Melko ohkaisella mennään – tuplahaaste edelleen

Nyt kun en ole omassa kotikeittiössäni, on tässä hieman paineita selviytyä tuplahaasteesta, mutta kun riman asettaa riittävän alas, niin eiköhän tästäkin selvitä. Olimme päivän kiertelemässä museoita, muutamia riittävän kaukaakin. Olimme melkein ovilla jo, kun huomasimme, että olimme nähneet näyttelyt jo loppukesästä tai sitten oli jonoa ulos asti. Tämä oli Amos Rexin edustalla, emmekä halunneet jäädä jonottamaan. Kallion kirkkokin katsastettiin tarpeeksi etäältä, siitä tuli #päivänkirkko . Syy etäisyyteen oli kyllä lähinnä juuri kohdalle osunut vesisade. 

Palasimme leirille iltapäivälle ja saimme kuin saimmekin Eurosportin näkymään CampaAdrian telkkarista, se on ollut sellaista henkimaailman hommaa, välillä onnistuu, mutta toisinaan ei. Nyt onnistui ja huomasimme, että Giro d'Italian kolmanneksi viimeistä etappia oli lyhennetty sääpoliittisista syistä vain noin 120 km mittaiseksi. Ajajat olivat jollain tapaa pullikoineet vastaan ja protestoineet, mutta kisan johdon mielestä sää ei olisi ollut niin huono, etteikö etappia olisi voinut ajaa suunnitellustikin. Niin tai näin, etappi oli melko lyhyt ja sen voittajaksi saatiin uusi Grand Tour-voittaja, CCC-tallin Josef Cerny ja Wilco Kelderman johtaa kokonaiskisaa. Giroa on jäljellä enää kaksi etappia, huomenna vuorietappi ja päätösetappina sunnuntaina Milanoon päättyvä henkilökohtainen aika-ajo. 

Päivän italialainen ruokapanostus oli todella kevyt. Meillä oli italialaista salamia, josta leikkasimme ohuita viipaleita. Samoin meillä oli Ruoholahden Cittarista ostettua focaccia, jossa ei ollut öljyä säästelty, pussi oli rasvasta märkä, kun pääsimme leirille. Mutta hyvää oli ja toimi salamin kanssa alkupalana. 

Espanjassa La Vueltaa ajettiin etukäteisohjelman mukaisesti, ei mitään etapinlyhentämisiä siellä. Etappi tuli päätökseen aika pian Giron ratkaisunhetkien jälkeen ja taas Peter Selin heitti reippaasti itsensä Espanja-tunnelmiin nuavvaan. Vueltan neljännen etapin voittajaksi ajoi massakirissä Sam Bennett ja kokonaiskilpailun johdossa jatkaa Primoz Roglic, varmaan muistattekin, että hän on heittämällä kovin jätkä koko kisassa, tai ainakin kovin mäkihyppääjä La Vueltassa. 

Päivän espanjalaisena ruokapanostuksena meillä oli minun vuoden 2016 caminoni suosikkisalaattia. Minullahan katosi ruokahalu sillä reissulla oikein huolella, enkä meinannut saada mitään syödyksi. Salata mixtaa lappasin kuitenkin kitusiini aika usein. Tein sitä kotonakin syksyllä 2016, kun toistin menu peregrinon niin tarkkaan kuin mahdollista. Ikävä kyllä en löytänyt tarpeeksi mautonta jogurttia jälkiruoaksi, joten jouduimme tyytymään jäätelötuuttiin, joka sekään ei maistunut miltään, joten menunkopiointi onnistui siltä osin siis hyvin. Nyt salata mixta oli ohjelmassa sen vuoksi, että olimme päivällä lounaalla keskustassa sauvajyväsen kanssa, emmekä olisi jaksaneet syödä salaattia vahvempaa ruokaa. 

