Pidin elokuvassa siitä, että vaikka se oli maisemallinen matkailumainos, se ei kuljettanut isää ja poikaa varsinaisilla nähtävyyksillä, vaan he pysähtyivät autioille rannoille telttailemaan tai katsomaan palavaa taloa yksinäisellä paikalla. Ei liikaa selittelyä, lopetuskin oli lähes kaurismäkeläinen. Suosittelen, nyt vielä viikon verran katsottavissa Areenassa. 

Eilen katsoimme ensin ranskalaisen elokuvan Réparer des Vivants (Niin kauan kuin sydän lyö) vuodelta 2016. Sitä kuvailtiin koskettavaksi ja koukuttavaksi draamaksi auto-onnettomuuteen joutuvasta Simonista ja mitä sitten tapahtuu. No, mitenkähän tätä nyt spoilaamatta liikaa kuvailisi? En tuota koukuttavuutta kyllä liittäisi tähän elokuvaan. Sillä oli hetkensä, kauniita takautumia, tuokioita Simonin elämästä. Puolivälissä elokuva vaihtoi näkökulmaa kokonaan, ikäänkuin kyse olisi ollut täysin toisesta elokuvasta, mutta kyllä ne kudelmat yhteen liitettiin. Hyviä näyttelijöitä, mutta liikaa lääketieteellisiä lähikuvia, en koskaan ole tykännyt katsoa sairaalasarjoissakaan leikkauskohtauksia. Meillä on niihin liian suuri telkkari, yksityiskohdat eivät peity yhden kämmenen taakse. Tämäkin on vielä tällä erää Areenassa muutamia päiviä katsottavissa. On aina kiva katsoa elokuvia, joissa puhutaan jotain muuta kuin englantia ja erityisesti pidin funikulaarikohtauksesta! 

Illan toisena elokuvana oli niin ikään Areenassa toistaiseksi katsottavissa oleva The Sense of an Ending (Kuin jokin päättyisi) vuodelta 2017. Se perustuu minulle tuntemattoman Julian Barnesin samannimiseen pienoisromaaniin. Lunttasin, että Barnes kirjoittaa salapoliisiromaaneja nimellä Dan Cavanagh, en taida tuntea niitäkään. Elokuvan on ohjannut Ritesh Batra ja pääosassa on loistava Jim Broadbendt, iki-ihana Bridget Jonesin isipappa. Tämä oli jollainen lailla hyvin miellyttävä elokuvakokemus, ei heiluvia kameroita, paljon puhetta ja tapahtumien palapeliä. Nuoruuden julmuutta ja iän myötä väistämättä eteen tulevia peiliinkatsomisen hetkiä. Vahva suositus!

 Kirjaan tähän itselleni muistilapuksi mitä elokuvia olemme katsoneet

kotoisten elokuvafestivaaliemme aikana.

