One-pot-menetelmän jatkoa – espanjalainen kana-riisipannu

Leppoisa  elo Noirmoutierin saarella jatkuu. Heti aamiaisen jälkeen lähdimme ennalta suunnitellulle pyöräretkelle saaren reunoja pitkin. Olimme laittaneet kartallemme katsottavaksi viisi kirkkoa ja yhden vesitornin ja laskimme reitille tulevan matkaa noin 40 km. Cubeni akku lupasi, että latinkia on jäljellä 85% ja olin sitä mieltä, että se piisaa oikein hyvin. 

Ajoimme ensin katsomaan oman kylämme kirkon, vaikka sen viime vuonna näimekin, muttemme katsoneet. Vissi ero. Sitten ajelimme yhden toisen pienen kirkon kautta saaren pääkaupunkiin, jolla on mukavan yksinkertaisesti sama nimi kuin saarella, eli Noirmoutier. Kävimme siellä eilenkin, kun oli markkinapäivä ja #ihanhirveeruuhka. Nyt oli paljon rauhallisempaa.  Katsoimme saaren pääkirkonkin, vaikka olimme katsoneet sen aiemminkin. 

Sen jälkeen lähdimme uusille reiteille, suurimmaksi osaksi pyöräväyliä. Muita kulkijoita oli jonkun verran, muttei ollenkaan niin paljon kuin eilen ja kevään pitkänä viikonloppuna, jolloin oli suorastaan pyöräkaaos. Tykkäämme kypäröihin asennetusta puhejärjestelmästä, saatamme jaaritella yhtä jos toista ja varoittaa tiellä olevista esteistä, vastaantulijoista jne. Niiden akut ovat hämmästyttävän hyvät, emme ole ladanneet niitä kuin kerran koko reissulla, vaikka olemme tehneet monta usean tunnin pyöräretkeä. Tulee muuten juteltuakin enemmän kuin introvertti usein huomaakaan haluavansa. 

Ajelu saaren länsipään kautta toi nähtäville useita kirkkoja, nyt ne kaikki ovat omalla googlekartallamme kuvan kera, luulenpa, että kaikki saaren kirkot on nyt katsottu. 

Maksettu nettiyhteys toimii edelleen, enkä enää aio koputella puuta enkä syljeskellä. Saimme katsottua La Vueltaakin ruoan teon yhteydessä tietokoneeltani ja olen sitä mieltä, että 15 € viikon nettiyhteydestä on oikein soppeli hinta. Emme toki aio (ehkä) viipyä täällä kokonaista viikkoa, mutta kolmen päivän jälkeen säästö on jo saavutettu. 

Päivän espanjalaisen ruokaponnistuksen ohjeen otin täältä. Ihan kaikkia mausteita minulla ei ole CampaAdrian mobilekeittiössä, mutta oikein kelvollisen makumaailman sain aikaan. Sipuliosasto ja viini ovat omaa lisäystäni. Myös tekotapa oli hieman brutaali, koska halusin säästää tiskiä.

One pan Spanish Chicken and Rice

• 1 uuden sadon sipuli
• 2 suurta valkosipulinkynttä
• oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria
• pimentonia
• chilihiutaleita
• kuivattua tomaattimurua (Portugalin muistoja)
• kuivattua appelsiinimurua (samoin Portugalin muistoja)
• tuoretta timjamia 
• tuoretta lehtipersiljaa
• 200 g ohuita broileriviipaleita (luvalla sanoen marketin tiskistä eivät ihan parhaita paloja)
• 1,5 dl paellariisiä
• 1 dl kuivaa roseviiniä
• 3 dl kanalientä (fondista)
• 1 sitruuna (puolikas viipaleiksi leikattuna, puolikas ruokaan suoraan puristettuna)

Leikkasin sipulin ja valkosipulin viipaleiksi. Maustoin broileriviipaleet suolalla, pippurilla, pimentonilla, chihiutaleilla, tomaatti- ja appelsiinimuruilla, timjamilla ja persiljalla. Luritin paloille hieman oliiviöljyä ja kääntelin paloja kertahanskalla suojatulla kädellä myyntipakkauksessa, taas tiskinsäästö mielessä. 