Salata mixta kahdelle

• pieni kourallinen salaatinlehtiä
• 2 kananmunaa
• 100 g erittäin hyvälaatuista tonnikalaa öljyssä (Lidlin lasipurkissa myytävä)
• 1/4 punasipulia
• minikokoinen purkki säilykemaissia
• 5 cm pätkä kurkkua
• 1/4 suuresta pihvitomaatista
• 1 pieni porkkana
• pimentonia

Keitin kananmunat ja jätin ne jäähtymään. Revin mobilesalaatista muutaman lehden ja sommittelin ne salaattikulhon pohjalle ja reunoille. Kokosin salaatin sektoreittain kulhoon; kurkkua ja tomaattia viipaleina, sipulia aivan läpinäkyvän ohuina suikaleina, kananmunat lohkoina, maissi valutettuna, porkkana raastettuna ja tonnikala purkista ongittuna ja suupaloiksi pienittynä. Kananmunalohkojen päälle ripsautin hieman pimentonia, mutta salaattikastiketta en tehnyt. Tonnikalan öljy toimi kastikkeena hyvin. Tämä on todella hyvä salaatti, täyttävä, muttei ähkyä tuova. Siksi siitä niin paljon pidinkin caminolla. 

Jälkiruokana meillä oli kaupasta ostettua tiramisua, mutta tietysti me tuunasimme annoksia mittavasti. Tarjoiluehdotuksessa oli mukana minttua ja meillähän oli sitä mobileyrtistössämme aivan kotoa asti tuotuna. Tuo Pirkan tiramisu ei muuten ole mitenkään pahaa, varsinkaan noin tuunattuna.

Huomisesta tulee varmaan vielä perusteellisempi rimanalitus, sillä olen yksin eikä minulla ole täällä CampaAdrian mobilekeittiössäni muuta espanjalaista kuin pätkä chorizoa ja muuta italialaista kuin salamia ja niitä kumpaakin olemme tässä jo popsineet aika reippaasti. Vähän on pastaakin! Saa ehdottaa, mitä voisin tehdä. Mozzarellaa ei ole, mutta parmesaania on. Pastaakin taitaa löytyä, joku Rummo-pussi on varastoni uumenissa. 

Focaccia revisited

Tiistai on aivan hyvä päivä perhepäivällisen viettoon. Päivän italialaisosuus oli focaccia, otin vinkin siihen Liemessä-blogista, siellä parsafocaccia oli ohjelmassa reilu vuosi sitten. Tein sen verran suuren taikinan, että siitä tuli koko suuren uunivuoan kokoinen. Parsaa oli niin vähän, että laitoin leivän toiseen päätyyn hieman tomaattia lisämauksi. 

Focaccia parsalla ja tomaatilla

• 5 dl kädenlämpöistä vettä
• 50 g tuorehiivaa
• 0,75 dl oliiviöljyä
• 1 rkl hunajaa
• 2 tl suolaa
• 10 dl vehnäjauhoja
• muutama vihreä parsa
• muutama kirsikkatomaatti
• suolaa ja rosmariinia
• oliiviöljyä

Sekoitin hiivan lämpimään veteen ja lisäsin mukaan hunajan, öljyn ja suolan. Seuraavaksi aloin lisätä jauhoja vähitten yleiskoneen vaivatessa väsymättä taikinaa. Jauhoja meni kaikkiaan noin 10 dl. Taikina jäi aika pehmeäksi ja peitin sen leivinliinalla noin tunniksi. 

Taikinan noustessa halkaisin parsat ja paistoin niitä hetkisen pannulla oliiviöljyssä. Jätin parsat puolikypsinä odottamaan lautaselle. Kun taikina oli kohonnut kaksinkertaiseksi, kumosin sen uunivuokaan runsaasti öljytyn leivinpaperiarkin päälle. Töpöttelin taikinan tasaiseksi vuokaan. Jätin leivän taas kohoamaan siksi aikaa, kun uuni kuumeni 225 asteeseen. Kun uuni oli kuuma, asettelin parsat ja tomaatit puolikkaina taikinan päälle, samoin karkeaa suolaa ja rosmariinia. Painelin koloja leivän pintaan ja lurittelin vielä hieman oliiviöljyä päälle. Paistoin leipää noin 30 minuuttia. Söimme tätä muhevaa leipää grillattujen kana-, lohi- ja possuvartaiden kanssa. 

Giro d'Italian toinen viikko alkoi tasamaan etapilla. Kirimiehet olivat jo aika vähissä, mutta kyllä tästäkin melkein massakiri saatiin aikaan. Viimeisellä kilometrillä oli kurja iso kolarointi, jossa esimerkiksi Pascal Ackermann otti paljon osumaa. Etapin voittajaksi selviytyi Arnaud Demare ja kokonaiskilpailun johtajan pinkissä paidassa jatkaa Valerio Conti. Huomenna on vuorossa toinen tasamaan etappi, 221 km pitkä lättyreitti. 

