Vana Tallinn-jäätelö

Olimme muutama vuosi sitten sukulaisten kanssa Virossa ja söimme kauniiden kesäpäivien aikana paljon jäätelöä, sitä virolaiset osaavat tehdä, etenkin tikkujäätelöitä, jotka eivät ole niin kalliita kuin jotkut jäätelökioskien palloina myytävät jäätelöt. Yksi seurueestamme oli kokeiluhaluinen ja valitsi eräällä kerralla Vana Tallinn-yrttiliköörillä maustettua jäätelöä ja sitä sitten etsimmekin sen jälkeen hänelle useita kertoja. Minä en niin kovin ole Vana Tallinn-liköörin ystävä noin muuten, mutta tuossa jäätelössä se maistui oikein sopivasti. Tuli silloin jo mieleen, että pitäisi yrittää tehdä itse Vana Tallinn-jäätelöä ja ihan nyt jo, alle kolme vuotta myöhemmin sitä tein. Ja onnistuin erittäin hyvin, harmi ettei syömässä nyt ole sitä sukulaistamme. Teen sitä hänelle seuraavaksi kerraksi, kun tapaamme. 

Käytin Kitchen Aid-yleiskoneen jäätelökulhoa jäätelön vaivaamiseen ja pidimme valmista jäätelöä yön yli pakastimessa. Se on kai jotenkin henkimaailman juttu, minkä verran standardikokoisesta jäätelötaikinasta tulee jäätelöä, makuainekset vaikuttavat ja todennäköisesti kuun asentokin. Nyt jäätelöä tuli vähemmän kuin edelliskerralla, kun maustoin jäätelön mustaherukkahillolla ja -liköörillä, silloin myös jäätelö valmistui nopeammin. Nyt jäätelöä tuli noin 0,75 litraa. Jäätelön teossa on oltava aikaa, sillä massaa pitää ensin alkujäähdyttää, että kulhon kylmäseinämät eivät sula liian äkkiä vaan ehtivät pitää kylmää sen aikaa, että jäätelö valmistuu. 

Vana Tallinn-jäätelö

• 4 kananmunan keltuaista
• 50 g muscovadon ja leipurinsokerin seosta
• 65 g pelkkää leipurinsokeria
• 6 dl kuohukermaa
• 1 tl vaniljatahnaa
• ripaus suolaa
• 0,5 dl Vana Tallinn-likööriä

Jäätelökulho oli ollut pakastimessa ties kuinka kauan, mutta se vaatii varmaan ainakin yön yli kylmennystä, jos se on ollut huoneenlämmössä. 

Erottelin keltuaiset valkuaisista ja mittasin sokerit samaan kulhoon keltuaisten kanssa. Perusjäätelöohjeessani käytetään vain valkoista sokeria, mutta halusin vaikuttaa sokerilla jäätelön väriin ja muscovado tuo sen lisäksi myös syvempää makua. Sekoitin keltuaiset ja sokerit tasaiseksi massaksi pienellä vispilällä. 

Mittasin paksupohjaiseen kattilaan kerman ja lisäsin mukaan vaniljatahnan. Kuumensin seoksen lähelle kiehumispistettä ja nostin siitä sitten pari kauhallista kerrallaan keltuais-sokeriseokseen ja vispilöin. Näin keltuaiset eivät lähde kypsymään ja kokkeloidu, kuten voi tapahtua, jos kaataa kaiken kuuman kerman kerralla. Kun pieni määrä on ensin sekoitettu mukaan, voi loputkin kaataa sekaan ja vispilöitä tasaiseksi. 

Kaadoin seoksen takaisin kattilaan, lisäsin mukaan ripauksen suolaa ja aloin kuumentaa seosta uudelleen niin, että se sakeutuisi samaan tapaan kuin vaniljakastike. Kun sekoituslastan selkäpuolelta pyyhkäisee sormella ja siihen jää selkeä puhdas raita, on massa riittävän paksua.  Tämä vei noin viisi minuuttia. 

Laitoin massan jäähtymään laakeaan kulhoon ulos peitettynä, eilen oli pieni pakkanen ja massa jäähtyi hyvin noin kolmessa tunnissa. Sitä voisi säilyttää jääkaapissa seuraavaan päiväänkin, jos ei ehdi tehdä jäätelöä loppuun asti samana päivänä.

Kun massa oli kylmää, laitoin yleiskoneeseen jäätelönvaivausosat, ne ovat kaksi irrallista osaa, niiden on tarkoitus kiepsahtaa irti toisistaan, jos massa jämähtää liian paksuksi. Näin ollen kone ei mene rikki. Kerran minulla kävikin niin ja luulin ensin, että vatkainosat menivät rikki. Kone vain toimi kuten pitääkin ja opin vahtimaan tarkemmin vieressä jäätelön vaivaamista. 

Tärkeä juttu on laittaa kylmäkulho ja vatkaimet ensin paikalleen ja kone päälle ennen kuin kaadetaan jäätelötaikina koneeseen. Muuten se jämähtää kulhon kylmiin reunoihin, eikä jäätelö onnistu. Kaadoin siis massan kulhoon vatkainten pyöriessä pienimmällä nopeudella, lisäsin mukaan puoli desiä Vana Tallinn-likööriä ja annoin koneen laulaa. Nyt jäätelön vaivaaminen tuntui kestävän ja kestävän, eikä siitä tullut kovinkaan ilmavaa, vaan hieman italialaisen gelaton tyylistä aavistuksen sitkasta, mutta erittäin tasaista jäätelöä. 

Annoin koneen vaivata noin 20 minuuttia ja kun jäätelön volyymi ei siitä noussut, päätin tyytyä pienempään määrään. Kaavin jäätelön kulhosta kahteen puolen litran rasiaan ja laitoin ne pakastimeen. 

Tänään söimme jäätelöä espresson ja pienen likööritilkan kanssa. Likööri maistui kyllä aivan liian vahvalta omineen, mutta jäätelössä oli erittäin hyvä maku ja rakenne oli aivan sileä. Pallon sai hyvin otettua, eikä se sulanut nopeasti annosastiassa. Hyvä kokeilu! Toinen hieman alle puolilitrainen rasiallinen on tallessa jotain toista herkuttelukertaa varten. Nuo suklaiset kahvipavut, joilla koristelin annoksen kylmenivät niin paljon, että menettivät makunsa ja Antti kysyi varovasti, että ovatko nämä syötäviä, olivat kuin muovia suussa! Ei uskaltanut puraista. 

Pika&retkiruokaa Italian hengessä

Reissussa ei aina ehdi kovin paljon paneutua kokkaamiseen, mutta #italianfoodchallenge on silti menossa. Ostimme eilen tuorepastaa raviolimuodossa ja tänään se päätyi lautasille pienin tuunauksin, kun päivällisaika oli käsillä. 

Tuorepastaravioli parmankinkun ja basilikan kera

• 250 g valmista raviolia ricotta-tomaatitäytteellä
• suolaa pastankeittoveteen
• 4 viipaletta prosciuttoa
• tuoretta basilikaa
• raastettua parmesaania
• pippuria

Tämä on todella epäruokaohje, sen vaativuudella ei voi paljonkaan elvistellä, mutta siltikin söimme ihan hyvin. Kiehautin CampaAdrian keittiön suurimmalla kattilalla vettä ja keitin tuorepastaravioleja pari minuuttia. Laskin ravioleja kattilaan laskiessani, että kummallekin oli tiedossa kuusi raviolia. Irrottelin prosciuttoviipaleet toisistaan ja Antti metsästi matkayrtistöstä basilikalehdet. Lusikoin raviolit lautasille ja asettelin kumpaankin annokseen kaksi viipaletta melkein läpinäkyvää kinkkua ja raastoin parmesaania. Viimeistely tapahtui basilikalla ja pippurilla. 

Giro d'Italian kahdestoista etappi oli kuin meidän eilinen ja tämä päivä, ensin sataa hirveästi, mutta sitten paistaa aurinko. Voittajaksi ennätti minulle tähän asti tuntematon Andrea Vendrame ja kokonaiskilpailua johtaa edelleen Egan Bernal.

Jälkiruokana söimme jäätelöä, joka oli vähän mitäänsanomatonta, mutta mustikat, vadelmat, keksi ja minttu hieman kohottivat kokemusta. 

