Julia Childin kesäkurrepaistos mobileversiona

Kansallispäivän jälkeinen perjantai tuntuu aivan lauantailta tai jopa sunnuntailta. Eilinen juhlinta leirialueella oli vähintäänkin hillittyä, tänään moni tuntuu jo keräävän kamppeensa ja lähtevän eteenpäin, telttoja laitetaan kasaan ja lapsia kerätään uima-altaasta ja pomppulinnasta, oikea määrä jokaiseen autoon. 

Kävimme pyöräilyllä seuraavassa kylässä, sieltä löytyi pikkuinen elintarvikekauppa, joka oli tuskin kolmen metrin levyinen, mutta jatkuin pitkälle, sieltä löytyi kaikki mitä muistimme ostoslistassa olevan, kahvi ja vessapaperi jäi ostamatta, koska ostoslista jäi CampaAdrian ruokasalin pöydälle. Antti kävi kaupassa ensin minun pyöräni sivulaukun kanssa ja minä kävin sen jälkeen ostamassa vielä kesäkurpitsan. En tiennyt mitä kaikkea Antti oli ostanut enkä sitä, paljonko pyörälaukku painoi. Hyvä kun jaksoin nostaa sen leirillä ulkoa sisälle CampaAdrian keittiöön. Ihmeen kevyesti painava toispuolinen kuormakin kulkee e-pyörälläni, ei yhtään puolla eikä rasita. Toin siis perille monta litraa nesteitä,  vettä ja siideriä, maitoa ja muutakin eikä tuntunut missään. 

Päivälliseen kuului tänään ranskalaiset raakamakkarat, joita olemme syöneet useampaankin otteeseen, mutta aina nyt makkara tai pari menee. Tein kolmisen vuotta sitten Julia Childin ohjeella kesäkurpitsa-riisivuokaa ja nyt toistin sen pienempänä airfryer-versiona. 

Kutistettu kesäkurpitsa-riisivuoka kahdelle

• 0,5 dl sushiriisiä
• 1 pieni kesäkurpitsa 
• ripaus suolaa
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 uudensadon sipuli silputtuna
• 1 valkosipulinkynsi 
• 1 rkl vehnäjauhoja
• pippuria
• kesäkurpitsan itketysliemi + maitoa sen verran, että sitä oli yhteensä noin 2 dl
• 1 dl parmesaania raastettuna
• nokare voita vuoan voiteluun

Laitoin riisin veteen jo aamupäivällä ja raastoin kesäkurpitsan siivilään kulhon päälle. Sekoitin raasteeseen suolaa ja sekoittelin. laitoin raasteen päälle kupin ja siihen painoksi Calvados-pullon, kyllä hätä keinot keksii. Raasteesta valuva neste meni talteen kulhoon. 

Iltapäivällä jatkoin toimia maistamalla ensin raastetta, jos se olisi ollut liian suolaista, olisin huuhtonut sitä hieman vedessä, mutta ei ollut. Lisäsin kulhossa olevaan valutusnesteeseen sen verran maitoa, että nestettä oli yhteensä noin 2 dl. Kaavin raasteen lautaselle odottamaan, tarvitsin CampaAdrian keittiön ainoaa siivilään pian muuhun. 

Kiehautin liotettua riisiä noin 5 viisi minuuttia ja kaadoin veden pois ja riisin siivilään odottamaan. Silppusin sipulin ja valkosipulin ja paistoin niitä pannulla oliiviöljyssä muutaman minuutin. Lisäsin mukaan vehnäjauhot, kesäkurpitsaraasteen ja puolet juustoraasteesta sekä pippuria. Maistelin seosta, ei tarvinnut lisää suolaa. Yhdistin mukaan esikeitetyn riisin ja sekoitin. Kuumensin kattilassa valutusliemen ja maidon seoksen melkein kiehuvaksi ja yhdistin sen riisi-kurpitsaseokseen. Laitoin mukaan vielä loput juustoraasteen ja kaadoin seoksen voideltuun foliovuokaan, joka juuri ja juuri mahtuu malliston pienimpään matka-airfryeriin. Kypsensin vuokaa 180 asteessa noin puoli tuntia, kurkin välillä ja jatkoin sitten vielä paistamista 200 asteessa 10 minuuttia. Pinta oli silloin sopivan ruskea ja paistos valmis. 

Raakamakkarat grillasimme hiiligrillissä, niitä oli marketin pakkauksessa kolmenlaisia, yksi kutakin laatua kummallekin. Punaisin oli mausteisinta, mutta ei liiaksi. Kesäkurpitsavuoka oli aivan yhtä hyvää kuin edelliskerrallakin vuonna 2019. Makkaraa oli vähän yli tarpeen, nyt varman pidämme pienen makkaratauon, niin hyviä kuin nuo raakamakkarat ovatkin. 

Tour de France on kääntynyt loppupuolelleen, nyt oli jo kyseessä 13. etappi, joka oli luonnehdinnaltaan flat eli kirimiehiä suosiva. Katsoimme etappia taas hyvässä varjoisassa kisakatsomossamme CampaAdrian pihalla aa söimme aterian ulkoruokasalissa. Olimme ateriamme kanssa aivan eri rytmissä kuin muut ihmiset, he vasta päättelivät lounastaan ja kävivät tiskaamassa niitä astioita, kun meillä oli jo päivällisaika. Massakirin sijaan etapin voitosta taisteli kolme ajajaa, joista nopein oli Mads Pedersen. Kokonaiskilpailun kärjessä tapahtui sen verran muutosta, että Jonas Vingegaard edelleen johtaa, toisena on Tadel Pogacr ja kolmantena Geraint Thomas. Jälleen netti tökkii, mutta koitan julkaisua. 

Reine de Saba

Nykyään yritän tehdä mahdollisimman pieniä määriä jälkiruokia. Haluan kyllä toisinaan tehdä jotain pientä makeaa, mutten halua, että sitä on vielä viikon päästä kiusana. Tulee mieleen se yksi marjakakku, josta ei meinannut päästä eroon millään. 

#juueinäin

Tänään leivoin Reine de Saba-nimisen suklaakakun. Sen kerrotaan olevan ensimmäinen ranskalainen kakku, jota Julia Child aikoinaan maistoi ja sen myötä hän rakastui ranskalaiseen ruokakulttuuriin. Uskotaan, kuulostaa hyvältä. Ohje on aika monimutkainen ja siitä tulee paljon tiskiä, joten kannattaa ensin tyhjentää se tiskari ja etsiä kaikki ainekset esille.

Onneksi tämä on aika pieni kakku, luulen meidän selviävän siitä säällisessä ajassa. Etsin ensin ohjeita netistä ja löysinkin tämän ohjeen. Siinä mitat ovat cuppeina, joten kaivoin vanhan kirjan esiin, suomennoksessa Ranskalaisen keittiön salaisuudet ovat mitat grammoina ja deseinä. 

Reine de Saba

• 120 g suklaata
• 2 rkl rommia tai kahvia (käytin konjakkia)
• 100 g pehmeää voita
• 1,5 dl sokeria
• 3 kananmunaa valkuaiset ja keltuaiset eroteltuina
• ripaus suolaa
• 1 rkl sokeria
• 0,75 dl mantelijauhetta
• 2 dl vehnäjauhoja

1. Laita pienen rengasvuoan (ø18 cm) pohjalle leivinpaperia ja voitele paperi ja vuoan reunat. Jauhota vuoka kaakaolla.
2. Kuumenna uuni 175 asteeseen.
3. Sulata suklaa vesihauteessa (suklaa kuumuutta kestävässä astiassa miedosti kiehuvan vesikattilan päällä) ja sekoita alkoholi tai kahvi seokseen. 
4. Vatkaa keltuaiset pienessä kulhossa kevyesti.
5. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
6. Lisää keltuaiset voi-sokerivaahtoon.
7. Vatkaa valkuaiset suolahippusen kanssa tanakaksi vaahdoksi, lisää ruokalusikallinen sokeria ja vatkaa vielä lisää. 
8. Lisää sula, hieman jäähtynyt suklaa voi-sokeri-keltuaiskulhoon, sekoita. 
9. Lisää kolmasosa valkuaisvaahdosta ja pyöräyttele nuolijalla kiertävin liikkein taikinaa muutama kierros. 
10. Lisää mukaan jauhot, joihin olet sekoittanut mantelijauheen ja loput valkuaisvaahdosta. Sekoita tasaiseksi.
11. Kaavi taikina valmisteltuun vuokaan ja paista uunin keskiosassa noin 35 minuuttia. 
12. Kokeile kypsyyttä ensin reunasta ja sitten keskeltä. Reunapistoksesta tikun tulee olla puhdas, keskipistoksen jälkeen hieman rasvainen. Kakku saa jäädä hieman kosteammaksi keskeltä.
13. Jäähdytä kakkua ensin vuoassa 10 minuuttia ja kumoa sitten lautaselle jäähtymään kokonaan.
14. Siivoa jälkesi, tiskiä meinaan on!
15. Jos haluat kuorruttaa kakun, levitä jäähtyneen kakun päälle sulatettua suklaata, jota on kiillotettu voinokareella ja koristele vielä mantelilastuilla.

