Ruokavapaus koittaa, Giro d'Italia päättyy

Vuosittain vitsailemme todella tuoreesti kolme kertaa, että ihanaa, nyt saa syödä mitä haluaa, kun Giro, Tour ja Vuelta loppuvat. Oikeasti tietysti syömmekin mitä haluamme, mutta omatekoisten haasteiden päätyttyä on aina pieni vapauden tunne olemassa. Ja mikäs se hauskempaa? 

Tänään emme syöneet italialaista pääruokaa, vaan kävimme vähän matkan päässä ravintolassa syömässä lounasaikaan mereneläviä. Emme ole suuntaamassa tällä matkalla sen enempää Bretagneen kuin Normandiaankaan, joten merenelävien syöminen loppuu nyt sitten tähän. Ensi kuun alussa oletamme Normandiassa olevan ruuhkaista D-Day-juhlallisuuksien vuoksi ja suuntaamme tästä minun sydänteni joelle, jota myös Loireksi kutsutaan. 

Kävimme tänään meille uudessa paikassa, Le Pilotis-nimisessä rannan läheisyydessä. Se oli ravintolamaisempi kuin ne kaksi muuta paikkaa, joissa olemme tällä kylällä käyneet. Antti otti rohkeana poikana merenelävälautasen, jossa oli ostereita, crevettejä, jotain simpukoita ja rapua, jonka nimeä en tiedä ja kolme jotain sellaista pylpyrää, joitten sisältöä en tunne myöskään. 

Minä otin sinisimpukoita noirmoutierilaisten perunoiden kera. Tiedoksenne muuten, että paikallisia perunoita pitää keittää ihan hirveän kauan, että ne kypsyvät. Sen huomasimme viime vuonna, kun yritin kypsentää niitä eikä siinä mikään aika riittänyt. Simpukat olivat hyvin pieniä, jonkun verran narskui kuorenpaloja hampaissa, mutta nämä minisimpukat olivat oikein hyviä. Niistä riitti Antillekin. 

Suolan tuotanto on hyvin tärkeä juttu tälläkin saarella, näitä "suolaviljelmiä" on hyvin paljon. Suolaa myydään hyvin monessa hintaluokassa. Antti osti aamulla muutaman pikkupussin kotiin vietäväksikin. 

Koska söimme jo lounasta, ei päivällistä tarvinnut tehdäkään. Muistin, että söimme mukavan jälkkärin pari vuotta sitten Ruotsissa samoissa Giron loppumistunnelmissa. Meillä oli nytkin kaikki ainekset, sokeria, mansikoita ja balsamicoa. Vino Santoa ei ollut, se on myönnettävä. Mutta kastoimme mansikoita ensin balsamicoon, sitten sokeriin ja nielaisimme. Juomana oli prosecco, josta emme silhoonkaan muista mistä se on meille siunaantunut. Ehkä se on ollut mukana kotoa asti ja sinne se on varmaan tullut Viron retkeltä. 

Giro d'Italia siis loppui ja katselimme vähän tuhmasti sitä ostonetillä, jolla ei saisi striimata, mutta kun ei täällä ole juuri ristin sielua (onpa minulla nyt kristilliset ilmaisut pinnassa) ja huomenna meistä pääsevät. Seremoniallinen päätösetappi ajettiin Rooman lähistöllä ja loppukierrokset ihan siellä ytimessä. Tadej Pogacarin täytyi vain päästä maaliin voittaakseen koko revohkan ja päätösetappien tapaan kirimiehet taistelivat etapin voitosta. Nyt sen teki Tim Merlier, toiseksi tuli Jonathan Milan. He kumpikin saivat tästä kisasta kaksi etappia nimiinsä. 

CampaKeittiö siirtyy nyt 34 päiväksi haastevapaalle, Tour de France alkaa tänä vuonna jo kesäkuun puolella olympialaisten vuoksi. Siihen asti syömme arvatenkin aika paljon korealaista.