Kylmänkälpäkkää hommaa – mustaherukkajäätelö

En ole tehnyt jäätelöä pitkään aikaan, viimeksi vuonna 2013, kun osallistuin siihen aikaan yleisiin blogaaneille järjestettyihin kilpailuihin. Se taisi olla toinen kilpailu, johon osallistuin ja menestys oli vaatimaton, en sijoittunut. Siinä ohjeessa käytettiin glukoosisiirappia ja assosioin sen jälkeen kyseisen tuotteen tappioon ja karmeaan häviöön, enkä ole sitä sen koommin käyttänyt. Vaikuttaa siltä, että otin asian raskaasti, sillä Kitchen Aidin jäätelökulho on ollut turha panttina kohta kahdeksan vuotta. Blogiarkistoa selatessani hakusanalla kilpailu näyn osallistuneen vielä seuraavana vuonna kilpailuun, mutta menestys jäi tuolloinkin tulematta ja siihen se osallistuminen taisikin jäädä, en kyllä tainnut enää saada kutsujakaan. 

Nyt kuitenkin teimme jäätelöä ihan kilpailuvapaasti, lähinnä piti kilpailla itsensä kanssa, että muistimme miten jäätelökulhoon liittyvät vatkaimen osat sai paikalleen. Piti nöyrtyä ja lukea manuaalia, vaikka se on pahinta mitä tiedän juurihoidon jälkeen. Eli taas tuli tappio. Jäätelöohjeen otin tuosta samaisesta valmistajan manuaalista, se kun sattui olemaan saatavilla. Tuli nimittäin esille yhdessä viime päivien siivouskohteista, siellä oli tukuittain jo ammoin hajonneitten, kadonneitten, myytyjen tai kierrätettyjen laitteiden takuukuitteja ja ohjekirjoja. Ohjeen seuraaminen oli yhtä hankalaa kuin edelliselläkin kerralla, sillä se oli surkeasti käännetty ja muutenkin omituinen, mutta seurasin silti ja tein omaehtoisia muutoksia, kun kohdalle osui järjetön lause. Ei siis käynyt mielessä etsiä joku järkevä ohje, ei toki. 

Mustaherukkajäätelö

• 4 kananmunan keltuaista
• 115 g sokeria
• 6 dl kermaa
• ripaus suolaa
• 1 tl vaniljatahnaa
• 1 dl mustaherukkahilloa
• 0,5 dl mustaherukkalikööriä

Jäätelökulho oli ulkona kylmenemässä yön ylitse, sattuivat sopivasti ne talven kylmimmät yöt tälle viikolle. 

Erotin keltuaiset valkuaisista ja mittasin sokerin kulhoon. Vatkasin keltuaiset ja sokerin keskenään, en saanut selkoa ohjeesta pitikö ne vatkata hyvin vai kevyesti vai hyvin kevyesti, joten vatkasin sopivasti. Laitoin paksupohjaiseen kattilaan kerman ja vaniljan ja kuumensin seoksen lähelle kiehumispistettä. 

Lusikoin silmämääräisen sopivasti Põltsamaan hyvää mustaherukkahilloa kuppiin ja melkein kyynelöin Viron kaipuussani. Ryhdistäydin ja kaadoin kuppiin hyvän lorauksen Crème de Cassis-likööriä ja sekoitin sen hilloon. Oi mikä tuoksu, eikä maistunutkaan pahalta. 

Sekoitin pari kauhallista kuumaa kermaa keltuaisvaahtoon ja vispilöin ja sitten kaadoin loputkin kermat mukaan. Ei siis liikaa kerralla, ettei keltuainen kokkeloidu. Kaadoin seoksen takaisin kattilaan, lisäsin ripauksen suolaa ja kuumensin seosta kunnes se sakeutui, varoin taas keittämästä. 

Kun jäätelötaikina tai -kastike, miksi sitä pitäisi sanoa, oli sakeutunut löysän vaniljakastikkeen paksuiseksi, sitähän se periaatteessa olikin, kaadoin sen tiiviisti suljettavaan rasiaan ja laitoin peiteltynä ulos jäähtymään. Tässäkin kohtaa manuaalin ohje oli huono, siinä sanottiin että jäätelökastiketta piti jäädyttää vähintään kahdeksan tuntia. No eikä pitänyt, vaan jäähdyttää, minkä Antti olikin lyijykynällä kirjoittanut ohjeeseen arvatenkin vuonna 2013. 

Koska oli kylmä päivä, ei jäähdyttämisessä mennyt niin kauan, vaan noin neljän viiden tunnin päästä kastike oli kylmää, muttei vielä jäässä, eikä edes kohmeessa ja jatkoin ankaraa aherrusta jäätelön ihmeellisessä maailmassa. Nytkin piti siis lukea manuaalia, sillä en silhoonkaan muistanut  miten vatkaimen osat laitetaan paikalle. 

Kun osat olivat paikallaan ja kylmänkälpäkkä jäätelökulho yleiskoneessa, laitoin vatkaimen pyörimään hitaimmalla asetuksessa. Kulhon sisä- ja ulkoseinämien välissä oleva mikälie kylmyysneste oli jähmettynyttä (ei hölskynyt) ja jos jäätelökastikkeen kaataisi kulhoon vatkaimia pyörittämättä, kastike jymähtäisi seinämiin eikä vatkaamisesta tulisi mitään. Siis tärkeää on laittaa ns. kone käyntiin ensin ja sitten kaataa kastike kulhoon. Tämän manuaali kertoi ihan järjellisesti. 

Ja sitten vain katsomaan, kuinka kastike siellä vatkautui. Olin puolittanut manuaalin ohjeen ainemäärät ja näytti, että jäätelöä tulisi aika vähän, mutta ei mitään hätää. Noin 15 minuutissa rauhallisella vatkaamisella massa ainakin kaksinkertaistui ja siitä alkoi tulla kuohkeaa pehmisjäätelön paksuista massaa. Mietin otsa rypyssä, että sekoittaisinko liköörillä terästetyn hillon vasta jäädystyrasiassa massaan, vai jo kulhossa ja päädyin jälkimmäiseen. Kaadoin hillon mukaan ja se sekoittui pikkuhiljaa jäätelöön. Muistin, että laitteen piti itse ilmoittaa, milloin vatkaaminen tulisi lopettaa. Se tapahtuisi niin, että vatkaimen kaksi osaa alkaisivat naksua liitoksestaan, kun jäätelömassa olisi sopivan paksua. Tällä varmistuu se, ettei kukaan pöhkö vatkaa jäätelöä maailman tappiin ja riko laitetta, kun massasta tulee liian kylmää ja paksua. 

Nyt en kuitenkaan jaksanut odottaa ihan niin kauan ja varmaan puolitettu määräkin vaikutti siihen, ettei naksumista tullut, vaan jäätelö oli valmista ilman tätä varotoimenpiteen tapahtumistakin noin 20 minuutissa. Kaavin pehmispaksuisen, tasaisen massan muovirasiaan ja tasoittelin pinnan. Antti sijoitti rasian pakastimeen ja sitten antaumuksella maistelimme vatkaimista ja kulhosta rippeitä. Jäätelöä tuli muuten noin litran verran tästä ainesmäärästä. 

Kulhon seinämien välinen kylmäneste oli sulanut osaksi, joten nyt kulhoa kallistelemalla neste hölskyi, ei siis varmaan olisi voinut kovin paljon pitempään vatkatakaan. Kulhoa ei saa laittaa astianpesukoneeseen, olisin kyllä älynnyt sen itsekin. Pesin kulhon altaassa, kuivasin ja laitoimme sen varaston hyllylle. 

Eilen viimein söimme mustaherukkajäätelöä, siitä sai oikein hyvin otettua pallon jäätelökauhalla ja rakenne oli mitä mainioin ja se maku! Suunnitelmissa olisi kokeilla sorbettiakin, joten palataan asiaan sitten vuonna 2029. 

Nektariinit ja luumut ruby port-kastikkeessa

CampaKeittiön kotiruokaviikkoon mahtui myös jälkiruoka, jollaista ei ainakaan minun kodissani syöty, kun olin lapsi. Tämä lipsahdus teemasta tapahtui jo heti maanantaina, kun iltasella alkoi tehdä mieli jälkiruokaa silakkalaatikon painuttua vatsassa hieman. 

Hedelmävadissa oli nektariineja ja luumuja. Nektariineja ei napapiirillä nähty varmaan ennen 1990-luvun loppua eikä tuoreita luumujakaan kuin loppukesästä, ei talvella. En nyt oikein tiedä miksi olinkaan ostanut niitä nyt, keskellä talvea, sillä ei nyt varmaankaan ole luuhedelmien varsinainen sesonki missään kovinkaan lähellä. No, ostettu oli ja pois oli syytä käyttää. 