Paistoin ensin sipuleita oliiviöljyssä parisen minuuttia ja nostin silput lautaselle odottamaan. Sitten paistoin maustettuja broileriviipaleita pannulla samassa öljyssä. Leikkasin ohuita viipaleita saksilla pienempiin paloihin. Nostin puoliksi paistuneet palat lautaselle myös odottamaan, samalle kuin sipulit, koska tiski. 

Jatkoin yhä samalla pannulla ja kaadoin sille ensin riisit ja kuullotin niitä öljyn lopuissa pari minuuttia ja lisäsin sinne sitten lorauksen viiniä, koska minusta se oli hyvä idea. Vähän kuin risotossa. Sitten nostelin pannulle riisin päälle sipulit ja broileripalat ja kaadoin päälle kanafondilientä niin paljon, että riisi oli kunnolla peitoksissa. Nostin lämpöä pannun alla niin, että liemi kiehui maltillisesti. Laitoin kannen päälle ja annoin ruoan kypsyä noin 25-30 minuuttia. Kurkin muutaman kerran. Lientä ei tarvinnut lisätä. 

Kun liemi oli imeytynyt riisiin, puristin mukaan puolen sitruunan mehun ja ripottelin vielä vähän suolaa, pippuria, pimentonia ja yrttejä. Oli oikein maukas ruoka, hyvinkin paellan makumaailmaa, vaikken saanut siitä niin houkuttelevan väristä kuin lähdeohjeessa. Tiskiäkin tuli melko vähän.

La Vueltan 17. etappi oli vuorivoittoinen ja päättyi kovaan nousuun. Katsoimme noin 25 viimeistä kilometriä ja tahdista vastasi Jumbo, voittajaksi ajoi Primoz Roglic, toiseksi tuli Jonas Vingegaard ja kolmanneksi puristi itsensä synttäripoika (29 vuotta) Sepp Küss, kaikki samasta tallista. Kokonaiskilpailua johtaa edelleen kiva Sepp, Jonas toisena ja Primoz kolmantena. Kisa ei ole vielä ohitse ja vaikka toivoisin Seppin voittavan, niin ei taida käydä. 

Girossa kymmenes etappi, meillä leppoisa saaripäivä Oleronilla

Eilen maanantaina oli Giro d’Italiassa lepopäivä, ikävä kyllä sen aikana Remco Evenepoul joutui keskeyttämään kisan koronatartunnan vuoksi. Myös Filippo Ganna on joutunut tekemään saman. Me siirryimme eilen Oleronin saarelle, jossa emme olleet aikaisemmin käyneet, tänne oli aika lyhyt matka Fourasista. Olimme perillä jo ennen puoltapäivää ja se olikin hyvä juttu. Kunnallisen leirialueen respa oli auki puolille päivin ja sisään sai tulla ennen hänen parituntista lounastaukoaan. Niinpä meillä oli leiri valmiina jo kello 12.04. 

Kävimme kävellen keskustassa katsomassa kirkon ja iltapäivällä seurasimme vuoroveden vaiheita, vaikkeivat ne nyt ihan leirillemme näykään hiekkadyynin vuoksi. Oikein hyvä leirialue, luksusvapaa, edullinen ja asiallinen. Ensimmäistä kertaa osuimme leirialueelle, jolla on bunkkereitakin.

Tänään kävimme pyörillä saaren uloimmassa kärjessä katsomassa päivän majakan ja sitä ennen jo kylän hautausmaan, sillä saimme vinkin Sikses kiva paikka-blogin Marilta. 

Tämän saaren rannikolle haaksirikkoitui joulukuussa 1924 uusikaupunkilainen laiva Port Caledonia ja surullista kyllä, sen koko miehistö hukkui. Rannikon asukkaat eivät voineet auttaa kovan merenkäynnin vuoksi, mutta joutuivat seuraamaan rannalta karmeita tapahtumia. Sään tyynnyttyä miehistö saatiin pois merestä ja heidät haudattiin Saint-Denisin hautausmaalle. Vuonna 1984 Suomen valtio hommasi hautausmaalle muistomerkin ja sitä kävimme katsomassa Marin hyvien neuvojen turvin. 