Korealainen sitruunasiirappi – Lemon Chung

Korealainen sitruunasiirappi on hyvin yksinkertaista tehdä. Vaikeinta on odottaa kolme vuorokautta, että pääsee maistamaan. Tein jokunen aika sitten alkuviikosta valmistelutyöt ja loppuviikosta saatoimme kaataa ruokajuomaksi raikasta sitrusjuomaa, jota amerikkalainen sanoisi lemonadeksi. 

Otin ohjeen Beyond Kimchee-blogista. Minulla ei ollut kovin montaa sitruunaa saatavilla, joten käytin myös limettejä, kumpaakin sitrusta kaksi kappaletta. Olen muuten pitänyt nyt sitruksia koeluontoisesti jääkaapissa kylmässä vedessä, näin jonkun yleensä ärsyttävätyyppisen iltapäivälehtijutun "oletko aina säilyttänyt sitruunat väärin, katso tästä oikea tapa ja ällisty". Joku kertoi säilyttäneensä sitruunat lasipurkissa vedessä jääkaapissa ja siellä ne säilyvät kuulema hyvin. Ja ovat kyllä säilyneetkin. Usein verkkopussin neljästä sitruunasta joku homehtuu nopeasti ja muutkin alkavat nahistua jääkaapin vihanneslaatikossa. Nyt sitruunani ovat olleet limettien kanssa kolmisen viikkoa uimasillaan ja ne ovat aivan mainiossa kunnossa. Vaihdan vettä parin päivän välein ja pesin sitrusten kuoret ennen veteen laittamista. 

Korealainen sitrussiirappi

• 2 sitruunaa
• 2 limettiä
• yhtä paljon sokeria kuin sitruksia on viipaleina

Nyt ennen sitruunasiirappiprojektia pesin sitruunat ja limetit vielä uudelleen varmuuden vuoksi. Ensin pesin ne ruokasoodalla ja sitten karkealla suolalla, kuivasin hedelmien pinnat ja uskonpa saaneeni niistä mahdolliset vahat sun muut ylimääräiset ainekset ainakin vähemmäksi. 

Viipaloin mandoliinilla sitrukset noin kahden millin viipaleksi. Onnekseni yhdessäkään hedelmässä ei ollut lainkaan siemeniä. Ne pitää nyppiä viipaleista pois, sillä ne tekevät siirappiin kitkerää makua. 

Laitoin viipaleet peltilautasella ja punnitsin koko setin ja sitten mittasin samanlaisella lautasella sokerin. Siirappiin tuli yhtä paljon sitrusta kuin sokeriakin, joten kun sokerilautanen painoi yhtä paljon kuin sitruslautanen, oli aineksia yhtä paljon. 

Sekoitin vadissa sokerin sitrusviipaleisiin ja annoin muhevoitua noin vartin verran. Nostelin viipaleet desinfioituun lasipurkkiin ja kaavin vielä loputkin sokerit mukaan. Litran purkki tuli aivan täyteen. Suljin kannen huolellisesti ja laitoin sen jääkaappiin. Tulin kuitenkin lukeneeksi ohjeen loppuun, siellähän sanottiin purkkia pidettävän viileässä huoneenlämmössä kolme vuorokautta. 

Niinpä palautin purkin huoneenlämpöön ja makuuhuoneessa onkin nyt viileää näillä sähkönhinnoilla. Pidin purkkia makkarissa kolme vuorokautta, käänsin sen välillä ylösalaisin, jotta pohjalle kinostunut sokeri valuisi koko sitrusmassan läpi ja sokeri liukenisi kunnolla. 

Kolmannen vuorokauden iltana siirsin purkin jääkaappiin ja jos sitä ei menisi avaamaan, sen luvataan säilyvän vuodenkin. Avattu purkki kolmisen kuukautta. 