Nektariinit ja luumut ruby port-kastikkeessa

• 2 nektariinia
• 2 tummaa luumua
• 2 rkl fariinisokerin ja valkoisen sokerin sekoitusta
• 1 rkl voita
• 0,5 dl ruby portviiniä
• tuoretta timjamia

Halkaisin nektariinit ja luumut, poistin kivet ja leikkasin hedelmät 8 lohkoon. Kuumensin pannua ja lisäsin sille voin ja sokerin. Kun seos oli sulanut, nostelin hedelmäpalat pannulle ja kääntelin niitä hetkisen aikaa, että ne hieman pehmenivät. Lisäsin mukaan portviinin ja timjamin. Muutamassa minuutissa pannulle muodostui kauniin värinen sakea kastike ja hedelmät pehmenivät sopivasti. Söimme makoisat hedelmät vaniljajäätelöpalasen kanssa eikä ollut loppuiltana nälkä.

Tähdenlentoja ja matka-ananasta

Eilen keitin pastaa liian paljon ja se tonnikalapurkkikin oli aika iso. Ruokaa tuli siis liikaa, vaikka koitimmekin syödä edullista ateriaa parhaamme mukaan. Ajattelin ensin, että vain lämmitämme lopun tonnikalapastan tänään, mutta muutin mieleni ja jatkojalostin siitä pastasalaatin muutamin lisäaineksin. Niiden hinta oli pari kolme euroa, joten kalliisti emme tänäänkään syöneet. 

Tähdenlennokas pastasalaatti

• noin 400 g eilistä tonnikalapastaa (jossa pastaa, tomaatteja, sipulia, parmesaania ja sekalaisia mausteita)
• 1 Jalostajan hernekeittopurkin kokoinen purkki kikherneitä
• 1 palikka fetajuustoa (jätin Arlan salaattijuuston ostamatta, sitäkin oli naapurin mercadossa)
• 6-8 pientä luumutomaattia
• puolikas kurkku
• 2 kananmunaa
• vihreitä ja mustia oliiveja
• basilikaa
• persiljaa
• suolaa ja pippuria
• oliiviöljyä 
• sitruunamehua

Otin pastanloput jääkaapista lämpenemään ja keitin pari kananmunaa. Leikkasin tomaatit paloiksi ja kuorin kurkun, talvinen kurkku on niin paksukuorista, että se on viisainta kuoria. Huuhtelin kikherneet ja jätin ne lävikköön valumaan. Leikkasin fetan paloiksi ja kun kananmunat olivat mututuntumalla täydellisiä, otin ne kiehumasta, kuorin ja leikkasin lohkoihin. Käytin pasta-astiaa hieman mikrossa, että pasta olisi irtonaista ja muutkin ainekset hiemat notkistuisivat. Sekoitin pastaan tomaatit, kurkut, kikherneet, fetan, oliivit ja kananmunalohkot. Pinnalle ripottelin yrttejä, hieman suolaa ja kunnolla pippuria. Ihan viimeiseksi lurittelin päälle hieman oliiviöljyä ja sitruunamehua. 

Meillä oli lähikaupasta ostettu sitkas (siis täydellinen) leipä, azorilaista voita ja portugalilaista roseviiniä tätä tähdenlentoa komppaamassa ja olimme niin reippaita, että vain muutama pastaputkilo ja kikherne jäi syömättä. Hyvä me! 

Jälkiruoka muodostui karamellisoidusta matka-ananaasta, jonka ostimme jo pari kolme päivää sitten. Siitä meni puolet tähän jälkkäriin. Lisänä oli vaniljajäätelöä.

Karamellisoitu matka-ananas jäätelön kanssa

• puolikas suuresta ananaksesta
• 2 rkl voita
• 4 pientä annospussia sokeria (kahvilasta mukaanotettua)
• loraus punaista portviiniä
• vaniljajäätelöä
• annoksen päälle suolalla maustettua suklaata raastettuna

Kuorin ja leikkasin ananaksen paloihin. Kuumensin pannua ja lisäsin sinne voita ja sokeria. Nostelin pannulle ananaspalat. Pyörittelin niitä pannulla hetkisen sen oloisena, että tiedän mitä teen ja illuusiota vahvistaakseni kaadoin mukaan vähän portviiniä. Kun ananakset olivat sen näköisiä, että nyt ne voi syödä, lusikoin niitä lautasille vaniljajäätelön kaveriksi, Antti raastoi pinnalle suolakiteillä kipakoitua suklaata, minä lusikoin kastiketipat päälle ja esittelin annokset yleisölle. Voi kun olisi ollut kokonaisia rosepippureita, nekin olisivat sopineet tähän!

Minun oli tarkoitus laittaa tähän valkoista portviiniä, mutta olin jo hulauttanut pullosta, kun huomasin sen olleen rubya, valkoinen portti oli jääkaapissa. Ruby teki kyllä hyvän lopputuloksen, siitä tuli voin ja sokerin kanssa ihana punertava kastike. Kuva voisi tietysti olla parempi, mutta tämän kummempaan en nopeassa tilanteessa kyennyt. 

Onneksi on tiskikone, niin ei tarvinnut tiskata käsin. Huomenna syömme ananaan loppuun, sillä majoituksen vaihto lähestyy ja ruokatarvikkeet pitää ajaa vähiin ennen pitempää automatkaa. Sään puolesta ruokatarvikkeet kyllä säilyisivät, mutta tilaa on niin niukalti, ettei huvita istua koko päivää ruokakassi sylissä.

Aamupäivällä oli taas mitä mainioin rantakävelysää. Marraskuu on ilmeisen hyvä aika vuodesta laittaa lapset surffauskouluun, en kyllä omiani olisi päästänyt.

Kaikenlaista lilluu merissä, muunmuassa tämmöisiä söheröitä, ainakin muoviletkua, ruostunutta rautaa, betonimyökkyjä, köyttä ja muoviverkkoa oli tässä käänteiskauniissa kasassa, joka taisi rantautua edellisen nousuveden aikaan.

Tämmöiset levämuodostelmat sen sijaan eivät varmaan ole kauhean paha juttu rannoilla. Tietääksemme näitä kuivataan ja hienonnetaan lannoitteeksi ja ihmiset poimivat aamukävelyllä parhaita paloja mukaansakin. Me emme, kun emme tienneet mihin niitä voisi käyttää.

Aamukävelyn päätteeksi poikkesimme kahville aiemmilta kerroilta tutun Hotel Farolin kahvilaan. Aika pätevä sotku espresson jälkeen. Lisään tämänkin postauksen CampaSimpukan ylälaidan Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme, vaikka tässä on tätä apepuoltakin.

Dramaattinen affogato

En ole viettänyt paljon aikaa keittiössä viime päivinä. En tänäänkään, mutta jälkiruoaksi nautimme italialaisen kahvin ja jäätelön yhdistelmän.

Mustikka-affogato kahdelle

• 2 palloa Jymy-mustikkajäätelöä
• 2 espressoa
• 4 pientä cappuccinon makuista marenkia
• 2 mansikkaa

Pyöräytä jäätelöpallot laseihin ja laske päälle espressot. Lisää mukaan pienet marengit ja mansikat. Syö ja juo äkkiä. 

Jotkut kutsut vaan ovat kivempia – jäätelöä maistamassa

Edit: kaupallinen yhteistyö, Liisankankaan Tilajäätelö.

Eilen olimme maistamassa jäätelöä. Emme vain yhtä tai kahta, vaan ainakin kahtakymmentä! Saimme kutsun Seppälän Prisman pihalla olevalle Liisankankaan Tilajäätelön kojulle ja aurinkoinen kesäpäivä oli mitä parhain jäätelön maisteluun. Ainakaan minä en ollut aikaisemmin kuullut Liisankankaan Tilajäätelöstä, mutta nyt tiedän, että jos italialaistyyppistä jäätelöä tai sorbettia tekee mieli, eikä ole umpisateinen sää, kannattaa poiketa kojulle herkuttelemaan. 

Liisankankaan jäätelöitä on valmistettu Pihtiputaalla verkkosivujen mukaan vuodesta 2012 ja pääraaka-aine, maito, on tilan omaa tuotantoa. Valmistusmetodi on italilainen ja tällöin puhutaan gelatosta. Juuri sellaisista, joita moni Italian-matkaaja jo etukäteen uneksii reissullaan syövänsä. 

Meille oli varattu monenmontaa makua maistettavaksi ja kyllä me maistoimmekin. Oli perusmaut, suklaa, mansikka ja vanilja. Oli kahvi, amaretto, tiramisu, kinuski, kirsikka, appelsiini ja niin monta muuta, ettei niitä enää muistakaan. Ainoastaan kookos oli sellainen, ettei Antti tahtonut maistaakaan ja minäkään en siitä pitänyt, mutta se johtuu vain ja ainoastaan Bountyn-katkuisista nuoruusmuistoistamme. Jäätelössä ei ollut sitten mitään vikaa. 