Jackie Brown 1997

Contratiempo (Näkymätön vieras) 2016

Interstellar 2014

Inside Llewyn Davies 2013

Fargo 1996

Four Weddings and A Funeral (Neljät häät ja yhden hautajaiset) 1994

Bridget Jones's Diary (Bridget Jones – elämäni sinkkuna) 2001

Ou Brother, Where Art Thou? (Voi veljet, missä lienet?) 2000

Before Sunrise (Rakkautta ennen aamua) 1995

Before Sunset (Rakkautta ennen auringonlaskua) 2004

Before Midnight (Rakkautta ennen keskiyötä) 2013

The Full Monty (Housut pois) 1997

Amélie 2001

A Serious Man 2009

Inglorious Basterds (Kunniattomat paskiaiset) 2009

Juice 2018

Truman Show 1998

Lost in Translation 2003

Stripes (Natsat) 1981

Arizona Baby/Raising Arizona 1987

The Queen 2006

Bagdad Cafe 1987

Wild at Heart (jäi kesken, oli niin omituinen) (Villi sydän) 1990

Out of Sight (Mieletön juttu) 1998

Notting Hill 1999

High Fidelity (Uskollinen äänentoisto) 2000

Love Actually (Rakkautta vain) 2003

Mestari Cheng 2019

Monty Python's Life of Brian (Brianin elämä) 1979

I served The King of England 2006

Tlmocník (Tulkki)  2018

Tmavomodry svét (Pilviin piirretty) 2001

Sangarid (Loikkarit) 2017

Little Miss Sunshine 2006

Jalla! Jalla! 2000

 The Fifth Element (The Fifth Element – puuttuva tekijä) 1997

The Shining (Hohto) 1980

One Flew Over the Cucoo's Nest (Yksi lensi yli käenpesän) 1975

Amadeus 1984

Easy Rider (Easy Rider – matkalla) 1969

Valmont 1989

Dangerous Liaisons (Valheet ja viettelijät) 1988

Les saveurs du palais (Haute Cuisine – Mestari keitiössä) 2012

Falling in Love (Rakastutaan)1984

About Schmidt 2002

U-Turn (U-käännös helvettiin) 1997

Kill Bill: Volume 1 2003

Kill Bill: Volume 2 2004

Thelma&Louise (Thelma ja Louise) 1991

Top Gun 1986

Trois Couleurs: Bleu (Kolme väriä:Sininen) 1993

Trois Couleurs: Blanc (Kolme väriä :Valkoinen) 1994

Trois Couleurs: Rouge (Kolme väriä :Punainen) 1994

Battle of Britain (Taistelu Britanniasta) 1969

Reservoir Dogs 1992

Kolja 1996

Helle Nächte (Valkoiset yöt) 2017

Réparer des Vivants (Niin kauan kuin sydän lyö) 2016

The Sense of an Ending (Kuin jokin päättyisi) 2017

Jotkut ovat johtajia, mutta päälliköitäkin tarvitaan

Meillä töissä jokainen on johtaja, mutta sen lisäksi meillä on päälliköitä. Viimemainitut ovat sekä johtajia, että päälliköitä, kui hienoo se on? Eilen työpaikalla vietettiin päällikköpäiviä, joilla oli viimeisen päälle suunniteltu ohjelma. Sisäänkäyntikin oli erikseen päälliköille, me muut kuljimme sivuovesta. Ohjelmaan kuului tietysti myös ruokailua, jonka järjestämiseen myös minä osallistuin, vaikka sattuikin olemaan vapaapäiväni. 

Panostukseni oli melko vähäinen, valmistin päällikön kestävän jälkiruoan. Yksi päälliköistä noudattaa ruokavaliota, joka asettaa haasteita etenkin kokemattomalle diettikokille kuten minä. Tässä yhteydessä mainitsen, että olen varmistanut voivani käyttää tiettyjä tuotemerkkejä ja esimerkiksi kauraa valmistaessani syötävää kyseiselle henkilölle, joka ei ole keliaakikko, mutta välttää monia viljatuotteita. 

Jo vuosia sitten luin jostain, että kikhernesäilykkeen liemestä voi valmistaa marenkeja. En tuolloin kokeillut, mutta asia palasi mieleeni joitakin viikkoja sitten, kun töissä puhuttiin lounastauolla siitä, miten mistäkin yllättävästä voi tehdä jotain toista yllättävää juttua. Ja nyt sellaista yllättävää oli hyvä tilaisuus kokeilla. Ohjeen otin Chocochilistä. Se on melkein viiden vuoden takaa, joten en ihan idean aallonharjalla tässä ole. 

Mietin, että mitä voisin laittaa näitten munattomien marenkien kaveriksi, kun sen ei tulisi sisältää myöskään maitoa eikä gluteenia. Tuli mieleeni, että jonkunlainen eton mess-tyyppinen jälkiruoka voisi toimia ja sellaisen kyhäsin. 