Leipää ja keittoa italialaiselle aterialle

Eilen oli yksi pyöräilykauden loppupuolen merkittävistä kisoista, Il Lombardia, jota sanotaan myös Kuolleiden lehtien ajoksi. Sen voittoon ajoi Kolumbian iloisimman ilmeen mies, Esteban Chavez. Italiassa näytti melko kesäiseltä, sellaistahan meilläkin oli muutama vuosi sitten osallistuessamme L'Eroicaan. Tämän vuotinen L'Eroica ajetaan juuri tänään.

Harvinaista kyllä meillä oli eilen päivällisvieraita. Vaikka kuinka mielelläni tapaan mukavia ihmisiä, en vain saa juuri koskaan aikaiseksi kutsua meille ketään. Joskus kuitenkin saan niin tehtyä, tai Antti tekee sen puolestani. Nyt minulla oli hyvin aikaa miettiä menua ja kattaustakin. Kattaukseni oli valmis jo perjantaina, kerrankin ajoissa.

Lombardian ajon kunniaksi valitsin meille italialaisen menun. Aiempi ajatus grillata yhdessä luimupupulan väen kanssa vaihtui uunissa paistettavaan ruokaan. Hyvä niin sillä iltapäivällä säätila oli enemmän kuin vaihteleva, väliin satoi raivoisasti ja tuuli myrskyisäisti.

Meillä kasvoi tontilla mysteerikurplooni, joka sitten lopulta oli kuin olikin melonin sijaan kurpitsa. Tein siitä toscanalaisen keiton alkuruoaksi, jonka alkuperäisohje oli tämä, toteutus kohtuullisella vapaudella. Keitto oli hyvin yksinkertainen ja siinä sen salaisuus ehkä piilikin. Valmistin keiton talouden pienemmässä haudutuspadassa.

Alkukeitto neljälle keltaisesta kurpitsasta

• 3/4 noin jalkapallon kokoisesta keltaisesta hieman soikeasta kurpitsasta (miinus siemenet ja kuori)
• 1 päärynä
• 1 omena
• 0,5 l vettä
• suolaa ja pippuria
• tarjoiluun tuoretta timjamia ja muutama tippa oliiviöljyä

Halkaisin kurpitsan ja kaavin siitä pehmeämmän, siemeniä sisältäneen keskustan pois ja leikkasin kuoren ohuelti pois. Pilkoin kurpitsan paloihin ja laitoin 1/4 pakastimeen, sillä kaikki palat eivät mahtuneet pienempään crock potiin. Yhdessä kurpitsapalojen kanssa laitoin pataan yhden omenan ja päärynän paloiksi leikkattuina (muttei kuorittuina, koska olivat luomua tai omasta puusta). Kaadoin päälle vettä ja laitoin padan low-asetukselle moneksi tunniksi. Kun ainekset olivat kypsiä ja pehmeitä, mutteivat muusiksi hajonneita, kauhoin ne muutamassa erässä blenderin kannuun. Surruuttelin keitosta tasaista ja samettista. Jäähdytin keittopohjan yön yli kylmässä ja eilen ennen päivällistä kuumensin keiton uudelleen, maustoin sen suolalla ja pippurilla. Olin ajatellut pyöristää keittoa kermalla, mutta se ei ollut tarpeen, rakenne ja maku oli juuri sopivaa ilmankin. Tarjolle asettaessani laitoin keiton pinnalle muutaman pienen oksan pehmeävartista tuoretta timjamia ja hyvää tunisialaista oliiviöljyä. Keiton kanssa meillä oli tuoretta focacciaa. 

Leipäohjeen otin kesän suosikkikirjastani, Herkullisten ruokien ja tarinoiden Toscana. Tuunasin ohjetta ihan vähän, sillä meillä oli supersieviä pikkuisia tomaatteja sisäkypsytyksessä, ne sopivat leipään oikein hyvin. Kirjan ohjeen mukaan taikinasta tulisi kaksi pyöreää leipää, minä leivoin sen yhteen suureen pyrex-vuokaan. 