Painokseni Ranskalaisen keittiön salaisuuksista on vuodelta 2009, mutta en saanut selkoa miltä vuodelta suomennos on. Siinä ei sanottu minusta mitenkään selkeästi missä vaiheessa keltuaiset tulevat taikinaan, kunhan vain vatkattiin niitä ohjeen alussa. Jo leivottuani luin englanninkielisistä blogipostauksista, että keltuaiset tulevat mukaan voi-sokeriseokseen, minkä teinkin aivan oma-aloitteisesti. Ehkäpä suomennoksen voi lukea myös niin, että tämä on ymmärrettävissä. Luin ohjeen varmaan 10 kertaa, mikä on 9,5 kertaa useammin kuin yleensä viitsin lukea ohjeita, enkä selkeää kohtaa kyllä nähnyt. Tästä tulikin mieleeni, että samassa kirjassa taisi olla virhe myös crêpejen kohdalla sivulla 176, siinä sanottiin, että crêpin tulee 1,5 cm paksu, mikä on ihan höpöpuhetta.

Söimme kakkua leiriolosuhteissa, joten jäimme ilman jäätelöä tai kermavaahtoa, mutta pystyimme syömäään kakkupalat ilmankin, vaniljatomusokerilla ja mansikoilla koristeltuna.

Tour de Francen neljännen etapin me katsoimme vain tuloksen osalta ja tuloshan oli mitä mainioin. 160 km mitaisen etapin voitti Primoz Roglic ja toiseksi tuli Tadej Pogacar. Ihan kuin olisin maininnut heidät kummatkin ennakkopika-analyysissäni. Nairo Quintana on ennättänyt neljäntenä maaliin ja Julian Alaphilippe sitten viidentenä. Julian edelleen pitää keltapaitaa omanaan neljän sekunnin turvin ennen Adam Yatesia.

Julia Childin kesäkurpitsapaistos raekuuron päivänä

Tänään meillä oli aivan ihanaa kesäkurpitsapaistosta päivällisenä ja sen ihanuutta lisäsi vielä se, että se oli Julia Childin ohje. Osuin muutamaan blogiin, jossa tätä ruokaa oli tehty, mutten löytänyt sitä Ranskalaisen keittiön salaisuudet-kirjasta, vaikka kuinka etsin. Ehkä se on jossain muussa Childin kirjassa, kai hän muitakin kirjoja kirjoitti kuin tuon kuuluisan. En minä aivan niin tehnyt kuin postauksissa oli, lähteinä käytin näitä kahta, tätä ja tätä. Niissä ruoka tehtiin vähän eri tavoin, soveltelin. 

Kesäkurpitsapaistos

• 1 kg kesäkurpitsaa
• 2 tl suolaa
• 2 uuden sadon punasipulia
• 2 valkosipulinkynttä
• 2 rkl oliiviöljyä
• 2 rkl vehnäjauhoja
• pippuria
• 1,5 dl riisiä
• kurpitsojen itketysvettä + maitoa sen verran, että nestettä on 5 dl
• 2 dl juustoraastetta (parmesaania, gruyèreä, cheddaria)
• nokare voita vuoan voiteluun

Aloitin raastamalla kolme kesäkurpitsaa karkeaksi raasteeksi kulhoon. Sekoitin niihin käsin 2 tl suolaa ja kaavin sitten raasteen isoon siivilään, jonka laitoin kulhon päälle. Tarkoitus oli kerätä kesäkurrejen itketysneste talteen. Jätin kurret itkemään noin puoleksi tunniksi ja sillä välin kiehautin riisiä viisi minuuttia, ei hetkeäkään enempää. Kaadoin osaksi kypsyneen riisin siivilään ja siitä lautaselle odottamaan. Käytin paellariisiä. Tähän käy parhaiten riisi, joka on pyöreän ja pitkäjyväisen riisin puolivälistä. 

Kurrejen edelleen tihrustaessa silppusin sipulin ja valkosipulin ja kuumensin korkeareunaisessa pannussa tilkan oliiviöljyä. Kuullotin sipuleita muutamia minuutteja. Puristelin sitten kesäkurpitsaraastetta siivilässä niin, että niistä lähti vielä lisää nestettä. Maistoin hieman raastetta, jos se olisi ollut liian suolaista, olisin huuhtonut sitä kylmällä vedellä. Siivilän alla kulhossa oli noin 2 dl vihreää kurpitsalientä ja sen kaadoin pikku kattilaan ja lisäsin mukaan maitoa sen verran, että nestettä oli kaikkiaan viisi desiä. 

Kuumensin uunin 225 asteeseen. Kaavin suolatun, itketetyn kurpitsaraasteen pannulle sipuleiden kaveriksi ja kypsyttelin sitä hetkisen. Lisäsin mukaan vehnäjauhot, puolet juustoraasteista ja maustoin pippurilla. Kuumensin kattilassa olleen maidon ja kurpitsaliemen, mutta varoin kiehauttamasta sitä. Sekoitin pannulle mukaan liemen, osakypsän riisin ja loput juustoraastet. Maistelin, seos ei kaivannut suolaa lisää, mutta hieman pippuria kyllä. 

Voitelin kahden litran keraamisen vuoan, kumosin kurpitsaseoksen vuokaan ja tasoittelin pinnan. Paistoin ruokaa noin 45 minuuttia, kunnes pinta oli nätin ruskea ja kaikki neste oli sopivasti imeytynyt riisiin. 

Söimme tätä todella mainiota uuniruokaa pikaisen fetasalaatin kanssa ja olimme valmistautuneet katsomaan Tour de Francen 19. etapin loppuun. Siinäpä kävikin niin, että kun maaliin oli vähän yli 20 km, etappi jouduttiin keskeyttämään valtaisan lumi- ja raekuuron vuoksi. Myös maanvyöry oli katkaissut tien jostain kohtaa. Etappi jäi kesken ja sen voittajaksi kirjattiin Egan Bernal, samalla hän nousi kokonaiskilpailun johtoon ja Julian Alaphilippe putosi toiselle sijalle. Sitä on nyt mahdotonta tietää kuinka etappi ajaen olisi päättynyt. Vielä postausta julkaistessani aivan viimeisen päälle virallista tulostietoa ei ole, menee varmaan aikaa selvittää kaikki asiat ja saada kisarevohka turvallisesti pois reitin varrelta. 

Järjen riemuvoitto

Siitä on toisinaan selkeää etua, että ikää on jo karttunut, verrattuna vaikka itseeni 20-vuotiaana, jolloin en osannut tehdä juuri mitään muuta keittiössä kuin tiskiä. Silloin minulle olisi mennyt ihan täydestä, kun jos olisin lukenut Ranskalaisen Keittiön Salaisuudet-kirjan crêpe-ohjetta. Siellä nimittäin sanotaan, että paistettujen ohukaisten tulisi olla n. 1,5 senttiä paksuja. Nyt ollessani näin kokenut ja viisas, ymmärrän, että kyse on painovirheestä ja ohukaisten tulisi olla noin 1,5 mm paksuja. Tai siis ohuita. 