Sorbettajakin maistoimme monta makua ja niistä mieleeni jäi parhaiten vihreä omena. Lime-makua ei valitettavasti ollut juuri eilen maistettavaksi, mutta arvelisin senkin olevan raikasta. Kun olimme maistaneet makuja pikkuruisista lusikoista aivan päämme sekaisin, saimme vielä valita kupilliset suosikeitamme. Minä valitsin suklaajäätelön ja sitruunasorbetin yhdistelmän, Antti otti kahvin ja vihreän omenan. 

Liisankankaan jäätelön rakenne on sellainen, ettei siitä pyöritetä palloja, vaan sitä kaavitaan kuppiin leveällä, todella pätevän näköisellä kauhalla. Ainakaan tällä erää jäätelöä ei saa tötteröön, eikä se tämän kaltaiselle jäätelölle olisikaan minusta hyvä tapa tarjota, vaan pahvinen kuppi pienelllä muovilusikalla on juuri sopiva setti. Kuulema monia erilaisia kertalusikoita on kokeiltu, esimerkiksi joku puinen malli antaa makua jäätelöön, joten muovilusikka on osoittautunut parhaaksi välineeksi. Kupit muistaakseni mainittiin biohajoaviksi. 

Jäätelöä ja sorbettia voi ostaa myös mukaan styroksirasiassa, voisin kuvitella vaikkapa kahvijäätelön tai limesorbetin sopivan hienommankin päivällisen jälkiruoaksi mitä parhaiten. Hintaahan tällaisella artesaanijäätelöllä on enemmän kuin suurten tehtaiden tuotteilla, annoskupillinen yhdellä maulla maksaa 3,50 euroa ja kahdella 4,5 euroa ellen ihan väärin muista. 

Koju sijaitsee Seppälän Prisman Ahjokadun puoleisella jättimäisellä parkkipaikalla lähellä pääsisäänkäyntiä. Seisoskelimme hyvän tovin maistelemassa ja sinä aikana asiakkaita riitti jollei jonoksi niin melkein ainakin. Ystävällinen nuori mies maistatti makuja muillekin päätöksenteon tueksi ja niin vain löytyi joku kookosjäätelöstäkin pitävä! 

Oli todella mukava tutustua Liisankankaan Tilajäätelöön ja täpärästi vältin jäätelöotsan kehittymisen, tiedättehän sen hetkellisen keljun olon otsalla, kun syö liikaa jäätelöä, tai ryystää pirtelöä liian nopeaan tahtiin. Meidät kutsunut Johanna teki olomme tervetulleiksi ja juttua olisi riittänyt vaikka mistä ja vaikka kuinka kauan tahansa. Juuri tällaisesta pienimuotoisesta "yhteistyöstä" minä pidän, ei kosiskelevasta tai ehtoja latelevasta, vaan aivan rehellisestä mielipiteen pyytämisestä ja siitä, että voisin mainita firman blogipostauksessa, jos siltä tuntuisi. Ja nimenomaan siinä sävyssä kuin oikeasti tunnen. 

Se pitää vielä mainita, että asiakkaat antoivat palautetta todella mukavasti, heiltä (samoin kuin meiltä) kysyttiin tuleeko mieleen joku  maku, jota toivoisivat valikoimiin, sillä niitä kehitellään kokeiluun kaikenaikaa ja jos alkavat käydä kaupaksi, otetaan enemmänkin valikoimiin. 

Tässä siis tulee CampaSimpukan rehellinen mielipide Liisankankaan Tilajäätelöistä: Tykkäsimme ihan sikana! Käykää tekin maistamassa!

Basilikajäätelö – ensimmäinen yritys

Istuessamme lounastamassa Göstassa viime lauantaina, Timea Slavic kertoi keittiömestarista, joka teki pikaisesti herkullista jäätelöä hyödyntäen aivan tavallista vaniljajäätelöä ja tuoreita yrttejä. Aterian jälkiruokana meillä oli oliiviöljyjäätelöä, jonka päälle oli vielä tiputeltu muutama tippa öljyä ikäänkuin kastikkeeksi. Tämä kaikki jäi pyörimään mieleeni ja tänään kokeilin basilikajäätelöä, jossa oli mukana oliiviöljyä. Aivan nappiin kokeilu ei vielä mennyt, etenkään kauniin jäätelösuikulan muodostamisessa, mutta maku oli minusta aika hauska. 

Basilikajäätelöä köyhänritarin ja mansikoiden kanssa kahdelle

• 0,5 vaniljajäätelöä
• pienehkön basilikanipun lehdet irtiriivittyinä
• iso loraus oliiviöljyä
• ripaus pippuria
• tarjoiluun mansikoita, basilikanlehtiä ja muutama tippa oliiviöljyä
• 1 pyöreä pulla tai sämpylä (ei kovin terveellinen)
• nokare voita
• 0,5 dl maitoa
• ihan pieni kananmuna (minulla sattui olemaan joutilaita viiriäisenmunia, niitä käytin kaksi)
• sokeria ja kanelia

Annoin jäätelön pehmetä hetkisen, 10-15 minuuttia. Riivin basilikanipusta lehdet ja laitoin ne tehosekoittajan kannuun, lorautin sinne hieman oliiviöljyä. Suurruuttelin basilikan silpuksi. Lisäsin kannuun mukaan hieman pehmenneen jäätelön ja suurruutelin lisää. Laitoin mausteeksi hieman pippuria ja hieman lisää oliiviöljyä. Rakenne oli tässä vaiheessa aika vellimäinen. Kaadoin massan rasiaan, laitoin rasian pakastimeen ja annoin jäätelön jähmettyä siellä kokonaan. 

Tarjoilun lähestyessä otin jäätelörasia jääkaapin puolelle pehmenemään ja paistoin köyhätritarit. Minulla oli vähän tylsiä kaupasta ostamiani sämpylöitä, mutta onneksi ne olivat ihan vehnähöttöä, sopivat ihan hyvin tähän tarkoitukseen. Leikkasin sämpylästä hatun ja pohjan pois ja loput kahteen ohueen kiekkomaiseen viipaleeseen. Sekoitin maidon ja viiriäisen munat (tietysti kananmuna passaa yhtä hyvin) ja maustoin seoksen kanelilla ja sokerilla. Sulatin voin pannulla ja kastoin sämpyläkiekot munamaidossa molemmin puolin ja paistoin ne kummaltakin puolelta kauniin ruskeiksi. Asetin yhden kiekon annoslautaselle. Olisin voinut  odottaa hetken pitempään ritarin jäähtymistä.

Laskin hanasta niin kuumaa vettä kuin sieltä tuli ja pidin lusikkaa kuumassa vedessä hetkinen. Otin kuumalla lusikalla jäätelöä lusikkaa kiertäen. Olen nähnyt Mikko Utterin tekevän sen todella näppärästi, mutten enää muistanut ihan tarkalleen miten se pitäisi tehdä. Sain toiseen annokseen kuumalla lusikalla jonkulaisen puikulan aikaan. Pitikö siinä käyttää kahta lusikkaa, joilla puolijähmeää jäätelöä otetaan? Muistaako joku? 

Nostin jäätelöpuikulan köyhänritarin päälle ja ripottelin lautaselle mansikoita puolikkaina ja pieniä basilikanlehtiä. Viimeistelin annoksen muutamalla tipalla oliiviöljyä. 

Antti oli sitä mieltä, että basilikaa olisi voinut olla hieman vähemmän. Minusta sitä oli ihan passelisti, mutta syömisen jälkeen tuli ihan messevä basilikaröyhtäys, joten Antti taisi olla oikeassa. Rakenne oli mukava ja maistuva, mansikoiden kanssa kiinnostava. Tykkäsin, mutta jäätelön käsittelyä pitää opetella lisää! Kiitos Timealla vinkistä, jota aika lonkalta soveltelin. 

Sovellussalaatti

Kuvan tomaateilla ei ole osuutta tapahtumiin

Katsoin eilen jotain kotimaista mainosrahoitteista tv-kanavaa. En muista mitä ohjelmaa katsoin, mutta näin hyvin lyhyen mainoksen, jossa tehtiin melonisalaattia. Joku komia mies sitä siinä sommitteli ja lopuksi sanottiin notta apetina.fi. Olin jo päättänyt, että tänään tarjoan päivällisellä lasagnea (jota eräs tuttu rouva sanoi aina sinnikkäästi lasnageksi, vaikka kuinka koitettiin oikaista, ei onnistunut). Se on sen verran tukevata ruokaa, että se vaatii seurakseen jotain raikasta lisäkettä. Niinpä minä siltä istumalta naputtelin itseni ATK-laitteistoni näppäimillä kyseiseen osoitteeseen. Eihän sitä sivua kerennyt mennä kuin parit pyyhkäisyt alaspäin, kun esille pompsahti tutut kasvot, Nannahan se siellä! Hän ei kumminkaan ollut ilmeisesti resepteerannut sitä melonisalaattia, jonka perässä olin sivulle saapunut, vaan se löytyi täältä. 