Sitrussiirappia voi käyttää monipuolisesti, lähdeblogissa on monia vinkkejä. Minä olen  käyttänyt ruokajuoman sekoittamiseen. Laitan korkean lasin pohjalle pienen kauhallisen siirappia (viipaleet saavat olla siellä purkissa), päälle hanavettä tai kivennäisvettä ja jäitä. Sekoitus ja valmiina on raikas ruokajuoma. 

Toisen kerran käytin siirappia, kun tein Hasselbackan nashia, korvasin lähdeohjeen siirapin tällä omatekoisella siirapillani, toimi hyvin. Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pöytä Koreaksi-välilehdelle, jonne kerään kaikki koreavivahteiset postaukseni. 

Sitrusten viipaloinnissa jäi hieman kantapaloja, ne käytin vielä pikkuiseen siivoushommaan. 

Nyt kuopaistaan purkin pohjia – sokerinen vinkki

Minä tykkään käyttää muscovadosokeria, mutta sillä on ärsyttävä taipumus jämähtää pussiinsa ja muuttua sementiksi, vaikka kuinka koittaisi sulkea pakkauksen huolella. Se on myös aika tymäkkää sokeria, tuo joskus makua ja väriä vähän liiankin kanssa. Kokeilin sellaista, että laitoin tiiviiseen lasipurkkiin pussillisen muscovadoa ja kaadoin päälle hienojakoista leipurinsokeria niin paljon kuin purkkiin suosiolla mahtui. Aloin sekoitella tanakalla nuolijalla ja välillä ravistelin purkkia. Sain aikaan vaaleanruskeaa, hiekankaltaista sokerisekoitusta, joka on pehmeää ja hyvin lusikoitavaa.  Nyt vaan kansi tiiviisti kiinni ja voin käyttää tätä sekoitesokeria, kun äkkimakiaa tarvitaan.

French toast ja raparperi-mansikkakompotti

Meillä on vuosittain erittäin kohtuullinen raparperisato, tänä vuonna se käsitti neljä vartta. Tulen toimeen sellaisen määrän kanssa oikein hyvin. Käytin puolet sadosta pieneen kompottiin, jonka tein aamiaiselle köyhän ritarin kanssa syötäväksi.

Raperperi-mansikkakompotti

• 2 raparperin vartta kuorittuna ja ohuiksi paloiksi leikattuna
• noin 20 mansikkaa halkaistuna
• 4 rkl sokeria
• pätkä vaniljatankoa
• pieni pätkä timjamia
• 1 rkl sitruunamehua
• 1 rkl vettä

Laitoin kaikki ainekset pieneen kattilaan ja keittelin seosta hiljalleen sen aikaa, että siitä muodostui paksuhko hilloke, siihen meni aikaa noin 15 minuuttia. 

French toast revisited

• 2 palaa pehmeää briossia
• 1 dl maitoa
• 1 rkl sokeria
• ripaus kanelia
• nokare voita

Kuumensin pannun ja sillä nokareen voita. Sekoitin sokerin ja kanelin maitoon ja kastoin briossipalat maidossa. Paistoin palat molemmin puolin kauniin ruskeiksi ja lusikoin päälle ensin kompottia ja sitten töllykän paksua kreikkalaista jogurttia. Oli muuten hyvää!

Tour de Francessa ollaan siinä vaiheessa, että taas kolaroidaan oikein urakalla viimeisellä kilometrillä. Niitä on ihan kauhea katsoa. Voittajaksi selviytyi Arnaud Demare. Kokonaiskilpailussa ykkösenä jatkaa Geraint Thomas, vaikka olikin mukana toiseksi viimeisessä kasassa. Viimeisessä kolarissa Peter Sagan katsottiin olevan aiheuttajana ja niin ollen hänet poistettiin kisasta tykkänään. Voihan turskale! Mark Cavendish on ilmeisesti murtanut kolarissa solisluunsa, joten ei jatkune hänenkään kilpailunsa. 