Päällikön kestävä eton mess

Kikherneliemimarengit

• 1,5 dl kikhernesäilykkeen lientä
• 1,5 dl sokeria
• 1 rkl limemehua
• 1 tl vaniljatahnaa

Muut tykötarpeet

• gluteenittomia ja maidottomia keksejä
• Planti-kauravispiä
• Planti-kauravaniljakastiketta
• vadelmia
• pensasmustikoita

Tein marengit jo edellispäivänä, että ne ehtivät kuivua kunnolla. Kaadoin tetrallisen säilöttyjä kikherneitä siivilään ja pyydystin liemen astiaan. Sitä oli noin 1,5 dl. Kikherneet jätin odottamaan myöhempää käyttöä, tein niistä sen päivän aterialle hummusta. 

Kaadoin liemen yleiskoneen kulhoon. Liemen ulkonäkö muistutti tosiaankin paljon kananmunan valkuaista väriä ja paksuutta myöten, mutta tuoksu oli vienosti torstainen. Vatkasin pelkkää lientä ensin noin viisi minuuttia. Se tukevoitui melko nopeasti ja muuttui valkoiseksi vaahdoksi. Lisäsin mukaan sokerin, vaniljatahnan ja limemehun ja jatkoin vatkaamista. Vaahto muuttui suorastaan häikäisevän valkoiseksi ja siitä tuli viidessä minuutissa aivan mahtavan topakkaa marenkimassaa, jota hieman epäröiden maistoin. Herranen aika, se oli tavallisen marengin makuista ja rakenne oli aivan sama. Tuoksussa oli kyllä aavistus hernettä. Luulen, että vanilja ja lime käänsivät tuoksua sopivasti toisaalle. 

Kaavin erittäin paksun massan pursotinpussiin, johon olin laittanut tähtityllan ja pursotin leivinpaperille pieniä marenkeja. Niitä tuli ihan valtavasti, tuosta 1,5 dl lientä olisi tullut kaksi pellillistä pieniä marenkeja, noin sata kappaletta! Tunnustan, että pursotin vain yhden pellillisen, sillä arvelin senkin olevan tarpeeksi. En tuohon hätään ehtinyt etsiä tietoa siitä, voiko marenkeja kuivattaa kahta pellillistä samaan aikaan uunissa. Olin aikeissa käyttää uunia muuhun ruoanlaittoon myöhemmin, eikä uuni voinut olla varattuna marengeille koko päivää. Joten maailma ei pelastunut, sillä marenkimassaa meni hieman kompostiin. Anteeksi maailma.  

Kuumensin uunin 90 asteeseen ja laitoin pellin sinne aluksi 90 minuutiksi. Se on tavallinen marenkiohjeeni, 90 astetta ja 90 minuuttia. Mutta kikhernemarengeille se ei riittänyt, nostin lämpötilaa 90 minuutin jälkeen 100 asteeseen ja kuivatin vielä 40 minuuttia ja siinä vaiheessa marengit alkoivat olla kuivia. Otin lämmöt pois ja jätin marengit uuniin vielä jäähtymään noin tunniksi. Uunin luukkua avatessa marengeista vielä leyhähti aivan kevyt hernemäinen tuoksu, muttei läheskään niin voimakkaasti kuin alun liemessä oli. 

Kaikkiaan marengit olivat uunissa melkein kolme tuntia, joten uunille olikin heti muuta käyttöä, kun se viimein vapautui. Marengit irtosivat helposti leivinpaperista ja olivat aivan kuivia ja rapeita. Uskaltauduin maistamaan yhden enkä löytänyt moitteen sijaan niistä. Jätin ne pellille jatkokuivumaan seuraavaa päivää varten.

Eilen kokosin jälkiruoan paremman astian puutteessa lasiseen leipävuokaan. Murustelin ensin vuoan pohjalle muutamia kauraisia suklaakeksejä ja nostelin seuraavaksi sinne muutamia marenkeja, vadelmia ja mustikoita. Lusikoin sitten hieman Planti-nimistä kauravaahtoa, sekään ei maistunut hassummalta, en ollut aikaisemmin käyttänyt tuon merkin tuotteita. Lisäsin toisen kerroksen marenkeja ja marjoja ja lusikoin loput kauravaahdosta päälle. Koristelin vielä annoksen muutamilla kokonaisilla kekseillä ja lopuilla marjoilla ja kaadoin päälle hieman paksua kauravaniljakastiketta. 