Minä tietysti hieman soveltelin, saatavuussyistä lähinnä ja myös sen takia, että anteeksi vain, en kauheasti tykkää Apetina-salaattijuustosta. Minulla oli vesimelonin sijaan kotona cantaloupe ja palanen hyvää fetaa, joten niillä sitten mentiin. Vähän minä ihmettelin reseptin yhteydessä ollutta vaikeusasetta, joka salaatille oli tällätty. Keskivaikea. 

Cantaloupe-fetasalaatti neljälle mainoksen uhrina

• 1 kypsä cantaloupe
• palanen hyvälaatuista fetajuustoa
• 2 uutta punasipulia
• 1 kurkku, ei järkyttävän iso, semmoinen kohtuukokoinen
• 1 suuri pihvitomaatti
• 6 keltaista kirsikkatomaattia
• puolikkaan sitruunan mehu
• loraus oliiviöljyä
• ripaus suolaa ja paljon pippuria
• yrttejä, jos viitsit niitä hakea

Halkaise meloni, kaavi pois keskustan siemenvelli. Leikkaa puolikkaat viipaleiksi, leikkaa kuori niin ohuelti kuin se suosiolla on helposti leikattavissa. Pilko kuorittu meloni kuutioiksi. Leikkaa samoin kuutioiksi kurkku, tomaatit ja feta. Sekoita kaikki keskenään kulhossa. Jossakin pikkuastiassa, vaikkapa muumimukissa, sekoita kastikkeeksi sitruunamehu, oliiviöjy, suola ja pippuri ja ne yrtit, mikäli olit viitseliäs. Sekoita kastike salaattiin. Ei ollut vaikeaa, eikä ainakaan keskivaikeaa. Mikäli tahdot tehdä lisää tiskiä, kaada salaatti vielä laakealle vadille, sillä se näyttää hienolta. Kyllä sen voi kulhostakin lusikoida lautasille. 

Me söimme tätä salaattia lasagnen aka lasnagen kanssa ja se kyllä raikasti ruokailua mukavasti. Vähän mietin olisiko vesimeloni ollut sittenkin parempi, vielä raikkaampi, mutta sopivan kypsän cantaloupen makeus yhdistettynä fetan suolaisuuteen ja sitruunan kirpeyteen teki kyllä kokonaisuudesta todella hyvää. Anteeksi nyt Apetina, kun tein ihan toisin, vaikka mainokseen repsahdinkin. Nannakaan ei varmaan (toivottavasti) lakkaa puhumasta minulle.

Jälkkärinä meillä oli hullunhyvää pikaista marjakastiketta vaniljajäätelön kanssa. Ilmeisen hyvin ruokin sekä sukulaiset, että Antin, kun kaikki muut ovat menneet jo nukkumaan vatsojensa viereen ja kello on sentään vasta kohta kahdeksan! Antilla tosin on yövuoroviikko, joten zombien tuleekin nukkua tähän aikaan.

Tosi nopea jälkiruoka marjoista ja jäätelöstä

• 3/4 litran jäätelöpaketista, neljäksi kuutioksi leikattuna
• kymmenkunta mansikkaa puolikkaiksi leikattuna
• kourallinen isoja pensasmustikoita
• nokare voita
• 1 rkl sokeria
• loraus marsalaa tai muuta makeaa vahvaa viiniä
• tuoretta minttua

Leikkaa jäätelö joko annoskuppeihin valmiiksi, tai jos haluat taas tehdä lisää tiskiä, laakealle lautaselle pehmenemään. Kuumenna pannulla nokare voita ja lisää mukaan sokeri ja marsala. Anna hieman kiehahtaa. Pilko pannulle mansikat ja lisää mukaan mustikat. Sekoittele hieman ja anna marjojen kuumentua. Lusikoi seos jäätelön päälle ja tarjoa heti mintulla koristeltuna. Sanalla sanoen hyvää!

Suolaisenmakea affogato

Tänään töissä sai puhua niin paljon, ettei minulla ole asiaa tänään enää kenellekään. Ateria kuitattiin nopealla tähdenlennolla, johon tuli eilisen pastan loput ja valmislihapullat. Kyllä se nälkää siirsi, joten tehtävä täytetty. Jotain italialaista kuitenkin teki mieleni ja bongasin foodgawkerista affogato-ohjeen, jossa oli muutama lisäherkku jäätelön ja kahvin lisäksi. Vikalinka teki näin ja minä tein sinne päin:

Suolaisenmakea aggofato kahdelle

• 2 palloa vaniljajäätelöä
• 2 espressoshottia
• 2 tl suolakaramellikastiketta
• 2 rkl Bailey'siä
• minikokoisia suklaanappeja

Kuumenna kahvikone, (tai käytä mutteripannua/muuta kahvinvalmistusmetodiasi). Laita jäätelöpallo lasikupin pohjalle ja lusikoi jäätelön päälle suolakaramellikastikenokare. Kaada päälle likööri ja valuta espresso suoraan jäätelön niskaan. Ripota päälle muutama suklaanappi. Ota kuvia niin kauan, että olet tyyytyväinen ja toivo, että jälkiruoka on vielä lämmintä ja kylmää yhtäaikaa. Pidin kovasti Annan kaupasta ostamastani suolakaramellikastikkeesta ja se sopi hyvin kahvin ja liköörin kaveriksi.

Giro d'Italian kolmas etappi on vielä tallentumassa. En edes yritä saada lähetystä nyt näkymään, sillä onnistun varmasti sössimään tallennuksen juuri siltä kohtaa, kun voittaja tulee maaliin. Maltan mieleni ja katson tallenteen sitten Kammenpyörittäjän kanssa illempana. Nyt on menossa myös AMGEN Tour of California, jossa Mark Cavendish ajaa. Ilmankos twiittailikin rapakon takaa.

Erilainen jäätelökakku

Osuin reseptiretkilläni espanjalaiseen blogiin, jossa oli tehty sikäläisissä blogeissa kiertänyttä suklaajäätelökakkua. Ajatus tuntui heti siltä, että sitä pitäisi testata. En viitsinyt alkaa etsiskellä paria blogia kauemmas kakun alkuperää, vaan hyväksyin sen samantien sopimaan Espanja-haasteeseemme. Tänään kotimatkalla poikkesin kauppaan ostamaan suklaajäätelöä ja aloin leivontatoimiin heti kotiin päästyäni. Muuntelin ohjetta hieman. 

Suklaajäätelökakku

• 1 l hyvälaatuista suklaajäätelöä
• 180 g vehnäjauhoja
• 1 tl leivinjauhetta
• ripaus suolaa
• 2 rkl tummaa rommia
• 1 dl jäisiä mustikoita

Kumoa jäätelö kulhoon ja jätä pehmenemään, voit hieman pieniä sitä lusikalla. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kun jäätelö on hieman pehmennyt, kaada sen päälle jauhot, leivinjauhe, suolaripaus ja rommi. Vatkaa sähkövatkaimella taikina tasaiseksi. Kääntele nuolijalla mukaan mustikat. Kaavi taikina leivinpaperilla vuorattuun pienehköön pitkänmalliseen vuokaan. Laita vuoka uuniin ja pienennä lämpötilaa heti 20 astetta 180 asteeseen. Paista kakkua noin 30 minuuttia. Pienennä vielä lämpöä 20 astetta 160 asteeseen ja paista edelleen noin 15-20 minuuttia. Kakun pinta saattaa hieman halkeilla, muttei se mitään. Kokeile kypsyyttä tikulla. Kun tikku tulee kakusta ulos puhtaana (mustikkaa lukuunottamatta, jos osuu juuri marjaan), on kakku kypsä. Anna kakun jäähtyä ennen kuin leikkaat sitä. Tarjoa sitä mintunlehtien ja vaikka kermavaahdon kanssa. Kakussa on hauska, mehevä rakenne ja mustikat sopivat siihen oikein hyvin. Kakku on hieman mutakakun tapainen, mutta kevyempi, jos mahdollista. Pitää kokeilla vaniljajäätelöstäkin tätä kakkua!

Vueltan 12. etappi oli kirimiesten lempilajia, tasamaan pätkä, jossa ajettiin samaa kierrosta melkoisen monta kertaa. John Degenkolb kiri ykkösenä maaliin. Toisena oli luimupupulan suosikki Tom Boonen. Viimehetkillä tapahtui kolarointiakin, joka hajotti kiriporukan ja monenlaista maaliinlaahustusta nähtiin. Kokonaiskilpailun kärjen tilanne pysyi muuttumattomana. 