Tänään meillä oli pienenä seitsemännen Ranska-haasteen etukäteispäättäjäispäivänä (huomenna esteitä) crêpekakku, joita on näkynyt blogeissa viime aikoina paljon. Minä en ollut koskaan sommitellut sellaista aikaisemmin, joten jo oli aikakin. Aivan keittiöpeikko-osastoon se ei sentään kuulunut. 

Tällä viikolla minulla oli nimipäivä ja Antti tietää kyllä, miten nimipäiväsankaria tässä taloudessa ilahdutetaan. Ei tarvitse pelätä saavansa lahjasta päin näköä, vaikka lahja olisi paistinpannu. Ei toki, sain hienon de Buyerin crêpe-pannun, joka oli eilen rasvapoltossa ja tänään ensimmäistä kertaa tositoimissa. 

Olen aikaisemmin rasvapolttanut hiiliteräspannuja ja samasta materiaalista valmistettua paellapannua öljyillä, mutta tällä kertaa otin käyttöön silavaa. Meillä oli tuubi Muurikka-pannun käsittelyyn hankittua silavaa ja se toimi oikein hyvin, minusta paremmin kuin öljy. Kuumensin hyvin pestyn pannun ja sillä nokareen silavaa. Levitin rasvan pannulle huolellisesti ja kuumensin pannua niin kauan, että siltä alkoi nousta kevyesti savua. Laitoin liekin pannun alta pois ja annoin pannun jäähtyä (se kävi äkkiä Suomen kesässä ulkona kaasugrillin sivupolttimolla). Pyyhin pannun pintaa hieman ja levitin lisää ihraa, kuumensin jälleen, jäähdytin jne. Toistin toimenpiteen viisi kertaa ja lopputulos on aika kaunis ruskea tasainen pinta. Nyt pannua ei sitten pestä enää kuin kuumalla vedellä, ei missään tapauksessa pesuaineilla, eikä koneella. Patina toivon mukaan vain lisääntyy käytön myötä. Pannulla voi hyvin paistaa myös mitä muuta hyvänsä, minkä matalat reunat antavat myöten.

Tältä pannu näytti ensin

Ja tältä sen pitää näyttää, kun aletaan paistaa, voisi luulla, että nyt Campis pilasi pannun!

Crêpet Julia Childin tapaan

• 2,25 dl maitoa
• 2,25 dl vettä
• 4 kananmunaa
• 2 dl vehnäjauhoja
• ripaus suolaa
• 4 rkl voisulaa

Laita kaikki ainekset tehosekoittajan kannuun ja käytä laitetta suurimmalla teholla, jotta taikinasta tulee aivan sileää. Se on melko juoksevaa, mutta niin sen pitää ollakin. Jos sinulla ei ole tehosekoitinta käytössäsi ja sekoitat taikinan vispilällä, siivilöi sen lopuksi jauhopaakkujen välttämiseksi. Laita taikina kulhossa tai kannussa peitettynä jääkaappiin vähintään kahdeksi tunniksi, jotta jauhot ehtivät turvota taikinassa. 

Julia Childilla on mun luontoni siinä mielessä, että hänkin sanoo ensimmäisen letun olevan aina harjoituskappale, eikä sen onnistumisen kanssa ole niin varmuutta. Ensimmäisellä letulla kokeillaan taikinan koostumus, kuinka paljon sitä tarvitaan/lettu, samoin pannun kuumuus testataan tällä ensimmäisellä koeohukaisella. Sen voi syödä siinä lieden äärellä seistessään, olipa se onnistunut tai ei. 

Julia käyttää paistorasvana öljyä tai pekonin rasvaa, mutta minä olen tässä kohtaa hieman tottelematon ja käytän voita. Sulata sitä pieneen kattilaan valmiiksi ja sutikoi paistamisen edetessä pannua voisulalla. 

Kuumenna ohukaispannua ja sipaise sitä voisulalla. Ota esille pieni kauha, jonka vetoisuus on noin 0,5-1 dl. Tartu toisella kädellä pannun kahvaan ja nosta pannu pois levyltä tai liekin yltä ja kaada keskelle pannua noin puoli desiä (riippuen pannusi koosta) taikinaa. Kallistele pannua nopeasti niin, että taikina leviää koko pannun pohjan alalle ja laske pannu levylle takaisin. Tämän pitäisi käydä nopeasti, muutamassa sekunnissa. Paista ohukaisen alapuolta hetkinen, liikuttele pannua pienin ravistavin liikkein, että saat ohukaisen liikkumaan pannun pohjalla (kunhan siis rasvaa on sopivasti ja pannu oikean lämpöinen). Nosta ohukaisen reunaa ja kurkista miltä paistopuoli näyttää. Kun sillä on hieman ruskeita pilkkuja, käännä ohukainen ja paista toista puolta myös hetkinen. Jälkimmäinen paistopuoli harvoin saa yhtä kaunista paistopintaa, mutta sen voi jättää alapuoleksi tarjoilussakin ja paraatipuoli tulee näkyviin. Kätevää. Juuri tämänkaltaisista tiedoista ja neuvoista pidän Julia Childin kirjassa.

Mistä lie johtuu, Julian taikinan erinomaisuudesta, uudesta pannusta,
vai paistajan "taitavuudesta",
 mutta eka ohukainenkin onnistui!

Kun saat taikinamäärän ja pannun kuumuuden kohdalleen, paista kaikki crêpet samaan malliin. Pinoa ohukaiset odottamaan, jollet käytä niitä heti. Voit laittaa niiden väliin suikaleet voi- tai leivinpaperia estämään niiden takertumista toisiinsa. De Buyerin crêpepannu toimi ensimmäisestä paistokerrasta alkaen aivan erinomaisesti. Minulla on Ranskasta ostettu puinen crêpelasta, jossa on pyöristetyt reunat ja se on keskeltä paksumpi, sillä ohukaisten kääntäminen ja lautaselle nostaminen onnistuu aivan parhaiten. Sellainen kannattaa kyllä olla, toimii tavallista paistinlastaa paljon paremmin. 

Crêpe-kakun täyte

• 1 purkki mascarponea
• 3 dl kermaa
• 1,5  dl raparperi-mansikkakompottia
• 2 rkl sokeria

Täytteen tein vähän omasta tai asiakkaan päästä, vaikka monenlaisia täyteohjeita kyllä näkyi blogeissa. Tein itse pienen annoksen raparperi-mansikkakompottia samalla ohjeella, jota käytin kesällä 2012, vaihtaen vain omenan mansikoihin. Keittelin raparperipaloja, mansikoita, sokeria, sitruunamehua ja vaniljatahnaa noin 20 minuuttia, jolloin kompotti oli sakeaa. Kaadoin kompotin tiheään siivilään ja painelin sen nuolijalla siivilän alla olevaan kuppiin. Kaavin sileän massan kuppiin jäähtymään. Osan jätin ohuemmaksi kastikkeeksi. 

Vatkasin kerman vaahdoksi ja lisäsin siihen mukaan mascarponen ja jäähtyneen kompotin. Sekoitin tasaiseksi ja maistelin, onko sokeria tarpeeksi. Lisäsin hieman. Laitoin täytteen jääkaappiin vielä jäähtymään ja odottamaan, että crêpet ovat kokonaan jäähtyneet. 

Crêpe-kakun kokoaminen

Kun crêpet olivat jäähtyneet ja täyte viilentynyt, kokosin kakun latomalla vuoronperään laakealle lautaselle crêpen ja sille ohuelti levitettyä täytettä. Crêpejä tuli taikinasta kaikkiaan 9 kappaletta (noin 22 senttisiä) ja täyte riitti oikein hyvin. Peitin kakun kuvulla ja laitoin jääkaappiin asettumaan siksi aikaa, että kävin töissä lyhyen vuoron. 

Ennen tarjoilua pursotin kermavaahtoa niin näteiksi ruusukkeiksi kuin osasin ja keskelle kokosin loput mansikat mitä taloudesta löytyi ja muutaman mustikan. Annoksen päälle valutin hieman mansikkakastiketta. Olipa ihana rakenne, ilmava ja juuri niin vähän makea kuin mahdollista. Tykkäsimme tosi paljon, crêpekakku oli sekä hyvää, että kaunista.

Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään ku itse tekee-Minnan aloittamaan haasteeseen liittyviä postauksiani. Tämä oli toinen haastekirja, josta kokkasin. Tavoitteenani on kokata jotain jokaisesta omistamastani keittokirjasta. Alku ei ole ollut kovinkaan vauhdikas, mutta kyllä se siitä, takarajaakaan haasteeseen ei ole asetettu, mikä on ihan parasta! Julia Childin kirjasta Ranskalaisen Keittiön salaisuudet olen kokkaillut aikaisemmin muutamia ohjeita, ne löytyvät tunnisteen Julia Child alta (yllättävästi).

EDIT: Lisään tämän postauksen myös CampaSimpukan Pannukakut ja vohvelit-välilehdelle, jonne myös crêpet kuuluvat.

Kävin eilen ostamassa pullon ranskalaista kuohuviiniä, jonka aioin avata iltani iloksi katsoessani Tour de Francen kolmanneksi viimeistä etappia. Ajattelin ensin vain hieman oikaista sohvalle avainunien ajaksi. Niistä tuli kyllä sitten jonkunlaiset munalukkounet, heräsin joskus yhdentoista aikaan, enkä tosiaankaan avannut kuohuviinipulloa, enkä katsonut miten kävi Tourin etapilla. Sen pullon avasimme tänään Tourin melkein lopun kunniaksi. 

Vakoilin aamulla Tourin sivuilta, että norjalainen Edvald Boasson Hagen pilasi eilen viimeisellä pitkällä etapilla belgialaisten ajajien päivän ottamalla voiton näiden nenien edestä Belgian kansallispäivänä.

Alberto Contador on siitä syystä suosikkini, ettei hän anna periksi, vaikka voittoon ei ole enää mahdollisuuksia. Hän jaksaa yrittää, niin jaksoi tänäänkin aika-ajossa. Arvostan sellaista työmoraalia. Aika-ajon selvitti nopeimmin puolalainen Maciej Bodnar, jolle voitto oli ensimmäinen tour-voitto ikinä. Kokonaiskilpailu jää sille mallille, että Chris Froome lähtee huomenna keräämään voittopokaalin ja kirimiehet vielä haaveilevat etappivoitosta. Nimekkäimmät kirimiehet ovat tosin jo poissa kisasta, mutta kyllä se voitto jollekin kelpaa. Kokonaiskilpailun kolmannesta sijasta kyllä saatetaan vielä huomenna kisata, sillä kolmantena olevan Romain Bardetin  ja neljäntenä olevan Mikel Landan välinen ero on nyt vain sekunnin. Mutta ehkä sitä "ei saa" enää muuttaa, vaan maaliin pitää ajaa kiltisti tänään määräytyneessä järjestyksessä. Jää siis hieman jännitettävää huomisellekin.

Julia Child-sipulikeitto höyrypannussa

Eilen luulin, että tänään olisi Tour de Francen toinen lepopäivä, mutta mitä sitä turhia! Lepopäivä on vasta huomenna, onneksi luimupupu oikaisi harhaluuloni. Perheen sipulivastainen on edelleen sillä tiellään, mille hänet lähetin kaksi viikkoa sitten, eikä tule lomalle ennen kuin perjantaina, joten nyt on vielä turvallista keitellä sipulikeittoa. 

Keitin ensimmäisen sipulikeittoni blogin ensimmäisenä kesänä ja jostain syystä se on yksi blogin avatuimmista postauksista. Toisen kerran tein sipulikeittoa tämän vuoden alussa, kun olimme syöneet ystävänpäivänä ihanaa keittoa Sinne Helsingissä. Yritin toistaa keiton rakennetta kotikeittiössä aivan siihen yltämättä.

Nyt oli aika taas keitellä tuota keittojen keittoa. Ensimmäisen keiton keitin valurautapadassa, toisen haudutuspadassa, joten nyt vuorossa oli tietysti kolmas suosikkini, painekattila, kotoisasti höyrypannu. En enää pelkää painekattilaa ja keittelen sillä ilomielin sisätiloissakin, mutta tänään sää oli niin kaunis, että siirsin koko päivällistouhun ulos. 

Olen laittanut ruokaa jo sen verran painekattilalla, että tiedän ruokaohjeiden vaativan hieman muuntelua, että ne sopivat painekattilaan. Se, että ainekset heittää kattilaan ja pistää täyden tehon ei toimi aina toivotulla tavalla, vaikka ruoka tulisikin nopeasti valmiiksi. Nopea valmistustapa saattaa tehdä hallaa jollekin ainesosalle, tai vaiheelle. Niinpä etsiskelin hieman netin syövereissä ja satuin sivustolle, jossa on höyrypannuistettu paljon erilaisia ruokia ja etenkin kerrottu miksi työvaiheita, tai aineksia on muutettu tavanomaisesta valmistusmetodista toimimaan painekattilalle.

Käytin hip pressure cooking-sivun sipulikeitto-ohjetta, jonka sanottiin olevan Julia Childin ohje, aika samalta ainesluettelo näyttääkin, kun vertaan sitä siihen ohjeeseen, jota käytin ensimmäisessä sipulikeitossani. Jotakin pieniä justeerauksia on puoleen ja toiseen, esimerkiksi pippuria ei mainittu Julian ohjeessa, mutta kyllähän sitä pitää vähän olla.

Mukailtu Julia Childin sipulikeitto kolmelle (kun neljäs on pois kotoa)

Keittopohja

• 3 rkl voita
• 1 rkl öljyä
• noin 500 g sipulia (minulla kolme suurta keltaista ja nippu punaista varhaissipulia)
• ripaus suolaa
• pippuria
• 1 tl sokeria
• 1 dl kuivaa valkoviiniä
• 1 l lihalientä (tällä kertaa lammaslientä)
• 3 rkl konjakkia