Annos oli kieltämättä melko suuri yhdelle, mutta arvelin jonkun muunkin voivan haluta maistaa sitä. Vuoka oli kuulema mennyt päällikön mukana hänen toimistoonsa aterian päätteeksi, joten en sitten tiedä kuinka sen jakamisen kanssa lopulta kävi. Loput marengit laitoin lasipurkkiin ja vein ihmeteltäväksi, huomenna näen onko kukaan maistanut ja jos niitä on vielä, voin tehdä tuoksutustestiä ja tutkia pysyvätkö kikhernemarengit rapeina vai nahistuvatko ne nopeasti. 

Eton mess kolmelle

Tänään esikoinen tuli päivälliselle. Jouduin ihan itse päättämään pääruoan raaka-aineen, mutta lisäketoiveen sentään sain kiskottua nuorukaisesta virtuaalipihdein. Jälkiruoan kanssa olin hieman hukassa, en meinannut keksiä mitään. Etsin pantrysta risottoriisiä, sitä löytämättä, mutta löysin pienen purkin cappuccinon makuisia marenkeja. Niinpä päätin tehdä meille kolmelle pienet eton mess-jälkiruoat, vaikkei Antti olekaan suuri marenkien ystävä. Hän lupasi olla ronkkimatta niitä annoksestaan mielenosoituksellisesti.

Eton mess kolmelle

• pikkuisia kahvin makuisia marenkeja
• 2 dl kermaa
• 1 tl vaniljajauhetta
• 2 appelsiinia
• pieniä suklaanappeja

Vatkaa kerma ja mausta se vaniljalla. Fileroi appelsiinit ja laita fileet siivilään valumaan, etteivät ne kostuta annosta liikaa. Kerrosta annoslaseihin vuorotellen marenkeja, kermavaahtoa, appelsiinifileitä ja suklaanappeja kunnes reunat tulevat vastaan. Senkin jälkeen voi vielä vähän laittaa. Pidä viileässä syömiseen asti.

Eton Mess

Kananmunavarastoni tila alkaa pikkuhiljaa lähestyä järkeviä lukemia. Tilannetta edelleen parantaakseni tein tänään jälkiruoaksi useissa brittiohjelmissa ja kirjoissa näkemääni Eton Messiä. Minusta se on niin hauska nimikin ja Wikipedia, tuo jokanaisen ykkössivistäjä kertoo tätä herkkua syötävän perinteisesti, kun Eton College pelaa vuosittaisen krikettiottelun Winchester Collegea vastaan.

Marenkiin käytin:

• 2 kananmunan valkuaista
• 100 g pienikiteistä sokeria

Vatkasin valkuaisia tovin ja lisäsin sitten pikkuhiljaa sokerin mukaan kokoajan vatkaten. Kokeilin pariin kertaan Jamie Oliverin antamaa vinkkiä, otin sormeeni pikkuisen marenkia ja jos sokeri vielä "rahisi" sormenpäissä, ei marenki vielä ollut valmis. Kun sokeri oli kaikkiaan sulautunut valkuaiseen, lusikoin  leivinpaperilla vuoratulle pellille pikkuisia nökösiä marenkia. Paperin sai pysymään hyvin paikoillaan, kun sipaisin pikkuisen marenkia pellille ja kiinnitin sillä paperin paikoilleen. Paistoin marenkeja 120 asteessa 80 minuuttia ja annoin niiden jäähtyä rauhassa.

Jälkiruoka-ajan lähetessä vatkasin kerman pehmeäksi, ei kovin tanakaksi vaahdoksi. Annostelin vuorotellen mansikkasosetta, kermavaahtoa ja marenkipaloja annoslaseihin. Hyvää ja helppoa!