Meillä tapahtui eilen ketjureaktio, jonka johdosta söimme tänään pulled porkia, mikä se nyt olisi suomeksi, nyhtöpossua? Kammenpyörittäjä oli ulkosalla tekemässä tähdellisiä isännöintihommia ja minä menin sinne ihmettelemään. Kohta sain päähäni tiedustella, että voisiko kodinhoitohuoneen varajääkaapin (ystäviltä saatu, kiitos vaan, taitaa olla se kiitosviinitonkka toimittamatta) siirtää välivarastoon. Kammenpyörittäjä oli sitä mieltä, että kyllä se vain passaa ja alkoi lappaa varastosta pihalle polkupyöriä.
Sain selville, että taloudessamme on 11 polkupyörää. Onkohan se tarpeeksi, mitä luulette? Pitääkö minun luopua haaveestani saada vanha Bianchi? Ei kai. Kun kaikki pyörät oli nostettu ulos, saimme siirrettyä varajääkaapin varastoon ja tässä vaiheessa löysin kaapin pakasteosasta umpijäisen possupaketin, jota olin aktiivisesti unohtanut kesäkuusta asti. Jätin paketin sulamaan ja päätin Scarlett O'Haramaisesti miettiä huomenna, mitä sen kanssa tekisin. Saimme melkein kaikki polkupyörät tukittua takaisin varastoon. Kolme jäi ylitse, pyörävanhukset, Gios ja Peugeot, muuttivat talveksi matkailuvaunuun ja minun maantiepyöräni nousi Tacx-trainerille ja on nyt takkahuoneessa, jossa meinaan ajella kilometrejä talven aikana. Tai ainakin se käy pyykkien ripusteluun, Kammenpyörittäjä on pessyt sen oikein hienon puhtaaksi.
Mutta takaisin possuun. Vietin aamun leppoisasti sohvalla kaikenlaisia kotihommia vältellen ja etsin mieleistäni possuohjetta kasslerille. Meinasin lannistua, kun menin avaamaan possupakettia, kun hintalapussa luki, että porsaankyljykset. Mutta kyllä siellä oli kuitenkin kassleria, hintalappu vain oli otettu Heilassa väärin. Nyt jää kyllä arvoitukseksi, hävisinkö vai voitin valuuttamielessä. En löytänyt mitään mieleistäni ohjetta, joten tein aivan omasta päästäni. Tähän liittyy otsikkoni, se on perheemme sisäinen vitsi. Joskus kauan sitten kotiseutuni sanomalehdessä, Lapin Kansassa oli ilmoitus, jossa luvattiin tehdä takkeja omasta tai asiakkaan nahasta. Se oli jotenkin nauruhermoja kutkuttava ja olemme muuntaneet sen moneen muotoon siitä lähtien.
Tein aluksi mausteseoksen possulle. Vähän minä epäröin, että voinko laittaa sikapossulle ras-el-hanout-mausteseosta, mutta päätin olla rohkea. Lusikoin kaksi kukkurapäistä ruokalusikallista tahmeaa palmusokeria kulhoon, lisäsin sinne saman verran itsetekemääni ras-el-hanoutia, vähän suolaa ja lorauksen oliiviöljyä. Sekoitin koko sotkun tasaiseksi ja hieroin mausteseosta kasslerviipaleisiin yltympäriinsä. Ladoin viipaleet valurautapataan kyljelleen, niitä oli 8 ja ne painoivat noin kilon verran yhteensä. Kaadoin pataan ranskalaista kuivaa omenasiideriä lihapalojen puoliväliin asti ja länttäsin kannen päälle. Olin kuumentanut uunin 225 asteeseen ja annoin padan olla siinä kuumuudessa ensimmäiset 45 minuuttia ja sitten alensin lämmön 150 asteeseen. Kolmen tunnin kuluttua otin padan uunista ja kurkkasin varovasti sisälle. Lihapalat olivat hyvän matkaa kypsymisen tiellä, lisäsin vähän persiljasuolaa ja käänsin palojen kylkeä ja jatkoin kypsentämistä vielä kolme tuntia.
Illan pimetessä possu oli riipimiskypsää. Nostin viipaleen kerrallaan leikkuulaudalle ja nyhdin kaiken lihan suikaleiksi. Possu oli mehevää ja sopivan mausteista, muttei liian makeaa, kuten kävi ensimmäiselle pulled pork-kokeilulleni viime talvena. Silloin liemi oli liian makeaa. Söimme tätä possusuikaletta ciabatta-leivän kanssa, täytimme leipäpalaset salaatilla, tomaatilla, sipulilla ja runsaalla keolla possusuikaleita, lusikoimme päälle aromaattista paistolientä.
 |
| en minä ihan tällaista kai kuitenkaan? |