Karamellikastikkeen tuho ja nousu

Poimin foodgawkerista karamellikastikkeen ohjeen suosikkikansiooni jo jotakin aikoja sitten, tänä aamuna aloin viimein keittopuuhiin. Jossakin kotimaisessakin blogissa juuri oli keitelty kastiketta hyvin samantapaisella ohjeella, mutten löytänyt ohjetta enää TOP-100 ruokablogeista, kun en tullut sitä merkanneeksi muistiin. 

Olen vihdoin leiponut, mehustanut ja säilönyt iänikuisen valkoisen sokerin varastoni loppuun, mutta ajattelin ohjeen toimivan hyvin ruokosokerillakin. Ohjeen mukaan kastikkeeseen meni

• 1 cup sokeria (2,37 dl ollaan sitä tarkalla päällä)
• 1,25 cup kermaa (2,96 dl hehe)
• 1 rkl voita
• 1 t vaniljauutetta
• ripaus suolahiutaleita

Sirottelin sokerin tasaisesti paksun kuparikattilan pohjalle. Mittasin kerman valmiiksi ja otin voinokareen lusikkaan odottamaan, sekä vaniljan ja suolan käden ulottuville. Aloin kuumentaa keskikokoisella kaasuliekillä sokeria ja sehän rupesikin nopsaan sulamaan. Sekoitin sitä varovasti sulasta reunasta keskustan kiteisiin päin puisella lastalla. Koska kyseessä ei ollut valkoinen sokeri, muuttui ruokosokeri heti sulattuaan hyvin kauniin väriseksi, sitä ei tarvinut/voinut juuri keitellä, jota arvelin valkoisen sokerin tarvitsevan halutun värin saavuttamiseksi. Tässä kohtaa ensimmäisen kerran  pelkäsin menneeni metsään. 

Nostin sulan sokerin, josta alkoi tulla melkoisen paahteista tuoksua, pois kaasulta ja annoin se asettua minuutin verran (minut tuntien meni ehkä 30 sekuntia). Kaadoin puolet kermasta kuumaan sokeriin varovasti, kerma kuohahtaa reippaasti, joten kannattaa olla varovainen. Sekoitin vispilällä kerman joukkoon ja sain hieman tököttiä tarttumaan vispilän kiekuroihin. Lisäsin lopun kerman ja vispilöin lisää. Ohjeessa sanottiin, että jos seos meinaa paakkuuntua, kattilan voi nostaa takaisin miedolle tulelle hetkeksi. Näin teinkin. Seos oli melkoisen tasaista ja sekoitin voinokareen, vaniljan ja suolan mukaan. Vispilään tarttui jonkun verran seosta, mutta miedolla lämmöllä se kyllä irtosi ja sekoittui kastikkeeseen. Maistoin pikkuisen vispilästä ja naamani meni nurinpäin, tämähän paloi!

Kaadoin kastikkeen kuitenkin sinapilta virattomaksi jääneeseen purkkiin ja päätin kokeilla myöhemmin uudelleen valkoisella sokerilla. Murjotin aikani ja pienen kaupunkireissun jälkeen avasin karamellikastikepurkkini ja maistoin. Se mitään palanutta ollut! Se oli ihan täydellistä, syvän makuista ja oikein huusi vaniljajäätelöä kaverikseen. 

Aina ei siis kannata heti heittää epäonnistuneeksi luulemaansa kompostiin. Karamellikastikkeen luvataan säilyvän jääkaapissa parisen viikkoa. Saa nähdä kuinka kauan se riittää, kun vaan hommaan hyvää jäätelöä talouteen. 

ps. tunnustan lusikoineeni kastiketta tahallani purkin reunan yli, vaikka se on yksi niitä kliseisiä ruokakuvausjuttuja, joille toisena hetkenä vähän nyrpistelen