Suuruste

• 3 rkl voita
• 3 rkl vehnäjauhoja
• 1 dl keittopohjaa

Annoksen päälle

• 1 leipäviipale/annos
• raastettua emmental- ja gruyerejuustoa

Työvaiheet

1. Viipaloi sipulit, mielellään mandoliinilla, mikäli soittotunnit on käyty. Sipuliviipaleiden tulisi olla mahdollisimman tasaohuita. 
2. Sulata voi ja kuumenna se öljyn kanssa painekattilassa ilman kantta. Paineosuus tulee sitten myöhemmin. 
3. Lisää viipaloidut sipulit kattilaan ja sekoittele huolellisesti, lisää hieman öljyä ja voita, mikäli tuntuu, etteivät viipaleet saa kunnon rasvakerrosta kauttaaltaan.
4. Paistele ajoittain sekoitellen sipuliviipaleita noin 15 minuuttia, kunnes ne alkavat muuttua läpikuultaviksi. 
5. Lisää mukaan sokeri ja suola ja jatka sipuleiden pehmentämistä miedolla lämmöllä vielä noin 15 minuuttia, että karamellisoituminen pääsee alkuun. Jos sinulla on aikaa ja intoa, anna karamellisoitumisen jatkua niin pitkään kuin maltat. 
6. Ensimmäinen poikkeus Julian metodiin: Tässä vaiheessa Julia nakkaisi mukaan vehnäjauhot ja minä unohtaisin ne kokonaan, mutta painekattilassa keitettäessä suurustetta ei lisätä alkuvaiheessa, sillä se imisi liikaa nestettä, mikä on oleellista painekeittämisessä. Siispä suuruste valmistetaan odottamaan myöhempää vaihetta.
7. Sulata voi erillisellä pienellä pannulla ja lisää sille jauhot. Kypsennä sen aikaa miedolla lämmöllä, että jauhot turpoavat ja väri muuttuu vaaleanruskeaksi. Jätä suuruste odottamaan sivuun. 
8. Toinen poikkeus Julian metodiin: Julia lisäisi (ja minäkin muistaisin) nyt mukaan viinin ja jättäisi keiton porisemaan. Painekeittämisessä viinin määrä ei vähene, koska nestettä ei haihdu samaan tapaan kuin padassa keiteltäessä ja lähdesivustoni mukaan se vaikuttaa ikävästi ruoan makuun. En oikein osaa sanoa, voiko viini minusta maistua ruoassa tähän tapaan pahalta, mutta tottelin kuitenkin ohjetta ja lisäsin viinin karamellisoituineisiin sipuleihin ja annoin sen kiehua lähes olemattomiin, kuten ohjeessa neuvotaan. Sipulimassan tuoksu oli ainakin tässä vaiheessa aivan tolkuttoman hyvä. 
9. Lisää lihaliemi, kuumenna keittopohja kiehuvaksi ja laita painekansi päälle. Nosta lämpöä niin, että painekeittäminen pääsee alkuun. Omassa kattilassani nostan kannen merkkiraidat kahden merkkiviivan väliin noin puoleentoista. Keitä 15 minuuttia. (lähdeohjeessa keitettiin vain 5 minuuttia, mutta tähänastisen kokemukseni mukaan vartti on melkein minimi melkein mihin tahansa ruokaan)
10. Avaa kattila tavallisella avausmenetelmällä, patakintaisiin verhotuin käsin paina vapautuspainiketta, kunnes kaikki höyry on tullut ulos kattilasta. Avaa kansi, kun se suostuu avautumaan. 
11. Sekoita keittoa ja ota syrjään lientä noin desin verran suurusteen viimeistelyä varten. Maistele keittoa, lisää suolaa ja pippuria, jos tarpeen. Jos sipulien rakenne ja keiton maku on jo toiveidesi mukainen, jatka viimeistelyyn. Jos haluat vielä painekeittää lisää, jatka sitä vielä toisen vartin verran.
12. Viimeistely suurusteella: Sekoita syrjään ottamasi keittoliemi sivussa odottavaan suurusteeseen ja kuumenna se. Kun se on tasaista, lurittele se tarpeeksi painekeittämääsi keittopohjaan ja sekoita. Anna kiehua muutaman minuutin. Suuruste tihentää keiton rakenteen. 
13. Lisää keittoon konjakki. 
14. Annostelu: Kuumenna uunia grillivastuksella. Annostele keittoa uunin kestäviin astioihin. Paahda leipäviipaleet paahtimessa ja aseta viipaleet keittoannosten päälle. Sirottele pinnalle runsaasti juustoraastetta ja käytä astioita uunissa grillivastuksen alla ottamassa paahdetta juustolle. 

Minä tänään tohottelin leivän pinnalla olevaa juustoa keittiötohottimella, en viitsinyt uunia lämmittää. Keitto oli erinomaisen aromaattista ja pehmeää, mutta väristä ei tullut niin syvän väristä, kuin padassa. Leipinä käytin höttöisiä hampurilaissämpylöitä, joita emme ole tulleet mihinkään muuhun käyttäneeksi. 

Tour de Francen kuudestoista etappi oli nousuja sisältävä, loppupuoleltaan laskuvoittoinen 201 km pyöräilyiloittelu. Pääjoukko antoi karkulaisten mennä kauas edelleen, eipä tuollaisia yli 20 minuuttiin venähtäneitä etumatkoja ole juuri nähty. Peter Sagan teki hurjasti töitä saadakseen johtopaikkaa pitäneen Lampre Merida-tallin Ruben Plazan kiinni, mutta matka ei aivan riittänyt. Huomenna on sitten vuorossa se toinen lepopäivä, jonka aikana ajajat käyvät lähikylien markkinoilla ja joku ehkä parturissa ja kirjastossa. Tai sitten he ovat koko päivän hierottavina, ajavat vähän pyörällä ja syövät runsaasti. Tai en minä tiedä. Toivottavasti myös lepäävät.

EDIT: Olen lisännyt CampaSimpukan ylälaitaan Painekattilakokkailua-välilehden, jonne kerään kaikki aihetta liippaavat postaukset.

Coquilles St. Jacques à la Provençale Tour de Francen toiseksi viimeisenä päivänä

Kun käymme muissa kaupungeissa, vierailemme mielellämme kauppahalleissa. Tampereen kauppahalli onkin iso ja siellä on paljon kiinnostavia liikkeitä. Käpykakun lisäksi ostimme kampasimpukoita Kalaherkut Oy Nygreniltä. Tänään niiden oli määrä päästä ranskalaiseen herkkuun nimeltä Coquilles St. Jacques à la Provençale. Katsoin ohjetta sieltä täältä, mutta eniten lunttasin The Little Ferraro Kitchen-blogista, jossa oli käytetty Julia Childin ohjetta. Koska osa päivällisseurasta suhtautuu kampasimpukoihin lievällä epäluuloisuudella, tein puolet annoksista tiikeriravuista. Soveltelin hieman:

• 6 isoa kampasimpukkaa
• 200 g kuorittuja ja siivottuja tiikerirapuja
• 1 punasipuli
• 2 valkosipulinkynttä
• voita ja oliiviöljyä paistamiseen ja kastikepohjaan
• vehnäjauhoja 
• suolaa ja pippuria
• timjamia
• laakerinlehtiä
• ruohosipulia
• 2 dl valkoviiniä
• 2 dl vettä
• 1,5  dl maitoa
• cheddar-raastetta
• (muskottipähkinää jonka unohdin)
• kampasimpukan pulleampia kuorenpuolikkaita ja pari pientä uunin kestävää annosvuokaa

Leikkasin kampasimpukat ensin viipaleiksi ja sitten vielä paloiksi. Kuivasin ne talouspaperilla ja ripottelin niille suolaa ja pippuria. Siivosin myös sulatetut tiikeriravut ja leikkasin ne pariin palaan, kuivasin ja maustoin nekin. Pilkoin sipulit aivan pieniksi ja keräsin yrtit valmiiksi. Paistoin ensin sipulisilppua hetkisen pannulla voin ja oliiviöljyn seoksessa. Siirsin sipulit lautaselle odottamaan. Jauhotin sekä simpukkapalat, että puolikkaat tiikeriravut vehnäjauhoilla ja paistoin niitä voissa kahdella eri pannulla joka puolelta. Jaoin sipulit kahden pannun kesken ja lisäsin kummallekin pannulle puolet viinistä ja vedestä, sekä yrttejä. Annoin nesteiden kiehua hieman kasaan, muutaman minuutin verran. 

Kuumensin uunin 220 asteeseen ja Kammenpyörittäjä raastoi valmiiksi reilun desin verran cheddaria. Tein paksupohjaisessa kattilassa pienen annoksen paksua vaaleaa kastiketta. Se tapahtui seuraavasti: Sulatin kattilassa pari lusikallista voita ja lisäsin joukkoon saman verran vehnäjauhoja. Sekoittelin ne tahnaksi, jota kypsensin hetken aikaa, mutta varoin seoksen ruskistumista. Kaadoin mukaan maitoa, jonka vispilöin jauhosuurusteen kanssa tasaiseksi kastikkeeksi, joka sakeni nopeasti. Oli tarkoitus maustaa kastike muskottipähkinällä, mutta unohdin. Jaoin sakean kastikkeen rapujen ja kampasimpukoiden kesken ja sekoittelin pannuille paksun seoksen. Lusikoin tätä täytettä kevyesti öljytyille simpukankuorille ja loput pieniin annosvuokiin. Päälle sirottelin juustoraasteen. Gratinoin uunipellille asetettuja annoksia noin vartin verran. Tämä sopisi hyvin alkuruoaksi, mutta meillä sitä tuli niin paljon, että grillattujen perunanpuolikkaiden, tomaattien ja kesäkurpitsojen kanssa ne muodostivat runsaan aterian. Käytön jälkeen pesimme simpukankuoret ja kuivasimme ne odottamaan seuraavaa kertaa. 

tiskiin!

Tallennuksemme Tour de Francen toiseksi viimeiseltä päivältä ei onnistunut juuri lainkaan, emme nähneet lopultakaan, miten Nairo Quintana voitti etapin ja jätti Alberto Contadorin niin kauas taakseen, että kokonaiskilpailussakin Contador löytyy nyt siljalta neljä. Huomenna vielä ajetaan viimeinen etappi, tällä kertaa iltamyöhään, pimenevässä Pariisin illassa. 