Focaccia Vittorion ohjeella

• 4 dl vettä
• 30 g tuorehiivaa
• 2 tl sokeria
• 1 tl suolaa
• noin 10 dl vehnäjauhoja
• 3/4 dl oliiviöljyä
• tuoretta rosmariinia
• pieniä tomaatteja (oma lisäykseni)
• (vaaleanpunaista vuori)suolaa karkeana rouheena (suluissa oma kontribuutioni)
• lisää oliiviöljyä 

Sekoita kädenlämmin vesi, hiiva, sokeri ja 4 dl jauhoista yleiskoneen kulhossa. Anna seoksen muhia puolisen tuntia. Lisää loput jauhot ja vaivaa taikinaa koneella noin 10 minuuttia, loppuvaiheessa lisää mukaan öljy. Vaivaa kunnes taikina on kimmoisaa. Nostata taikinaa niin kauan, että se on kaksinkertainen. 

Öljyä vuoka kunnolla ja kumoa taikina vuokaan, taputtele se öljyisin käsin tasaiseksi. Pistele siihen pieniä tomaatteja ja ripottele pinnalle silputtua rosmariinia. Valuttele vielä päälle lisää oliiviöljyä ja rouhi reippaasti karkeaa suolaa. Anna leivän vielä kohota puolisen tuntia.

Kuumenna uuni 200 asteeseen kiertoilmalla (225 asteeseen muutoin) ja ennen kuin laitat leivän uuniin, painele tomaatit kunnolla taikinaan, ne ovat voineet pullahtaa kohonneesta taikinasta. Paista leipää noin 25 minuuuttia, kunnes sen pinta on kauniin värinen ja leipä on kumea kopautuksesta. Voit vielä lirutella hieman lisää oliiviöljyä kuuman leivän pinnalle. Meillä oli tarjolla leivän kanssa kauniissa, aivan sitä varten hankitussa astiassa oliiviöljyä ja hyvää balsamicoa. 

Pääruokana oli lasagnea ja jälkiruokana tiramisua, mutta niistä ei ole kuvia. Kiitos vieraille mukavasta illasta, Armakselle valloittavuudesta ja vekkuleista tempauksista, olette enemmän kuin tervetulleita uudelleen! Ehkäpä vielä ehtisimme grillatakin ennen talven tuloa.

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspata-aiheiset postauksemme.

Ei kerrota englantilaisille - poroa pastakastikkeessa

Pakastimien sulatus toi esille muutaman paketin porojauhelihaa, jota olemme saaneet äidiltäni. Se on harvinaista herkkua, eikä sitä tuhlata ihan mihin soppaan tahansa. Tänään oli tarkoitus tehdä pastakastike, jonka voimin alokas jaksaa pitkän matkan takaisin varuskuntaan, samalla tietysti tulisi ruokittua muukin perhe.

Etuviisaasti Kammenpyörittäjä kävi noutamassa paketin jauhelihaa jo illalla sulamaan, mikä oli kyllä hienosti tehty. Ei tarvinut väkivalloin sulattaa lihaa kokkaamisen aluksi. Minulla ei ole mitään varsinaista reseptiä, jota seuraan tehdessäni  pastakastikkeita, kunhan lisään kasariin sitä, mikä sinne tuntuu kulloinkin kuuluvan. Tällä kertaa näin:

Pastakastike porosta

• 500 g porojauhelihaa
• 5-6 kevätsipulia
• tölkki paseerattua tomaattia + tölkin huuhteluvesi
• pieni lasitölkki pastakastiketta Annan kaupasta, tuotteen nimi on liian vaikea muistaa + tölkin huuhteluvesi
• suolaa ja pippuria
• noin 20 kirsikkatomaattia kaltattuna
• tuoretta basilikaa
• oliiviöljyä sipuleiden hauduttamiseen ja pieni loraus jauhelihan paistamiseen