Affogato - jäätelöistä espressoa

Italialaiset pitävät kahvista ja jäätelöstä. Nerokkaasti he yhdistävät nämä kaksi herkkua samaan lasiin ja nauttivat affogaton päiviensä virkistykseksi. Olen joskus tullut tunnustaneeksi, etten osaa vaahdottaa maitoa Andrejallamme, mutta espresson osaan tehdä ja tällä kertaa se riittää mainiosti. 

Affogato - jäätelöinen espresso kahdelle

• 2 palloa jäätelöä
• 2 espressoshottia

Kuopaise hyvälaatuista jäätelöä lasin pohjalle, minä käytin ruotsalaista SIA-luomuvaniljajäätelöä ja toiseen annokseen 3 Kaverin suklaajäätelöä. Laske päälle shotit hyvälaatuista espressoa, minä tein ne suoraan koneesta laseihin, ettei crema kärsisi. Nauti heti kuuman ja kylmän suloisesta sekamelskasta. Eikä ole muuten tavallisesti espressoa karsastavallekaan liian tujakkaa, jäätelö pehmentää kahvin sopivasti. 

Tänään ajetaan Girossa henkilökohtainen aika-ajo, jolla on mittaa rapiat 40 km. Alku- ja loppupisteenä viinikylät, joiden tuotteita olemme maistaneet ja maistamme taas, kun töiltä ja muilta kiireiltä ehdimme. Eilinen pitkä etappi ei muuttanut oleellisesti kokonaiskilpailun asetelmia ja Cadel Evansin tilanne on ennen aika-ajoa mitä parhain ja hänen aika-ajotaidoillaan ei liene suurta huolta sen jälkeenkäään.

Viimetipan hosumiset, osa 1

Kuten olen kertonut, oli aika vaikeaa löytää keittokirjahaasteessani kokeiltavaksi riittävän inspiroivia ohjeita Jamie Oliverin kirjasta Jamie's Great Britain, vaikka kirjassa on 130 ohjetta äärestä laitaan. Olen lukenut kirjaa monta monituista kertaa, enkä ymmärrä miksi kirja ei ole oikein iskenyt. Tein joku aika sitten takinkäännöksen Jamien suhteen, hän pääsi epäsuosiostani alkaessaan kokata tv-sarjoissaan hieman rauhallisemmin ja pönäköityessään keski-ikää lähestyessään ihan kuin me kaikki muutkin. Mutta tämä kirja ei ollut se helpoin nakki kotikokattavaksi.

Toissailtana joku ihme muistutti mieleeni, että Kammenpyörittäjä söi loistavan kaniragùn lokakuisella Italian matkallamme Sienassa Tre Cristi-ravintolassa. Maistoin annosta silloin ja harmittelin, että oma pastani oli niin turkasen hyvä, etten jaksanut kärkkyä enempiä hänen lautasellaan. Kastike oli aivan loistava. Samassa aivomyrskyssä toissailtana mieleeni palasi sekin seikka, että Jamien kirjassahan on kaniragùn ohje ja meidän parhaassa ruokakaupassamme on ranskalaisia kaneja myynnissä. Olin vai ohittanut ohjeen sen nimen vuoksi kaikilla pläräyskerroillani. 

Jamie nimesi pastakastikkeensa 12 tunnin kaniragùksi. Kesällä tein paellaa, johon tuli kani, mutta olin sen verran nyyserö, että laitoin isäpuoleni käsittelemään kanin. Nyt luin Jamien kirjasta, ettei mikään erityinen raa'an kanin käsittely ole tarpeen, vaan kyseessä on nyhtökani. Mikä sen helpompaa ja parempaa?

Eilen pyyhälsin Sokoksen ruokaosastolle kaninkiilto silmissäni ja mikä merkillepantavaa, ostoslista kädessäni. Olin ajatellut ostavani kaksi kania, sillä kaksi on aina parempi kuin yksi, mutta yhteen oli tyytyminen, sillä otettuani kanin kärryyni, myyntipaikka ammotti tyhjyyttään. Siispä tekisin yhden kanin ragùn, Joustavuus on toinen nimeni. Poimin myös muut tykötarpeet kärryyni ja maksoin ostoksista enemmän kuin vakiokaupoissani, mutta mitäpä sitä ei tekisi keittokirjahaasteen vuoksi?

Eilisen päivän vietin kaupassakäynnin lisäksi enimmäkseen keittiössä kokatessani raivopäisesti haastetta loppuun. Söimme kolmen ruokalajin päivällisen ja heti pöydästä noustuani pyysin Kammenpyörittäjää nostamaan ulkoa grillin päältä kaikki kanitavarat sisälle. Hän ehti pyöräyttää silmiään neljänneskierroksen ennen kuin selitin, että tahdon varsinaisen kanin, purjon, sienet, alen ja sellerin varret. Kaikki nuo joutuivat ulos kauppareissun jälkeen, koska jääkaappi oli edelleen täyteen ammuttu syömätöntä ruokaa. Viinitonkan piilotin terassin lattialle, ettei kukaan janoinen koiran pissittäjä tekisi mutkaa terassillemme. Kanihomma meni näin kaiken soveltamiseni jälkeen, katsokaa kirjasta, jos oikea tapa kiinnostaa:

• iso loraus oliiviöljyä
• 1 valkosipuli, kynnet irrallaan, kuoret suunnilleen poistettuna
• 1 ison purjon valkoinen osa pestynä ja suikaloituna
• 1 iso sipuli paloina
• 1 porkkanaa paloina
• 10 isoa siitakesientä
• muutama pekonisiivu
• 2 tölkkiä tomaattimurskaa (brassailen merkillä Mutti)
• 0,5 l pullo pale alea
• suolaa ja pippuria
• timjamia
• rosmariinia
• 3 rkl tomaattipyrettä
• tomaattimurskatölkkien huuhteluvettä tarpeeksi

Laitoin uunin lämpenemään 110 asteeseen ja ison uunipannun kaasupolttimoiden päälle kuumenemaan. Lorottelin oliiviöljyä pannulle sen minkä ilkesin ja aloin latoa sille aineksia mitä pikimmin. Ensin sinne lensivät rosmariinioksat ja valkosipulin kynnet, pekonit, sitten Mr/Mrs Kani. Maksoineen päivineen. Ja päineen. En katsonut sitä silmiin. Pyöritin pinnalle suolaa ja pippuria myllyistä ja tiputin kainoloon sienet. Sitten purjot, sipulit, porkkanat, sellerit, tomaattimurskat ja -pyreet. Olut ja purkinhuuhdontavettä sen verran, että kaniriepu oli upoksilla. Ihan ylimmäksi timjamin oksia. Peittelin tekoseni foliolla ja nostin komeuden uuniin. Aamuun asti, 110 astetta.

luimupupu, leikitään ettet nähnyt tätä kuvaa

Aamulla otin kanini uunista. Se oli kypsää kauraa. Annoin sen jäähtyä jonkun aikaa. Jamie neuvoi ottamaan Marigold-käsineet, jotka ovat ilmeisen tunnettu gummihanskamerkki. Ikäväkseni minulla ei ollut sellaisia, joten jätin koko homman sikseen. Eikäkö otin toisen merkkiset käsineet ja aloin käpälöidä täyskypsää pupujussia. Jamie neuvoi puristelemaan elukkaa, jotta liha irtoaisi ja herran jestas, se kyllä irtosi. Myös kasvikset piti puristella käpälillään ja poimia puiset yrtit pois. Keräsin kaikki hyvät palat pataan ja kauhoin tummanpunaista sakeaa tomaattista kastiketta lihan ja hienonnettujen vihannesten päälle. Maistelin ja maustoin vielä hieman suolalla ja pippurilla, sekä tuoreella timjamilla. Tästä kaikesta sukeutui aikamoinen ragù. Lientä oli enemmän kuin tarvitsin, joten valutin sitä siivilän läpi ja säästin lasagnekastiketta varten. 

Kypsän kanin käsitteleminen ei ollut mitenkään ikävää, vaikka vähän sitä uumoilin. Päähän en koskenut, en ole kuullut puhuttavan kaninposkista suurena herkkuna, en tutkinut oliko päässä syötävää. Luusto oli kiintoisa, piti todella tarkasti perata lihat, ettei mukana menisi teräviä pieniä luita.

Jamie tarjoili ragùn pennen kanssa, mutta minä en. Ainoat pennet, mitä kaupoista äkkiseltään löysin olivat Barillaa, jota en enää osta. Käytin fusillonia. Raastoimme annoksen päälle parmesania. Alkuruoat olivat täyttäneet vatsoja niin reilusti, että oli vähän jaksamisvaikeuksia.