Jaarittelua Campasimpukan ja kanaa Julia Childin tapaan

Wauhtiajot2012, vielä ehtii mukaan! Ilmoittautuminen päättyy 15.8.

Viimeisestä lomaviikostani olen viettänyt enemmän polkupyörän päällä kuin mistään viikosta elämässäni tähän asti. Olen nähnyt lähiseutuja aivan toisin silmin, huomannut monta kiinnostavaa paikkaa ja oppinut hallitsemaan aluksi kiikkerältä tuntunutta 80-luvun ajokkiani. Selänpääni on lakannut huutamasta armoa ja saatan nousta satulaan päivittäin tuskaa tuntamatta. Huomenna arki alkaa kolmella perheemme neljästä jäsenestä, kun jälkeläiset aloittavat kouluvuotensa ja minä palaan sorvin ääreen. Kammenpyörittäjän vapaa työstä jatkuu edelleen ja olen varma, että hän jo odottaa innolla sitä, että me muut aamulla häivymme ja jätämme hänet parhaaseen seuraan. 

Alkukesästä ihmettelimme mahtaako kasveille riittää pölyttäjiä, kun hyönteisiä oli niin vähän liikkeellä. Nyt näyttää siltä, että kuhina yrttien kukinnoissa on yhä melkoinen. Tänään Kammenpyörittäjä alkoi siirtää ruukussa ollutta minttua toisaalle, kun hän kohtasi yrttipenkissä hyppäyttävän vieraan.

Löydätkö vieraan?

Tontillamme ei juuri koskaan näy sammakoita ja varmaan siksi Kammenpyörittäjä hätyytteli ikämiessarjan korkeushyppyennätystä, kun oli tarttua mintun ja oreganon alla lymyilleeseen nyrkin kokoiseen sammakkoon. Sen katseessa oli jotain surullista, mutta kun jätimme sen kuvan ottamisen jälkeen rauhaan ja siirryimme hetkeksi sisätiloihin, se oli ottanut jalat alleen. Hyvä niin. 

Mutta sitten viikon synttärityttöön, Julia Childiin, jonka 100-vuotispäivää vietetään huomenna. Lupauduin innolla mukaan haasteeseen kokata lempireseptejä Julian neuvoin, mutta kuten alussa kerroin, olen ollut niin paljon menossa, että kokkailuni taitavat jäädä kahteen. Olen laittanut aiempiin Julia-kokkailuihini tunnisteeksi "Julia Child", jos joku tahtoo niitä vilkaista. 

Edelleen minua vaivaa sama oikaisunhalu kuin aiemminkin, kun olen tarttunut Ranskalaisen keittiön salaisuudet-kirjaan. Innostun kovasti Julia ohjeista, mutta kun alan valmistaa ruokaa, tulee kiusaus loikkia vaiheiden ylitse. Pidän kovasti siitä, että Julian ohjeissa raaka-aineiden ja mausteiden määrä on usein hyvin kohtuullinen ja ruoan maku muodostuu pääraaka-aineesta, ei pitkästä rivistä eksoottisia mausteita ja valmistustapa on avain lopputulokseen. Ei ole samantekevää, miten raaka-aineita käsitellään. En aina ymmärrä kaikkia työvaiheita. Vaikka saisin selkoa, miksi pekoni pitää ryöpätä, en muista enää seuraavalla kerralla, miksi niin piti tehdä ja miksi nykyneuvojen mukaan se ei ole enää tarpeellista. Mutta silti, Julia Childin ohjeiden mukaisten ruokien voi jo lukemalla päätellä olevan erinomaisia ja kun kokkaamistaidot kasvavat, alkaa vähitellen käsittää, mistä hyvä ruoka muodostuu.

Näin viimeisen lomapäivän kunniaksi valmistin kanaa Julia Childin Ranskalaisen keittiön salaisuudet-kirjan ohjeen mukaisesti, enkä oikonut edes puolia työvaiheista. Ruoalla on kauniilta kuulostava nimi, poulet en cocotte bonne femme. Ranskantaitoni loppuu sanan poulet jälkeen ja herää henkiin sanan femme kohdalla, mutten saa päitä yhdistettyä. Niinpä tyydyn kirjan suomennokseen, padassa paistettu kana pekonin, sipulin ja perunain kanssa. Tietystikään minulla ei ollut 1,3 kiloista paistokanaa, kuten Julia lintuaan nimitti, vaan neljä broilerin rintaleikettä ja kolme koipireittä. Huvitin jälleen itseäni miettimällä, millainen eläin niistä tulisi, jos niiden kaikkien pitäisi olla yhdestä linnusta. Minulla ei myöskään ollut niin suurta pataa, johon kaikki nämä lintupalat olisivat mahtuneet, vaan käytin suurta metallista vuokaa. 

Julia neuvoo miten kana puleerataan ja sidotaan, minä paistoin valurautapannulla lintupaloja voissa, kunnes niissä oli  kaunis rapea paistopinta. Nostin palat uunipannulle ja ripottelin niille suolaa ja pippuria. Samaan aikaan kattilassa oli kaikki talouden 7 perunaa keitinvedessä, mutta vain sen aikaa, että vesi alkoi kiehua. Silloin nostin kattilan tulelta ja paistoin aavistuksen kypsyneitä perunoita kanapaloilta vapautuneella pannulla hetkisen voissa. Perunain (huomatkaa, omaksun kirjan suomennoksen sanamuodon) kuoret poksahtelivat tässä vaiheessa rikki ja muistin, että Julia kyllä ohjeisti kuorimaan perunat etukäteen. Enhän minä, pidän perunain (!) kuorista. Nostelin niin ikään kauniinvärisiksi paahtuneet perunat uunipannulle kanapalojen seuraksi. Seuraavaksi paistinpannulle pääsi paketti silputtua pekonia ja pieniä, uusia sipuleita. Julian ohjeessa käytettiin hillosipuleita, mutta tuoreiden ollessa saatavilla, en epäröinyt. Kun pekoni oli rapeaa ja sipuli notkistunutta, kaavin kaiken uunipannulle perunoiden ja kanapalojen päälle. Mukaan pääsi myös yrttikimppu, jossa oli kaksi laakerinlehteä, nippu persiljaa ja timjaminoksia. Ohjeen mukaan ei tarvittaisi mitään nestettä, mutta kumosin salakavalasti juuri Kammenpyörittäjälle tuomani valkoviinilasillisen pannulle ennen kuin hän ehtii ottaa maistiaistakaan. En tiedä oliko neste tarpeen vai ei. Tehty mikä tehty.

Nostin koko komeuden foliolla peitettynä 220 asteiseen uuniin, jossa se viipyi melkein kaksi tuntia. Ohjeen mukaan riittäisi tuntia kymmenen minuuttia, meillä ruokailu siirtyi myöhemmäksi enkä arvellut ruoan kärsivät pidemmästä uunituksesta. Salaatin kanssa maistuvaa ja mikä parasta, tähteitä jäi huomiselle, joten kokkailu on silloin nopeaa ja vaivatonta. 