Silppusin sipulit oikein pieniksi, jätin tällä kertaa valkosipulin pois, ettei tuvassa tule moitteita. Haudutin hetken sipuleita pienellä pannulla ja samaan aikaan pienin hyvälaatuisen, tumman jauhelihan aivan pieniksi muruiksi kuumassa kasarissa oliiviöljylirauksen kanssa. Lisäsin sipulit kasariin ja sen jälkeen paseeratun tomaatin, valmiin kastikepohjan ja huuhtelin kummatkin astiat ja nakkasin huuhteluvedet kasariin myös. Annoin kastikkeen hetken aikaa kiehua, kun samalla kalttasin pieniä tomaatteja, kastike näytti niin hienojakoiselta, että tahdoin siihen vähän jotain purtavaa. Leikkasin puukolla tomaattien pintaan pienen ristin ja käytin niitä kuumassa vedessä, jolloin kuori alkoi heti irrota ja se oli helppo nykäistä pois. Leikkasin tomaatit kahtia ja otin kovan keskikohdan pois. Sekoitin kaltatut tomaatit kastikkeeseen ja jätin sen kypsymään kaikessa rauhassa. Noin puolen tunnin kuluttua maistelin kastiketta ja pyöräytin siihen myllystä monta kierrosta pippuria ja laitoin hieman suolaa myös. Poro tekee pastakastikkeesta mukavan intensiivisen makuista, eikä poro tarvitse tomaattisessa kastikkeessa kaverikseen rasvaisempaa lihaa, kuten esimerkiksi lihapullissa tai murekkeessa.

Tein aterialle myös leipää samaisesta Annan kaupasta ostamastani jauhosta, jonka sanottiin pussin kyljessä sopivan erityisesti pizzapohjan ja leivän leipomiseen. Ajatus oli tehdä focaccia-tyyppinen leipä, enkä tähänkään mitään erityistä ohjetta etsinyt, kunhan tein taikinan näppituntumalla. Kerrankin minulla oli tuorehiivaa blinien teon jäljiltä.

Focaccia

• 500 ml kädenlämpöistä vettä
• 2/3 palaa tuorehiivaa  (saisi olla koko palakin)
• 1 tl suolaa
• noin 600 g 00-leipäjauhoja
• iso loraus oliiviöljyä

Lämmitin veden ja murustelin hiivan veteen, sekoittelin kunnes hiiva oli liuennut veteen. Lisäsin mukaan suolan ja jauhoja vähitellen. Vaivasin taikinaa muutamia minuutteja ja lopussa lisäsin oliiviöljyn käteni kautta, jotta sain taikinan pois sormistani. Jätin hieman tahmean ja pehmeän taikinan kulhoon suihkumyssyn alle kohoamaan. Noin tunnin kuluttua taikina oli noussut kaksinkertaiseksi. Öljysin uunipannun ja molskautin taikinan pannulle. Venyttelin taikinan uunivuoan muotoiseksi levyksi ja peittelin sen vielä pyyhkeellä siksi aikaa, että uuni lämpeni 225 asteeseen. Sitä odottelessani silppusin yrttilaatikosta tuoretta basilikaa, rosmariinia ja persiljaa kuppiin, jonne lisäsin karkeita suolahiutaleita ja oliiviöljyä. Kun uuni oli lämmin ja taikina vielä hieman kohonnut, levittelin sormin yrtit, suolan ja öljyn leivän pinnalle ja painelin siihen kolosia. Paistoin leipää noin 30 minuuttia, kunnes sen pinta oli kauniin värinen ja koputtamalla kypsän tuntuinen.

Jos talvipyöräily kiinnostaa, kurkatkaa Winter Tweed Run 2014-tapahtuman Facebook-sivua. Kammenpyörittäjä meinaa pukea sarkaa ylleen ja lähteä polkemaan. Silloin on minun vuoroni keksiä tekemistä itselleni muutamaksi tunniksi Helsingissä, virittelinkin jo tätitapaamista. Emme välttämättä tuolloin istu Ruttopuistossa juomassa kuohuviiniä.

Kootut tekoset

Päivällisellä meillä nähtiin niin hieman uuvahtanut, jäitä kolistellut talvimeloja, kuin yksi päivän pyjamassa viettänytkin. Lautasille keräsin keittokirjahaasteeni kirjojen sivuilta poimimieni ohjeiden ruokia. Aion viimeiseen asti sinnitellä, josko saisin haasteen valmiiksi. 