Jälkiruokana meillä oli Jamien ohjeella valmistamani jäätelöhedelmäpommi. Valmistelin sen eilen joutessani. Kerrankin kävi niin, että todellakin pienensin ohjeen aivan äärimmäisen pieneksi. Ostin nimittäin pienimmän panettonen (hihi, hassu nimi) minkä löysin. En siinä vaiheessa ollut vielä lukenut kovin tarkasti Jamien ohjetta. Ajattelin, että pulla kuin pulla, en osta liian isoa, vaan mieluummin melko pienen. Ostamani painoi 100 g ja ohjeessa käytettiin kilon pullaa! Hieman sen kaunis pahvipakkaus hämäsi blogaania. Siispä pienensin oikein urakalla! Kuinka pienen jätskipommin siis tekisinkään?

Minulla on kolmen Pyrex-kulhon setti, joista suurimpaan olin ajatellut tekeväni tämän jälkkärin. Keskikokoinenkin oli ihan liian suuri, joten otin esille sen pienimmän, joka on ehkä just 4 dl vetoinen. En kuitenkaan lannistunut, sillä sehän ei kuulu luonteeseeni lainkaan. Petyn vasta lopputulokseen, siihen asti olen toiveikas.

No niin, minulla oli  100 g painava pieni pullanen, oikein hyvältä tuoksuva ja ilmava. Ja minulla oli kulho ja minulla oli jäätelöä. Oli hilloa ja marjoja. Niistä minä sommittelin maailmankaikkeuden pienimmän jäätelöpommin, jonka nähdäkseen mikroskooppi oli tarpeen.

Otin noin 4 dl vaniljajäätelöä pehmenemään kuppiin. Leikkasin panettonen poikittain noin sentin viipaleisiin. Pyörylät leikkasin keskeltä kahtia lukuunottamatta kahta palaa, joista tulisi pohja ja kansi. Vuorasin sen pienen kulhon kolminkertaisella kelmulla (Jamie ei kertonut miksi kolminkertaisella) ja asettelin puolikuun muotoiset pullapalat pitkin kulhon reunoja hieman limittäin. Pohjalle asetin yhden kiekon. Sutikoin pullapaloja makean sherryn puutteessa hieman vedellä laimennetulla lakkaliköörillä. Seuraavaksi voitelin liköörillä ilahdutetut pullat vadelmahillolla, joka tarttui märkään pullaan kuin sanonko mikä mihin.

Nyt pommin kuori oli täyttämistä vaille valmis. Otin hieman pehmenneestä jäätelöstä lusikallisia ja asensin niitä vuoan pohjalle pullavuorauksen pohjalle. Jamie täytti oman pomminsa kaikenlaisilla hillotuilla hedelmillä, jollaisia meillä ei ole saatavilla, joten soveltelin iloisesti ja päällystin jäätelöpinnan vadelmilla, boysenmarjalla (tosiaankin yhdellä) ja mustikoilla. Marjojen päälle taikinoin toisen jäätelökerroksen. Siihen olisi pitänyt olla äkkiä asentaa taas pullakerros, mutta viimeinen kiekko oli liian pieni. Otin salamannopeasti kaikkien pullaleipien äidin, Lidlin paahtoleipäviipaleen ja pyöräytin siitä sopivan kokoisen kiekon. Tälläsin sen pommin pohjaksi. Nyt tarvittiin ilmeisesti niitä kolmea kelmukerrosta, jotka taittelin luomukseni päälle. Otin kaapista kreikkalaisia viinilehtikääryleitä sisältävän säilykepurkin painoksi hökötykselle ja pyysin Kammenpyörittäjää sijoittamaan kulhon painoineen pakastimeen. Helpommin sanottu kuin tehty. Kaikki pakastimemme ovat täynnä kuin Turusen pyssy. Mutta hän onnistui. Esikoinen söi 2 dl jäätelöstä erinomaisen vadelmahillon kanssa, sillä arvioin tarvitsemani jäätelön määrän melko pieleen. 

T'änään aterian päätteeksi otin pikkuruisen pommini sulamaan. Moninkertaisen kelmun ansiosta puolipallukka lähti irti ja sain kelmut kiskottua irti. Sulatin noin 100 g tummaa suklaata vesihauteessa ja valutin sen hetimiten pakastimesta vapautetun pommin pinnalle. Suklaa jähmettyi samantien ja muodosti rapsakan kuoren. Joskus voisin tehdä vähän generöösimmän annoksenkin tätä jälkkäriä. Suklaakuori piti jälkiruoan pitkään umpijäässä, joten etenkin suurempi koko pitäisi ottaa hyvissä ajoin pakastimesta pehmenemään.

Tässä vaiheessa maali jo häämötti. Tilanne oli 44-45/48
Hugh 12/12
Jamie 11/12
Rachel 11/12
Nigella 11/12

Tätä se mun uneni tiesi, hillajäätelö vohvelilautalla

Lupauduin jo aikoja sitten mukaan Ravintola Postresin ja Jules Destrooper-tuotemerkin järjestämään jälkiruokahaasteeseen, jossa palkintona on illalliskortti kahdelle Ravintola Postresiin ja voittoisan kehitelmän pääseminen Postresin jälkiruokalistalle viikoksi. Vaikka minulla on yleensä aivan rautainen itseluottamus (uskokoon ken tahtoo), en ole ajatellut kehitteleväni itse varsinaisia ruokaohjeita. Onhan tietysti niinkin, että pyörä on jo keksitty jne, mutta jotain pientä omaa ajatusta voisi kai yrittää kehitellä. Tästä siis lähdin ja niistä kahdesta vohvelipaketista, jotka posti toi jo monta viikkoa sitten. 

Sittemmin olen lähinnä tuuminut, että on se ilmoja pidellyt. Viime viikolla päätin, että tällä viimeisellä lomaviikollani minun on otettava vohvelia reunasta ja ruvettava hommiin. Sen verran olin tehnyt taustatyötä, että eräänä yönä näin unta, millaisen jälkiruoan tekisin. Itse asiassa näin monta unta, joissa ei ärsyttävästi näytetty, millainen lopputulos olisi. Valmistin vaikka mitä keittiössäni ja unien tapaan vähän kummallisemmissakin paikoissa, mutta aina uni loppui siihen, että otin esille jonkun hienon lautasen (jollaista minulle ei ole). Sitten yhtenä yönä näin unen loppuun. Nyt piti vain yrittää valmistaa uneni jälkiruoka-annos. 

Pohjoisen ihmisenä olen ollut hillasoilla aika monta kertaa ja suon ominaistuoksu on ollut minusta aina hyvä. Pidän siitä vähän tunkkaisesta tuoksusta, joka on usein soilla, etenkin aurinkoisina päivinä. Tunkkaisuutta en tietenkään tavoitellut sen enempää unessa, kuin valveillakaan tätä jälkiruokaa tehdessäni. Hillat sen sijaan olivat merkittävässä osassa, sillä niitä äitini on tuonut minulle.

Aloitin tekemällä perusjäätelöpohjan, johon käytin ensimmäistä kertaa glukoosisiirappia, vinkit otin DanSukkerin sivuilta, sillä olin kadottanut Kitchen Aidin jäätelölehtisen. Jäätelöä ilmiintyi jäätelökulhoon operaation lopussa noin litran verran, josta arvelen riittävän kuudelle.

• 4 luomukananmunan keltuaista
• 1 dl erikoishienoa sokeria
• 2 dl kermaa
• 1,5 dl maitoa
• 1 dl glukoosisiirappia

Muuta tilpehööriä

• 1,5 dl hilloja
• minipullo lakkalikööriä
• Jules Trooper-vohveleita
• nokare voita
• 25 g valkosuklaata
• 25 g tummaa suklaata
• muutama ehjä hilla koristeluun

Olin laittanut jo edellisenä päivänä jäätelön tekemisessä tarvittavan kulhon pakastimeen jäätymään. Mitä rautaista suunnitelmallisuutta! Aamulla sitten vatkasin sähkövatkaimella sokerin ja keltuaiset kellertäväksi vaahdoksi. Kuumensin maidon, kerman ja glukoosiirapin niin, että ne juuri ja juuri kiehahtivat. Kaadoin kuuman nesteen keltuaisvaahtoon ja toivoin, ettei se menisi kokkeliksi. Ei mennyt. Jäähdyttelin massaa jonkun aikaa ja sillä välin pipertelin muita osasia jälkkäriini.

Pusersin hillat tiheän siivilän läpi saaden aikaan noin desin verran rakenteeltaan ohutta hillasosetta, jonka maustoin lakkaliköörilorauksella. Kuumensin uunin 175 asteeseen ja silppusin leivinpaperille valkosuklaan ja tumman suklaan. Paahdoin niitä uunissa noin viisi minuuttia, jossa ajassa suklaat saivat uuden olomuodon. Valkosuklaa paahtui vaaleanruskeaksi ja sai toffeisen maun ja tumma suklaa muuttui vielä tummemmaksi ja paahteisen makuiseksi ja suutuntuma ilmavaksi. 