Vihdoin Julian jäljillä, kantarellipiiras

Koko viikon olen aamuhetkinä selannut keittokirjaa, mutten ole saanut päätetyksi, mitä Julia Childin ohjetta kokeilisin. Käytimme belgialaismurekkeeseen kantarelleja ja niitä jäi puoli rasiallista. Löysin Ranskalaisen keittiön salaisuudet-kirjasta herkkusienipiiraan ohjeen ja ajattelin sen liippaavan riittävän läheltä ja tein piirakan täytteen kantarelleista. Samalla tuli estettyä hävikkikin, mikä on aina hyvästä. Käytin piirakkaan peruspohjaohjetta, johon tuli:

• 250 g vehnäjauhoja
• 125 g voita pieniksi kuutioiksi leikattuna
• 1 kananmuna
• 1 tl sokeria
• 0,5 tl suolaa
• 40 ml vettä

Keräsin vettä lukuunottamatta kaikki aineet  kulhoon. Puristelin ainekset  sormenpäillä leivänmurumaiseksi silpuksi. Lisäsin veden  muutamassa erässä ja sekoitin taikinan  tasaiseksi.  Annoin sen levätä jääkaapissa kelmuun käärittynä puolisen tuntia. Sillä välin valmistelin täytteen ja kuumensin uunin 225 asteeseen. Täytteeseen tuli:

• 2 pientä uutta sipulia varsineen silputtuna
• 3 dl kantarelleja muutamaan palaan leikattuina, pienet ja ehjät kokonaisina
• 1 rkl voita
• 1 tl sitruunamehua
• 1 rkl portviiniä
• ripaus suolaa
• ripaus mustapippuria
• 3 dl kermaa
• 3 kananmunaa
• muutama raapaisu muskottipähkinästä
• 1,5 dl voimakasta juustoa, käytin Old Amsterdameria

Kuullotin sipulia voissa hetkisen ja lisäsin sienet pannulle. Kohta lisäsin pannulle sitruunamehun ja portviinin ja annoin pannulle muodostuneen liemen kiehua kasaan. Sekoitin sillä välin kerman ja kananmunat tasaiseksi velliksi ja maustoin sen muskottipähkinällä. Raastoin juuston. Kaulitsin taikinan ja asettelin taikinaa pieniin piirakkvuokiin ja yhteen pitkänomaiseen vuokaan. Käänteistottelin Juliaa, enkä sekoittanut sieni-sipuliseosta muna-kermaseokseen, vaan ripottelin sen piirakapohjille ja kaadoin sitten muna-kermaseoksen päälle. Ripottelin pinnalle juustoraastetta ja paistoin piirakoita uunin keskitasolla noin 30 minuuttia. Maistuivat alkupalana erinomaisesti. Alan yhä enemmän pitää sienistä.

Eneco Tour vetelee viimeisiään, huomenna ajetaan päätösetappi, olemme ehtineet katsoa kisaa melko vähän. Tänään ajettiin henkilökohtainen aika-ajo. On ollut mukava nähdä taas Alberto Contador kisaamassa, eivätkä Belgian maisematkaan hullummilta näytä. 

Julia Childin jalanjäljissä!

Luin Rouva Raadelmasta-blogista Julia Child-haasteesta ja innolla lähdin heti mukaan, tule sinäkin! Kokataan lempireseptejämme 5.-15.8.2012  välisenä aikana ja juhlistetaan Julian syntymän satavuotispäivää keittiöissämme ja lautasillamme!

Crêpet hedelmien ja marjojen kera vuorietapin iltana

Eilen oli Tour de Francessa lepopäivä, eikä meilläkään kokkailtu mitään ranskalaista, vaan pääsin mainion pasta-aterian ääreen töistä tultuani. Vähän etsiskelin puolalaista, nopeasti toteutettavaa jälkiruokaohjetta Tour de Polognen alun kunniaksi, mutta laiskuus voitti ja vietin illan TV:n ääressä katsellen lähetystä Puolasta ja uutta BBC:n mukadokua Twenty Twelveä, suosittelen sitä lämpimästi, mikäli pidätte kuivasta brittihuumorista.

Tour de Francessa oli tänään makoisa vuorietappi, jota ehdin katsoa sieltä täältä ja lopun. Eiliset dopingiin liittyvät uutiset pidätyksineen veivät vähän mielialaa alaviistoon, mutta hyvähän se on, jos väärintekijät jäävät kiinni. Suomen lippuja näkyi useammassa kohdin tämänpäiväistä etappia, oikein meinasi kateuden pisto tuntua, piti itseään nipistää ja vakuuttaa, että kyllä mekin vielä menemme etappien varrelle! Ykköseksi polki tänään sympaattinen Thomas Voeckler aivan upeasti, kotikatsomossa purtiin kynnet verille ja hihkuttiin Thomasin puolesta! Kokonaiskilpailun tilanne ei juuri muuksi muuttunut.

Päivälliseksi meillä oli yleiseurooppalaisittain marinoituja kanafileitä ja esikeitettyjä uusia perunoita grillillä viimeisteltyinä, muutama herkkusieni vuohenjuustotäytteellä ja greippilohkoja ja avot, siinä oli makoisa ateria, muttei erityisen ranskalainen. 

Jälkiruoka nautittiin sitten etapin jälkeen ja sen vinkit olivat Julia Childin mukaiset. Viime kesänä tein jälkiruokaklassikkoa, crepes suzette. Halusin kokeilla uudelleen erityisesti crepejä varten ostamaani paistolaitetta, sillä sekin on asustellut kodinhoitohuoneen lattialla käyttämättä "joitakin" kuukausia. En muista tarkasti, mistä viimeksi otin taikinaohjeen, mutta nyt tottelin kiltisti Juliaa ja tein taikinan odottamaan jo heti töistä tultuani. Taikinasta luvattiin tulevan 12 lettua ja siihen tuli:

• 2,5 dl kylmää maitoa
• 2,5 dl kylmää vettä
• 4 kananmunaa
• 0,5 tl suolaa
• 2 dl vehnäjauhoja
• 4 rkl sulatettua voita

Sekoitin kaikki taikinan ainekset reippaahkosti sekaisin ja jätin taikinan kannuun kaadettuna jääkaappiin odottamaan. Kun päivällinen oli syöty ja Ranskassa päästy maaliin, nostin creppipannun ulos ja laitoin sen tulille. Eli lämpenemään. Leikkasin persikoita lohkoiksi, mansikoita paloiksi ja verikreippiä palasiksi, vadelmat saivat jäädä kokonaisiksi. Kammenpyörittäjä vatkasi kermaa vaahdoksi, tosin ensin hän kohtasi sen jokakesäisen kertalaakin, kerma-annoksen joka ei millään ilveellä suostu vaahtoutumaan, ei vaikka Bamix laulaa hoosiannaa. Toinen satsi suostui sitten. 

Paistoin creppejä niin kauan kuin taikinaa riitti, ei kahtatoista, kuten Julia lupasi, vaan 9. En tiedä, kumpi meistä höpersi, mutta enempää taikinasta ei tullut. Mutta crepit olivat hyviä, ohuenohuita, pitsireunaisia ja mainioita. Täytteeksi laitoimme kermavaahtoa, marjoja ja hedelmiä ja maistui niin hyvälle!

Vichyssoise

En ihan ymmärrä. Olin käsittänyt, että kokeillessani ohjeita Julia Childin kirjasta Ranskalaisen keittiön salaisuudet, teen varmasti leimallisesti ranskalaisia ruokia. Vichyssoisen  olen aina luullut nyt ainakin olevan yksi ranskalaisen keittiön klassikoita ja ihan varma tapaus. Mutta niin vain Julia sanoo kirjassa, että keitto on amerikkalaista perää, mikä ilmeni myös tuolta wikin linkistä. Miksi se sitten on kirjassa? Toisaalta, onhan se niinkin, että pyörä keksitään vain kerran ja sen jälkeen varioidaan. No, oli niin tai näin, tein tänään peruna-purjokeittoa ja olen riittävän tyytyväinen päivän ranskalaiseen panostukseen. Tein keittoa neljän hengen annoksen ja siihen tuli:

• 8 isoa perunaa
• 3 pitkän purjon vaaleat osat
• 1 l lintulientä, tällä kertaa pakastimesta tuli vastaan yksi rasia kanalientä ja kaksi ankkalientä
• suolaa
• pippuria
• 1 dl kermaa

Kuorin perunat ja leikkasin ne viipaleiksi. Samoin leikkasin purjojen vaaleat osat viipaleiksi. Sulatin liemet ja lisäsin perunat ja purjot kypsymään liemeen. Kun ne olivat kypsiä, käytin ne tehosekoittimessa parin liemikauhallisen kanssa. Kun kaikki perunat ja purjot olivat soseena, lisäsin lientä vähän ja kerman, kuumensin keiton uudelleen ja maistelin suolan ja pippurin kohdalleen. Vichyssoise tarjoillaan usein kylmänä, mutta meillä oli niin nälkä, ettemme jaksaneet odottaa kylmentymistä, vaan söimme keiton lämpimänä rapean leivän ja pehmeän vuohenjuuston kera. Viimeistelin keiton pinnan ruohosipulilla ja muutamalla tipalla hyvää oliiviöljyä. 