Kiertelimme hautausmaata pariin otteeseen ja ihmettelimme monimutkaisia keramiikkakoristeita, joita haudoilla oli, samanlaisia kuin jollain toisellakin Ranskan hautausmaista, jolla viime kesänä kävimme. Muutamia hienoja hautapaaseja oli niin, että paikat olivat jo varattuja, mutta tulevat asukkaat vielä elävien kirjoissa. Silikonit vaan pitää nyhtää pois kivipaasien väleistä ja PekkaNiska tilata nostamaan kiviä tarpeeksi. 

Majakan ympärillä oli hieno arboretum, oli keittiöpuutarhaa, viiniköynnöksia, erilaisia kukkia ja lähiseuduilla haaksirikkoutuneiden laivojen muistolaattoja, myös Port Caledonian. Majakan lähettyvillä oli monenlaista bisnestä, matkamuistoja, kahviloita, ravintola ja vissiin hotellikin ja ihmisiä melko valtaisasti. Oli kiva paikka, muistutti monia muitakin majakkapaikkoja, etenkin Portugalissa. Kiitos Mari tästä vinkistä. 

Iltapäivällä kävimme vielä kävellen Saint-Denisin satamassa, sillä siellä oli toiveissa saada sinisimpukoita lounaaksi. Voitte arvata miten siinä kävi. Se ravintolahan oli tietysti ferme, muita oli auki ja menimme yhteen niistä aikomuksena se, että Antti söisi muutaman osterin ja minä crevetten (niitä jotain pienehköjä rapuja, onkohan ne ihan katkarapuja suomeksi). Kaikki meni mainiosti siihen asti, että ymmärsimme, ettei crevettejä enää ollut. Niinpä minä katsoin lounaaksi, kun Antti söi muutaman osterin. Lupasin, etten sitä myöhemmin muistele kiukkuisena. 

Tänään meillä oli jonkunlainen kokkausvapaa, olin ajatellut että väittäisin kirkkain silmin sinisimpukoiden olevan tehty just niin kuin Italiassa, mutta sehän nyt meni puihin. Sitten ajattelimme sommitella pienen antipastovalikoiman, sekin suunnitelma muuttui, kun leirialueen reunamalla aukesi punainen pakettiauto, jos myy pizzaa. Siis ehkä myy. Antti tilasikin jo, pizza valmistuu ehkä myöhemmin. Tämä on kyllä hieno juttu, ranskalainen paistelee italialaisia pizzoja, jos viitsii ja ehtii. Tykkään. Saa nähdä tuleeko sitä pizzaa joskus CampaAdrialle asti... Kyllä sitä sentään tuli, minä olin vain usuttanut Antin tuntia liian aikaisin ostoksille, sillä katsoin kelloa tietokoneeltani, jota en ole viitsinyt siirtää Keski-Euroopan aikaan. No, eipä myöhästytty. Tässä on ollut monenlaista nettiongelmaa ja ehkä viimein saan postauksen julkaistua. Tai sitten en. 

Giro d’Italiaa ehdimme nähdä kolme viimeistä kilometriä, oli ollut hirveä ajopäivä, vain muutama lämpöaste, vettä satoi ja muuta vähemmän kivaa. Voittajaksi ajoi Magnus Cort Nielsen ja kokonaiskisaa johtaa Geraint Thomas (Remcon siis jouduttua jättämään kisa kesken) ja kaksi sekuntia perässä on Primoz Roglic. Harmi, ettemme saa kisaa sen enempiä katsottua, minun matkagigani ovat aika vähissä eikä Ranskan tv-kanavat pidä Giroa minään. Mutta tulokset sentään saamme luntattua. Huomenna sitten omaehtoista kokkailua taas, toivon mukaan. Pysymme vielä tällä saarella, sillä tämä on hieno paikka.