Rikoin vohvelin aika pieniin paloihin ja kuumensin pienen pannun. Sulatin sillä nokareen voita ja kumosin vohvelimurut pannulle. Lisäsin niiden joukkoon lorauksen lakkalikööriä ja seos muuttui tahmean, makean aromikkaaksi murumassaksi. Vohvelit olivat melko makeita alunalkaenkin. Kumosin muruset jäähtymään leivinpaperin päälle. 

Kun jäätelömassa oli jäähtynyt, laitoin jäätelökulhon jäätelövispilöineen paikoilleen yleiskoneeseen ja laitoin sen pienimmällä nopeudella pyörimään. Vispilän on ehdottomasti pyörittävä, kun jäätelöpohja kaadetaan kulhoon, muuten se jäätyä jätkähtää heti kulhon seinämiin. Kone sitten pyöritteli  massaa noin vartin verran, kunnes massa tuli sen verran paksuksi, että vispilämekanismi ilmoitti jäätelön valmistumisesta pienellä naksutuksella. Ilman tätä varotoimenpidettä kaltaiseni lahopää unohtaisi jäätelönsä pyörimään niin kauan, että se rikkoisi koneen. 

Kaavin pehmismuotoisen jäätelömassan litran pakasterasiaan ja tasoittelin pinnan. Kaadoin pintaan noin puolet hillakastikkeestani ja pyöräyttelin hieman lusikalla, että kastike sekoittuisi massaan. Ja sitten vain pakastimeen jäätymään. Siis jäätelö, en minä. 

Myöhemmin sitten oli sommittelun aika. Otin isohkon valkoisen lautasen, jolle asetin lautaksi yhden vohvelin. Otin jäätelökauhalla niin täydellisen pallon jäätelöstäni, kuin suinkin osasin yrittäen saada palloon mukaan hillakastikkeista raitaa. Nostin pallon vohvelilautalle ja ripottelin sen liepeille paahdettua suklaata, karamellisoituja vohvelimuruja ja koristelutarkoitukseen säästämiäni täydellisiä hillayksilöitä. Viimeistelin annoksen hillakastikkeella.

Oikein hymyilytti, sillä oloni oli kuin Masterchefissä, taisi vähän kädetkin tutista. Otimme tästä jälkiruokaehdotuksestani kuvia edestä ja takaa, ylhäältä ja sivusta ennen kuin söimme se suihimme. Lakkajäätelö oli hyvää ja kaikki tekemäni muruset, kastikkeet ja paahtopalat olivat  mukavia lisukkeita. Jäätelö oli aavistuksen makeaa minun suuhuni, ehkä glukoosisiirapin määrää voi hieman säätää. Rakenne oli sileä, eikä siinä ollut jääkiteitä. Jäätelö myös säilytti pallomuotonsa melko hyvin eikä sulanut lätäköksi kovin nopeasti, sekin ehkä selittyy tuolla siirapilla. Tältä annokseni näytti:

vohvelit tarjosi Jules Destrooper

Limoncellomarjat

Italia-kokkaukset ovat kääntyneet tältä keväältä taas loppusuoralle, Girossa on enää muutama etappi jäljellä. Aikaa seurata kisaa on ollut vähän, eikä perusteellisille ruokakokeiluille ole ollut niin paljon aikaa kuin olisin toivonut. Tänään meni päivällinenkin pitkäksi, pääsimme pöytään meiksi myöhään, vasta lähellä seitsemää. Koko perheen yhteisen ajan oltua aivan minimissä, oli mukava istahtaa vielä jälkiruoan äärelle ja nauttia viimeiset kupilliset Inpetto-pavuista tehtyä kahvia.

Lohkoin mansikoita kulhoon, lisäsin mukaan mustikoita ja pari appelsiinia fileroituna. Ripottelin päälle pari lusikallista erikoishienoa sokeria ja lorauksen kotitekoista limoncelloa. Annoin marjojen maustua tunnin verran. Asetin litran paketin vaniljajäätelöä isoon vuokaan ja lusikoin marjasalaatin jäätelön ympärille. Ripottelin päälle minikokoisia suklaanappeja. Limoncello-imitaatio edusti tämänpäiväistä Italia-panostusta ja hyvin edustikin, se antoi marjoille mukavan lisävivahteen. 

Kotitekoista jäätelöä

Me syömme jäätelöä melko vähän ja vielä vähemmän teemme itse jäätelöä alusta asti. Jo monta vuotta meillä on ollut Kitchen Aidin Artisaniin liitettävä jäätelökulho. Ostimme sen edullisesti joltain Saksan reissulta, samalla kertaa saimme kokea ainutkertaisen tapahtuman, kaupanpäällisen saamisen germaanikaupassa! Jäätelökauha lähti mukaamme ilman veloitusta! Kulho täytyy pitää jäädytettynä ja se vie melkoisen tilan pakastimessa, joten useimmiten kulho onkin ollut varaston hyllyllä eikä ole ollut käytettävissä äkillisen jäätelönhimon iskiessä. Eilen kuitenkin tein jäätelötaikinan kylmenemään ja tänään, kulhon jäädyttyä yön yli, pistimme keittiöapulaisen hommiin.

Käytin kulhon mukana tulleen manuaalin jäätelöreseptiä, joka onkin aivan kelpoisa. Minulla on monen mielestä omituinen jäätelömaku, en pidä ns. roskajäätelöistä, joten mikään pähkinä- tai suklaamurunen ei tule kysymykseenkään. Eniten pidän vaniljakermajäätelöstä ja sellaista tein nytkin. Koska minulla ei ole kokemusta minkään muunlaisista jäätekökoneista, en osaa sanoa kelpaako seuraavassa oleva ohje määriltään muihin koneisiin, tämän mahtuu veivaamaan meidän kulhossamme. 

• 6 dl kevytkermaa
• 8 kpl keltuaisia
• 230 g sokeria
• 6 dl vispikermaa
• 4 tl vaniljaa (ohje epämääräinen, oletan tarkoittavan vaniljasokeria)
• ripaus suolaa

Meillä mitään kevytkermoja ole, joten käytin sen tilalta sekoitusta, jossa oli puolet punaista maitoa ja puolet kuohukermaa. Munia meillä edelleen on runsain mitoin, joten niiden suhteen ei ollut tarpeen säätää mitään. Jäätelötaikinan keittäminen alkaa siten, että tämä kevytkerma (meillä siis maidon ja kerman seos) kuumennetaan lähelle kiehumispistettä. Keltuaiset ja sokeri (jota en laittanut ohjeen määrää, vaan sitä tuli 180 g, pussi tyhjeni siinä kohtaa ja tuumin, että nyt piisaa muuutenkin) vatkataan kevyesti. Kun kuumennettu kerma on vähän jäähtynyt, se lisätään pienellä nopeudella vatkaten muna-sokeriseokseen. Tämä taikinanpohja kaadetaan uudelleen kattilaan ja kuumennetaan paksuksi kastikkeeksi koko ajan reunoja myöten sekoitellen. Päästin lämpötilan noin 80 asteeseen, jossa kastike sakeni selkeästi, muttei alkanut vielä kiehua. Loppu 6 dl kermaa, vanilja ja suola oli jo kaadettuna suureen kulhoon ja sinne sekaan kaadoin kuuman sakean kastikkeen ja sekoitin perusteellisesti. Kaadoin koko taikinan laakeaan muovirasiaan, jossa taikina kylmeni ulkona peiteltynä yön ylitse.

Tänään jälkiruoka-ajan lähetessä viritin kylmäkulhon Artisaniin ja mietin hetken aikaa otsa rypyssä, miten se vatkainosa tuleekaan paikalleen, onneksi Kammenpyörittäjä muisti kuinka se tapahtui. Tärkeää on laittaa vatkain pyörimään hitaimmalla nopeudella ennenkuin taikina kaadetaan kulhoon, muuten massa jämähtää heti kulhon seinämiin. Noin vartin vatkaamisen jälkeen massa alkoi olla jäätelömäistä, kulho tuli melkoisen täyteen tästä määrästä ja nopeus hidastui pikkuisen antaen ymmärtää, että pian on valmista. Tässä vaiheessa jäätelö on rakenteeltaan pehmistä, jollaisena söimme sitä tänään marjojen kanssa. Jäätelöä jäi litran verran pakastimeen laitettavaksi, siellä se muutamassa tunnissa jäätyy tavanomaisen jäätelön jähmeyteen ja sellaisena syömme sitä jonain lähipäivänä. Hyvää, mutta vaniljaa olisi saanut olla enemmmän!