Tour  de  Francen viides etappi oli tasamaalle sijoittuva. Lähtö tapahtui eilisestä maalikaupungista Rouenista ja maali sijaitsi Saint-Quentinissa 196,5 km ajon jälkeen. Andre Greipel voitti toisen etapin peräkkäin, kun irtiotto ajettiin kiinni aivan viime metreillä. Pistekilpailun tilanne tasoittui Peter Saganin jouduttua mukaan viime kilometreillä tapahtuneeseen kolarointiin. Fabian Cancellara johtaa edelleen kokonaiskilpailua.

Keltuaiset käyttöön - mansikkavaahto Julian neuvoin

Tour de Francen  neljäs etappi ajettiin kauniissa Normandiassa Abbevillestä Roueniin. Kovalla loppukirin virittelyn hetkellä viimeisillä kilometreillä tapahtui iso kolari, johon jäi muun muassa Mark Cavendish. Voittoon polki Andre Greipel Lotto-Belisol-tallista. Eilisen voittaja, Peter Sagan, jäi viidenneksi. Kokonaiskilpailun osalta tilanne pysyi muuttumattomana.

Kohokashommista jäi keltuaisia ja niille tuli käyttöä tänään, kun kokeilin Julia Childin neuvojen mukaista mansikkavaahtoa. Tosiasiassa siinä kävin niin, että ensimmäiset keltuaiset menivät haaskuun ja nyt minulla on sitten valkuiaisia odottamassa käyttöä. En ensimmäisellä kerralla saanut rakennetta onnistumaan ja minun oli aloitettava alusta. Puolitin Julian ohjeen ja käytin neljän hengen annokseen:

• 4 keltuaista
• 0,75 dl erikoishienoa sokeria
• 1 dl mansikkasosetta
• 3,3 dl kermaa

Vatkasin keltuaisia ja sokeria niin, että siitä tuli vaaleaa vaahtoa, josta jäi hitaasti häviäviä kierteitä vatkaimesta valutettaessa. Keitin muutaman sentin korkeudelta vettä kattilassa, jonka päälle vatkauskulho sopivasti asettui. Vesi ei saanut enää kiehua voimallisesti, mutta haude kypsentäisi keltuaiset. Vatkasin edelleen seosta, siitä oli puhe tulla kiiltävän kiisselin omaista, ensimmäisellä kerralla seosta oli varmaankin liian vähän, koska käytin vain kolme keltuaista. Ohjeessa neuvottiin vatkaamaan kunnes seos olisi melkein liian kuumaa koskea sormella. Kun tämä vaihe tuli, oli seos kyllä jähmettynyt vatkaimiin. Ohjeen mukaan piti laittaa kulho kylmään veteen ja jatkamaan edelleen vatkaamista, kunnes seos viilenisi. Mutta kylmä vesi jähmetti vähän seosmäärän aivan hetkessä melkein liisteriksi. Harmitti. Piti aloittaa alusta.

Toisella kerralla käytin yhden keltuaisen enemmän ja nyt onnistui ihan hyvin. En kyllä laittanut kulhoa kylmään veteen vaan jäähdytin seosta muuten vain vatkaamalla ja siitä tuli kauniin kiiltävää ja tasaista massaa, johon jäi kiemuroita vatkaimista lirutellessa. Laitoin seoksen jääkaappiin odottamaan. Vatkasin kermaa pehmeäksi vaahdoksi ja soseutin mansikoita sen verran, että sosetta tuli vähän yli desilitra. Puristin soseen vielä siivilän läpi, jotta siinä ei olisi ollenkaan sattumia. Sekoitin ensin mansikkasoseen keltuaisvaahtoon ja sitten kerman lopuksi isolla lusikalla kiertävin liikkeen. Laitoin vaahdon annoskuppeihin odottamaan ja asettumaan. 

Säästin kermavaahtoa hieman koristeeksi, samoin yhdet mansikat annosta kohden. Vaahto oli ilmavaa ja hyvää, eikä onneksi liian makeaa. Taas tulin tehneeksi vaaleanpunaista mansikkajälkkäriä, olen niihin aivan jämähtänyt.

Sipulikeittoa ja vuoria

Eilisen etapin loppu oli kyllä taas jännittävä. Andy Schleck taisteli itsensä ensimmäisenä maaliin ja veljensä Frank tuli toiseksi. Hämärän rajamailla hoippuen Thomas Voeckler tuli maaliin niin nopeasti, että edelleen piti kokonaiskilpailun johtopaikan 15 sekunnin turvin.

Tämänpäiväinen viimeinen vuorietappi oli lyhyenpuoleinen,  109,5 km. Nousut olivat kuitenkin tolkuttoman jyrkkiä ja lasku pitkä ja vaarallinen. Eilen näytti siltä, että Alberto Contador on poissa pelistä. Tänään tilanne oli toinen, hän lähti pääjoukosta ja ajoi irtioton kiinni. Voittoon kuitenkin ylsi Pierre Rolland Europcar-tallista, Samuel Sanchez oli toinen ja Alberto Contador kolmas. Kokonaistilanne muuttui siten, että Andy Schleck johtaa veljensä Frankin ollessa toinen, Alberto Contador kuudentena. Huominen aika-ajo on superkiinnostava, Cadel Evansin asema on enemmän kuin herkullinen.

Tänään perheemme sipulia vieroksuva jäsen ei ollut päivällisaikaan kotosalla, niinpä oli ranskalaisen sipulikeiton aika. Otin neuvot keittoon Julia Childin kirjasta Ranskalaisen keittiön salaisuudet. 6-8 hengen annokseen tarvitaan Julian mukaan:

• 500-600 g sipulia
• 3 rkl voita
• 1 rkl öljyä
• 1 tl suolaa
• ripaus sokeria (laitoin 1 tl)
• 3 rkl jauhoja
• 2 l lihalientä
• 1 dl kuivaa valkoviiniä
• suolaa ja pippuria (loppuvaiheessa lisättäväksi maun mukaan)
• 3 rkl konjakkia
• 1 leipäviipale/annos
• juustoraastetta, emmentalia tai gruyereä

Leikkasin sipulit ohuiksi viipaleiksi. Sulatin voin ja öljyn padassa, aloin pehmittää sipulia seoksessa miedolla lämmöllä, varoen niiden palamista. Noin viidentoista minuutin kuluttua sipulit ovat jo pehmeitä. Lisäsin niihin suolan ja sokerin. Sokeri auttaa sipulin kullanväriseksi muuttumisessa.

Kypsytin sipuleita edelleen. Kirjan mukaan puoli tuntia, mutta ihan niin kauan en malttanut. Tässä kohtaa oli tarkoitus lisätä jauhot sipuleihin keiton suurusteeksi, mutta unohdin. Jotenkin kirjan ohje oli sekava, saman luin jostain toisesta blogista, hekin olivat samassa kohtaa ohjetta unohtaneet jauhot. No, jatkoin sitten taas ohjeen mukaan, lisäsin liemen ja valkoviinin, maistelin hieman. Maku oli jo melkoisen muheva. Keitto muhi hiljallee tunnin verran, liemi keittyi kasaan sen verran, että keitosta olisi riittänyt alkuruoaksi enintään viidelle. Lorautin joukkoon konjakin, maustoin hieman pippurilla, suolaa keitto ei tarvinnut lisää. Annostelin paksun keiton uunin kestäviin kuppeihin, laitoin pinnalle viipaleen leipää ja pari lusikallista juustoraastetta. Asetin kupit uuniin grillivastuksen alle muutamaksi minuutiksi kunnes juusto alkoi ruskettua ja kuplia. Nostin varovasti tulikuumat kupit pöytään. Keitto oli aivan loistavan maukasta, leipä pehmennyt alapuoleltaan keitosta, pinnan pysyessä rapeana. Mutta aivan hellepäivän ruokaa tämä kuuma keitto ei ole, hikeä pukkaa vieläkin!