Aloitin aterian valmistelut leivällä. Tein meille Hugh'n ohjeella focacciaa. Siihen en yleensä paljon ohjeita enää katsele, mutta nyt tietysti tämän haasteen vuoksi tankkasin ohjeen alusta loppuun. Pienehköön leipään tuli:

• 500 g vehnäjauhoja
• 5 g kuivahiivaa
• 3,5 dl lämmintä vettä
• iso ripaus suolaa
• 3 rkl öljyä, käytin avokadoöljyä
• pinnalle lisää öljyä, suolakiteitä ja silputtua tuoretta rosmariinia

Mittasin kulhoon jauhot ja suolan ja sekoittelin niitä hieman. Lisäsin lämpimään veteen hiivan ja kaadoin nesteen kulhoon. Alustin taikinan tasaiseksi ja lisäsin alustamisen loppupuolella öljyn käteni kautta. Kun taikina oli kiiltävä pyöreä pallo, jätin sen peiteltynä kulhoon kohoamaan kaksinkertaiseksi, noin 45 minuuttiia. Öljysin uunipannun ja kumosin kohonneen taikinan pannulle. Levittelin sen pannulle ja annoin taikinan hieman vielä kohota ennen kuin öljysin taikinan pinnan, pistelin siihen sormilla koloja. Ripottelin pinnalle suolahiutaleita ja rosmariinia. Paistoin leipää 230 asteessa, kunnes se sai kauniin paistopinnan, noin 20 minuuttia. 

Aterian päätähti olivat pihvit, joita emme olekaan syöneet pitkään aikaan, viimeksi grillauskaudella. Pihvinpaistamisessakaan en yleensä lue ohjeita, kun kypsyyksissä ei vaadita ihan MC-tasoa, mutta saadakseni tilastojani kaunistelluksi, luin ohjeet tarkasti kirjasta Rachel's Food for Living. Siivosin naudan sisäfileestä kalvot ja vähät rasvat pois ja leikkasin tasapaksusta keskikohdasta 2,5 cm paksuja pihvejä. Hankasin pihvejä kuoritulla ja halkaistulla valkosipulinkynnellä ja öljysin ne kauttaaltaan oliiviöljyllä. Jätin pihvit odottamaan paistamisen hetkeä.

Perunoiden ohjeen otin taas Hugh'n kirjasta River Cottage Every Day. Kuorin jauhoisia puikulaperunoita sen verran, kuin arvelin meidän neljän jaksavan syödä yhdellä aterialla. Leikkasin perunat muutamaan epäsäännöllisen muotoiseen palaan ja esikypsensin niitä höyrykattilassa noin 8 minuuttia. Kun oli perunoiden paistoaika ja leipä tuli juuri uunista, laitoin uuniin vuoan ja siinä muutaman lusikallisen ankanrasvaa. Kun vuoka oli kuuma ja rasva sulanut pihiseväksi, otin vuoan uunista. Ravistelin höyrykattilassa odottavia perunoita hieman, että niiden kulmat hankautuvat rikki. Ripottelin perunat vuokaan ja kääntelin niitä hieman isolla lusikalla, että kaikki saivat ankanrasvakylvyn. Sirottelin suolakiteitä ja pippuria päälle ja asettelin muutaman timjaminoksan perunoiden väliin. Paistoin perunoita noin 40 minuuttia. Puolen tunnin kohdalla kääntelin niitä hieman, että varmasti joka puolelta perunoissa olisi rapea pinta.

Ennen pihvien paistamista tein elämäni ensimmäisen Béarnaise-kastikkeen. Arvelin ensin, etten tohdi ottaa sitä ohjelmaan, kun tekeillä oli niin paljon kaikkea muutakin. Rohkaisin kuitenkin mieleni.  Näin se tapahtui:

• 4 rkl valkoviinietikkaa
• 4 rkl kuivaa valkoviiniä
• 2 tl pieneksi silputtua salottisipulia
• ripaus pippuria
• 1 rkl vettä
• 2 keltuaista
• 100 g voita kuutioiksi leikattuna
• 1 tl dijon-sinappia
• tuoretta rakuunaa (meillä pakastimesta juuri ennen käyttöä otettuna)

Silppusin sipulin ja laitoin sen yhdessä viinin, etikan ja pippurin kanssa pieneen kattilaan. Annoin seoksen kiehua kasaan niin kauan, että sitä oli jäljellä enää noin ruokalusikallinen, lopussa sai olla varovaisena, ettei seos pala pohjaan. Sammutin liekin kattilan alta ja lisäsin mukaan ruokalusikallisen vettä. Jätin kastikepohjan (onko tämä nyt se redu?) jäähtymään. Rachel neuvoi, että sen annetaan jäähtyä niin kauan, että käsin kestää koskea kattilan kylkiä. Siinä vaiheessa laitoin kattilan kaikkein pienimmälle liekille ja annoin seoksen ihan vähän lämmetä. Vatkasin pienellä vispilällä keltuaiset mukaan ja sen jälkeen voinokareita muutama kerrallaan, kunhan ne ehtivät sulaa. Minulla oli varalta kylmää vettä lähellä, jota voisin laittaa lusikallisen, jos leikkaaminen uhkaisi. Sain kuin sainkin kastikkeesta sileää ja kaunista, lopuksi sekoitin joukkoon juuri pakastimesta otetun silputun rakuunan ja lusikallisen dijon-sinappia. Viritin kastikkeelle lämpöhauteen siten, että kaavin kastikkeen pieneen Pyrex-mittakannuun, jonka laitoin paksupohjaiseen kattilaan ja kaadoin kattilaan varovasti vedenkeittimessä kuumentamaani vettä. Kastikkeen luvattiin säilyvän tässä hauteessa tunnin parikin. Juuri ennen tarjoilua vatkasin pikkuvispilällä kastikkeen vielä sileäksi. 

Kastikkeen odottaessa lämpöhauteessaan kuumensin valurautapannun kuumaksi. Lorautin sille hieman oliiviöljyä ja lisäsin nokareen voita. Kun voin kuohu kuoli, nostin pihvit pannulle ja paistoin ne molemmin puolin sellaiseen kypsyyteen, josta tiesin meidän pitävän. Maustoin pihvit suolalla ja pippurilla.

Olin niin kiireissäni keittiössä, etten muistanut salaattia ollenkaan, joten menimme hieman brutaalilla pihvi&peruna-linjalla. Huomisesta alkaen syömme muutakin vihreää kuin kuulia! Pihvien kypsyys meni nappiin, ankanrasvaperunoita nyt on vaikea pilata. Béarnaise-kastikkeeni onnistui oikein hyvin. Olisi se saanut olla ehkä aavistuksen sakeampaa, mutta se ei leikannut ja rakuuna maistui upeasti. Lautasia luututtiin niin pihvillä kuin leivälläkin ahkerasti. Yksi keittiöpeikko on kaadettu taas! 

Jälkiruokana meillä oli muunneltua crumblea Nigellan ohjeella. Hän teki omansa mansikoista, mutta olinkin jo käyttänyt edellispäivien jälkkäreihin mansikat, joten mustikoihin oli tyytyminen. Muutenkin soveltelin sokerilaatujen suhteen.

• 300 g pakastemustikoita
• 25 g mantelijauhetta
• 50 g sokeria
• 100 g vehnäjauhoja
• 1 tl leivinjauhetta
• 75 g kylmää voita kuutioina
• 50 g fariinisokeria
• 100 g mantelilastuja

Kiliskolistelin jäiset mustikat söpön piirakkavuokani pohjalle ja varistelin niille mantelijauheen ja sokerin. Mittasin jauhot ja leivinjauheen pieneen kannuun ja rypistelin sormin voikuutiot jauhoihin tavoitellen hiekkamaista rakennetta. Sen saavutettuani lisäsin kannuun fariinisokerin ja mantelilastut. Sekoittelin kaikki ja levitin seoksen mustikoiden päälle. Peittelin vuoan ulos odottamaan aterian päättymistä, jolloin laitoin uunin uudelleen 200 asteeseen ja vuoan uuniin. Paistoin crumblea noin 40 minuuttia, kunnes mustikan mehua alkoi pilkottaa reunoilta ja päällysmurut saivat kauniin värin. Jäätelö meillä oli vähissä, poikaset saivat sitä crumblensa kanssa pienimuotoiset pallot, me Kammenpyörittäjän kanssa otimme pehmeäksi vatkattua kermaa, jonka maustoin  pienellä lirauksella mustaherukkalikööriä, sitä olisi voinut laittaa isommankin lorauksen. Jälkiruokavatsassa oli kyllä hassusti tilaa, vaikka muuten olisikin melkein ähky. Crumble oli mainiota jäätelön ja kerman kaverina.

Keittokirjahaasteeni tämänhetkinen tilanne on 30-34/48

Nigella 10/12

Hugh 9/12

Rachel 9/12

Jamie 6/12